Tieto tarkoittaa uskomusta, joka on oikeutettu ja siten tosi. Jotta voimme tietää jotain tulee meidän uskoa (olettaa) tiettyjä asioita, jotta oikeutuksemme saa tiedollisen merkityksen. Väitän ettei ateistinen (naturalistinen todellisuuskäsitys/ ateismi) voi oikeuttaa uskomustensa tiedollista luonnetta. Vain kristinusko (Raamatun ilmoitus) tarjoaa ne lähtökohdat joidenka pohjalta voimme oikeuttaa tiedolliset uskomuksemme.
Esitelmä aiheesta täällä - https://youtu.be/JD6RsKoGKtw
Ateismi ei oikeuta tietoa
28
<50
Vastaukset
"Tieto tarkoittaa uskomusta, joka on oikeutettu ja siten tosi."
Ateistit asettavat usein virheellisesti tiedon ja uskon toisiaan vastaan.
Heidän mielestään tieto on aina oikeaa ja uskominen on aina väärää. Näin ei kuitenkaan ole.
Ensinnäkin, kaikki tieto edellyttää uskoa. Jotta ihminen voisi väittää, että Jumalaa ei ole olemassa, hänen täytyy uskoa, että Jumalaa ei ole olemassa. Tieto ilman uskoa, ei ole mitään tietoa. Tieto ja usko liittyvät hyvin kiinteästi toisiinsa, vaikka niillä onkin vivahde ero.
Minä en ainoastaan usko, että Jumala on olemassa, vaan minä myös tiedän, että Jumala on olemassa ja että Hän on kaiken luoja. Uskoni on seurausta siitä, että tiedän Jumalan olevan olemassa. En uskoisi, että Jumala on olemassa, ellen sitä ennen tietäisi, että Hän on olemassa.
Mistä sitten tiedän, että Jumala on olemassa? Siitä yksinkertaisesta syystä, että en voi olla näkemättä mitään muuta kuin todisteita Hänen olemassaolostaan ja luomisteoistaan. Jumala on myös antanut ihmiselle tiedon olemassaolostaan, aivan kuten Hän on antanut ihmiselle tiedon hänen (ihmisen) omasta olemassaolostaankin.
Aivan samoin kuin tiedän, että Helsinki on Suomen pääkaupunki ja sen seurauksena myös uskon, että näin on.
Sellaiset asiat, jotka ovat ns. itsestään selvyyksiä, kuten oma olemassaolo ja Jumalan olemassaolo, eivät edellytä mitään todisteiden esittämistä eikä pyytämistä.- Anonyymi
Jotta ihminen voisi väittää, että Jumala on olemassa, hänen täytyy uskoa, että Jumala on olemassa. Eikö näin juuri mark5? Mistä sitten tiedän, että Jumalaa ei ole olemassa? Siitä yksinkertaisesta syystä, että en näe yhtään todistetta Hänen olemassaolostaan ja luomisteoistaan. Miten tämä eroaa omasta "päättelystäsi"? Miksi juuri sinun "päättelysi" on parempi?
- Anonyymi
"Ateistit asettavat usein virheellisesti tiedon ja uskon toisiaan vastaan.
Heidän mielestään tieto on aina oikeaa ja uskominen on aina väärää. Näin ei kuitenkaan ole."
Ei tietenkään ole näin. Uskon, että huomenna menee taas vähän suojan puolelle, vaikka nyt onkin vähän pakkasella. Todellisessa elämässä täytyy luottaa paljonkin uskoonsa, koska varmaa tietoa ei läheskään aina ole.
Ei Jumalan olemassaolo ole mikään itsestäänselvyys. Olen vakuuttunut, ettei mitään ihmisten kuvaamaa jumalolentoa ole olemassa. On vain perin inhimmillisiä uskomuksia ja kuvitelmia. - Anonyymi
"Ateistit asettavat usein virheellisesti tiedon ja uskon toisiaan vastaan. Heidän mielestään tieto on aina oikeaa ja uskominen on aina väärää. Näin ei kuitenkaan ole."
Et voi tietää ateismista mitään ellet ole ateisti.
"Sellaiset asiat, jotka ovat ns. itsestään selvyyksiä, kuten oma olemassaolo ja Jumalan olemassaolo, eivät edellytä mitään todisteiden esittämistä eikä pyytämistä."
Edes oma olemassaolo ei ole itsestäänselvyys.
Toisekseen olet aikaisemmin painottanut, että pitää uskoa Jumalaan ennen kuin voi uskoa Jumalaan. Suurin piirtein yhtä järkevää olisi väittää että pitää sytyttää valo ennen kuin voi sytyttää valon. - Anonyymi
Sokea kana löysi jyvän:
".. [ateistien] mielestä tieto on aina oikeaa ja uskominen on aina väärää. Näin ei kuitenkaan ole."
Ensimmäinen lause on vale, jälkimmäinen siksi tosi. Ateistit eivät väitä,että aina on noin. ja niin ei siis ole. Tieto on hyvin []a objektiivisesti] perusteltu ja siksi tosi uskomus. Uskominen on subjektiivisesti perusteltu uskomus, jossa voi olla mukana myös tietoa.
- Anonyymi
Täyttä roskaa taas kerran arvon Torppa. Raamattu on vain ja ainoastaan kokoelma vanhoja uskonnollisia ja historiallisia tarinoita. Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja, minkä täysipäisemmät kristitytkin myöntävät. Sen varaan rakennettu maailmankuva tuottaa juurikin sellaista hömppää, mitä sinä videoissasi saarnaat.
Vieläkö uskot Nooan arkin kulkeneen vuorovesipullistumalla ylisoonisella nopeudella? Se on yksi hupaisimmista väitteistä, mihin olen kressujen juttuja seuratessani törmännyt. Sen videon jälkeen päätin, että sinun teelmäsi saavat jäädä omaan arvoonsa.
EiRekAgnoei sekään ollut hassumpi kun loooogisesti kertoi että Nooa kävi paikallisessa rautakaupassa ostamassa nauloja Arkkia varten
- Anonyymi
Taisit unohtaa kohdan "hyvin perusteltu".
Uskontojen käsityksille ei ole mitään perusteluja, ainoastaan perusteettomia kuvitelmia.
Ja tämä taas on hyvä perustelu ateismille...- Anonyymi
Niinpä. Torppa yrittää lainata tietoteoriaa ja muistaa senkin väärin. Klassisen määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Tietoteoria ei puhu mitään oikeutetusta uskomuksesta, eikä Raamattu sitäpaitsi edes oikeuta mitään. Raamatun esittäminen tietoteorian yhteydessä luotettavuuden perustaksi on nykyään jo ajatuksenakin naurettava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kun lukee Torpan aloituksen, niin ei voi tulla muuhun tulokseen, kuin että poika on sekaisin kuin seinäkello.
Mitä muka tarkoittaa virke: " , jotta oikeutuksemme saa tiedollisen merkityksen." Tyhjää stiignafuuliaa. Kun kouluja käymätön keskivertoa hitaammalla käyvä yrittää tuottaa älykkään kuuloista tekstiä, nii tulos on naurettava. Hölmöksi pystyy heittäytymään, mutta itseään fiksummaksi ei. Anonyymi kirjoitti:
Kun lukee Torpan aloituksen, niin ei voi tulla muuhun tulokseen, kuin että poika on sekaisin kuin seinäkello.
Mitä muka tarkoittaa virke: " , jotta oikeutuksemme saa tiedollisen merkityksen." Tyhjää stiignafuuliaa. Kun kouluja käymätön keskivertoa hitaammalla käyvä yrittää tuottaa älykkään kuuloista tekstiä, nii tulos on naurettava. Hölmöksi pystyy heittäytymään, mutta itseään fiksummaksi ei.Lainaamassasi virkeessä ei todellakaan paljoa järkeä ole. Torppa lainailee viisaampiaan ymmärtämättä, mitä lainaa.
Tietoteoriassa puhutaan myös uskomusten oikeutuksesta. Jokainen tieteellinen teoria nojaa joihinkin postulaatteihin ja uskomuksiin. Edes matematiikkaa ei voi aukottomasti todeistaa matematiikalla. Kyse on, mitä postulaatteja tai aksioomia voidaan pitää oikeutettuina ja mitä ei, on peruskysymyksiä. Postulaateista tai aksioomista voidaan empiirisesti havainnoimalla ja loogisesti päättelemällä johtaa "tosia" teorioita ja lauseita, jotka tieteellisessä kielenkäytössä edustavat tiedon korkeinta kategoriaa.
Nyt Torppa tuntuu esittävän, että muinaisten paimentolaisten uskonnolliset tarut muodostaisivat ne postulaatit, joiden varaan tietomme rakentuu. Paljon kauemmas järjellisestä väitteestä ei voi enää ajautua. Mikään tieteessämme ei taida olla lähtöisin Raamatun väittämistä.
Luonnontieteellinen järjestelmämme on ehjä ( joskin vielä puutteellinen) kokonaisuus, jossa eri tieteenalat tukevat toisiaan. Siitä ei voi ottaa paloja ilman, että koko järjestelmä kaatuu. Silti luonnontieteet pohjautuvat joihinkin uskomuksiin, joista ei suoraan voida johtaa. Esimerkiksi toinen fysiikan kivijalkamme suhteellisuusteoria perustuu kahteen postulaattiin:
1. Valonnopeus c on invariantti kaikissa inertiaalijärjestelmissä.
2. Kaikki inertiaalijärjestelmät ovat samanarvoisia kaikkien fysikaalisten tapahtumien kuvailussa. ( Suppeampi suhteellisuusperiaate.)
Näiden kahden kivijalan varaan rakennettiin teoria, joka ennusti mustat aukot, ajan kulun hidastumisen gravitaatiokentässä, avaruuden taipumisen ja kiertymisen, gravitaatioaallot ja paljon paljon muuta.
Mitä vastaavaa on Torpalla esittää Raamatun antamaksi tietoteoreettiseksi oikeutukseksi? Mihin luonnontieteelliseen löytöön on tarvittu Raamatun ilmoitusta?Anonyymi kirjoitti:

Mitä vastaavaa on Torpalla esittää Raamatun antamaksi tietoteoreettiseksi oikeutukseksi? Mihin luonnontieteelliseen löytöön on tarvittu Raamatun ilmoitusta?
- Anonyymi
oisko näin että kreationistit eivät pidä historiankirjoituksesta? jotenkin tuli sellainen olo.
Esim jos löydetään 1,1 miljoonaa vanha esine, vaikkapa kivikirves, niin se on nimenomaan 'havainto', havainnoidaan kivikirves. Ilmeisesti sitten (ainoa mahdollinen) päättely on kovinkin 'ateistista' jos siitä johtaa ajatuksen että ainakin niin kauan, eli 1,1 miljoonaa vuotta, on ihmiset valmistaneet työkaluja?
Mutta jos mihinkään muuhun kuin näkemäänsä (puu, auto...) ei saa uskoa, kuten menneisyyden tutkimiseen, niin onhan se helppo uskoa Raamattuun kaikessa (koska todeliisuutta ei saa edes tutkia) iowa- Anonyymi
edit miljoonaa v vanha
millainen on Raamatun lähtökohta esimerkiksi radioaaltojen keksimiseen (löytämiseen)?
Koko homma menee ihan absurdiksi jos jokin osa tiedemaailmaa (joilla kaikilla on ainakin luonnontieteen puitteissa samat tutkimusmetodit) leimataan ateistiseksi sen pelossa, että vaikkapa evoluutioteoria onkin todellisuuden mukainen. Missä se raja menee - missä loppuu tavallinen tiede ja ateistinen tiede alkaa?- Anonyymi
Ei missään:
"Missä se raja menee - missä loppuu tavallinen tiede ja ateistinen tiede alkaa?"
Kun on vain yksi tiede ja se on ateistinen vain paksuimmissa kreavaleissa. Rajan haeskelu on hyödytöntä.
- Anonyymi
"Väitän ettei..."
Siinäpähän väität. Sinua ei usko enää edes äitisi. Pöh.
- Anonyymi
Hyvä video. Torppa veti taas evoateistit kölin ali.
- Anonyymi
Älä viitsi, Toni.
- Anonyymi
Kuka kissan hännän....
Eikö tuo itsekehu ole jo noloa? Varsinkin kun teelmäsi on taas kerran lapsellisen tökerö.
- Anonyymi
Miten Alvin Plantingalta videoon kopioitu ajatus, ns. "reformoitu tietoteoria" pystyy välttämään relativismin? Melkoisen paljon pitää oikaista että pystyy sen välttämään! Suuren kurpitsan paluu pohjustaa kyseistä aihetta > https://www.areiopagi.fi/2018/05/suuren-kurpitsan-paluu/
- Anonyymi
Hyvä artikkeli Ilmari Hirvoselta. Pseudo on pseudoa, esitetään se miten houkuttelevasti tahansa.
- Anonyymi
Hyvä analyysi Torpalta. Ateisti räpiköi pimeässä silmät ummessa eikä tajua astua valoon ja avata silmiään!
- Anonyymi
Vai muka analyysi. Silkkaa joutavaa jaarittelua ilman punaista tai edes harmaata lankaa. Älä viitsi, Toni Mikael. Sinut on toisaallakin saatu kiinni itsesi kehumisesta muka nimettömänä ja se onkin ollut arvostetumpi foorumi se.
Olet nolo. Erityisen noloa on se, ettet edes enää kehtaa käyttää rekisteröityä nikkiäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai muka analyysi. Silkkaa joutavaa jaarittelua ilman punaista tai edes harmaata lankaa. Älä viitsi, Toni Mikael. Sinut on toisaallakin saatu kiinni itsesi kehumisesta muka nimettömänä ja se onkin ollut arvostetumpi foorumi se.
Olet nolo. Erityisen noloa on se, ettet edes enää kehtaa käyttää rekisteröityä nikkiäsi.Mutta kun kukaan muu ei kehu...
On se silti noloa aikuiselta ihmiseltä. Se paljastaa karulla tavalla sen, etteivät edes uskonveljet pidä Torpan juttuja täysipäisinä.
- Anonyymi
Pitäisikö itkeä vai nauraa?
Ei voi ymmärtää mikä on totta, jos ei usko 200 miljardin galaksin luojaan joka on äärimmäisen kiinnostunut siitä mitä me karvattomat apinat yhden galaksin laidalla ajattelemme hänestä ja mitä me teemme genitaaleillamme ja kenen kanssa.
Jepjep. Jatka samaan malliin. Tämä voi muuttua vielä naurettavammaksi. - Anonyymi
Oikeutettu ja tosi?
Niiden kristillisten uskomusten perusteella on tehty jo aivan riittävästi hulluuksia ja hirmutekoja.
Kun vähän lahkolaisia raaputtaa, niin sieltä paistaa ja löytyy aivan sama Lähi-idän hulluus jota ISIS:kin kannustaa.
Varokaa näitä lahkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun335274- 743302
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa813131Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3092664- 412242
- 542181
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo201428Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211371- 491359
Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui281243