Hei haluan tuoda oman kokemukseni esille, kirjoitin tästä tuolla Masennusketjussakin. Mulla on ollut jo pari vuotta yöllisiä paniikkikohtauksia ja rytmihäiriöitä, ja varsinkin aamulla pomppaan hengen hädässä ylös kun paniikki iskee. Päivällä ei ole esiintynyt. Mulla oli nuorempana sama juttu, mutta myös päivällä panikkikohtauksia, mutta ne katosi 25 vuodeksi.
Olen ajatellut totta kai että nämä on psyykkista laatua, varsinkin kun mulla oli nuorempana näitä. Olen yrittänyt miettiä ja miettiä mitä minä panikoin. Oli myös kovaa ahdistusta, hengen salpautumista, nielun salpautumisen tunnetta ja suorituskyvyn laskua ja väsymystä, ja toisaalta yöllä unettomuus on ollut jo kolme vuotta. Sitten kun tukka alkoi lähteä tukkoina päästä niin lääkäri laittoi vasta perusteellisiin tutkimuksiin. Ihosairaus oli se perimmäinen syy lääkärisuhteeseen ja tutkimuksiin.
Mulla oli varastoraudan tilanne huono, eli kärsinkin raudanpuutteesta, vaikkei anemiaa ole. Sitä ei näe hemoglobiinimittauksesta, joka mulla normaali. Nyt olen syönyt lisärautaa ja rautapitoista ruokaa niin mulla on kaikki mahdolliset epämääräiset oireet hävinneet. Tukka kun kasvaisi vielä päähän. Sänkeä näkyy jo. :) Ei minkäänlaisia paniikkijuttuja, ja nukun tosi hyvin ja nukahdan helposti. MIkä ihmeellisintä, minun kauhea ihottuma on alkanut parantua...
Olkaa valppaita ja pyytäkää mittauttamaan ferritiinitaso. Sen pitäisi olla noin 100, ettei raudanpuute ole ainakaan syynä oireisiin. Viitearvot on tosi matalia, mutta toiset saa oireita vähemmälläkin puutoksella. Muistaakseni oli niin, että jos ferritiini on alle 30 niin rautavarastot on tyhjät. Naisilla tämä on yleisempää kuin miehillä. Googlatkaa tätä. Monella on hoidettu masennuksena ja kilpparin vajaatoimintana, ja takana onkin näin yksinkertainen puutostila.
Paniikkikohtausten takana raudanpuute?
Fe3
1
2002
Vastaukset
Lääkärit pitää muoti-ilmiönä tätä ferritiini juttuu. Mulla alhaalla ja just tätä ikävää oireilua joka oikeesti ahdistaa- että jos aiemmin ei ahdista ni sitte taatusti kun se sydämenpauke alkaa :(
Miten vakuuttaa itselleen että se ois vaan raudanpuute? Tunne on pelottava!
Mulla nytkin jytkytyää vaikka tulin just rentoutuksesta, nenänpäätä pistelee myös jo , kenties hyperventilaatio? Mua niin ärsyttää nää oireet. Rintakehääki pistää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2979580Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve82864Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2592138Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1132009SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,871556- 1441477
Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1331448Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U271192Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931026- 71961