Pilatuksen sormus löydetty

Muistatteko kuka oli Pontius Pilatus? Tuo roomalainen maaherra tuomitsi Jeesuksen ristiinnaulittavaksi noin vuonna 33 jKr. Historioitsija Josefus on jo aiemmin vahvistanut Pilatuksen historiallisuuden, mutta nyt tälle on saatu erinomainen lisävahvistus; Pilatukselle kuulunut sormus on löydetty. Löydöstä uutisoivat useat kristilliset ja juutalaiset lähteet. Lisää tietoa ketjuun linkitetyissä artikkeleissa.

9

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • HalleOikeinLujaa

        Tämä todistaa aukottomasti, että Maa on 6000 vuotta vanha.


      • tieteenharrastaja

        Vahinko, ettei Pilatus huomannut vahvistaa Jeesuksen historiallisuutta esimerkiksi kirjoittamalla muistelmansa.


    • Kreaea

      "Pilatuksen nimi esiintyy Caesarea Maritiman arkeologisilta kaivauksilta vuonna 1961 löydetyssä kalkkikivessä. Teksti on kaiverrettu kiveen ensimmäisellä vuosisadalla Pilatuksen elinaikana, ja nimeää Pilatuksen Juudean prefektiksi. Kirjoitus on ainoa arkeologinen todiste Pilatuksen historiallisesta olemassaolosta.

      Juutalaisten lähteiden mukaan Pilatus oli täysin sopimaton prokuraattoriksi. Hän oli luonteeltaan sotilas eikä osannut arvostaa juutalaisten uskonnollista ja kulttuurillista omaleimaisuutta. Pian Juudeaan saavuttuaan hän ryhtyi toimiin nujertaakseen juutalaisten vastarinnan keisarinpalvontaa kohtaan. Hän käytti rajuja otteita. Lopulta hänet ilmeisesti jouduttiin kutsumaan takaisin Roomaan, missä hänen kerrotaan tehneen itsemurhan.[6]

      Varhaisia historioitsijoita, jotka maallisissa lähteissä kertovat Pontius Pilatuksesta, ovat Josephus ja Tacitus. Molemmat kirjoittivat teoksensa vuosikymmeniä Pilatuksen kuoleman jälkeen.

      Vaihtoehtoisen tulkinnan mukaan Pilatus olisi oppinut alkukautensa virheistä ja hänen loppukautensa politiikka olisi ollut onnistuneempaa. Näihin tulkintoihin on vaikea saada selvyyttä, koska muun kuin kristillisen lähdeaineiston määrä on rajallinen, ja sekin on välittynyt meille monilta osin kristittyjen, mahdollisesti valikoivien välikäsien kautta."

      Rot taas pönkittämässä itsesuggestion keinoin horjuvaa uskoaan?

    • Herää tietysti kysymys, miksi roomalainen vallashenkilö olisi hylännyt arvokkaan sinettisormuksensa, jota joku ketku olisi voinut käyttää esim. kirjeiden alkuperän väärentämiseen.

      Jos olisi Pilatus hylännyt tahallaan, olisi varmaankin myös tuhonnut juuri väärinkäytösten varalta.

    • knnkknk

      Pilatuksen historiallisuutta ei ole käsittääkseni kyseenalaistettu oikeastaan koskaan. Joku löytynyt sormus, joka ehkä on kuulunut Pilatukselle ei kerro mitään siitä oliko hän tuomitsemassa Jeesus nimistä henkilöä tuohon aikaan. Ja vaikka tuohon aikaan olisikin kiertänyt saarnaaja joka esiintyi Jumalan poikana ja Pilatus olisi vaikuttanut tämän teloitukseen niin mikään ei kerro tämän saarnaajan oikeasti olleen sitä mitä hän väitti.

    • Luucifer

      Vielä kun mies olisi jättänyt todisteita herrasi yliluonnollisista voimista, mikä varmasti olisi ollut mahdollista, vaikutusvaltainen mies kun oli.
      Mutta ei, ei sitten mitään.
      Mitä johtopäätöksiä voimme tästä vetää?

    • Ja taas arkeologia kelpaa todistusvoimaiseksi tieteenalaksi, no, ainakin tämän topan verran. Sitten kun arkeologia vahvistaa että Egyptin pyramidit selvisivät ööö vedenpaisumuksesta ja niitä rakennettiin em aikana edelleen, se onkin baad. Ja että koko Egyptin vanha sivistys eli ja kukoisti sekä ennen että jälkeen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      79
      5376
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3337
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      156
      1972
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      222
      1901
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      167
      1656
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      281
      1439
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      981
    8. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      950
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      61
      909
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      108
      888
    Aihe