Puoliso ja hänen entisen suhde

Anonyymi

Hei, haluaisin nopeasti muiden mielipidettä koska en pääse sisäiseen rauhaan.

Puolisoni ja hänen ex avopuolisonsa tapailevat tiuhaan, he muistelevat yhteisiä aikojaan kuvien ja jakaen ääretöntä kiitollisuutta toisilleen.

En halua muuttaa ketään ja haluan että jokainen saa olla oma itsensä ja tehdä asioita joista elämään tulee hyviä asioita.
Siksi minulle ei ole ollut ongelma että nämä kaksi käyvät kahvilla ja kyselevät kuulumisia.
Asia joka sisäisesti minua syö pala palalta on että he käytävät pidemmillä treffeillä ja jakavat vanhoja kuvia keskenään ja kertovat että ”tänään” muistelin taas tuota aikaa.

Meillä on oma perhe ja tuolla ex aviopuolisolla on oma perhe. En pelkää että he palaisivat yhteen.
Mustasukkaisuuttaan tuntuu pahalle että tuota ihmistä tarvitsee niin kovasti muistella, että se täytyy myös jakaa hänen kanssaan. -kiitosten kera.

Mitä voin tehdä?
Puolisolleni en voi puhua tunteistani, koska hän vain suuttuisi siitä että yritän muuttaa häntä.

Mitä siis tahdon kysyä, onko tuo heidän välinen suhde normaalia vai onko puolisoni vielä kiinni hänessä? Ovat eronneet 5v sitten.

Kiitos jo etukäteen.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se, että kummallakin on oma perhe, on painava asia. Tuskin he haaveilevat yhteen palaamisesta. Ymmärrän, että asia sinua vaivaa, mutta ei ole aihetta kamaloitua. 🌹

    • Anonyymi

      Minusta entiset ovat entisiä ja niiden kanssa ei pitäisi olla missään tekemisissä, ellei ole yhteisiä lapsia.

      Ei hyvältä kuulosta, jos et voi kertoa vaimollesi mikä mieltäsi painaa. Seuraavaksi kun hän kertoo, mitä sinun pitäisi tehdä väärin, niin kerrot vain, että älä yritä muuttaa minua.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, että jos ei ole yhteisiä lapsia, niin miksi pitää yhteyttä. Tosin ehkä avopuolisosi on vain niin hyvä ystävä miehen kanssa.
        Mieheni petti minua aikanaan, erottiin ja aloitti suhteen salarakkaana kanssa. Suhde päättyi ja me palattiin yhteen. Miehelle oli tosi vaikea alussa ymmärtää, että mitään edellytyksiä jatkoon ei ole, jos salarakas kuvioissa.
        Viimeisin episodi oli alastonkuvat tästä salarakkaasta, hän olisi halunnut ne säilyttää muistona. Ymmärrystä minua kohtaan ei löytynyt ennen kuin sanoin, että pitää sitten minunkin pyytää ex-miesystäväni alastonkuvat itselleni muistoksi. Yhtäkkiä muistot menettivät merkityksen


    • Anonyymi

      Kiitos vastauksista. Kuulisin mielelläni lisää mielipiteitä

    • Anonyymi

      Minä olen ainakin jutellut ja käynyt kahvilla yhden entisen hoidon kanssa, ollaan tunnettu alaaste ikäisestä asti ja ollaan oltu hyviä kavereita vaikka nuorempina eksyttiinkin petiin muutama kerta, vaimo tämän tietää eikä ole nokkiinsa ottanut. Miks noista suuttua tai ihmetellä, olen jopa puhunut entisten seurustekumppaneiden kansa kun nähty ja vaimolle sekin on, miks menneistä ottaa paineita.

    • Anonyymi

      Minä en sietäisi moista yhtään, joku tolkku pitää olla ja nykyisen kunnioitus, arvostus ja rakkaus.

    • Anonyymi

      Monimutkaisia asioita nämä missä entinen ja uusi elämä ihmisineen kohtaa. Itse olen tilanteessa, jossa olen uudessa, onnellisessa suhteessa, mutta edelleen myös oikein hyvissä väleissä entisen kanssa.

      Entisen kanssa oltiin yhdessä vuosia ennen kuin päädyimme eroon, mutta itse erokin sujui todella rauhallisesti ja kunnioittavasti. Autettiin toisiamme muutossa uusiin asuntoihin ja edelleen jeesaillaan jos tarvitsee apua koiravahdiksi tai kalustekaupoille, ihan mitä vaan. Ei niinkään soitella eikä muistella tai ihannoida menneitä, mutta ajatuksia ja kuulumisia vaihdellaan esimerkiksi facebookin kautta usein.

      Nykyinen kumppanini on oikein hyvin tietoinen koko kuviosta, eikä koe itseään uhatuksi koska mitään epäilyttävää ei ole menossa. Päinvastoin ihailee meidän kykyä palata tietynlaiseen, rauhalliseen ystävälliseen tilaan ja sanoo rakastavansa minua vain enemmän kun on saanut nähdä minkälaisen vaikutuksen olen tehnyt ympärilläni oleviin ihmisiin ja miten kommunikoin muiden kanssa. Minkälaiset... sanotaanko vaikka sosiaaliset jalanjäljet olen taakseni jättänyt. Ei turhaa draamaa, ei petturuutta tai katkeruutta tai mustamaalaamista.
      Pyrin kuitenkin jatkuvasti pitämään huolta siitä että kumppanilleni ei tule sellaista tilannetta joka antaisi hänelle syytä huolestua; ei siis liikaa entisestä puhumista tai minkäänlaista vertailua, fokus tulevaisuuteen menneisyyden sijaan!

    • Anonyymi

      Musta on aina vähän puistattavaa lukea, kun joku puhuu hoidoista. Tulee sellanen välineellinen olo, yks seksivälinen muiden joukossa. Huh huh.

    • Anonyymi

      No kyllähän tuossa on paljon hämärää. Ei eksiä kuulu tavata kahvien ym. Merkeissä...🙄

    • Anonyymi

      Mun mielestä suhde ei oo ohi. Sä jäät kolmanneksi pyöräksi siinä lopulta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1001
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      918
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      820
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      142
      751
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      685
    6. 78
      541
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      88
      519
    8. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      508
    9. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      506
    10. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      100
      504
    Aihe