Mitä on uhrattu?

Anonyymi

Jeesus oli ihmisuhri mutta on onko Raamatussa muita ihmisuhreja? 🤔

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmisiä on uhrattu Raamatussa paljon. Samaa alkukantaisuutta siis kuin monissa muissakin uskonnoissa.

    • Anonyymi

      Jeesus ei ollut ihmisuhri, vaan kyseessä oli roomalaisten päätös hiljentää heidän haitalliseksi kokemansa henkilö. Jeesuksesta tehtiin esimerkki, jotta kaikki näkisi, miten käy jos vastustaa Rooman valtaa. Juuri siksi Jeesusta kävelytettiin ja nöyryytettiin ihmisten joukossa. Paitsi että tuolloin ei elänyt henkilöä nimeltä "Jeesus". Jeesus on todnäk suomen kielinen versio Jesuksesta, joka esiintyi ensimmäisen kerran missään vasta 1600-luvulla. Jesus perustunee Yeshua nimiseen henkilöön, josta roomalaiset kirjoittelivat negatiivisia kirjoituksia. Mitään J-kirjaimella alkavia nimiä ei ollut olemassa "jeesuksen" aikoihin.

      • Anonyymi

        Suomenkielinen Jeesus-nimi tulee kreikankielisestä sanasta "Ieesous", lausuttuna "Ieesus".


    • Anonyymi

      Jeesus ei todellakaan ollut tavanomainen ihmisuhri, siten, että Hänen murhaajansa olisivat täysin tietoisesti uhranneet Hänet Jumalalle. Juutalaisilla oli eläinuhrit. Toisaalta, juutalaisen papiston pahuus oli sitä luokkaa, että tietyssä mielessä voi myös puhua ihmisuhrista. Jakeet 49-52 todistavat tämän:

      Joh. 11:46-54
      46 Mutta muutamat heistä menivät fariseusten luo ja puhuivat heille, mitä Jeesus oli tehnyt.
      47 Niin ylipapit ja fariseukset kokosivat neuvoston ja sanoivat: "Mitä me teemme, sillä tuo mies tekee paljon tunnustekoja?
      48 Jos annamme hänen näin olla, niin kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan."

      49 Mutta eräs heistä, Kaifas, joka sinä vuonna oli ylimmäinen pappi, sanoi heille: "Te ette tiedä mitään
      50 ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu".
      51 Mutta sitä hän ei sanonut itsestään, vaan koska hän oli sinä vuonna ylimmäinen pappi, hän ennusti, että Jeesus oli kuoleva kansan edestä,
      52 eikä ainoastaan tämän kansan edestä, vaan myös kootakseen yhdeksi hajalla olevat Jumalan lapset.

      53 Siitä päivästä lähtien oli heillä siis tehtynä päätös tappaa hänet.
      54 Sentähden Jeesus ei enää vaeltanut julkisesti juutalaisten keskellä, vaan lähti sieltä lähellä erämaata olevaan paikkaan, Efraim nimiseen kaupunkiin; ja siellä hän oleskeli opetuslapsineen.

      Mutta uhratessaan "ihmisen", he tietämättään / kuka tietoisestikin uhrasivat, tappoivat Jumalan, Hänen Poika-persoonansa, joka armossaan ihan Itse oli laskeutunut Taivaista heidän luokseen. He eivät arvanneet Hänen tulevaa ylösnousemustaan. He halusivat vain eroon Jumalasta.

      Roomalaisille saatiin syöttää paljon pajunköyttä, että Pilatus lopulta, itsesuojelullisista syistä suotui Hänen teloitukseensa:

      Joh. 19:11-13
      11 Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Sentähden on sen synti suurempi, joka jätti minut sinun käsiisi."
      12 Tämän tähden Pilatus koetti päästää hänet irti. Mutta juutalaiset huusivat sanoen: "Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan".
      13 Kun Pilatus kuuli nämä sanat, antoi hän viedä Jeesuksen ulos ja istui tuomarinistuimelle, paikalle, jonka nimi on Litostroton, hebreaksi Gabbata.

      Jeesus (Jeshua) Itsekin sanoo suoraan (jae 11), että suurin syyllinen Hänen tuomioonsa ei ole Pilatus, vaan ylipappi Kaifas.

      Pilatus sai pahan neuroosin tästä viimekädessä langettamastaan tuomiosta ja "pesi käsiään" elämänsä loppuun asti, joka ilm. päättyi hänen omasta toimestaan, laivamatkalla Roomaan.

    • Anonyymi

      Ovatko rikolliset uhreja, ne on tuomittuja.

    • Onhan siellä. VT:n mukaan Joosua sotajoukkoineen tappoi kaiken mikä liikkui pl. neitsyet, jotka otettiin omiksi eli mitä todennäköisimmin raiskattaviksi.

      Tapetut Joosua julisti Herralle kuuluviksi uhreiksi ja tämän jälkeen Herra oli Joosuan kanssa. Ihmisuhrit ilmeisesti siis miellyttivät kun Herra ei vihastunut vaan kaveerasi.

    • Anonyymi

      Jeesus on Jumala ja siksi iankaikkinen sovitusuhri. Jumala ei koe asioita sidoksissa aikaan vaan ikuisesti. Jeesuksen kärsimys on tuomioksi kaikille ketkä eivät usko, koska he, välinpitämättömyydellään ja vihallaan, tuomitsevat syyttömän iankaikkiseen kärsimykseen. Niille ketkä uskovat, Jeesus on kärsinyt/kärsii kadotukseen verrattavan tuomion ja siksi me voimme olla Hänen kanssaan taivaassa.

      Ei kuka tahansa ihminen olisi voinut meitä pelastaa, sen täytyi olla Jumala ihmisessä. Kadotukselle ei ole muuta sovitusta kuin Jeesuksen veri, joka on kuin iankaikkinen arpi, jonka Jumala on rakkaudessaan itseensä ottanut. Kadotus on tämän rakkauden vastustamisesta ansaittu tuomio.

      • Anonyymi

        Luukkaan evankeliumi 23.31
        "Sillä jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä sitten kuivalle tapahtuu?"

        Tuore puu, eli Jeesus, joutui ristiinnaulittavaksi, Jumalan vihan kohteeksi, iankaikkiseksi uhriksi. Kuivat puut, me ihmiset, joudumme samaan tuomioon jos emme huoli Jeesusta lunastajaksemme.
        Kukaan ihminen ei voi kärsiä ikuisesti ja selvitä siitä. Siksi ei ole muuta pelastusta kuin Jeesus.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      61
      920
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      843
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      264
      793
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      55
      732
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      50
      648
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      580
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      93
      576
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      566
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      23
      556
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      554
    Aihe