Salaliittoteorian mukaan vaarallinen koronavirus leviää maailmalla ja valtavat määrät ihmisiä on sairastunut ja kuollut siihen. Valtamediassa eteemme tuodaan jatkuvasti uusia tartuntatilastoja ja kuolintilastoja "koronaan" kuolleista.
Luulisi jo näiden jatkuvasti toisteltavien tilastojen perusteellaa ihmisten jo heräävän huomaamaan, että tässä uutisoinnissa on tarkoitushakuinen pelon ja paniikin lietsonta.
Todellisia asiantuntijoita ei päästetä tiedotusvälineisiin kertomaan, että koko koronapandemian takana on maailmanlaajuinen suuri huijaus, jota on suunniteltu jo monta vuotta ja jonka harjoitus, "Event 201" pidettiin New Yorkissa vuosi sitten lokakuussa 2019, vähän ennenkuin alettiin uutisoida ensimmäistä kertaa koronaviruksesta Kiinassa.
Jo edellisenä keväänä pidettiin Saksassa salainen kokous, jossa myös suunniteltiin tätä "koronapandemiaa"
Seuraavalla videolla, jossa on suomenkielinen tekstitys, kerrotaan helppotajuisesti, mistä tässä koronahuijauksessa on kysymys ja siinä kerrotaan myös kuinka PCR koronatestit, jotka Suomessakin ovat käytössä, eivät todellisuudessa kerro mitään siitä, onko henkilö saanut tartunnan vai ei. Patologit puolestaan ovat todenneet ruumiinavauksissa, että henkilöt, joiden on kerrottu kuolleen koronaan, ovat todellisuudessa kuolleet aivan muihin tauteihin.
https://www.youtube.com/watch?v=AlEFn5C1kbk&feature=youtu.be&fbclid=IwAR0GNScHTN_KfyEEntCi6cMTVcutmD3riksWREzW0YHp8ZmyLy8KPNJtiIY
Uskokaamme Jumalaan, eikä saatanan valheisiin! (Joh.10:10)
Koronapandemia suunniteltiin etukäteen
4
176
Vastaukset
- Anonyymi
Kakkosjoppa voisi tutustua asuinkuntansa mielenterveyspalveluihin.
Mikä on aloittajan intressi näiden valeiden levittämiseen?
- Anonyymi
No joillekkin uppoaa vaikka mikä sonta kunhan tuntee itsensä tärkeäksi.
"Mikä on aloittajan intressi näiden valeiden levittämiseen?"
Intressi on varoittaa ihmisiä valheesta, jolla heitä petkutetaan ja huijataan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen926330Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3175681Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk583447Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123295Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1062759Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t101730Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211710Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.181614Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1871192- 921135