Muslimi vaikenee arkojen kysymysten edessä

valkokaulus

Esimerkki.

Suomalaistyttö on mennyt naimisiin hurskaan muslimimiehen kanssa. Muutaman vuoden naimisissaolon jälkeen hän on päättänyt ottaa rohkeasti ja oma-aloitteisesti eron miehestään, ja muuttaa pois hänen luotaan. Tyttö on raskaana ja vie miehen (syntymättömän) lapsen myös mukanaan. Huoltajuusasia tultanee ratkaisemaan tietenkin aikanaan suomalaisessa tuomioistuimessa.

Oikeus tytöllä on näin tehdä, vaikkakin uskoisin, että koraani&sharia ei naiselle tätä oikeutta suo. Lisäksi mies on kaiketi pettänyt Allahin, kun ei ole saanut naista käännytettyä islamiin, mikä on koraanin suoma lupaus "värääuskoisen" kanssa avioitumiselle.

Islaminusko ei kai edes käsitä naisen mahdollisuutta "paeta" miehensä luota miehen syntymätön lapsi mukanaan. LApsi kuuluu miehelle. Nainen on joka tapauksessa siis päättänyt rohkeasti erota ja taistella lapsen huoltajuudesta, koska asuu Suomessa ja hänellä on siihen suomalaisena kristittynä oikeus.

Olen todennut tällä palstalla näiden islamaktiivien osaavan taitavasti väistellä ja olla vastaamatta heille arkoihin aiheisiin ja kysymyksiin. Arvostettavaa olisi, jos joku nyt uskaltautuisi.

Muussa tapauksessa tulkitsen vastauksen (=vaikenemisen) näin:
Koraanin suoma oikeus periaatteessaa kurittaa ja tappaa tuo miehensä häpäissyt, ala-arvoisesti ja miestään kohtaan epäkunnioittavasti käyttäytyvä nainen (islaminusko ei edes käsitä naisen mahdollisuutta "paeta" miehensä luota, ja vieläpä miehen syntymätön lapsi mukanaan). Kyseessä on suuri loukkaus ja häväistys miestä kohtaan, mistä koraanin/sharian/islamin suoma oikeus on rangaista tyttöä ankarimman mukaan.

Siis: MIKÄ VOISI OLLA TÄMÄN HURSKAAN MUSLIMIMIEHEN OMA, ISLAMIN/KORAANIN/SHARIAN MUKAINEN, RANGAISTUS NAISELLE, KUN NAINEN JÄTTÄÄ ÄIJÄN JA VIE VIELÄPÄ MIEHEN SYNTYMÄTTÖMÄN LAPSEN MUKANAAN?

3

438

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihminen ei voi tuomita muita ihmisiä.

      • laki

        menee maallisen, yhteiskunnallisen, lain edelle. Toki he kyseisen yhteiskunnan lain mukaisen rangaistuksen tekemästään kunniamurhasta tai pahoinpitelystä saavat, ja sen joutuvat myös konkreettisesti kärsimään - sehän on selvä.


    • taha.islam

      >...vaikkakin uskoisin, että...

      Siinähän se sitten onkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe