Oikeastaan alkaa ärsyttämään kaksi asiaa:
Tällä palstalla yhä edelleen uskotaan, että "alkaa tehdä" on ainut oikea muoto. Uskokaa nyt, että kielenhuollon puolesta nykyään on hyväksyttyä sanoa myös "alkaa tekemään".
Toiseksi olen kotoisin murrealueelta, jossa on aina sanottu "alkaa tekemään". Olen joutunut näkemään paljon vaivaa oppiakseni sanomaan "alkaa tehdä". Vieläkin joka kerta kun sanon sen, joudun ensin miettimään, kumpi muoto on oikea. Ja nyt kaikki se näkemäni vaiva onkin aivan turhaa!
Alkaa ärsyttämään
12
687
Vastaukset
- Ällistynyt
>Uskokaa nyt, että kielenhuollon puolesta nykyään
>on hyväksyttyä sanoa myös "alkaa tekemään".
Milloin kielitoimisto on muka kantansa muuttanut tässä asiassa? Faktaa tiskiin!
Oma käsitykseni on, että kielitoimisto suosittaa käytettäväksi yhä edelleen "alkaa tehdä".- Marjaana
Tämä on sivulta http://www.kotus.fi/tutkimus/xkielioppi/kieliopin_kirjoittamisen_rajoja.shtml
"Kielellinen vaihtelu: kenen kieltä kuvataan?
Kieliopissa kuvataan enimmäkseen sitä ainesta, joka on kaikille suomen puhujille yhteistä. Kieleen sisältyy kuitenkin runsaasti erityyppistä ja eritasoista vaihtelua, erilaisia ilmaisumahdollisuuksia, jotka vaativat tulla kuvatuksi. Esimerkiksi jollakin taivutusmuodolla voi olla kaksi tai useampiakin variantteja, esim. omenien ~ omenoiden ~ omenoitten, kenraaleja ~ kenraaleita, tai sitten esimerkiksi infinitiivimuoto saattaa vaihdella tietyn verbin yhteydessä, esim. ehtiä tehdä ~ tekemään, alkaa tehdä ~ tekemään. Meitä kieliopintekijöitä auttaa vaihteluilmiöiden kuvauksessa se, että laajoista konemuotoisista tekstiaineistoista saa kätevästi selkoa myös vaihtelevien varianttien yleisyyssuhteista." - Takametsien Mies
Marjaana kirjoitti:
Tämä on sivulta http://www.kotus.fi/tutkimus/xkielioppi/kieliopin_kirjoittamisen_rajoja.shtml
"Kielellinen vaihtelu: kenen kieltä kuvataan?
Kieliopissa kuvataan enimmäkseen sitä ainesta, joka on kaikille suomen puhujille yhteistä. Kieleen sisältyy kuitenkin runsaasti erityyppistä ja eritasoista vaihtelua, erilaisia ilmaisumahdollisuuksia, jotka vaativat tulla kuvatuksi. Esimerkiksi jollakin taivutusmuodolla voi olla kaksi tai useampiakin variantteja, esim. omenien ~ omenoiden ~ omenoitten, kenraaleja ~ kenraaleita, tai sitten esimerkiksi infinitiivimuoto saattaa vaihdella tietyn verbin yhteydessä, esim. ehtiä tehdä ~ tekemään, alkaa tehdä ~ tekemään. Meitä kieliopintekijöitä auttaa vaihteluilmiöiden kuvauksessa se, että laajoista konemuotoisista tekstiaineistoista saa kätevästi selkoa myös vaihtelevien varianttien yleisyyssuhteista."...mutta tämä ei vastaa itse kysmykseen.
ON totta, että kielioppi kuvaa kaikenlaista kielen käyttöä, sellaisena kuin se aikanamme esiintyy. Kielioppi ei ota kantaa oikeakielisyysasioihin, vaan sen tekee kielenhuolto.
Suomessa pidämme yleisesti ylimpänä oikeakielisyyden auktoriteettina kielitoimistoa. Käsittääkseni kielitoimiston suosituksissa ei mikään ole muuttunut, mitä alkaa-verbin rektioon tulee.
-- Takametsien Mies kirjoitti:
...mutta tämä ei vastaa itse kysmykseen.

--Huolimatta monenlaisista huhuista ja mielipiteistä ei kielenhuollon linja todellakaan ole muuttunut. Varsin avoimesti on sanottu, ettei ole mitään muuta syytä pitää ilmaisua "alkaa tekemään" hylättävänä kuin se, että sen torjuminen on muodostunut kielenhuollon ja oikeakielisyyden symboliksi tai ikoniksi. Jos tämä kuulostaa järjettömältä, se johtuu vain siitä, että kuulija tai lukija on järjissään ja pystyy tunnistamaan järjettömän linjan järjettömäksi.
Kielen normit siis eivät ole muuttuneet. Ylin auktoriteetti muuten ei ole kielitoimisto vaan suomen kielen lautakunta, mutta se puhuu käytännössä vain kielitoimiston kautta.- Marjaana
Takametsien Mies kirjoitti:
...mutta tämä ei vastaa itse kysmykseen.
ON totta, että kielioppi kuvaa kaikenlaista kielen käyttöä, sellaisena kuin se aikanamme esiintyy. Kielioppi ei ota kantaa oikeakielisyysasioihin, vaan sen tekee kielenhuolto.
Suomessa pidämme yleisesti ylimpänä oikeakielisyyden auktoriteettina kielitoimistoa. Käsittääkseni kielitoimiston suosituksissa ei mikään ole muuttunut, mitä alkaa-verbin rektioon tulee.
--Siis kotuksen alasivulla on listattu alkaa tehdä ja alkaa tekemään vaihtoehtoisiksi tavoiksi ilmaista sama asia. Kumpaakin käytetään ja jos jälkimmäinen tapa närästää, niin jättää sen vain käyttämättä. Mikä siinä on vaikeaa?
On vanhanaikaista etsiä kaikkialta normituksia. Kieli on käyttötapojen kirjoa ja nyt puheena olevassa tapauksessa ei ole mitään väärinymmärryksen riskiä. Vai onko jonkun mielestä?
Kielenhuollon tehtävä ei ole toimia käsikassarana pikkusielujen keskinäisissä mittelöissä. Useimmiten niissä on muuten alullepanijana länsimurteinen umpikallo, jonka puutteellinen kielen taju estää erottamasta oman kasvuympäristön murretta ja yleiskielen sääntöjä. Esimerkiksi taannoinen pyrkimys teilata sana iso kuuluu juurikin tähän kategoriaan.
Ennen on keinotekoisesti kielletty muoto alkaa tekemään, mutta kielen arkikäyttö on todistanut normituksen vääräksi: tapa elää ja voi hyvin, joten kielioppi on ollut väärässä. Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. - Unpikallossa alkaa ahistaa
Marjaana kirjoitti:
Siis kotuksen alasivulla on listattu alkaa tehdä ja alkaa tekemään vaihtoehtoisiksi tavoiksi ilmaista sama asia. Kumpaakin käytetään ja jos jälkimmäinen tapa närästää, niin jättää sen vain käyttämättä. Mikä siinä on vaikeaa?
On vanhanaikaista etsiä kaikkialta normituksia. Kieli on käyttötapojen kirjoa ja nyt puheena olevassa tapauksessa ei ole mitään väärinymmärryksen riskiä. Vai onko jonkun mielestä?
Kielenhuollon tehtävä ei ole toimia käsikassarana pikkusielujen keskinäisissä mittelöissä. Useimmiten niissä on muuten alullepanijana länsimurteinen umpikallo, jonka puutteellinen kielen taju estää erottamasta oman kasvuympäristön murretta ja yleiskielen sääntöjä. Esimerkiksi taannoinen pyrkimys teilata sana iso kuuluu juurikin tähän kategoriaan.
Ennen on keinotekoisesti kielletty muoto alkaa tekemään, mutta kielen arkikäyttö on todistanut normituksen vääräksi: tapa elää ja voi hyvin, joten kielioppi on ollut väärässä. Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä.Ei kukaan välitä sinun mielipiteestäsi. Se on arvoton. Normaalia eli normin mukaista on, että kirjakieli on täsmällistä ja selkeää, eikä siinä viljellä mitään omia sääntöjä tai oman mielipiteen mukaisia murteellisuuksia. Kirjakieli on normaalia kieltä, jota käytetään yleisesti koko maassa ja sen vuoksi sen muotoa ja oikeellisuutta pitää vaalia.
Eri asia on kun haluat ostaa sen lörtsysi Kuopion torilta. Siellä voit käyttää millaista kieltä haluat. Muista kuitenkin että murrepoliisit valvovat sinua että puhut normin mukaista murretta. - Marjaana
Unpikallossa alkaa ahistaa kirjoitti:
Ei kukaan välitä sinun mielipiteestäsi. Se on arvoton. Normaalia eli normin mukaista on, että kirjakieli on täsmällistä ja selkeää, eikä siinä viljellä mitään omia sääntöjä tai oman mielipiteen mukaisia murteellisuuksia. Kirjakieli on normaalia kieltä, jota käytetään yleisesti koko maassa ja sen vuoksi sen muotoa ja oikeellisuutta pitää vaalia.
Eri asia on kun haluat ostaa sen lörtsysi Kuopion torilta. Siellä voit käyttää millaista kieltä haluat. Muista kuitenkin että murrepoliisit valvovat sinua että puhut normin mukaista murretta.Minä kommentoin yleiskieltä, en kirjakieltä. Jälkimmäiseen muoto alkaa tekemään tekee vasta tuloaan. Edelliseen se kuuluu, meidän mielipiteistämme piittaamatta.
- Erski-Petteri
Marjaana kirjoitti:
Siis kotuksen alasivulla on listattu alkaa tehdä ja alkaa tekemään vaihtoehtoisiksi tavoiksi ilmaista sama asia. Kumpaakin käytetään ja jos jälkimmäinen tapa närästää, niin jättää sen vain käyttämättä. Mikä siinä on vaikeaa?
On vanhanaikaista etsiä kaikkialta normituksia. Kieli on käyttötapojen kirjoa ja nyt puheena olevassa tapauksessa ei ole mitään väärinymmärryksen riskiä. Vai onko jonkun mielestä?
Kielenhuollon tehtävä ei ole toimia käsikassarana pikkusielujen keskinäisissä mittelöissä. Useimmiten niissä on muuten alullepanijana länsimurteinen umpikallo, jonka puutteellinen kielen taju estää erottamasta oman kasvuympäristön murretta ja yleiskielen sääntöjä. Esimerkiksi taannoinen pyrkimys teilata sana iso kuuluu juurikin tähän kategoriaan.
Ennen on keinotekoisesti kielletty muoto alkaa tekemään, mutta kielen arkikäyttö on todistanut normituksen vääräksi: tapa elää ja voi hyvin, joten kielioppi on ollut väärässä. Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä.Huono ilmaus tähän yhteyteen. "Alkaa tehdä" on itäinen ja "alkaa tekemään" läntinen tyyppi.
- Erski-Petteri
Marjaana kirjoitti:
Minä kommentoin yleiskieltä, en kirjakieltä. Jälkimmäiseen muoto alkaa tekemään tekee vasta tuloaan. Edelliseen se kuuluu, meidän mielipiteistämme piittaamatta.
Yleiskieli on puhuttua kirjakieltä.
- kielipollari
Opiskeluaikainen tyttöystäväni kieltäytyi antamasta seksiä jos
käytin väärää infinitiiviä. Kyllä siinä oppi nopeasti 8))
Pulma on ruveta-verbin katoaminen. Ihan hyvä ja ilmaisuvoimainen verbi EI OLE alkaa-verbin synonyymi.
Rupeaminen on yleisempää.
Hyvä muistisääntö on, että lyhyempää 'alkaa'-muotoa
täydentää lyhyempi verbi ja pitempää pitempi, kas
näin:
alkaa tehdä
rupeaa tekemään
Kun on itse sisäistänyt infinitiivit, ei oikein voi pitää
ihmisenäkään niitä, jotka "alkavat tekemään", juck!
tuosta saa kylmiä väreitä! - kielipollari
Pakko sanoa vielä tämä, että jos haluat oikeuttaa
huonon kielesi kotiseudun murteella, käytät varmaan
myös mie-ja-sie-muotoja? Sil viisii varmaa tullee
ymmärretyks?
Eläköön hyvä suomenkieli!- On hyvää kieltä
Alkaa tekemään on hyvää yleiskieltä. Sen luontainen käyttäjä tuskin käyttää mie- ja sie-muotoja, ne kun kuuluvat itäisiin murteisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.2867389Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on453870PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23428Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a713148Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,1132817"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin382614IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-492478Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.532233- 682023
- 991891