Tieteen ja filosofian välinen kuilu

Tuntuisi kaikkein luonnollisimmalta, että mitään ei koskaan olisi olemassa. Jos niin olisi, se ei tarvitsisi mitään selitystä. Mutta niin ei ole, ja ihminen on selittänyt tai tutkinut sitä enemmän tai vähemmän epätäydellisesti.

On välillä uskottu, että maailman on luonut jumala. Välillä on uskottu aineen/energian ikuisuuteen. Nyt arvioidaan sen syntyneen tyhjästä samalla kuin aika. Jumalhypoteesi on tietysti alkeellinen, koska se vain siirtää ongelman pykälän taaksepäin.

Aineen ikuisuus ei tahdo sekään mahtua kalloon. Meidän on mahdollista ajatella "ikuisuutta" tulevana ilmiönä, koska sitä ei ole koskaan saavutettu. eikä saavuteta. Aina voi lisätä. Mutta miten on menneen laita?

Vaan ei ole ongelmaton syntyhypoteesikaan, vai pitäisikö sanoa syntyteoria, koska se on laajimmin edistyneiden tiedemiesten hyväksymä, siis konsensus. Suurin ongelma on minusta on kaikkeuden struktuuri. Kun säteily muuttuu hiukkasiksi, se noudattaa tiettyä struktuuria, luonnonlakeja. Se muuttuu sen ja sen kokoisiksi kvanteiksi ja hiukkasiksi.

Tunnemme struktuurin lait ja voimme ne matemaattisin tavoin kuvata, mutta mistä se on kotoisin? Onko sen pakko olla tämä, vai voisiko se olla toisin? Voiko esimerkiksi alkuräjähdys olla erisuuruinen ja muodostaa erilaisen struktuurin kuin tuntemamme?

Muutama vuosikymmen sitten puhuttiin toiveikkaasti säieteoriasta ja uskottiin, että se olisi pohja kaiken teorialle. Nyt ei kai enää toivota. Olisi saatu selitys vakioitten suuruudelle, luonnonlaeille ja rakennettu silta suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan välille. Mutta jos kaiken teoria olisi saatu, olisiko silti pystytty selvittämään, miksi struktuuri tai useampi on olemassa?

Ehkäpä miksi-kysymys on tässä väärä, joten muotoillaanko toisin: mitä etua saavuttaa tila, joka noudattaa struktuuria verrattuna tyhjään, joka ei noudata?

x x x

Filosofia on ollut kärkäs tarttumaan kysymyksiin, joita ei ole voitu tiedolla ratkaista. Entiseen aikaan esitettiin jopa käsityksiä, jotka olivat todellisuuden vastaisia, nykyisin vähemmän. Kuitenkin lienee jo selvää, että filosofiat eivät lisää rahtuakaan empiiriseen tietoon. Jopa puhe tieteenfilosofiasta, kuin olisi muka mahdollista saada validia tietoa toistakin kautta, on silkkaa suoltoa puppugeneraattorista.

On vain yksi mahdollisuus tiedonhankintaan. Runsaitten havaintojen ja niitä yhdistävien matemaattisesti ilmaistavien suhteiden löytäminen, looginen ja empiirinen tutkimus. Tämä on nimen samankaltaisuudesta huolimatta pidettävä erillään Wienin piirin loogis-empiirisestä filosofiasta.

x x x

Pääsemmekö koskaan pitemmälle kuin löytämään matemaattisen suhteen ilmiöiden välille? Valtaoja esitti ajatuksen, että niin kuin koira on meihin nähden yksinkertainen käsittääkseen ihmisen muotoilemia probleemeja, mekin olemme sopeutuneina metsästäjä-keräilijän savannielämään liian yksinkertaisia ymmärtämään monimutkaisempia asioita.

Veikkaan toisin. Joko esitämme vääriä kysymyksiä, tai niihin ei ole vastausta.

Hankkimamme looginen ja empiirinen tieto on laadukasta, mutta kovin vähäista. Suurinta osaa emme tiedä. Osan saamme tulevaisuudessa selville. Osaa emme koskaan. Tähän on tyytyminen.