Atlantiksesta Suomeen.

Anonyymi

Minulla on sellainen tunne aina ollut että elin jossain hyvin varhaisessa elämässäni Atlantiksella. Seuraava elämäni oli Egyptissä, olin siellä hautakammioiden ja temppeleiden koristemaalari. Olen nähnyt siitä untakin. Ranskan histotoria on mielenkiintoni kohde ollut kauan eli Egyptin vaiheiden jälkeen elin Ranskassa. Olin Napoleonin sotretkellä Venäjälle ja seuraavassa elämässäni olin taas sotilas ja palvelin Tsaarin laivastossa. Olen kiinnostunut myös venäläisyydestä ja osaan jonkin verran Venäjää. Myös vaimoni uskoo eläneensä Venäjällä ja ilmeisesti olimme sielläkin mies ja vaimo. Tsaarin mielisenä minulla oli julma kohtalo, siitä on nähtävänä vieläkin syntymämerkki rinnassa, luodin reikä.
Täällä Jälleensyntyjien palstalla uskalsin kertoa tämän elämieni ketjun.

40

1738

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Átlantis taitaa olla Platonin keksimä satu, jolla voi toki olla jokin ihan oikeakin esikuva. Joku kadonnut sivilisaatio on saattanut olla olemassakin jossain päin Välimerta. Merenpohjasta on löytynyt jotain jäänteitä jostain muinaisesta sivilisaatiosta. Joku dokkarikin tais tulla joskus telkusta.

      Egypti on aina reinkkareiden lempiaiheita. Mä en tunne Egyptiä kovinkaan läheiseksi, vaikka olen toki käynyt tässä elämässäni pyramidin sisälläkin, joten kyllä sielläkin on tullut aika varmasti seikkailtua. Miljoonilla sieluilla on tietenkin kokemuksia muinaisesta egyptistäkin.

      Itselläni on venäläinen aatelinen esi-isänä joskus 1800-luvulla ja sitä kautta sukujuuret jonnekin Syyriaan saakka. Joku sukulainen selvitti näitä sukujuuriamme jokin aika sitten ja sieltä löytyi sitten tällaistakin. Geeneissä vissiin siirtyy meihin kaikenlaista mitä emme oikein edes tiedosta. Ehkä vieras kielikin voi olla meissä jotenkin vielä olemassa. Ois se jännää alkaa yht äkkiä puhumaan sujuvaa venäjää.

      Mulla on ehkä kaikkein suurin vetovoima intiaaneihin ja olen ilmeisesti elänyt 10 elämää intiaanina, joten se voisi selittää hyvin vahvan vetovoiman sinne päin maailmaa. Aika jännää kun intiaaneilla on nykytiedon mukaan muuten yhteys Eurooppaan ja me suomalaisethan olemme eläneet ennen muinoin aika samalla tavalla kuin intiaanitkin. Suomalaiset ja intiaanit ovatkin aina tulleet hyvin toimeen keskenään. Kerran tapasin täysverisen intiaanin ihan täällä Suomessa ja vaikka meillä ei ollut yhteistä kieltä, niin hän teki minulle kunnioittavan eleen lyömällä nyrkin rintaa vasten johon vastasin samalla tavalla. Tais tämä intiaani hieman hämmästyä sitä miten valkoinen ei pelännyt häntä ollenkaan vaan katsoi suoraan silmiin. Sitä intiaanit ovat aina sanoneet suomalaisista, että he katsovat heitä suoraan silmiin, eivätkä ole ollenkaan ylimielisiä kuten valkoiset yleensä intiaaneja kohtaan ovat.

      Intiaanit ovat komeita jätkiä luonnossa. Se musta paksu musta tukka ja pronssin värinen iho on kauneinta mitä ihmisissä tiedän.

      • Anonyymi

        Muinaiset egyptiläiset saattoivat olla Atlantiksen tulvaevakkoja. He toivat mukanaan kivenveistotekniikan ja kymmenien tonnien painoisten kivenlohkareiden kuljetuksen jollain vielä selvittämättömällä tavalla. Osasivatko he kumota painovoiman? Olen käynyt Assuanin obeleskilouhimolla. Ne painoivat satoja tonneja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku aika sitten tuli dokkari missä asiaa selvitettiin

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/01/16/historia-pyramidin-arvoitus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muinaiset egyptiläiset saattoivat olla Atlantiksen tulvaevakkoja. He toivat mukanaan kivenveistotekniikan ja kymmenien tonnien painoisten kivenlohkareiden kuljetuksen jollain vielä selvittämättömällä tavalla. Osasivatko he kumota painovoiman? Olen käynyt Assuanin obeleskilouhimolla. Ne painoivat satoja tonneja.

        Eivät nuo Egyptin suurimmat kivet olleet vielä kovin suuria. Suurin yksittäinen monoliitti on irroitettu kalliosta 1800 luvulla ja kelkottu....rumpujen pärinää.... 1832 Virolahdelta Pietariin Aleksanteri I patsaan jalustaksi..
        Pylväs painoi muokattuna yli 600 tonnia. Se oli 25,5 metriä pitkä ja halkaisijaltaan keskimäärin 3,5 m. Pyramidien suurimmat kivet painoivat vain n, 50 tonnia, eli olivat vajaa 10 % Virolahdelta louhitusta.
        Eikä Virolahden kivimiehilläkään antigravitaatiolaitteita ollut, ja kiveä kuljettaneen laivan höyrykone edusti kehittynientä konevoimaa.

        Egyptin pyramidien ympärille on muodostunut uskomuskultti, jonka väitteillä ei ole mitään totuusarvoa.

        Ai niin ja linkki Virolahden tapaukseen.

        https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwi8qf6O9IDqAhUBrosKHf7sBKwQFjADegQIBBAB&url=https://retkipaikka.fi/pyterlahden-graniittilouhos-virolahti/&usg=AOvVaw3I7XyFBqWY4GVLc1KSSzwS

        Tämä on erittäin vahvaa todistusaineistoa sille, että ontto maapallo on totta, kuten ranskalaiset tutkijat viime vuonna osoittivat!

        Noita kivilohkareita siirrettiin U.F.O. teknologialla, jonka käyttövoimana toimi onton maapallon terrastraalitasojen valtavien värähdysten tarjoama jerkku! Näitä värähdyksiä tapahtuu jopa 550 teraherzin taajuudella, joka mahdollistaa 4.2 gigawatin keskitehon! Sillä kiwenlohkareet siirtywät aiwan kewyesti!

        Ja kuten tiedetään, pyramidien alla sijaitsee waltawa luolasto, joka johtaa todella uskomattoman syvälle! Sitä kautta muinaiset faaraot käyskentelivät suoraan maapallon huikaisevan onttouteen!

      • Anonyymi

        "Átlantis taitaa olla Platonin keksimä satu, jolla voi toki olla jokin ihan oikeakin esikuva. "

        Ei ollut Platonin keksintöä Atlantis. Platonin sanoista näkee selvästi, että muinainen Atlantis oli jo Platonin aikana vanhaa perimätietoa.

        Platonista muutenkin sen verran, että ateistiset ja materialistiset leipäfilosofit ovat keksineet satuja, että Platon muka keksi satuja opettaakseen kansalle hyveitä. Ateistit ja materialistit tuppaavat kuitenkin usein itse olemaan niitä varsinaisia nuotiotarinoitsijoita tällaisissa asioissa. He nimittävät saduiksi kaikkia asioita, joita he eivät ymmärrä tai hyväksy, ja keksivät sitten hatustaan itsesatuilemansa motiivin, miksi joku suuri henkilö historiassa on keksinyt jonkin ”sadun”. Eräällä tavalla nämä ateistiset ja materialistiset, itse keksimiään motiiveja toisille omistavat sadunkertojat suoranaisesti valehtelevat, vaikka he eivät itse ehkä asiaa aivan niin miellä.

        Toinen esimerkki sellaisesta akatemiassa keksitystä nykyaikaisesta ”faktasta” on, että myös Platonin kertomus sotilas Eristä olisi hänen keksimänsä tarina edellä mainitusta syystä. Nämä akateemiset sadunkeksijät asettavat faktaksi, että Platon keksi tarinan itse, eikä asiassa paina mitään, että Platon itse selväsanaisesti kertoo kuulleensa kertomuksen muualta. Tarinan mukaan Er kuoli taistelukentällä mutta heräsi kuolleista juuri ennenkuin ruumiit sytytettiin palamaan. Elvyttyään Er kertoi pitkän tarinan tuonpuoleisesta elämästä ja kuinka sieltä synnytään aikanaan jälleen maanpäälliseen elämään. Tämänkin kertomuksen nykyajan leipäfilosofit siis nimittivät Platonin keksimäksi tarkoitushakuiseksi saduksi, ja tätä akateemisten leipäfilosofien keksimää satua opetetaan totuutena yliopistoissa. Mutta kuinka ollakaan: jolleivät Platonin omat sanat kertomuksen alkuperästä paina mitään vaa’assa, niin Erin kertomuksen keksinnönomaisuus häipyy taivaan tuuliin viimeistään sitä myötä, että kerrottu tarina on itse asiassa aivan samanlainen kuin nykyisin kerrottavat NDE:t.

        Silloin kun akateeminen satu Platonista satuseppona keksittiin, tilanne ei ollut vielä nykyisen kaltainen. NDE ilmiönä oli melko tuntematon, ja keksitty akateeminen satu näytti varmaankin keksijöilleen ilmiselvältä totuudelta, joten mitään faktapohjaisia pidäkkeitä akateemiselle sadun keksimiselle ei ollut.

        Se siitä ateisti-materialisti-"filosofien" - jotka vain keksivät uskottavalta näyttäviä satuja aatteensa tueksi - luotettavuudesta ja uskottavuudesta.

        Tämä on aivan totta! Ateistit, materialistit, denialistit ja muut vastaavat nihilistit ovat niitä kaikkein pahimpia mielikuvitusjuttujen levittäjiä!

        Ainoa varmasti paikkansa pitävä fakta on se, että maapallo on ontto! Sen syvyyksissä sijaitsevat onttouden terrastraalitasot! Siellä tietoiset sielut tekevät erittäin erittäin tarkkoja, oikeiksi vahvistettuja havaintoja! Tämä on totta, vaikka ateistit, materialistit, denialistit ja nihilistit yrittävät epätoivoisesti muuta väittää!

        Kuten perimätieto kertoo, Atlantis kiepsahti ylösalaisin! Koko atlantislainen kansa pulpahti suoraan onttouden terrastraalitasoille! Kaikki kansalliseepokset, kuten oma Kalevalamme, ovat 100% täyttä faktaa, vailla epäilyksen häivää! Rainer on automaattikirjoituttanut nämä asiat minulla moneen kertaan!

        Mitens kauan sä meinaat jaksaa tuota touhuasi?

        Minkä ikänen sä oikein oot?

        Nyt on kesä, lainaa vaikka kirjastosta joku hyvä kirja, niin minäkin lapsena kesäisin tein, kun oli niin ankeet ajat, ettei ollut vielä mitään näitä tietokoneitakaan, eikä edes videoitakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muinaiset egyptiläiset saattoivat olla Atlantiksen tulvaevakkoja. He toivat mukanaan kivenveistotekniikan ja kymmenien tonnien painoisten kivenlohkareiden kuljetuksen jollain vielä selvittämättömällä tavalla. Osasivatko he kumota painovoiman? Olen käynyt Assuanin obeleskilouhimolla. Ne painoivat satoja tonneja.

        Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj

        ”Shrimad-Bhagavatam” (1.1.2) julistaa: vedyaṁ vāstavam atra vastu śivadaṁ tāpa-trayonmūlanam — ”Todellisuus — vāstavam vastu, todellinen olemus, joka on kaikkien tämän maailman tekaistujen ja kuviteltujen asioiden yläpuolella”. Kaikki tähän maailmaan liittyvä kertynyt tieto on täyttä hölynpölyä. Se on seurausta vääristä käsityksistä ympäröivästä maailmasta, ja se on täynnä vääriä tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Sanakirjat, historia, eepokset — mitä tahansa ihmiset keräävätkin — ovat kaikki vain totuuden vääristelyä, ja me olemme niiden keskipisteessä. Se kiehtoo meitä, mutta samalla meidän on noustava todellisen elämän tasolle, sillä olemme osa tuota korkeampaa maailmaa. Meidän on siis palattava Jumalan luo, palattava kotiin.
        Kotimme on siellä. Mikä meitä voi houkutella täällä, paikassa, jossa kuolema vallitsee, jossa meitä odottaa uusi syntymä, jossa kaikki on tunkkaista ja aiheuttaa hajoamista ja kärsimystä? Epätoivo, kärsimys ja kuolema, mutta tämäkään ei ole vielä kaikki, vaan meidän on jatkuvasti palattava tänne yhä uudelleen ja uudelleen, seuraten samaa elämänkulkua!
        Yrittäkää löytää todellista lohtua ja auttakaa myös muita pääsemään takaisin todelliseen elämäänsä, jotta he pääsisivät pois tästä ei-toivotusta ilmapiiristä. Meidän on palattava ”takaisin Jumalan luo”, paikkaan, jossa kaikki on kaunista. Mutta mitä tämä ”takaisin Jumalan luo” tarkoittaa? Siellä on meidän kotimme — suloinen ja rakas kotimme! Olemme tuon maan lapsia, ja pyhät kirjoitukset rohkaisevat meitä: ”Teille on annettu tämä ihmiselämä, tämä tilaisuus, joten yrittäkää kaikin keinoin — pohtimalla, mietiskelemällä, kertomalla, kuuntelemalla — kehittää todellista identiteettiänne, jaloa yksilöllisyyttänne kotimaassanne, jossa sielu asuu. Ajatelkaa sitä aina ja jatkuvasti. Tehkää kaikkenne poistuaksenne tältä illuusion tasolta ja astuaksenne tuohon maahan”.
        Paluu Jumalan luo on paluuta kotimaahamme, todelliseen kotiimme. Se, mikä nyt on meille yö, me teemme siitä meidän päivämme! Ja sieltä, missä nyt on pimeyttä, juuri sieltä löydämme valon, ja se, mikä näyttää niin ilmeisen yksinkertaiselta ja selkeältä, on hylättävä. Vakavissa laskelmissamme koko hyväksikäytön ja itsekkäiden etujen maailma on heitettävä syrjään pimeyteen, meidän on hylättävä tämä ”tieto” kokonaan. Ja se, mikä nyt on meille pimeyttä, meidän pitäisi yrittää tehdä siitä valoisaa kiinnittämällä siihen jatkuvasti huomiomme, ajattelemalla sitä syvällisesti ja yrittämällä jatkuvasti päästä tuohon korkeampaan maahan, siihen ihmeelliseen maahan, jossa kaikki on kaunista.

        kjh

    • Anonyymi

      Jotku venäläiset ovat sanoneet minua venäläisen näköiseksi. Pariisissa touvat ravintolassa minulle ja vaimolle venäläisen ruokalistan. Joskus kun kuulen venäläistä puhetta tunteet nousevat pintaan. Pappa oli venäläinen, stalinin vainoja paennut aikoinaan. Venäläistä verta suonissa.

    • Anonyymi

      Atlantiksen manner oli ja on tosiasia. Atlantiksen mannerlaatta sijaitsi Atlantin valtamerellä Afrikan yläosan korkeudella ja se lepäsi Pohjois-Amerikan, Etelä-Amerikan, Euroopan ja Afrikan laattojen päällä. Atlantis muodostui kolmesta isommasta saaresta ja lukuisista pienistä saarista. Se oli senaikainen sivistyksen toinen kehto. Toinen oli Egyptissä ja sen muodostivat siriuslaiset.

      Siriuslaisilla oli siirtokunta Egyptissä. Nuo pitkäkalloiset olivat sen verran omituisia, että kanssakäyminen esim. atlantislaisten kanssa oli vähäistä. Egyptin faaraot olivat siriuslaisia ja myöhemmin heidän jälkeläisiään. Siriuslaiset nousivat aluksillaan ilmaan, kun myllerrys Atlantiksella alkoi. He jäivät Maan piiriin oleilemaan vielä 10000 vuodeksi. Pikku yksityiskohta; ihmiset nimittivät heidän yhden aluksistaan Beetlehemin Tähdeksi. Poistuivat 2000 vuotta sitten. Vielä tänä päivänäkin heillä on tuo alus; Beetlehemin Tähti.

      Jokin räjähdys tapahtui Atlantikselle noin 12000 vuotta sitten ja se sai mannerlaatat irtoamaan ja liikkumaan. Atlantiksen mannerlaatta vajosi aikaisemmin sitä kannattaneiden mannerlaattojen väliin. Kaksi vuorokautta ja meren pinnalla ei ollut mitään. Asukkaat pelastautuivat paniikissa kuka mitenkin, mutta suurin osa vajosi meren aaltoihin. Valtavat tsunamit syöksyivät pitkälle mantereitten sisäosiin. Kuulut rannikkokaupungit jäivät muta-aaltojen alle. Nooan tarinat antavat tästä tapahtumasta kalpean kuvauksen.

      Tämän kirjoittaja oli myös Atlantiksella kuten niin monet nykyiset suomalaiset. Mm. kansalliseeppoksemme Kalevalan tapahtumat sijoittuvat Atlantikselle ei Karjalaan. Silloin maapallo oli kerroksen verran ylemmällä taajuudella ja siitä johtuen ihmiset olivat kyvykkäämpiä kuin nykyisin. Suohon laulaminen siellä onnistui kyllä. Atlantiksen tuhon jälkeen maapallo ja ihmiskunta vajosi syvälle pimeyteen.

      Maapallolla on oma muistikeho, johon on tallentunut kaikki Maata koskevat tapahtumat. Yllä olevat asiat voitte tarkistaa sieltä.

      • Anonyymi

        Kalevalan tapahtumapaikka on helppo korjata. Ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan, kuten Atlantilkselle, sillä Väinämöinen asui Lemminkäisen ja kumppanien kanssa Vienanmeren eteläisellä rannalla.

        Itselläkin yksi jälleensyntymä kalevalaisilla tapahtumapaikoilla.

      • Anonyymi

        Atlantis on aivan totta! Eräänä aamuyönä Rainer automaattikirjoitutti asiasta pitkän selonteon! Atlantis upposi ja katosi, mutta mitä todella tapahtui; manner kiepahti 180 astetta X-akselinsa ympäri ja päätyi suoraan onttoon maapalloon! Terrastraalitasojen valtava jerkku tykitti atlantislaisten sielut samantien sellaiseen älytälliin että siitä on oksat pois ja puoli latvaa! Sieltä ei yksikään Atlantis lainen sielu enää onton pallon kuorelle riutumaan halaja! Tämä on faktaa suoraan ontosta maapallosta!

      • Anonyymi

        "Maapallolla on oma muistikeho, johon on tallentunut kaikki Maata koskevat tapahtumat. Yllä olevat asiat voitte tarkistaa sieltä."

        Kyllä vain! Tämä on eräänlainen "kovalevy", joka sijatsee onton maapallon terrastraalitasojen ytimessä! Jokainen sielu on kytkeytynyt siihen omalla uniiqilla freqvenssillään! Näitä erilaisia taajuuskaistoja eli "radioasemia" on lähes ääreton määrä! Jokaisella sielulla on oma taajuutensa, jolla se lukee ja tallentaa dataa tähän waltavaan keskusmuistiin! On sanomattakin selvää, että tällainen keskusmuisti tarvitsee aivan j.ä.r.k.y.t.t.ä.v.ä.s.t.i JERKKUA! Siihen ei enää terrastraalitasojen valtavat fibat riitä; keskusmuisti imuttaakin jerkkua suoraan sieltä mistä se ei lopu: suoraan GALAXIN MUZTASTA AUKOSTA!

        Kuten sanottua, sielujen käytössä taajuuksia ei ole äärettömästi, vaan rajallisesti. Siksi taajuuksissa tapahtuu toisinaan fluxahtavaa interferenssiä! Tämän seurauksena sielujen muistoissa saattaa tapahtua sekoittumista tai "ylikuulumista". Näitä ilmiöitä eräät våhemmän asioista perillä olevat kuvittelevat jonkinlaisiksi muistoiksi "toisista elämistä", jota ne kyllä itse asiasta ovatkin... todellisuudessa ne ovat muistikuvia TOISTEN sielujen elämistä! Mistäkö tämän tiedän? Tietenkin siitä, että minulla on suora tietolähde ontossa maapallossa!

        Ei teidän nykynuorten huumori enää naurata.

        Eikä ihme, koska ette ole koskaan kunnon huumoriohjelmia nähneetkään, eikä niitä ole enää yli vuosikymmeneen pahemmmin telkusta tullutkaan.

        Kyllä oli huumori hyvää vielä joskus 70- 80- ja 90-luvulla, jopa jenkkihuumori nauratti, brittiläisestä huumorista puhumattakaan. Kotimaiset Hymyhuulet, Velipuolikuu, Viemäritv, Lapinlahdet linnut, Kummelit ja monet, monet muut.

        Ei peli ole vielä kokonaan menetetty, suosittelen tutustumaan juutuubin kautta.

        https://www.youtube.com/watch?v=obXxgrUDRX4
        https://www.youtube.com/watch?v=V3shkcUP5Qw
        https://www.youtube.com/watch?v=0mhMj9qchbc
        https://www.youtube.com/watch?v=LvmuF8W1hvA
        https://www.youtube.com/watch?v=aL1-haW9npA

        Duohan on aivan uutta shaissee. Siimeksen ja Valkaman Parempi Myöhään oli viimene kunnon suomi sarja, orkkis Spede Shown jälkeen tietty. Kummeliörvellystä en kato vaikka maksettais. Parasta huumoria baskalla istuessa lueskeltavaks on justiinkin nää uskisten hervottomat tarinat. Kuten tääkin alotus. Paitsi että hemmo on veivannu samaa tarinaa eri nettipalstoilla jo ainaskin kybä vuotta. Niin vois hänkin jotain uutta keksiä kun ei tuo sama vitsi enää naurata. Laitappa googlen hakuun vaikka luodinreikä syntymämerkki ja kato mitä löytyy. Mutta nuo uskisten jutut on sentään aitoo huumoria eikä lavastettua tekohöhöilyä. Hö hö höö.

        Huumoria tai ei mutta kaikenlaisia tarinoitten kertojia vielä sentään on. Mistäpä niistä tietää. Tarinoitaan kertominen on katoavaa kansanperinnettä sekin, kuten kunnon TV sarjat.

        Taru ontosta maapallosta on samalla viivalla kuin Atlantiskin. Kumpaakaan tarua ei kukaan pysty todistamaan olemattomaksi. Mm. USA:n laivaston amiraali Richard E. Byrd kertoo käyneensä ontossa maapallossa.

        Joten jos uskoo vain jompaankumpaan mutta ei molempiin niin kyse on vain valikoimasta uskosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Duohan on aivan uutta shaissee. Siimeksen ja Valkaman Parempi Myöhään oli viimene kunnon suomi sarja, orkkis Spede Shown jälkeen tietty. Kummeliörvellystä en kato vaikka maksettais. Parasta huumoria baskalla istuessa lueskeltavaks on justiinkin nää uskisten hervottomat tarinat. Kuten tääkin alotus. Paitsi että hemmo on veivannu samaa tarinaa eri nettipalstoilla jo ainaskin kybä vuotta. Niin vois hänkin jotain uutta keksiä kun ei tuo sama vitsi enää naurata. Laitappa googlen hakuun vaikka luodinreikä syntymämerkki ja kato mitä löytyy. Mutta nuo uskisten jutut on sentään aitoo huumoria eikä lavastettua tekohöhöilyä. Hö hö höö.

        Tuossa nyt oli vaan joitain esimerkkejä ja paljon muutakin hyvää huumoria toki löytyy. Parempi myöhään, tankki täyteen ja onhan näitä muitakin vaikka huru mykke.

        Onko viimesen vuosikymmenen aikana tullut yhtään mitään kunnon sketsiviihdettä?

        Kertakäyttöshaissee, ehkä kerran hymyilyttää ja sitten jo lähes itkettää.

        Alotus toki voi olla huumoriakin, mutta samaa rataa nää jutut on täällä jo kiertäneet lähes 20 vuotta. Ei nää edes naurata.

        Voisin vedellä oikein kunnon ufojutut tänne, mutta en viitsi enää, kun niitäkin tuli tänne suollettua joskus kauan sitten. Ei täällä ole ollut mitään kunnon yritystä enää moneen vuoteen.

    • Anonyymi

      Kun muinaisina aikoina suurin osa väestä oli orjia ja muita kurjia, niin miksei kukaan jälleensyntyjä muista olleensa orjana Atlantiksessa, nenättömänä kaivosorjana Egyptissä, kaleeriorjana Ranskassa, ja sitten maaorjana Äiti-Venäjällä?

      Kaiken todennäköisyyden mukaan pitäisi mennä tuota rataa.

      • Anonyymi

        Miksi niin luulet ettei muista. Minä ainakin olen ollut orja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi niin luulet ettei muista. Minä ainakin olen ollut orja.

        Olin orja Roomassa Hadrianuksen aikaan.

    • Anonyymi

      Hyvä että uskalsit kertoa. Usein kertojat leimataan pähkähulluiksi. Maapallolla on ollut joskus hyvin pitkälle edistynyt sivilisaatio. Tämä sivilisaatio oli paljon edellä meidän nykyistä. Luonnonmullistukset eivät ole harvinaisia joten tämä hautautui syvälle meren mutaan. Meidän nykyinen sivilisaatiomme saattaa myös hävitä, ellemme käännä kelkkaamme hyvyyden ja inhimillisyyden suuntaan. Tällä hetkellä tuo suunnan muutos vaikuttaa aika epätodennäköiseltä.

      • Anonyymi

        Tuota noin. Mitenkäs kuvittelit ihmisten pystyvän estämään luonnonmullistusta hävittämästä koko tätä sivilisaatiota? Esimerkiksi sellainen kuin
        Chicxulubin meteorimäjäys, joka hävitti kaikki hirmuliskot ja paljon muuta elämää.

        Ai joo niin. Ajattelemalla positiivisesti!

        Hauska huumoriveikko olet.

      • Anonyymi

        Sellainen korkeatasoinen sivilisaatio olisi kuluttanut uusiutumattomat luonnonvarat melko tarkkaan ja jättänyt runsaasti jälkiä itsestään joten se siitä.

    • Anonyymi

      Minä olen lukenut 30 kirjaa ja olen elänyt jokaisen päähenkilön elämän aiemmin.
      🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Hyvä että uskalsit kertoa. Minullakin on tunne, että olen ollut edellisissä elämissäni Harry Potter, Bilbo Baggins, Mary Poppins, Gandalf ja viimeksi Hämähäkkimies.

    • Me oltiin kaikki atlantiksella. Viimeinen atlantiksen osa vajosi atlantin valtamereen 11584 vuotta sitten.

      • Anonyymi

        Ja muinaisessa Egyptissä. Minä muistan maalanneeni hautakammioiden ym. Koristeita ja symbolisia kuvia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja muinaisessa Egyptissä. Minä muistan maalanneeni hautakammioiden ym. Koristeita ja symbolisia kuvia.

        Muistan saman hyvin myös, kauniit maalaukset ja tuoreen maalin tuoksun. Olin tuolloin Egyptissä Faaraona. Kyllä hienot maalaukset minulle teit.

    • Anonyymi

      Atlantikella oli elämä erilaista, painovoimaa voitiin hallita helposti ja se liittyy pyramidien rakentamiseen. Ihmisen DNA oli kuusirihmainen ja ihmisillä oli suuria henkisiä voimia ym. mutta valitettavsti ihmiset kulkivat väärään suuntaan ja antautuivat pahoille voimille. Maan suuri sielu maaäiti ei kestänyt sitä enenpää ja se johti totaaliseen hävitykseen ja koko manner upposi parissa päivässä meren syvyyksiin. Valtavat tsunamit pyyhkvät mantereiden yli ja tuho oli valtavaa. Sama on tällä hetkellä ihan kulman takana, mutta onneksi nyt näyttää siltä että positiivista ajattelun energiaa on juuri ja juuri enemmän, eli romahdus ei ehkä tule taas. Riippuu meistä ihmisistä ja mitä ajattelemme itsestä ja muista ihmisistä ja mitä teemme.

      • Anonyymi

        Minä olin atlantiksella painovoiman hallintalaitteitten koristemaalarina. Niissä oli paljon värikkäitä kahvoja, vipuja ja kuparista tehtiin pillejä.

      • Anonyymi

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17888103/idan-viisauden-jalokivi
        Älkää pelätkö kuolemaa.

        Meidän pitäisi myös muistaa, että olemme ikuisia tietoisuuden hiukkasia. Sillä hetkellä, kun tunnemme, että olemme jättämässä kehomme, meidän on ymmärrettävä: "Tämä on minun kehoni, olen jättämässä sen, mutta olen elävä tietoisuuden hiukkanen, en ole kuolemassa”.

    • Anonyymi

      Jospa lukisitte kirjan ;Nukkuva prohfeetta,joka kertoo Edgar Kaysen lukemuksista.
      Ehkä se avartaisi näkemyksiänne asioista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273516/ihmisen-metafyysinen-rakenne
        Me kaikki tunnemme ihmisen anatomian, mutta entä metafyysinen rakenne?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274310/ihmisen-metafyysinen-rakenne--osa-2
        Toinen esimerkki. Tehdäkseni asian niin selväksi. Vertauskuvallisesti keho on auto. Sielu tämän hienojakoisen kehon kuoressa on tämän auton matkustaja. Jää vielä selvittämättä, kuka on tämän monimutkaisen koneen kuljettaja? Ilmeisesti ei sielu. Sillä jos me olisimme tämän kehon kuljettaja, kaikki tapahtuisi elämässämme täysin niin kuin olemme suunnitelleet. Ja niin ei aina tapahdu. Se tarkoittaa joitakin kohtalon käänteitä, joitakin olosuhteita, joita haluaisimme välttää, mutta meidän on pakko jäädä niihin. Eli sanomme: "Kohtalo on johtanut..." tai minulle on tapahtunut jotakin..... tai jokin kohtalon voima. Eli tiettyyn pisteeseen asti minulla on vapaus, menen näin tai näin, mutta siinä on myös välttämättä jokin ennakointielementti ja tunnemme, että elämässämme on jokin muu voima, jotkut olosuhteet tai kohtalo, joka saa meidät toimimaan toisin kuin haluaisimme.

        Nämä ovat siis vertauskuvallisia esimerkkejä.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274383/hienojakoinen-keho
        Mitä tarkoitetaan hienojakoisella keholla, Minulta on kysytty siitä täällä tällä palstalla. Tämä viestiketju on siis ikään kuin täydennys tähän viestiketjuun: ”Ihmisen metafyysinen rakenne”.
        Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin
        Karman laki.
        Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18302336/vaununkuljettaja-(aly)-ja-ohjakset-(mieli)
        Vaunut ovat fyysinen keho; hevoset, jotka vetävät vaunuja, ovat viisi ulkoista aistia (kuulo, kosketus, näkö, maku ja haju); vaununkuljettaja (äly) ja ohjakset (mieli) ovat hienojakoinen keho, joka ohjaa vaunuja, ja matkustaja on sielu.

        https://pbs.twimg.com/media/BAOB-kiCIAAbZGa?format=jpg&name=small

        Vedat antavat meille vaihtoehtoisen näkemyksen psyyken luonteesta. Vedojen mukaan fyysisen kehon, joka on pelkkä biologinen mekanismi, ja sielun, joka on tietoisuuden lähde, lisäksi on olemassa myös hienojakoinen keho eli psyyke, joka on sielun ja kehon välinen kerros. Hienojakoinen keho toimii linkkinä sielun luonnollisten aistien ja kehon aistilaitteiden välillä.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271273/gunat---materian-kolme-olomuotoa
        Aineellisessa maailmassa voimme havaita kolme perusprosessia, joita tapahtuu kaikkialla mikroskooppisesta tasosta universaalille tasolle.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271908/gunat---materian-kolme-olomuotoa--osa2
        Gunat - materian kolme olomuotoa. Osa2

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18200450/tuo-herrasmies
        Tuo herrasmies

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18296127/vapaa-valinta-on-maailmankaikkeuden-lakiVAPAA VALINTA on Maailmankaikkeuden laki

    • Anonyymi

      Usko entisiin elämiin on egon haaveilua omasta erinomaisuudestaan. Henkinen munanjatke.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe