Aihe

Onko aika psykologinen vai fyysinen olio?

metafyysikko

Mitä aika oikeastaan on? Onko se syntynyt ihmisen päässä kuten matematiikka vai onko se de facto fyysinen entiteetti?
Jos aika on olemassa ulkomaailmassa - toisin kuin numerot, jotka ovat puhtaita käsitteistä vapaita olevia olioita - vaatii tämä eksplisiittisen, yleisesti hyväksyttävän määritelmän.
Fyysikot väittävät, että aika on sitä mitä kello osoittaa ja mittaa. Onko tosiaan näin? Jos näin tosiaan on hävittämällä kellot, voisimme tuhota ajan kokonaan. Kun kaikki kellot katoaisivat, häviäisi mitattava aikakin.
Käyttäytymistieteilijät (taloustieteilijät ja psykologit) väittävät että aika EI ole syntynyt ”aikojen alussa” vaan ihmisen päässä, eikä sillä ole välitöntä vastinetta ulkomaailmassa. Ulkomaailman liike, joka on todellista, on eri asia kuin muutos, joka on todellista, mutta aika on vain mittayksikkö, ei itsessään muuttuja de facto.
Taloustieteilijät uskaltavat jopa väittää, että ajassa on neljä ulottuvuutta, jotka ovat kuvattavissa välillisesti parametrien avulla, ei siis yksiulotteisen muuttuja avulla, kuten fyysikot ja kosmologit olettavat.
Jos aika on syntynyt ihmisen päässä, aikaa ei ole voinut olla olemassa ennen ensimmäistä ihmistä, joka keksi kellon ja täten systematisoi ajan olemuksen numeerisesti.
Siis mitä aika on? Ainakin ikuisuuskysymys filosofiassa, jos ei mitään muuta.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AjattomanHyväOlla

      Orjajärjestelmän ylläpitomekanismi.
      Puitteet ajankäytölle.
      Tule silloin. Mene silloin. Nähkäämme tällöin. Siihen mennessä. Nyt se alkaa.
      Omavaraiset eivät tarvitse ajannäyttäjää.
      Valo herättää. Kukon ja ihmisen.
      Yöllä on pimeää; ilman lamppua tekeminen on mahdotonta.

    • ikihhj

      Aika on olemassa. Se on tapahtumien kulkua ja kulkeminen tapahtuu eri paikoissa eri tavalla riippuen muun muassa massasta.

      Aikaa mitataan eikä se häviä mittalaitteita rikkomalla ;D niin kuin ei etäisyydetkään katoa, vaikka hävittäisit kaikki mittanauhat.

      Aika syntyi universumin syntyessä, joskin syntytapa on hämärän peitossa. Kvanttifysiikkaa saattaa joskus valottaa ajan syntymistä, jos siihen saadaan yhdistettyä ymmärrys gravitaation vaikutuksesta ajallisesta olemassa olemisesta.

      • ajan_synty

        Teorian mukaan ajanhetkellä t = -1 ei vielä ollut olemassa aikaa, avaruutta eikä energiaa, mutta yhtäkkiä ajanhetkellä t = 0 syntyi aika ja avaruus (tai vähintään 1 aika-avaruuden koordinaatti) ja kaikki universumin energia syntyi pakkautuneena siihen yhteen tyhjästä syntyneeseen koordinaattiin. Siitä sitten aika alkoi kulkea eteenpäin, ja koordinaatteja ja tilaa alkoi tulla lisää mutta energiamäärä pysyi koko ajan vakiona.


      • ikihhj
        ajan_synty kirjoitti:

        Teorian mukaan ajanhetkellä t = -1 ei vielä ollut olemassa aikaa, avaruutta eikä energiaa, mutta yhtäkkiä ajanhetkellä t = 0 syntyi aika ja avaruus (tai vähintään 1 aika-avaruuden koordinaatti) ja kaikki universumin energia syntyi pakkautuneena siihen yhteen tyhjästä syntyneeseen koordinaattiin. Siitä sitten aika alkoi kulkea eteenpäin, ja koordinaatteja ja tilaa alkoi tulla lisää mutta energiamäärä pysyi koko ajan vakiona.

        Ei ole järkeä puhua ajasta ennen ajan syntyä. T=0 on ajan alku.

        Yhtä vähän kun ei ole paikkaa metri pohjoisnavalta pohjoiseen.

        Mitään tyhjästä syntymisiä ei tarvitse olettaa. Kaikki alkoi kerran.


    • Numeroitakin on ulkopuolisessa maailmassa, esimerkiksi jos näet kaksi tikkua maassa. Nuo kaksi tikkua on olemassa, ja ne on kaksi tikkua, riippumatta siitä onko ihminen vielä keksinyt numeroa kaksi. Itse asiassa numero 2 on vain kaksi tikkua/viivaa piirretty vaakasuoraan nopeasti, aivan kuten numero 1 on yksi tikku piirretty pystysuoraan jne.

      Aikaa ei ole olemassa ilman jotain tietoisuutta joka mittaa ajan, koska jos ei ole tietoisuutta, ei ole mitään eroa sekunnin ja miljardin vuoden välillä, miljardi vuotta kulkee yhtä nopeasti kuin sekunti. Aika on vain liikettä joka tapahtuu, ja aivot on yksi tapa jolla liikkeiden nopeus hidastetaan, vähä samalla tavalla miten tietokone voi pyörittää jotain videota vain tietyllä nopeudella, ja tietokoneessa on prosessoinnin nopeusrajoitus jota se ei voi ylittää.

      • esoteerikko

        Kun menen parvekkeelle ulos tupakalle, näen rakennetussa ympäristössä eri objektien välisiä etäisyyksiä L1-normi mielessä. Voin kuvitella helposti L2-normi etäisyyden objektien välillä jne.

        Kun olen parvekkeella tupakalla, tunnen että nyt selvästi kylmempi päivä kuin pari päivää sitten.
        Kun katson ulkosalle, näen liikettä ja liikkeen tuoman tilansiirtymien muutoksia. Mutta missä aika on? En näe sitä, en tunne sitä, en maista tai haista sitä enkä kuule sitä.

        Silti aika - niin sanotaan usein - on todellinen objekti. Missä aika oikein sitten luuraa?


      • Kvantti

        Aika on 4D avaruusajan neljäs koordinaatti

        <x, y, z, ict>

        Mut tää paikka on todellinen ShinDalethMem Vav-GimelMemReshet

        DL AJY


    • kdgoison

      Suppean suhteellisuusteorian mukaan maailmankaikkeus on kuin leipä jonka eri tahtiin eri suuntiin liikkuvat leikkaavat eri tavalla. Menneisyys ja tulevaisuus ovat siis olemassa koko ajan. Tämä efekti kasvaa sitä mukaa kuin etäisyydet kasvavat liikkeen nopeudesta riippumatta. Jos kävelet kadulla näet Andromedan galaksin aivan eri-ikäisenä kuin sen näkee kadulla paikallaan seisova.

    • On tullut jotenkin muotiin selitellä, ettei aikaa ole konkreettisesti olemassa. Ei varmaan olekaan siinä mielessä, että aika olisi jotakin sellaista, miten sen tunnemme, mutta selitys, ettei aikaa ollenkaan olisi, on silkkaa filosofiaa.

      Aika kulkee, vaikkei kukaan olisi sen kulkua havaitsemassakaan. Jos ei aika kulje ihmisen aivoissa, ainakin muissa fysikaalisissa prosesseissa.

      • Illuusiot

        Kuinka nopeasti aika kulkee jos ei ole tietoisuutta joka mittaa sitä? Jos ei ole tietoisuutta joka mittaa, sekunti ja miljardi vuotta menee yhtä nopeasti, joten millä tavalla voi puhua ajan "kulkemisesta"?


      • Illuusiot kirjoitti:

        Kuinka nopeasti aika kulkee jos ei ole tietoisuutta joka mittaa sitä? Jos ei ole tietoisuutta joka mittaa, sekunti ja miljardi vuotta menee yhtä nopeasti, joten millä tavalla voi puhua ajan "kulkemisesta"?

        Ajankulun mitaksi voidaan valita mikä tahansa fysikaalinen tapahtuma, Sitä verrataan toiseen fysikaaliseen tapahtumaan, jolloin saadaan luku, joka ilmoittaa mitan ja mitattavan suhdetta.

        Aivan samoin mittaamme matkaa. Mitaksi valitaan mikä tahansa etäisyys, jota verrataan mitattavaan etäisyyteen.

        Tietoisuudella ei ole mitään tekemistä näiden kanssa. Voidaan rakentaa automaattisesti toimiva mekanismi, esimerkiksi kello ja etäisyysmittari, joka suorittaa nämä mittaukset, vaikka mittarilla ei ole tietoisuutta.


    • Selittäkääpä vaikka alkuaineiden aktiivisten isotooppien puoliintumisaikaa ilman fysikaalista ajan käsitettä, niin huomaatte, että aika _on_ olemassa, eikä ole sidottu liikkeen käsitteeseen tahi ihmisen olemassa oloon tai olemattomuuteen.

    • Belisario

      Aika on sekä psykologinen että biologinen ja fysikaalinen asia.

      Psykologinen ajan kokemus voi olla hyvinkin vaihteleva. Toisinaan aika tuntuu kulkevan hitaasti ja toisinaan hyvinkin nopeasti. Esim. onnettomuustilanteissa havaittu aika tuntuu hidastuvan äärimmilleen.

      Ihmisen ajan kokeminen ei juurikaan näytä olevan suoraan riippuvaista erilaisten kellokoneistojen eli ns. fysikaalisen ajan toiminnasta. Mitä enemmän tietoisuuden aktiviteettia niin sitä nopeammin aika tuntuu kulkevan ja vastaavasti mitä vähemmän aktiviteettia sitä hitaammalta ajan kulku vaikuttaa.

      Kronobiologiassa tutkitaan erilaisten elintoimintojen syklejä (esim. vuorokausirytmi, aineenvaihdunta jne). Kaikissa fysikaalisissa systeemeissä on toistuvia syklejä aina fotonien värähtelutaajuudesta galaksien ja tähtien syntyyn ja tuhoutumiseen.

      Alkuaineiden puoliintumisaikakin on sykli. Syklien pituus ei ole välttämättä vakio joka paikassa vaikka monet fysiikan sykleistä oletetaan vakioiksi. Aika-avaruuden vääristymät (joita on kaikkialla missä on massallista ainetta) muokkaavat ajan syklejä.

      Aika ei ole yksiulotteinen kuten esim. nykyisessä kosmologiassa oletetaan (ns. blokkiuniversumi tai superdeterminismi jossa sekä menneisyys, nykyisyys että tulevaisuus on jo olemassa alkuräjähdyksen määrittelemänä). Yleensä varsinkin fysikalismissa oletetaan vain deterministinen aikajana joka määräytyy täysin alkutilan mukaan. Tällaisessa mallissa tietoisuus on pelkkä tarkkailija eikä minkäänlaista valinnan varaa eli ns. vapaata tahtoa ole missään vaiheessa.

      Kvanttifysiikan aaltofunktio kuvaa niitä mahdollisia paikkoja missä hiukkanen tai mikä tahansa fysikaalinen olio voi olla. Ajan toinen ulottuvuus on mahdollisuuksien määrä joka muuttuu jokaisessa vuorovaikutuksessa.

      Syklisyys eli mahdolisuuksien uusiutuminen on ajan kolmas ulottuvuus.

      Nämä kolme ajan ulottuvuutta mahdollistavat sen että meillä on valinnan mahdollisuus joka tilanteessa eli ns. vapaa tahto. Kolmiulotteinen aika yhdistää myös fysikaaliset, biologiset ja psykologiset aikakäsitykset yhtenäiseksi teoreettiseksi malliksi.

      Taloustieteilijät ovat ilmeisesti jo hoksanneet ajan moniulotteisuuden kun taas fyysikoilla ja perinteisen fysikalismin filosofian kannattajilla tuntuu olevan turhan kapea ymmärrys aiheesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Halla-aho: Emme halua, että punavihreä hallitus jatkaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000007761119.html Alkaa olla nykyhallituksella lopun ajat.
      Maailman menoa
      332
      3680
    2. Miksi Helmi ja Julia haluavat lehden kanteen?

      Itseään paljon vanhemman miehen kanssa? Dannyn ”tyttöystävä” Helmi Herra Ylpön ”tyttöystävä” Julia. Onhan näitä ollut kautta aikain. Muutama vuosi kun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      2565