Sienestys kausi avattu, 2 litraa kanttarelleja +3 kpl suppilovahveroa ja niitä jäi iso alue

Anonyymi

sormenpään kokoisia sinne kasvamaan, otin vain 3 suurinta näytiksimuille. Eikä vielä olla edes elokuussa, mutt sateet ovat saaneet sienet nousemaan pintaan. Kanttarellit kaivoin suonlaidan sammalikosta esiin, ei ne oikeastaan edes näkyneet muutaman metrin päästä, mutt mä tiesien mistä etsiä. Vakio paikka mulle, ollut jo vuosia.
Pari kertaa sinne on eksynyt joku kulkija ja poiminut siellä kasvaneet sienet, sienien kannan maanalainen osa, se multainen tynkä on vaan jäänyt kertomaan poimijasta.

Yhtään ainutta tattia en löytänyt, vaikka kuljin männiköt ja kuusikotkin ristiin rastiin.
Nyt pitäisi varmaan puhdistaa enin 5 litraa vadelmia; Faija ja pikkosisko olivat poimineet päivällä meille! Ja Mikko itselleen, jotka saa myös puhdistaa ja pakastaa.
Ei lähtenyt kanssani sienestämään, sanoi olevansa väsynyt, joku toinen kerta sitten. Löysin mä hyvän mustikka paikankin, jos huomenna ei sada kaatamalla; niin käyn noukkimassa ne talteen.

Taidan paistaa kunnon munakkaat iltapalaksi, sipulilla ja kanttarellilla! Ja makean nälkään kreikkalaista jukurttia, hunajaa, mansikoita ja vadelmia 2dl lasiin jokaiselle omansa.
trollikka

8

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suppikset eivät vielä nouse.

    • Mä voisin kerätä jollekin sieniä, se on mukavaa touhua, mutta en itse sienistä tykkää.

      Mutsi taas tykkää kerätä ja syödä. Sillä on säilöttynä niitä hurjasti.

      Noillahan sais kelpo tilin, jos tietäis mestat ja ois aikaa. 😊

      • Anonyymi

        Jos sä ett sieniä tunne, en suosittelisi tekemään kelpo tiliä! Siitä saattaisi saada vaikka vankeustuomion, jos suippumyrkkyseitikkiä oisit vahingossa poiminut ja myynyt! Kattos kun sillä on ikävä taipumus tappaa syöjänsä samoin kun valkokärpässienikin. Sisältävät solumyrkkyä; vahingoittaa maksaa ja munuaisia... johtaa kuolemaan.
        trollikka


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos sä ett sieniä tunne, en suosittelisi tekemään kelpo tiliä! Siitä saattaisi saada vaikka vankeustuomion, jos suippumyrkkyseitikkiä oisit vahingossa poiminut ja myynyt! Kattos kun sillä on ikävä taipumus tappaa syöjänsä samoin kun valkokärpässienikin. Sisältävät solumyrkkyä; vahingoittaa maksaa ja munuaisia... johtaa kuolemaan.
        trollikka

        Joo, no ei mulla ole aikaa sienillä tienestien tekemiseen... jos mä haluun lisärahaa, teen sähkötöitä, tuntihinta varmasti peittoaa sienimetsän. 😁

        Mutta siis tuli vaan mieleen...😊


    • Ekat kanttarellisoosit täälläkin nautittu, yli viikko sitten, etelä-savosta poimittuja.

      (med sipulia, pippurikermaa, viherpippurikoskenlaskijaa, slurps)

      Elokuussa etsin karjalan seudulta tatteja, ne on sopivasti pähkinäisen makuisia.

      Marjat odottaa vielä ostajaansa ja pakastajaansa, itse en ehtine marjaan.

      • Anonyymi

        Mä sain porukan lopulta nukkumaan, meni hiukan myöhäseksi taas. Yksikseni istuin puhdistamaan marjat ja ½-litran rasioissa ne pakastin. Ripaukset sokeria joukkoon ett säilyttävät värinsä ja makunsa, kevät-talveen asti. Mulla on 60 vadelma pensasta yhtenä rivistönä ja ensimmäistä vuottaan nyt tekevät satoa, paljon on vielä kypsymättömiä marjoja.
        trollikka


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mä sain porukan lopulta nukkumaan, meni hiukan myöhäseksi taas. Yksikseni istuin puhdistamaan marjat ja ½-litran rasioissa ne pakastin. Ripaukset sokeria joukkoon ett säilyttävät värinsä ja makunsa, kevät-talveen asti. Mulla on 60 vadelma pensasta yhtenä rivistönä ja ensimmäistä vuottaan nyt tekevät satoa, paljon on vielä kypsymättömiä marjoja.
        trollikka

        Valtavan ihana puutarhavadelmatarha!

        Mulla ei ole tällä hetkellä metsävattupaikkaa. Marjapensaita en minnekään toistaiseksi istuttele. Ajattelin jos hämeessä ollessani kävisin itsepoimintatilalla.

        Mansikat ostan lähipäivinä (en ole vielä ehtinnä), sitten katsotaan mitä tehdään lakkojen, mustikoiden ja puolukoiden kanssa.

        Ennen keräsin itse kaikki marjat. Nykyisin eri olosuhteet tekee sen, ettei oikein kerkee.

        Taidat olla lomalle päässyt sinäkin, kun niin myöhään taas siellä hääräilet? Työhirmu:)


    • Anonyymi

      En mä ole lomalle vielä päässyt, en halunnut kun on tämä puutarha. Tänäänkin olin aamupäivän töissä hoitokodissa, puoliltapäivin vihannes kojulla (koska vihannes toria en saanut avata) toisen toimipisteen pihalla sen sijaan saan myydä omasta kojusta vihanneksia ja marjojoja sekä kesäkukkia!
      On se pilkun n*ss***sta kun vihannsestoria en saanut käyttää nimityksenä, myyntipisteelle, mutt vihannes kojusta saan myydä ed. mainittuja tuotteita.

      Sieltä kotiin ja marjavasun kanssa metsään, vajaat 5 litraa mustikoita, villivattuja söin muutaman metsänlaidasta, ne kypsät oli melkein loppuun poimitut taas tänään.
      Mulla on puutarhavadelmia nytkin noukittuna, Faija ja sissar poimineet, mun on nekin vielä putsattava. (siis mä haluan tehdä sen työn itse, varmuuden vuoksi)

      Makaroonibroilersuikale laatikkoa lähden tästä syömään, se on otettu vartti sitten uunista kuulemma ja pöytäkin on katettu. Syömään huutelevat minuakin.
      trollikka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      66
      613
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe