Tacituksen fennit sittenkin saamelaisia

Anonyymi

Suomalaisia on halvennettu väittämällä että esi-isämme olisivat olleet Tacituksen kirjassaan mainitsemia äärimmäisen köyhiä ja aseettomia fennejä.

Erityisesti ruotsalaiset ja venäläiset ovat tätä kuuluttaneet. Hävittääkseen suomalaisten omanarvontunnon jotta suomalaisilta voitaisiin viedä kaikki maat ja oma kieli.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/saamelaiset-elivat-1-500-vuotta-sitten-pohjanmaalla

Uusi tutkimus osoittaa, että Levänluhtaan haudattujen ihmisten dna on lähellä nykysaamelaisten dna:ta. Saamelaiset asuivat noin 1 500 vuotta sitten Pohjanmaalla, paljon etelämpänä kuin nykysaamelaiset.

Tulokset vahvistavat nykykäsitystä, jonka mukaan saamelaiset asuttivat laajoja alueita Suomessa ennen nykysuomalaisten esi-isiä.

Nykysuomea puhuvien esi-isät muuttivat Suomeen mahdollisesti Pohjois-Virosta ja syrjäyttivät silloisen paikallisväestön. Todennäköisesti he myös sekoittuivat saamea puhuvien asukkaiden kanssa.

31

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos saamelaiset asuivat 500 luvulla Pohjanmaalla he todennäköisesti asuttivat Tacituksen aikaan 500 vuotta aiemmin koko suomenniemeä.

    • Anonyymi

      Suomenkielessä on tuhansia vuosia vanhaa maanviljelyyn ja karjanhoitoon liittyvää omaa sanastoa joka saamenkielistä puuttuu.

      Tacitushan sanoo etteivät fennit viljele maata vaan viettävät kiertelevää elämää ja asuvat nahoilla peitetyssä riukumajassa.

      Kuten saamelaiset aina nykyaikoihin asti.

      • Anonyymi

        Onkamo taas sanoo että "me suomalais-ugrilaiset emme ole olleet Suomessa kauan ja ettei kielemme ole vanha"
        "Suomeen saapui uutta itäistä perimää. Tämä tapahtui ehkä vasta 2000 vuotta sitten. Näiden ihmisten mukana tuli ilmeisesti myös suomen kieli."

        Ensimmäisen migraationuolen Onkamo pirtää "Kiinasta" suoraan "Pohjois-Suomeen" pysähtymättä Volgan mutkaan.
        Tämän jälkeen toinen migraationuoli Iberiasta jälleen Pohjois-Suomeen"
        Tämän jälkeen kolmas migraationuoli Irakista (maanviljelijät) ja jälleen
        "Pohjois-Suomen" alueelle.
        Tämän jälkeen neljäs migraationuoli Ukrainasta joka toi jamna paimentolaiset ja nämäkin suoraan "Pohjois-Suomeen"
        Vasta viides migraationuoli noin 2000 vuotta sitten tuo meidät "suomalaiset" "Virosta" "Etelä-Suomen" alueelle.

        Lopuksi Onkamo toteaa että "Meidän suomalaisten menneisyys ei siis ole niin uljas kuin olemme halunneet ajatella."
        Ihan lopuksi Onkamo toteaa että venäläisiä harmittaa kun hekin joutuvat toteamaan olevansa nyt suomalaisten kanssa samoja "sugreja" (suomalais-ugrilaiset ) eli ollaan vähän kuin samaa kansaa.

        https://dynamic.hs.fi/2018/dna/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkamo on prseestä. Tämä Onkamo oli mukana muinaisgeenitutkimuksessa, missä todettiin mm. Nyk. Savon alueen rautakautisten maanviljelijöiden tai populaation olleen euripidista, mikä poikkesi täysin nykyisistä mongoloidisiitoksista. Tämä houraileva tieteen taakka selitteli mediassa vaan ympäripyöreitä "siperialaisesta perimästä". Onkamo on varmaan aika vinosilmäinen, eikä etiikka muutenkaan sovi ollenkaan tutkimuksen pariin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkamo taas sanoo että "me suomalais-ugrilaiset emme ole olleet Suomessa kauan ja ettei kielemme ole vanha"
        "Suomeen saapui uutta itäistä perimää. Tämä tapahtui ehkä vasta 2000 vuotta sitten. Näiden ihmisten mukana tuli ilmeisesti myös suomen kieli."

        Ensimmäisen migraationuolen Onkamo pirtää "Kiinasta" suoraan "Pohjois-Suomeen" pysähtymättä Volgan mutkaan.
        Tämän jälkeen toinen migraationuoli Iberiasta jälleen Pohjois-Suomeen"
        Tämän jälkeen kolmas migraationuoli Irakista (maanviljelijät) ja jälleen
        "Pohjois-Suomen" alueelle.
        Tämän jälkeen neljäs migraationuoli Ukrainasta joka toi jamna paimentolaiset ja nämäkin suoraan "Pohjois-Suomeen"
        Vasta viides migraationuoli noin 2000 vuotta sitten tuo meidät "suomalaiset" "Virosta" "Etelä-Suomen" alueelle.

        Lopuksi Onkamo toteaa että "Meidän suomalaisten menneisyys ei siis ole niin uljas kuin olemme halunneet ajatella."
        Ihan lopuksi Onkamo toteaa että venäläisiä harmittaa kun hekin joutuvat toteamaan olevansa nyt suomalaisten kanssa samoja "sugreja" (suomalais-ugrilaiset ) eli ollaan vähän kuin samaa kansaa.

        https://dynamic.hs.fi/2018/dna/

        "Ensimmäisen migraationuolen Onkamo pirtää "Kiinasta" suoraan "Pohjois-Suomeen" pysähtymättä Volgan mutkaan."

        Mitään tällaista migraatiota ei ole ollut. Onkamo hourii omiaan.

    • Anonyymi

      Ovat fennit ketä tahansa, ei Tacituksen muutamasta sattumavaraisesta lauseesta tarvitse piitata tipan vertaa.
      Me tiedämme, että saamelaiset ja etelämmät suomalaiset ovat ne, jotka ovat täällä sekä Pohjois- ja Keskiruotsissa menestyksellisesti pärjänneet. Jos muita on ollut tätä ennen, he ovat meihin sulautuneet tai kuolleet sukupuuttoon.

      Haistattakaa takaisin aina jos joku viikinkihörhö tulee soittamaan suutaan.

      • Anonyymi

        ...".Ruotsalaisilla ei varsinaisesti ole syyrialaisia sukujuuria, koska heitä ei ollut vielä kolme ja puolituhatta vuotta sitten, mutta heillä on kuitenkin aina ajankohtainen tarve muuttua vanhaksi kansaksi, joten asialla ei ole heille sen suurempaa merkitystä. Kuitenkin muiden kannattaa ottaa huomioon, että suomensukuiset kansat ovat vaikuttaneet oikeasti siihen aikaan nykyisen Ruotsin alueella."

        Kivik, Mälare (Mela), Jämtland (jäämit), jne. Ruotsissa on lukuisia finnoarjalaisten heimojen etymologiaa. Upsalakin on sumertaustaista finnougria. Up tarkoitti kärkeä tai huonetta ja sala salia. Salin- frankit olivat itseasiassa varangeja ja Vara oli Osiriksen alkuperäinen nimi. Näin sitä kaikenmaailman kehitysmaalaiset kutevat finnoarjalaisten historialla ja selittelevät kehitysmaalaiskiimoissaan milloin mitäkin lainasanoista, finnougrisuudesta, indoeurooppalaisuudesta, germaaneista etc.. pyrkyrimäistä potaskaa. Onneksi on koronat ja muut taudit, että loisista pääsee vielä nykyäänkin. Huh.

    • Anonyymi

      Saamelaisia on Suomen alueella ollut ainakin 2000 vuotta.
      Yhtä lailla on ollut myös kivikaudesta asti heimoja jotka ovat viljelleet maata ja kasvattaneet karjaa Suomen alueella. Ehkäpä saamelaiset ovat olleet sitä kansan osaa jotka ovat pitäneet pohjois- ja itäsuomea asuttuna silloin kun ilmasto on ollut kyseisillä alueilla epäsuotuisaa viljan viljelyyn.

      Tacitus taisi havannoida näitä markkinapaikoille havulaavujen alle kokoontuneita hiihtofinnejä eli saamelaisia ja tokihan paikalliset "lantalaiset" kuvasivat eloisasti noiden "villien" elämää.

      • Anonyymi

        Tacitus tuskin on paljoa havainnoinnut fennejä, sillä hän ei ilmeisesti edes henkilökohtaisesti ollut vieraillut edes kirjansa pääkohteessa eli Germaniassa, joka kuitenkin olisi ollut lähempänä.

        Tacituksen jutut perustuivat roomalaisten kaappaamien germaaniorjien kertomaan.

        On myös oletettavaa, että nämä germaaniorjat eivät olleet käyneet koskaan Suomessa, vaan heidän juttunsa puolestaan perustuivat toisiin tietolähteisiin.

        Nykyaikaina puhuttaisiin Esson baarin kulmapöydän jutuista. Tacituksen ja muiden roomalaisten kirjoissa esiintyy myös paljon esoteerisia juttuja, kuten tarinoita Atlantiksesta.

        Eli lähteen luotettavuus... ?!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tacitus tuskin on paljoa havainnoinnut fennejä, sillä hän ei ilmeisesti edes henkilökohtaisesti ollut vieraillut edes kirjansa pääkohteessa eli Germaniassa, joka kuitenkin olisi ollut lähempänä.

        Tacitus tuli Rooman pehmeiltä sohvilta ja tuskin itse tarpoi pohjoiseen saakka. Luultavasti kaikki muutkin kansat periferioissa eli suunnilleen samalla tasolla. Eikös silloin ollut vähän lämpimämpi jakso joten mikäs oli ollessa noinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tacitus tuli Rooman pehmeiltä sohvilta ja tuskin itse tarpoi pohjoiseen saakka. Luultavasti kaikki muutkin kansat periferioissa eli suunnilleen samalla tasolla. Eikös silloin ollut vähän lämpimämpi jakso joten mikäs oli ollessa noinkin.

        Tacituksen kirjoitukset ovat kuitenkin ainoita mainintoja tuon ajan eläjiltä.
        Eli ne ovat kuitenkin parempia tietoja kyseisestä ajasta kuin harrastelijoiden ennakkoluulojen sävytttämä mututuntemukset.
        Tulkinnassa tiedemiehet toki ottavat huomioon lähteen heikkoudet.

        Ja siinä tulee arkeologia kehiin. Me emme viime kädessä ole pelkästään sidoksissa tarinoihin maailman äärirajoilla jolkottavista päättömistä ihmisroduista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tacituksen kirjoitukset ovat kuitenkin ainoita mainintoja tuon ajan eläjiltä.
        Eli ne ovat kuitenkin parempia tietoja kyseisestä ajasta kuin harrastelijoiden ennakkoluulojen sävytttämä mututuntemukset.
        Tulkinnassa tiedemiehet toki ottavat huomioon lähteen heikkoudet.

        "Tacituksen kirjoitukset ovat kuitenkin ainoita mainintoja tuon ajan eläjiltä."

        Olet väärässä. Vedat ovat brahmikirjoituksella kirjoitettua muinaissuomea tai jotain sen murretta. Niitä murteita ja shiftejä on kyllä useita, mutta Avastan Gathat ovat kattuien eli goottien kirjoittamia myös, samoin Ulfilan raamattu on muinaissuomea., eikä suinkaan mikään kadonnut itägermaaninen kieli.

        On siis todella paljon muinaissuomenkielisten tekstejä, mitkä kertovat myös suomalaisten finnoarjalaisten elämästä. Arkeologiset jäänteet liittävät myös Suomen alueen kiinteästi skandinaavis-arjalaiseen protogermaanikulttuuriin. Germaanihan juontaa sekin finnoarjalaisten kerma-sanasta. Tämä kaikki on tietysti siperianjurttaryssille "suurellista haihatusta", mutta finnoarjalaisten jälkeläisille heidän esi-isiensä elämää ja kulttuuriperintöä. Sori loiset,mutta näin se vaan on.

        Sinä olet selvästi pudonnut seuraheposi selästä. Lähetänkö äijän kupittamaan?

    • Anonyymi

      Lienee niin. että fennit olivat finninaamaisia saamelaisia.

    • Nykyhämäläisten naamastakin näkee että ovat vain entisiä saamelaisia: vinot silmät, lyhyet jalat, kanttinen pää.

    • Anonyymi

      Eiköhän luultavasti eteläistä Suomea asuttaneet saamelaiset ole suurimmalta osalta sulautuneet muualta tulleeseen väestöön.
      Suomihan oli myös eteläistä Suomea myöten erittäin harvasti asuttua, lukuunottamatt a joitain asutuskeskittymiä 1700- luvulle asti, eli koko Suomen asukasluku oli max 500 000.
      Eli voi sanoa näiden fennien olleen suomalaisten esi-isiä, lisäksi myöhemmin on muuttanut väestöä, kuten Viron suunnalta ja Ruotsista.

    • Anonyymi

      Ihmisiä on asunut täällä "suomen" maaperällä viimeiset 10-11000 vuotta. Kieliäkin tähän ajanjaksoon mahtuu varmaankin kymmeniä. Saamen kieli (vahaiskantasuomi) tuli suomeen varmaankin pronssikauden aikana pronssiseppien mukana. 3500-4000 vuotta sitten. Suomen kieli (myöhäiskantasuomi) saapui suomen maaperälle noin ajanlaskun alun aikoihin. Eestiläisiä (itämerensuomalaisia) muutti varsinais-suomen alueelle ja ajan mittaan sekoittuivat täällä asuviin lappalaisiin. Näitten ryhmien sulautuessa niistä tuli suomalaisia. (Lappalaiset= eteläsuomessa asuvia varhaiskantasuomea puhuvia ihmisiä, siis jonkinlaisia hyvin eteläsaamelaisia, metsäsaamelaisia). Nämä eteläsuomessa asuvat lappalaiset ovat varmaankin niitä Fennejä (skrithifinnit) josta Tacitus kertoi. Eihän Tacitus voinut kertoa suomalisista koska suomalaisia ei vielä ollut olemassa siihen aikaan. Pitää vielä ottaa huomioon että Tacituksen tiedot olivat tulleet monen välikäden kautta ja olivat varmaankin jonkinverran vanhentuneita kun hän sai ne.

    • Anonyymi

      Kyseiseen paikkaan, joka on ollut 1500 vuotta sitten merenlahti, on haudattu ihmisiä satoja vuosia. Luultavasti tuhansien ihmisten luut lepäävät tuossa lähteessä.

      Kukaan ei myöskään tiedä, millä perusteella, sillä hautaustapa ei vastaa muita saman aikakauden hautaustapoja.

      Onko kyseessä uskonnollinen erikoisuus vai jokin muu syy, mutta myöskään koko väestöä ei sinne ole haudattu.

      Nyt on sitten kaivettu esiin luita, ja neljän luun DNA-tutkittu, ties monienko joukosta, ja niiden perusteella julistetaan väestö saamelaiseksi. Yksi tutkituista ei edes ollut saamelaista alkuperää.

      Onkohan tässä vedetty johtopäätöksiä vähän liiankin aikaisin?

      • Anonyymi

        Jos se on ollutkin merenlahti, niin ehkä muukalaisten laiva kaatunut tai hajotettu siihen?

    • Anonyymi

      Leväluhdan luut ei kerro mitään suomen-niemen historiasta. Vain 11 vainajaa on tutkittu ja 3 heistä on eri geenisiä kuin muut. Saamelaista perimää? kertooko populaari tiedekirjoitus tarkat haploryhmät vainajilta? en ole nähnyt.
      Kiukaisten läntinen pronssi kulttuuri ja maatalous eli jo satoja vuosia ennen levä-luhtaa. Toisekseen savolaisethan ne vääräsäärisä isopäisiä persjalkojen rotua on ;) oikein kunnon korealaisia.

    • Anonyymi

      Kainuussa on ennen 1500-luvun uudisasutusbuumia ollut melko tyhjää (ei varsinaista vakituista asutusta, kirjaimellisesti erämaata eli yleistä metsästysmaata, jossa käytiin metsällä ja kalastamassa ja sitten palattiin kotiin). Paitsi että saamelaisia on asunut ja kulkenut siellä. Uudisasutuksen levitessä saamelaiset joutuivat vetäytymään aina vain pohjoisemmaksi - on paikallinen sanonta "lappi pakenee, lanta sikenee". Joidenkin tarinoiden mukaan yksi syy siihen, miksi saamelaiset jäivät alakynteen oli se, että heillä ei ollut rautaisia aseita, toisin kuin suomalaisilla.

      • Anonyymi

        Kannattaisikohan googlettaa sanalla Kalmosärkkä. Kainuussa on ollut asutusta jo 6000 vuotta ennen ajanlaskun alkua...

        Vastaavasti arkeologisten löytöjen mukaan raudanvalmistus käynnistyi Suomessa - ei lännessä vaan pohjoisessa ja idässä - n. 200 - 300 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Näitä pelkistysuuneja siis löytyy nimenomaan itä-pohjois-akselilta.

    • Anonyymi

      Saamelaiset olivat berberien ja baskien sukulaiskansaa ennen mongolidien tunkua alueelle, mikä tapahtui isovihan aikaan ja myöhemmin 1800-luvulla, jolloin varsinainen porotalous alkoi. Mongoloidit eivät ole mitään alkuperäiskansaa ja Leväluhdan geeneistä puhuttaessa on äärimmäisen yleistävää mainita "saamelaisten" geenit, koska nykysaamelaisissa on R1b-alkuperäistä n.10%, alkuperäistä suomalaista R1a:ta n. 20% ja sitten myöhäisintä mongoloidia N1c loput isälinjoista.

      • Anonyymi

        Koko sotkusta selviää että alun perin Suomea asuttivat saamelaiset ja savolaiset idästä tulleina. Muut on vieraslajeja merestä nousseella maalla. Silloiset savolaiset ovat ehkä hävinneet ja korvautuneet jollain muulla. Ehkä alkuperäiset saamelaisetkin sekoittuneet.

    • Anonyymi

      Olihan siinä vetisiä kausia välillä, kun koko etelä-länsi-suomi oli meren peitossa. Jos ihmisiä liikkui, oli ne pakosta idästä tulleita. Puukaukaloilla ei meriä ylitetty. Aika ennen tacituksia. Eikä mitkään suunnat ole halventavia.

      • Anonyymi

        Ei ihan noinkaan.
        Talvisin Suomen maa- ja merialueet muodostivat helpon kulkureitin kivikauden koiravaljakoille.
        Voidaan sanoa että esihistoriallisella kaudella arktiset alueet olivat "kansainvälisten valtateiden " varrella samalla tapaa kuin suurten jokilaaksojen asutus etelämpänä.

    • Anonyymi

      Kalevala mainitsee tuosta, että Tacitius on kirjoittanut huomion koskien suomalaisia. Lisäksi Kalevala ottaa kantaa monin virkkein suomalaisten tapoihin houkutella käkiä maahamme. On hyvä tuntea Kalevalankin käsitys siitä kuinka Suomen yhteiskuntaa kehitetään ja muodostetaan.
      En nyt tarkkaan muista mitä Kalevala kertoo Tacitiukseen liittyvää, mutta muistaakseni se peräänkuuluttaa, että pitää saada lisää tietoa Suomen oloista Roomalaisille. Niin onkin suomalaiset sen perusteella saaneet Roomassa jonkinlaisen Villa ????? nimisen tieteellisen instituution aikaiseksi.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2871
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1666
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe