Hei kaikille!
Nyt on jo alkanut Jeesuksen syntymäpäivän juhlan odotus. Joulu on aina ollut minulle erikoisen hienoa aikaa, oli lunta tai ei. Minä rakastan Joulua ja Jeesusta erityisesti. Haluan loppuvuoden ajaksi keskittyä oleelliseen, eli Raamatun sanan lukemiseen, omien lähimmäisten rakastamiseen, itsetutkiskeluun, rukoukseen, paastoon ja lepoon tietenkin.
Eli alan nyt pikkuhiljaa feidata osallistumista keskusteluihin tällä palstalla. Olen roikkunut täällä taas liian kauan. Luen varmaan vielä, jos joku vastailee. Palaan ehkä vastauksien kanssa asiaan aikaisintaan ensi vuoden puolella. Mutta juuri nyt tuntuu siltä, että pieni tauko voisi tehdä terää. On minulla kiireitä töissäkin, perheen ja harrastusten parissa.
Toivotan siis ihan kaikille, liberaaleille ja fundamentalisteille, suvaitsevaisille ja konservatiiveille, uskoville ja tosi uskoville, heteroille ja homoille, transsukupuolisille ja muusukupuolisille, ateisteille ja agnostikoille, ihan kaikille Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta vuotta! Toivon kaikille Jumalan siunausta, rauhaa ja makoisia piparkakkuja. Olkaa kilttejä niin saatte paljon lahjoja.
Yksi.uskis toivottaa Hyvää Joulua ja vetäytyy väliaikaisesti
9
273
Vastaukset
Hyvää Joulua sinullekin ja siunaukset.
Meille enemmistölle Joulu on ihan muuta kuin syntymäpäivä Jeesukselle, joka ei syntynyt jouluna.Hyvää Yulea.
Hienoa nähdä kristitty joka ARVOSTAA joulua eikä ole lähtenyt laitalahkolaisjätösten joulua kiroavaan, jehovantodistajamaiseen kiroustulvaan mukaan!
Hyvää joulua!- kui2
Rauhallista joulua!
Harmi, että poistut mutta siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa sinulle ja läheisille ja siunausta elämääsi 🙏
- serious
Fundamentaalista Jeesuksen syntymäjuhlaa sinulle. Hyvä idea ottaa taukoa foorumilta. Siunausta sinulle.
- Jouluna-Syntyi-Hän
Jeesus on syntynyt 25. joulukuuta ja se voidaan tieteellisesti todistaa. Koskaan ei ole uskottu Jeesuksen syntymäajasta mitään muuta.
- niis.ku
Hyvää ja Siunattua Joulun aikaa sinulle myös Yksi.uskis! Joulun vietto rakkaimpien lähimmäisten kanssa on niitä elämän hyviä ja tärkeitä hetkiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981663- 541093
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4341064- 169995
- 57792
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 83710
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661
