Oletteko seurankipeitä

Vihdyn tosi hyvin yksi ja nautin yksinolosta. Tykkään myös läheisten ihmisten seurasta sopivina annoksina. En halua asua kenekään kanssa. Kotini haluan pitää vain omanani, ja pidän sinkkuelämästä. En kuitenkaan sano ei koskaan seurustelulle, jos löydän miehen joka hyväksyy yksinolemisen tarpeeni eikä halua yhdessä asumista. Hyväksyy itsenäisyyteni eikä ole mustasukkainen eikä sitova.
Sellaista vaan on vaikea löytää, ehkä joku hieman vanhempi elämää nähnyt mies? Turvallinen itsestään ja itsetunto kohdillaan?

Tutkimusten mukaan yksinolo lyhentää elinaikaa siitäkin huolimatta, että yksinolosta nauttisikin.

Kyllä yksinolo on parasta aina välillä. En kaihda seuraa sen enempää kuin yksinoloa.. en pärjäisi 24/7 suhteessa. Olen liian itsekeskeinen liian tiiviisiin ihmissuhteisiin.. jotkut kaverisuhteetkin ahdistavat jos menee liian läheisiksi. Pärjään paremmin ilman.

"Tutkimusten mukaan yksinolo lyhentää elinaikaa siitäkin huolimatta, että yksinolosta nauttisikin."

En missään nimessä alkaisi parisuhteeseen vain koska "tutkimuksen mukaan" jne.
En näe järkeä elää itselleni vastenmielisellä tavalla vain jotta eläisin jonkun vuoden pitempään.
Sitä paitsi miehet kuolee kuitenkin ennemmin kuin naiset, Naisten keskimääräinen elinikä on 84,1 vuotta, miesten 78,5.

Aika lailla erakkohan tässä jo on, eipä ole enää juuri mitään yhteistä muiden ihmisten kanssa.

No väkisin näkee ihmisiä ja pitääkin olla tekemisissä. Nyt kun ollut lomaa, ainoa keino paeta ihmisiä on mennä metsän keskelle. 😃

Töissäkin saa olla aika rauhassa..

Mutta joskus on kiva olla ihmisten kanssa. Kyllä pidän ihmisistä, enkä ole erakko. 😊

Sekä että. Olen ambivertti.

Minä olen mukava(hko) ja hauska(hko) sekä täysin asosiaalinen tapaus.

Tapaus, joka ei jää seurassa mököttämään nurkkaan peloissaan, mutta pystyy olemaan yksin vaikka kuinka pitkään ketään kaipaamatta.

tiima kuluu tuumaillessa
päivä päätä käännellessä

Ajatus ihmisten seurasta on mukavampi kuin konkreettisesti hakeutua ihmisten seuraan. Etäämpää ihmisiä on helpompi rakastaa ja ymmärtää.
Tekemisissä olessa sosiaaliset pelit ja draamanhakuisuus on luotaantyöntävää.

Viihtyn hyvin...

Introverttinä viihdyn hyvin yksiksenikin.

Viihdyn hyvin yksin. Välillä tietysti kaipaa läheisyyttä ❤️

Hyvin harvakseltaan kaipaan seuraa ja silloinkin yleensä perheenjäsenten. Tai höpinä seuraa täällä. 🙂

Irl jaksan huonosti vieraitten ihmisten seuraa, en meinaa jaksaa aina tuttujenkaan. Lyhykäisesti. Hirvistyttää ajatella töihin menoa, kun on pakko sietää ihmisiä, ääniä, jopa melua, hajuja, kiirettä, puhetta.... 😩

Viihdyn yksin mutta en nauti siitä jos olen parisuhteessa niin haluan olla miehen kanssa läheinen. Jos miehellä ei olisi aikaa minulle niin jättäisin. Mieheni joka on ihana , sillä on aikaa minulle ja pyytää minua harrastuksiin kuten katsomaan jäkistä ja salibandya yhdessä, vie veneilemään, Keväällä olimme koko ajan yhdessä koska mieheni kalastsaa siikaa onkimalla ja mies oli koko ajan yhdessä saaressa 7 tuntia päivässä ja nautin siitä ettei istuttu kotona koko päivänä.

Kyllä te häiritsette täälläkin.

Yksin viihdyn aivan mainiosti, mikäpä siinä on parhaassa seurassa ollessa. Toki myös seurassa on kiva olla, mutten varsinaisesti kaipaa sitä.
Parisuhteen läheisyyttä kaipaan kyllä ja viihdyn siinäkin loistavasti, mutta kaipaan omaa aikaa myös silloin ja osaan suoda saman toiselle.

Niin

Yksinäisyys on molekyylitason käänteinen unelma yhteydestä johonkin; periaatteessa valinta, seuraus tai jopa kohtalo.

Molekyylien takana ovat ja vaikuttavat suurimmat voimat, mitä tunnetaan.

On täysin käsittämätöntä se että näitä perusasioita ei täällä tunneta, tunnisteta tai edes legimitoida.

(hihitystä)

Tekstuuri paranisi keskustelemalla enemmän. Lukeminen auttaa myös.