Miksei tuttu tai tutun kaveri ole koskaan pätevä?

Anonyymi

Kun joku sanoo että hänen kaveri tekee vaikka autoon verhouksia niin miksi se kaveri ei silloin ole pätevä muiden mielestä? Tämä oli tositarina.

Itse teen keikkaa trubaduurina ja sattumalta pomoni päivitteli kun erääseen tapahtumaan oli esiintyjä joutunut perumaan keikan ja uusi oli etsittävä. Sanoin että minä voin tulla. Kaikki alkoi nauramaan, myös pomoni ja sanoivat että ei sitä kyllä kukaan kuuntele.
Kukaan näistä ei siis ollut edes tiennyt että keikkailen. Kai se vaikutti kun olen vain tehdasduunari.
Yksi kaveri sitten sanoi että olen oikeasti melko hyvä laulaja ja näytti puhelimella tubesta yhden kappaleen keikaltani.
Pomo kysyi sitten että no tulenko. Perkele kun loukkasivat niin kieltäydyin.

Miksi aina pitää olla tuollainen asenne? Mikä siellä ihmisen aivoissa on vinossa?

1

131

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luonnollisestikaan työyhteisö ei tiedä kaikkien osallisten harrastuksia/lahjoja ja muuta erikoisosaamista. Jollei ole koskaan kyseisten ihmisten edessä laulanut/soittanut, mistä he voisivat tällaisesta kyvystä tietää.

      Tilanteessa olisi voinut olla kannattavampaa ottaa ensin esille oma soitto-/lauluharrastuksensa ja kokemuksensa, antaa ajatuksen upota muutama sekuntti ja vasta sitten tarjoutua esiintymään. Eihän sinne esiintymään muutoinkaan ketään ihan suoraan kadulta oteta, vaan jotain näyttöä osaamisesta ja kokemuksesta yleensä edellytetään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1260
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1198
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1132
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      101
      1014
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1010
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      49
      827
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      815
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      771
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      196
      708
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      679
    Aihe