Uuden hallituksen linjauksiin kuuluu ns. translaki, jonka mukaan ihmisten sosiaaliturvatunnikset muutetaan sellaisiksi, että niistä ei käy selville henkilön sukupuoli.
Näin ihmisiltä riistetään oikeus omaan sukupuoleensa. Sukupuoli on kuitenkin tärkeä osa ihmisen identiteettiä ja ihmisyyttä. Hallitus kai kuvittelee, että se on tasa-arvoa, kun ei ole olemassa erikseen miehiä ja naisia.
Suuntaus näyttää myöskin oleva se, että poikia ei koulussa saisi enää kutsua pojiksi eikä tyttöjä tytöiksi. Seuraavaksi ei sitten kanojakaan saa kutsua kanoiksi eikä kukkoja kukoiksi.
Transideologian mukaan ei saisi olla sellaisia nimikkeitä kuin "äiti", "isä", "tytär", "poika", "aviomies" tai "vaomo"
Lapsilla pitäisi myös transideologian mukaan olla oikeus vaihtaa sukupuoltaan ilman mitään tieteellisiä perusteita ja ilman vanhempiensa suostumusta.
Transideologia ei kunnioita tippakaan rieteellisä tosiasioita, kuten biologiaa, vaan ihmisen omat subjektiiviset tuntemukset ja kokemukset saavat ajaa tieteen ohi
Translaki ihmisoikeuksien vastainen
1
197
Vastaukset
"Näin ihmisiltä riistetään oikeus omaan sukupuoleensa. "
Oletkos MarkV nyt siis sukupuoleton?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
- 51651
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että325647Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75566
- 56564