Kanannahka ja makkaramantelijauholeipä vs. lamppuöljy

Anonyymi

Melkein dieetti kuin dieetti voi laihduttaa, mutta pysyvät vaikutukset riippuvat siitä, miten hyvin ruokavaliota noudattaa.

Laihduttajille on tarjolla lukematon määrä erilaisia dieettejä, mutta tuoreen tutkimuksen valossa niiden välillä ei ole kummoisia eroja. Puolessa vuodessa kaikki dieetit näyttäisivät laihduttavan suurin piirtein saman verran, mutta valtaosalle kilot vähitellen kertyvät takaisin. Olennaista olisikin valita itselleen mieluisa ruokavalio, jota olisi mahdollisimman helppo jatkaa pitkään.

Tulosten valossa kuuden kuukauden aikana kaikki osallistujat onnistuivat laihtumaan keskimäärin 4–5 kiloa. Myös osallistujien verenpaineissa havaittiin suotuisia muutoksia.

Ainoastaan Välimeren ruokavaliota noudattaneilla osa muutoksista oli vielä havaittavissa vuosi dieetin aloittamisesta.

Lähde: Ilta-Sanomat, alunperin BMJ-lehti sekä Duodecim.

//

Lamppuöljyä ei pidä juoda pullon suusta, vaan lusikalla annostellen ja harkiten. Sama koskee oravanruokaa. Näillähän vastenmielinen toitottelija pelottelee myyntipuheissaan, sillä kanannahkamies ei tunne sanaa kohtuus.

//

On siis tullut todistetuksi, että Välimerellinen ruokavalio on (laihduttamisessa ja) painonhallinnassa tehokkaampi kuin vastenmielisen kanannahkamiehen tai makkaramantelijauholeivän myyntimiehen toitottelut.

Välimerellinen ruokavalio yhdistettynä itämerelliseen ruokavalioon sopii varmuudelle Suomeen hyvin.

Välimeren ruokavalioon kuuluu runsaasti kasviksia, hyviä öljyjä, siemeniä ja pähkinöitä sekä kohtuullisesti kalaa, kananmunia ja maitotuotteita.

Itämeren ruokavalion pääraaka-aineita ovat mm. kotimaiset hedelmät, marjat, juurekset, sienet, täysjyväviljat, kalat, vähärasvaiset ja rasvattomat maitovalmisteet sekä rypsiöljy.

13

<50

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vieläkö sulla on paljonkin sitä kilojesi pudotusta jäljellä? Tuota Välimerellistä olet mainostanut täällä jo pidemmän aikaa, mutta onko se tuottanut tuloksia, kun vieläkin sitä jatkat?

    • Aika lailla noin tulee elettyä nykyään. Tärkeää on nimenomaan se, että dieettiä voi noudattaa loppuikänsä.

      Käytän kyllä korona-ajan dieetin tehostamiseen. Bulguuri on osoittautunut todella hyväksi riisin korvikkeeksi. Sitä ei valitettavasti ole lähikaupassa eikä kasvisvalikoimakaan ole siellä kummoinen. Täysjyväleipää maltillisesti eli ehkä 100g päivässä, päälle kevyt majoneesia, herkkukurkkuja ja vähärasvaista leikettä tai kasviksia. Paistoon rypsiöljyä, salaattiin joko rypsi- tai oliiviöljyä, proteiini pavuista ja pienestä määrästä lihaa.

      • Anonyymi

        Aiot siis olla dieetillä lopun ikääsi. Minkä ihmeen takia et opi syömään lihomatta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiot siis olla dieetillä lopun ikääsi. Minkä ihmeen takia et opi syömään lihomatta?

        ressukka ei tiedä mitä sana dieetti tarkoittaa

    • Anonyymi

      "Välimeren ruokavalioon kuuluu"

      Ancel Keys niminen USA:lainen helppoheikki joka asui USA:ssa väänsi tuon Välimeren dietti -käsitteen USA:ssa joskus 1980 -luvulla myynninedistämistarkoituksessa.

      Keys on kuvaillut Välimeren ruokavaliota tällä tavoin:

      “... kotitekoinen minestrone, kaiken tyyppiset pastat tomaattikastikkeella, ripotellen parmesaania, vain toisinaan rikastettu muutamalla lihapalalla, tai tarjoillaan pienen kalan kanssa joka korvaa pavut ja makaronit, hyvin paljon leipää joka otetaan uunista enintään muutama tunti ennen syömistä, ei mitään levitettä leivällä, paljon tuoreita vihanneksia joille pirskoitellaan oliiviöljyä, pieni osa lihaa tai kalaa ehkä pari kertaa viikossa, ja aina tuoreita hedelmiä jälkiruokaksi " Lähde: 'The Mediterranean Diet: A History of Health; NCBI'

      Välimeren ruokavalioon ei siis kuulu:

      - paljon lamppulöjyä, vaan sitä priskoitellaan vähän.
      - mikään täysjyvä
      - mikään oravanruoka

      Leivällä tarkoitetaan valkoiseksi puhdistetusta jauhosta taikinajuureen tehtyä valkoista leipää, ranskanleipää tai ranskanpatonkia, siellä silloin ei mitään muuta leipää ollut, siis mitään muuta ei kutsuttu leiväksi, ciabatta italiaksi.

      Minestrone on italialainen kasviskeitto jota suurustetaan niin että siitä tulee aika "paksua" (on puuron jämäkkyyden luokkaa).

      • Anonyymi

        Siinä vastenmielinen kanannahkamies toitottelee (käänteispsykologiaa käyttäen) juomaan lamppuöljyä pullon suusta ja syömään lapiolla oravanruokaa, jotta saisi oman totuutensa näyttämään paremmalta. Totuus ja kohtuus loistavat hänen teksteissään aina ja 100 % ajasta poissaoloillaan.

        "Välimeren eri maiden ruokakulttuurit poikkeavat toisistaan, joten Välimeren ruokavaliolle ei ole yhtä ja selkeää määritelmää. Välimeren ruokavalion katsotaan kuitenkin yleensä sisältävän runsaasti kylmäpuristettua oliiviöljyä, vihanneksia, hedelmiä, viljatuotteita, pähkinöitä ja papuja, kohtuullisessa määrin kalaa, lihaa, maitotuotteita ja punaviiniä sekä pieniä määriä kananmunia ja sokeroituja ruokia. Joidenkin määritelmien mukaan vilja nautitaan Välimeren ruokavaliossa kokojyvätuotteiden muodossa."

        Lähde: Nutrients 2015 Nov; 7(11): 9139–9153

        Ei ole mainintaa kanannahasta pääruokavaliona, kolmesta kilosta kaalia päivässä, puhumattakaan hedelmien, pähkinöiden ja papujen sekä kokojyväviljatuotteiden välttämisestä.

      • Anonyymi

        Pastat, makaroonit y.m.s tehtiin ja edelleen tehdään Välimerenmaissa durumvehnästä, siis puhdistetusta viljasta.

        Kahta seikkaa Ancel Keys ei ottanut lainkaan huomioon Välimeren ruokavaliota markkinoidessaan, siellä käytetään:

        1) ruokailuun todella huolellisesti aikaa.
        2) merkittävä osa päivittäisestä energiasta tulee viineistä.

        En tiedä onko ruokailuun kuluvalla ajalla suurta merkitystä, mutta ruokailutapahtumat ovat tyypillisesti varsin äänekkäitä ja eläväisiä joten kyllä siihenkin energiaa kuluu. Mutta se on selvää, että hyvin vähäkalorinen ruokavalio on mahdollinen koska viiniä kitataan aivan uskomattomia määriä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Valitettavasti noiden aikojen jälkeen puhdistettu vilja on yleistynyt. Ainakin Espanjassa saa hyvin täysjyväleipää vieläkin pienemmistä liikkeistä. Samaten bulguuria ja täysjyväpastaa. Lihan käyttö on valitettavsti lisääntynyt paljon.

        Kanannahkamiehellä on outo tapa solvata ihmisiä, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan. Keys oli varsin merkittävä tekijä koko ravitsemustutkimuksen kannalta ja vaikuttanut lukuisissä merkittävissä yliopistoissa. Ehkä karppaus saa tuon aikaan kun siellä on pitkät perinteet solvaamisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pastat, makaroonit y.m.s tehtiin ja edelleen tehdään Välimerenmaissa durumvehnästä, siis puhdistetusta viljasta.

        Kahta seikkaa Ancel Keys ei ottanut lainkaan huomioon Välimeren ruokavaliota markkinoidessaan, siellä käytetään:

        1) ruokailuun todella huolellisesti aikaa.
        2) merkittävä osa päivittäisestä energiasta tulee viineistä.

        En tiedä onko ruokailuun kuluvalla ajalla suurta merkitystä, mutta ruokailutapahtumat ovat tyypillisesti varsin äänekkäitä ja eläväisiä joten kyllä siihenkin energiaa kuluu. Mutta se on selvää, että hyvin vähäkalorinen ruokavalio on mahdollinen koska viiniä kitataan aivan uskomattomia määriä.

        ? ei tehty ennen. Nykyäänkin saa täysjyvädurumpastaa. Laitatko jonkun luotettavan lähteen jonka mukaan välimerellä ei käytetty täysjyvää 1950-luvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä vastenmielinen kanannahkamies toitottelee (käänteispsykologiaa käyttäen) juomaan lamppuöljyä pullon suusta ja syömään lapiolla oravanruokaa, jotta saisi oman totuutensa näyttämään paremmalta. Totuus ja kohtuus loistavat hänen teksteissään aina ja 100 % ajasta poissaoloillaan.

        "Välimeren eri maiden ruokakulttuurit poikkeavat toisistaan, joten Välimeren ruokavaliolle ei ole yhtä ja selkeää määritelmää. Välimeren ruokavalion katsotaan kuitenkin yleensä sisältävän runsaasti kylmäpuristettua oliiviöljyä, vihanneksia, hedelmiä, viljatuotteita, pähkinöitä ja papuja, kohtuullisessa määrin kalaa, lihaa, maitotuotteita ja punaviiniä sekä pieniä määriä kananmunia ja sokeroituja ruokia. Joidenkin määritelmien mukaan vilja nautitaan Välimeren ruokavaliossa kokojyvätuotteiden muodossa."

        Lähde: Nutrients 2015 Nov; 7(11): 9139–9153

        Ei ole mainintaa kanannahasta pääruokavaliona, kolmesta kilosta kaalia päivässä, puhumattakaan hedelmien, pähkinöiden ja papujen sekä kokojyväviljatuotteiden välttämisestä.

        "Välimeren ruokavaliolle ei ole yhtä ja selkeää määritelmää. Välimeren ruokavalion katsotaan kuitenkin yleensä sisältävän"

        Niin, sen katsotaan sisältävän milloin mitäkin kukin katsoo. Se on vain markkinointitermi, jolla myydään milloin mitäkin oliivi lamppu öljyä. Oliivi lamppu on siitä hyvä valonlähde että se ei pahemmin savuta ja jos se menee vahingossa kumoon niin öljy ei leimahda vaan tuli sammuu. Sisäiseen käyttöön myydään markkinointinimikkeillä 'Extra' 'Virgin' joille ei myöskään ole yhtä ja selkeää määritelmää, ne ovat pääasiassa aistinvaraisia käsitteitä.

        Se on kuitenkin fakta että Ancel Keys niminen USA:lainen helppoheikki, joka asui USA:ssa, kehitti USA:ssa asuessaan käsitteen "Mediterranean diet" joskus 1980 -luvulla myynninedistämistarkoituksessa.

        >>>> Se on vain markkinointitermi, jolla myydään milloin mitäkin oliivi lamppu öljyä. Oliivi lamppu on siitä hyvä valonlähde että se ei pahemmin savuta ja jos se menee vahingossa kumoon niin öljy ei leimahda vaan tuli sammuu.

        Vastenmielinen kanannahkamies toitottelee lamppuöljystä höpöjä, jota hän ilmeisesti itse valmistaa kanannahasta.

        On osoitettu että oliivi- ja rypsi-, samoin kuin usea muu kasviöljy, ovat terveyttä edistelviä. Vastenmielinen KNM voisi inho-vihassaan myös osoittaa tutkimuksen, jossa "extra-virgin-jotakin" olisi osoitettu epäterveelliseksi.

        "Vastenmielinen KNM voisi inho-vihassaan myös osoittaa tutkimuksen, jossa "extra-virgin-jotakin" olisi osoitettu epäterveelliseksi."

        Kanannahkamies on pelkkä suunsoittaja, joka on jumittunut oman päänsä sisälle, ja hakee tuohon jumiin apuja vain haluamistaan teksteistä. Kanananahkamiehen toitottamaa näyttöä extra-virgin-lamppuöljyjen epäterveellisyydestä ei ole olemassa, ellei sellaiseksi lasketa pullon suusta juotuna tapahtuvaa lihottavaa vaikutusta.

        Ei ole suositeltavaa juoda mitään öljyä suoraan pullon suusta. Olut sopii silloin tällöin tuollaiseen asiaan parhaiten.

        Lisäksi ruuanlaittoon kuluu rasvaa. Tänään vuorossa mustapapuja bulguurilla ja punakaalisalaatti. Ensimmäinen kylmäpuristetulla rypsiöljyllä, jälkimmäinen oliiviöljyllä.

        Aika runsaskaan oliiviöljyn käyttö ei ole kovinkaan turmiollista. Kreikkalaiset ovat aika lihavia ja kuluttavat liki 20 litraa oliiviöljyä per vuosi. Elinikä on suunilleen sama kuin Suomessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      1920
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1341
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1301
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1194
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1085
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      990
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      979
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      151
      804
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      772
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      58
      713
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      699
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      678
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      675
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      661
    16. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      635
    17. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      632
    18. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      628
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      627
    20. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      621
    Aihe