Miten opetella paremmaksi ruuanlaittajaksi

Olen huono ruuanlaittaja. Moralistit, jotka käyvät kimppuuni: kävin aikanaan kotitaloustunneilla ja pidin niistä. Vuosien aikana olen yrittänyt toistuvasti asennemuutosta: ruuanlaitto ei ole välttämätön paha, vaan tarpeellinen taito. Huonoin tuloksin. Periaatteeni on että mitä vähemmällä pääsee, sen parempi.

Millä opetella laittamaan ruokaa? Ei aikuisille naisille ole ruuanlaittokursseja. paitsi keittiöfriikeille. Eksyin kerran sellaiselle enkä tiennyt edes kaikkien keittiötarvikkeiden nimiä. No sellaisia en tarvitsekaan.

Televisiota en katso, joten älkää suositelko ruokaohjelmia. Mutta onko jotain yksinkertaisa neuvoja sisältäviä ruokablogeja? Etsin toisinaan netistä ohjeita, joissa lukee helppo. Eivät ole välttämättä helppoja. Ja mielestäni ei saisi olla liikaa ainesosia, hippu sitä ja nokare tätä, tulee kalliiksi. Eikä tarvi olla laihdutusruokia, terveellistä kylläkin, mutta ei haittaa, vaikka vähän lihookin tai paino pysyy samana, kun energiankutusta on.

Meillä tämä on geeneissä. Ei ole mikään puolustus, mutta laitoin vain selitykseksi. Äitini osasi keittää perunan. Ja tehdä voileipiä.
1216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen huono ruuanlaittaja. Moralistit, jotka käyvät kimppuuni: kävin aikanaan kotitaloustunneilla ja pidin niistä. Vuosien aikana olen yrittänyt toistuvasti asennemuutosta: ruuanlaitto ei ole välttämätön paha, vaan tarpeellinen taito. Huonoin tuloksin. Periaatteeni on että mitä vähemmällä pääsee, sen parempi.

Millä opetella laittamaan ruokaa? Ei aikuisille naisille ole ruuanlaittokursseja. paitsi keittiöfriikeille. Eksyin kerran sellaiselle enkä tiennyt edes kaikkien keittiötarvikkeiden nimiä. No sellaisia en tarvitsekaan.

Televisiota en katso, joten älkää suositelko ruokaohjelmia. Mutta onko jotain yksinkertaisa neuvoja sisältäviä ruokablogeja? Etsin toisinaan netistä ohjeita, joissa lukee helppo. Eivät ole välttämättä helppoja. Ja mielestäni ei saisi olla liikaa ainesosia, hippu sitä ja nokare tätä, tulee kalliiksi. Eikä tarvi olla laihdutusruokia, terveellistä kylläkin, mutta ei haittaa, vaikka vähän lihookin tai paino pysyy samana, kun energiankutusta on.

Meillä tämä on geeneissä. Ei ole mikään puolustus, mutta laitoin vain selitykseksi. Äitini osasi keittää perunan. Ja tehdä voileipiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu