Mikä on vaimon merkitys

Kettutrilogian motiivein niin riittääkö saldo.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006546638.html

Kumpaakin puolisoa ajavat synnynnäiset vietit, ja miehillä ja naisilla ne yleensä vievät eri suuntiin. Viettien tarkoitus on geenien levitys.

Rakkaus tietysti kompensoi kummankin puolison osalla muttei häivytä eroja. Lopputulos on että joku kärsii joka tapauksessa, mutta uusi sukupolvi syntyy.

Löytyy sitä kun etsii.

Omalla kohdalla kävi aikalailla samoin, tosi vasta 4 lasta lentänyt pesästä, 2 jäljellä nuorin 9v.

Kun tarpeeksi härnäsi, niin sieltä kuiren alta kuoriutui sama "seksihullu" nainen johon rakastuin vuosikymmeniä sitten.

Nyt taas saan niin paljon kuin haluan ja pystyn Ei pistä vaimo koskaan hanttiin jos ehdottaa. Jos on väsynyt vetäisee jalat levälleen ja sanoo että anna mennä, en jaksa nyt.

Kinuaa aina välillä seksilomia hotelliin, jotta saisi sydämensä kyllyydestä ilman häiriötä. No eihän sitä vanha mies enää mahdottomia määriä päivässä jaksa, joten vibralla sitten loput, että saa saa vaimokin kylläksensä.

Yleesnsä ennen hotellin seksilomaa pidetään vikkon tauko, jotta halut tapissaan loman alussa.

Olin jo menettänyt toivon siitä, että aika entinen ei koskaan palaa, mutta palasihan se kun sen härnäsi tarperksi ovelasti esille.

Avioituminen merkitsi minulle yhtä kiintopistettä elämään.
Perheen perustaminen olemassaolon merkitystä.
Levottomien vaelteluvuosien jälkeen rauhoittumista.
50:ssä vuodessa ei vaimoni merkitys ole oleellisesti muuttunut. Tavoitteet ja haasteet ovat vähentyneet.
Elämä on vakaata ja stressitöntä. Lastenlapset ovat vastaus olemassaolon merkitykselle.
Nainen on kaveri ja seksikumppani. Mitäs muuta se voisikaan olla?

Mitä ajattelisit vaimosi sinusta miettivän? Oletko sinä sama mies jonka kanssa hän naimisiin meni? Naisesi kantoi vastuun lapsen syntymisestä ja hoidosta, kodistakin?
Autoitko, mitä hän sinussa näki? Sinä et kantanut kehossasi sitä taakkaa ja hormonimyrskyä. Miten on, vieläkö olet se sama mies johon hän rakastui`?

Vaimon tehtävä paremminkin, levittää ja antaa.

Jokainen määrittelee vaimonsa merkityksen itselleen aivan itse. Samoin jokainen vaimo kokee merkityksensä subjektiivisesti. Aika lailla itsestään selvää...

JOkainen ihminen muuttuu elämän myötä ja ikääntyessä, ei vain nainen joka menee naimisiin. Tämäkin aika itsestään selvä asia...

Jos ei kunnioita itseään, ei osaa kunnioittaa vaimoakaan, siinä sinulle suora kommentti, mitä rivien välistä voi viestistäsi lukea!

Ensinnäkin mieheni ei kutsu minua vaimoksi vaan minulla on nimi. Toiseksi mies ei määrää minun merkitystä vaan olen hänen puolisko. Ja eiköhän se molempien tarkoitus ole elää yhdessä tämä elämä rakastaen.

jos alussa tehdään tiettyjä asioita yhdessä paljastuukin 15v päästä ettei toinen tykkää niistä haluaa ihan jotain uutta omaa, onko tälllöin annettu väärä kuva että pääsee vain elätiksi (kärjistäen sisi hyvä lasten isäksi) mikä hemmetti siinä on kun pidin juuri siitä että vaimoehdokas teki yhdessä kaikkea harrastaen ja nyt ei tunnu olevan kiinnostusta niihin mitä terapeutitkin käskee niitä mitä teitte alussa, siis kun lapsetkin pärjäävät jo niin että olisi aikaa tehdä.pkrl

joo tietysti omaa aikaakin ennenkuin joku ehtii huomauttaa mutta mitään ei tehtäisi meidän perheessä kaksinkaan ellen aina ehdottais jotain...

Muistelen, että Suomessa ylivoimaisesti suurin osa avioeroista pannan alulle vaimon aloitteesta. Sitä taustaa vasten ei kannata vaimolle kovin suuria odotuksia ladata.

Aikansa kutakin. Suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa niitä lapsia, myös miehistä. Kun tuo urakka saatu hoidettua, siis lapset maailmalle, voi ihan hyvin tulla johtopäätökseen että sen toisen kanssa ei mitään muuta yhteistä koskaan ollutkaan, ja erota. Monille vaan tuo talouspuoli on niin tärkeä, että siksi jatketaan yhdessä kituuttamista elämän loppuun.

Meillä heti ensi katseesta alkaen välillämme oli niin kova seksuaalinen veto, että se oli siinä. 3 viikkoa siitä ja asuttiin jo yhdessä. Ikää oli ruhtinaalliset 19 vuotta kummallakin. Kumpikin oli tyhjätaskuja, miehellä parit vaihtovaatteet ja vanha jenkki, minä olin ensimmäisessä työpaikassani ollut vasta 2 kk, tili tuli ja meni pakollisiin menoihin.

Tämä tapahtui 1970-luvun lopulla. Ei haitannut rahan vähyys, aika kului pääasiassa sängyssä. Siinä meni nopsasti muutama vuosi, ostettiin ensimmäinen rivitaloasunto, sitten vuoden päästä tuli ensimmäinen lapsi. Kolmen vuoden päästä toinen.
Äitiyslomat pidin kokonaan, mutta muuten olin töissä siinä kuin mieskin. Mies oli isyyslomilla myös kun sitä sai jo silloin pitää ja hoiti lapset ja kodin.
Kotihommat ollaan tehty aina pyytämättä ja käskemättä yhdessä, kaikki työt hoituu niin minulta kuin mieheltäkin. Ei ole koskaan niistä tarvinnut riidellä, kumpikin tykkää siististä kodista jossa tavarat on omilla paikoillaan.

Yhteisiä mielenkiinnon aiheita on ollut koko tämän yhä jatkuvan avioliiton ajan. Parisuhden ja lapset on tietysti tullut ykkösenä aina, mutta siinä sivussa on rakennettu kolme omakotitaloa ja hankittu maallista mammonaa sen verran että pärjätään loppuelämä ja on voitu lapsillekin antaa hyvä koulutus ja rahaa omien kotien hankintaan.

Aina tuolta 1970-luvulta alkaen ollaan matkusteltu joka vuosi kuukausi pari jossain päin maailmaa. Ensin reppureissattiin ja interrailattiin hyvinkin pienellä budjetilla. Myöhemmin on tehty jopa maailmanympärysmatka kahteen kertaan vähän eri reittejä pitkin kaksin. On asuttu lasten kanssa muutamaan otteeseen ulkomaillakin minun työni vuoksi aikoinaan eikä sekään mitenkään raskasta eikä hankalaa ollut.

Meillä se toinen on rakastettu jonka kanssa haluaa olla loppuelämänsä.
En mielestäni niin kauheasti ole muuttunut vuosien varrella, eikä mieskään. Järkeä ja tietoa on tietysti tullut enemmän ja ryppyjä tietenkin, mutta luonne, perusolemus ja kokonaisuus on mun mielestä pysynyt samana kummallakin. Seksielämäkin kukoistaa yhä, ei ole kummankaan tarvinnut puutteessa olla eikä ole tylsäksi käynyt yhteiselämä silläkään rintamalla.