Kuunnelkaa. YLE Areenasta löytyy haulla Horisontti, sarjan viimeisin osa radion puolella. Kesto 26 minuuttia.
Laitoin aloituksen aiheesta linkin kera, aina 14.02, mutta se poistettiin pikatahtia. Mitään sellaista siinä ei ollut että poisto olisi perusteltu. Jäljelle jää se syy, että ylläpito ei pitänyt mielipiteistäni.
Kun oli laittamassa jakoa avaukseeni, niin kas kuinka somasti sattui tulemaan palvelinvirhe.
Avasin uudelleen vapaa-ajattelu-palstan, ja kas, huomasin, että aloitusta ei enää ollutkaan palstalla.
Tällä tai muulla vapareiden suosimista palstoista oli jokin aika sitten aloitus/keskustelu, jossa oli linkki Teemu Keskisarjan haastatteluun, jossa hän myönsi kristillisen vakaumuksensa.
Tässä radiohaastattelussa hän lataa taas täyslaidallisen ateismia ja ateisteja kohtaan - ja sanakäänteensä ovat muuttumattomat, tautologiset. Hän on rakastunut tiettyihin sanoihin, mm. totalitarismi, jota hänen mukaansa mm. ateismi ja islam edustavat. Toistaa myös sanaa ikuinen ja käsitettä nuoret vihaiset miehet ja naiset - joihin hän on pettynyt, kuin eivät vastusta evl. kirkon kritiikkikä ja kritisoijia - se olisi oikeaa radikaalisuutta, sen sijaan että ollaan koko ajan joukolla sanan säilällä hampaattoman, lammasmaisen evl. kirkon ja Räsäskä-paran kimpussa.
Olin osannut arvata hänen kristillisen vakaumuksensa, kun Keskisarjaan ensi kerran törmäsin, hän ohjelmassaan YLE TV:ssä, jossa hän minusta valkopesi kirkon osuutta Suomen noitavainoissa.
Kaipa tämäkin aloitus poistetaan?
Historioitsijalta pitää voida edellyttää objektiivisuutta ainakin kun historioitsija roolissa puhuu, niin kuin tuossa TV-ohjelmassa.
Historioitsija Keskisarja kävi riparin, otti kasteen
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Niin, ja mielenterveyden ongelmien lisääntyminen on ilmiselvästi seurausta ateismista, tuosta totalitaarisesta armottomasta uskonnosta - "vähemmästäkin vintti pimenee", sanoo Keskisarja. Varmasti Teemulla on valideja tieteellisiä tutkimustuloksia väitteensä tueksi. Uskovillahan ei toki juuri koskaan ole mielenterveysongelmia, eihän?
Hänen mielestään tulisikin puhua uskonnottomuuden uhreista, eikä uskontojen uhreista. - Anonyymi
Kun koira puree miestä, se ei ole uutinen, mutta kun mies puree koiraa, se on uutinen. Kun joku eroaa kirkosta, se ei ole uutinen , mutta kun joku liittyy kirkkoon, se on uutinen. Antivapri siitä onnessaan.
Tuo aiempi ketju johon viittaat oli minun aloitukseni, ks. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15636801/keskisarja-puolustaa-kristinuskoa
- Anonyymi
Ihan samoja sanakäänteitä toistaa tautologi Keskisarja. Hän on valinnut tietyt iskusanat matrakseen.
Keskisarja pitää myöskin ruotsinkielistä historiaa suomalaisuuden häpäisynä.
- Anonyymi
Alkuperäinen aloitukseni aiheesta siis poistettiin eilen. Kyselin päätöksen perusteluita. Sanoivat että tekoälyhän se poistelee moninaisin (kestämättömin) perustein ihan asiallisiakin tekstejä.
Nyt kun sitten tekstini luki ihan oikea ihminen, ja asialliseksi sen totesi, niin palauttivat aloitukseni tälle palstalle.
(Nostelin sitä)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
- 51651
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että325647Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75566
- 56564