Lumen takia ei parkkilippu näkynyt

Anonyymi

Tänään satoi vähän lunta, jonka vouksi sitä parkkilappua ei nähnyt. ParkkiPate ei ollut putsannut tuulilasia kuin pienen reijän. Sattumoisin se parkkilappu ei siitä näkynyt. Se oli sille varatussa pidikkeessä, mutta siitä ei ollut viitsitty puhdistaa tuulilasia. Kirjoitettu sitten parkkisakko. Onneksi minulla on kaksi todistaja, joten mennään raastupaan. En maksa sitä parkkisakkoa.

18

1922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä hyvä vakuutuksen oikeusturvaa kannattaa käyttää prosessissa!!!!!

      • Anonyymi

        Kannattaa kuitenkin lukea ne vakuutusehdot ensin.


    • Anonyymi

      Tai sitten vaan odotat karhukirjettä johon vastaat, ettet ollut kuski ja pyydät ottamaan yhteyttä siihen henkilöön, joka oli. Jätät kaikki Paten uhkaillut ja valheet huomiotta. Perintäyhtiön kirjeeseen vastaat, että saatava on kiistanalainen, jolloin perintä tulee keskeyttää. Sitten odotat kutsua oikeuteen, jossa Pate todistaa, että olit kuski ja että tuulilasin lumeen tehdystä pienessä kolosta näki koko tuulilasin, ja että todistajasi valehtelevat.

      Arvaapa, tuleeko sitä kutsua.

      • Anonyymi

        Saattaa se kutsu oikeuteen tullakin, kun ottaa huomioon Parkkipaten toiminta tavat. Se parkkilipuke on tietysti tallessa. Voi olla, että se karhukirje tulee vasta pitkän ajan päästä. Ne olettavat, että se kun karhukirjeen lähettää pitkän ajan päästä se lipuke on jo heitetty pois. Näin en tietenkään tee. Parkkilipuke on ja pysyy tallessa tuota varten.

        Alkuperäinen kirjoittaja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaa se kutsu oikeuteen tullakin, kun ottaa huomioon Parkkipaten toiminta tavat. Se parkkilipuke on tietysti tallessa. Voi olla, että se karhukirje tulee vasta pitkän ajan päästä. Ne olettavat, että se kun karhukirjeen lähettää pitkän ajan päästä se lipuke on jo heitetty pois. Näin en tietenkään tee. Parkkilipuke on ja pysyy tallessa tuota varten.

        Alkuperäinen kirjoittaja

        Eivät haasta oikeuteen jos eivät voi todistaa, että juuri sinä olit kuski ja että lipuketta ei ollut. Juuri siksi se painostus ja valehtelu on niin agressiivista, että yrittävät saada omistajan pelästymään ja maksamaan, vaikka eivät voi todistaa syyttävänsä oikeaa henkilöä. Todisteiden kanssa niiden ei kannata pelotella, vaan viedä juttu mahdollisimman nopeasti oikeuteen ja hakea helpot rahat.


    • Anonyymi

      Ei siinä todistajia tarvita, vaan ainoastaan se pysäköintilippu, jossa on maksettu P-aika ja paikka.

      • Anonyymi

        Jos parkkilippu on tallessa, voit hyvillä mielin mennä mahdolliseen oikeudenkäyntiin. Sitä tosin ei tule, mikäli sinulla ei ole kymmeniä vastaavanlaisia tapauksia samasta paikasta. Vain sellaisissa tapauksissa autoilija on hävinnyt ParkkiPaten kanssa oikeudessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos parkkilippu on tallessa, voit hyvillä mielin mennä mahdolliseen oikeudenkäyntiin. Sitä tosin ei tule, mikäli sinulla ei ole kymmeniä vastaavanlaisia tapauksia samasta paikasta. Vain sellaisissa tapauksissa autoilija on hävinnyt ParkkiPaten kanssa oikeudessa.

        Saas nähdä haastavatko oikeuteen. Ukaasi kuitenkin tuli. Perusteluna: Parkkilipuke ei ollut Kojelaudan päällä kuljettajan kohdalla missä se yleensä on. Pysäköinnin valvoja ei voi tietää missä kussakin merkissä voi mahdollisesti lipukkeelee vaihtoehtoinen paikka. Koska automalli on vieläpä harvinainen ( Skoda Octavia ).

        Valitus ei siis mennyt läpi. En ole kylläkään kuullut, että sen lipukkeen paikka olisi määmätty olevaksi kuljettajan edessä kojelaudan päällä, eikä saisi olla siinä pidikkeessä hieman ylempänä tuulilasilla.


    • Anonyymi

      Kannattaa valittaa asiasta ja tosiaan perustella asia ja todistajat on hyvä olla.
      Raastupaan ei kannata mennä. Tulee kalliimmaksi.Meille kävi kesällä Oulussa,
      että parkkipekka ei ollut huomannut pysäköintikiekkoa joka oli auton pienellä sivuikkunalla ja sakotti syynä parkkikiekon puuttuminen. Vaimo teki valituksen ja vastaus kiekko ei ollut näkyvällä paikalla. Voi viedä asian oikeuteen, mutta , jos häviää jutun joutuu maksamaan sakon ja oikeudenkäynti kuluja 260 euroa.

      • Anonyymi

        Veikö firma juttunne oikeuteen?


      • Anonyymi

        Parkkikiekossa on se juttu mikäli parkkivalvoja kirjoittaa sakon on oltava todistajat, jotka todistavat , että se kiekko oli oikein. Pysäköintilipuke on tarvittava todistuskappale. Siitä on korkeimmanoikeuden päätös. Lisäksi mulla on todistajat. Nuo uhkaukset on tyypillisiä parkkipaten toimia, jotta se parkkisakko maksettaisiin. Minä en sitä maksa saavat viedä raastupaan, jos haluavat. Sen ukaasin mukaan näin tapahtuu, sillä se määräaika meni eilen umpeen. Tietysti parkkipatella on mahdollisuus väittää sitä lipuketta väärennökseksi, mutta siihenkin vaaditaan näyttöä, mitä heillä ei ole.

        Olen kuullut, että jotkut pistävät kirjoittaen parkkisakon, vaikko se parkkikiekko olisi näkyvillä ja aikaakin vielä jäljellä. Tämä on vähän kinkkisempi juttu.

        Aloittaja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikö firma juttunne oikeuteen?

        Raastupaan ollaan haastettu. . Asi käsitellään kevään aikana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raastupaan ollaan haastettu. . Asi käsitellään kevään aikana.

        Asia on käsitelty raastuvassa ja parkkipate hävisi sen. Kovasti ne yritti väittää, että sille lipulle on olemassa tietty paikka. Tuomait eivät sitä nielleet, mutta pate voi valittaa hoviin. Aika näyttää miten käy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia on käsitelty raastuvassa ja parkkipate hävisi sen. Kovasti ne yritti väittää, että sille lipulle on olemassa tietty paikka. Tuomait eivät sitä nielleet, mutta pate voi valittaa hoviin. Aika näyttää miten käy.

        Voiko Pate olla tosiaan niin tyhmä?

        "maksun suorittamista osoittava pysäköintilippu tai maksulaite on pysäköimisen ajaksi sijoitettava näkyvään paikkaan, autossa tuulilasin tai sivulasin sisäpuolelle niin, että lipun tai laitteen etupuoli on kokonaisuudessaan ulkoapäin nähtävissä ja luettavissa."


    • Anonyymi

      Jatkan vielä tuota Oulun tapausta , että maksomme kiltisti sen 50 euron sakon.

      • Anonyymi

        Kiekon on oltava ulkopuolelra luettavissa tuulilasin sisäpuolella eikä sivuikkunalla. Toisin on pysäköintilipun kanssa....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiekon on oltava ulkopuolelra luettavissa tuulilasin sisäpuolella eikä sivuikkunalla. Toisin on pysäköintilipun kanssa....

        Mikä osa auton sisätiloista, ei ole "tuulilasin sisäpuolella'?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä osa auton sisätiloista, ei ole "tuulilasin sisäpuolella'?

        Tuolla saatetaan tarkoittaa sitä, että se pitää olla luettavissa tuulilasin läpi katsomalla. Ei saa esimerkiksi olla takapenkillä siten, että on luettavissa vain sivuikkunasta.

        Tai emmä tiedä. Ehkä oon väärässä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      47
      4741
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      20
      4494
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      78
      3583
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3543
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      3487
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      94
      3371
    7. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      168
      2896
    8. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      2820
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2529
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      31
      2134
    Aihe