Laitetaan juustoinen imelletty perunalaatiikko

Anonyymi

Juustoinen imelletty perunalaatikko


Ainesosat:

2 kg perunoita
vettä, keittämiseen, tönkkösoseen ohentamiseen puuromaiseksi ja imeltymiseen
6 dl laktoositonta täysmaitojuomaa, määrä vaihtelee runsaasti eri lajikkeilla
2 - 3 tl suolaa maun mukaan
1 dl vehnäjauhoa
30-80g voita
juustoraastetta soseeseen maun mukaan
juustoraastetta paisto pinnalle maun mukaan.
voita vuoan voiteluun

Ohje:

Kuori ja kuutioi perunat kattilaan ja lisää vähäinen määrä keittovettä Keittoveteen ei lisätä suolaa. Nosta kattila liedelle ja keitä perunoita puolisen tuntia tai kunnes ne ovat täysin pehmenneet. Pidä huoli veden määrästä kypsentämisen ajan. Ota kattila liedeltä ja soseuta kypsät perunakuutiot suoraan keittoveteen, keittohäviöiden pienentämiseksi. Tässä vaiheessa soseen tulee olla tanakkaa puuromaista. Lisätään tarvittaessa kuumaa vettä.
Anna perunaseoksen jäähtyä huolellisesti 74-76 asteiseksi ja laita uuni sillä välin lämpenemään noin 65-70 asteeseen. Kun perunamuhennoksen sisälämpötila on noin 74-76 astetta, lisää joukkoon vehnäjauhot ripotellen ja samalla sekoittaen. Peitä kattila kannella, nosta se 65-70 asteiseen uuniin ja anna perunamassan imeltyä kahdesta neljään tuntia. Sekoita kerran tai kaksi kertaa imeltymisen aikana.
Ota kattila uunista ja nosta uunin lämpö 180 asteeseen. Sekoita perunamassa ja lisää voi ja suola. Lisää maitoa sekaan niin että sose muistuttaa löysähköä perunamuusia - puuromaista velliä. Tarkista myös maku ja lisää suolaa tarpeen mukaan. Jos haluat laatikosta juustoisen, raasta juusto ja lisää noin puolet raasteesta perunamassan sekaan. Jätä reilu osa juustoraasteesta vielä odottamaan.
Levitä peruna-juustomassa voideltuun uunivuokaan ja paista 180 asteessa niin kauan että pinta saa hiukan väriä ja sose alkaa kiehumaan. Kun kiehuminen alkaa uunin lämpötila alennetaan 140 asteeseen, kiehuminen rauhoittuu. Lisää juusto pinnalle kun paistoaikaa on jäljellä noin puoli tuntia ja nosta uunin lämpötilaa hetkeksi niin että juusto saa hiukan paahteista väriä pintaan. Paista yhteensä 2-3 tuntia.

2

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Leivinuuni on imeltäjän kiirastuli.
        Sähkölieden uuni toimii parhaiten. Uunin lämpötilaa kannattaa kuitenkin aluksi tarkkailla erillisellä mittarilla, koska uunin lämpötila ja säätökytkimen arvot voivat poiketa runsaastikin toisistaan. Suurimmat virheet ovat ollet noin 30 astetta ja tämän luokan virhe johtaa suorastaan katastrofiin.

        Kun ohje on hiukankin selittävä ja useampivaiheinen, niin ohjeesta saa aika hankalan vaikutelman. Vaiheittaisena numeroidut ohjeet ovat selvästi yksinkertaisia. Tästäkin saa aika yksinkertaisen karsimalla kaiken ylimääraisen ja numeroimalla vaiheet.

        Tässä yksi tapa:

        1. Kuori ja paloittele perunat kattilaan. Keitä kypsiksi vähässä suolattomassa vedessä ja soseuta keittoveteen sakean puuromaiseksi soseeksi. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä.
        2. Jäähdytä sose suurta huolellisuutta noudattaen 74-76 asteiseksi.
        3. Lisää jauhot jäähdytettyyn soseeseen.
        4. Laita sose imeltymään 65-70 asteiseen sähkölieden uuniin 2-4 tunniksi.
        5. Lisää imeltyneeseen soseeseen voi ohuina siivuina tai sulana. Lisää suola ja juustoraastetta maun mukaan. Lisää maitoa niin että saadaan notkea puuromainen sose.
        6. Laita sose voideltuun uunivuokaan. Pinnalle maun mukaan juustoraastetta.
        7. Paista aluksi 180 asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, alennetaan uunin lämpötila 140 asteeseen ja kupliminen rauhoittuu. Paistetaan 2-3 tuntia.

        Kun juuston jättää pois ja pinnalle voidaan lisätään ennen paistamista voinokareita ja jos halutaan, pinnalle voidaan ripotella korppujauhoja, saadaan perinteinen imellytetty perunalaatikko.

        Kun ohjeen mukaisesti on imelletty perunalaatikko valmistettu muutaman kerran, niin valmistus onnistuu rutiininomaisesti ilman ohjetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe