Lanttulaatikosta ei tullutkaan lanttulaatikko

Olen joskus käynyt keittäjän koulutuksen ja laitan edelleen ruoat 60-70-luvun resepteillä. Joskus keksin jotain uutta. Tänään laitoin lanttulaatikkoon lantun raasteena, kaikki muut aineet kuten lanttulaatikkoon kuuluukin laittaa ja paistoin 175 asteessa pari tuntia. Eihän se pahan makuista ole ja tulee syödyksi mutta ei se lanttulaatikolta maistu.
Miksihän. Miten voi olla eroa jos lantun keittää. muussaa ja paistaa tai lantun raastaa ja paistaa pitkään miedolla lämmöllä. Ei käy järkeen. MInusta siitä pitäisi tulla just saman makuinen molemmilla tavoilla, kun ainesten suhteet ovat samat molemmissa laatikoissa.
2627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heh, kokeilin joskus nuorena tehdä itse laatikoita enkä ole toiste yrittänyt. Veikkaan että pitkä kypsennysaika uunissa parantaa makua, tulee tiiviimpää ja tummepaa. Kaupan laatikot kelpaa, voisihan niitäkin tuunata.

Äänestä

Raastelaatikot on vanha keksintö. Ne on olleet iät ajat erilaisia suutuntumaltaan ja maultaan verrattuna soselaatikoihin. Kun laatikkoruokia valmistettiin iso-äitien aikaan leipomispäivinä kerra viikossa, niin raastelaatikoilla saatiin hiukan vaihtelua laatikkoruokiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen joskus käynyt keittäjän koulutuksen ja laitan edelleen ruoat 60-70-luvun resepteillä. Joskus keksin jotain uutta. Tänään laitoin lanttulaatikkoon lantun raasteena, kaikki muut aineet kuten lanttulaatikkoon kuuluukin laittaa ja paistoin 175 asteessa pari tuntia. Eihän se pahan makuista ole ja tulee syödyksi mutta ei se lanttulaatikolta maistu.
Miksihän. Miten voi olla eroa jos lantun keittää. muussaa ja paistaa tai lantun raastaa ja paistaa pitkään miedolla lämmöllä. Ei käy järkeen. MInusta siitä pitäisi tulla just saman makuinen molemmilla tavoilla, kun ainesten suhteet ovat samat molemmissa laatikoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu