Osaako naiset muuta kuin syyllistää miehiä kun puhutaan uskottomuudesta tai seksittömuudestä. Tähän yhteen olen törmännyt usein, kun mies pettää miehessä vika kun nainen pettää miehessä vika. Tai jos mies ei saa seksiä kotona niin on varmaan ällö kaljamaha kukas nainen nyt semmoista haluu, saman laisia läski mahaisia naisia löytyy, mahat roikkuu ja selluliitti valtaa kehoa joten katse peiliin arvon naiset. Voin sanoa että minä en saa kotona seksiä enää, en ole kohdellut kumppania huonosti, arvostanut ja koittanut olla myös hellä ja virikkeellinen makkarissa ja sen ulkopuolella mutta kun toinen ei puhu tai saa vastakaikua jokin on naisen korvien välissä vialla, jos ja kun olen ottanut joskus kokeilumielellä eroamisen esille nainen alkaa kiristää tietyillä asioilla joista on riippuvainen suhteessa. Muija luulee että rahat yhteistä omaisuutta vaikka emme ole aviossa hän voi ohjailla raha asioita mielensä mukaan ja niin välillä tekeekin nettipankissa, siirtoja mielensä mukaan joista minä en tiedä ennen kuin käy jossakin ja toteaa ettei saldoa. Kun sanon asiasta alkaa selittely. Minä kyllä välitän naisesta ja on kiintymystä edelleen, minäkään en vain enää halua seksiä ja syy löytyy naisen ulkoisesta olemuksesta sekä korvien välistä tunnetasolla.
Aina vaan miehessä vika
22
50
Vastaukset
- valitsetitse
Miehet sitä naiset tätä. Ei ole olemassa sukupuoli samanlaisuuksia vain yksilöitä. Olet itse valinnut itsellesi hirviö akan ja et osaa jättää sitä jos on paha olla. Kiintymyskin taitaa olla läheisriippuvuutta kun et usko yksin pärjääväsi.
- Pikkupökkis
Tuohan on kovasti tapauskohtaista. Jotkut ihmiset syyttää aina kaikesta muita eikä koskaan ole itsessä vikaa. Siinä samalla nujertaa läheiset, kuten sinulle nyt kait tapahtuu.
Jos tuntuu pahalle, kandee ottaa etäisyyttä niin saa ajatukset kasaan.samaa mieltä.
jos tuntuu huonolta olla suhteessa, ahistaa, miettiä vakavissaan eroa vaihtoehdoksi. ei nykyään ole pakko mitään muuta kuin kuolla, sitä on jokaisen pakko.
- haloota
Ihan tapauskohtaista kuule. Sukupuoli ei käyttäydy tietyllä tavalla, vaan ihminen.
Suo anteeksi, mutta kirjoituksesi pari kohtaa pistää miettimään. Kirjoitit esimerkiksi:
"Muija luulee että rahat yhteistä omaisuutta vaikka emme ole aviossa hän voi ohjailla raha asioita mielensä mukaan ja niin välillä tekeekin nettipankissa, siirtoja mielensä mukaan joista minä en tiedä ennen kuin käy jossakin ja toteaa ettei saldoa. "
Eikö tämä ole asia, joka SINUN pitäisi ottaa puheeksi ja tehdä "rahojen ohjailusta" loppu, etenkin jos sinä olet tienannut suurimman osan rahoista? Miksi teillä edes on yhteinen tili? Tai voisi ollakin, mutta kummallakin myös omansa, jolta voisi siirtää yhteiselle tilille sovitun summan kuukaudessa. Kyllä pitää olla vapaus käyttää ilman selittelyitä osaa rahoistaan miten haluaa. Ei luulisi olevan vaikeaa järjestää?
"minäkään en vain enää halua seksiä ja syy löytyy naisen ulkoisesta olemuksesta sekä korvien välistä tunnetasolla."
Miksi sitten välität naisestasi ja tunnet kiintymystä? Vähän outoa, jos naisen olemus eikä tunnetasokaan kohtaa.
"joskus kokeilumielellä eroamisen esille nainen alkaa kiristää tietyillä asioilla joista on riippuvainen suhteessa. "
Kyllä sinäkin olet yhtä riippuvainen, koska suostut kiristämiseen ja riippuvuuteen sinusta, vaikka teillä on epäterve suhde ja kuollut parisuhde. - LusikatJakoon
Mihin tämän sun ajatusvirran seksittömyydestä uskottomuudesta, lihavuudesta, raha-asioiden hoidosta ja kommunikaatio-ongelmistanne oli tarkoitus johtaa?
Teidän parisuhde on siis sekä fyysisesti ja henkisesti kuollut, eikä teillä suju käytännön arkikaan. Mikset vain eroa, niin ei tarvitse miettiä sitä kumpi on enemmän syypää huonoon suhteeseen ja lopulta siihen uskottomuuteenkin. - samaantahtiin
Miehissä on aina se vika, ettei ne uskalla olla itsekseen eikä itsenäisiä, vaan aina pitää riippua ja roikkua, ei uskalleta lähteä suhteesta, vaan lopulta pitää panna salassa jotakuta toista ja opetella valehtelun taito nykyisessä suhteessa, jossa sitten kärvistellään ja panonaiset vaihtuu. Sun käytöksestäsi varmasti näkyy, ettei kumppanisi ole enää mieleesi ulkonäöllisesti, eipä ihmekään ettei naisesi enää sulle anna, koska on tunteiltaan loukattu, että ihan turha urputtaa trollukka enempää asiasta, oma kaljamahasi hyllyy myös
- PalloHaltuun
Lopeta tuo marttyyrimainen itku ”aina vain miehessä vika”. Tiedät itsekin, ettei niin ole. Olet vain valinnut väärän kumppanin.
Lopeta siis itsesäälissä vellominen ja puhu asiat selviksi naisen kanssa. Jos ei mitään sopua synny, älä vihjaile eroasta vaan eroa. Ne asiat, millä nainen sinua kiristää ovat järjestettävissä tavalla tai toisella. Jos et osaa niitä ratkoa yksin, kysy neuvoa ulkopuoliselta (esim. työ-, asunto-, raha- tai lastentapaamisasiat). - Hubcry
Seksinpuutteessako vika siis?
No jos hän ei halua, et voi sille mitään. Toista ei voi pakottaa, niin se vain on.
Itseasiassa vaimosikaan ei taida tietää miksi ei huvita. Kun eroottinen viehättyminen tyssää, niin voi voi...- kaikenkaikkiaan
Totta, jos nainen näyttää tynnyriltä tai turvonneelta pullataikinalta ei voi odottaa että miehellä herää halut. Minäkin ihastui aikoinaan myös puolisoni ulkoiseen olemukseen, oli viehättävä, kaunis ja vartaloltaan mieleeni. Nyt reilu 25 vuoden jälkeen nainen ei vaan ole haluttava ulkoisesti eikä ihme kun painoa on kertynyt noin 20 kg lisää mutta meitä pitää yhdessä muut asiat kuin seksi.
- who
kaikenkaikkiaan kirjoitti:
Totta, jos nainen näyttää tynnyriltä tai turvonneelta pullataikinalta ei voi odottaa että miehellä herää halut. Minäkin ihastui aikoinaan myös puolisoni ulkoiseen olemukseen, oli viehättävä, kaunis ja vartaloltaan mieleeni. Nyt reilu 25 vuoden jälkeen nainen ei vaan ole haluttava ulkoisesti eikä ihme kun painoa on kertynyt noin 20 kg lisää mutta meitä pitää yhdessä muut asiat kuin seksi.
"Totta, jos nainen näyttää tynnyriltä tai turvonneelta pullataikinalta ei voi odottaa että miehellä herää halut."
Miehen/naisen/muun halut heräävät omassa pääkopassa. Tämä mahdollistaa seksin myös tuhdimpien miesten/naisten/muiden kanssa. Pitää myös muistaa, ettei kukaan sekstaile pelkän ulkonäön kanssa, vaan toisen ihmisen. - enminä
who kirjoitti:
"Totta, jos nainen näyttää tynnyriltä tai turvonneelta pullataikinalta ei voi odottaa että miehellä herää halut."
Miehen/naisen/muun halut heräävät omassa pääkopassa. Tämä mahdollistaa seksin myös tuhdimpien miesten/naisten/muiden kanssa. Pitää myös muistaa, ettei kukaan sekstaile pelkän ulkonäön kanssa, vaan toisen ihmisen.Jortikkani ei herää jos nainen ei ole miellyttävän näköinen, kuka sitä rumaa haluaa panna, no ehkä koku.
- Olenruma50vmies
enminä kirjoitti:
Jortikkani ei herää jos nainen ei ole miellyttävän näköinen, kuka sitä rumaa haluaa panna, no ehkä koku.
Entä ,jos on itsekin ruma ja lihava, ei voi toiselta vaatia missi olemusta, jos itsekin on kun Dotredamin kellonsoittaja.
Vanhemmiten me kaikki rumistumme jopa missit ja misterit.
Valitettavasti kauneus ja komeus on katoavaa.
- who
Tuohan meni hyvin, ettet sinäkään enää halua naistasi, kun hänkään ei halua sinua. Win win tilanne...
- erilaisetparit
Ja varmasti on muitakin samanlaisia pareja vastaavassa tilanteessa.
- Naisetpinnallisia
Naiset ovat pinnallisempia kuin miehet. Elän pyhän miehen elämää selibaatissa ei oo niin vahvaa viettiä. Minua kiinnostaa enemmänkin ystävyys ja ajanviete. Monen elämä pilalla naisten takia. Vietti ohjas pettymyksiin onneksi itsellä ei ole tätä heikkoutta. Terveisin pyhä eunukki
- Selvyyksiä
Varmastikin vikaa riittää niin miehissä kuin naisissakin. Noita ongelmia ei voi mitenkään yleistää.
Menkää parisuhdeneuvojalle tai puhukaa kumppanin kanssa mitä asioista ajattelet.
Jos et kykene sanomaan, näytä aloituksesi hänelle. Tärkeintä että hän tietää mielipiteesi ja ajatuksesi. Ole kuitenkin kärsivällinen häntä kuulemaan mitä hän sanoo, älä hyökkää vain puolustautumaan. Syyttely ei auta ketään ja jos seksin puute aiheuttaa ongelmasi se on aina kahden kauppa. Siinäkään ei voi syyllistää toista jos mitään ei asian eteen ole tehnyt. Useinkin parisuhteen muut ongelmat ja asiat taustalla vaikuttaa myös seksuaaliseen halukkuuteen. Sellaista parisuhdetta ei olekaan jossa ei aika ajoin tule ongelmia, ne pitää avoimesti selvittää.
Kyllä - myös hän voi käyttäytyä väärin sinua kohtaan!
Joku kommentoija sanoi naisia pinnalliseksi. Se on yleistämistä, ei totuus! - Selvyyksiä
Varmastikin vikaa riittää niin miehissä kuin naisissakin. Noita ongelmia ei voi mitenkään yleistää.
Menkää parisuhdeneuvojalle tai puhukaa kumppanin kanssa mitä asioista ajattelet.
Jos et kykene sanomaan, näytä aloituksesi hänelle. Tärkeintä että hän tietää mielipiteesi ja ajatuksesi. Ole kuitenkin kärsivällinen häntä kuulemaan mitä hän sanoo, älä hyökkää vain puolustautumaan. Syyttely ei auta ketään ja jos seksin puute aiheuttaa ongelmasi se on aina kahden kauppa. Siinäkään ei voi syyllistää toista jos mitään ei asian eteen ole tehnyt. Useinkin parisuhteen muut ongelmat ja asiat taustalla vaikuttaa myös seksuaaliseen halukkuuteen. Sellaista parisuhdetta ei olekaan jossa ei aika ajoin tule ongelmia, ne pitää avoimesti selvittää.
Kyllä - myös hän voi käyttäytyä väärin sinua kohtaan!
Joku kommentoija sanoi naisia pinnalliseksi. Se on yleistämistä, ei totuus!- ajantuhlausta
Moni pariskunta eronut kun käyneet parisuhdeneuvojalla, ei kukaan ulkopuolinen voi autaa se lähtee omasta päästä ja toisen hyväksymisestä sellaisena kun on.
- Läsnäolo
ajantuhlausta kirjoitti:
Moni pariskunta eronut kun käyneet parisuhdeneuvojalla, ei kukaan ulkopuolinen voi autaa se lähtee omasta päästä ja toisen hyväksymisestä sellaisena kun on.
Ymmärtääkö toista vai ei, jos asiat menee yliymmärryksen monesti niin voiko toiseen luottaakaan? Toisen logiikka voi olla ihan roolipeliä toiselle, jolloin ymmärrys on hakoteillä.
- Pikkuaurinko
Yksi sormi osoittaa toista ja ne neljä itseä. Vikaa on meissä kaikissa mutta rohkea se, joka uskaltaa tunnustaa omat vikansa ja pyyttää anteeksi sekä muuttaa tapansa!
- Petitkövaiet
Eihän se ole kuin tilanteen hyväksikäyttö ja jännitys mikä pettämiseen yleensä johtaa. Varatun kiinni jädessä puolisolleen anettava ne"syyt pettämiseen ennen eroaan. Ja mitä naurettavampia syitä petturi keksii on yleensä aika noloja syitä. No mitä taas tieäväinen kakkonen kertoo syistään ym. On oma juttunsa. Mutta ei mies ole se aina syyllinen. Naiskakin löytyy.
- Tyhmästäpäästäkärsii
Olet tyhmä, kun olet antanut tuhlaavalle eukollesi pankkitunnuksesi, ne ovat henkilökohtaisia.
Avoliitossa varsinkin molemmilla on omat rahat, kaikki asumisesta ,ruoasta ja huushollin liittyvästä pitää puolittaa, ei ketään aikuista tarvii elättää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94914
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54858Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61788Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141698- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86467Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467