Talvisodan muisto

Näin itsenäisyyspäivänä on sopivaa pysähtyä hetkeksi miettimään historian kulkua. Lienetkö koskaan ajatellut, miten hyvään maahan olet syntynyt? Aina ei ole ollut näin. Tasan 80 vuotta sitten Suomen valtion ja suomalaisten tulevaisuus näytti hyvin epävarmalta. Toinen maailmansota oli alkanut syksyllä 1939. Neuvostoliiton uhka Suomessa kasvoi kasvamistaan. 30.11.1939 kaikkein pahin tapahtui. Siviiliväestön kauhuksi radiossa kerrottiin, että oli syttynyt sota. Tuo sota, jonka tunnemme talvisotana, tuli kestämään 105 päivää, ja jättämään syvät jäljet Suomeen kaikin mahdollisin tavoin.

Ennen sodan syttymistä Suomi sai kolme kertaa kutsun Moskovaan neuvottelemaan alueluovutuksista. Neuvotteluissa oli läsnä jopa itse Stalin. Neuvostoliitto luuli, että Suomi tulisi perääntymään. Viimeiset neuvottelut Moskovassa käytiin 9.11. Voimme vain aavistella, millaisten paineitten alla päätöksiä jouduttiin tekemään. Varmaa tietoa oli käytettävissä hyvin vähän. Neuvottelut päättyivät siihen, että Suomen hallitus ei hyväksynyt Neuvostoliiton aluevaatimuksia. Hallitus ei uskonut siihen, että uhkailun seurauksena alkaisi sota.

Jälkeenpäin on todistettu, että Suomen päätyminen sotaan Neuvostoliittoa vastaan oli syksyllä 1939 hyvin vaikeaa välttää. Keskeinen syy sodan syttymiseen oli Neuvostoliiton ja Saksan sopima hyökkäämättömyyssopimus, johon kuuluneen salaisen lisäpöytäkirjan mukaan Suomen alue oli osa Neuvostoliiton etupiiriä. Aluetta, johon sillä olisi vapaat valtuudet. Jos Suomi olisi joutunut Neuvostoliiton kontrolliin alueluovutusten kautta, olisi Suomi jossain vaiheessa päätynyt Neuvostoliiton ja Saksan välisen sodan taistelutantereeksi. Näin ollen sodan välttäminen talvella 1939 olisi myöhemmin aiheuttanut suuren tragedian siviiliväestölle.

Talvisota on opittu tuntemaan suomalaisten sankarillisena taisteluna. Aikana, jolloin suomalaiset taistelivat itsenäisyydestään ja olemassaolostaan. Onkin totta, että suomalaiset puolustivat maataan talvisodassa hämmästyttävällä määrätietoisuudella. Talvisodan puhjetessa tilanne näytti Suomen kannalta täysin toivottomalta. Sotilaiden varustelu oli paikoin hyvin puutteellinen ja Neuvostoliitto oli lukumääräisesti ylivoimainen. Hyökkääjä joutui kuitenkin hyvin pian toteamaan kahden viikon valtaussuunnitelmansa epäonnistuneen surkeasti. Suunnitelman toteutumisen esti myyttiseen maineeseen noussut torjuntavoitto, talvisodan ihme.

Talvisodan ihmeestä kertomisessa ei ole mitään vikaa. Saatamme kuitenkin sortua kuvittelemaan, että sodassa olisi jotain hienoa, ihailtavaa. Varsinkin populaarikulttuuri, esimerkiksi elokuvat ja pelit, ruokkivat tätä mielikuvaa. Pitää muistaa, että sota on suuri kärsimys, sitä ei ole syytä ihannoida. Sodasta puhuttaessa tulisi aina muistaa, mistä puhutaan.

Sota on kuolemaa, kauhua, nälkää. Sota on omaisten suunnatonta pelkoa siitä, että rintamalle lähtenyt ei tulekaan enää kotiin. Sota on sotilaiden ja siviilien mittaamatonta inhimillistä kärsimystä. Sota on murskattuja unelmia, murrettuja mieliä. Hiljaisuutta, ahdistusta ja traumoja, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Ne ovat näkyneet kulttuurissamme meidän päiviimme saakka. Sodan varjo on pitkä.

Uskon, että kukaan suomalainen ei 80 vuotta sitten halunnut sotaa. Silti sota alkoi. Jälkeenpäin, kun tiedämme, miten kaikki aikanaan päättyi, voimme katsella tapahtumia ulkopuolisen silmin. Kaikki tuntuu kaukaiselta. Sodasta on kulunut pitkä aika. Niin pitkä, että elävät muistot siitä ovat lähes pois pyyhkiytyneet. Toisaalta aikaa sodasta on niin vähän, että sen kokeneita ihmisiä elää vielä hyvävoimaisina keskuudessamme.

Rauha on meille arkinen asia. Sitä tulee kuitenkin vaalia, siitä täytyy pitää kiinni. Ihmiskunnan historia näyttää hyvin selvästi sen, että ihminen on sotaan taipuva olento. On sanottu, että niin pitkään kuin pystymme järkyttymään menneisyyden tapahtumista, täytämme muistamisen velvollisuuden. Himmetä ei muistot koskaan saa.

Meillä on hyvä maa. Niin hyvä, että suurin osa maailman ihmisistä ei osaa edes uneksia moisesta. Meillä on vastuu tämän hyvän ylläpitämisestä. Sen olemme velkaa isovanhemmillemme, jotka taistelivat oman ja lastensa vapauden tähden.

Sauli Tervaniemi