Entropia mahdollistaa systeemin monimutkaistumisen

Toisin kuin usein ajatellaan niin entropian lisääntyminen on nimenomaan välttämätön edellytys todellisuuden monimutkaistumiselle ja juuri sellaiselle maaimalle missä koemme elävämme.

Matalimman mahdollisen entropian systeemi on samalla myös homogeeninen eli siitä puuttuu kaikki rakenne ja järjestys. Makromaailmassa näyttää siltä että entropian lisääntyessä rakenteet hajoavat. Niin hajoavatkin mutta samalla muuttuvat entistä momimutkaisemmiksi toisenlaisiksi rakenteiksi.

Oikeastaan termodynamiikan 2. pääsääntö pitäisikin ymmärtää niin että saman rakenteen ylläpitäminen on vaikeaa mutta rakenteiden muuttuminen toisenlaisiksi entistä monimutkaisemmiksi rakenteiksi ei ole mahdotonta ja juuri sellaista tapahtuu esim. elollisen biologisen luonnon tapauksessa eli biologia hyödyntää entropiaa monimutkaistusmisprosesissaan.

Termodynamiikka ei sellaisenaaan ota edes kantaa siihen minkälainen monimutkainen systeemi on hyödyllinen tai käyttökelpoinen eli esim. järjestetyn korttipakan heittäminen ilmaan tuhoaa kyllä sen alkuperäisen järjestyksen mutta samalla luo uuden monimutkaisemman järjestyksen jossa vuorovaikutukset ovat aikaisempaa monimuotoisempia. Ylipäätänsä varsinkin luonnossa sekä ihmisen tuottamassa infrassa uuden järjesetyksen luominen edellyttää usein vanhan järjestyksen hajoittamista ja purkamista. Ts jos entropiaa ei olisi niin maailma olisi hyvin tylsä ja staattinen kokonaisuus.

Sean B. Carroll

Entropy and complexity: the surprising paradox behind our universe

https://medium.com/@marktraphagen/entropy-and-complexity-the-surprising-paradox-behind-our-universe-60f11409da9b

B
12131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Entropia on termodynamiikan käsite, se kuvaa energian ja erityisesti lämpöenergian luonnollista muotoutumista, joka vapauttaa energiaa.
Mutaatiot, yllättävät muutokset jne, ovat osa evoluutiota, ne ovat ensisijaisesti sattumia, joilla ei ole mitään tekemistä lämpöliikkeen teorioiden kanssa.

1Äänestä

Omituinen ja kovasti venytetty tulkinta, jolla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.
Mutta kyllä siinä on paljon asiaakin. Siinä missä energia edustaa järjestystä, entropia edustaa tavallaan epäjärjestystä.
Alussa oli valtavasti energiaa, joka muuttui homogeeniseksi hiukkaspuuroksi. Lämpötilan laskiessa alkoi muodostua atomeja, sitten tähtiä, galakseja ja galaksiryppäitä. Epäjärjestys lisääntyy. Allekirjoitit siis BB-teorian.
Samalla tavalla atomit järjestäytyivät soluksi, sitten soluryppäiksi, ameeboiksi, ankoiksi ja ihmisapinoiksi. Entropia kasvaa.

1Äänestä
  • "Alussa oli valtavasti energiaa, joka muuttui homogeeniseksi hiukkaspuuroksi."

    Hiukkaspuurossa ei ole järjestystä. En kannata BB-teoriaa.

    Aine syntyy nkimenomaan tyhjiöstä ja sitä syntyy koko ajan ja jatkuvasti (virtuaalihiukkaset, nollapiste-energia. Luonnossa ei ole olemassa mitään täydellistä ja homogeenista tyhjiötä eikä myöskään suljettuja systeemejä joita termodynamiikka kuvaa vaan sekä maailmankaikkeus (=näkyvä mitattavissa oleva todellisuus) että kaikki sen sisältämät systeemit ovat aina jossain määrin avoimia suhteessa toisiinsa.

    Tyhjiössä vallitsee myös sisäinen implisiittinen järjestys (ks. David Bohm: Wholeness and implicate order) joka eksplisiittisesti ilmenee esim. gravitaationa joka on tyhjiön sisäistä rakennetta 0-summa vektoreiden muodossa ja koska sitä ei voi mitenkään mitata eikä havaita niin se on systeemin sisäistä stressiä joka sitten määrittelee mihin paikkoihin galaksit, auringot, planeetat alkavat kasaantua.

    Saattaa olla että myös kaikki biologia rakentuu vastaavasti implisiittisestä järjestyksestä eli on tavallaan gravitaatiosta (ks. Thomas Bearden Gravitobiology) kun taas taivaankappaleiden gravitaation informaatiosisältö on niin yksinkertainen että nykyisen fysiikan gravitaatiokaavat näyttävät jotenkin toimivan ainakin jollain tasolla mutta jo galaksien tasolla brakaavat jolloin tuli "tarpeelliseksi" postuloida pimeitä entiteettejä olemassaolevaan kosmologian malliin joka taas todennäköisesti on reilusti päin peetä :D

    B

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Alussa oli valtavasti energiaa, joka muuttui homogeeniseksi hiukkaspuuroksi."

    Tässä pari linkkiä entropiaan tai lähinnä sen vastakohtaan eli negentropiaan liittyen:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Aharonov–Bohm_effect

    https://www.researchgate.net/publication/222525342_The_role_of_electromagnetic_potentials_in_the_evolutionary_dynamics_of_ecosystems

    Negentropian käsitteen biologiaan liittyen ensimmäisenä toi esille tunnettu fyyskko Erwin Schrödinger luonnoista tehdyssä kirjassaan "What is life"

    https://en.wikipedia.org/wiki/Negentropy

    https://en.wikipedia.org/wiki/What_Is_Life?

    Saattaa olla että tyhjiönergian (dynaaminen eetteri) sähkömagneettinen potentiaali saa aikaan gravitatioilmiön varsinkin pyörivissä systeemeissä (rotaatio, torsion fysiikka).

    Nykyinen tiede helposti haluaa unohtaa entropian vastakohdan eli negentropian joka taas ilmenee pohjimmiltaan tyhjiön tuottamana vapaana energiana. Uusiutumattomien energiavarojen ja BB-kosmologian meemit (esim. ns. universumin lämpökuolema) pitää keinotekoisesti energian hinnan korkeana vaikka toisaalta estää samalla sotilaalliselta kannalta potentiaalisesti vaarallisten energiamuotojen yleistymisen ja joutumisen vääriin käsiin (esim. Nikolai Tesla jota on tutkinut viime vuosina mm. Eric Dollard)

    https://ericpdollard.com/

    Sanomattakin on tietysti selvää että jo pelkästään ns. ilmaisen energian ja negentropian olemassaolon mahdollisuus asettaa kyseenalaiseksi nykyisen niukkuutta ja nollasummapeliä korostavan talousjärjestelmän puhumattakaan kaikista muista seurauksista eli tämän tyyppiset ideat ovat yleensä valtavirran ulkopuolella ns. fringe tieteessä tai vastustajien mielestä pseudotiedettä. Varsinkin N-liiton kaaduttua on ilmaantunut julkisuuteen useita melko esoteerisia tieteellisiä tutkimuksia nimenomaan fysiikkaan ja paranormaaleihin ilmiöihin liittyen puhumattakaan natsien Ahnenerbe-projektista jossa tutkittiin nimenomaan kaikkea okkultismiin liittyen nimenomaan siltä kannalta mitä sotilaallista käyttöä sillä mahdollisesti olisi.

    Linkin korjaus:

    Luuletko, että BB on kiinnostunut siitä, kannatatko sitä?

    Voi ei, nyt kyllä BB suuttuu tuosta. Ja on ihan varmasti katkera siitä, että (vain) sinä tiedät kuinka asiat oikeasti ovat.

    1Äänestä

Ja sitten tulee hännänhuippu
Anonyymi Tänään 00:14 - liukas luikku!

Äänestä

Entropian kasvu on tilastollinen sääntö. Kun systeemi on todennäköisimmässä tilassaan, niin sen entropia on maksimissaan. Energia ja entropia liittyvät toisiinsa. Todennäköisimmässä tilassaan järjestelmä on yleensä myös energiaminimissään. Monimutkaisten rakenteiden synty edellyttää energiaa.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Toisin kuin usein ajatellaan niin entropian lisääntyminen on nimenomaan välttämätön edellytys todellisuuden monimutkaistumiselle ja juuri sellaiselle maaimalle missä koemme elävämme.

Matalimman mahdollisen entropian systeemi on samalla myös homogeeninen eli siitä puuttuu kaikki rakenne ja järjestys. Makromaailmassa näyttää siltä että entropian lisääntyessä rakenteet hajoavat. Niin hajoavatkin mutta samalla muuttuvat entistä momimutkaisemmiksi toisenlaisiksi rakenteiksi.

Oikeastaan termodynamiikan 2. pääsääntö pitäisikin ymmärtää niin että saman rakenteen ylläpitäminen on vaikeaa mutta rakenteiden muuttuminen toisenlaisiksi entistä monimutkaisemmiksi rakenteiksi ei ole mahdotonta ja juuri sellaista tapahtuu esim. elollisen biologisen luonnon tapauksessa eli biologia hyödyntää entropiaa monimutkaistusmisprosesissaan.

Termodynamiikka ei sellaisenaaan ota edes kantaa siihen minkälainen monimutkainen systeemi on hyödyllinen tai käyttökelpoinen eli esim. järjestetyn korttipakan heittäminen ilmaan tuhoaa kyllä sen alkuperäisen järjestyksen mutta samalla luo uuden monimutkaisemman järjestyksen jossa vuorovaikutukset ovat aikaisempaa monimuotoisempia. Ylipäätänsä varsinkin luonnossa sekä ihmisen tuottamassa infrassa uuden järjesetyksen luominen edellyttää usein vanhan järjestyksen hajoittamista ja purkamista. Ts jos entropiaa ei olisi niin maailma olisi hyvin tylsä ja staattinen kokonaisuus.

Sean B. Carroll

Entropy and complexity: the surprising paradox behind our universe

https://medium.com/@marktraphagen/entropy-and-complexity-the-surprising-paradox-behind-our-universe-60f11409da9b

B

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu