Tulethan, rakkaani pyörällä
tulethan?
rasvaan ketjusi oliviiölyllä
koristelen tankon täyteen
kevätesikkoja
laitan satulaasi kirkkaankeltaisen huivin
joka tuulessa loistaa kevään nauravin värein
Tulethan, rakkaani tulethan?
silitän hiustesi herkkää pintaa
puhallan roskan luomeltasi
suutelen väsyneitä ripsiäsi
nuolaisen pois - suolaisen kyyneleesi
Kun maa alkaa herätä ja puhkeaa kukkaan
kovinkin sydän sulaa ja nauraa aurinkon kanssa kilpaa, ei toisiaan vastaan - vaan vasten
Elämämme suurissa vesissä, missä kuolleet kalat
viedään pois mätänemästä, missä pienikin siemen
nousee mullasta maan ja uudet raikkaat tuulet voivat taas puhaltaa
niin, kuulethan rakkaani
kuulethan?
Sydämen sykkeen jossa uusi elämä virtaa
ja laitan, laitan
tarakallesi, siihen punottuun koriin
sylillisen suloisia kevätesikoita
vedet virratkoon!
Esikko
21
962
Vastaukset
kalanselkänahanraappa
hm...
se millä suomut poistetaan?
Etsin pientä multalapiota
en löytänyt
joten kaivoin tällä raapalla
kolme pientä kuoppaa
mihin istutin
kevään enismmäiseen multaan -
narsissien sipulit
Tuntui niin suloisen hyvältä
tuo kostea ja päältä lämmin
mullan ihme -
se valloittaa yhä uudelleen ja uudelleen
kun sulaa routainen maa
ja kaikki alkaa taas kukkimaan
ajattelin, suuressa kaipauksessani
ruveta luomuviljelijäksi
näin kaiken jo niin mullantuoksuisena
ja raikkaan puhtaana ihmeenä
ilman lisäaineita ja myrkyllisiä lannoitteita
Istuin olkituolissa, kamomillakuppi kädessäni,
tuulen kuiskiessa helliä auringontäyttämiä sanoja
Kevät!
saa, herättää sisimpäni nukkuvan kukkivan maan
***- wheelbarrow
YÖLLINEN RUKOUS (060405)
Valot vastapäisen kerrostalon
kuin silmät aukkoina muurin
Yksitellen yöhönsä sammuvat
mustuaisin niin suurin
Niiden taakse jos nähdä voisin!
mitä siitä mä hyötyisin?
Lisää tuskaa vain heille toisin -
olenhan rikki itsekin!
Niiden taakse jos nähdä voisin -
mitä siitä mä hyötyisin?
Lisää tuskaa vain heille toisin -
olenhan rikki itsekin!
Yön pimeydessä katselen kun
en unta silmiini saa
Tahtoisin jokaisen löytävän avun
vaan kuka sen voisi antaa
Kaikkien silmien loistavan soisin!
rakkauden suuren viestin
Vaan kuinka sen nyt kertoisin -
niin tyhjänä itsekin
Kaikkien silmien loistavan soisin!
rakkauden suuren viestin
Vaan kuinka sen nyt kertoisin -
niin tyhjänä itsekin
Minä laitan käteni ristiin
ja huudan pimeään yöhön
Jos olet Jumala jossain siellä!
tule sydämiin kärsiviin - -
Vähä vähältä sittenkin!
se tapahtuu ihmeellisin:
Valot silminä betonimuuriin
syttyvät kuin sanoma riemullisin
Vähä vähältä sittenkin!
saamme sydämin parantuvin,
ja silmin avoimin rakastavin -
viedä viestiä armosta ristin - wheelbarrow
JEESUS, VAHVISTA MINUA (060405)
Jeesus, vahvista minua vasten
niitä kylmiä huulia
Jotka puhaltaa sieluihin lasten
niin kylmiä tuulia
En pyydä maailmasta päästä!
vain kanssasi kulkea:
Jeesus, varjele minua jäästä -
pidä sieluni puhtaana
* *
Jeesus, vahvista minua vasten
niitä kylmiä huulia
Jotka tahtovat uskomme sammuttaa
niillä kylmillä tuulilla
Kun maailma uskoni ympäröi
saanhan maailman sen kohdata
Jeesus, sinun kanssasi vain -
sinä sieluni voittaja
* *
Saan kokea suurimman ihmeen
minä itse kylmä ja kovakin
Näen kylmyys jo väistyy
se pakenee lämpöäsi
Kun annat minulle voiman, sinä annat
tahdonkin
Nousta ja lähteä maailmaan -
ihmisen askelin
* *
Niin pienin ja heikoin aivan!
sinun kanssasi kuitenkin
Oi ihana Mestarini,
aina voittajan askelin, aina voittajan askelinTyöntökärryihin -
niin, niihin mummolan ruostuneisiin maitokärryhin
istutan silkkikukkapuunoksan
laitan kärrit kauniisti vanhaa aittavanhusta vasten
ja asettelen mummolan nurkasta löytyneen
maitokannun siihen kärrylle
johon kaadan, raikasta ja puhdasta lähdevettä
lauluni laululle -
tuolle suloiselle silkkikukkapuunoksalle- mamabeard wheelbarrow
runotytto1 kirjoitti:
Työntökärryihin -
niin, niihin mummolan ruostuneisiin maitokärryhin
istutan silkkikukkapuunoksan
laitan kärrit kauniisti vanhaa aittavanhusta vasten
ja asettelen mummolan nurkasta löytyneen
maitokannun siihen kärrylle
johon kaadan, raikasta ja puhdasta lähdevettä
lauluni laululle -
tuolle suloiselle silkkikukkapuunoksalleSilkkikukkia oksaan liimattuina
ovat unelmamme, kauniita katsella, puhtaitakin:
ei niitä turmele elämän ikävä
rosoisuus, kovuus sielujemme uurteissa, ei
Suloista on kaipaus
Istutat ne tuoreeseen multaan,
kastelet raikkaimmalla
vedelläsi
Herkimmät laulusi niiden äärellä laulat!
Ja kuitenkaan ne eivät tuota hedelmää
Eikä niissä ole tuoksua
Sillä omien unelmiemme kuvajaista on tuoksu
jota niiden sulotuoksuksi
kuvittelemme - -
siis toiveidemme heijastusta elämän ihanuus kaikki?
Eiväthän ne tosin kuihdu
Nuo kauneimmat silkkikukkamme, vaan
eivät kasvakaan -
Todellisuuden tuuli!
Sinä Mestarin taitava käsi, ilmoitus
ihanan Hengen - paina meidät polvillemme ääreen
ristin rosoisen puun
Ja unelmiemme pirstoutuessa tapahtuu ihme,
silkkikukkien pudotessa
oksiimme syntyykin eläviä silmuja,
keskellä elämän rosoisuutta -
Ja kaipausta
kaikessa kipeydessään
Kun
suloiset lauluni ovat vaienneet
Kuulen Jumalan laulavan
elämän oksistossa, lupauksen laulua
todellisen kipuni keskelle, pelkoihin ja
epävarmuuteen
Kohtaan heikkouteni
Kohtaan ihmisyyteni
Kuinka mitättömältä näyttävätkään nyt
suloiset silkkikukkapuumme,
luulimme niiden merkitsevän elämää, ne pimittivät
meiltä elämän
Kuin huomaamatta, elämän laulua kuunnellen
alan minäkin laulaa, toisenlaista
laulua, en pettävien unelmien kirkasta sikermää, vaan lupausten
laulua:
Eläviä silmuja uskomme oksissa
- - -
jotenkin tällainen oli se ajatus, aavistus, välähdys kun luin tuon runosi eilen. olisi varmaan pitänyt silloin heti kirjoittaa siihen runo. nyt oli kyllä idea vielä tallella, mutta ei sellaista elävää innoitusta, kirjoitinpa kuitenkin. - mamabeard wheelbarrow
runotytto1 kirjoitti:
Työntökärryihin -
niin, niihin mummolan ruostuneisiin maitokärryhin
istutan silkkikukkapuunoksan
laitan kärrit kauniisti vanhaa aittavanhusta vasten
ja asettelen mummolan nurkasta löytyneen
maitokannun siihen kärrylle
johon kaadan, raikasta ja puhdasta lähdevettä
lauluni laululle -
tuolle suloiselle silkkikukkapuunoksalleAjatuksia kukkulalla (waynes coffee 080405)
silloin kun elämän todellisuuden kohtaaminen
vaatii kipua
rosoisuuteni ja kirottu taipumattomuuteni jota
aina ennen puolustelin
nyt mieluummin kohtaan kivun kuin
jään unelmiini joissa
sieluni kasvot vielä ovat eheät uurteettomat
ja rosoja vailla
olenhan oppinut
että todellisuus itsessään palkitsee
ne jotka riisuvat
naamionsa
kirkkaita unelmia suurempaa
on ilo
omia kasvojaan kantaa
ja elämän kolhuissa tuntea elämän pettämätön laulu
jumalankukat vasten tummaa taustaa
hehkuvat värein joiden loistossa
unelmiemme kirkkaus himmenee
syntyy uusi unelma
kulkea ihmisenä itseään väistämättä
ja niin kohdata myös lähimmäisensä
ihmeellistä onkin
että juuri rosoinen
voi olla toiselle lämmin ja hyväksyvä
mutta se joka vielä elättelee turhia luuloja itsestään
vaatii aina myös toisia sopeutumaan
heille laatimaansa kuvastoon
lopulta eihän se olekaan ihmeellistä
että näin on
se on vain todellista
ja ainoa ihme jota lakkaamatta
ihmettelen on Jumala suuressa armossaan
jossa Hän meidät
taipumattomatkin saa taipumaan
avaten rosomme rakkaudelleen
- - -
mistä nimi "Ajatuksia kukkulalla"? no kun tämä sopii mielestäni siihen missä uskova seisahtuu kukkulan laella katsomaan taakseen ja miettii mitä on oppinut ja miten siitä eteenpäin, yritin sitä kirjoittamaani runoa etsiä mutta en löytänyt kun en muista millä nimimerkillä sen kirjoitin ja mille palstalle, mihin keskusteluun. siitä tuo nimi kuitenkin. mamabeard wheelbarrow kirjoitti:
Silkkikukkia oksaan liimattuina
ovat unelmamme, kauniita katsella, puhtaitakin:
ei niitä turmele elämän ikävä
rosoisuus, kovuus sielujemme uurteissa, ei
Suloista on kaipaus
Istutat ne tuoreeseen multaan,
kastelet raikkaimmalla
vedelläsi
Herkimmät laulusi niiden äärellä laulat!
Ja kuitenkaan ne eivät tuota hedelmää
Eikä niissä ole tuoksua
Sillä omien unelmiemme kuvajaista on tuoksu
jota niiden sulotuoksuksi
kuvittelemme - -
siis toiveidemme heijastusta elämän ihanuus kaikki?
Eiväthän ne tosin kuihdu
Nuo kauneimmat silkkikukkamme, vaan
eivät kasvakaan -
Todellisuuden tuuli!
Sinä Mestarin taitava käsi, ilmoitus
ihanan Hengen - paina meidät polvillemme ääreen
ristin rosoisen puun
Ja unelmiemme pirstoutuessa tapahtuu ihme,
silkkikukkien pudotessa
oksiimme syntyykin eläviä silmuja,
keskellä elämän rosoisuutta -
Ja kaipausta
kaikessa kipeydessään
Kun
suloiset lauluni ovat vaienneet
Kuulen Jumalan laulavan
elämän oksistossa, lupauksen laulua
todellisen kipuni keskelle, pelkoihin ja
epävarmuuteen
Kohtaan heikkouteni
Kohtaan ihmisyyteni
Kuinka mitättömältä näyttävätkään nyt
suloiset silkkikukkapuumme,
luulimme niiden merkitsevän elämää, ne pimittivät
meiltä elämän
Kuin huomaamatta, elämän laulua kuunnellen
alan minäkin laulaa, toisenlaista
laulua, en pettävien unelmien kirkasta sikermää, vaan lupausten
laulua:
Eläviä silmuja uskomme oksissa
- - -
jotenkin tällainen oli se ajatus, aavistus, välähdys kun luin tuon runosi eilen. olisi varmaan pitänyt silloin heti kirjoittaa siihen runo. nyt oli kyllä idea vielä tallella, mutta ei sellaista elävää innoitusta, kirjoitinpa kuitenkin.Uurteet kasvoissa
silmuissa puun, joka ei ole ihmiskäsin tehty
rikkinäinen haava, sieluni kipeydessä
jos kohtaamatta sen kuljen
lentää hiljalleen pois, niinkuin haavanlehti
myrskytuulessa riepottaen
uurteet rosoisen jalkapohjani kantapäissä
Tänään astuin silkkikukkieni päälle
murkaten kaatuneet ja ehkäpä tyhjätkin
unelmani, tietäen että sen minkä peittää
se paljastuu kuitenkin
Uurteet elämäni kasvoissa
erikseen, yhdessä, yhtyen
voiko antaa repiä
toinen toiseen ja taas toinen toisaalle?
Eläviä silmuja uskomme oksissa -
niin, istutan kuitenkin
en silkkikukkapuuta
vaan sinapinsiemenen
rosoiseen savikukkapurkkiin
ja kiedon ruukun ympärille
kirkkaan keltaisen silkkinauhan
(kirjasto 080405)
Olin pitkässä, pimeässä
tunnelissa, ympärilläni sysimustan
yön, tähdettömän
Seinät, päälleni kaatumaisillaan ne jyskyttivät
ohimoilla kuin vasarat, taukoamatonta litaniaansa
menneisyyden virheitä ja syntejä
Mutta edessä näkyi valoa
Aivan heikosti, ja kuitenkin niin selvänä, kuin ehdoton
lupaus
jostain horjumattomasta,
johon pimeyteni ei millään tavalla vaikuta
Kirkkautta
Kuuluuko se minulle?
Uskallanko edes katsoa, sitä kohti?
Entä jos se vain syvemmin näyttää syyllisyyteni
ja rikokseni, tuomiten minua
tinkimättömyydellään?
Vielä sekin!
Niin minua syyttivät Saatana ja Jumala, kummatkin
Pitkässä, pimeässä tunnelissani
* *
Katsoin valoa kohti
Kohdistin katseeni tuohon kaukana olevaan
kirkkaaseen täplään, uskalsin
antautua sen kirkkaudelle, pakenematta
totuuden väistämätöntä tuomiota
jonka se ylleni langettaisi, ehkä lopullisesti murskaten
ruhjotun ruumiini tähän pimeään tunneliin
Uskalsin sittenkin
Ihme!
Mitä kauemmin sitä katselin, sitä
kirkkaammaksi se muuttui, kohta huomasin
se on aina ollut näin, mutta silmäni
eivät aiemmin kyenneet vain ottamaan
vastaan, silmäni - tai
sydämeni
Ja kun katselin kirkkautta kohti
minussa alkoi tuntua
niin lämpimältä, tässä pimeässä tunnelissa
Missä?
Tunnelissako?
Ei, elämässä: tässä juuri -
pelkojeni ja kaipausteni keskellä
sisimmässäni liikahteli jotain
Kuin elämä alkaisi versota muurien läpi, ja oivalsin
että muurit ympärilläni ovatkin sisällä,
ne ovat sisälläni - -
* *
Läpi muurien, itsesyytösteni pimeiden muurien
alkoi työntyä elämä, seinien vangitseva ote alkoi rakoilla
ja jokin minussa lauloi
Tämä valo osoitti syyllisyyteni, mutta se osoitti
syyllisyyteni toisen päällä:
nämä kiskot joilla seisoin oli rakennettu
Vapahtajan ruumiista,
ja Hänen verensä julisti armahduksen sanomaa
niille, jotka antautuvat
Se oli ihmeellistä!
Ja se on -
Edessäni loistavasta valosta kuului ääni:
katso minuun
Ja kun aloin katsoa Häneen, todellisesti, aloin myös
nähdä itseni todellisesti
Vaikka luulin olevani liikkumatta, suljettu
pimeään tilaan, olin kuitenkin alati matkalla, heti
kun katsoin valoa kohti se alkoi minussa elää, mutta jos
käänsin katseeni pimeään
silloin jäin pimeän vangiksi, ja silloin se pimeys
alkoikin minussa elää
tukahduttavina, saartavina seininä
uskotellen etten muka liiku
* *
Vaikka olin luullut olevani syntinen
huomasin olevani vielä paljon syntisempi kuin
olin luullutkaan,
nyt viimein riisuttiin minulta kaikki
mahdollisuudet olla hyvä, kaikki mahdollisuuteni onnistua
täyttämään Jumalan odotukset
Koska minulla ei ollut enää
mahdollisuuksia, ainoa mahdollisuuteni oli
antautua Jumalalle
Tunnustaessani syyllisyyteni suuruuden kuulin
ympäriltäni seinien murtuvan maahan, olin kokonaan valossa:
Hän tunnusti minut armahdetuksi,
ja kaikki ympärilläni lauloi
Siitä
Vasta silloin huomasin
ettei Jumalan valo koskaan ollutkaan
syyttävää, tinkimättömässä paljastavuudessaan
Se tahtoi aina paljastaa minulle
sovituksen salaisuutta
Mutta minä
joka vielä yritin itse
tulkitsin Jumalankin syyttäjäkseni
ollakseni itse yhä oikeassa, jos ei muussa niin siinä:
Lohduttomuudessani
Ja tänään, elämäni pimeimpiä vaiheita muistellen
pyysin että korvani herkistyisivät
jälleen kuulemaan
Odotatko unelmiesi täyttyvän sitten, jos ja kun -
kun olet elämäsi kiskoilla saapunut
sille tai sille asemalle, jota kiihkeästi odotat?
Sitten kun Jumalan valtavat lupaukset
tässä ja tässä asiassa täyttyvät?
* *
Tietenkin, me olemme liikkeellä!
Mutta luultavasti vain ne, jotka omaksuvat valon
jo tänään, ei vasta joskus, huomenna, voivat huomennakin
iloita elämän täyttymyksestä
Sillä he iloitsevat siitä jo nyt
Anteeksiantamuksesta,
joka syvimmän ahtaudenkin keskellä
avaa ihmeellisesti
Liikkumatilaa sydämissämme -
Syyllinen, ja kuitenkin armahdettu!
Siinä se on:
tätä laulua laulaen ei pimeyskään ole pimeää
sillä pimeyden keskellä
On lupauksen valo
eläväksi tekevä lahja - huomaatko kuinka paljon tähtiä
taivaallasi, ja jokainen niistä tuikkii?
Juuri sinulle
* *
Niin, sitä minä toivon:
että korvani voisivat aina olla herkät kuulemaan
eikä Hänen suloinen nuhtelunsa menisi ohi,
kun Hän tahtoo minua johdattaa
kipujen, niiden kipujen
kautta, jotka itsensä kohtaaminen tuo tullessaan
todellisuuden riisuessa ihmistä
Omista, turhista yrityksistä, yrityksistä
päästä eteenpäin -
Ja että minä en menisi ohi
Valo on aina tässäTuo pieni lapsi
kuitenkin mielestään jo
niin iso
juoksee ja lujaa
ottaa kiven maasta
turvakseen?
Paljaat jalat repeytyvät
vasten rikkoutuneiden kiskojen
kuitenkin, juostessa niin lujaa
ettei kipua tunnu
vaan kivi, siinä oikeassa kädessä
antaa voimaa olla pysähtymättä
sillä, tuon kaiken kovuuden alle
piiloutuneena, sydämen ympärille
kietoutuneena - muuri!
lapsi juoksee
pysähtymättä
tuska kintereillään,
ei uskaltaen miettiä
syliä lämmintä
kosketusta välittävää
sillä kovuuden kuoren alla
on ehkä helpompi elää
vaikka jalat verillä -
särkyneen sydämen kiskoilla
- santelipuukissa
Numerot kellotaulussa vaihtuvat, mutta
todellisuus pysyy
Kuin kukkiva ruumis, jonka silmistä
kohoavaa ruohoa tuuli liikuttaa
*
Maailma on kaupunki, kaupunki
on kukkiva ruumis
Ja me olemme ne korret
joita tuuli liikuttaa
*
Numerot kellotaulussa vaihtuvat, huomaan
selittäneeni
Tarkastelen selittämistäni:
korsi taipuu itseään kohti
*
Oi Jumala, auta minua
olemaan avoin tuulelle, olemaan avoin sinulle!
Numerot kellotaulussa vaihtuvat - mutta
todellisuus, se pysyy - santelipuukissa
Yön pehmeydessä kirjoitin herkimmät lauluni
ikävästä ja kaipauksesta, uudesta toivosta ja unelmistamme
Kuuntelin kuinka kauniisti helkkyivät
sydämeni kaikupohjassa!
Aamulla katsoin
tympeitä sanoja paperilla, eilen vielä
Niin kirkkaita -
näinkö todellisuus muuttuu?
Muuttuu laulavan mielemme mukana,
ei todellisuus itsessään, mutta meille - meissä -
Ja tämän tiedostaessani herkistyin kuin uudella tavalla
kuuntelemaan
Laulu suurempi kuin ikävämme, kaipauksemme, toivomme
ja unelmamme, sen laulun voimassa voin elää
Ikävöiden, kaivaten, toivoen ja unelmoiden - ymmärtäen myös
toisia, kaltaisiani, sitomatta heitä yksityisiin unelmiini
Ja kaikki vaihtuvat kokemuksemme
solmii yhteen Jumalan rakkauden käsi
Muodostaen ainutlaatuista kuvakudosta -
sinulle, minulle -
Todellisuus, joka ei muutu todellisuuksiemme muuttuessa
on lauluista kaunein
Sitä kuunnellen saan elämäni lauluihin uuden sävyn, taustavärin
jota vasten sieluni tunnot piirtävätEnsin ajattelin
etten osta
en mitään
oikeasti!
Sisimmässäni liikkui niin paljon suurempaa
kuin askeleet "kaikenmaailmanostoskärrien" seassa
epätodellisuus todellisuuden valtavirrassa
jotenkin niin totta, mutta ei sittenkään
se syvimmän sisimpäni herkkä liike
sai kuin saikin -
hymyn kasvoilleni
ja ostin ihan vain
itselleni
kirjavan kauniin kukkapuseron- wheelbarrow
runotytto1 kirjoitti:
Ensin ajattelin
etten osta
en mitään
oikeasti!
Sisimmässäni liikkui niin paljon suurempaa
kuin askeleet "kaikenmaailmanostoskärrien" seassa
epätodellisuus todellisuuden valtavirrassa
jotenkin niin totta, mutta ei sittenkään
se syvimmän sisimpäni herkkä liike
sai kuin saikin -
hymyn kasvoilleni
ja ostin ihan vain
itselleni
kirjavan kauniin kukkapuseronHIENOA. :)
Osta toki kukkapusero omaksi iloksesi toisenkin kerran, se tuottaa läheisillekin iloa. Kun iloitsee terveesti itsestään voi säteillä samaa iloa ympärilleenkin.
ASKEL ELÄMÄN TANSSIIN
Kukkapusero tuulessa
hiukset kasvoillasi
Meri antaa luvan laittaa
varpaat veteen
Olla kysymättä, vastaamatta
rantakivellä
Kukkapusero pärskeistä kastuen
auringon hymyilyssä
Meri antaa luvan pitää
varpaat vedessä
Selittämättä, osoittelematta
kiertää maa radallaan
Ei niin että pusero, tämä
olisi ainoa maailmassa, parempi kuin
muiden - ei koskaan niin!
Mutta juuri sinun, juuri sinulle
Yhtä ainutlaatuisena kuin
hetki joka ei toistu
Kasvosi hymyilevinä valoa vasten -
saanko luvan?
- - -
Kirjoitin tänään aamupäivällä ja puolenpäivän aikaan muutaman runoelmallisen ajatuskiehkuran hoo ilmakasvon sormiharjoitelmaisesti ja ne olisin tähän laittanut, mutta otin näköjään kotoa vääränlaiset paperit, ihan muita sepustuksia, joten se jäi nyt laittamatta kirjoitin siis tuollaisen tunnelmallisen runon. Kukkapaitaasi nuuhkaisten
Kömpelö Koira. - wheelbarrow
runotytto1 kirjoitti:
Ensin ajattelin
etten osta
en mitään
oikeasti!
Sisimmässäni liikkui niin paljon suurempaa
kuin askeleet "kaikenmaailmanostoskärrien" seassa
epätodellisuus todellisuuden valtavirrassa
jotenkin niin totta, mutta ei sittenkään
se syvimmän sisimpäni herkkä liike
sai kuin saikin -
hymyn kasvoilleni
ja ostin ihan vain
itselleni
kirjavan kauniin kukkapuseronSanoit ettemme varmaankaan tavanneet sattumalta,
en tiedä, oliko sinulla silloinkin
Kukkapaita päälläsi, mutta sen muistan
kun kohta sanoit ettei mikään, mikään tapahdu sattumalta
Ja sen sanottuasi liukastuit,
vain vaivoin pidit tasapainosi niljakkaalla kivellä
Oliko se sattumaa vai varoitus, mistä minä tiedän,
ajattelen vain kun muistelen
Että sitten kiipesin kaatuneelle rungolle
joka rannasta ojentui veden ylle -
---
Tule sinäkin tänne?
houkuttelin rungon päältä
Olimme juuri tavanneet ja ehkä et halunnut vaikuttaa
pelkurilta, niin lähdit epävarmana
Hoippumaan pitkin runkoa
tule vain, minä sanoin, mutta jokin sisälläni
Aloin kuunnella, katselin tapahtumaa kuin
etäältä, valmiina
Ja liukastuessasi, pudotessasi - eikä mikään tapahdu
sattumalta - ojensin käteni
Läpi ohuen kukkapuserosi
rungosta törröttävä terävä oksa repäisi rintaasi haavan
Kuunteleva sydämeni mietiskeli: jos hän lähestyy minua
liian kiireisesti, jos liian nopein askelin
Yrittää saavuttaa, sulkea syleilyynsä - ja jos en olekaan
hänelle tarkoitettu, tai jos aika vain on väärä
Kuinka syvän haavat rintaasi saat, sydämeesi,
kestääkö pitkään parantua?
---
Nyt kukkapuserosi alla kannat haavoitettua minuuttasi -
mikä tapahtuu sattumalta?
Mikä on minkäkin asian tarkoitus,
ja voivatko sellaiset tarkoitukset muuttua?
---
Elämän kivillä tanssiessamme
ei ehkä sittenkään tärkeintä ole tietää
Ehkä tärkeintä on kohdata itsensä, vastauksista suurin:
pysähtyä ja istahtaa kivelle yksin
Kaikki asiat käsissään katsoa
pelkäämättä
Löytääkseen sitten askeleet itsensä muotoiset
sopusoinnussa todellisuuden kanssa
Sen todellisuuden, joka ottaa huomioon kaikki olosuhteet
tilanteet ja vaiheet, sillä
Todellisuus ei mukaudu askeliimme!
mutta kun askeleemme mukautuvat todellisuuteen
---
Ja tuuli laulaa elämän rannoilla -
silloin, silloin kaikella mitä tapahtuu on tarkoitus wheelbarrow kirjoitti:
Sanoit ettemme varmaankaan tavanneet sattumalta,
en tiedä, oliko sinulla silloinkin
Kukkapaita päälläsi, mutta sen muistan
kun kohta sanoit ettei mikään, mikään tapahdu sattumalta
Ja sen sanottuasi liukastuit,
vain vaivoin pidit tasapainosi niljakkaalla kivellä
Oliko se sattumaa vai varoitus, mistä minä tiedän,
ajattelen vain kun muistelen
Että sitten kiipesin kaatuneelle rungolle
joka rannasta ojentui veden ylle -
---
Tule sinäkin tänne?
houkuttelin rungon päältä
Olimme juuri tavanneet ja ehkä et halunnut vaikuttaa
pelkurilta, niin lähdit epävarmana
Hoippumaan pitkin runkoa
tule vain, minä sanoin, mutta jokin sisälläni
Aloin kuunnella, katselin tapahtumaa kuin
etäältä, valmiina
Ja liukastuessasi, pudotessasi - eikä mikään tapahdu
sattumalta - ojensin käteni
Läpi ohuen kukkapuserosi
rungosta törröttävä terävä oksa repäisi rintaasi haavan
Kuunteleva sydämeni mietiskeli: jos hän lähestyy minua
liian kiireisesti, jos liian nopein askelin
Yrittää saavuttaa, sulkea syleilyynsä - ja jos en olekaan
hänelle tarkoitettu, tai jos aika vain on väärä
Kuinka syvän haavat rintaasi saat, sydämeesi,
kestääkö pitkään parantua?
---
Nyt kukkapuserosi alla kannat haavoitettua minuuttasi -
mikä tapahtuu sattumalta?
Mikä on minkäkin asian tarkoitus,
ja voivatko sellaiset tarkoitukset muuttua?
---
Elämän kivillä tanssiessamme
ei ehkä sittenkään tärkeintä ole tietää
Ehkä tärkeintä on kohdata itsensä, vastauksista suurin:
pysähtyä ja istahtaa kivelle yksin
Kaikki asiat käsissään katsoa
pelkäämättä
Löytääkseen sitten askeleet itsensä muotoiset
sopusoinnussa todellisuuden kanssa
Sen todellisuuden, joka ottaa huomioon kaikki olosuhteet
tilanteet ja vaiheet, sillä
Todellisuus ei mukaudu askeliimme!
mutta kun askeleemme mukautuvat todellisuuteen
---
Ja tuuli laulaa elämän rannoilla -
silloin, silloin kaikella mitä tapahtuu on tarkoitusKapea kivi mihin kaksi
mahtuisi hyvinkin
mutta, ei!
Sen repeytyneen rinnan alla
sykkii sydän epävarma
joskus niin rauhassa ja hiljaa -
mutta kun?
Todellisuuden askelissa joissa ei kuuntele
vaan huutaa
ei pysähdy, vaan juoksee
ja jos ei niin tee
puunrunko repii syvään, sydämeen
- ja sattuu!
Tiedänhän minä
tottakai,
että ihminen suunnittelee tiensä
mutta Herra ohjaa askeleet.
Mietit, kun kättelit
ja katsoit ensi kertaa silmiini:
"Olisiko se hän?"
Suloista, suloista -
miten kauniilta maailma näyttikään
miten jokainen askeleeni lensi
kuin tunturikyyhky
kuinka silmissäni virtasi
helmenkauniit kyynelvirrat,
huuleni kaartuivat kohti
vuoren huippua, kurottaen
lähemmäksi taivaansinen pilven reunaa
sydämeni riemuitsi
ja huusi:
se on hän!
Yritän ymmärtää ymmärtämättä
yksin, niin -
mutta tiedäthän
jos rantakivellä liukastuu
ei ole kättä auttamassa
tai jos kadulla kaatuu
kuka nostaisi ylös?
ei ole sattumaa, sen tiedän
on kohtalon johdatusta
ja jokainen kohtaaminen on tärkeä
***
nostan käteni taivasta kohden
ja luovutan.- runis
wheelbarrow kirjoitti:
HIENOA. :)
Osta toki kukkapusero omaksi iloksesi toisenkin kerran, se tuottaa läheisillekin iloa. Kun iloitsee terveesti itsestään voi säteillä samaa iloa ympärilleenkin.
ASKEL ELÄMÄN TANSSIIN
Kukkapusero tuulessa
hiukset kasvoillasi
Meri antaa luvan laittaa
varpaat veteen
Olla kysymättä, vastaamatta
rantakivellä
Kukkapusero pärskeistä kastuen
auringon hymyilyssä
Meri antaa luvan pitää
varpaat vedessä
Selittämättä, osoittelematta
kiertää maa radallaan
Ei niin että pusero, tämä
olisi ainoa maailmassa, parempi kuin
muiden - ei koskaan niin!
Mutta juuri sinun, juuri sinulle
Yhtä ainutlaatuisena kuin
hetki joka ei toistu
Kasvosi hymyilevinä valoa vasten -
saanko luvan?
- - -
Kirjoitin tänään aamupäivällä ja puolenpäivän aikaan muutaman runoelmallisen ajatuskiehkuran hoo ilmakasvon sormiharjoitelmaisesti ja ne olisin tähän laittanut, mutta otin näköjään kotoa vääränlaiset paperit, ihan muita sepustuksia, joten se jäi nyt laittamatta kirjoitin siis tuollaisen tunnelmallisen runon. Kukkapaitaasi nuuhkaisten
Kömpelö Koira."Kun ei mee jakeluun kuitenkaan..."
Tuolla asenteella kun ei askel tule lähemmäs
vaan muuri välissä
kääntää selän pois päin
se mikä toiselle vain "tunnelmallista"
ja kahden ihmisen välisen rakkauden
vähättelemistä
koska, koska -
ei rukous onnistu
ei pääse lähelle Herraa
ei voi tehdä päätöksiä
ja jos, vaikka tekisikin
ne olisivat
kuitenkin
selän kääntämistä
ja askeleet poispäin
kun ei mee jakeluun
turha selittää
sanoa vain: hmm...
sanatonta sanojen sakeaa suolavettä
haavaan - joka sattuu! - wheelbarrow
runotytto1 kirjoitti:
Kapea kivi mihin kaksi
mahtuisi hyvinkin
mutta, ei!
Sen repeytyneen rinnan alla
sykkii sydän epävarma
joskus niin rauhassa ja hiljaa -
mutta kun?
Todellisuuden askelissa joissa ei kuuntele
vaan huutaa
ei pysähdy, vaan juoksee
ja jos ei niin tee
puunrunko repii syvään, sydämeen
- ja sattuu!
Tiedänhän minä
tottakai,
että ihminen suunnittelee tiensä
mutta Herra ohjaa askeleet.
Mietit, kun kättelit
ja katsoit ensi kertaa silmiini:
"Olisiko se hän?"
Suloista, suloista -
miten kauniilta maailma näyttikään
miten jokainen askeleeni lensi
kuin tunturikyyhky
kuinka silmissäni virtasi
helmenkauniit kyynelvirrat,
huuleni kaartuivat kohti
vuoren huippua, kurottaen
lähemmäksi taivaansinen pilven reunaa
sydämeni riemuitsi
ja huusi:
se on hän!
Yritän ymmärtää ymmärtämättä
yksin, niin -
mutta tiedäthän
jos rantakivellä liukastuu
ei ole kättä auttamassa
tai jos kadulla kaatuu
kuka nostaisi ylös?
ei ole sattumaa, sen tiedän
on kohtalon johdatusta
ja jokainen kohtaaminen on tärkeä
***
nostan käteni taivasta kohden
ja luovutan.On olemassa kivi
jolle mahtuu vain yksi.
Elämän rantakivi!
Kukaan ei voi lähestyä Herraa
omassa sydämessään kaksin,
siinä kohtaamisessa...
Siinä, elämän rantakivellä.
Lioattessaan varpaitaan
elämän valtameressä.
* * *
Kaksin - niin niin!
Yhdessä monien muiden kanssa - todella!
Mutta kuka minä olen?
Minä kaksin ja niin monien muiden kanssa?
Eläessäni todeksi tätä yhteyttä ihmisiin, eläessäni tätä
todeksi sydämestäni käsin, olen aina Herrani edessä yksin.
Vain minun varpaani ovat minun -
sittenkin, vaikka vierellä istuisi toinen,
sittenkin, vaikka miljoonat rantakivet vieri vieressä.
* * *
Jos näin ei olisi -
voisin ratkaisuistani aina syyttää toista, toisia:
ihmisiä, olosuhteita ja tilanteita.
Mutta nyt on vain Hän joka sanoo: Katso minuun.
Voi, se tekee kipeää!
Niin vietävän kipeää!
Nostaa katseensa kaikista niistä asioista
jotka sydämelläni ovat niin tärkeinä, niin rakkaina,
nostaa katseensa ja kohdata vain Herra.
* * *
Kipeää tekee löytää oma paikkansa:
tässä,
elämän rantakivellä, minun varpaani.
Sattuu kohdata elämän autius.
Vaan kun sen kohtaa, kun siihen myöntyy -
alkavat aallot laulaa!
Kohista yhdessä ja kauniisti - aallot, tuuli, ruoho -
ja äkkiä autius onkin täynnä ääntä.
Elämän ääntä.
* * *
Vain minä ja sinä, Herra, me kaksin.
Ja kun me olemme kaksin, elämäni rantakivellä, sydämessäni
onkin äkkiä kaikki.
Elämäni olosuhteet ja tilanteet,
ihmiset ja kohtaamiset, tuhannet iloni ja suruni
annetaan minulle lahjaksi.
Niin siis se, että on yksin, on tie
siihen että voi olla kaksin ja yhdessä toisten kanssa.
Omine varpaineen elämän rantakivellä. - runis
wheelbarrow kirjoitti:
On olemassa kivi
jolle mahtuu vain yksi.
Elämän rantakivi!
Kukaan ei voi lähestyä Herraa
omassa sydämessään kaksin,
siinä kohtaamisessa...
Siinä, elämän rantakivellä.
Lioattessaan varpaitaan
elämän valtameressä.
* * *
Kaksin - niin niin!
Yhdessä monien muiden kanssa - todella!
Mutta kuka minä olen?
Minä kaksin ja niin monien muiden kanssa?
Eläessäni todeksi tätä yhteyttä ihmisiin, eläessäni tätä
todeksi sydämestäni käsin, olen aina Herrani edessä yksin.
Vain minun varpaani ovat minun -
sittenkin, vaikka vierellä istuisi toinen,
sittenkin, vaikka miljoonat rantakivet vieri vieressä.
* * *
Jos näin ei olisi -
voisin ratkaisuistani aina syyttää toista, toisia:
ihmisiä, olosuhteita ja tilanteita.
Mutta nyt on vain Hän joka sanoo: Katso minuun.
Voi, se tekee kipeää!
Niin vietävän kipeää!
Nostaa katseensa kaikista niistä asioista
jotka sydämelläni ovat niin tärkeinä, niin rakkaina,
nostaa katseensa ja kohdata vain Herra.
* * *
Kipeää tekee löytää oma paikkansa:
tässä,
elämän rantakivellä, minun varpaani.
Sattuu kohdata elämän autius.
Vaan kun sen kohtaa, kun siihen myöntyy -
alkavat aallot laulaa!
Kohista yhdessä ja kauniisti - aallot, tuuli, ruoho -
ja äkkiä autius onkin täynnä ääntä.
Elämän ääntä.
* * *
Vain minä ja sinä, Herra, me kaksin.
Ja kun me olemme kaksin, elämäni rantakivellä, sydämessäni
onkin äkkiä kaikki.
Elämäni olosuhteet ja tilanteet,
ihmiset ja kohtaamiset, tuhannet iloni ja suruni
annetaan minulle lahjaksi.
Niin siis se, että on yksin, on tie
siihen että voi olla kaksin ja yhdessä toisten kanssa.
Omine varpaineen elämän rantakivellä.On varmaan just niin!
Elämän Rantakivi
johon mahtuu vain yksi
mutta työntämällä sinne kivelle
joka kerta, kun tulee puhetta
entä me, kaksi?
piiloutumalla
kiven taakse
paljaat varpaat verillä
uusia haavoja
pettymyksiä
toistensa perään
ehkäpä onkin niin
alan jo uskoa
ja ajatella:
kahden ihmisen inhimillistä rakkautta
ei voi olla
koska toinen ei kohtaa toista
kun puhuu kahdesta
tuleekin monta
Hienoja ajatuksia
niin taivaallisen suuria
yksin Elämän Rantakivellä
- ja vain varpaat seuranaan - wheelbarrow
runis kirjoitti:
On varmaan just niin!
Elämän Rantakivi
johon mahtuu vain yksi
mutta työntämällä sinne kivelle
joka kerta, kun tulee puhetta
entä me, kaksi?
piiloutumalla
kiven taakse
paljaat varpaat verillä
uusia haavoja
pettymyksiä
toistensa perään
ehkäpä onkin niin
alan jo uskoa
ja ajatella:
kahden ihmisen inhimillistä rakkautta
ei voi olla
koska toinen ei kohtaa toista
kun puhuu kahdesta
tuleekin monta
Hienoja ajatuksia
niin taivaallisen suuria
yksin Elämän Rantakivellä
- ja vain varpaat seuranaanMiten se sanotaan Kirjassa?
Että kantakaa toistenne taakkoja? Mutta jokaisen on itse kannettava kuormansa?
Tulkitsen sen tarkoittavan että meidän on ihmisinä osallistuttava toistemme elämään, kuljettava vierellä ja oltava läsnä, mutta vierellä voi kulkea ja olla läsnä vain omasta sydämestään käsin.
Jos etsii toisilta sitä minkä voi saada vain yksin, eli ei suostu kantamaan omaa kuormaansa, silloin ei voi myöskään kulkea toisten vierellä ja osallistua heidän taakkoihinsa vapaasti, eikä ottaa toisia vierelleen kulkemaan vapaasti.
Toisen yksityisyyden loukkaaminen, siis se että yrittää istua heidän elämänsä rantakivelle tai että yrittää heitä istumaan oman elämänsä rantakivelle, johtaa yhteyden katkeamiseen. Todellinen yhteys syntyy erillisyydestä: se on toisistaan erillään olevien kivien asettumista vierekkäin, kiinni toisiinsa, mutta se ei ole niiden tulemista yhdeksi ja samaksi kiveksi.
- - -
Istuin kivellä ja katselin tielle päin,
odotin tulijaa, odotin hartaasti.
Selkäni takaa kuului ääni:
tässä minä olen, minä jota odotat.
Katso minuun, älä käännä selkääsi
hän sanoi, katsellessani
tietä kohti.
Katso minuun, älä käännä selkääsi!
Istuin kivellä ja katselin tielle päin,
kerroin hänelle että
jos kääntäisin katseeni tiestä,
voisin pudota.
Katso minuun, älä kiertele
hän sanoi.
Jos rakastaisit minua, sinä katsoisit
minuun!
Edelleen istuin kivellä, katselin tielle päin
ja odotin hänen tulevan sieltä -
kuinka odotinkaan!
Kun selkäni takaa kuului tuo vaativa ääni:
Käännä katseesi minuun, älä lymyä!
Käännä katseesi minuun, älä piilottele!
Käännä katseesi minuun ja tule esiin jo!
Käännä katseesi minuun, ota kädestäni kiinni, rakasta!
Ja minä käänsin katseeni tiestä,
käännyin katsomaan hänen kauniita kasvojaan.
Me lähdimme kulkemaan, käsikkäin,
minun sieluni lauloi ja minun oli hyvä olla.
Mutta kaiken hyvän oloni alla, kaiken
sieluni laulun alla
minun henkeni nääntyi ja itki.
Kaikki oli niin autiota.
Niin autiota.
Ja minä irrotin käteni hänen kädestään.
Kiipesin takaisin kivelle,
omistaakseni hänet sydämessäni.
Mutta näkökykyni on hämärtynyt -
On niin vaikea katsella tielle.
Kymmenet äänet huutavat ja kuiskivat
korviini sivulta, enkä osaa aina erottaa
niitä Herrani äänestä.
Yritän opetella, uudelleen.
Olen pahoillani että lähdin pois kiveltä ja
yritän uudelleen juurtua
tähän minulle tarkoitettuun paikkaan, mutta se on vaikeaa.
Vähitellen opin.
Vähitellen katseeni taas tarkentuu.
Vähitellen sydämessäni alkaa orastaa toivo:
ehkä hän jonain päivä vielä tulee tietä myöten?
Ja taas takaani kuuluu ääni:
miksi sinä vain katselet etkä tee mitään!
Miksi lymyät ja pakenet!
Miksi et jo käänny ja katso minuun!
Niin on siis tehtävä valinta?
Valita sielun ilo ja onni olla yhdessä
toisen kanssa - vaikka kaikki putoaakin sydämeltäni
pois eikä mistään saa enää otetta.
Tai - pysyn kivelläni, pidän yhä kiinni
tiestä ja odotan.
Vaikka sieluni nääntyisi, vaikka kipeä sieluni
itkisi yksinäisyydestä, kuitenkin
minulla on vielä tämä sydän,
sydämeni.
Ja jostain kirkkaista, suloisista syvyyksistä
pulppuaa virvoittava vesi,
henkeni kautta se pulppuaa sieluni maisemaan
ja virvoittaa minua yksinäisyydessäni.
Tiedän että tämä on sittenkin oikein.
Annan hänen huutaa.
En kykene selittämään hänelle.
En voi mitään muuta kuin olla - ja rukoilla.
Etten koskaan kääntäisi katsettani tiestä.
Etten koskaan enää kääntäisi katsettani tiestä.
Jos kääntyminen sinun puoleesi on kääntymistä pois
tiestä, ja silloin se on oman sydämeni
hylkäämistä, kuinka voisin rakastaa sinua ehyesti ja vapaasti -
niin kuinka, jos en rakasta oman sydämeni kautta?
Jos minulla ei enää ole sydäntä jolla rakastaisin?
Jos en enää saa itseeni otetta?
Huuda vain! Syytä vain!
Vaadi minua kääntämään katseeni - ja putoamaan alas.
Huuda korviini että se, se vasta on rakkautta!
Huuda! Huuda vain!
Ja tiedä: samana hetkenä jona puoleesi käännyn,
sinä lopullisesti minut menetät.
Sillä silloin minulla ei enää ole sydäntä jolla voisin
sinua rakastaa.
- - -
En voi aidosti ja ehyesti rakastaa sinua sydämellä jonka rantakivellä istut sinä ja minä, sillä sellainen sydän ei ole minun sydämeni, se on kääntymistä pois omasta sydämestäni.
Et voi aidosti ja ehyesti rakastaa minua sydämellä jonka rantakivellä istut minä ja sinä, sillä sellainen sydän ei ole sinun sydämesi, se on kääntymistä pois omasta sydämestäsi.
Löydä ensin oma sydämesi!
Voidaksesi sydämelläsi rakastaa toista.
Tee itsellesi testi.
Kuinka vapaasti kykenet rakastamaan vaikeaa lähimmäistä? Kuinka avoimesti pystyt sydämessäsi ottamaan vastaan ihmiset jotka pilkkaavat ja halveksivat sinua? Millä tavalla tulet heidän kanssaan toimeen elämäsi arjessa? Säilyykö sisimmässäsi suloinen rauha silloinkin kun joudut epämiellyttäviin tilanteisiin muiden kanssa?
Käytä tätä testiä apunasi elämän arjessa ja voit testata itseäsi. Oletko todella antautunut elämäsi rantakivelle, kohtaamaan omat kasvosi, oman sydämesi sellaisena kuin se toisista riippumatta on - oletko todella asettunut yksin Jumalasi eteen? Sillä Hänen edessään jokainen on yksi. Et koskaan voi vedota toisiin ja heidän tekoihinsa tai tekemättä jättämisiinsä, oman elämäsi valinnoissa jotka sanelevat iankaikkisen kohtalosi!
Oletko, oletko todella tuntenut että Hän on tullut elämäsi rantakivelle, sydämeesi, jotta voisit kohdata todellisuuden Hänen kanssaan, vain te kaksi?
Se on ainoa lähtökohta, jos tahdot oppia elämään toisten kanssa: löydä ensin itsesi Herrassa. Silloin voit tuntea elävän ja läheisen yhteyden toisiin, ilman että loukkaat heidän yksityisyyttään tai omaa yksityisyyttäsi.
Läheisyys on jotain jota tunnetaan omasta sydämestä käsin. Rakkaus on sulautumista jossa sydänten rajat eivät hämärry, se on ihmeellisen yhdessäolemisen lahjaa: yhdessä olemisen jossa et etsi elämän täyttymystä toisesta, vaan otat sen vastaan sydämessäsi - sen toisenkin, lahjana!
HYVÄÄ KEVÄÄN JATKOA, toivoo
rautalangastavääntäväneulamuikku
- w.b.
Elämän rantakivi:
sydämen valtaistuin.
Kuka istuu valtaistuimellasi, kuka
hallitsee elämääsi sydämesi
keskuksesta?
Elämäsi rantakivellä istut
sinä yksin.
Sydämesi valtaistuimella ei muita
vastuullisia, ei toista
kenen harteille asettaisit vastuun,
vain minä.
Kun istut elämäsi rantakivellä:
saako Jeesus minut vallata, olenko
antautunut Hänelle kokonaan?
Riippuvainen vain Hänestä?
Nämä kysymykset -
---
Jos olet, silloin elämäsi hallintavalta
kuuluu Hänelle -
istut rantakivellä tosin yksin, mutta
sinua joka istut
hallitsee Hän, jonka kädessä
kaikki on.
---
Niin istuu elämäsi valtaistuimella, sydämesi
keskuksessa armollinen Jumala, istuu
siirtämättä pois sinua
ja vastuutasi -
istuu sinussa joka vapaaehtoisesti, rakkaudessa
olet antanut Hänelle itsesi -
ja kaikki!
Elääksesi Hänestä.
Elääksesi.
---
Mikä siis on yksityisyyden loukkaamista?
Yksityisyyden loukkaamista
on nousta toisen rantakivelle, toisen sydämen
keskukseen - kuinka?
Vaatimuksin!
Että toisen tulisi tehdä toivomallani
tavalla, tulisi päättää ja toimia
kuten minä tahdon.
Se on omien toiveidensa, halujensa ja tarpeidensa
ulottamista alueelle jolle ne
eivät kuulu:
minun sydämestäni toisen sydämeen.
Se on Jumalalle kuuluvan hallintavallan
ottamista omiin käsiin.
Aivan samoin:
omaa yksityisyyttäsi loukkaat
yrittäessäsi istuttaa
sinun elämäsi rantakivelle, vierellesi
toista.
Katso, silloin on aina joku
jota voit syyttää, joku jota voit osoittaa
tekemiesi virheiden tähden.
Tuo toinen, sitovan rakkautesi
kohde, jonka harteille jaat painavan
vastuusi ihmisyydestä.
Jotakin tällaista tarkoitin.
Puhuessani elämän rantakivestä,
sydämen valtaistuimesta.
---
Jos olen elämäni rantakivellä yksin -
suostun kohtaamaan henkilökohtaisen
vastuuni sälyttämättä sitä
toisten harteille -
Jos annan itseni ehdoitta
parhaimpiin käsiin -
Saavat selvityksensä
tuuli, meri, hiekka, ruoho:
näiden keskellä elän riemuiten
kipuni keskelläkin
kiitosta soiden minä,
jota hallitsee Hän ainoa, jolle kuninkuus
kuuluu -
Sydäntemme Mestari, Ikuinen Herra.
Valo ja varjot.
Äänet, tuoksut ja tunne.
Silloinkin kun en ymmärrä, kun en tiedä miksi
myrskypilvet ovat nousseet
ja tuuli äkkiä muuttui kovin kylmäksi.
Silloinkin hallitsee yli myrskyjen Herra.
---
Elämäni rantakivellä,
epäoikeudenmukaisten tapahtumien puristuksessa
lujemmin kohdistan katseeni
sydämeni keskukseen,
kysyen
kuka minua hallitsee, todella?
Ja kun huomaan jakaneeni hallintavaltaa
joka kuuluisi yksin Hänelle -
kun huomaan sälyttäneeni sitä toisten harteille
syyttäen heitä tekemisistäni -
kun huomaan ottaneeni sitä omiin käsiin
kuvitellen että minulla on valta ja
oikeus päättää tieni suunta -
Silloin kiitän.
Oi Herra, sinun valossasi näen
sydämeni sekamelskan,
se tekee kipeää, mutta kiitos että näen,
älä anna minun ummistaa silmiäni
uudelleen!
Herra, johda minut muutokseen
jossa sydämeni valtaistuimella istut sinä.
Silloin, vasta silloin
voin olla elämäni rantakivellä
todella onnellisesti
minä.
Ja huomaan löytäneeni yhteyden toisiin!
Luovuttaessani heidät Hänelle,
jonka käsissä on kaikki, sain heidät kaikki
vierelleni.
---
Lahjaksi.
---
Lahjaksi tähän yhdessä elettävään elämään:
mitä en ennen huomannut, aloin huomata nyt.
Vieri vieressä rantakivet, toistensa
yhteyteen asetettuina, menivät limittäin, sulautuivat:
tuossa tuo kivi kahlittiin
vapautetun rakkauden köysin toiseen,
ja tuolla tuo.
Ja kaikki kivet, niin erilaiset, monin tavoin
rosoiset, nekin jotka olivat
kauempana toisistaan, avautuivat
Hänen kosketukselleen -
läpi aikakausien, läpi erilaisten todellisuuksien
meitä sidottiin yhteen.
Asetettiin vierekkäin, sidottiin yhteen,
sulautettiin toisiinsa -
ilman että kukaan menetti yksityisyyttään.
Tämä on ihmeellistä, ihmeellistä Herra.
---
Kaiken tämän olin kadottanut, paetessani
rantakiveni todellisuutta, pelätessäni elämän asettumista
jossa olisin vain minä ja Hän.
Nyt olen sen löytänyt.
Olethan, sinäkin, viimein -
löytänyt?
Elämän rantakiven valloittavan, vapauttavan
totuuden:
vain minä ja Hän.
Siinä kaikki!
Hän läsnä kaikessa mitä teen, läsnä
kaikessa mitä sanon.
Kaikki kohdistuen aina ja ensisijaisesti myös
Häneen, jokainen tekoni, avautuen
elämäksi Hänessä.
Kaikki Hänessä, jossa
elän persoonallisuuteni löytäen, eheytyen
sopusointuun, omien varpaideni
tuntuun vesirajassa.
Ja sydämessäni murhe vain siitä, että
kaikki eivät löydä.
On niitä jotka eivät suostu
kadottamaan elämäänsä, ja siksi juuri
sen kadottavat.
Niitä, jotka hallitsevat itse
sydämensä valtaistuimella, pitäen vieläkin
asioita omissa käsissään.
Sääli!
Menettävät sydämensä -
lämmintä, suotuisaa ilmaa etsiessään
joutuvat mitä kylmimpiin tuuliin.
Ja puhureiden viiltäessä niin kipeästi
aina löytävät syyn jostain muualta,
ei omasta kovuudestaan.
Ystäväni, emmehän me ole niitä?
Me, jotka rantakivellä
rukoilemme:
Oi puhu Herra, paljasta sydämeni tila, vapauta
todellisuuteesi.
Rukoilemmehan ennen kaikkea
juuri sitä?
---
Valmiina myös kuulemaan - ei ainoastaan
toistemme sanat, omien pelkojemme, kipujemme
ja asenteellisuuksiemme
värittämät hurskaat terminologiat -
---
Kuulemaan Hänen sanansa
jotka puhuvat rakkautta, rakkautta.
Silloinkin, ja ehkä erityisesti
juuri silloin kun
sattuu.
Kun kaiken kipumme päälle
valo paljastaa syyllisyytemme ja riistää
meiltä katkeruuden, josta olisimme voineet saada
voimaa kipeydessämme, riistää kaikki
aseemme ja viiltää niin syvään sielumme
ja henkemme maisemiin, ahdistaen
meidät aseettomiksi ristin juurelle.
Oman minän luovutuksen alttarille!
Elämän paikalle!
Valtaistuimen hallintavastuun siirtymiseen
itsekkäistä käsistämme -
Parempiin käsiin. - wheelbarrow
en osaa lähteä tästä
kaupunki kummallakin ohimollani rummuttaa
onko oikeampi sanoa
kummallakin
vaiko kumpaisellakin
ohimoni ainakin vai
sanojen niitä muuttamatta
ja sitten tai
istun tässä osaamatta lähteä
pelkojen ja odotusten ristisade hakkaa ohimoilla
jäätävää vettä joka seisahduttaa ajatukset
katselen kirjoitusta
tulethan, rakkaani pyörällä
tulethan
niin monenlaisia sanoja mahtuu
korvaan
ristisateen sanalla ristikkäinen sade
sillä sana ristisade
tuo mieleen ristin ja siten ristisade
olisi jotain positiivista ehkä
mutta tässä
pelkojen ja odotusten ristikkäinen sade
koska kyse on negatiivisesta asiasta
yhtä hyvin silti
seuraavalla tavalla
tässä istun
laella korkeimman kallion
tuuli ohimoitani hyväillen
ajatukset kirkastaa
ehkä osaan nousta ja
mennä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .1559127Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde492779Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena
Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja312547- 572521
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1971905- 971847
Sinä saat minut kuohuksiin
Pitäisiköhän meidän naida? Mielestäni pitäisi . Tämä värinä ja jännite meidän välillä alkaa olla sietämätöntä. Haluai231783Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan
Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä481326Tunnekylmä olet
En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p1091207- 281191