Allergiselle ei tarjolla terveydelle sopivaa kouluruokaa

Allergiselle ei tarjoilla terveydelle sopivaa kouluruokaa.

Uskonnon vuoksi ja kasvisvalinnan vuoksi tarjoillaan erikoisruokaa ilman mitään todistuksia.

Aikanaan päiväkodissa ollessaan oli sama ongelma. Neuvola-aika sovittiin, niin että on lääkäri mukana ja oli viime hetkellä peruuttanut ja oltiin ilman lääkäriä. Pyynnöstä huolimatta kunnan lääkäri kieltäytyi varaamasta aikaa maitoallergiselle. Asiaa ei haluta tutkia, koska lääkärillä on oma kantanta asiasta.
Lapsi on nykyään ekaluokkalainen ja vieläkään ei haluta tarjota soveltuvaa ruokaa ilman ERIKOISlääkärin lausuntoa. Eli asiaa ei ole tehty yhtään tämän vaikeammaksi.

Maitoproteiini aiheuttaa hänelle suolistovaivoja, kuten ripulia ja mädäntyneen lihan hajuisia pieruja ja huonontaa yleisterveyden. Lomalla ollessaan ilman maitotuotteita hän on hyvin terve. Käymme paljon julkisissa paikoissa keräämässä bakteerikantaa, mutta hän ei ole sairastellut.
Koulun alkaessa suolisto ja elimistö alkaa oireilemaan pahasti. Hän syö kouluruokaa johon on piilotettu maitoproteiinia kuin se olisi joku suomalainen makea mauste.

Suoliston terveys = Ihmisen yleiskunto ja Mielen terveys. Suolistolla on myös yhteys sairauksiin. Nämä kaikki tunnetaan nykylääketieteessä.

En halua mainita kaupunkia, mutta kyseessä on yli 60 000 asukkaan kaupunki, eli yksi suomen suurimmista kunnista/kaupungeista (suomessa meillä näitä suurimpia on 25kpl).

Onko teillä muilla ollut vastaavaa ongelmaa ja miten tällaisen kanssa tulisi toimia?
0604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Allergiselle ei tarjoilla terveydelle sopivaa kouluruokaa.

Uskonnon vuoksi ja kasvisvalinnan vuoksi tarjoillaan erikoisruokaa ilman mitään todistuksia.

Aikanaan päiväkodissa ollessaan oli sama ongelma. Neuvola-aika sovittiin, niin että on lääkäri mukana ja oli viime hetkellä peruuttanut ja oltiin ilman lääkäriä. Pyynnöstä huolimatta kunnan lääkäri kieltäytyi varaamasta aikaa maitoallergiselle. Asiaa ei haluta tutkia, koska lääkärillä on oma kantanta asiasta.
Lapsi on nykyään ekaluokkalainen ja vieläkään ei haluta tarjota soveltuvaa ruokaa ilman ERIKOISlääkärin lausuntoa. Eli asiaa ei ole tehty yhtään tämän vaikeammaksi.

Maitoproteiini aiheuttaa hänelle suolistovaivoja, kuten ripulia ja mädäntyneen lihan hajuisia pieruja ja huonontaa yleisterveyden. Lomalla ollessaan ilman maitotuotteita hän on hyvin terve. Käymme paljon julkisissa paikoissa keräämässä bakteerikantaa, mutta hän ei ole sairastellut.
Koulun alkaessa suolisto ja elimistö alkaa oireilemaan pahasti. Hän syö kouluruokaa johon on piilotettu maitoproteiinia kuin se olisi joku suomalainen makea mauste.

Suoliston terveys = Ihmisen yleiskunto ja Mielen terveys. Suolistolla on myös yhteys sairauksiin. Nämä kaikki tunnetaan nykylääketieteessä.

En halua mainita kaupunkia, mutta kyseessä on yli 60 000 asukkaan kaupunki, eli yksi suomen suurimmista kunnista/kaupungeista (suomessa meillä näitä suurimpia on 25kpl).

Onko teillä muilla ollut vastaavaa ongelmaa ja miten tällaisen kanssa tulisi toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu