Saako tuoreesta suhteesta iloita

Voiko suhteen tuoda julki, olla siitä iloinen vai pitääkö se piilottaa?
107<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

On luonnollista iloita uudesta suhteesta ja on luonnollista jakaa ilonsa toisten kanssa. Joten minun vastaukseni on, että saa tuoda julki, saa iloita. Eikä tarvitse piilottaa.

1Äänestä

Ei. Sitä ei saa tuoda kenenkään tietoon.

Äänestä

Onhan se mielellään salattava.

Äänestä

Kel' onni on se onnen kätkeköön... itse inhoan, jos vielä tutustumisvaiheessa oleva suhde levitellään jossain somessa koko kansan eteen. Siitä tulee sellainen näyttelyesine ja palkintopokaali -olo. Haluan tutustua rauhassa ja vakiinnuttaa homman selkeästi ennen kuin alan sotkemaan kuvioihin muita. Hirveän noloa hehkuttaa jotain parin kuukauden ikäistä deittailua, joka sitten kosahtaa kiville.

Äänestä
  • Joku voi olla vain iloinen ja kaikki johtuu onnesta ja ilosta.

    1Äänestä

No ehkä jos toinen ei sitä halua, tuskin haluaa suhdettakaan.

Äänestä

Mä lopetin suhteen aikoinaan kun tää yks lauleli siitä heti ympäriinsä. En luota sellaiseen ihmiseen jonka on heti kerrottava kaikki eteenpäin.

Äänestä
  • Aidot tunteet tunnistaa siitä, että haluaa huutaa asian koko maailmalle. Äärettömän negatiivinen lähestymistapa ollu sulla. Kai ihmisestään saa iloita! Hyvä toisaalta ettette yhteen päätynyneetkään. Olisit saattanut rajoittaa kumppania ihan kaikessa.

    2Äänestä

Joku tuossa jo mainitsikin "Kel' onni on se onnen kätkeköön", se on viisautta. Miksi pitäisi heti olla kaikille hölöttämässä ja huutelemassa? siitä tulee mieleen vähän että ikäänkuin se toinen osapuoli olisi joku palkinto joka on voitettu ja jota nyt hehkutetaan että sainpas. Eikö voi asioiden antaa adetä ihan rauhassa ilman mitään hehkuttelua, ne joille asialla on merkitystä aikanaan kyllä sitten näkevät/kuulevat että parisuhde on syntynyt.

Äänestä
  • Osin on, ja tiettyyn rajaan. Palkinnosta ei tarvitse olla kysymys vaan silkasta ilosta ja puhtaasta hyvästä olosta. Ihmisillä on erilainen tapa reagoida eikä sitä joka päivä (tai kaikki eivät koskaan!) saa tuntea ihastumista tai rakastumista.

    Enpä pysty uskomaan, että kukaan pahuuttaan ilakoisi sellaisestakaan asiasta kuin ihmissuhde! Se olisi järjenvastaista.

    Ehkä asiasta voi sopia toisen kanssa nätisti.

    1Äänestä

  • Samoilla linjoilla. Siinä on se toinenkin, ei pelkästään itse omia asioitaan lallattelemassa. Ei ne muille kuulu. Näkyy ja kuuluu sitten aikanaan jos näkyy.

    Sellaistakin kuullut, että toinen on julistanut koko pitäjälle seurustelevansa onnellisesti, kun se vastapuoli taas on ollut asiasta aivan eri mieltä ja hävennyt kovasti.

    xL

    Äänestä

  • En kyllä keksi yhtään syytä siihen, etteikö voisi osoittaa iloaa uudesta ihmissuhteesta johti se johonkin tai ei. Miksi ihmeessä ei saisi puhua onnestaan, jos on onnellinen? Siksikö, että toiset tulevat kateellisiksi? Siksikö, että on typerää iloita...itku pitkästä ilosta mentaliteetti? Miksi ihminen ei saisi olla oma itsensä?

    Äänestä

  • Kaskenpolttaja kirjoitti:

    En kyllä keksi yhtään syytä siihen, etteikö voisi osoittaa iloaa uudesta ihmissuhteesta johti se johonkin tai ei. Miksi ihmeessä ei saisi puhua onnestaan, jos on onnellinen? Siksikö, että toiset tulevat kateellisiksi? Siksikö, että on typerää iloita...itku pitkästä ilosta mentaliteetti? Miksi ihminen ei saisi olla oma itsensä?

    Niin! Kuka tietää, mikä on oikea hetki koskaan?

    On kipeää jos onnea pitää pantata ja odottaa jotain hetkeä, mistä kukaan ei todellisuudessa tiedä mitään.

    Surullisinta on estetty hymy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samoilla linjoilla. Siinä on se toinenkin, ei pelkästään itse omia asioitaan lallattelemassa. Ei ne muille kuulu. Näkyy ja kuuluu sitten aikanaan jos näkyy.

    Sellaistakin kuullut, että toinen on julistanut koko pitäjälle seurustelevansa onnellisesti, kun se vastapuoli taas on ollut asiasta aivan eri mieltä ja hävennyt kovasti.

    xL

    Tietysti se pitää ensin selvittää, onko mitään.

    Äänestä

  • Kaskenpolttaja kirjoitti:

    En kyllä keksi yhtään syytä siihen, etteikö voisi osoittaa iloaa uudesta ihmissuhteesta johti se johonkin tai ei. Miksi ihmeessä ei saisi puhua onnestaan, jos on onnellinen? Siksikö, että toiset tulevat kateellisiksi? Siksikö, että on typerää iloita...itku pitkästä ilosta mentaliteetti? Miksi ihminen ei saisi olla oma itsensä?

    Etenkin näin jos ajatellaan, että eletään hetkessä.

    Tuokoon tulevaisuus sitten, mitä tuo. Saipahan vaikka vain kaksi päivää hymyillä ja tuntea jotain.

    Koska ei liene pelkoa siitä taas etteikö onnea voisi kuolettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin! Kuka tietää, mikä on oikea hetki koskaan?

    On kipeää jos onnea pitää pantata ja odottaa jotain hetkeä, mistä kukaan ei todellisuudessa tiedä mitään.

    Surullisinta on estetty hymy.

    Olipa osuvasti sanottu tuo

    "Surullisinta on estetty hymy."

    Se on todellakin surullista. Jos ihminen ei saa iloita ja näyttää iloaan, siinä kielletään isoja asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietysti se pitää ensin selvittää, onko mitään.

    Niinpä. Sen näkee sitten aikanaan.

    Mulla ei ole muutenkaan tapana tai mitään tarvettakaan huudella asioitani pitkin kyliä.

    xL

    Äänestä

  • Kaskenpolttaja kirjoitti:

    Olipa osuvasti sanottu tuo

    "Surullisinta on estetty hymy."

    Se on todellakin surullista. Jos ihminen ei saa iloita ja näyttää iloaan, siinä kielletään isoja asioita.

    Ei kai kukaan ole kieltänyt olemasta avoimesti onnellinen tai iloinen? Tai surullinen ja onneton? Ei ne syyt silti koko maailmalle aina kuulu.

    xLiner

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai kukaan ole kieltänyt olemasta avoimesti onnellinen tai iloinen? Tai surullinen ja onneton? Ei ne syyt silti koko maailmalle aina kuulu.

    xLiner

    Ei ne kuulu, mutta ne tahtoo vahingossa näkyä.

    Koska aito tunne ei piiloudu helpolla. Siinä on haaste.

    Toisen pitäisi lähtökohtaisesti olla otettu niinkin isosta tunteesta vaikka se vain kahdelle kuuluisikin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai kukaan ole kieltänyt olemasta avoimesti onnellinen tai iloinen? Tai surullinen ja onneton? Ei ne syyt silti koko maailmalle aina kuulu.

    xLiner

    Jos ihminen haluaa jakaa tunteitaan, iloaan, se on mielestäni ihan sallittua. Jos ei halua kuulla syitä, voi aina poistua paikalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai kukaan ole kieltänyt olemasta avoimesti onnellinen tai iloinen? Tai surullinen ja onneton? Ei ne syyt silti koko maailmalle aina kuulu.

    xLiner

    Lauseessasi on ristiriita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai kukaan ole kieltänyt olemasta avoimesti onnellinen tai iloinen? Tai surullinen ja onneton? Ei ne syyt silti koko maailmalle aina kuulu.

    xLiner

    Tästä(kin) hyvin näkee miten eri ihmniset käsittää asioita ja palstalla varsinkin vielä usein halutaan väärin käsittää niin kuin on usein huomattu, Ei me kumpikaan kielletty olemasta onnellinen sinällään ja hymyilemästä, niiden syytä ei vaan ole pakko huudella heti julki, no ehkä jos joku kysyy niin voi sanoa että on joku juttu tai ihminen joka tekee onnelliseksi mutta ei mikään pakko ole alkaa nimeä huutelemaan ympäri kyliä.

    Juurikin tuo mistä mainitsit, se toinen saattaa olla vasta vähän varovaisesti katselemassa josko tästä jotain tulisi niin ei hirveän mukavaa jos toinen sitten julistaa totuutena kaikille että seuirustellaan vahvasti tässä. Luulen että toki jotkut vähän epävarmat ja omistushaluiset saattaa tuollaista julistamista ihan tietoisestikin käyttää ikäänkuin painostaakseen toista siihen suhteeseen eikä se ole yhtään mukavaa semmoiselle joka ei ole vielä ihan varma tunteistaan.

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Miksi kaikki pitää kääntää negatiiviseksi?
    Etkö usko, että joku voi todella olla vain julmetun onnellinen hyvistä hetkistä olematta epävarma tai omistushaluinen?

    Ehkä ihminen tekee vain toisen hillittömän iloiseksi? Ehkä elämässä sitä ennen on voinut olla kymmenen vuotta pelkkää synkkää?

    Niin kuin toisen jarruttelu, myös toisen ilo olisi hyväksyttävä.
    Ainakaan ei pitäisi toista pahasti siitä moittia, koska harva pahuuttaan tekee. Keskustelu auttaa aina.

    En minä erityisesti negatiiviseksi halua kääntää mutta kun olen sillä tavalla faktasuuntautunut että haluan ottaa kaikki mahdollisuudet huomioon ja varsinkin toiset ihmiset niin minusta vaan tuntuu melko itsekkäältä jos joku alkaa omin päineen julistamaan ilman toisen lupaa, asiahan on sitten taas ihan toinen jos molemmat on halukkaita onneaan julistamaan, sittenhän se on ihan ok.

    Aina pitäisi kuitenkin huomioida se toinenkin ihminen siinä, jos siihen ei jo heti lähdössä kykene vaan se oma napa ja oman onnen julistaminen on ykkösjuttu niin mitenhän se mahtaa olla jatkossa? jääkö sen toisen tunteet ja tuntemukset myöhemminkin aina toisarvoisiksi, veikkaan että jäävät.

    No mietin tuota samaa, että tukehduttaako rationalisti tunneihmisen ja saako tunneihminen kiipeämään rationalistin seinälle spontaaneilla pirskahduksilla?

    Minä vähän luulen, että siinä käy niin. Ehkei sellainen pari sovellu toisilleen. Jompi kumpi kärsii ja helposti vain toinen tekee myönnytykset.

    No en nyt ihan suoraan noinkaan olettaisi, sitähän sanotaan että vastakohdat täydentää toisiaan ja parhaassa tapauksessahan se niin onkin. Luulisin että siinä pitää vaan olla ymmärrystä sitä toista kohtaan tyyliin "no se nyt on tuollanen" ja hyväksyä se.

    Tässä ketjun aiheessa esim. niin että jos se herkemmin innostuva tahtoo viedä toisen anoppilaan heti parien treffien jälkeen pitää sitten mennä, hyväksyä että toinen tahtoo asiaa viedä eteenpäin ja taas sitten sen nopeammin innostuvan tulee kyetä hyväksymään toisen varovaisuus ettei ihan eti ehkä ole esittelemässä sukulaisilleen kumppanina. Silloin se sujuu jos kumpikaan ei suutu heti toisen tyylistä vaan osaa ottaa sen oikein luonteeseen kuuluvana asiana.

    Niin ja joo, noista myönnytyksistä sen verran että molempien pitää niihin kyetä, jos ne on yksipuolisia ei varmaan pitkässä juoksussa toimi.

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Niin ja joo, noista myönnytyksistä sen verran että molempien pitää niihin kyetä, jos ne on yksipuolisia ei varmaan pitkässä juoksussa toimi.

    Niin pitäis, mutta muistaako ihmiset arjessa. Vahvempi voi alkaa jyrätä.

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    No en nyt ihan suoraan noinkaan olettaisi, sitähän sanotaan että vastakohdat täydentää toisiaan ja parhaassa tapauksessahan se niin onkin. Luulisin että siinä pitää vaan olla ymmärrystä sitä toista kohtaan tyyliin "no se nyt on tuollanen" ja hyväksyä se.

    Tässä ketjun aiheessa esim. niin että jos se herkemmin innostuva tahtoo viedä toisen anoppilaan heti parien treffien jälkeen pitää sitten mennä, hyväksyä että toinen tahtoo asiaa viedä eteenpäin ja taas sitten sen nopeammin innostuvan tulee kyetä hyväksymään toisen varovaisuus ettei ihan eti ehkä ole esittelemässä sukulaisilleen kumppanina. Silloin se sujuu jos kumpikaan ei suutu heti toisen tyylistä vaan osaa ottaa sen oikein luonteeseen kuuluvana asiana.

    Se onkin mielenkiintoinen kysymys, että kummin päin on parempi, itsensä kaltainen persoona vai se vastakohta luonne.

    Lieneekö koskaan tutkittu, kummassa enemmän ristiriitoja?
    Voiko kukaan olla niin hyvä luonteen tuntija, että hyväksyy loppuelämäksi kovin erilaisen rinnalleen?

    Kyllähän siinä suhteisiin vivahteikkuutta saadaan, mutta käytäntö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin pitäis, mutta muistaako ihmiset arjessa. Vahvempi voi alkaa jyrätä.

    Sepä se on se koetinkivi joka sitten taas selviää ajan kanssa, tai joskus varmaan hyvinkin nopeasti jos toinen kovastikin alkaa kontrolloimaan ja ohjailemaan toista. Se kuitenkin on ihan varmaa että toista ei voi muuttaa, jos jompikumpi jatkuvasti siihen pyrkii se tappaa siitä toisesta minuuden. Pitää siis molemminpuolin olla halua sopeutua ja hyväksyä toinen sellaisena kuin on, oppia elämään sen erilaisen luonteen kanssa, se on mielestäni ihan täysin mahdollista mutta vaatii molemminpuolin hyväksyntää & joustoa toisen tapojen suhteen.

    Ehkä parasta, että sen näkee miltei alkuun?

    Niin kuin just aloituksen mukaisissa pienissä asioissa?

    Henkilökohtaisesti pelkään minuuden kadottamista, ja luonteeltaan vahvempi henkilö voi panna sen pakettiin. Se voi tapahtua häneltäkin huomaamattaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se onkin mielenkiintoinen kysymys, että kummin päin on parempi, itsensä kaltainen persoona vai se vastakohta luonne.

    Lieneekö koskaan tutkittu, kummassa enemmän ristiriitoja?
    Voiko kukaan olla niin hyvä luonteen tuntija, että hyväksyy loppuelämäksi kovin erilaisen rinnalleen?

    Kyllähän siinä suhteisiin vivahteikkuutta saadaan, mutta käytäntö.

    No itseasiassa jos ajattelen tietämiäni/tuntemiani vanhoja pariskuntia molemmista tyylisuunnista tulee loistavat esimerkit onnistumisesta mieleen enkä niitä osaa laittaa "paremmuusjärjestykseen". Uskon siis että kummallakin, sekä erilaisuudella että samanlaisuudella on mahdollisuudet onnistua, erilaisilla saattaa olla vähän töyssyisempi tie onnistuneeseen lopputulokseen mutta niistä kuopista voi selvitytyä.

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Sepä se on se koetinkivi joka sitten taas selviää ajan kanssa, tai joskus varmaan hyvinkin nopeasti jos toinen kovastikin alkaa kontrolloimaan ja ohjailemaan toista. Se kuitenkin on ihan varmaa että toista ei voi muuttaa, jos jompikumpi jatkuvasti siihen pyrkii se tappaa siitä toisesta minuuden. Pitää siis molemminpuolin olla halua sopeutua ja hyväksyä toinen sellaisena kuin on, oppia elämään sen erilaisen luonteen kanssa, se on mielestäni ihan täysin mahdollista mutta vaatii molemminpuolin hyväksyntää & joustoa toisen tapojen suhteen.

    Noin kai voi mennä...
    Mutta ai-ka paljon joustoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä parasta, että sen näkee miltei alkuun?

    Niin kuin just aloituksen mukaisissa pienissä asioissa?

    Niin, tai ainakin hyvä huiomioida se jos toisessa on piirteitä jotka häiritsee, sitten pitää vaan katsoa miten pärjää niiden kanssa ja miten pahasti ne itse kokee.

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    No itseasiassa jos ajattelen tietämiäni/tuntemiani vanhoja pariskuntia molemmista tyylisuunnista tulee loistavat esimerkit onnistumisesta mieleen enkä niitä osaa laittaa "paremmuusjärjestykseen". Uskon siis että kummallakin, sekä erilaisuudella että samanlaisuudella on mahdollisuudet onnistua, erilaisilla saattaa olla vähän töyssyisempi tie onnistuneeseen lopputulokseen mutta niistä kuopista voi selvitytyä.

    Asuvatko esimerkki pariskunnat yhdessä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Henkilökohtaisesti pelkään minuuden kadottamista, ja luonteeltaan vahvempi henkilö voi panna sen pakettiin. Se voi tapahtua häneltäkin huomaamattaan.

    Joo, epäilemättä niin voi käydä jos kovin vahvan ja esiintymishaluisen persoonan kanssa hengailee, se saattaa hiljaisemman ikään kuin jättää varjoon. Toisaalta saattaa tosin olla niinkin että se hiljaisempi saattaa olla myös vahvempi, sitä ei vaan heti huomaa välttämättä pariskunnista jos toinen esiintymishaluinen. Sekin toki on että joku saattaa olla ihan tyytyväinen rooliinsa vaikka se toinen olisi enemmän esillä, meitä on moneksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asuvatko esimerkki pariskunnat yhdessä?

    Joo, nuo mitä heti tuli mieleen olivat vanhoja, ikänsä yksissä olleita pariskuntia.

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Niin, tai ainakin hyvä huiomioida se jos toisessa on piirteitä jotka häiritsee, sitten pitää vaan katsoa miten pärjää niiden kanssa ja miten pahasti ne itse kokee.

    Saako niistä piirteistä huomauttaa, että niiden kanssa on vähän tekemistä, vai onko suhteissa parempi olla ja vain elää eteenpäin?
    Onko piirteiden esilletuonti osa yritystä muuttaa toista vai onko se vielä normaalia keskinäistä keskustelua?

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Joo, epäilemättä niin voi käydä jos kovin vahvan ja esiintymishaluisen persoonan kanssa hengailee, se saattaa hiljaisemman ikään kuin jättää varjoon. Toisaalta saattaa tosin olla niinkin että se hiljaisempi saattaa olla myös vahvempi, sitä ei vaan heti huomaa välttämättä pariskunnista jos toinen esiintymishaluinen. Sekin toki on että joku saattaa olla ihan tyytyväinen rooliinsa vaikka se toinen olisi enemmän esillä, meitä on moneksi.

    On hyvin mahdollista, että se hiljaisempi on paljon auktoritäärisempi. Puhelias paikkaa epäkohdat eloisuudellaan ettei ne ainakaan ulospäin muille näy, kuka perheessä suunnat sanoo.

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Joo, nuo mitä heti tuli mieleen olivat vanhoja, ikänsä yksissä olleita pariskuntia.

    Ok.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saako niistä piirteistä huomauttaa, että niiden kanssa on vähän tekemistä, vai onko suhteissa parempi olla ja vain elää eteenpäin?
    Onko piirteiden esilletuonti osa yritystä muuttaa toista vai onko se vielä normaalia keskinäistä keskustelua?

    Luuulisin että on ihan hyvä jotenkin nätisti mainita asiasta, jos kovin ärhäkästi mainitsee saattaa aiheuttaa vastareaktion ja menee riitelyksi. Luulen että siinä pitää vähän osata luovia, osin elää eteenpäin ja katsella, osin sopivalla tavalla mainita niin luulisin että se menee normaaliin keskusteluun, sitten jos väkisin ja vain vaatimalla yrittää muuttaa toista se ei tule varmaankaan onnistumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On hyvin mahdollista, että se hiljaisempi on paljon auktoritäärisempi. Puhelias paikkaa epäkohdat eloisuudellaan ettei ne ainakaan ulospäin muille näy, kuka perheessä suunnat sanoo.

    Juurikin noin ja silloin kun se toimii se on hyvä vaan kun kumpikin hoitaa "roolinsa" ja toinen sen hyväksyy. Esim. eräs tuntemani pariskunta sellainen jossa puhelias & eloisa duunarimies hiljaisempi koulutettu nainen, kenellekään heidän tutuista ei ole epäselvää että vaimo määrää kaapin paikan loppupelissä, heillä roolitus toimii ja ovat varmaan lopuikänsä yhdessä, en osaa edes muuta kuvitella.

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Luuulisin että on ihan hyvä jotenkin nätisti mainita asiasta, jos kovin ärhäkästi mainitsee saattaa aiheuttaa vastareaktion ja menee riitelyksi. Luulen että siinä pitää vähän osata luovia, osin elää eteenpäin ja katsella, osin sopivalla tavalla mainita niin luulisin että se menee normaaliin keskusteluun, sitten jos väkisin ja vain vaatimalla yrittää muuttaa toista se ei tule varmaankaan onnistumaan.

    Niin, ja eipä niistä kukaan monesti halua sanoa, koska jokainen varmasti jankkauksen tunnistaa ja siitä ne riidatkin sitten. Ja koko negatiivisuuden kierre.

    Ajattelisin, että hyvällä muistilla olisi edesauttavaa ja olennaista osaa tässä. Ettei asioihin tarvitse palata ja kummallakin on kuultu olo, ei vain sinnepäin vaan oikeasti kuultu olo.

    Joo, nimenomaan noin, kummankin osattava olla jankkaamatta ja osattava kuunnella toista ja osattava ottaa vihjeistä onkeensa.

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Juurikin noin ja silloin kun se toimii se on hyvä vaan kun kumpikin hoitaa "roolinsa" ja toinen sen hyväksyy. Esim. eräs tuntemani pariskunta sellainen jossa puhelias & eloisa duunarimies hiljaisempi koulutettu nainen, kenellekään heidän tutuista ei ole epäselvää että vaimo määrää kaapin paikan loppupelissä, heillä roolitus toimii ja ovat varmaan lopuikänsä yhdessä, en osaa edes muuta kuvitella.

    Hieno pariskunta siinä mielessä, että ovat kumpainenkin asian mieltäneet, totutelleet ja tajunneet ettei se aisapari ime voimia pois, ja jos ulospäin toisille näkyy, että vieläpä tyytyväisinä siinä...

    Vois sanoa, että tuossa voi jo rauhassa keskittyä muuhunkin elämään.

    Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Joo, nimenomaan noin, kummankin osattava olla jankkaamatta ja osattava kuunnella toista ja osattava ottaa vihjeistä onkeensa.

    No niin. Näihin ohjeisiin. Ei lisättävää.
    Mukavaa illanjatkoa. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hieno pariskunta siinä mielessä, että ovat kumpainenkin asian mieltäneet, totutelleet ja tajunneet ettei se aisapari ime voimia pois, ja jos ulospäin toisille näkyy, että vieläpä tyytyväisinä siinä...

    Vois sanoa, että tuossa voi jo rauhassa keskittyä muuhunkin elämään.

    Joo, ovat kyllä ja mukava nähdä miten hyvin heillä asiat sujuu, ikinä mitään kitkaa havainnut missään, kumpikin hoitaa oman tonttinsa kunnialla.

    Ja juurikin noin, kummallakin riittää omissa vastuuauleissaan tehtävää eikä tarvitse kinata täydellistä tasa-arvoa joka paikkaan kun kumpikin on ottanut paikkansa ja roolinsa suhteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niin. Näihin ohjeisiin. Ei lisättävää.
    Mukavaa illanjatkoa. :)

    Jep & samoin :)

    Äänestä

Mun mielestä saa iloita näkyvästi, ei mua ole koskaan haitannut kenenkään onnellisuus. Hyvät tapahtumat ja asiat toisten elämässä.

Hyvä mieli ja onni saa hehkua mun puolesta. Se ilo vieläpä tarttuu itseenkin, kun näkee iloisen ihmisen...tulee hyvä mieli.😃

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä :)

    Hyviä asioita ei koskaan ole tarpeeksi.

    Miksi siis murjottaa jos elämässä tuntuu hyvältä?

    Kaikille neuvoksi. Olet oikeassa, se tarttuu ympäristöön!

    1Äänestä

  • Abris niin hmm... todellakin pitää keskittyä kuuntelemaan erästä levyä joka on todellakin kitarajuttu, ostin joskus tuon piti tilata ja taksilla hakea postista: Black Sabbath Vol.4.... Tony Iommin kitaraa oikein parhaimmillaan tuolla levyllä kyllä.

    Pitää oikein keskittyä kuuntelemaan kunnolla ja tarkasti jotta saa aina kaikki irti soinnuista.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä :)

    Hyviä asioita ei koskaan ole tarpeeksi.

    Miksi siis murjottaa jos elämässä tuntuu hyvältä?

    Kaikille neuvoksi. Olet oikeassa, se tarttuu ympäristöön!

    Eipä niin ole. Silloin kun mahdollisimman moni ihminen kokee iloa ja hyvää mieltä elämästään, ei siitä voi olla kun hyvillään.

    Ei nyt tietenkään muiden kustannuksella tai ilkeistä jutuista ilakoiden, mutta ne ilonaiheet on sitten jo toinen juttu.

    Antakaa ilon ja onnenne näkyä, minusta se on positiivista että elämässä vielä hyviä asioitakin tapahtuu ja ihmiset kokee iloa ja onnea. Silloin on vielä hyviä asioita maailmassa, mitkä antaa voimia uskoa hyvään ja hyviin asioihin yleisestikin.

    Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Ei tuota enää paremmin voisi sanoa.

    Pelkkä naurukin on toisissa ihanaa, kun sehän tarttuu, ja herkästi tarttuukin. On vaikea mököttää :)

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkkä naurukin on toisissa ihanaa, kun sehän tarttuu, ja herkästi tarttuukin. On vaikea mököttää :)

    Totta tai hymy ylipäänsä. Iloiset ja hyväntuuliset ilmeet ja äänet, itelläkin vääntyy naama hymyyn ja tulee mieli hyväksi.

    Vaikka olis alkanut aamukin huonosti, niin jo yksi hymy vaikka työpaikan käytävällä tyrkkii sitä huonoa fiilistä pois ja ajaa parempaa mieltä tilalle.😃

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Abris niin hmm... todellakin pitää keskittyä kuuntelemaan erästä levyä joka on todellakin kitarajuttu, ostin joskus tuon piti tilata ja taksilla hakea postista: Black Sabbath Vol.4.... Tony Iommin kitaraa oikein parhaimmillaan tuolla levyllä kyllä.

    Pitää oikein keskittyä kuuntelemaan kunnolla ja tarkasti jotta saa aina kaikki irti soinnuista.

    Black Sabbath fani?😃

    Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Totta tai hymy ylipäänsä. Iloiset ja hyväntuuliset ilmeet ja äänet, itelläkin vääntyy naama hymyyn ja tulee mieli hyväksi.

    Vaikka olis alkanut aamukin huonosti, niin jo yksi hymy vaikka työpaikan käytävällä tyrkkii sitä huonoa fiilistä pois ja ajaa parempaa mieltä tilalle.😃

    Parasta on yhtäkkiä alkanut spontaani nauru :D

    Se onkin jännä asia, että lämpimän hymyn edessä on paha murjottaa :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parasta on yhtäkkiä alkanut spontaani nauru :D

    Todellakin on, olen samaa mieltä. Ja miten sekin tarttuu, kun yks höröttää kohta höröttää jo itsekin, seuraava ja seuraava.🤣

    Äänestä

  • Kaskenpolttaja kirjoitti:

    Se onkin jännä asia, että lämpimän hymyn edessä on paha murjottaa :)

    On, mutta se on myös niitä elämän hienoja juttuja. Kuinka pieni ele voi olla niin valtavan merkityksellistä. ☺️

    Äänestä

  • Jännä miten tämä ketjukin pistää virnuile aan täällä, välittyy sanoinakin se hyvä mieli. Mulla naama on ainakin ihan yhtä hymyä näitä lukiessa.😄

    Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Todellakin on, olen samaa mieltä. Ja miten sekin tarttuu, kun yks höröttää kohta höröttää jo itsekin, seuraava ja seuraava.🤣

    Ja joskus se lähtee vaan ilmeestä :)

    Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Jännä miten tämä ketjukin pistää virnuile aan täällä, välittyy sanoinakin se hyvä mieli. Mulla naama on ainakin ihan yhtä hymyä näitä lukiessa.😄

    Ihanaa! :D niin täälläkin! :D

    Toivotaan kaikille hyviä asioita mieleen :D

    Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Black Sabbath fani?😃

    aammm Abris niin no en varsinaisesti ole Black Sabbath -fani enemmänkin tuon kitaristin Tony Iommin fani... niin joo todellakin oikeasti jossain tai missähän jotenkin olen tavannut tai tapaamme jotenkin erään tuon ajattelija-naisen kanssa, törmäämme kaikkialla aivan jotenkin spontaanisti, mutta on mukava kaveri vaikka onkin aika syvämielinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja joskus se lähtee vaan ilmeestä :)

    Niin tekee. 😆

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanaa! :D niin täälläkin! :D

    Toivotaan kaikille hyviä asioita mieleen :D

    Toivotaan, täältä myös. Tulkaa iloisiksi ja onnellisiksi, olkaa happy forever.😘

    Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Jännä miten tämä ketjukin pistää virnuile aan täällä, välittyy sanoinakin se hyvä mieli. Mulla naama on ainakin ihan yhtä hymyä näitä lukiessa.😄

    Just huomasin, että itsekin virnuilen täällä. Ilo on tarttuvaa ja hyvä niin :)

    Se on kyllä hieno juttu, kun aina muistaisi sen, että hymyilemällä pääsee pidemmälle kuin raivolla, vaikka on sillä raivollakin paikkansa. Kaikilla tunteilla on paikkansa ja tarkoituksensa.

    Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Toivotaan, täältä myös. Tulkaa iloisiksi ja onnellisiksi, olkaa happy forever.😘

    Näin. Ja säilyttäkäämme mieliala <3

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    aammm Abris niin no en varsinaisesti ole Black Sabbath -fani enemmänkin tuon kitaristin Tony Iommin fani... niin joo todellakin oikeasti jossain tai missähän jotenkin olen tavannut tai tapaamme jotenkin erään tuon ajattelija-naisen kanssa, törmäämme kaikkialla aivan jotenkin spontaanisti, mutta on mukava kaveri vaikka onkin aika syvämielinen.

    Oukei. Onko Tonylla omia kitarasoolo levyjä?😃

    Kuka on ajattelija nainen?

    Äänestä

  • Kaskenpolttaja kirjoitti:

    Just huomasin, että itsekin virnuilen täällä. Ilo on tarttuvaa ja hyvä niin :)

    Se on kyllä hieno juttu, kun aina muistaisi sen, että hymyilemällä pääsee pidemmälle kuin raivolla, vaikka on sillä raivollakin paikkansa. Kaikilla tunteilla on paikkansa ja tarkoituksensa.

    Juu, tunteilla on aikansa ja paikkansa. Niillä vähemmän huvittavillakin juu.

    Onneksi niitä erilaisia tunnetilojakin tulee ja on. Vaikka pääosin onkin hyvä mieli, vaikka hetkittäin ihan hulvatonkin niin joskus kiukuttaa ja tympiikin. ☺️

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin. Ja säilyttäkäämme mieliala <3

    Avot!! Toivotan iloista iltaa ja hyvää yötä kaikille teille ja nappaan lämpöisen kaurapussin kainaloon, sukeltaen peittoni alle mammimaan. On niin väsynyt jotenkin, onnellinen mutta väsynyt tänään.

    Maanantai....ilmankos.🙄

    Palataan!!

    Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Juu, tunteilla on aikansa ja paikkansa. Niillä vähemmän huvittavillakin juu.

    Onneksi niitä erilaisia tunnetilojakin tulee ja on. Vaikka pääosin onkin hyvä mieli, vaikka hetkittäin ihan hulvatonkin niin joskus kiukuttaa ja tympiikin. ☺️

    Laidasta laitaanhan ne tunteet menevät ja hyvä niin, tietää olevansa elossa.

    1Äänestä

  • Abrakadabra kirjoitti:

    Avot!! Toivotan iloista iltaa ja hyvää yötä kaikille teille ja nappaan lämpöisen kaurapussin kainaloon, sukeltaen peittoni alle mammimaan. On niin väsynyt jotenkin, onnellinen mutta väsynyt tänään.

    Maanantai....ilmankos.🙄

    Palataan!!

    Hellyttävää nähdä sinutkin onnellisen oloisena :)
    Se kuultaa vastauksista. Hyvää yötä lämpöpussin kanssa :D

    Äänestä

  • Kaskenpolttaja kirjoitti:

    Laidasta laitaanhan ne tunteet menevät ja hyvä niin, tietää olevansa elossa.

    Sillä minäkin mittaan vitaalitoiminnot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sillä minäkin mittaan vitaalitoiminnot.

    Juu se on hyvä mittari :)

    Äänestä

Huutelee ympäriinsä kuten iltalehdet, mutta niin.... ei sellaista tarvitse varmaankaan huudella ympäriinsä jos sellaiset tunteet ovat oikeat ja molemminpuolin, niin tuskin tarvitsee edes miettiä että mitähän toinen tekee tai puhuu selän takana, tasapainoinen ja terve suhde silloin.

Belgialaisia Belejä... kohta kokeilen jos jaksan mikähän kortti mahtaa tulla pakasta, herttakuningatar oli niin korkea kun tuossa hetken aikaa sitten oikein pelotti että mitä tuollainen kuningatarkortti voisi ennustaa? En usko kyllä yhtään tuollaisiin ennustuksiin ja muihin, vain hupina joskus voin kokeilla.

Äänestä

Onnellisuus luo lisää onnellisuutta. Jos olette yhdessä päättäneet julkistaa suhteen, senkun kailotat :D

1Äänestä
  • Olen kyllä samaa mieltä

    Äänestä

  • Aloituksen pointti oli se, että oikeita tunteita on vaikea piilottaa.
    Kun ihminen riemastuu, se riemastuu, tai jos murtuu itkuun, se murtuu. Minkäs tekee!

    Mutta ketjussakin näemme etteivät kaikki halua toimia niin tai osasta se voi olla epämiellyttävää kun toinen taas haluaisi plakaatin taivaalle tai huutaa megafoniin.

    Siksi asia on hyvä keskustelun aihe, koska selvästi siinä on hajontaa ja näkemyseroja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloituksen pointti oli se, että oikeita tunteita on vaikea piilottaa.

    No tää on helppo juttu. Ne jotka tykkää näyttää tunteitaan, näyttää niitä. Ne jotka eivät tykkää, eivät näytä niitä.

    Äänestä

  • Zombi kirjoitti:

    Mutta miten sellaiset sitten toimivat yhdessä? Ei se enää olekaan helppo juttu.

    Niin on

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta miten sellaiset sitten toimivat yhdessä? Ei se enää olekaan helppo juttu.

    No tää on helppo juttu. Ne jotka tykkää näyttää tunteitaan, näyttää niitä. Ne jotka eivät tykkää, eivät näytä niitä ;)

    Äänestä

  • Zombi kirjoitti:

    No tää on helppo juttu. Ne jotka tykkää näyttää tunteitaan, näyttää niitä. Ne jotka eivät tykkää, eivät näytä niitä ;)

    Eli toinen nostaa kytkintä? Onhan siinäkin tietysti tunnetta :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloituksen pointti oli se, että oikeita tunteita on vaikea piilottaa.
    Kun ihminen riemastuu, se riemastuu, tai jos murtuu itkuun, se murtuu. Minkäs tekee!

    Mutta ketjussakin näemme etteivät kaikki halua toimia niin tai osasta se voi olla epämiellyttävää kun toinen taas haluaisi plakaatin taivaalle tai huutaa megafoniin.

    Siksi asia on hyvä keskustelun aihe, koska selvästi siinä on hajontaa ja näkemyseroja.

    Yhtenä kesänä joku pienkoneen lentäjä piirteli taivaalle sydämiä. Ei oikein voinut murjottaa, oli se sen verran herttaista. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli toinen nostaa kytkintä? Onhan siinäkin tietysti tunnetta :D

    Aa, hait siis takaa sitä että jos toinen tuoreessa suhteessa haluaa salata suhteen ja toinen julkistaa sen. No kyllä sen julkistamisen tulisi olla yhteinen päätös ilman muuta.

    Ei pitäisi olla mitään salattavaa jos on sellainen tilanne. Eri asia jos ei ole koko hmm tilannetta.

    Äänestä

  • Kaskenpolttaja kirjoitti:

    Yhtenä kesänä joku pienkoneen lentäjä piirteli taivaalle sydämiä. Ei oikein voinut murjottaa, oli se sen verran herttaista. :)

    Olen nähnyt saman. Kiipesin katolle katsomaan <3

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pitäisi olla mitään salattavaa jos on sellainen tilanne. Eri asia jos ei ole koko hmm tilannetta.

    Itse tykkään olla avoin, mutta ymmärrän senkin, jos joku ei halua tutustumivaiheessa vielä kailottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen nähnyt saman. Kiipesin katolle katsomaan <3

    Minä hymyilin varmaan aika höpsön näköisenä ja katselin taivaalle keskellä jalkakäytävää. Tuli hieno fiilis..

    Äänestä

  • Kaskenpolttaja kirjoitti:

    Minä hymyilin varmaan aika höpsön näköisenä ja katselin taivaalle keskellä jalkakäytävää. Tuli hieno fiilis..

    Rakastunut lentäjä <3

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rakastunut lentäjä <3

    Niin minä sen tulkitsin :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli toinen nostaa kytkintä? Onhan siinäkin tietysti tunnetta :D

    Kyllä varmasti voi lähteä menemään

    Äänestä

  • valtakunta kirjoitti:

    Kyllä varmasti voi lähteä menemään

    Niin, jokainen tarvitsee jonkin varmistuksen, jollain tavalla. Sehän on vain suurin kohteliaisuus, mitä toiselle voi antaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, jokainen tarvitsee jonkin varmistuksen, jollain tavalla. Sehän on vain suurin kohteliaisuus, mitä toiselle voi antaa!

    toisen kunnioittaminen on hyvin tärkeätä.

    Äänestä

  • valtakunta kirjoitti:

    toisen kunnioittaminen on hyvin tärkeätä.

    On. Toinen voi tarkoittaa tosissaan hyvää ja jos se tyrmätään niin kipeää voi tehdä.

    Mutta joo. Molemminpuolinen kunnioittaminen. Edelleen.

    Äänestä

Lähtökohtana pitäisin kuitenkin tunnetta; ilo, onnellisuus, hyvä mieli.

Hieman ihmetyttäää he, jotka haluavat salata asian. Väistämättä tulee mieleen, miksi?

Toisaalta taas jotkut hehkuttaa suhdetta maailmalle, jossa eivät vielä ole ehtineet edes tutustua toisiinsa. Ei kovin älykästä sekään.

Äänestä
  • Älä muuta virka.

    Alun varovaisuus on ehkä ok, mutta kun alussahan ne uudet, suuret tunteet eniten tulevat niin paha paikka jos kovin vaaditaan hiljaa olemaan.

    Ihminen voi olla järkyttävän iloinen onnestaan, ja mitä sitten käy jos sitä ei voi näyttää? Jos toinen on hyvin kontrolloiva siinä, löytääkö ihastunutkin ihminen pakkivaihteen ja häipyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä muuta virka.

    Juuh. Tuo ilon näyttäminen kertoo mulle jonkinlaisesta varmuudesta. Haluaa jakaa toisillekin sen, että minulla on hyvä olo. Ja tämä suhde on... jotain erityistä.

    Jos toinen toppuuttelee, tulee väistämättä hieman hämmentynyt olo. Miksi se pitää salata? Onko toinen sittenkin epävarma - katsellaan - tyyppiä? Tai toisen kierroksessa onkin kyseessä pelkkä itseen nähden vapaa suhde.

    Kontrolliasema taas kertoo siitä, että toinen haluaa hallita ja tehdä sen selväksi heti suhteen alussa. Jos homma menee riitelyksi, eikä komprosmissejä ala syntyä, onkin parempi häipyä.

    Äänestä

  • elisakettu kirjoitti:

    No sama täällä. Luulin jo, että olen yksin hullu :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sama täällä. Luulin jo, että olen yksin hullu :D

    :-D

    Äänestä

Täytyy tehdä töitä. Sata ejakulaatiota omaan käteen.

Äänestä

saa ja pitää.
Me ainakin nautitaan ja iloitaan. Kyllä meitä on varoteltu, vähätelty, uhkailtu, kiristetty, pidetty hulluina ja vaikka mitä.

Eikö elämässä ole niin paljon sitä toista puoltakin, että jos joskus sattuu olemaan aidosti onnellinen, sen voin näyttää?

Vähän sama kuin esim lätkän maailmanmestareille menis sanoo että, ei sitä kannata juhlia koska, ensvuonna te voitte hävitä.

Äänestä
  • Aika hemmetin hyvä vertaus.

    Se on vaan sillä tavalla vaikka emme uskoisi, mutta pelkäämme muiden mielipiteitä ja elämme niillä muille,, emme itsellemme vaikka uskottelemme, että puh ei väliä mitä muu maailma sanoo, mutta näyttäähän sillä aina olevan!

    Siksi pelko, hiljaisuus, hyssyttely, epävarmuus. Koska mitä ne toisetkin taas ajattelee!

    Mut just niinku sanoit, mitä väliä! Gone with the wind or happy forever, but who cares, really?

    Äänestä

  • Eihän niin sellaisesta kukaan välitä johon ei pysty mitenkään itse vaikuttamaan.... mutta joo niin aika erikoinen tuttavuus joku tyttö, tietystikin näen aina paljon naisia kaupungilla liikkuessani, eräs luulen että Abris on myös iloinen asiasta.

    Mutta tiedän tai tunnen jotenkin oikeastakin elämästä kai tuon naisen, jotenkin.

    Ja aina jotenkin törmääminen tämän kanssa, sellaista mihin ei voi oikeasti itse vaikuttaa.

    Äänestä

  • Se että se suhde ei ole vieläkään mikään mitalli.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Voiko suhteen tuoda julki, olla siitä iloinen vai pitääkö se piilottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu