Miksi pieni Israel olisi syyllinen muslimimaiden ongelmiin.

mitätämäon

Kukaan ei tälläkään palstalla syytä jemeniläisiä, syyrialaisia, irakilaisia, iranilaisia, gazalaisia, libaninilaisa, afganistanilaisia jnejne vaikka niissä maissa tehdään jatkuvasti sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.

12

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamatusta.löytyy

      Israel on Jumalan silmäterä mutta maailman silmätikku.

      • Jaa. Itse ainakin olen syyttänyt terroristeja ja sotahulluja. Aivan sama missä niitä on. Sellainen toiminta kun saa ihmiset jättämään kotimaansa.


    • Israel on luultavasti kykenemätön tekemään valintaa kahden eri vaihtoehdon välillä: Oikea vai vasen? Luulisin, että miehet ovat siellä valinneet oikeiston vallan, mutta naiset ovat valinneet vasemmiston vallan. Tämä on ainoa ongelma, joka Israelilla on Jehova-Nissin silmissä.
      Kävin itse Israelissa 1996 ja se oli silloin tavattoman köyhä maa. Kaikki autot olivat 60-luvun autoja ja samoin työkoneet. Luulisi, että itsestään selvä valinta olisi naisten valitsema vasemmisto, mutta monet haikailevat pääsyä koko Israelin kattavaan yltäkylläisyyteen ja rikkauteen. Minusta tuo on melko utopistinen odote.
      Voiko olla muu mahdollista kylläkään, että Vesimiehen aikana valittaiisiin OIKEISTO ja sitten 2000 vuoden kuluttua Kauriin aikana VASEMMISTO.
      Yhtenäisen näkökulman löytyminen on mahdollista aikaisintaan 2400 jKr, jolloin odotetaan Elian tulevan yhdistämään vanhempien ja lasten uskon yhteen ja samaan asiaan.
      Ei Israel ole syypää vain muslimien ongelmiin, vaan on kironnut kaikki kansat, jotka tukevat Palestiinaa aina kadotukseen asti. Myös Suomi on siellä kirottu tai ainakin oli 1996. Sain kotiin tuotavaksi viestin, jossa sanottiin Suomen kansan olevan menossa tuhoon ja kadotukseen. Israel ei osaa valita oikean ja vasemman välillä ja muut eivät osanneet ajoissa valita Israelin ja terroria ja kiristystä harjoittaneen Palestiinan välillä.

      • valehtelet

        Miksi valehtelet?


      • Ihmettelevä

        Tuo "Kävin itse Israelissa 1996 ja se oli silloin tavattoman köyhä maa. Kaikki autot olivat 60-luvun autoja ja samoin työkoneet." vaikutti aika hassulta. Olin vuonna 1995 kuukausia Jerusalemissa. Näin tasan yhden auton 60-luvulta. Se oli kuorma-auto, joka oli seissyt pitkään käyttämättömänä ja sen edesmenneen omistajan poika halusi kunnostaa siitä itselleen työkalun. Tuolloinkaaan Israel ei ollut "tavattoman köyhä maa".


    • Eikiitosjeesus

      Miksi pieni Israel olisi jumalan valittu kansa, miksi jumala yleensäkään päätti toimia noin mitättömän porukan kautta.

      • kylläJeesus

        Miksi ei?


    • ArtoTTTeikirjautunut

      Pakistanissa kristitty nainen on virunut kahdeksan vuotta vankeudessa juotuaan samasta kaivosta vettä muslimien kanssa, saanut kuolemantuomion, joka nyt peruttu, mikä ei ole estänyt lupaamasta hänestä palkkiota, missä boikotit, missä feministien mielenosoitukset?

      "Kahdeksan vuotta allahinpilkka-syytöksistä vankina olleelle kristitylle vapauttava päätös Pakistanissa
      Kristitty äiti oli yksin koko maata vastaan eikä yksikään feministinen järjestö tukenut häntä - nyt islamistit ovat luvanneet hänen päästään 50 miljoonan rupian (375 000 dollaria) palkkion

      Pakistanin korkein oikeus on kumonnut keskiviikkona viiden lapsen äidin, Asia Noreen Bibin kuolemantuomion. Hänet määrättiin hirtettäväksi allahinpilkasta vuonna 2010 oikeudenkäynnissä ja hän on ollut vangittuna siitä asti.(oikea media)"

      • Pakistan on yksi niistä neljästä pahimmasta muslimimaasta. Siellähän piiloteltiin Osama Bin Ladenia.


      • Minä muistan kyllä lähettäneeni vuonna 2014 Amnestyn kehoituksesta asiaa koskevan vastalauseen ystävieni kanssa sähköpostilla Pakistanin pääministerille.


    • jeesusfani1

      Islam-opin mukaan Israel on todella suuri ongelma muslimeille.

      Syynä on se, että muslimit odottavat omaa ”messiastaan” Mahdia, joka Islam-opin mukaan ei palaa ennen kuin kaikki islamin uskolle valloitetut maa-alueet on palautettu takaisin Allahin huomaan.
      Kun opin mukaan Mahdi palaa joko muslimien kolmanneksi pyhimpään kaupunkiin Jerusalemiin (voi myös palata Damaskokseen), niin muslimien tulee valloittaa Jerusalem Allahille ennen Mahdin paluuta.
      Elämme siis aikaa, josta Jumalan sana on ilmoittanut jo kolmisen tuhatta vuotta sitten: ”Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta”.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      834
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      221
      624
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      44
      559
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      55
      546
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      83
      495
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      490
    Aihe