ei käy kirkossa kerran vuodessa, vaikka Hector niin sanookin laulussaan Tavallinen suomalainen mies.
Tavallinen suomalainen mies
14
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tästä taitaa olla jotain tilastotietojakin.. Voisiko avaaja tai joku muu olla ystävälllinen ja kaivaa esiin, Kiitos.
Kirkontilastot.fi:n mukaan tilaisuuksiin "messu", "viikkomessu" ja "sanajumalanpalvelus" osallistui viime vuonna yhteensä noin 4,1 miljoonaa ihmistä. Vuoden keskiväkiluku oli kai 3,9 miljoonan luokkaa.
(Sivuhuomio: Mikään ulkopuolinen taho ei varmista kävijämääriä. Toisaalta tilasto vaikuttaa uskottavalta.)
Keskiarvoksi tulisi tosiaan käynti per vuosi. Tavallaan yksi ahkera joka käy 20 kertaa tarkoittaa että 19 ei käy lainkaan.
Melko lailla varmaa, että todella harva käy kirkossa tasan 1/a.
He jotka käyvät, käyvät useammin kuin kerran ja he jotka eivät käy, eivät käy kun häissä ja hautajaisissa, ja tuskin monellakaan tälläisiä tilaisuuksia sattuu 1 joka vuodelle.
Ainoa ihmisryhmä joka mieleen tulee, on ns joulukirkossa kävijät, jotka eivät muuten kirkosta ole kiinnostuneita, mutta käyvät jouluna kuitenkin kuuntelemassa ne joululaulut.
Rupesin tässä räknään.
Itse olen käynyt kirkossa jo 2 kertaa tänä vuonna.- Anonyymi
En ole käynyt kirkossa kohta kahteen vuosikymmeneen, vaikka välissä uskoinkin Jumalaan. Joulukirkosta sain traumat aikoinaan ala-asteella. Sinne en menisi edes korvausta vastaan.
- Anonyymi
Jos hää-, hautajais-, rippi- ja koulujen tai asevelvollisuusajan "pakollisia" kirkossakäyntejä ei lasketa, olen reilun 70 vuoden aikana käynyt kerran kirkossa. Väittivät, että joulukirkossa olisi jollain lailla erilainen fiilis. Ei ollut.
Huomenna on taas sunnuntai. Käsittääkseni ihan tavallinen sunnuntai, ei mikään kirkollinen erikoispyhä.
Tänään jos tuhannelle satunnaiselle suomalaiselle soittaisi, niin moniko miettisi huomenna menevänsä kirkkoon? Miten monelle se olisi edes millään tavalla realistinen ajatus?- Anonyymi
On hetki tarkastella asennekalenteriansa.
- Anonyymi
Mitä se aloittajan persettä kaivaa, kuka käy missäkin ja kuinka usein?
Tässä taas vaparikommarit on hanakasti puuttumassa ja kiinnostuneita muiden asioista.
Kuinka moni käy vasparien kokouksissa suomalaisista miehistä? Silti vasparit mieleluusti haluis valtion helppoo rahaa, kuten kirkko saa.
Vapauksista ei kellään ole pokkaa mennä puhumaan sinne, missä niistä on suurin pula. Tekopyhyys vahvana vassarivaparien keskuudessa.Ihan mielenkiinnosta: kerrotko mitä on vasemmistolaisuus ja mikä on sen ongelma. Sen jälkeen kerro miten tämä vasemmistolaisuus näkyy va-liiton toiminnassa.
- Anonyymi
Oho, mentiin taas määritelmiin. Eipä yllätä. Itse vastausta ei kyllä kuulu.
Anonyymi kirjoitti:
Oho, mentiin taas määritelmiin. Eipä yllätä. Itse vastausta ei kyllä kuulu.
Toistosi "vasemmistovapareista" ei tee siitä totta. Väite kaipaa perusteluja.
- Anonyymi
Tavallisen suomalaisen miehen kirkkoon kuulluvusuus vaihtelee iästä riippuen aika lailla. 31-vuotiaista miehistä alle puolet on evl kirkon jäsen.
Tosi, mutta ei tuo kovin paljon silti nosta edes keskimääräistä kirkkokäyntien määrää jäsentä kohti. (Kävijöiden joukossa tosin voi olla myös jokunen kirkkoon kuulumaton mies, joka toi vanhan äitinsä tämän pyynnöstä kirkkoon tms.)
Mediaaniarvo on silti tasan nolla.
- Anonyymi
"Koululaisjumalanpalveluksilla" kaunistetaan kirkon tilaisuuksien osallistujamäääriä. Ovat kuitenkin useimmille "pakkopullaa".
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841359- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142769
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123702- 55699
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604