Kretuille painajaisia aiheuttaa ainakin biologia, geologia, kosmologia, paleontologia, lääketiede ja kaikki muutkin luonnontieteet. Pahin painajainen heillä on kuitenkin se että jos Vanhan testamentin kirjaimellisesta tulkinnasta antaa kirjaimenkin periksi niin se tarkoittaa heille että luomista ei tapahtunut eikä siten myöskään perisyntiä. Jos taas perisyntiä ei ollut niin sitten ei ole myöskään tarjolla pelastusta perisynnistä. Ilman pelastusta kretulla ei ole takeita ikuisesta taivaspaikasta. Ilman sitä kretu saa suudella hyvästit ikuiselle elämälle. Joka taas on ajatuksena kretulle täysin sietämätön. Omahyväisyydessään kretu ei kestä ajatusta että universumi joutuisi pärjäilemään ilman hänen ikuista läsnäoloaan. Siinä taas on painajaista kerrakseen kenelle tahansa.
Kreationistin painajaiset
9
50
Vastaukset
"Pahin painajainen heillä on kuitenkin se että jos Vanhan testamentin kirjaimellisesta tulkinnasta antaa kirjaimenkin periksi niin se tarkoittaa heille että luomista ei tapahtunut eikä siten myöskään perisyntiä"
Väite on hölynpölyä. Ihminen ei pelastu uskomalla vanhaan testamenttiin, vaan uskomalla, että Jumala on olemassa ja että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka on sovittanut ihmisen synnit.
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh.3:16)
Kuten yllä olevasta näkyy, siinä ei puhuta vanhasta testamentista yhtään mitään!- cvbncv
Älä kiemurtele. Luomiskertomus on vanhassa testamentissa ja sinä luulottelet, että jos et usko siihen, joudut helvettiin kitumaan. Saarnaajasi on huijannut sinut uskomaan niin. Siksi sinä tappelet tosiasioita vastaan. Et tuon uuden testamentin kohdan takia.
Nekin kristityt, jotka myöntävät evoluution ja vanhan maan, allekirjoittavat tuon raamatunkohdan, joten sinun juttusi on hölynpölyä. ”Kuten yllä olevasta näkyy, siinä ei puhuta vanhasta testamentista yhtään mitään!”
Puhutaanpas. Siinä puhutaan vanhatestamentillisesta käärmeestä, jonka pelastavaa voimaa verrataan Jeesuksen ylösnousemukseen.
3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.- Eihyvääpäivää
Ethän sinä tunne edes raamattua niin hyvin kuin evokit :D
- Epiphaniuseikirj
Tuo että ikuisen elämän toivominen olisi jotenkin hirveän itsekästä ja iljettävää, on kulunut ja epäkelpo päätelmä.
Ensinnäkin uskovaiset ei ajattele että elämä toiselle puolen olisi samankaltaista kuin tämä elämä, jossa väkisinkin kylvää tuhoa ja kuolemaa omalla olemassaolollaan.
Toiseksi se on täysin normaalia toivoa elämää mahdollisimman pitkään.
Näin toimii suurin osa vanhuksistakin joidenka fysiikka on jo pettänyt/pettämässä ja syöpäkin levinnyt. Silti ollaan valmiita käymään läpi rajut hoidot että saataisiin vähän lisää aikaa.
Sen lisäksi miksi edes taistella ilmastonmuutosta ja muita ihmiskuntaa uhkaavia vaaroja vastaan, jos kerran se on niin itsekästä haluta jatkaa olemassaoloa tavalla tai toisella?
Kääntäisin koko asian päälaelleen.
Ateistit jotka käyttävät tuota lyömäaseena uskovia vastaan ovat tekopyhiä.
Kiilloottavat omaa ritarillisuuttaan ainoastaan sen takia että saisi kunniaa muilta kuinka rohkea ja epäitsekäs on, kun ei halua ikuista elämää (huom tuskin kukaan jaksaisi maallista ihmiselämää loputtomasti). Ei luomiseen uskominen tai uskomatta jättäminen ole mikään pelastuksen edellytys. Raamattu sanoo yksiselitteisesti, ettei kukaan pääse Isän luokse muuten kuin Jeesuksen kautta. Usko Jeesukseen on siis pelastuksen edellytys, eivät teot tai usko luomiseen tai siihen uskomatta jättäminen.
Miksi sitten me luomiseen uskovat korostamme sitä, että Raamatun luomiskertomus on kirjoitettua faktaa?
Raamattu on kokonaisuus. Kaikki Raamatun kirjat, kirjeet ja kertomukset kytkeytyvät toisiinsa. Mikäli luominen olisi vain allegorinen vertauskuva, veisi se pohjan pois syntiinlankeemukselta ja sen seurauksilta. Mikäli syntiä ei olisi, ei pelastustakaan tarvittaisi. Mikäli pelastusta ei tarvittaisi, olisi Kristus kuollut turhaan. Ilman Jeesuksen ristinkuolemaa koko kristinusko menettäisi merkityksensä.
Juuri tämän takia evoluutioteoria on Jumalaa vastaan kapinoivan ihmisen kehittelemä teoria, jonka tarkoitus on eksyttää ihminen pois Jumalan Sanan totuuksista. Raamattu on Jumalan Sanaa alusta loppuun ja täyttä totta. On parempi ymmärtää se tässä ajassa kuin tulevassa, jolloin se voi olla myöhäistä.Sinulla on vieläkin selittämättä tämän uskonnollisen jargonin ja todellisuuden korrelaatio. miten luomiskertomukset voivat olla opponenttina evoluutioteorialle?
- AteistiVaan
Olen tuossa pikemminkin enemmän maltillisten kristittyjen linjalla, jotka katsovat, että Raamatun sanoma on ihmisten vääristämä ja oikeat viestit ovat vertauskuvien takana.
Olisihan se varsin outo Jumala, joka loisi ensimmäiset vanhemmat ja laittaisi näiden lapset kärsimään isiensä ja äitiensä mokien takia. Tuon ehkä vielä voisi sulattaa, mutta vedenpaisumustarina vie Jumalan käytöksen vielä ihmeellisemmäksi. Siinähän Jumala pohjimmiltaan toteaa, että tuli luotua paskaa ja murhaa lähes koko ihmiskunnan ikäänkuin lapsi hiekkakakun, joka meni pieleen ja yrittää uudelleen, josko onnistuisi paremmin.
- 7865
Tietenkin -logia on kretulle asia johon ei uskalla tutustua, koska se tarkoittaa oppia. Ei oppi ojaan kaada, vajakin usko kyllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad641216- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574