Joskus katsonut jenkkisarjoja, missä joku sairalloisesti lihava makaa vaan sängyssä ja syö. Tulee ensin mieleen, että mikä saa noin syömään överisti, sitten jo mietin, että miten toi edes jääkaapille saati kauppaan pääsee?
Ei mitenkään, jos painaa niin paljon, ettei jalat kanna.
Kyllä siinä on auttajia. Niitä jotka kantaa sitä evästä. Sallii syömisen, mutta myös mahdollistavat sen. Toki se itse mättää suuhun niitä sapuskoja ja varmaan pyytääkin, ettei se vastuu minnekään siltä lihavalta itseltään poistu.
No tuollainen lihavuus on ihmisille selkeä homma, sitä ei pidetä hyvänä, mutta entäs työteko, työnarkkari? Vanhemmissaan kiinnioleminen? Lastensa hyysääminen? Joku uskontoon perustuva lisääntyminen? Alkoholismi? Näitä erilaisia ääritapauksia on vaikka kuinka jossain perheissä. Jollain menee yli, muutkin sen tietää, mutta miksi se jatkuu? Joku aina myös mahdollistaa sen.
Moni kaiketi ymmärtää, miksi joku lipsahtaa näihin ääripäihin. Se on toisaalta hyvä, mutta että sallii sen ja hyväksyy, mahdollistaa, onkin muuta kuin tosivälittämistä. Rajat on rakkautta, sanotaan lapsista, kun ei anneta niiden tehdä ihan mitä ne haluaa, mutta entäs aikuinen? Puoliso?
Pelätäänkö niin paljon jotain narsistileimaa, että ennemmin katsotaan vierestä kun toinen kärsii, vai valehdellaanko itselle jotain, että mahdollistetaan jotain... siirretäänkö taas vastuuta? Ollaan syyllisiä niin pitkään pullon tuomisesta juopolle, kunnes se hörppäsee siitä eka kerran... kun järjestetään omat menot ja elämä toisen työkiireiden vuoksi, sanotaan lapsille, että ei se isä/äiti nyt tulekaan kotiin, kun tasan nyt se aloitti ylityöt taas.
Itseasiassa itse en haluaisi tiivistä parisuhdetta tämän vuoksi. En haluisi vetää rajoja empaattisuuden tuollepuolen. Se kirpaisee liikaa. Ja toisaalta, jos tutustuttaessa katsoisin, pystyykö ihminen pitämään itse rajansa kaikella, on se kyttäämistä.
Tällänen ajatus tänään...
Empaattisuuden kahdet kasvot
203
73
Vastaukset
Tässä tulee nyt se legendaarinen tunnevastuu taas. Vastuu itsestä. :)
Tuohon on tullut törmättyä toisinaan tässä suhteessakin, että ylityöt aiheuttaa sitä ettei omia menoja kannata alunperinkään edes suunnitella. Mihinkä ne 7 ja 5 vuotiaat nappaa, jos päättää vaan pitää itsekkäästi kiinni menoistaan? Toisaalta paha se on toisenkaan töissä sanoa, että nyt loppu tämän rakennuksen pystytys mä lähden nyt kotiin. Ylitöitähän ei ole pakko suostua tekemään, mutta käytännössä vaikea niistä on kieltäytyäkään, jos työ edellyttää jonkun asian loppuun saattamista.
Parisuhteet on aina enemmän tai vähemmän kompromississä. :)Niin ja mä en pidä pahana tuota pystyykö ihminen pitämään itse rajansa kaikella kyttäämistä. Joudutaanhan me aina puntaroimaan jonkun kanssa suhteita luodessa onko sille suhteelle olemassa minkäänlaisia toimivia edellytyksiä. Ja kun meillä ihan kaikilla on joitakin periaatteita tai ainakin arvoja joiden puitteissa se parikin valitaan, niin voiko siltä välttyä että joutuu "kyttäämään" mihin se toinen oikeastaan kykenee?
Jos et sä yhtään "kyttää" sen toisen kyvykkyyttä olla sun kumppanisi, niin silloinhan sä voisit valita ihan kenet vaan. Eikö? Ei siitä tarvitse tuskastua eikä huonoa omaatuntoa potea, että arvioi onko toisesta ja sinusta olemaan suhteessa kyseisen ihmisen kanssa.J-76 kirjoitti:
Niin ja mä en pidä pahana tuota pystyykö ihminen pitämään itse rajansa kaikella kyttäämistä. Joudutaanhan me aina puntaroimaan jonkun kanssa suhteita luodessa onko sille suhteelle olemassa minkäänlaisia toimivia edellytyksiä. Ja kun meillä ihan kaikilla on joitakin periaatteita tai ainakin arvoja joiden puitteissa se parikin valitaan, niin voiko siltä välttyä että joutuu "kyttäämään" mihin se toinen oikeastaan kykenee?
Jos et sä yhtään "kyttää" sen toisen kyvykkyyttä olla sun kumppanisi, niin silloinhan sä voisit valita ihan kenet vaan. Eikö? Ei siitä tarvitse tuskastua eikä huonoa omaatuntoa potea, että arvioi onko toisesta ja sinusta olemaan suhteessa kyseisen ihmisen kanssa.No tuollaiset on aina pahoja. Itse suhteissa olleena huomasi, että rajoista livetään ihan tottumisenkin takia. Se lienee tavallista...
Kynnys erilaisten asioiden välissä on eri ihmisillä erilaista.
Tietty suhteestakin riippuu. Ja mitä siihen on panostettu ja mitä muuta siihen kuuluu. Lapset, omaisuus, ystävät, läheiset...
Ja sitten pisteenä iin päälle se oma itsensä.
Pikkuhiljaa hiffaan kyllä minkälaista pommia itselleen rakentaa, jos mielii ns. ”Sielunkumppanuuteen”. 😳
Eikä kyse ole muista, vaan itsestä.Disse kirjoitti:
No tuollaiset on aina pahoja. Itse suhteissa olleena huomasi, että rajoista livetään ihan tottumisenkin takia. Se lienee tavallista...
Kynnys erilaisten asioiden välissä on eri ihmisillä erilaista.
Tietty suhteestakin riippuu. Ja mitä siihen on panostettu ja mitä muuta siihen kuuluu. Lapset, omaisuus, ystävät, läheiset...
Ja sitten pisteenä iin päälle se oma itsensä.
Pikkuhiljaa hiffaan kyllä minkälaista pommia itselleen rakentaa, jos mielii ns. ”Sielunkumppanuuteen”. 😳
Eikä kyse ole muista, vaan itsestä.Toki tottumuksesta ja joskus siksikin, että toinen on joustavampi luonne kun toinen. Mua ei kuitenkaan haittaa joustaa, jos ja kun toinenkin joustaa tarvittaessa takaisin. Mä mietin aina ensin ne realiteetit eli mikä on todella mahdollista ja mitä mikäkin vaatii onnistuakseen. Jos tiedän jo alkuunsa ettei joku harrastus tule toteutumaan kovin usein, niin joko käyn kun se onnistuu tai siirrän kokonaan johonkin tulevaisuuteen. Ei mun elämä ole niistä koskaan kiinni.
Joku kiven murikka nosturin nokassa vaatii, että se laitetaan paikalleen eikä se jää siihen roikkumaan ja ukot pyörittelemään päitään, että minä pääsen zumbamaan esimerkiksi. Kaikella on aikansa ja paikkansa on mun mottoni. :)
Jos ei tänään onnistu, kokeillaan huomenna. Tärkeysjärjestys, harvoin minun menot on niin ehdottoman tärkeitä, että olisi pakko lähteä töistä kesken kaiken kotiin. Joku lääkäriin pääsy on sellainen, että on järjestyttävä. Joku noppakerho, niin ei ole maailmanloppu, jos se jää väliin muutaman kerran. Kuitenkin loppujen lopuksi tärkeintä on turvallisuus ja tässä kohtaa laitan lapset edelleni automaattisesti.
Juu, kaikissa suhteissa ja perheissä on ne tärkeät ja vähemmän tärkeät jutut.
Mitä sinusta sielunkumppanuus on, kysyn ihan mielenkiinnosta? Kun tuokin sana voi sisältää hyvin erilaisia juttuja.J-76 kirjoitti:
Toki tottumuksesta ja joskus siksikin, että toinen on joustavampi luonne kun toinen. Mua ei kuitenkaan haittaa joustaa, jos ja kun toinenkin joustaa tarvittaessa takaisin. Mä mietin aina ensin ne realiteetit eli mikä on todella mahdollista ja mitä mikäkin vaatii onnistuakseen. Jos tiedän jo alkuunsa ettei joku harrastus tule toteutumaan kovin usein, niin joko käyn kun se onnistuu tai siirrän kokonaan johonkin tulevaisuuteen. Ei mun elämä ole niistä koskaan kiinni.
Joku kiven murikka nosturin nokassa vaatii, että se laitetaan paikalleen eikä se jää siihen roikkumaan ja ukot pyörittelemään päitään, että minä pääsen zumbamaan esimerkiksi. Kaikella on aikansa ja paikkansa on mun mottoni. :)
Jos ei tänään onnistu, kokeillaan huomenna. Tärkeysjärjestys, harvoin minun menot on niin ehdottoman tärkeitä, että olisi pakko lähteä töistä kesken kaiken kotiin. Joku lääkäriin pääsy on sellainen, että on järjestyttävä. Joku noppakerho, niin ei ole maailmanloppu, jos se jää väliin muutaman kerran. Kuitenkin loppujen lopuksi tärkeintä on turvallisuus ja tässä kohtaa laitan lapset edelleni automaattisesti.
Juu, kaikissa suhteissa ja perheissä on ne tärkeät ja vähemmän tärkeät jutut.
Mitä sinusta sielunkumppanuus on, kysyn ihan mielenkiinnosta? Kun tuokin sana voi sisältää hyvin erilaisia juttuja.Toi harrastus siksi, kun se on hyvä esimerkki joustamisesta ja rajoista joustamisessa nimenomaan. Joku voi vetää ehdottomiakin rajoja, jolloin niistä saattaa tulla todella kipeitä ja korkeita kynnyksiä. Tokihan nekin rajat on tarpeen, mutta onko harrastuksesta kiinni pitäminen sitten sellainen, niin jollekin on mulle ei.
Mielummin vetelen niitä rajoja juuri joihinkin addiktioihin, harrastuskin voi olla addiktio...niihin on järkevääkin vetää rajoja. Etenkin, jos ne haittaa muidenkin elämää ja imaisee suuren loven yhdessä olemisesta pois.
Siksi esimerkiksi en aloita mitään auto tai motocross harrastusta, nyt kun käytännössä aikaa ei voi käyttää surutta oman mielen mukaan, pitää ottaa muutkin huomioon. Ja minähän addiktoituisin niihin 100% varmuudella niin, että niistä tulisi äkkiä jopa ärinää, jos en pääse niihin uppoutumaan. Joten koen helpommaksi nyt pysyä irto sellaisista harrasteista mihin on ihan väkisin päästävä tai pää hajoaa. :)
Lapset nyt ensin isoiksi ja kumppani kyllä joustaa, joustaisi nytkin jos työt sen sallisi. Sitten voin ahnehtia itselleni näitä pakkomielteisiä addiktoivia harrastuksia kalenterin täyteen, vapaa-ajalle. Tokihan sittenkin täytyy muistaa sille perheellekin sitä aikaa järjestää. Mutta periaatteessa aika vapaa olen sitten tekemään mitä huvittaa. Tietysti sittenkin se tärkeysjärjestys, että perheenjäsenten hyvinvointi on turvattu ja tarvittaessa hätiin.J-76 kirjoitti:
Toki tottumuksesta ja joskus siksikin, että toinen on joustavampi luonne kun toinen. Mua ei kuitenkaan haittaa joustaa, jos ja kun toinenkin joustaa tarvittaessa takaisin. Mä mietin aina ensin ne realiteetit eli mikä on todella mahdollista ja mitä mikäkin vaatii onnistuakseen. Jos tiedän jo alkuunsa ettei joku harrastus tule toteutumaan kovin usein, niin joko käyn kun se onnistuu tai siirrän kokonaan johonkin tulevaisuuteen. Ei mun elämä ole niistä koskaan kiinni.
Joku kiven murikka nosturin nokassa vaatii, että se laitetaan paikalleen eikä se jää siihen roikkumaan ja ukot pyörittelemään päitään, että minä pääsen zumbamaan esimerkiksi. Kaikella on aikansa ja paikkansa on mun mottoni. :)
Jos ei tänään onnistu, kokeillaan huomenna. Tärkeysjärjestys, harvoin minun menot on niin ehdottoman tärkeitä, että olisi pakko lähteä töistä kesken kaiken kotiin. Joku lääkäriin pääsy on sellainen, että on järjestyttävä. Joku noppakerho, niin ei ole maailmanloppu, jos se jää väliin muutaman kerran. Kuitenkin loppujen lopuksi tärkeintä on turvallisuus ja tässä kohtaa laitan lapset edelleni automaattisesti.
Juu, kaikissa suhteissa ja perheissä on ne tärkeät ja vähemmän tärkeät jutut.
Mitä sinusta sielunkumppanuus on, kysyn ihan mielenkiinnosta? Kun tuokin sana voi sisältää hyvin erilaisia juttuja.No läsnäoleva suhde. Ei mikään kevyt heilastelusuhde, vaikka kaikkihan slussa on kevyitä...
Sitä tarkoitin... ehkä. Pitää kipaista poitsu koulusta ensin. 😬Disse kirjoitti:
No läsnäoleva suhde. Ei mikään kevyt heilastelusuhde, vaikka kaikkihan slussa on kevyitä...
Sitä tarkoitin... ehkä. Pitää kipaista poitsu koulusta ensin. 😬Okei, määkin kipaisen likan päivähoidosta.
- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
Toi harrastus siksi, kun se on hyvä esimerkki joustamisesta ja rajoista joustamisessa nimenomaan. Joku voi vetää ehdottomiakin rajoja, jolloin niistä saattaa tulla todella kipeitä ja korkeita kynnyksiä. Tokihan nekin rajat on tarpeen, mutta onko harrastuksesta kiinni pitäminen sitten sellainen, niin jollekin on mulle ei.
Mielummin vetelen niitä rajoja juuri joihinkin addiktioihin, harrastuskin voi olla addiktio...niihin on järkevääkin vetää rajoja. Etenkin, jos ne haittaa muidenkin elämää ja imaisee suuren loven yhdessä olemisesta pois.
Siksi esimerkiksi en aloita mitään auto tai motocross harrastusta, nyt kun käytännössä aikaa ei voi käyttää surutta oman mielen mukaan, pitää ottaa muutkin huomioon. Ja minähän addiktoituisin niihin 100% varmuudella niin, että niistä tulisi äkkiä jopa ärinää, jos en pääse niihin uppoutumaan. Joten koen helpommaksi nyt pysyä irto sellaisista harrasteista mihin on ihan väkisin päästävä tai pää hajoaa. :)
Lapset nyt ensin isoiksi ja kumppani kyllä joustaa, joustaisi nytkin jos työt sen sallisi. Sitten voin ahnehtia itselleni näitä pakkomielteisiä addiktoivia harrastuksia kalenterin täyteen, vapaa-ajalle. Tokihan sittenkin täytyy muistaa sille perheellekin sitä aikaa järjestää. Mutta periaatteessa aika vapaa olen sitten tekemään mitä huvittaa. Tietysti sittenkin se tärkeysjärjestys, että perheenjäsenten hyvinvointi on turvattu ja tarvittaessa hätiin.Riippuu mikä harrastus voiko siitä joustaa... samoin syy miksi pitäisi joustaa. Vastavuoroisuus on myös tärkeää. Sekä tuo elämäntilanne mistä kerroit.
Itse joustin ex-liittoni aikaan aina ja kaikessa, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa. Lapset piti saada hoidetuksi. Kerta kaikkiaan kyllästyin joustamiseen ja taipumiseen, myöten antamiseen. Nyt "uusi" suhde on 10 vuotta vanha erillissuhde. Olen oikein vartavarten opetellut olemaan joustamatta, ja ajattelemaan vain itseäni. Etenkin tärkeissä harrastuksissa, kuten liikunta. Tosiasia on se, etten jaksa tehdä töitä enkä mitään, ellen liiku. Ja ellen liiku, en saa kunnolla nukuttua. Anonyymi kirjoitti:
Riippuu mikä harrastus voiko siitä joustaa... samoin syy miksi pitäisi joustaa. Vastavuoroisuus on myös tärkeää. Sekä tuo elämäntilanne mistä kerroit.
Itse joustin ex-liittoni aikaan aina ja kaikessa, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa. Lapset piti saada hoidetuksi. Kerta kaikkiaan kyllästyin joustamiseen ja taipumiseen, myöten antamiseen. Nyt "uusi" suhde on 10 vuotta vanha erillissuhde. Olen oikein vartavarten opetellut olemaan joustamatta, ja ajattelemaan vain itseäni. Etenkin tärkeissä harrastuksissa, kuten liikunta. Tosiasia on se, etten jaksa tehdä töitä enkä mitään, ellen liiku. Ja ellen liiku, en saa kunnolla nukuttua.Kyllä. Meidän perheessä ehtoja tisiin lyö pääasiassa elämäntilanne, lapset on vielä pieniä pärjäilemään omin nokkineen kotona edes tuntia, niin ettei kukaan ole kulman takana. Ja sitten puolison työ, missä ei ole minkäänlaista säännöllistä työaikaa, vaan se elää aina tilanteen ja tarpeen mukaan. Myöskin työkohteet vaihtuu ja ovat 20-100 km päässä kotoa. Joskus kauempanakin.
Muita tukiverkoksi kutsuttavia ei lähistöltä löydy, kuin isovanhemmat jotka nekin asuvat reilun 30 km päässä. Nämä ne tässä elämäntilanteessa ovat ne pääsyyt miksi meistä toisen on oltava valmiudessa täällä kotipuolessa.
Liikuntaa pääsee onneksi harrastamaan kotona ja ulkoilun merkeissä takapihalle tai lähimaastoon lastenkin kanssa. Mutta mitä aiemmin yritin kielikurssi, ryhmäliikunta yms. niin ne tahtoivat olla hankalia, kun lapsille pitäisi löytyä se silmäpari tuoksi ajaksi ja monesti olivat sellaiseen aikaankin, ettei kumpikaan lapsia enää jaksaisi kulkea mukana muksuparkkeihin tms.
Ei ihme, jos kyllästyy yksipuoliseen joustamiseen. varsinkaan, jos se joustamattomuus sieltä toiselta suunnalta tulee siksi, ettei vain huvita joustaa. Eikä niinkään jostain velvollisuudesta työssä. On paljon ammatteja missä voi töitä siirtää toiselle päivälle, mutta sitten on näitä missä sellainen ei tule kuuloonkaan. Siinä on kyse isoista kuvioista ja vaikutukset on laajat, jos yksi ukko hyppää kesken kaiken pelistä pois.
Kyllä minäkin myönnän, että joskus on hetkiä kun harmittaa olla yksin vetovastuussa täällä päässä suurimman osaa vuorokaudesta, mutta olen sen pestin aikoinaan ottanut tietäen kyllä mihin käteni isken. Ettei se yllätyksenä ole päässyt tapahtumaan.
Juu, monille tietyt harrastukset on henkireikä ja tärkeitä jaksamisen vuoksi. olihan ne itsellekin nimenomaan henkireikänä, mutta olen huomannut pystyväni psyykkaamaan itseni niin että tärkeysjärjestys ja velvollisuudet kun saa hoidettua, saan siitä sen oleellisimman mielenrauhan.
Ja taas hakemaan toinen likka koulusta. :)J-76 kirjoitti:
Okei, määkin kipaisen likan päivähoidosta.
Niin, siis mä hahmoittelen pikkuhiljaa sellaisen dilemman siinä mitä haluan ja taas mihin on rahkeet.
Se mitä ehkä haluisin, pitäisikin rajata pois.. luopua, että voisi edes sellaista saavuttaa. 🤔
Otan päivänokoset, jos se sanoittuis paremmin. 😁J-76 kirjoitti:
Kyllä. Meidän perheessä ehtoja tisiin lyö pääasiassa elämäntilanne, lapset on vielä pieniä pärjäilemään omin nokkineen kotona edes tuntia, niin ettei kukaan ole kulman takana. Ja sitten puolison työ, missä ei ole minkäänlaista säännöllistä työaikaa, vaan se elää aina tilanteen ja tarpeen mukaan. Myöskin työkohteet vaihtuu ja ovat 20-100 km päässä kotoa. Joskus kauempanakin.
Muita tukiverkoksi kutsuttavia ei lähistöltä löydy, kuin isovanhemmat jotka nekin asuvat reilun 30 km päässä. Nämä ne tässä elämäntilanteessa ovat ne pääsyyt miksi meistä toisen on oltava valmiudessa täällä kotipuolessa.
Liikuntaa pääsee onneksi harrastamaan kotona ja ulkoilun merkeissä takapihalle tai lähimaastoon lastenkin kanssa. Mutta mitä aiemmin yritin kielikurssi, ryhmäliikunta yms. niin ne tahtoivat olla hankalia, kun lapsille pitäisi löytyä se silmäpari tuoksi ajaksi ja monesti olivat sellaiseen aikaankin, ettei kumpikaan lapsia enää jaksaisi kulkea mukana muksuparkkeihin tms.
Ei ihme, jos kyllästyy yksipuoliseen joustamiseen. varsinkaan, jos se joustamattomuus sieltä toiselta suunnalta tulee siksi, ettei vain huvita joustaa. Eikä niinkään jostain velvollisuudesta työssä. On paljon ammatteja missä voi töitä siirtää toiselle päivälle, mutta sitten on näitä missä sellainen ei tule kuuloonkaan. Siinä on kyse isoista kuvioista ja vaikutukset on laajat, jos yksi ukko hyppää kesken kaiken pelistä pois.
Kyllä minäkin myönnän, että joskus on hetkiä kun harmittaa olla yksin vetovastuussa täällä päässä suurimman osaa vuorokaudesta, mutta olen sen pestin aikoinaan ottanut tietäen kyllä mihin käteni isken. Ettei se yllätyksenä ole päässyt tapahtumaan.
Juu, monille tietyt harrastukset on henkireikä ja tärkeitä jaksamisen vuoksi. olihan ne itsellekin nimenomaan henkireikänä, mutta olen huomannut pystyväni psyykkaamaan itseni niin että tärkeysjärjestys ja velvollisuudet kun saa hoidettua, saan siitä sen oleellisimman mielenrauhan.
Ja taas hakemaan toinen likka koulusta. :)Niin minusta nämä hommat on sellaisia, että jos osaa havainnoida missä mennään elämässä, niin ei siinä sitten ole hätää.
Varmaan sitä arjessa on paljon sellaisia hetkiä, että paukkuu kaikki rajat, muttta kyse ehkä on enemmänkin siitä, että jos kokoajan kaikki vaan loitontuu siitä rajaseudusta....Vähän kun kerran viikossa velivenäläiset siirtäis metrillä rajaa tännepäin.... Ei se sitten muutaman viikon päästä enää ois pikkujuttu. :o)Disse kirjoitti:
Niin minusta nämä hommat on sellaisia, että jos osaa havainnoida missä mennään elämässä, niin ei siinä sitten ole hätää.
Varmaan sitä arjessa on paljon sellaisia hetkiä, että paukkuu kaikki rajat, muttta kyse ehkä on enemmänkin siitä, että jos kokoajan kaikki vaan loitontuu siitä rajaseudusta....Vähän kun kerran viikossa velivenäläiset siirtäis metrillä rajaa tännepäin.... Ei se sitten muutaman viikon päästä enää ois pikkujuttu. :o)Nojuu, hyvin kuvailtu.
Niin, varkain vedetään raja-aitoja toisen suuntaan.
Mä luulen, että mitään ongelmaa ei tule jos osuu kohdalle silleen samanlainen ihminen, että on päivän selvää jotta kummallakin on kykyä pitää rajoistaan huoli, mutta myös kykyä nähdä milloin pitää osata joustaa. Molemmat.J-76 kirjoitti:
Nojuu, hyvin kuvailtu.
Niin, varkain vedetään raja-aitoja toisen suuntaan.
Mä luulen, että mitään ongelmaa ei tule jos osuu kohdalle silleen samanlainen ihminen, että on päivän selvää jotta kummallakin on kykyä pitää rajoistaan huoli, mutta myös kykyä nähdä milloin pitää osata joustaa. Molemmat.No tärkeintä kai on, että itsellä on tontti kunnossa... Muitten pitääkin sitten hoitaa se omansa. :o)
Ja naapurit varmaan voi lainata tonttia käyttöön, kun ensin kysyy.... Tosin tuli mieleen tämä...
https://youtu.be/4dKf6DRV4Q4
Joskus oli hyvää huumoria. :oDDisse kirjoitti:
No tärkeintä kai on, että itsellä on tontti kunnossa... Muitten pitääkin sitten hoitaa se omansa. :o)
Ja naapurit varmaan voi lainata tonttia käyttöön, kun ensin kysyy.... Tosin tuli mieleen tämä...
https://youtu.be/4dKf6DRV4Q4
Joskus oli hyvää huumoria. :oDHeh, nykyään ei enää kunnon sketsisarjoja tule. 😃
https://youtu.be/4IgGxlk9uYQ
Naisasiaa politiikan ja kärpäsen 💩 jälkeen.- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
Kyllä. Meidän perheessä ehtoja tisiin lyö pääasiassa elämäntilanne, lapset on vielä pieniä pärjäilemään omin nokkineen kotona edes tuntia, niin ettei kukaan ole kulman takana. Ja sitten puolison työ, missä ei ole minkäänlaista säännöllistä työaikaa, vaan se elää aina tilanteen ja tarpeen mukaan. Myöskin työkohteet vaihtuu ja ovat 20-100 km päässä kotoa. Joskus kauempanakin.
Muita tukiverkoksi kutsuttavia ei lähistöltä löydy, kuin isovanhemmat jotka nekin asuvat reilun 30 km päässä. Nämä ne tässä elämäntilanteessa ovat ne pääsyyt miksi meistä toisen on oltava valmiudessa täällä kotipuolessa.
Liikuntaa pääsee onneksi harrastamaan kotona ja ulkoilun merkeissä takapihalle tai lähimaastoon lastenkin kanssa. Mutta mitä aiemmin yritin kielikurssi, ryhmäliikunta yms. niin ne tahtoivat olla hankalia, kun lapsille pitäisi löytyä se silmäpari tuoksi ajaksi ja monesti olivat sellaiseen aikaankin, ettei kumpikaan lapsia enää jaksaisi kulkea mukana muksuparkkeihin tms.
Ei ihme, jos kyllästyy yksipuoliseen joustamiseen. varsinkaan, jos se joustamattomuus sieltä toiselta suunnalta tulee siksi, ettei vain huvita joustaa. Eikä niinkään jostain velvollisuudesta työssä. On paljon ammatteja missä voi töitä siirtää toiselle päivälle, mutta sitten on näitä missä sellainen ei tule kuuloonkaan. Siinä on kyse isoista kuvioista ja vaikutukset on laajat, jos yksi ukko hyppää kesken kaiken pelistä pois.
Kyllä minäkin myönnän, että joskus on hetkiä kun harmittaa olla yksin vetovastuussa täällä päässä suurimman osaa vuorokaudesta, mutta olen sen pestin aikoinaan ottanut tietäen kyllä mihin käteni isken. Ettei se yllätyksenä ole päässyt tapahtumaan.
Juu, monille tietyt harrastukset on henkireikä ja tärkeitä jaksamisen vuoksi. olihan ne itsellekin nimenomaan henkireikänä, mutta olen huomannut pystyväni psyykkaamaan itseni niin että tärkeysjärjestys ja velvollisuudet kun saa hoidettua, saan siitä sen oleellisimman mielenrauhan.
Ja taas hakemaan toinen likka koulusta. :)Jos toinen joutuu työnsä puolesta olemaan paljon poissa arjen rutiineista, niin siinä voi kyllä unohtaa kaikessa sovussa vastavuoroisuuden joustamisessa... ajatella lasten ja kodin hoidon itselleen kutsumustyöksi ja/tai intohimoksi. Lapsethan siinä etuoikeutettuja on, jos toinen vanhempi huolehtii heistä kokoajan. Ei tarvitse olla hoitopaikassa, isompana yksin, tai jossain iltapäiväkerhoissa.
Anonyymi kirjoitti:
Jos toinen joutuu työnsä puolesta olemaan paljon poissa arjen rutiineista, niin siinä voi kyllä unohtaa kaikessa sovussa vastavuoroisuuden joustamisessa... ajatella lasten ja kodin hoidon itselleen kutsumustyöksi ja/tai intohimoksi. Lapsethan siinä etuoikeutettuja on, jos toinen vanhempi huolehtii heistä kokoajan. Ei tarvitse olla hoitopaikassa, isompana yksin, tai jossain iltapäiväkerhoissa.
Mjoo, no mekin ajatellaa tämä väliaikaiseksi ratkaisuksi syystä, että lasten tarpeet ja yllättävät tilanteet kuten lasten sairastaminen, heidän terveyden hoitaminen sujuu vaivattomammin sillä, että kotona on vanhempi ottamassa tuon vastuun. Toinen kun ei töiltään pysty ja kykene, vaikka varmasti vastuuta ottaisi, jos voisi työn puolesta enemmän ottaa.
Ja tukiverkko on 2 eläkeikäisen kroonisesti sairaan ja välillä heikon ihmisen varassa. Maksullisia tukiverkkoja ei ole käytössä. Päivöhoitopaikka on mistä pidetään kiinni, vaikka kotona vielä olen. Sitä kun ei voi äkkiä louhtia mistään meille sopivasta sijainnista, kun tarve työn takia tulee. Mutta minusta 3,5h päivässä, ei ole lapselle paha päivä. Viikolla on vapaapäiviäkin.
Vastuutahan se työnkin tekeminen on, jep siitä tulee meille pääasiallinen elanto, kustantaa elämisen ja katon pään päälle. Sellainen järjellä ja lasten edulla eteneminen työhön paluu, sitten kun lapset on pystyviä ottamaan itsestään vastuuta sen verran, että turvallisuus on jos ei nyt ikinä taattu, mutta varmemmin hanskassa mitä nyt vielä opetellaan.
Sulassa sovussa tehty päätös. Siinä on sekin hyvä seikka, että minä saan olla sairauksineni, nyt kun ne kiivaammin kiusaa rauhassa työstressiltä. Koittaa päästä terveyden kanssa siihen pisteeseen, että joko kykenen johonkin työhön ja mihin suoriutumaan tai räätälöidään jotain paremmin sopivaa, jos tilanne sitä vaatii. Jahka on saatu syitä sairastamiselle selviksi.
Ne voi olla pitkiäkin prosesseja, mutta kaikki ajallaan. :)
- Anonyymi
Asialla on yleensä toinenkin puoli. Se sairaalloisen ylipainoinen, jolle läheinen ruokaa kantaa voi uhkailla monella tapaa läheistään, jollei tämä hae hänelle ruokaa kaupasta ja missään tapauksessa ei saa ilmoittaa terveys viranomaisille asiasta.
Monessa perheessä on tällainen virtahepo, joka määrää miten muut perheessä saavat olla ja elää. Tehostaa määryksiä erilaisilla uhkauksilla ja kostolla, jos vasikoi viranomaisille, vaikka asia ratkeaisi kaikkien hyväksi, kun poliisin karhuryhmä tai joku vastaava saapuisi ja laittaisi virtahevon pakettiin.
Eli siinä läheiset elävät pelon vallassa ja virtahepo käyttää heitä hyväkseen.
Tällaista on varmaan paljon suomessakin, mutta sellainen ei näy päällepäin, eikä kukaan tiedä missä sellaista tapahtuu.
Lenkkeillessäsi voi ajatella, että onpas kaunis ja rauhallinen talo ja piha, mutta sisällä voi olla täysi helvetti irti.Joo. Tiedän tuon. Ja voi se olla häpeäkin ihan, mikä sallii kaiken tuon.
Vanhempanikin on olleet yhdessä pelkän avioliiton vuoksi.
Ja tuo pelottelu muuten on tyypillistä. Minäkin vuosia luulin, että jos eroan, menetän lapseni. Ja taatusti tuosta jäi mörkö omaan päähän. Vaikeaa luottaa hyviinkään ihmisiin. 🤔
Pitkälle nämä kaikki osaa vaikuttaa...
- Anonyymi
Aloittajalla hyvä pointti tuo mahdollistaminen.
Kuvaamassasi tilanteessa on juuri kyse sairaalloisesta suhteesta ihmisten välillä.
Vertaapa tätä alkoholistin omaiseen joka sietää, maksaa alkoholistin tekemiä velkoja ja mokia, antaa anteeksi kerta toisensa jälkeen pahoinpitelyt, henkisen väkivallan, valehtelun ja rahan haaskaamisen viinaan.
Toinen jaksaa hoivaa ja sietää. Se on myös mahdollistamista! Mitä tahansa sairasta käytöstä voi mahdollistaa.
Vedotaan sitten siihen että kun minä niin kuitenkin rakastan ja plaa plaa. Varmasti tuttua jokaiselle, jos ei omassa lähipiirissä niin esimerkkejä takuulla löytyy kovin paljon hakematta.
Mahdollistaminen on siis myös sairasta, sairas riippuvaisuussuhde. Tässä pitäisi siis hoitaa kummankin korvienväliä, ei pelkästään ahmijan tai alkoholistin tai narkomaanin tai peliriippuvaisen tai ........
Eri asia tapahtuuko se sitten.- Anonyymi
Riippuvuus tulee toisen riippuvuuden luo. Alkoholistin kumppani on lähes aina vähintään läheisriippuvainen. Hän kuvittelee kykenevänsä parantamaan alkoholistin - oikeasti käy vain toisinpäin. Alkoholismi pahenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuvuus tulee toisen riippuvuuden luo. Alkoholistin kumppani on lähes aina vähintään läheisriippuvainen. Hän kuvittelee kykenevänsä parantamaan alkoholistin - oikeasti käy vain toisinpäin. Alkoholismi pahenee.
Niin ja se läheisriippuvuus pahenee myös mitä enemmän ja kauemmin on mahdollistaja.
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja se läheisriippuvuus pahenee myös mitä enemmän ja kauemmin on mahdollistaja.
No tämä...
Itsekin tuon piirteen itsessä älysin. Ja sitten tuli mieleen jossain muussa ketjussa esiintullut ajatus kompensoinnista. Sama läheisriippuvuutensa märkö kummittelee ristiin rastiin , näkipä toisessa mitä riippuvuuden piirteitä hyväänsä...🤔
Mielenkiintoista....- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No tämä...
Itsekin tuon piirteen itsessä älysin. Ja sitten tuli mieleen jossain muussa ketjussa esiintullut ajatus kompensoinnista. Sama läheisriippuvuutensa märkö kummittelee ristiin rastiin , näkipä toisessa mitä riippuvuuden piirteitä hyväänsä...🤔
Mielenkiintoista...."Niin ja se läheisriippuvuus pahenee myös mitä enemmän ja kauemmin on mahdollistaja."
Tuosta herää myös sellainen helppo kysymys - mistä huomaa olevansa mahdollistaja? Ja mistä mahdollistamisen erottaa positiivisesta ajattelusta, myötätunnosta, säälistä jne.
Tuli vain ex-liittoni mieleen. Exällä oli vaikeuksia, nimenomaan vielä sellaisissa asioissa (yritys, opiskelu...) joihin olin ottanut kantaa, kehottanut tai toivonut. Ex teki juuri siten kuin en olisi kehottanut, halunnut tai toivonut. Hänelle tuli kaikenlaisia mahdollisia vaikeuksia, joista ensin mahtavat rahaongelmat, jotka tietysti vaikuttivat koko perheeseen. Rahaongelmien myötä itsetunto hajosi, tuli häpeä, suru, joista puolestaan seurasi masennusta ja muuta. Itse yritin hoitaa lapset, kannatella, auttaa miestä (vaikka hän ei itse tunnustanut mitään muita paitsi rahaongelmat) mutta jouduin myös kerjäämään rahallista apua vanhemmiltani ja muilta sukulaisiltani. Vuosikausien selviytymiskamppailu, säälin miestä, häpesinkin, koska jouduin vielä selittämään hänen eristäytymistään muille. Tietenkin oli kiellettyä kertoa hänen rahavaikeuksistaan, veloistaan. Se oli aivan helvetin raskasta aikaa. Mies sairastui aina vaan pahemmin. Mikään puhe ei auttanut, häntä ei vaivaa mikään, vaikka istui kotona eristäytyneenä aina. Eikä ollut koskaan kuitenkaan läsnä, ei minulle, ei lapsille.
Itse mietin aikoinani käydessä psykologin juttusilla paljonkin mitä on läheisriippuvuus ja miten sen erottaa - vaikkapa juuri vastoinkäymisistä. Mietin olisiko minun pitänyt erota heti, kun haistoin vaikeudet ja näin miten liittomme tulee menemään pieleen. Vaikka minusta näytti ja tuntui silloin, että pahasti menee - niin en tietenkään voinut olla varma. Joka päivä, viikko, kuukausi, vuosi ajattelin "kestän vielä, kyllä tästä selvitään". Kun keskustelut alkoivat pahasti junnata paikoillaan, ja kulkea aina samaa polkua alkoi todellisuus hiljalleen valjeta minullekin.
Mistään asiasta ei voi selvitä, jos toinen ei tunnista omia ongelmiaan, asiantuntija-avuntarvetta, hoidontarvetta, vaan kieltää kaiken ja elää toisten "kustannuksella" osallistumatta mihinkään. Lopulta vain oli todettava, että olin itse tämän mahdollistaja. Eron jälkeen oli suunnaton helpotus, kun voi alkaa viimein elää omaa elämäänsä eikä kantaa toisen kivirekeä siinä mukana. Anonyymi kirjoitti:
"Niin ja se läheisriippuvuus pahenee myös mitä enemmän ja kauemmin on mahdollistaja."
Tuosta herää myös sellainen helppo kysymys - mistä huomaa olevansa mahdollistaja? Ja mistä mahdollistamisen erottaa positiivisesta ajattelusta, myötätunnosta, säälistä jne.
Tuli vain ex-liittoni mieleen. Exällä oli vaikeuksia, nimenomaan vielä sellaisissa asioissa (yritys, opiskelu...) joihin olin ottanut kantaa, kehottanut tai toivonut. Ex teki juuri siten kuin en olisi kehottanut, halunnut tai toivonut. Hänelle tuli kaikenlaisia mahdollisia vaikeuksia, joista ensin mahtavat rahaongelmat, jotka tietysti vaikuttivat koko perheeseen. Rahaongelmien myötä itsetunto hajosi, tuli häpeä, suru, joista puolestaan seurasi masennusta ja muuta. Itse yritin hoitaa lapset, kannatella, auttaa miestä (vaikka hän ei itse tunnustanut mitään muita paitsi rahaongelmat) mutta jouduin myös kerjäämään rahallista apua vanhemmiltani ja muilta sukulaisiltani. Vuosikausien selviytymiskamppailu, säälin miestä, häpesinkin, koska jouduin vielä selittämään hänen eristäytymistään muille. Tietenkin oli kiellettyä kertoa hänen rahavaikeuksistaan, veloistaan. Se oli aivan helvetin raskasta aikaa. Mies sairastui aina vaan pahemmin. Mikään puhe ei auttanut, häntä ei vaivaa mikään, vaikka istui kotona eristäytyneenä aina. Eikä ollut koskaan kuitenkaan läsnä, ei minulle, ei lapsille.
Itse mietin aikoinani käydessä psykologin juttusilla paljonkin mitä on läheisriippuvuus ja miten sen erottaa - vaikkapa juuri vastoinkäymisistä. Mietin olisiko minun pitänyt erota heti, kun haistoin vaikeudet ja näin miten liittomme tulee menemään pieleen. Vaikka minusta näytti ja tuntui silloin, että pahasti menee - niin en tietenkään voinut olla varma. Joka päivä, viikko, kuukausi, vuosi ajattelin "kestän vielä, kyllä tästä selvitään". Kun keskustelut alkoivat pahasti junnata paikoillaan, ja kulkea aina samaa polkua alkoi todellisuus hiljalleen valjeta minullekin.
Mistään asiasta ei voi selvitä, jos toinen ei tunnista omia ongelmiaan, asiantuntija-avuntarvetta, hoidontarvetta, vaan kieltää kaiken ja elää toisten "kustannuksella" osallistumatta mihinkään. Lopulta vain oli todettava, että olin itse tämän mahdollistaja. Eron jälkeen oli suunnaton helpotus, kun voi alkaa viimein elää omaa elämäänsä eikä kantaa toisen kivirekeä siinä mukana.No sinä ehkä ymmärrätkin höpötykseni itsensä huomioimisesta ja sen, että vaikka se kuullostaa itsekkäälle, se osaa olla myös tärkeää muille.
Sitä muuten pitää tuota itsensä huomioimista myös tärkeänä toisessakin. Ja se, että ne omat rajat löytyy ja niistä osaa pitää kiinni.
Juuh... näistä vois mietteitä pistää vaikka kuinka, kun vaan pysyis keskustelu tälläisenä, kohta tulee kuitenkin taas trollit säätämään väliin ja siihen putoo tääkin ketju...😤
Mutta kiva, että satuit osumaan tähän just nyt. 😀👌Anonyymi kirjoitti:
"Niin ja se läheisriippuvuus pahenee myös mitä enemmän ja kauemmin on mahdollistaja."
Tuosta herää myös sellainen helppo kysymys - mistä huomaa olevansa mahdollistaja? Ja mistä mahdollistamisen erottaa positiivisesta ajattelusta, myötätunnosta, säälistä jne.
Tuli vain ex-liittoni mieleen. Exällä oli vaikeuksia, nimenomaan vielä sellaisissa asioissa (yritys, opiskelu...) joihin olin ottanut kantaa, kehottanut tai toivonut. Ex teki juuri siten kuin en olisi kehottanut, halunnut tai toivonut. Hänelle tuli kaikenlaisia mahdollisia vaikeuksia, joista ensin mahtavat rahaongelmat, jotka tietysti vaikuttivat koko perheeseen. Rahaongelmien myötä itsetunto hajosi, tuli häpeä, suru, joista puolestaan seurasi masennusta ja muuta. Itse yritin hoitaa lapset, kannatella, auttaa miestä (vaikka hän ei itse tunnustanut mitään muita paitsi rahaongelmat) mutta jouduin myös kerjäämään rahallista apua vanhemmiltani ja muilta sukulaisiltani. Vuosikausien selviytymiskamppailu, säälin miestä, häpesinkin, koska jouduin vielä selittämään hänen eristäytymistään muille. Tietenkin oli kiellettyä kertoa hänen rahavaikeuksistaan, veloistaan. Se oli aivan helvetin raskasta aikaa. Mies sairastui aina vaan pahemmin. Mikään puhe ei auttanut, häntä ei vaivaa mikään, vaikka istui kotona eristäytyneenä aina. Eikä ollut koskaan kuitenkaan läsnä, ei minulle, ei lapsille.
Itse mietin aikoinani käydessä psykologin juttusilla paljonkin mitä on läheisriippuvuus ja miten sen erottaa - vaikkapa juuri vastoinkäymisistä. Mietin olisiko minun pitänyt erota heti, kun haistoin vaikeudet ja näin miten liittomme tulee menemään pieleen. Vaikka minusta näytti ja tuntui silloin, että pahasti menee - niin en tietenkään voinut olla varma. Joka päivä, viikko, kuukausi, vuosi ajattelin "kestän vielä, kyllä tästä selvitään". Kun keskustelut alkoivat pahasti junnata paikoillaan, ja kulkea aina samaa polkua alkoi todellisuus hiljalleen valjeta minullekin.
Mistään asiasta ei voi selvitä, jos toinen ei tunnista omia ongelmiaan, asiantuntija-avuntarvetta, hoidontarvetta, vaan kieltää kaiken ja elää toisten "kustannuksella" osallistumatta mihinkään. Lopulta vain oli todettava, että olin itse tämän mahdollistaja. Eron jälkeen oli suunnaton helpotus, kun voi alkaa viimein elää omaa elämäänsä eikä kantaa toisen kivirekeä siinä mukana.Sivusta sen verran, että meillä tällä palstalla näyttäisi olevan aika monella jos ei omat entiset parisuhteet, niin omien vanhempien suhteet juuri näitä missä toinen on mahdollistaja ties mille paskalle.
Sietää sietämistään ja mahdollistaa toisen kurjuuden kurjistavan kaikkien muidenkin elämän.
Mutta noin muuten, olet käynyt melkoisen rumban läpi. Oli varmasti kasvattava kokemus ihmisyydestä ja itsestäkin. Sinä selvisit, miten kävi exäsi?- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No sinä ehkä ymmärrätkin höpötykseni itsensä huomioimisesta ja sen, että vaikka se kuullostaa itsekkäälle, se osaa olla myös tärkeää muille.
Sitä muuten pitää tuota itsensä huomioimista myös tärkeänä toisessakin. Ja se, että ne omat rajat löytyy ja niistä osaa pitää kiinni.
Juuh... näistä vois mietteitä pistää vaikka kuinka, kun vaan pysyis keskustelu tälläisenä, kohta tulee kuitenkin taas trollit säätämään väliin ja siihen putoo tääkin ketju...😤
Mutta kiva, että satuit osumaan tähän just nyt. 😀👌Niinpä. Omista rajoista on vain välillä a) mahdotonta pitää kiinni, jotta arki toimisi edes jotenkin b) erottaa ne kaiken sekamelskan keskellä. Ihminen on kun mestarisopeutuja. Ollaan siellä kattilassa sammakkona ja kuollaan (henkisesti), kun ei huomata veden lopulta kiehuvan.
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Omista rajoista on vain välillä a) mahdotonta pitää kiinni, jotta arki toimisi edes jotenkin b) erottaa ne kaiken sekamelskan keskellä. Ihminen on kun mestarisopeutuja. Ollaan siellä kattilassa sammakkona ja kuollaan (henkisesti), kun ei huomata veden lopulta kiehuvan.
No tämäpä se on.
Ja noi kaikki asiat mistä tässä on puhuttu, ei koske pelkästään parisuhdetta, vaan rajat pitää osata vetää työn, ystävien, kavereitten, harrastuksien ja ties minkä kanssa...ja kaikki vaikuttaa kaikkiin, ettei homma menis liian helpoks...
Tuli tänään muuten jo mieleen, että miten arki vetää rajoja mutkslle helposti... oon yön töissä ja tuun 7;n jälkeen kotiin. 8;lta poika kouluun, mutta vielä ei sittenkään kannata mennä unille. Se pitää käyttää lekurissa noin 10 aikaan ja viedä takas... sit pikkutirsat koulusta saa jo tulla linikalla, mutta kaupassa on käytävä ja laitettava ruokaa. Että nyt joutuu väkisin naukumaan unista... no se vaan pitäis sit huomioida jatkossa, että ottaa iisimmin...ei passaa unohtaa kompensoida rajan ylitystä...😊- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No tämäpä se on.
Ja noi kaikki asiat mistä tässä on puhuttu, ei koske pelkästään parisuhdetta, vaan rajat pitää osata vetää työn, ystävien, kavereitten, harrastuksien ja ties minkä kanssa...ja kaikki vaikuttaa kaikkiin, ettei homma menis liian helpoks...
Tuli tänään muuten jo mieleen, että miten arki vetää rajoja mutkslle helposti... oon yön töissä ja tuun 7;n jälkeen kotiin. 8;lta poika kouluun, mutta vielä ei sittenkään kannata mennä unille. Se pitää käyttää lekurissa noin 10 aikaan ja viedä takas... sit pikkutirsat koulusta saa jo tulla linikalla, mutta kaupassa on käytävä ja laitettava ruokaa. Että nyt joutuu väkisin naukumaan unista... no se vaan pitäis sit huomioida jatkossa, että ottaa iisimmin...ei passaa unohtaa kompensoida rajan ylitystä...😊En jaksaisi yötöitä. En sitten vaan millään. Unet ne on maailman tärkeimmät. Elämä hajoaa ilman säännöllistä unta.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No sinä ehkä ymmärrätkin höpötykseni itsensä huomioimisesta ja sen, että vaikka se kuullostaa itsekkäälle, se osaa olla myös tärkeää muille.
Sitä muuten pitää tuota itsensä huomioimista myös tärkeänä toisessakin. Ja se, että ne omat rajat löytyy ja niistä osaa pitää kiinni.
Juuh... näistä vois mietteitä pistää vaikka kuinka, kun vaan pysyis keskustelu tälläisenä, kohta tulee kuitenkin taas trollit säätämään väliin ja siihen putoo tääkin ketju...😤
Mutta kiva, että satuit osumaan tähän just nyt. 😀👌"kohta tulee kuitenkin taas trollit säätämään väliin ja siihen putoo tääkin ketju..."
Emmää ny jaksa. Saat vähän lisäaikaa 🤡
xLiner Anonyymi kirjoitti:
En jaksaisi yötöitä. En sitten vaan millään. Unet ne on maailman tärkeimmät. Elämä hajoaa ilman säännöllistä unta.
No kaikille se ei sovi. Tiedän monta, jotka eivät pysty siihen. Itse toistaiseksi pärjää aika hyvin. Ja luulen, että kohtapuolin helpotusta tulee lisää, kun poika saa ajokortin. :o) Meikämaneetti voi vetää hirsiä, kunhan pikkuisen muistaa joko lainata autoa, tai piffata 95 tankkiin. :oD
Anonyymi kirjoitti:
"kohta tulee kuitenkin taas trollit säätämään väliin ja siihen putoo tääkin ketju..."
Emmää ny jaksa. Saat vähän lisäaikaa 🤡
xLinerNo sinusta ei oo trolliks... :oD
Korkeintaan sellainen orapihlajan piikki villatakissa... välillä pistää, mutta mitään ei näy ja kiukuttaa. :oD- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
Sivusta sen verran, että meillä tällä palstalla näyttäisi olevan aika monella jos ei omat entiset parisuhteet, niin omien vanhempien suhteet juuri näitä missä toinen on mahdollistaja ties mille paskalle.
Sietää sietämistään ja mahdollistaa toisen kurjuuden kurjistavan kaikkien muidenkin elämän.
Mutta noin muuten, olet käynyt melkoisen rumban läpi. Oli varmasti kasvattava kokemus ihmisyydestä ja itsestäkin. Sinä selvisit, miten kävi exäsi?Nimenomaan kasvattava kokemus ja korkeakoulu ihmisyydestä, omasta itsestä ja siinä samalla myös toisista.
Nuoruudessa ja liiton aikanakin olin erittäin vahvasti sitä mieltä, että osaan vaalia omia rajoja, en anna puolison kohdella kaltoin, en tietenkään fyysisesti, en myöskään henkisesti. Kaikesta voi neuvotella ja sopia. Näin se toimikin vuosikausia ja olisi varmasti toiminut jatkossakin ilman exän talousongelmia, joista poiki niin fyysisiä kuin psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia. Tiesin, ettei ex ihan huvikseen tai kiusallaan niitä rahaongelmia ym. itselleen hommannut. Kun toinen on ongelmissa, ei siinä juuri ajattele omien rajojen vetämistä. Etenkään kun oikeastaan mitään ei ollut vedettävissä. Oli vain kaksi huonoa vaihtoehtoa - joko kärsien pysyä yhdessä tai erota. Erosta päätettyäni pelkäsin exän tekevän itselleen jotain... tai minulle ja lapsille. Pitkään eron jälkeen, kun lapset olivat jo aikuisia, isänsä soitteli heille maraton puheluita, joissa uhkaili pahimmillaan itsemurhalla. Ei kovin kivaa... Lukemattomia kertoja kaikki, minä ja lapset, myös exän sukulaiset olivat kehottaneet häntä hakeutumaan hoitoon. Mutta kun ei. Jokunen kuukausi sitten hän sai sairaskohtauksen. Sen jälkeen hän on miettinyt hoitoon hakeutumista... tuskinpa sentään hakeutuu. Enkä suoraansanottuna enää usko terapiasta ja muusta olevan kovin hyötyäkään. Aina kannattaisi kokeilla, kun elämää on jäljellä.
Eli ex ei ole oikein selvinnyt. Hän elää edelleen 90-luvun lamaa. - Anonyymi
Disse kirjoitti:
No sinusta ei oo trolliks... :oD
Korkeintaan sellainen orapihlajan piikki villatakissa... välillä pistää, mutta mitään ei näy ja kiukuttaa. :oDAaahhh... Meni kerran tuollainen orapihlajan piikki jalkapohjasta läpi ihan kuin olisi naulaan astunut. Onneksi tuli ehjänä ulos, ei sattunut ja ei tullut mitään tulehdusta. En ainakaan muista. Muistan vain kun hämmentyneenä vedin sen jalkapohjasta pois ja jatkoin sitten leikkimistä.
Että tuollaiset piikit on aika heikkoja trolleja? xD Anonyymi kirjoitti:
Aaahhh... Meni kerran tuollainen orapihlajan piikki jalkapohjasta läpi ihan kuin olisi naulaan astunut. Onneksi tuli ehjänä ulos, ei sattunut ja ei tullut mitään tulehdusta. En ainakaan muista. Muistan vain kun hämmentyneenä vedin sen jalkapohjasta pois ja jatkoin sitten leikkimistä.
Että tuollaiset piikit on aika heikkoja trolleja? xDNo mulla ne aiheuttaa kutkan... mua kutittaa vaikka tuore sahanpuru iholla, kun aiheuttaa jonkun alkergeenisen erektion. 😜
Olitko Linukka ilman allekirjoitusta?Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan kasvattava kokemus ja korkeakoulu ihmisyydestä, omasta itsestä ja siinä samalla myös toisista.
Nuoruudessa ja liiton aikanakin olin erittäin vahvasti sitä mieltä, että osaan vaalia omia rajoja, en anna puolison kohdella kaltoin, en tietenkään fyysisesti, en myöskään henkisesti. Kaikesta voi neuvotella ja sopia. Näin se toimikin vuosikausia ja olisi varmasti toiminut jatkossakin ilman exän talousongelmia, joista poiki niin fyysisiä kuin psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia. Tiesin, ettei ex ihan huvikseen tai kiusallaan niitä rahaongelmia ym. itselleen hommannut. Kun toinen on ongelmissa, ei siinä juuri ajattele omien rajojen vetämistä. Etenkään kun oikeastaan mitään ei ollut vedettävissä. Oli vain kaksi huonoa vaihtoehtoa - joko kärsien pysyä yhdessä tai erota. Erosta päätettyäni pelkäsin exän tekevän itselleen jotain... tai minulle ja lapsille. Pitkään eron jälkeen, kun lapset olivat jo aikuisia, isänsä soitteli heille maraton puheluita, joissa uhkaili pahimmillaan itsemurhalla. Ei kovin kivaa... Lukemattomia kertoja kaikki, minä ja lapset, myös exän sukulaiset olivat kehottaneet häntä hakeutumaan hoitoon. Mutta kun ei. Jokunen kuukausi sitten hän sai sairaskohtauksen. Sen jälkeen hän on miettinyt hoitoon hakeutumista... tuskinpa sentään hakeutuu. Enkä suoraansanottuna enää usko terapiasta ja muusta olevan kovin hyötyäkään. Aina kannattaisi kokeilla, kun elämää on jäljellä.
Eli ex ei ole oikein selvinnyt. Hän elää edelleen 90-luvun lamaa.Jotenkin tälläinen tarina olisi hyvä näyttää noille jännämieshuutelijoilke ja kilttimiestyypeille.
Elämä ei ole aina yhtä mustavalkoista halkipoikki ja pinoon meinikiä.
Tuota sun tarinaa kun lukee, voi helposti miettiä/olettaa mitä miehen päässäkin on liikkunut. Joku oma yritys ja perheenpään rooli on mennyt v.tuiksi kun Jeesuksen pääsiäinen. Syyt on mitä on, niillä ei väliä, mutta se miten hän sen otti, on merkityksellistä hälle, teidän suhteelle ja koko perheelle.
Siellä on voinut olla vaikka mitä fobioita ja pettymisen tunteita, mutta mitään ei tavallaan asioille tehdä. On koittanut vaan sitä ongelmaa ratkaista, vaikka se itse yritysongelma ei ole yksin syyllinen. Ja apua ois pitänyt hakea...
Tyypillistä miessurkeutta, mitä näkee paljon... yrittää olla vahva, vaikka vahvempi olisi, kun antais periksi ja hakis apua...
Ja jälkeenpäinkin ois selkeästi ollut mahkut vaikka mihin...
Onneks sä sentään hyppäsit lasten kaa kelkasta. 😊👌- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No mulla ne aiheuttaa kutkan... mua kutittaa vaikka tuore sahanpuru iholla, kun aiheuttaa jonkun alkergeenisen erektion. 😜
Olitko Linukka ilman allekirjoitusta?En. Edelleen, meidän palstan lääke aika hyvin itsensä merkkaa, kun minä vain olen tällainen outo lempinimetön häirikkö, joka pörrää muiden keskustelujen väliin. :D
Anonyymi kirjoitti:
En. Edelleen, meidän palstan lääke aika hyvin itsensä merkkaa, kun minä vain olen tällainen outo lempinimetön häirikkö, joka pörrää muiden keskustelujen väliin. :D
Ai? No jotain samaa teis on... :oD
Olitkos sä se mun kouluhallitusrynnäkökaveri? :oD- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Ai? No jotain samaa teis on... :oD
Olitkos sä se mun kouluhallitusrynnäkökaveri? :oDMitään en myönnä, mutta takapiruksi ja suunnittelijaksi taisin ehkä lupautua. x3
Anonyymi kirjoitti:
Mitään en myönnä, mutta takapiruksi ja suunnittelijaksi taisin ehkä lupautua. x3
Mitä? Kuule on jo vetoomus puhtaaksi kirjoitettuna, matkat ja hotellit varattu, briiffit tehty ja homma odottaa sopivaa päivämäärää toisessa päässä, elä nyt ala hannaamaan kesken kaiken. :oD
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Mitä? Kuule on jo vetoomus puhtaaksi kirjoitettuna, matkat ja hotellit varattu, briiffit tehty ja homma odottaa sopivaa päivämäärää toisessa päässä, elä nyt ala hannaamaan kesken kaiken. :oD
Nokun koulutuspaikat ei hirveämmin minusta nyt oikein tykkää niin luulen, että ne laittaa varmuudenvuoksi ovet etukäteen lukkoon, etten vain mihinkään kouluun sisälle pääsisi. :D
Hitto tämä kuulostaa kuin olisin joku saalistaja, vaikka haluan vain opiskelemaan.
Btw, olen myös tuo joka aloitti teille tuon väkivaltaisista suhteista keskustelun, mutta sitä keskustelua en niin sorkkinut vaan annoin teidän mennä omiin syvyyksiinne. Avasin varmaan jotain matopurkkeja. Anonyymi kirjoitti:
Nokun koulutuspaikat ei hirveämmin minusta nyt oikein tykkää niin luulen, että ne laittaa varmuudenvuoksi ovet etukäteen lukkoon, etten vain mihinkään kouluun sisälle pääsisi. :D
Hitto tämä kuulostaa kuin olisin joku saalistaja, vaikka haluan vain opiskelemaan.
Btw, olen myös tuo joka aloitti teille tuon väkivaltaisista suhteista keskustelun, mutta sitä keskustelua en niin sorkkinut vaan annoin teidän mennä omiin syvyyksiinne. Avasin varmaan jotain matopurkkeja.No samalla luikerrat jonnekin kouluun siitä... :oD Mitäpä haluisit opiskella?
Jaa? Löyty siihenkin syyllinen. :oD Tässä kun vähän kuulustelee, niin varmaan Jimmy Hoffakin löytyy.... :oD- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No samalla luikerrat jonnekin kouluun siitä... :oD Mitäpä haluisit opiskella?
Jaa? Löyty siihenkin syyllinen. :oD Tässä kun vähän kuulustelee, niin varmaan Jimmy Hoffakin löytyy.... :oDEn minä erityisemmin nirso ole, sellaisia aloja valitsen mihin minulla on jo taitoa ja taipumusta. Missä en ole hyödytön. Käsin tekemistä ja ongelmaratkaisua, palapelejä, rakentamista, järjestämistä, mutta ei tarvitse pelkästää sellaista hommaa olla. Kunhan ei ole sosiaaliala tai myyntiä. Autokorttiakaan ei ole eikä tule.
Jimmy Hoffaa ei ole täältä unohdettujen pimeydestä löytynyt. Ehkä joku söi sen nälkäänsä niin ei ole todisteitakaan jäljellä? Anonyymi kirjoitti:
En minä erityisemmin nirso ole, sellaisia aloja valitsen mihin minulla on jo taitoa ja taipumusta. Missä en ole hyödytön. Käsin tekemistä ja ongelmaratkaisua, palapelejä, rakentamista, järjestämistä, mutta ei tarvitse pelkästää sellaista hommaa olla. Kunhan ei ole sosiaaliala tai myyntiä. Autokorttiakaan ei ole eikä tule.
Jimmy Hoffaa ei ole täältä unohdettujen pimeydestä löytynyt. Ehkä joku söi sen nälkäänsä niin ei ole todisteitakaan jäljellä?No ehdottomasti sitten joku puutarhasuunnittelija... siinä on kaikenlaista estetiikkaa ja sit käytännönratkaisuja. Ja töihin voi sit ajaa nurmenleikkurilla. ;oD
Douh.... jotenkin arvasin... Noh, eiköhän tuo ole yksi ja sama?- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No ehdottomasti sitten joku puutarhasuunnittelija... siinä on kaikenlaista estetiikkaa ja sit käytännönratkaisuja. Ja töihin voi sit ajaa nurmenleikkurilla. ;oD
Douh.... jotenkin arvasin... Noh, eiköhän tuo ole yksi ja sama?.... Olen jo puutarhuri ja siitä nimenomaan haluan eroon, oli pska päätös elämässä ja tulee ikuisesti minua rankaisemaan, koska uudelleenkoulutus on niin mahdoton asia saada.
Paljon mieluummin olen esim. putkimies. Estetiikalla ei niin väliä, kunhan asiat tehdään siististi loppuun ja eikä työajan päätyttyä sillä kellon lyömänä jätetä roskia sekä työkaluja vain siihen. Siisteys on tosi tärkeä työturvallisuus- ja terveysriski, siksi se on tärkeää, mutta muuten käytännöllisyys menee aina estettisyyden edelle.
En minä ruokaakaan asettele nätisti lautaselle vaan laitan kaikki sekaisin epämääräiseksi mössöksi ja syön, mieluummin samasta lootasta mitä käytän kun laitan loput säilöön jääkaappiin. Niin ei tarvitse vain estettisyyden tähden tiskata niin paljon. Anonyymi kirjoitti:
.... Olen jo puutarhuri ja siitä nimenomaan haluan eroon, oli pska päätös elämässä ja tulee ikuisesti minua rankaisemaan, koska uudelleenkoulutus on niin mahdoton asia saada.
Paljon mieluummin olen esim. putkimies. Estetiikalla ei niin väliä, kunhan asiat tehdään siististi loppuun ja eikä työajan päätyttyä sillä kellon lyömänä jätetä roskia sekä työkaluja vain siihen. Siisteys on tosi tärkeä työturvallisuus- ja terveysriski, siksi se on tärkeää, mutta muuten käytännöllisyys menee aina estettisyyden edelle.
En minä ruokaakaan asettele nätisti lautaselle vaan laitan kaikki sekaisin epämääräiseksi mössöksi ja syön, mieluummin samasta lootasta mitä käytän kun laitan loput säilöön jääkaappiin. Niin ei tarvitse vain estettisyyden tähden tiskata niin paljon.No luulisi putkimieheksi pääsevän opiskelemaan vaikka missä?
No kuullostaa helpolta tuo. :oD Vähempi tosiaan tiskiä. :o)
- Anonyymi
Noo, ei tuolla sairaalloisella syömisellä kyllä empatian kanssa ole mitään tekemistä. Ruuan kuskaaminen ko. ihmiselle kertoo vain siitä, että menee itse mukaan toisen ahmimishäiriöön ja riippuvuuteen. Tällaisessa tapauksessa mahdollistaminen on se juttu. Tuossa tilanteessa ei oltaisi, jos toinen kykenisi laittamaan rajat. Ne vain olisi pitänyt laittaa ajat sitten. Jos lihava ei mahdu oviaukosta ulos, hän on asuntonsa vankina.
No helppo sanoa sivusta jonkun ohjelman perusteella... mutta se on vaan auki revitty hetki siitä kyseisestä hetkestä kun joku on jo lihava... se on vuosien hidas prosessi yleensä, eikä tapahdu siinä vartin aikana kun kerrotaan tarinaa.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No helppo sanoa sivusta jonkun ohjelman perusteella... mutta se on vaan auki revitty hetki siitä kyseisestä hetkestä kun joku on jo lihava... se on vuosien hidas prosessi yleensä, eikä tapahdu siinä vartin aikana kun kerrotaan tarinaa.
Lihavuus on enempi tunne-elämän häiriö kuin mikään muu. Aika jännä vaan miten sitä ei osata vieläkään hoitaa.
Anonyymi kirjoitti:
Lihavuus on enempi tunne-elämän häiriö kuin mikään muu. Aika jännä vaan miten sitä ei osata vieläkään hoitaa.
No siinä missä alkoholismikin minusta.
- Anonyymi
Kävi naurattamaan kun näin tään aloituksen, ihan kuin joku naistenlehden otsikko.
- Anonyymi
Tuntuu että sinun pitää omasta mielestäsi puuttua aina muiden asioihin kun muut hölmöt eivät pärjää. Onko oikeassa elämässä tilanne näin huono vai mistä se kontrollintarve tulee?
No hyvä, että sanoit tunteestasi avoimesti.
Tämä on keskustelusivusto, keskustelen täällä. Enimmäkseen kerron omista kokemuksista, ajatuksista ja tunteista, mutta liittyy siihen toki muitakin.
Tälläinen on täysin normaalia, huoli pois. 😊👌- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No hyvä, että sanoit tunteestasi avoimesti.
Tämä on keskustelusivusto, keskustelen täällä. Enimmäkseen kerron omista kokemuksista, ajatuksista ja tunteista, mutta liittyy siihen toki muitakin.
Tälläinen on täysin normaalia, huoli pois. 😊👌No voisiko ajatella että jos toinen haluaa ryypätä, niin antaa hänen ryypätä? Tai syödä. Eikö se ole vähän toisen ihmisen aliarvioimista puuttua hänen asioihin?
- Anonyymi
Eihän ne pärjääkään, onneksi kuitenkin disse hoitaa ja höyryää niin asiat tulee kuntoon tai ainakin vielä enemmän sekaisin. Yksi kaverini on vähän samanltyyppinen luonne, kokee sitten raskaaksi kun kaikki typerykset ei älyä ottaa sen ohjeita vastaan :D
-harmiseikirj- Anonyymi kirjoitti:
No voisiko ajatella että jos toinen haluaa ryypätä, niin antaa hänen ryypätä? Tai syödä. Eikö se ole vähän toisen ihmisen aliarvioimista puuttua hänen asioihin?
No en puuttuisi sinun ryyppäilyihin ja syömisiin tietenkään, mutta enpä mä niitä sillä puuttumattomuudella mahdollistaskaan... ei tunneta edes...
Mutta kyse on ihan siis perheenjäsenistä ja parisuhteista... toisaalta omista rajoistaan. Mitä hyväksyy toiselta...Anonyymi kirjoitti:
Eihän ne pärjääkään, onneksi kuitenkin disse hoitaa ja höyryää niin asiat tulee kuntoon tai ainakin vielä enemmän sekaisin. Yksi kaverini on vähän samanltyyppinen luonne, kokee sitten raskaaksi kun kaikki typerykset ei älyä ottaa sen ohjeita vastaan :D
-harmiseikirj-No kukahan täällä valistaa, miten pitäisi elää? :oD
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No kukahan täällä valistaa, miten pitäisi elää? :oD
Joo mutta meissä onkin se ero että sinä esiinnyt täällä kaiken sallivana liberaalina mutta oikeassa elämässä taidat olla semmoinen että kaiken pitää mennä niin kuin sinä haluat, minä taas toki täällä valistan ja ohjeistan miten asiat on silloin kun ne on hyvin, mutta mulla ehkä joissain asioissa olisi vähän varaa sitten joustaakin. Se on mukavampi niinpäin etten ainakaan siten ettei esitä mitään ja ala jälkeenpäin jurputtamaan.
-harmiseikirj- Anonyymi kirjoitti:
Joo mutta meissä onkin se ero että sinä esiinnyt täällä kaiken sallivana liberaalina mutta oikeassa elämässä taidat olla semmoinen että kaiken pitää mennä niin kuin sinä haluat, minä taas toki täällä valistan ja ohjeistan miten asiat on silloin kun ne on hyvin, mutta mulla ehkä joissain asioissa olisi vähän varaa sitten joustaakin. Se on mukavampi niinpäin etten ainakaan siten ettei esitä mitään ja ala jälkeenpäin jurputtamaan.
-harmiseikirj-Niin, sinä taas keksit itse omasta päästä, että taijat ollakin sellainen ja tälläinen..
Enhän mä tässäkään aloituksessa ole kenellekään sanonut, että sinun pitää tehdä niin tai näin, että kaikki on hyvin...
En tiedä mistä työ noita johtopäätöksiä vejätte alituiseen... Oisko se teidän itsenne suhteesta tähän palstaan...olette valistamassa, niin pidätte että minäkin valistan...
Mutta tää on tätä jargonia aina jokaisessa aloituksessa... tuttua huttua... :o)
Sanoinhan jo tuolla, että pakko on trollien hypättävä lauteille...
Sen verta vain pikaisesti kommentoin:
Hyvä aloitus.
Tosi hyvää keskustelua myös.
Mulla olisi valtavasti sanottavaa tähän, mutta kaikki mieleen tulleet esimerkit ovat oikeastaan sellaisia, joita en palstalle halua tuoda. Sori.No näitä varmaan on monella... ja näistä kannattaisi puhuakin paljon yleisemmälläkin tasolla. Jotenkin ketutti, kun mun mutsi haukkui erään naisen, kun erosi ja otti toisen ukon. Vaan ei se kaikki näy päällepäin... Mutsista se voi vanhakansaisena tuntua vaan kätevältä ukonvaihdolta, mutta totuus voi olla ihan muuta... Mitä ei tosiaan kehtaa edes kaikille kertoa, kuten nyt sinäkin sanoit noin...
Että ymmärrän hyvin. :o)Disse kirjoitti:
No näitä varmaan on monella... ja näistä kannattaisi puhuakin paljon yleisemmälläkin tasolla. Jotenkin ketutti, kun mun mutsi haukkui erään naisen, kun erosi ja otti toisen ukon. Vaan ei se kaikki näy päällepäin... Mutsista se voi vanhakansaisena tuntua vaan kätevältä ukonvaihdolta, mutta totuus voi olla ihan muuta... Mitä ei tosiaan kehtaa edes kaikille kertoa, kuten nyt sinäkin sanoit noin...
Että ymmärrän hyvin. :o)Monet haukkuvat tietämättään toista, miksi oikeastaan on joutunut menettelemään siksi kun on toiminut. Epäoikeudenmukaisuuttahan se.
Mulla on oikeastaan aika rasittava anoppi. Puhuu hirveän rumasti joistakin ihmisistä. Itselläni ei ole ongelmaa, mutta tuntuu aika pahalta usein. Tosin muistikin tekee jo sitä, että toistelee samaa asiaa kuin mantraa. Kerran kielsin enää moittimasta yhtään puolisoni lasten äitiä. Kolmannen kerran kun olin maininnut asiasta, alkoi muistamaan. Inhottavinta oli se, että haukkui joskus tätä lasten äitiä heidänkin kuullen.
Diksu kuule. Lueskelin tuolta.... onko sun isällesi tehty muistitesti? Kun aika paljon viittaa tuo äksyily myös dementiaan.elisakettu kirjoitti:
Monet haukkuvat tietämättään toista, miksi oikeastaan on joutunut menettelemään siksi kun on toiminut. Epäoikeudenmukaisuuttahan se.
Mulla on oikeastaan aika rasittava anoppi. Puhuu hirveän rumasti joistakin ihmisistä. Itselläni ei ole ongelmaa, mutta tuntuu aika pahalta usein. Tosin muistikin tekee jo sitä, että toistelee samaa asiaa kuin mantraa. Kerran kielsin enää moittimasta yhtään puolisoni lasten äitiä. Kolmannen kerran kun olin maininnut asiasta, alkoi muistamaan. Inhottavinta oli se, että haukkui joskus tätä lasten äitiä heidänkin kuullen.
Diksu kuule. Lueskelin tuolta.... onko sun isällesi tehty muistitesti? Kun aika paljon viittaa tuo äksyily myös dementiaan.No mutsi on aika samanlainen, tosin ei se ihan noin paha ole... se kuitenkin vähän ulkopuolisempia haukkuu surutta, tietämättä ollenkaan todellista totuutta. Jotenkin sillä on joku vanhakantainen tapa nähdä kaikissa asioissa se mustavalkoinen ikioma totuus...
Tais ne sille jotain testiä tehdä ja suvussa on dementiaa.. se voi olla sitäkin. Siis jossain jo kirjoitin, että vaikka mua vituttaa sen käytös, en mä sitä mihinkään oo jättämässä ja hylkäämässä. Enkä muutenkaan välttele...mutta en mä silti hyväksykään kaikkee siltä, että jos omalle kohdalle osuu, sanon kyllä tilanteessa suoraan... ihan sama, vaikka ois mikä alssi... Pitää sitä osata käyttäytyä... nih..Disse kirjoitti:
No mutsi on aika samanlainen, tosin ei se ihan noin paha ole... se kuitenkin vähän ulkopuolisempia haukkuu surutta, tietämättä ollenkaan todellista totuutta. Jotenkin sillä on joku vanhakantainen tapa nähdä kaikissa asioissa se mustavalkoinen ikioma totuus...
Tais ne sille jotain testiä tehdä ja suvussa on dementiaa.. se voi olla sitäkin. Siis jossain jo kirjoitin, että vaikka mua vituttaa sen käytös, en mä sitä mihinkään oo jättämässä ja hylkäämässä. Enkä muutenkaan välttele...mutta en mä silti hyväksykään kaikkee siltä, että jos omalle kohdalle osuu, sanon kyllä tilanteessa suoraan... ihan sama, vaikka ois mikä alssi... Pitää sitä osata käyttäytyä... nih..Tästä tuli oikeestaan se mieleen; mainitsin kerran jossain yhteydessä että empatia ei paranna ketään. Ihmiset vain odottavat sitä mittaattomasti (jotkut) että toinen on valmis empatiseeraamaan omankin jaksamiskyvyn ulkopuolelle. Tai onko kysse sympatiasta tai tunneälykkyydestä, onhan näillä eronsa.
Mutta pääpointti on siinä, että toisen odotukset omille jutuille/kärsimyksille/mielipiteille jne voivat olla yliodotettuja. Pitäisi ymmärtää, olla samaa mieltä, lohduttaa, haukkua ja mitä kaikkea samaan aikaan. Ikäänkuin saisi oikeuden tai vahvistuksen omille tuntemuksilleen.
Mua oikeesti vituttaa tälläiset ihmiset. Nämä eivät osaa kuunnella. Eikä ottaa vastaan vaihtoehtoja tai kehoituksia muuttaa käsityksiä, vaikka siitä olisi näyttöä.elisakettu kirjoitti:
Tästä tuli oikeestaan se mieleen; mainitsin kerran jossain yhteydessä että empatia ei paranna ketään. Ihmiset vain odottavat sitä mittaattomasti (jotkut) että toinen on valmis empatiseeraamaan omankin jaksamiskyvyn ulkopuolelle. Tai onko kysse sympatiasta tai tunneälykkyydestä, onhan näillä eronsa.
Mutta pääpointti on siinä, että toisen odotukset omille jutuille/kärsimyksille/mielipiteille jne voivat olla yliodotettuja. Pitäisi ymmärtää, olla samaa mieltä, lohduttaa, haukkua ja mitä kaikkea samaan aikaan. Ikäänkuin saisi oikeuden tai vahvistuksen omille tuntemuksilleen.
Mua oikeesti vituttaa tälläiset ihmiset. Nämä eivät osaa kuunnella. Eikä ottaa vastaan vaihtoehtoja tai kehoituksia muuttaa käsityksiä, vaikka siitä olisi näyttöä.No mä oon varmasti kuulunut kumpaankin jengiin, niihin jotka hakee jollain kauheilla tapahtumilla jotain ymmärrystä, sääliä tai mitä liekään, tuskin tiesin ja tuun tietämäänkään mitä hain, kun oon jo etääntynyt niistä ajoista...ja sitten siihen jengiin joka koittaa ymmärtää ja sen ymmärryksen kautta sallia vaikka mitä itseni kustannuksella.... Ja kumpikin leiri on niitä, että ne tekee hallaa lopulta kaikille... Eniten itselleen...
No ymmärrän vitutuksen... mutta jotenkin senkin pitäis antaa vaan olla niin...
Siskolle eilinen isän kiukuttelu otti sieluun... tietty se ajoi tänne pitkänmatkan päästä ja osti ne housut, jotka oli sit vääränväriset ja lisäksi kuunteli isän muutkin kiukuttelut...mutta vielä tänäänkin jatkoi mulle puhelimessa... Ja ihan sama mitä mä oikeastaan siihen sanon... säkätisäkäti kuului vaan... Lopuksi kysyin, että piditkö yllätyksenä tätä? Sitten vissiin kuunteli vasta...kuului hiljaa, että no en... Tuntuu, että toisaalta mutsi ja äiti oikein odottaa, milloin se ukko kilahtaa taas jostain turhasta, niin pääsevät marisemaan siitä... sekin vituttaa.. Ihme mullilauma mulla täällä. :oDDisse kirjoitti:
No mä oon varmasti kuulunut kumpaankin jengiin, niihin jotka hakee jollain kauheilla tapahtumilla jotain ymmärrystä, sääliä tai mitä liekään, tuskin tiesin ja tuun tietämäänkään mitä hain, kun oon jo etääntynyt niistä ajoista...ja sitten siihen jengiin joka koittaa ymmärtää ja sen ymmärryksen kautta sallia vaikka mitä itseni kustannuksella.... Ja kumpikin leiri on niitä, että ne tekee hallaa lopulta kaikille... Eniten itselleen...
No ymmärrän vitutuksen... mutta jotenkin senkin pitäis antaa vaan olla niin...
Siskolle eilinen isän kiukuttelu otti sieluun... tietty se ajoi tänne pitkänmatkan päästä ja osti ne housut, jotka oli sit vääränväriset ja lisäksi kuunteli isän muutkin kiukuttelut...mutta vielä tänäänkin jatkoi mulle puhelimessa... Ja ihan sama mitä mä oikeastaan siihen sanon... säkätisäkäti kuului vaan... Lopuksi kysyin, että piditkö yllätyksenä tätä? Sitten vissiin kuunteli vasta...kuului hiljaa, että no en... Tuntuu, että toisaalta mutsi ja äiti oikein odottaa, milloin se ukko kilahtaa taas jostain turhasta, niin pääsevät marisemaan siitä... sekin vituttaa.. Ihme mullilauma mulla täällä. :oDVoi Diksu, niin minäkin. Niin minäkin. Ehkä vieläkin :(
Mua kävi sääliksi sun siskos. Varmaan tuntui pahalta. *isä, enkö koskaan ole riittävän hyvä?* Ja äitinnekin tietysti. Mua ei se silleen kuormita, mutta voin kuvitella hyvin, miltä tuntuu. Noille pitää olla aika jämptejä ja suoraviivaisia. Ystävällinen saa olla, mutta ei tarvii suvaita, että toinen yrittää kävellä yli. Jotenkin jos koneista puhutaan, isästäs tulee raivaustraktori mieleen. :-D
Lapsilla on rasittavaa ja raskasta, kun vanhemmat ovat tuollaisia möllejä.elisakettu kirjoitti:
Voi Diksu, niin minäkin. Niin minäkin. Ehkä vieläkin :(
Mua kävi sääliksi sun siskos. Varmaan tuntui pahalta. *isä, enkö koskaan ole riittävän hyvä?* Ja äitinnekin tietysti. Mua ei se silleen kuormita, mutta voin kuvitella hyvin, miltä tuntuu. Noille pitää olla aika jämptejä ja suoraviivaisia. Ystävällinen saa olla, mutta ei tarvii suvaita, että toinen yrittää kävellä yli. Jotenkin jos koneista puhutaan, isästäs tulee raivaustraktori mieleen. :-D
Lapsilla on rasittavaa ja raskasta, kun vanhemmat ovat tuollaisia möllejä."Mulilauma" :-D
elisakettu kirjoitti:
Voi Diksu, niin minäkin. Niin minäkin. Ehkä vieläkin :(
Mua kävi sääliksi sun siskos. Varmaan tuntui pahalta. *isä, enkö koskaan ole riittävän hyvä?* Ja äitinnekin tietysti. Mua ei se silleen kuormita, mutta voin kuvitella hyvin, miltä tuntuu. Noille pitää olla aika jämptejä ja suoraviivaisia. Ystävällinen saa olla, mutta ei tarvii suvaita, että toinen yrittää kävellä yli. Jotenkin jos koneista puhutaan, isästäs tulee raivaustraktori mieleen. :-D
Lapsilla on rasittavaa ja raskasta, kun vanhemmat ovat tuollaisia möllejä.Joo, no sisko mua harmittaa, mutta mua 6 vuotta vanhempi kehitysvammaisten ohjaaja...kamoon! Eikö pitäisi tietää jo jotenkin ammatin kautta, että ukko alkaa olla jo syyntakeeton...oikeesti.
Ja mutsia ärsyttää, ymmärrän, mutta senkin kannattaisi jo opetella hyvin se ignooraus... muu ei auta. Se tässä jo syksystä teki pikkuisen tempauksen...jäi maalle, vaikka isä tuli jo siskon kyydissä pois...käytin vielä isää maalla ja se kiukkus heti mutsille... mutsi vaan pokkana jäi maalle silti...mä vein ukon kiukkuamaan kaupunkiin... Ja toi kiukkuaminen on kyllä isän äitin perintöä... sen suvun kaikki tyypit on olleet känkkänöitä...
Mutta mutsin ois pitänyt tehdä noin jo vuosia sitten...kun jos isä kiukkuaa, niin ottaa auto ja mennä muutamaks päiväks huilimaan muualle ja antaa äijän kinistä omissa oloissaan. Nyt sitä jo pitää vahtia, että syö lääkkeensä ja syö muutenkin.. Oikeasti iskä ois varmaan jo mullan alla, jos äiti ei hoitelis sitä. Loppujen lopuksi aika avuton mies... täytyy myöntää.
Kova se oli töitä tekemään aikoinaan ja kantoi sen vastuun kyllä...mutta muhun vastuuseen se on kyllä aika huono ottamaan osaa..elisakettu kirjoitti:
no ei prkl ..... Mullilauma.....
No kyllä välillä tuntuu siltä...Kaikki kolme välillä vaan mölisee mulle yhteen ääneen toisistaan jotain. :oD Muu muu ja käläkälä... :oD
Disse kirjoitti:
Joo, no sisko mua harmittaa, mutta mua 6 vuotta vanhempi kehitysvammaisten ohjaaja...kamoon! Eikö pitäisi tietää jo jotenkin ammatin kautta, että ukko alkaa olla jo syyntakeeton...oikeesti.
Ja mutsia ärsyttää, ymmärrän, mutta senkin kannattaisi jo opetella hyvin se ignooraus... muu ei auta. Se tässä jo syksystä teki pikkuisen tempauksen...jäi maalle, vaikka isä tuli jo siskon kyydissä pois...käytin vielä isää maalla ja se kiukkus heti mutsille... mutsi vaan pokkana jäi maalle silti...mä vein ukon kiukkuamaan kaupunkiin... Ja toi kiukkuaminen on kyllä isän äitin perintöä... sen suvun kaikki tyypit on olleet känkkänöitä...
Mutta mutsin ois pitänyt tehdä noin jo vuosia sitten...kun jos isä kiukkuaa, niin ottaa auto ja mennä muutamaks päiväks huilimaan muualle ja antaa äijän kinistä omissa oloissaan. Nyt sitä jo pitää vahtia, että syö lääkkeensä ja syö muutenkin.. Oikeasti iskä ois varmaan jo mullan alla, jos äiti ei hoitelis sitä. Loppujen lopuksi aika avuton mies... täytyy myöntää.
Kova se oli töitä tekemään aikoinaan ja kantoi sen vastuun kyllä...mutta muhun vastuuseen se on kyllä aika huono ottamaan osaa..Siskollas ehkä menee tunteisiin... kun isä kuitenkin. Jokainen lapsi haluaisi olla "hyvä" vanhemman silmissä, ei haukuttava. Ei siis silleen voi ottaa etäisesti kun ei ole esim "hoivattava".
Hyvä kun sun mutsilla on pakopaikka. Talvella ei taida maalle lähteä? Sais tehdä usemmankin sen pakomatkansa.
Jos ukko ei pärjää ilman vahtijaa, niin sitten kotihoidonpalvelu mukaan. Ihan että äitisikin saisi hengittää välillä. Sisko asuu kaukana, sulla muut murheet jo, lapsenlapset liian nuoria tai ainakaan ei voi odottaa heiltä sellaista. Heillä on oma elämänsä.
Jospa ukko ei rähisisi niin paljon vieraalle. Kotihoidon palveluohjaajan voi kartoittaa tilanteen. Se voi olla kunnallinen tai yksityinen (palveluseteli ja eläkkeensaajan kotihoidontuki auttaa maksuissa). Se voi olla edessä joka tapauksessa.Disse kirjoitti:
No kyllä välillä tuntuu siltä...Kaikki kolme välillä vaan mölisee mulle yhteen ääneen toisistaan jotain. :oD Muu muu ja käläkälä... :oD
*jätesankko*
Näin kuvaa puolisoni tilannetta omalla kohdallaan, En mene yksityiskohtiin :-Delisakettu kirjoitti:
Siskollas ehkä menee tunteisiin... kun isä kuitenkin. Jokainen lapsi haluaisi olla "hyvä" vanhemman silmissä, ei haukuttava. Ei siis silleen voi ottaa etäisesti kun ei ole esim "hoivattava".
Hyvä kun sun mutsilla on pakopaikka. Talvella ei taida maalle lähteä? Sais tehdä usemmankin sen pakomatkansa.
Jos ukko ei pärjää ilman vahtijaa, niin sitten kotihoidonpalvelu mukaan. Ihan että äitisikin saisi hengittää välillä. Sisko asuu kaukana, sulla muut murheet jo, lapsenlapset liian nuoria tai ainakaan ei voi odottaa heiltä sellaista. Heillä on oma elämänsä.
Jospa ukko ei rähisisi niin paljon vieraalle. Kotihoidon palveluohjaajan voi kartoittaa tilanteen. Se voi olla kunnallinen tai yksityinen (palveluseteli ja eläkkeensaajan kotihoidontuki auttaa maksuissa). Se voi olla edessä joka tapauksessa.No pitää kai noita alkaa jo selvittää... Muutenkin mietin, että noita isän potilastietoja ja muita pitäis alkaa seurata, kun ei se ehkä itse tajua kaikkea...
Mutta onhan tää joku vaihe... välivaihe, ennenkuin jotain selkiää...
Eiköhän tää tästä... pikkuhiljaa nytkähtele johonkin suuntaan... :o)elisakettu kirjoitti:
*jätesankko*
Näin kuvaa puolisoni tilannetta omalla kohdallaan, En mene yksityiskohtiin :-DJoo, no mun puolesta saavat kipata...mulla on sisäinen sontikka aina sitä varten. :oD
Disse kirjoitti:
No pitää kai noita alkaa jo selvittää... Muutenkin mietin, että noita isän potilastietoja ja muita pitäis alkaa seurata, kun ei se ehkä itse tajua kaikkea...
Mutta onhan tää joku vaihe... välivaihe, ennenkuin jotain selkiää...
Eiköhän tää tästä... pikkuhiljaa nytkähtele johonkin suuntaan... :o)Omakanta. Jos isäsi siis suostuu, että terveystietoja tutkitaan sieltä. Kirjautuminen pankkitunnuksin.
Vähän pahoin pelkään, ettei itsekään oikein tiedä, mitä oikein on ja miksi hoidetaan, ja mikä oma osuus on.
Te ehkä tarvitsisitte jonkin yhteyshenkilön. Joka auttaa selvittämän perheelle mistä kaikesta on kysymys, rauhoittaa ukon kun on tutkimuksia ja on kuulemassa tulokset, hoidon, jatkot jne.
Nytkähtelee se. Mieli askartelee kuitenkin kaikilla jotenkin ja lopulta keksitään ratkaisuja :)elisakettu kirjoitti:
Omakanta. Jos isäsi siis suostuu, että terveystietoja tutkitaan sieltä. Kirjautuminen pankkitunnuksin.
Vähän pahoin pelkään, ettei itsekään oikein tiedä, mitä oikein on ja miksi hoidetaan, ja mikä oma osuus on.
Te ehkä tarvitsisitte jonkin yhteyshenkilön. Joka auttaa selvittämän perheelle mistä kaikesta on kysymys, rauhoittaa ukon kun on tutkimuksia ja on kuulemassa tulokset, hoidon, jatkot jne.
Nytkähtelee se. Mieli askartelee kuitenkin kaikilla jotenkin ja lopulta keksitään ratkaisuja :)No mentiinkin pankkin ja ajateltiin nappasta ne pankkitunnukset, mutta pitää ensin ottaa passikuvat ja hankkia passi tai henkilökortti...hihhahhihhah.... ei sekään onnistu ajokortilla enää...
Mutta siis sekin, jos joku lääkäri soittaa, niin eihän ne mutsille kerro, vaan isälle, no ei se tajua edes gynegologin ja hortonimin eroa. :oD
Mutta kunhan tuosta vähän vertyy käydään se passi hommaamassa ja pankissa. Sitten kyselen mistä instanssista saa mutsille luvan tietää myös kaikki tiedot... joku omaishoitajajutskalupahärdelli, vielä kun ukko on jokseenkin järjissään...Disse kirjoitti:
No mentiinkin pankkin ja ajateltiin nappasta ne pankkitunnukset, mutta pitää ensin ottaa passikuvat ja hankkia passi tai henkilökortti...hihhahhihhah.... ei sekään onnistu ajokortilla enää...
Mutta siis sekin, jos joku lääkäri soittaa, niin eihän ne mutsille kerro, vaan isälle, no ei se tajua edes gynegologin ja hortonimin eroa. :oD
Mutta kunhan tuosta vähän vertyy käydään se passi hommaamassa ja pankissa. Sitten kyselen mistä instanssista saa mutsille luvan tietää myös kaikki tiedot... joku omaishoitajajutskalupahärdelli, vielä kun ukko on jokseenkin järjissään...Ihan hyvä suunnitelma, kuule. Ja kannattaa aloittaa ajoissa.
Äitisi voi myös soittaa hoitavalle taholle, ettei ukko tajua mitään, ei muista ohjeita tai ymmärrä niitä, että saisiko hän myös ne tiedot.elisakettu kirjoitti:
Ihan hyvä suunnitelma, kuule. Ja kannattaa aloittaa ajoissa.
Äitisi voi myös soittaa hoitavalle taholle, ettei ukko tajua mitään, ei muista ohjeita tai ymmärrä niitä, että saisiko hän myös ne tiedot.No joissain yhteyksissä ne antaa tiedot ja joissain ei.... ei oikeen ota selvää...
Mutta omakantaan pitäis saada tieto, että äitille myös pitää kertoa... tms.Disse kirjoitti:
No joissain yhteyksissä ne antaa tiedot ja joissain ei.... ei oikeen ota selvää...
Mutta omakantaan pitäis saada tieto, että äitille myös pitää kertoa... tms.Isältäsi tarvitaan suostumus. Tietysti jos on todennettu muistisairaus, asia on helpompi järjestellä eri tahojen kesken.
elisakettu kirjoitti:
Isältäsi tarvitaan suostumus. Tietysti jos on todennettu muistisairaus, asia on helpompi järjestellä eri tahojen kesken.
No näin mäkin ymmärrän...mutta mikä lie se instanssi...??? Onko tietoa?
Kela? Kaupungin sosiaalitoimi, sairaala?Disse kirjoitti:
No näin mäkin ymmärrän...mutta mikä lie se instanssi...??? Onko tietoa?
Kela? Kaupungin sosiaalitoimi, sairaala?Omakannasta pitäisi näkyä. Kato vaikka omilla tiedoillasi, jos löydät tietoa suostumusasioista.
Avopuolelle se muistitesti, onnistuu siis muistihoitajalle soitto, järjestää ajan.
Sosiaalitoimen kanssa ehkä pitää keskustella asitten, jos isäsi ei enää kykene hoitamaan asioita. Määrätään joko edunvalvoja tai sitten omainen on asioiden hoitajana.
Terveydenhuollon puolelle voivat merkitä potilaan suostumuksen että lähiomainen voi saada terveystiedot, soitto avopuolelle ja myös erikoissairaanhoitoon. Jos siis isäsi antaa nyt suostumuksen. Jos on todettu muistisairaus (todennäköisesti kieltää, mutta se kielto voidaan kumota terveyteen perustuvana).elisakettu kirjoitti:
Omakannasta pitäisi näkyä. Kato vaikka omilla tiedoillasi, jos löydät tietoa suostumusasioista.
Avopuolelle se muistitesti, onnistuu siis muistihoitajalle soitto, järjestää ajan.
Sosiaalitoimen kanssa ehkä pitää keskustella asitten, jos isäsi ei enää kykene hoitamaan asioita. Määrätään joko edunvalvoja tai sitten omainen on asioiden hoitajana.
Terveydenhuollon puolelle voivat merkitä potilaan suostumuksen että lähiomainen voi saada terveystiedot, soitto avopuolelle ja myös erikoissairaanhoitoon. Jos siis isäsi antaa nyt suostumuksen. Jos on todettu muistisairaus (todennäköisesti kieltää, mutta se kielto voidaan kumota terveyteen perustuvana).Niin, elikkä pitää vähän sinne ja tänne kaikkee setviä tähän tietotekniikan kulta-aikaankin...huoh..
Just tänään marmatin, että varmaan missään muualla koko universumia ei osata tehdä mistään asiasta niin vaikeaa, kuin Suomessa... jos joku asia pitää jossain terveydenhoidossa hoitaa, on vaatikaanista haettava lomake, käytettävä kuussa ja lisäksi on saatanalta otettava allekirjoitus, minkä jälkeen se käsitellään kelan, sosiaalitoimen, hallituksen neuvonantajien ja englannin parlamentin kanssa, joilloin se napanuoran katkaisua odottanut lapsi on jo kuollut vanhuuteen. :oDDisse kirjoitti:
Niin, elikkä pitää vähän sinne ja tänne kaikkee setviä tähän tietotekniikan kulta-aikaankin...huoh..
Just tänään marmatin, että varmaan missään muualla koko universumia ei osata tehdä mistään asiasta niin vaikeaa, kuin Suomessa... jos joku asia pitää jossain terveydenhoidossa hoitaa, on vaatikaanista haettava lomake, käytettävä kuussa ja lisäksi on saatanalta otettava allekirjoitus, minkä jälkeen se käsitellään kelan, sosiaalitoimen, hallituksen neuvonantajien ja englannin parlamentin kanssa, joilloin se napanuoran katkaisua odottanut lapsi on jo kuollut vanhuuteen. :oDJoo, juuri täsmälleen näin! :-D
Valitettavasti asia on juuri niin. Tietosuojalaki on aika persiistä joskus. Tiedäthän sinäkin siitä hieman.
Omaisasioissa tämä hieman laittaa kirskuttelemaan hampaita.- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Niin, elikkä pitää vähän sinne ja tänne kaikkee setviä tähän tietotekniikan kulta-aikaankin...huoh..
Just tänään marmatin, että varmaan missään muualla koko universumia ei osata tehdä mistään asiasta niin vaikeaa, kuin Suomessa... jos joku asia pitää jossain terveydenhoidossa hoitaa, on vaatikaanista haettava lomake, käytettävä kuussa ja lisäksi on saatanalta otettava allekirjoitus, minkä jälkeen se käsitellään kelan, sosiaalitoimen, hallituksen neuvonantajien ja englannin parlamentin kanssa, joilloin se napanuoran katkaisua odottanut lapsi on jo kuollut vanhuuteen. :oDSentään on byrokratiassa lopulta polku tässä asiassa päämäärään kun monilla ei ole suuntaa siellä millä pääsisi omien terveysasioiden hoitamisessa eteenpäin. Tulee vain seiniä ja aukkoja vastaan. Se vasta hauskaa seikkailua onkin. xP
elisakettu kirjoitti:
Joo, juuri täsmälleen näin! :-D
Valitettavasti asia on juuri niin. Tietosuojalaki on aika persiistä joskus. Tiedäthän sinäkin siitä hieman.
Omaisasioissa tämä hieman laittaa kirskuttelemaan hampaita.Joo, no mä oon sitten tyttöön liittyvissä asioissa kanssa huomannut, että jossain katsotaan 14 vuotias lastenpuolelle ja toisessa mestassa nuorten puolelle... Ja sitten on lapsiin liittyvissä asioissa sen seittämäntoista eri instanssia ja....tietoturvan takia niille kaikille perhana pitää sanella samat... ei helkatti enää muista kuka oli mistä ja mitä se asia koski...
Jotenkin en yhtään ihmettele, että sosiaali ja terveyspalveluihin uppoo leijonaosa tämän maan budjetista....sillä on niin monta paperintöpsyttelijää ja saakelinmoinen ratashelvetti ja lopputuloksena saakelinmoinen sotku.... :o/
Mä alan olla sitä mieltä, että tämä järjestelmä pitäis ajaa alas ja jokainen ottaa ne vakuutukset ja yksityissektorille koko hässäkkä. Ihan ampunut yli koko homma...Anonyymi kirjoitti:
Sentään on byrokratiassa lopulta polku tässä asiassa päämäärään kun monilla ei ole suuntaa siellä millä pääsisi omien terveysasioiden hoitamisessa eteenpäin. Tulee vain seiniä ja aukkoja vastaan. Se vasta hauskaa seikkailua onkin. xP
No mulla olikin tuollainen positiivinen malli. :oD
Disse kirjoitti:
Joo, no mä oon sitten tyttöön liittyvissä asioissa kanssa huomannut, että jossain katsotaan 14 vuotias lastenpuolelle ja toisessa mestassa nuorten puolelle... Ja sitten on lapsiin liittyvissä asioissa sen seittämäntoista eri instanssia ja....tietoturvan takia niille kaikille perhana pitää sanella samat... ei helkatti enää muista kuka oli mistä ja mitä se asia koski...
Jotenkin en yhtään ihmettele, että sosiaali ja terveyspalveluihin uppoo leijonaosa tämän maan budjetista....sillä on niin monta paperintöpsyttelijää ja saakelinmoinen ratashelvetti ja lopputuloksena saakelinmoinen sotku.... :o/
Mä alan olla sitä mieltä, että tämä järjestelmä pitäis ajaa alas ja jokainen ottaa ne vakuutukset ja yksityissektorille koko hässäkkä. Ihan ampunut yli koko homma...Tavallisten ihmisten on hitoksen vaikea selvitä siitä viidakosta. Varsinkin , jotka ovat yksin, väsyvät. Kun ei tiedä minne ottaa yhteyttä, yhteyttä ei edes saa minnekään ja pompotellaan sinne tänne kuin ongenkohoa.
Ei ne terveydenhuollon työntekijätkään tiedä näitä kaikkia systeemejä. Ja aika paljon johtuu siitä, että jokainen hoitaa oman tonttinsa ja siitäkin pitäisi olla ajantasalla joka päivä, joka päivä pitää omaksua uutta tai muuttunutta tietoa tai käytäntöä. Eli ratashelvetti.elisakettu kirjoitti:
Tavallisten ihmisten on hitoksen vaikea selvitä siitä viidakosta. Varsinkin , jotka ovat yksin, väsyvät. Kun ei tiedä minne ottaa yhteyttä, yhteyttä ei edes saa minnekään ja pompotellaan sinne tänne kuin ongenkohoa.
Ei ne terveydenhuollon työntekijätkään tiedä näitä kaikkia systeemejä. Ja aika paljon johtuu siitä, että jokainen hoitaa oman tonttinsa ja siitäkin pitäisi olla ajantasalla joka päivä, joka päivä pitää omaksua uutta tai muuttunutta tietoa tai käytäntöä. Eli ratashelvetti.No olen käsittänytkin saman... Ja kyllä toi pitäis yksinkertaistaa...nyt niitä helkatin rakennemuutoksia... :oD
Mutta tosiaan...tään valtion nämä sosiaaliset systeemit on ihan sekaisin. Ja näihin menee hitosti sitä rahaa.. Ja toisaalta hyvä ammattitaito jää rattaisiin. Veikkaan, että työntekijöittenkin motivaatiot on aika nollissa jossain määrin...
Itse en oikein kovin paljoa ole joutunut käymään missään kunnallisessa hoidossa...oon vältellyt... Ja oon käynyt ne mitä tarttee, yksityisellä, mutta kaikkia asioita ei voi hoitaa yksityisen kautta... laki määrää siihen järjestelmän... Ja kyllä on yllättänyt miten hanurista kaikki on.. :o/- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Niin, elikkä pitää vähän sinne ja tänne kaikkee setviä tähän tietotekniikan kulta-aikaankin...huoh..
Just tänään marmatin, että varmaan missään muualla koko universumia ei osata tehdä mistään asiasta niin vaikeaa, kuin Suomessa... jos joku asia pitää jossain terveydenhoidossa hoitaa, on vaatikaanista haettava lomake, käytettävä kuussa ja lisäksi on saatanalta otettava allekirjoitus, minkä jälkeen se käsitellään kelan, sosiaalitoimen, hallituksen neuvonantajien ja englannin parlamentin kanssa, joilloin se napanuoran katkaisua odottanut lapsi on jo kuollut vanhuuteen. :oDTiesitkö, että Suomessa näiden asioiden hoitaminen vasta onkin helppoa ja luotettavaa. Ei tarvitse todellakaan kauas mennä, niin johan juokset pää kolmantena jalkana virastosta toiseen, täytät miljoonaa eri paperia, jonotat tuntitolkulla saadaksesi kuulla, että oletkin täyttänyt yhden paperin liian vähän / väärin edellisessä paikassa, menet takaisin sinne paikkaan, jonotat taas siellä useita tunteja, täytät / korjaat sen vatun paperin, menet takaisin huomataksesi että ai niin, tää päivä olikin sitten jo tässä. Asiakaspalvelu päättyi tältä päivältä, no... kokeillaan jos vaikka huomenna uudestaan! Ja tätä sinä teet useita kertoja, koska kyllä varmaa on, että asia ei yhdellä kerralla hoidu. Kieltävä päätös voi tulla ihan mistä vaan pikkuvirheestä. Ja ei, et voi korjata sitä virhettä, vaan koko prosessi alkaa alusta! Joten älä valita, vaan ole kiitollinen siitä, että Suomessa pystyt hoitamaan valtaosan hommista netissä tai ajanvarauksella.
- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Tavallisten ihmisten on hitoksen vaikea selvitä siitä viidakosta. Varsinkin , jotka ovat yksin, väsyvät. Kun ei tiedä minne ottaa yhteyttä, yhteyttä ei edes saa minnekään ja pompotellaan sinne tänne kuin ongenkohoa.
Ei ne terveydenhuollon työntekijätkään tiedä näitä kaikkia systeemejä. Ja aika paljon johtuu siitä, että jokainen hoitaa oman tonttinsa ja siitäkin pitäisi olla ajantasalla joka päivä, joka päivä pitää omaksua uutta tai muuttunutta tietoa tai käytäntöä. Eli ratashelvetti.Sanot mitä sanot, mutta kyllä Suomessa on silti huomattavan paljon helpompi hoitaa asiat kuin muualla maailmassa.
Anonyymi kirjoitti:
Sanot mitä sanot, mutta kyllä Suomessa on silti huomattavan paljon helpompi hoitaa asiat kuin muualla maailmassa.
Espanja oiva esimerkki euroopan maasta, missä ja miten paljon työtä voi yhden paperin saaminen edellyyttää.
J-76 kirjoitti:
Espanja oiva esimerkki euroopan maasta, missä ja miten paljon työtä voi yhden paperin saaminen edellyyttää.
Vauvan syntymä on melkoinen show siellä.
https://arkeajaunelmia.com/2016/01/05/paperisota/J-76 kirjoitti:
Espanja oiva esimerkki euroopan maasta, missä ja miten paljon työtä voi yhden paperin saaminen edellyyttää.
Kannattaako sitten sinun haaveilla Espanjaa töihin menemisestä, jos siellä on paha paperisota. Joskus vuosi tai kaksi sitten haaveilit, että pääsisit töihin Espanjaa ja asumaan sinne. Sen takia ilmeisesti tiedät paperisodasta siellä. Nytkö ne haaveet on haudattu?
FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:
Kannattaako sitten sinun haaveilla Espanjaa töihin menemisestä, jos siellä on paha paperisota. Joskus vuosi tai kaksi sitten haaveilit, että pääsisit töihin Espanjaa ja asumaan sinne. Sen takia ilmeisesti tiedät paperisodasta siellä. Nytkö ne haaveet on haudattu?
En mä paperisodan vuoksi jätä menemättä, jos vaan muuten perheeni ajatukseen joskus lämpiää. Aika epätodennäköistä, että kumppani siihen koskaan lämpiää, varsinkaan kun tällä on omistusasunto velallinen ja vakituinen hyvätuloinen työ. Ymmärrän kyllä järkisyinä nämä oikein hyvin. Pitäisi olla kova vimma, että laittaisi talot ja työ lihoiksi, eli taidamme vain käydä lomilla siellä. :)
Saman paperisodan ne kaikki joutuu läpi käymään, en olisi poikkeus. Byrokratia on mikä se on, mutta ihan vaan esimerkiksi, että onhan meillä kuitenkin kohtuu helppoa vielä moni asia toimittaa.J-76 kirjoitti:
En mä paperisodan vuoksi jätä menemättä, jos vaan muuten perheeni ajatukseen joskus lämpiää. Aika epätodennäköistä, että kumppani siihen koskaan lämpiää, varsinkaan kun tällä on omistusasunto velallinen ja vakituinen hyvätuloinen työ. Ymmärrän kyllä järkisyinä nämä oikein hyvin. Pitäisi olla kova vimma, että laittaisi talot ja työ lihoiksi, eli taidamme vain käydä lomilla siellä. :)
Saman paperisodan ne kaikki joutuu läpi käymään, en olisi poikkeus. Byrokratia on mikä se on, mutta ihan vaan esimerkiksi, että onhan meillä kuitenkin kohtuu helppoa vielä moni asia toimittaa.Hyvää päivänjatkoa ja kiitos tarkennuksesta. Itse en ole tietokoneen ääressä vaan kirjoittelen puhelimella.
FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:
Hyvää päivänjatkoa ja kiitos tarkennuksesta. Itse en ole tietokoneen ääressä vaan kirjoittelen puhelimella.
Samoin sinne, minäkin häippäsen hakemaan muksua hoidosta. Muutaman tunnin seuhtoo siellä muiden matkassa ja kiire on jo kotiin sittenkin. :)
Taitaa olla mulla kasvamassa kotihiiri nuorimmaisesta. :DAnonyymi kirjoitti:
Tiesitkö, että Suomessa näiden asioiden hoitaminen vasta onkin helppoa ja luotettavaa. Ei tarvitse todellakaan kauas mennä, niin johan juokset pää kolmantena jalkana virastosta toiseen, täytät miljoonaa eri paperia, jonotat tuntitolkulla saadaksesi kuulla, että oletkin täyttänyt yhden paperin liian vähän / väärin edellisessä paikassa, menet takaisin sinne paikkaan, jonotat taas siellä useita tunteja, täytät / korjaat sen vatun paperin, menet takaisin huomataksesi että ai niin, tää päivä olikin sitten jo tässä. Asiakaspalvelu päättyi tältä päivältä, no... kokeillaan jos vaikka huomenna uudestaan! Ja tätä sinä teet useita kertoja, koska kyllä varmaa on, että asia ei yhdellä kerralla hoidu. Kieltävä päätös voi tulla ihan mistä vaan pikkuvirheestä. Ja ei, et voi korjata sitä virhettä, vaan koko prosessi alkaa alusta! Joten älä valita, vaan ole kiitollinen siitä, että Suomessa pystyt hoitamaan valtaosan hommista netissä tai ajanvarauksella.
On varmaan muuallakin, mutta kyllä Suomeenkin sais vielä helpommat systeemit ihan varmaan.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
On varmaan muuallakin, mutta kyllä Suomeenkin sais vielä helpommat systeemit ihan varmaan.
Joskus ehkä kehittyy vieläkin hienommaksi, mutta ei kansa tule sitäkään koskaam arvostamaan. Suomessa asiat on niin hyvin, ehkä liiankin hyvin? että täällä porukka kitisee jo ihan turhista asioista. Matkustaisitte vähän (koronatilaneen niin salliessa), niin oppisitte ehkä arvostamaan mitä teillä täällä Suomessa on.
Anonyymi kirjoitti:
Joskus ehkä kehittyy vieläkin hienommaksi, mutta ei kansa tule sitäkään koskaam arvostamaan. Suomessa asiat on niin hyvin, ehkä liiankin hyvin? että täällä porukka kitisee jo ihan turhista asioista. Matkustaisitte vähän (koronatilaneen niin salliessa), niin oppisitte ehkä arvostamaan mitä teillä täällä Suomessa on.
Arvostan mä tätä maata ja ihmisiä, mutta tuo koneisto on aivan liian monimutkainen. Se kannattaisi purkaa ja rakentaa simppelimpi... On paljon päällekkäisyyksiä ja tahmimista, kun kaikki vanha on jätetty väliin, kun uutta on tullut lisää.
Ja varmasti siihen löytyisi sopivia malleja tosiaan maailmalta, ettei sitä ruutia tarttis keksiä uudestaan. :o)- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Arvostan mä tätä maata ja ihmisiä, mutta tuo koneisto on aivan liian monimutkainen. Se kannattaisi purkaa ja rakentaa simppelimpi... On paljon päällekkäisyyksiä ja tahmimista, kun kaikki vanha on jätetty väliin, kun uutta on tullut lisää.
Ja varmasti siihen löytyisi sopivia malleja tosiaan maailmalta, ettei sitä ruutia tarttis keksiä uudestaan. :o)No, sinulla ei nyt taida olla ajatus tässä mukana. Suomi on monessa asiassa edelläkävijä (!) näissä asioissa. Tottakai löytyy vielä päällekkäisyyksiä, onhan tämä sähköinen asiointi vielä suhteellisen uusi asia. Kehittyvä ala. Ihmiset eivät tunnu käsittävän, että siihen nähden mitä meillä oli esim vielä 10 vuotta sitten, niin ollaan päästy jo todella pitkälle. Kehittäminen maksaa rahaa! Ehkä meillä on tärkeämpiäkin asioita hoidettavana? Silti tämäkin ala kehittyy tasaiseen tahtiin. Pitäisi ehkä katsoa tätä vähän kauempaa, niin näkee kirkkaammin. Pitäisi vähä malttaa, eikä aina valittaa kurjuuttaa ja sitä sun tätä, kun oikeasti Suomessa on asiat todella todella hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus ehkä kehittyy vieläkin hienommaksi, mutta ei kansa tule sitäkään koskaam arvostamaan. Suomessa asiat on niin hyvin, ehkä liiankin hyvin? että täällä porukka kitisee jo ihan turhista asioista. Matkustaisitte vähän (koronatilaneen niin salliessa), niin oppisitte ehkä arvostamaan mitä teillä täällä Suomessa on.
Kävellen ja rajallisella ruualla ei kauhean pitkälle matkusta.
Aika rikas täytyy olla, että on varaa edes Suomen sisällä matkustaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävellen ja rajallisella ruualla ei kauhean pitkälle matkusta.
Aika rikas täytyy olla, että on varaa edes Suomen sisällä matkustaa.No mutta valittamalla et saavuta yhtään mitään.
Anonyymi kirjoitti:
No, sinulla ei nyt taida olla ajatus tässä mukana. Suomi on monessa asiassa edelläkävijä (!) näissä asioissa. Tottakai löytyy vielä päällekkäisyyksiä, onhan tämä sähköinen asiointi vielä suhteellisen uusi asia. Kehittyvä ala. Ihmiset eivät tunnu käsittävän, että siihen nähden mitä meillä oli esim vielä 10 vuotta sitten, niin ollaan päästy jo todella pitkälle. Kehittäminen maksaa rahaa! Ehkä meillä on tärkeämpiäkin asioita hoidettavana? Silti tämäkin ala kehittyy tasaiseen tahtiin. Pitäisi ehkä katsoa tätä vähän kauempaa, niin näkee kirkkaammin. Pitäisi vähä malttaa, eikä aina valittaa kurjuuttaa ja sitä sun tätä, kun oikeasti Suomessa on asiat todella todella hyvin.
No pitäisikö vaan sitten odottaa, että ollaan huonoin, niin voidaan korjata asioita? :oD
Minua ainakin omassakin työssä härnää sellaiset hommat, että hyvää tekniikkaa käytetään väärin...sen pitäisi helpottaa, ei vaikeuttaa asioita.
Ja tosiaankin tässä maassa kannattaisi monta asiaa päivittää tämän päivän tasolle. Politiikot puhuu ja puhuu, mutta ihan konkreettisia toimia ei päätetä.
Paljon kaikkia toimia on virkamiestasolla hoidettu iät ajat... jos he eivät oisi niin päteviä ja orientuneita, täällä elettäis varmaan jonkun Puolan tasolla. Mutta systeemit ei ole ajan tasalla varmasti...ja siinä vois oppia vaikka esimerkiksi Virolta... Se on uudempi valtio.
Ei tämä kritiikki tarkoita, että kaikki olisikaan sysipa.kaa..- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No pitäisikö vaan sitten odottaa, että ollaan huonoin, niin voidaan korjata asioita? :oD
Minua ainakin omassakin työssä härnää sellaiset hommat, että hyvää tekniikkaa käytetään väärin...sen pitäisi helpottaa, ei vaikeuttaa asioita.
Ja tosiaankin tässä maassa kannattaisi monta asiaa päivittää tämän päivän tasolle. Politiikot puhuu ja puhuu, mutta ihan konkreettisia toimia ei päätetä.
Paljon kaikkia toimia on virkamiestasolla hoidettu iät ajat... jos he eivät oisi niin päteviä ja orientuneita, täällä elettäis varmaan jonkun Puolan tasolla. Mutta systeemit ei ole ajan tasalla varmasti...ja siinä vois oppia vaikka esimerkiksi Virolta... Se on uudempi valtio.
Ei tämä kritiikki tarkoita, että kaikki olisikaan sysipa.kaa..Pitäisi tapahtua jotain katastrofaalista, että tämä maa olisi huonoin. Suomi on jo ottanut Virolta mallia sieltä mistä sitä on ollut otettavissa. Benchmarking tapahtuu koko ajan eri maiden välillä. Lue jotain muutakin välillä luin suomi24, niin pysyt ajan hermolla ja ehkä huomaat, että Suomesta itse asiassa otetaan maailmalla tällä hetkellä mallia monessa. Asialliselle ja perustellulle kitiikille on aina sijaa, mutta "Kannattaisi purkaa ja rakentaa simppelimpi" ei oikein nyt vakuuta.
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi tapahtua jotain katastrofaalista, että tämä maa olisi huonoin. Suomi on jo ottanut Virolta mallia sieltä mistä sitä on ollut otettavissa. Benchmarking tapahtuu koko ajan eri maiden välillä. Lue jotain muutakin välillä luin suomi24, niin pysyt ajan hermolla ja ehkä huomaat, että Suomesta itse asiassa otetaan maailmalla tällä hetkellä mallia monessa. Asialliselle ja perustellulle kitiikille on aina sijaa, mutta "Kannattaisi purkaa ja rakentaa simppelimpi" ei oikein nyt vakuuta.
No niin varmaan...
Mutta tyttöni tarvitsisi pikaista apua, vaan kaupunkien vaihdot ja byrokraattiset hienoudet, mitkä vastaavat tästä ainutlaatuisesta ihanuudesta tässä paratiisissa, kieltämättä pistää vituttamaan aikuisten oikeasti. Jos ei tarvitsisi sotkeutua tähän ihanaan sosiaalijärjestelmään, olisi tyttöni jo saanut apua ongelmaansa... Mutta kun siitä ei voi edes kaikessa irtisanoutua.
Mutta en osaa vaan nauttia tästä unelmasta vaan..- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No niin varmaan...
Mutta tyttöni tarvitsisi pikaista apua, vaan kaupunkien vaihdot ja byrokraattiset hienoudet, mitkä vastaavat tästä ainutlaatuisesta ihanuudesta tässä paratiisissa, kieltämättä pistää vituttamaan aikuisten oikeasti. Jos ei tarvitsisi sotkeutua tähän ihanaan sosiaalijärjestelmään, olisi tyttöni jo saanut apua ongelmaansa... Mutta kun siitä ei voi edes kaikessa irtisanoutua.
Mutta en osaa vaan nauttia tästä unelmasta vaan..Näköjään osui ja upposi taas kun et kyennyt enää asialliseen keskusteluun. No mutta hei, good luck. Tuollasellakin asenteella pääsee aina siihen yhteen tiettyyn pisteeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näköjään osui ja upposi taas kun et kyennyt enää asialliseen keskusteluun. No mutta hei, good luck. Tuollasellakin asenteella pääsee aina siihen yhteen tiettyyn pisteeseen.
Vähän luulen, että asenteesi olisi himpan verran erilainen, jos kasvotusten keskustelisimme. Voisit palauttaa mieleen se nettiketti. Ihan oikeasti. Tämähän ON kuitenkin keskustelupalsta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta valittamalla et saavuta yhtään mitään.
Hahahahaha! Tuo oli tosi hyvä vitsi!
Suomen byrokratia ja sen muutoksen nimenomaan tapahtuu valittamalla, jopa joskus sillä saadaan ihan uusia lakeja ja lakimuutoksia aikaiseksi. Kaikkiin päätöksiin on Suomessa nimenomaan se valitusoikeus millä melkein ainoastaan tapahtuu muutos kun on tehty jotain väärin tai virheellisesti.
Ennen kuin sinä rikkauksillasi matkustelet (jos sama joka tätä "ehdotti"), niin mitä jos tutustuisit miten täällä Suomessa homma toimii. Tietenkin ei tarvitse, jos vain vitsinä tosiaan heitit eikä todellisuudessa ole pääkoppa ihan noin tyhjää täynnä. :D Anonyymi kirjoitti:
Vähän luulen, että asenteesi olisi himpan verran erilainen, jos kasvotusten keskustelisimme. Voisit palauttaa mieleen se nettiketti. Ihan oikeasti. Tämähän ON kuitenkin keskustelupalsta.
No sitten niin.. Onneksi olkoon sinulle saavutuksestasi. Minäpä täällä teen aaltoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahahahaha! Tuo oli tosi hyvä vitsi!
Suomen byrokratia ja sen muutoksen nimenomaan tapahtuu valittamalla, jopa joskus sillä saadaan ihan uusia lakeja ja lakimuutoksia aikaiseksi. Kaikkiin päätöksiin on Suomessa nimenomaan se valitusoikeus millä melkein ainoastaan tapahtuu muutos kun on tehty jotain väärin tai virheellisesti.
Ennen kuin sinä rikkauksillasi matkustelet (jos sama joka tätä "ehdotti"), niin mitä jos tutustuisit miten täällä Suomessa homma toimii. Tietenkin ei tarvitse, jos vain vitsinä tosiaan heitit eikä todellisuudessa ole pääkoppa ihan noin tyhjää täynnä. :DIdiootti, on valittamista ja valittamista! Moniko lakimuutos on syntynyt siitä, että on valittanut kurjuutta suomi24:lla?
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No sitten niin.. Onneksi olkoon sinulle saavutuksestasi. Minäpä täällä teen aaltoja.
T. Ville 5 v.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Idiootti, on valittamista ja valittamista! Moniko lakimuutos on syntynyt siitä, että on valittanut kurjuutta suomi24:lla?
Aaawww~ Oi kuinka sä olet niin söpö! :3
- Anonyymi
Väkivaltaisia suhteita on monenlaisia, eikä ole pelkästään vain niitä vaimon-hak.k.aaja suhteita. Tällaisissa tapauksissa on usein vaikea selvittää, että kuka on se joka vain alistuu ja luulee tekevänsä hyvää kun myötäilee toisen käytöstä/pitää sitä normaalina vai onko itse aiheuttaja.
Huom. En sano, että jossain väkivalta tilanteessa pitää syyttää uhria. Nykypäivänä nämä suhteet missä ei voida syystä tai toisesta hyvin on niin usein päässyt sen verran monimutkaisesti, ettei enää tiedä kuka hoitaa huonosti ketä.
Se on typerää, että yleensä vasta sitten kun fyysisesti näkyy ja on fyysisesti terveydelle haittaa niin puututaan näihin asioihin - vaikka pitkään oli selkeitä merkkejä muista pahoinpitely muodoista. Mitä kauemmin jatkuu niin vaikeampi enää tietää onko ollut tietoista - vai tiedostomatonta käytöstä, sekä saman tutun kaavan muuttaminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa.No väkivaltajutut on aina hanurista... Mutta jotenkin nekin on selkeämpiä ja niissä on jotain konkreettista pahaa.
jotkin henkisen väkivallan tapaukset taas on usein paljon monimutkaisempia, niin uhreille ja sivusta seuraajille. Mulla oli lasten äitin kanssa suhteessa henkistä väkivaltaa paljon. Sen huomasi vasta konkreettisesti, kun erottiin. Moni ystävä ja siskokin sanoi, että kun erosin, olin taas oma itseni, suhteessa olin vaan zombi.
Ja kaikkien tälläisten jälkeen on vielä itse kannettava se vastuu siitä ihan itse...ei ole vaikka seuraavassa suhteessa sen toisen vastuulla, mitä minulle on jäänyt traumoja...ja sama se on väkivaltaisen suhteen jälkeenkin sillä uhrilla... ja tekijälläkin. Sekin on voinut ajautua siihen tilanteeseen vaikka kun ei osaa hahmottaa omia tunteitaan...
Nämä jos oliskin mustavalkoisia juttuja, mitkä vois vaan pistää halki poikki ja nippuun ja jatkaa niin kuin ei mitään.- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No väkivaltajutut on aina hanurista... Mutta jotenkin nekin on selkeämpiä ja niissä on jotain konkreettista pahaa.
jotkin henkisen väkivallan tapaukset taas on usein paljon monimutkaisempia, niin uhreille ja sivusta seuraajille. Mulla oli lasten äitin kanssa suhteessa henkistä väkivaltaa paljon. Sen huomasi vasta konkreettisesti, kun erottiin. Moni ystävä ja siskokin sanoi, että kun erosin, olin taas oma itseni, suhteessa olin vaan zombi.
Ja kaikkien tälläisten jälkeen on vielä itse kannettava se vastuu siitä ihan itse...ei ole vaikka seuraavassa suhteessa sen toisen vastuulla, mitä minulle on jäänyt traumoja...ja sama se on väkivaltaisen suhteen jälkeenkin sillä uhrilla... ja tekijälläkin. Sekin on voinut ajautua siihen tilanteeseen vaikka kun ei osaa hahmottaa omia tunteitaan...
Nämä jos oliskin mustavalkoisia juttuja, mitkä vois vaan pistää halki poikki ja nippuun ja jatkaa niin kuin ei mitään.Henkinen väkivaltakin jättää pahat jäljet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Henkinen väkivaltakin jättää pahat jäljet.
Minkä takia ei pääse kotiin ilman niitä tuntemattomia "vastaanottajia"? Sen pitää loppua!
Anonyymi kirjoitti:
Henkinen väkivaltakin jättää pahat jäljet.
Joo, tiedän...ehkä itsekin olen aliarvioinut ne..??
Sitä on niin onnellinen, kun pääsee jo pois siitä henkisestä väkivallasta, ettei enää halua sitä ehkä käydä läpi, mutta kyllä kaikki tulee aikanaan vastaan....niin se on.Disse kirjoitti:
No väkivaltajutut on aina hanurista... Mutta jotenkin nekin on selkeämpiä ja niissä on jotain konkreettista pahaa.
jotkin henkisen väkivallan tapaukset taas on usein paljon monimutkaisempia, niin uhreille ja sivusta seuraajille. Mulla oli lasten äitin kanssa suhteessa henkistä väkivaltaa paljon. Sen huomasi vasta konkreettisesti, kun erottiin. Moni ystävä ja siskokin sanoi, että kun erosin, olin taas oma itseni, suhteessa olin vaan zombi.
Ja kaikkien tälläisten jälkeen on vielä itse kannettava se vastuu siitä ihan itse...ei ole vaikka seuraavassa suhteessa sen toisen vastuulla, mitä minulle on jäänyt traumoja...ja sama se on väkivaltaisen suhteen jälkeenkin sillä uhrilla... ja tekijälläkin. Sekin on voinut ajautua siihen tilanteeseen vaikka kun ei osaa hahmottaa omia tunteitaan...
Nämä jos oliskin mustavalkoisia juttuja, mitkä vois vaan pistää halki poikki ja nippuun ja jatkaa niin kuin ei mitään.". suhteessa olin vaan zombi..."
Niin olit kuin kuoleman haamu..... joo. Näin olen kuullut kuvailtavan erästä samassa tilanteessa ollutta.
Siitä toipuminen ottaa muuten aikansa.elisakettu kirjoitti:
". suhteessa olin vaan zombi..."
Niin olit kuin kuoleman haamu..... joo. Näin olen kuullut kuvailtavan erästä samassa tilanteessa ollutta.
Siitä toipuminen ottaa muuten aikansa.No oon mä kuullut juttuja, että tuumin vaan lasittunein silmin " no näin meillä" kun sisko ihmetteli, että miten se voi olla noin.
Kaverit aina kysyi mua vaikka minne, mutta muistavat vaan kysyneen, ettei mulle tul epaha mieli, mutta tiesivät, etten pääse.
Eihän mulla ollut oikeastaan mitään omaa elämää.
Nyt on vaikea edes muistella, että mitä se oli ja miltä se tuntui... ainoa mitä muistan, että se ei tuntunut reilulle. Oli vaan exän laki ja se muutteli sitä sen mukaan, mikä oli sen tarve...Ja jotenkin se manipuloi mut ihan tyystin. Yks konsti oli peloittelu. Mutta myös syyllistäminen. Mähän pein kaikkeen pahaan loppujen lopuksi itse itseäni syyllisenä. Ja vaikea uskoa, että tavallaan olin niin vietävissä, mutta jokatapauksessa niin olin...Disse kirjoitti:
No oon mä kuullut juttuja, että tuumin vaan lasittunein silmin " no näin meillä" kun sisko ihmetteli, että miten se voi olla noin.
Kaverit aina kysyi mua vaikka minne, mutta muistavat vaan kysyneen, ettei mulle tul epaha mieli, mutta tiesivät, etten pääse.
Eihän mulla ollut oikeastaan mitään omaa elämää.
Nyt on vaikea edes muistella, että mitä se oli ja miltä se tuntui... ainoa mitä muistan, että se ei tuntunut reilulle. Oli vaan exän laki ja se muutteli sitä sen mukaan, mikä oli sen tarve...Ja jotenkin se manipuloi mut ihan tyystin. Yks konsti oli peloittelu. Mutta myös syyllistäminen. Mähän pein kaikkeen pahaan loppujen lopuksi itse itseäni syyllisenä. Ja vaikea uskoa, että tavallaan olin niin vietävissä, mutta jokatapauksessa niin olin...Voi perseensuti.
Tiedän tuon kyllä. Olen kuullut millaista se on ja mitä kaikkea se ihmiselle tekee. Zombi kuvaa hyvin sitä.
Ja ihminen eristetään muista.
Tuosta toipuminen voi tosiaan viedä vuosia. Ihmetellä, mitä helvettiä oikein tapahtui ja miksi. Jos joskus vielä jaksat (tai haluat), tee ajatuskartta - mindmap. Se saattaa auttaa avaamaan joitain asioita.elisakettu kirjoitti:
Voi perseensuti.
Tiedän tuon kyllä. Olen kuullut millaista se on ja mitä kaikkea se ihmiselle tekee. Zombi kuvaa hyvin sitä.
Ja ihminen eristetään muista.
Tuosta toipuminen voi tosiaan viedä vuosia. Ihmetellä, mitä helvettiä oikein tapahtui ja miksi. Jos joskus vielä jaksat (tai haluat), tee ajatuskartta - mindmap. Se saattaa auttaa avaamaan joitain asioita.No oon mä päässäni jo rakennellut sellaista karttaa.. Mä rupattelen itselleni jossain tyhjässä kämpässä näitä tai sit täällä töissä yksin... Niinkin se konkretisoituu.
Mutta kaikkia traumaan liittyviä reagointeja ei huomaa vasta kun ne tulee... että altistus on ainoa tapa nähdä... Ja se onkin sitten aikamoinen rasti...
No eiköähän nää ennen monttuun heittäytymistä ole selvillä. :oDDisse kirjoitti:
No oon mä päässäni jo rakennellut sellaista karttaa.. Mä rupattelen itselleni jossain tyhjässä kämpässä näitä tai sit täällä töissä yksin... Niinkin se konkretisoituu.
Mutta kaikkia traumaan liittyviä reagointeja ei huomaa vasta kun ne tulee... että altistus on ainoa tapa nähdä... Ja se onkin sitten aikamoinen rasti...
No eiköähän nää ennen monttuun heittäytymistä ole selvillä. :oDHmm. Kysyisin vielä sulta, onko vielä posttraumaattisia oireita. Joissain tilanteissa? Ainahan ei tarvitse juuri vastaavassa tilanteessa olla läsnä.
Älä ihmettele tai koe huonoa oloa sen vuoksi. Joillakin saattaa kestää ne todella kauan, kymmenen vuotta tai ylikin tai vielä pidempään.Anonyymi kirjoitti:
Henkinen väkivaltakin jättää pahat jäljet.
” Henkinen väkivaltakin jättää pahat jäljet.”
juuri niin jättää vuosien ajan vain kiusaajien raatelemaan eikä saa edes puolustautua kumma juttu nostetaan samoja asioita ja käytetään hyväksi tekstiä vääristämällä ja juorutaan selän takana pahoja palstalla.
Enemmikseen on nyt palstalaistan hoito jotka on minua syyttänyt ja kiusannut kun rehellinen olen asia menee eteenpäin on hyvö itse olla oikeassa ja näyttää heille minun syyttäminen omien ongelmista.
minulle on jo riittänyt tämä ja kukaan ei muka huomaa. Kuule minä huomaan.
On todella kummallista palstalla meno kyllä ne vanhat viestit tallella on.elisakettu kirjoitti:
Hmm. Kysyisin vielä sulta, onko vielä posttraumaattisia oireita. Joissain tilanteissa? Ainahan ei tarvitse juuri vastaavassa tilanteessa olla läsnä.
Älä ihmettele tai koe huonoa oloa sen vuoksi. Joillakin saattaa kestää ne todella kauan, kymmenen vuotta tai ylikin tai vielä pidempään.Siis fyysisiä oireita? (kö) Ei ne kovin voimakkaita ole ja tulevat tietoisuuteen myöhemmin... sitten ihmettelen niitä, enkä osaa yhdistää ainakaan mihinkään suoraan entiseen...
Mä luulen, että silloin kun joskus Linukan kanssa väännettiin, mä aloin hyväksymään pikkuhiljaa sitä uhrina olemista... Ja sit pikkuhiljaa hyväksyin ne kaikki tapahtuneiksi ja anteeksiannoin exälle ne teot.. Mutta nämä traumat, mitä en ehkä ole käynyt läpi, on sellaisia tuntemattomia ihme mörköjä, mitkä putkahtelee mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä.. Vaillejäämistä, hyväksikäytön pelkoa, epäoikeudenmukaisuuden tuntua ja mitä lie...No voimakkain kokemus oli varmaan kerran menettämisenpelko... siinä oli jopa fyysisiä tunteita...sydän hakkas ja jonkinlaisia paniikkihäiriöoireita. Toisenkin kerran se tuli, mutta ei ollut niin voimakas.
No en mä ihmettele näitä... enkä näistä muita syytä, en myös itseäni. Mitä nyt välillä vähän tympii jo, kun vois touhuilla mukavempienkin asioitten kanssa. :oDDisse kirjoitti:
Joo, tiedän...ehkä itsekin olen aliarvioinut ne..??
Sitä on niin onnellinen, kun pääsee jo pois siitä henkisestä väkivallasta, ettei enää halua sitä ehkä käydä läpi, mutta kyllä kaikki tulee aikanaan vastaan....niin se on.Toivoisin kovin että tuntisit oikeasti noin.
valtakunta kirjoitti:
Toivoisin kovin että tuntisit oikeasti noin.
No siis tunsin onnellisuutta, mutta nyt se on jo mennyttä...en oikeastaan enää pahaa oloa siitä tunne. Voi ihan rauhassa turista, ei tuo mitään huonoja fiiliksiä tuo elämänvaihe..
Disse kirjoitti:
Siis fyysisiä oireita? (kö) Ei ne kovin voimakkaita ole ja tulevat tietoisuuteen myöhemmin... sitten ihmettelen niitä, enkä osaa yhdistää ainakaan mihinkään suoraan entiseen...
Mä luulen, että silloin kun joskus Linukan kanssa väännettiin, mä aloin hyväksymään pikkuhiljaa sitä uhrina olemista... Ja sit pikkuhiljaa hyväksyin ne kaikki tapahtuneiksi ja anteeksiannoin exälle ne teot.. Mutta nämä traumat, mitä en ehkä ole käynyt läpi, on sellaisia tuntemattomia ihme mörköjä, mitkä putkahtelee mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä.. Vaillejäämistä, hyväksikäytön pelkoa, epäoikeudenmukaisuuden tuntua ja mitä lie...No voimakkain kokemus oli varmaan kerran menettämisenpelko... siinä oli jopa fyysisiä tunteita...sydän hakkas ja jonkinlaisia paniikkihäiriöoireita. Toisenkin kerran se tuli, mutta ei ollut niin voimakas.
No en mä ihmettele näitä... enkä näistä muita syytä, en myös itseäni. Mitä nyt välillä vähän tympii jo, kun vois touhuilla mukavempienkin asioitten kanssa. :oDNe möröt just. Erilaiset pelko-oireet ja mahdollisesti myös paniikkioireet tai -kohtaukset.
Kyllä ne helpottaa ajan myötä. Mutta ehkä olis hyvä tunnistaa ne, mistä ne johtui. Ja sitten myös selittää itselle; hei sä olet turvassa. Se (paha) ei ole tässä läsnä, ei uhkaa sua, se on muisto - takauma. Olet irti. Olet turvassa.elisakettu kirjoitti:
Ne möröt just. Erilaiset pelko-oireet ja mahdollisesti myös paniikkioireet tai -kohtaukset.
Kyllä ne helpottaa ajan myötä. Mutta ehkä olis hyvä tunnistaa ne, mistä ne johtui. Ja sitten myös selittää itselle; hei sä olet turvassa. Se (paha) ei ole tässä läsnä, ei uhkaa sua, se on muisto - takauma. Olet irti. Olet turvassa.No sehän se sitten on niissä tilanteissa, että kun ei osaa yhdistää niitä omaan päähän, niin sit etsii syytä ympäristöstä, luonnollisesti ja se saattaa ensialkuun käydä ympäristön päälle...eli suhteessa se toinen saa kuulla aiheuttaneensa sen...ja vaikka sanoisin, kuinka, että voi tulla omasta nupista ja nyt en tiedä, niin moni ei niitä osaa olankohautuksella päästää ohi... ne sit nakertaa sitä toista...voi osua omaa mörköä persiille ja sit mentiin molemmat. :oD
No tuohon mä pyrin.... olemaan itselle se turva. Sitä täytyy vaan tosiaan altistaa ja käydä läpi aina kun joku mörkö potkitaan esiin... :o)Disse kirjoitti:
No siis tunsin onnellisuutta, mutta nyt se on jo mennyttä...en oikeastaan enää pahaa oloa siitä tunne. Voi ihan rauhassa turista, ei tuo mitään huonoja fiiliksiä tuo elämänvaihe..
Olisin toivonut muistaisit, mitä henkinen väkivalta on toiselle omasi kokemuksesi kautta.
Anonyyminä en ole koskaan ollut ja olen aina ollut rehellinen.valtakunta kirjoitti:
Olisin toivonut muistaisit, mitä henkinen väkivalta on toiselle omasi kokemuksesi kautta.
Anonyyminä en ole koskaan ollut ja olen aina ollut rehellinen.Joo, kyllä mä muistan...ja muistan, että olisin voinut sen lopettaa milloin vaan. Ei minun siinä olisi tarvinnut olla noinkaan pitkään. Itse minä sitä suostuin ottamaan vastaan. Sinäkin voit lopettaa henkiseltä väkivallalta tuntuvan milloin vaan... Ei sinun ole pakko täällä kirjoitella ja lukea juttuja, jos se sinusta tuntuu pahalta. Moni on koittanut sinulle sitä sanoa ihan hyvällä, mutta jatkat jotain tuulimyllyjä vastaan taistelua vaan...
En mä ole kyllä väittänytkään missään, että oisit anonyymi. Ja mitäpä täällä rehellisyys painaa? Jokainen voi höpötellä mitä huvittaa. Ei kukaan sano missään, että pitäisi totta puhua.
Sanoin, että pidän sinua trollina...en oikeen enää usko, että voisit tosissaan jatkaa tuota poliisilla uhittelua, vaikka ei se tuo mitään hyvää sinulle...pahaa mieltä vaan, kun ei kukaan siitä välitä... Ja minusta tuntuu siltä ihan tosissaan... viinamies jankkaa sitä viinaa pitää juoda mantraa ja sä tätä, että kaikki kiusaa sua, kun eivät ole samaa mieltä sun kanssa ja se onkin sitten poliisiasia... Mikä muuttuu? Ei sitten niin mikään...
Vaikea sua kenenkään on tässä hommassa auttaa... toivotonta.. itse tietenkin voisit lopettaa..- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No väkivaltajutut on aina hanurista... Mutta jotenkin nekin on selkeämpiä ja niissä on jotain konkreettista pahaa.
jotkin henkisen väkivallan tapaukset taas on usein paljon monimutkaisempia, niin uhreille ja sivusta seuraajille. Mulla oli lasten äitin kanssa suhteessa henkistä väkivaltaa paljon. Sen huomasi vasta konkreettisesti, kun erottiin. Moni ystävä ja siskokin sanoi, että kun erosin, olin taas oma itseni, suhteessa olin vaan zombi.
Ja kaikkien tälläisten jälkeen on vielä itse kannettava se vastuu siitä ihan itse...ei ole vaikka seuraavassa suhteessa sen toisen vastuulla, mitä minulle on jäänyt traumoja...ja sama se on väkivaltaisen suhteen jälkeenkin sillä uhrilla... ja tekijälläkin. Sekin on voinut ajautua siihen tilanteeseen vaikka kun ei osaa hahmottaa omia tunteitaan...
Nämä jos oliskin mustavalkoisia juttuja, mitkä vois vaan pistää halki poikki ja nippuun ja jatkaa niin kuin ei mitään.Henkiseenväkivaltaan viittasin paljon, mutta usein vain vasta näkyvään puututaan ja se väkivaltainen fyysinen napsahdus saattaa tapahtua pitkän henkisen rääkin jälkeen. Siksi se ei ole näkyvissä pahoinpitelyissäkään aina ihan itsestään selvää miksi tapahtui ja kuinka pitkään kesti, että päädyttiin tähän pisteeseen.
Anonyymi kirjoitti:
Henkiseenväkivaltaan viittasin paljon, mutta usein vain vasta näkyvään puututaan ja se väkivaltainen fyysinen napsahdus saattaa tapahtua pitkän henkisen rääkin jälkeen. Siksi se ei ole näkyvissä pahoinpitelyissäkään aina ihan itsestään selvää miksi tapahtui ja kuinka pitkään kesti, että päädyttiin tähän pisteeseen.
Joo, no sekinhän on vielä, että tuo henkinen väkivalta saattaa olla ihan normaalia ihmisten kanssakäymistä, mutta kaikki ei ymmärrä ottaa vaikkapa tunteistaan vastuuta. Tulee mieleen vaikka pariskunta, missä on mies ja nainen...tehdään muksu. No mies ei olekaan enää perheessä ehkä se huomion keskipiste, varsinkaan naiselle... Mies voi kokea sen henkisenä väkivaltana, kun lapsi itkee ja pitää meteliä, mutta nainen keskittyy vaan lapseen...Siis karkea esimerkki... Se tilanne voi eskaloitua mistä vaan...
Disse kirjoitti:
Siis fyysisiä oireita? (kö) Ei ne kovin voimakkaita ole ja tulevat tietoisuuteen myöhemmin... sitten ihmettelen niitä, enkä osaa yhdistää ainakaan mihinkään suoraan entiseen...
Mä luulen, että silloin kun joskus Linukan kanssa väännettiin, mä aloin hyväksymään pikkuhiljaa sitä uhrina olemista... Ja sit pikkuhiljaa hyväksyin ne kaikki tapahtuneiksi ja anteeksiannoin exälle ne teot.. Mutta nämä traumat, mitä en ehkä ole käynyt läpi, on sellaisia tuntemattomia ihme mörköjä, mitkä putkahtelee mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä.. Vaillejäämistä, hyväksikäytön pelkoa, epäoikeudenmukaisuuden tuntua ja mitä lie...No voimakkain kokemus oli varmaan kerran menettämisenpelko... siinä oli jopa fyysisiä tunteita...sydän hakkas ja jonkinlaisia paniikkihäiriöoireita. Toisenkin kerran se tuli, mutta ei ollut niin voimakas.
No en mä ihmettele näitä... enkä näistä muita syytä, en myös itseäni. Mitä nyt välillä vähän tympii jo, kun vois touhuilla mukavempienkin asioitten kanssa. :oDNuo on niitä posttraumaattisia juttuja juuri, mitkä putkahtelee pintaan mitä erikoisemmissa kohdissa.
Stressaat traumojesi vuoksi jotakin. Tulee ahdistusta ja saattaa tulla pakokauhu reaktiokin, äkkiä pois tästä tilanteesta, suhteesta jne.J-76 kirjoitti:
Nuo on niitä posttraumaattisia juttuja juuri, mitkä putkahtelee pintaan mitä erikoisemmissa kohdissa.
Stressaat traumojesi vuoksi jotakin. Tulee ahdistusta ja saattaa tulla pakokauhu reaktiokin, äkkiä pois tästä tilanteesta, suhteesta jne.Defenssit ( minän puolustuskeinot) nousee pintaan, kun tulee joku tunnesolmukohta, mikä aika varmasti on juuri peruja sun entisestä elämästä ja traumoistasi.
Mietin tuotakin, älä nyt suutu sitten. Että oisko sulla voinut olla ns. kiltinpojan syndrooma exäsi kanssa, kun käsitykseni mukaan sun vanhemmilla on ollut aika raskaassa hengessä eletty suhde. Siinä mielessä kuten minunkin perheessäni isällä ja äidillä, että isä on dominoiva ja vahva (vaikka onkin oikeasti henkisesti heikko) luonne, joka henkisesti kuormittaa sitä äitiä omalla vaikealla asenteellaan ja ulosannillaan?
Että kun sitä olet seurannut lapsuutesi, niin oisko voinut tulla varkain sitä, että sinä et ainakaan puolisollesi toimi niin ja oletkin ottanut itsellesi vástaavanlaisen henkisesti dominoivan ja raskaan vaimon kuin isäsi oli ja on? Mä nimittäin olen miettinyt, että olen itse kärsinyt kiltinsyndroomasta ja ollut nöyrää kipuun asti suhteessa.
Ettei vaan mun suhde ole, kuten mun vanhemmilla on vaikeina aikoina ollut ja on. Raskas ja ankea, mutta olenkin onnistunut valitsemaan dominoivia kumppaneita sitten itseäni pompottelemaan?J-76 kirjoitti:
Mietin tuotakin, älä nyt suutu sitten. Että oisko sulla voinut olla ns. kiltinpojan syndrooma exäsi kanssa, kun käsitykseni mukaan sun vanhemmilla on ollut aika raskaassa hengessä eletty suhde. Siinä mielessä kuten minunkin perheessäni isällä ja äidillä, että isä on dominoiva ja vahva (vaikka onkin oikeasti henkisesti heikko) luonne, joka henkisesti kuormittaa sitä äitiä omalla vaikealla asenteellaan ja ulosannillaan?
Että kun sitä olet seurannut lapsuutesi, niin oisko voinut tulla varkain sitä, että sinä et ainakaan puolisollesi toimi niin ja oletkin ottanut itsellesi vástaavanlaisen henkisesti dominoivan ja raskaan vaimon kuin isäsi oli ja on? Mä nimittäin olen miettinyt, että olen itse kärsinyt kiltinsyndroomasta ja ollut nöyrää kipuun asti suhteessa.
Ettei vaan mun suhde ole, kuten mun vanhemmilla on vaikeina aikoina ollut ja on. Raskas ja ankea, mutta olenkin onnistunut valitsemaan dominoivia kumppaneita sitten itseäni pompottelemaan?Mullahan on alkoholisteihinkin hiukan nuiva suhtautuminen, en mitenkään huonommin heitä ihmisinä kohtele, mutta en missään nimessä kumppaniksi huolisi mistään hinnasta.
Samaten leimaa kantaa isäni leuhotaminen eri akkojen perässä ja melkein sikiäminen sinne tänne. Mikä oli rikkoa mun perheeni, lapsena sitä isää ja äitiä ei halua mentettää minkään toisen perheen takia.
Siksi ehkä en oikeen tykkää mistään siemenien kylvämisestäkään pitkin kyliä tyyppisistä miehistä, koska dejavu.J-76 kirjoitti:
Mullahan on alkoholisteihinkin hiukan nuiva suhtautuminen, en mitenkään huonommin heitä ihmisinä kohtele, mutta en missään nimessä kumppaniksi huolisi mistään hinnasta.
Samaten leimaa kantaa isäni leuhotaminen eri akkojen perässä ja melkein sikiäminen sinne tänne. Mikä oli rikkoa mun perheeni, lapsena sitä isää ja äitiä ei halua mentettää minkään toisen perheen takia.
Siksi ehkä en oikeen tykkää mistään siemenien kylvämisestäkään pitkin kyliä tyyppisistä miehistä, koska dejavu.Ja tuo alkoholimi hommakin on kotona nähty mitä paskaa sen alholin läträämisen myötä elämään tulee. Siitä läträämisestä kärsii koko perhe.
Samaten olen miettinyt omaa aseksuaalista olemustani, että vaikka se on sisäsyntyistä ja uskon vakaasti myös hormonien olevan oleellinen osa hommassa, niin onhan siihen voinut vaikuttaa omallakin kohdallani se, että minua on jo 4 vuotiaana ahdisteltu seksuaalisesti ensimmäisen kerran. Ja vielä useamman kerran sen jälkeen, eli oiskohan sekin haluttomuus usein myös sitä että seksuaalisuus on ollut jollain tavalla kriittisinä elinvuosina pahaa.
Ahdisteut ja hyväksikäytöt kun saattaa aiheuttaa sen, että ihmisen seksuaalisuus muuttuu ja kärsii. Joskin pitää muistaa että aina nämä syyt ei ole takana, vaan ihan tosiaan luonne ja hormoonit, asenne seksiin ylipäänsä.J-76 kirjoitti:
Ja tuo alkoholimi hommakin on kotona nähty mitä paskaa sen alholin läträämisen myötä elämään tulee. Siitä läträämisestä kärsii koko perhe.
Samaten olen miettinyt omaa aseksuaalista olemustani, että vaikka se on sisäsyntyistä ja uskon vakaasti myös hormonien olevan oleellinen osa hommassa, niin onhan siihen voinut vaikuttaa omallakin kohdallani se, että minua on jo 4 vuotiaana ahdisteltu seksuaalisesti ensimmäisen kerran. Ja vielä useamman kerran sen jälkeen, eli oiskohan sekin haluttomuus usein myös sitä että seksuaalisuus on ollut jollain tavalla kriittisinä elinvuosina pahaa.
Ahdisteut ja hyväksikäytöt kun saattaa aiheuttaa sen, että ihmisen seksuaalisuus muuttuu ja kärsii. Joskin pitää muistaa että aina nämä syyt ei ole takana, vaan ihan tosiaan luonne ja hormoonit, asenne seksiin ylipäänsä.Kunhan kelailen kaikenlaista taas ajankulukseni. :)
J-76 kirjoitti:
Mietin tuotakin, älä nyt suutu sitten. Että oisko sulla voinut olla ns. kiltinpojan syndrooma exäsi kanssa, kun käsitykseni mukaan sun vanhemmilla on ollut aika raskaassa hengessä eletty suhde. Siinä mielessä kuten minunkin perheessäni isällä ja äidillä, että isä on dominoiva ja vahva (vaikka onkin oikeasti henkisesti heikko) luonne, joka henkisesti kuormittaa sitä äitiä omalla vaikealla asenteellaan ja ulosannillaan?
Että kun sitä olet seurannut lapsuutesi, niin oisko voinut tulla varkain sitä, että sinä et ainakaan puolisollesi toimi niin ja oletkin ottanut itsellesi vástaavanlaisen henkisesti dominoivan ja raskaan vaimon kuin isäsi oli ja on? Mä nimittäin olen miettinyt, että olen itse kärsinyt kiltinsyndroomasta ja ollut nöyrää kipuun asti suhteessa.
Ettei vaan mun suhde ole, kuten mun vanhemmilla on vaikeina aikoina ollut ja on. Raskas ja ankea, mutta olenkin onnistunut valitsemaan dominoivia kumppaneita sitten itseäni pompottelemaan?Sori, meni vahingossa Valtakunnalle Disselle meinattu viesti. :)
J-76 kirjoitti:
Mietin tuotakin, älä nyt suutu sitten. Että oisko sulla voinut olla ns. kiltinpojan syndrooma exäsi kanssa, kun käsitykseni mukaan sun vanhemmilla on ollut aika raskaassa hengessä eletty suhde. Siinä mielessä kuten minunkin perheessäni isällä ja äidillä, että isä on dominoiva ja vahva (vaikka onkin oikeasti henkisesti heikko) luonne, joka henkisesti kuormittaa sitä äitiä omalla vaikealla asenteellaan ja ulosannillaan?
Että kun sitä olet seurannut lapsuutesi, niin oisko voinut tulla varkain sitä, että sinä et ainakaan puolisollesi toimi niin ja oletkin ottanut itsellesi vástaavanlaisen henkisesti dominoivan ja raskaan vaimon kuin isäsi oli ja on? Mä nimittäin olen miettinyt, että olen itse kärsinyt kiltinsyndroomasta ja ollut nöyrää kipuun asti suhteessa.
Ettei vaan mun suhde ole, kuten mun vanhemmilla on vaikeina aikoina ollut ja on. Raskas ja ankea, mutta olenkin onnistunut valitsemaan dominoivia kumppaneita sitten itseäni pompottelemaan?” Mietin tuotakin, älä nyt suutu sitten. Että oisko sulla voinut olla ns. kiltinpojan syndrooma exäsi kanssa, kun käsitykseni mukaan sun vanhemmilla on ollut aika raskaassa hengessä eletty suhde. Siinä mielessä kuten minunkin perheessäni isällä ja äidillä, että isä on dominoiva ja vahva (vaikka onkin oikeasti henkisesti heikko) luonne, joka henkisesti kuormittaa sitä äitiä omalla vaikealla asenteellaan ja ulosannillaan?”
En yhtään mitään tajua mitä puhut. Tarkoitit varmaan disseä.J-76 kirjoitti:
Sori, meni vahingossa Valtakunnalle Disselle meinattu viesti. :)
Nonii arvasinkin vielä oikein vaikka olin ihan ihmeissään, joten vähän lukkiuduin mitä ihmettä kirjotan.
valtakunta kirjoitti:
Nonii arvasinkin vielä oikein vaikka olin ihan ihmeissään, joten vähän lukkiuduin mitä ihmettä kirjotan.
Heh, joo mulla kävi kämmi. Viestipuusta tajusin vasta, kun äkkäsin lukea mihin olen vastannut ja siinä luki sinun nimimerkki. :D
valtakunta kirjoitti:
” Mietin tuotakin, älä nyt suutu sitten. Että oisko sulla voinut olla ns. kiltinpojan syndrooma exäsi kanssa, kun käsitykseni mukaan sun vanhemmilla on ollut aika raskaassa hengessä eletty suhde. Siinä mielessä kuten minunkin perheessäni isällä ja äidillä, että isä on dominoiva ja vahva (vaikka onkin oikeasti henkisesti heikko) luonne, joka henkisesti kuormittaa sitä äitiä omalla vaikealla asenteellaan ja ulosannillaan?”
En yhtään mitään tajua mitä puhut. Tarkoitit varmaan disseä.Jep, sori vielä hosuheikillä (minä) kävi vahinko. :)
J-76 kirjoitti:
Heh, joo mulla kävi kämmi. Viestipuusta tajusin vasta, kun äkkäsin lukea mihin olen vastannut ja siinä luki sinun nimimerkki. :D
Sitä tapahtuu.
J-76 kirjoitti:
Kunhan kelailen kaikenlaista taas ajankulukseni. :)
Joo. Kyllä olin tuollainen. 😊
Vähän kuin palstalta tuttu k&k-mies. 😜
Tein vaikka mitä, mitä toinen halusi, mutta silloin kun kumarruin yhteen hänen haluunsa, pyllistin toiselle ja sain siitä huudit.
Kokoajan samaa ja olin nruvoton, lopuksi en vaan enää jaksanut välittää enää mistään. Onneks työ vaihtui ja oli kerrankin aikaa miettiä itseään. Ja sain keskusteluapua, että tajusin, etten olekaan se paha, vaan uhri. Silleen pääsin eroon kiinni.
Lisäksi mun silloin minäkuva perustui suorittamiseen. Olin jotain vaan suorituksen kautta, elin kehuista, mitä sai turhaan odotella. Tein päivätöitä, remppasin ja vahdin muksuja, kävin kaupassa niiden kanssa jne. Yösyötöistä lähtien. Toisaalta noi muksujen ksnssa olot oli vaan hyvä juttu.
Mutta tämä oli mun eka suhde... siinä muodostui mun käsitys parisuhteesta. Toinen olikin sitten jotain ihan muuta, niin olihan se aika huikeaa. 😬
Mutta traumat seuras. Ja ei toi minäkuva ollut juuri muuttunut. Sitä työstelin sen suhteen jälkeen... mutta ei ihan nappiin mennyt senkään jälkeen. Yhä huomioin itseäni liian vähän ja jäin suhteessa toiseksi, ainakin omasta mielestä. Ja siinäkin on vaan kyse mahdollistamisesta. Olisi voinut ottaa kevyemmin, mutta mitä vaikeampaa oli, sitä enemmän mä puskin...
Jotenkin en edes miettinyt mitää traumoja enää tästä ekasta, mutta luultavasti mun fiilingit puski paljon niistä...
Mutta näin... eikä nyt oikein kaiken jälkeen yhä oke kukaan sytyttänyt, vaan pakittelen pois...Disse kirjoitti:
Joo. Kyllä olin tuollainen. 😊
Vähän kuin palstalta tuttu k&k-mies. 😜
Tein vaikka mitä, mitä toinen halusi, mutta silloin kun kumarruin yhteen hänen haluunsa, pyllistin toiselle ja sain siitä huudit.
Kokoajan samaa ja olin nruvoton, lopuksi en vaan enää jaksanut välittää enää mistään. Onneks työ vaihtui ja oli kerrankin aikaa miettiä itseään. Ja sain keskusteluapua, että tajusin, etten olekaan se paha, vaan uhri. Silleen pääsin eroon kiinni.
Lisäksi mun silloin minäkuva perustui suorittamiseen. Olin jotain vaan suorituksen kautta, elin kehuista, mitä sai turhaan odotella. Tein päivätöitä, remppasin ja vahdin muksuja, kävin kaupassa niiden kanssa jne. Yösyötöistä lähtien. Toisaalta noi muksujen ksnssa olot oli vaan hyvä juttu.
Mutta tämä oli mun eka suhde... siinä muodostui mun käsitys parisuhteesta. Toinen olikin sitten jotain ihan muuta, niin olihan se aika huikeaa. 😬
Mutta traumat seuras. Ja ei toi minäkuva ollut juuri muuttunut. Sitä työstelin sen suhteen jälkeen... mutta ei ihan nappiin mennyt senkään jälkeen. Yhä huomioin itseäni liian vähän ja jäin suhteessa toiseksi, ainakin omasta mielestä. Ja siinäkin on vaan kyse mahdollistamisesta. Olisi voinut ottaa kevyemmin, mutta mitä vaikeampaa oli, sitä enemmän mä puskin...
Jotenkin en edes miettinyt mitää traumoja enää tästä ekasta, mutta luultavasti mun fiilingit puski paljon niistä...
Mutta näin... eikä nyt oikein kaiken jälkeen yhä oke kukaan sytyttänyt, vaan pakittelen pois...Ihan ymmärrettävää. Toisaalta on kaiken kuran seurauksena silti hyvä asia, että nyt tiedät ja tiedostat (vaikka ahdistaisikin), että mistä kaikki juontuu ja että kulmia voi yrittää hioa. Jos sen verran itsestäni taas, että hankalien suhteiden jälkeen olen muuttunut itsekin silleen hankalemmaksi, että en ole enää vati johon vaan heitetään jotain.
Puutun äkkiä kohteluun, josta en tykkää. Mutta varmasti joustan vieläkin välillä liikaa, koska emmppaan aina toisen olotilaa ( vaikka olisi itselläkin olotilassa jaksamista), mutta niin se vaan menee.
Saattaako tulla uhmaikäkin vielä, kun oppii pitämään puolensa? :D- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Joo, kyllä mä muistan...ja muistan, että olisin voinut sen lopettaa milloin vaan. Ei minun siinä olisi tarvinnut olla noinkaan pitkään. Itse minä sitä suostuin ottamaan vastaan. Sinäkin voit lopettaa henkiseltä väkivallalta tuntuvan milloin vaan... Ei sinun ole pakko täällä kirjoitella ja lukea juttuja, jos se sinusta tuntuu pahalta. Moni on koittanut sinulle sitä sanoa ihan hyvällä, mutta jatkat jotain tuulimyllyjä vastaan taistelua vaan...
En mä ole kyllä väittänytkään missään, että oisit anonyymi. Ja mitäpä täällä rehellisyys painaa? Jokainen voi höpötellä mitä huvittaa. Ei kukaan sano missään, että pitäisi totta puhua.
Sanoin, että pidän sinua trollina...en oikeen enää usko, että voisit tosissaan jatkaa tuota poliisilla uhittelua, vaikka ei se tuo mitään hyvää sinulle...pahaa mieltä vaan, kun ei kukaan siitä välitä... Ja minusta tuntuu siltä ihan tosissaan... viinamies jankkaa sitä viinaa pitää juoda mantraa ja sä tätä, että kaikki kiusaa sua, kun eivät ole samaa mieltä sun kanssa ja se onkin sitten poliisiasia... Mikä muuttuu? Ei sitten niin mikään...
Vaikea sua kenenkään on tässä hommassa auttaa... toivotonta.. itse tietenkin voisit lopettaa..Niinpä joo.
Niin normielämässä (joka aika harvoin on täysin "normaalia") kuin myös tällä palstalla (viinamies, valtakunta) on usein ainoastaan kaksi vaihtoehtoa - joko ottaa tai jättää.
Kriisiytyneessä parisuhteessa, jossa moniongelmainen puoliso ei halua apua eikä näe omaa tilannettaan, ei auta muu kuin ero - että sen mahdollistajapuoliso hakee eroa. Moniongelmainen ei hae. Hän tarvitsee kannattelijan.
Palstalla "keskustelu" viinamiehen ja valtakunnan kanssa on samanlaista kuin missä tahansa livesuhteessakin. Kun toinen puolisko ei siedä toisilta mitään eikä ota mitään vastaan, ei edes halua ymmärtää toisten ihmisten ajatuksia. Pahimmillaan uhkaillaan jokatoisessa lauseessa poliisilla - niin eihän siinäkään auta keskustella ei mikään muu kuin "jättää". Jos arvon nikit eivät itse älyä lopettaa (ei älyä), niin muut kirjoittelijat voivat lopettaa kommentoinnin heille. J-76 kirjoitti:
Ihan ymmärrettävää. Toisaalta on kaiken kuran seurauksena silti hyvä asia, että nyt tiedät ja tiedostat (vaikka ahdistaisikin), että mistä kaikki juontuu ja että kulmia voi yrittää hioa. Jos sen verran itsestäni taas, että hankalien suhteiden jälkeen olen muuttunut itsekin silleen hankalemmaksi, että en ole enää vati johon vaan heitetään jotain.
Puutun äkkiä kohteluun, josta en tykkää. Mutta varmasti joustan vieläkin välillä liikaa, koska emmppaan aina toisen olotilaa ( vaikka olisi itselläkin olotilassa jaksamista), mutta niin se vaan menee.
Saattaako tulla uhmaikäkin vielä, kun oppii pitämään puolensa? :DNo sinäänsä vähän huono sanoa noista muista suhteista, että mikä meni ja millä tavalla, kun analysoinnit oon tehnyt vain minä. Vaikka kuinka yrittäisin katsoa niitä kokonsisuutena, ne on vaan minun kokemuksia...
Eli itsellä on sellainen käsitys, että noita traumoja olisi pitänyt käsitellä siinä suhteessa jo minun traumoina, mutta niin ei käynyt, vaan siihen lankesi sunuverho, mistä ei tiennyt kenen tunteita ja oloja siinä käsitellään. Vaikka kuinka sanoo jollekin ihmiselle, että ei tässä olla kokonaisia ja rikki on, niin on se toinenkin... siinä ei tule kuin sekasotku...
Ehkä olis hyvä munkin vaan kuitenkin mennä jotakin kautta ammattilaisen juttusille, eikä yrittää vängätä yksin...🤔
Ainoa on, että miten ne traumat sitten saa käytyä, jos ei ole altistusta? Mutta kaippa ne ammattilaiset osais? 🤷♂️Disse kirjoitti:
No sinäänsä vähän huono sanoa noista muista suhteista, että mikä meni ja millä tavalla, kun analysoinnit oon tehnyt vain minä. Vaikka kuinka yrittäisin katsoa niitä kokonsisuutena, ne on vaan minun kokemuksia...
Eli itsellä on sellainen käsitys, että noita traumoja olisi pitänyt käsitellä siinä suhteessa jo minun traumoina, mutta niin ei käynyt, vaan siihen lankesi sunuverho, mistä ei tiennyt kenen tunteita ja oloja siinä käsitellään. Vaikka kuinka sanoo jollekin ihmiselle, että ei tässä olla kokonaisia ja rikki on, niin on se toinenkin... siinä ei tule kuin sekasotku...
Ehkä olis hyvä munkin vaan kuitenkin mennä jotakin kautta ammattilaisen juttusille, eikä yrittää vängätä yksin...🤔
Ainoa on, että miten ne traumat sitten saa käytyä, jos ei ole altistusta? Mutta kaippa ne ammattilaiset osais? 🤷♂️Joo, useinhan ne kaikki karille karahtaneet suhteet jää itselle sellaisiksi yksipuolisiksi mielikuviksi siitä kuka teki mitäkin ja mikä siinä mätti kelläkin. Omaa itseään voi miettiä ja purkaa atomeiksi, mutta se toisen näkemys ja kokemus voi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.
Ja usein jääkin, kun suhde on lopetettu jo. Siinä sitten soudat ja huopaat.
No jos yhtään sille tuntuu, että joku "pomminpurkaja" olisi hyväksi, niin ilmanmuuta sitä kannattaa kokeilla. Siitä voi olla apua, että joku selkeyttää tilannetta ja ehkä pystyy antamaan jotain eväitä purtavaksi. Ja joku "ulkopulinen", mutta asioihin perehtynyt ihminen luultavasti onkin kaikista paras tarttumaan härkää sarvista, kun tuttavat helposti taputtelee selkään eikä kehtaa sanoa, vaikka joskus olisi aihettakin jostain sanoa.
Voi tulla rankkojakin tunnekuohuja vastaan siinä itseään tonkiessa. Mutta se voi olla tarpeen, että tulehdus pääsee ikinä paranemaan.
"Märkä" pääsee ulos pesäkkeestään vertauskuvallisesti.
Kyllä sä sitä altistusta saat taas seuraavaa suhdetta kokoillessa. :D
Toiset ihmiset on siitä mainioita, että ne kyllä pistää sut koetukselle ja testiin, halusi tai ei. Ellei kokonaan ala välttelemään ihmisiä. :)J-76 kirjoitti:
Joo, useinhan ne kaikki karille karahtaneet suhteet jää itselle sellaisiksi yksipuolisiksi mielikuviksi siitä kuka teki mitäkin ja mikä siinä mätti kelläkin. Omaa itseään voi miettiä ja purkaa atomeiksi, mutta se toisen näkemys ja kokemus voi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.
Ja usein jääkin, kun suhde on lopetettu jo. Siinä sitten soudat ja huopaat.
No jos yhtään sille tuntuu, että joku "pomminpurkaja" olisi hyväksi, niin ilmanmuuta sitä kannattaa kokeilla. Siitä voi olla apua, että joku selkeyttää tilannetta ja ehkä pystyy antamaan jotain eväitä purtavaksi. Ja joku "ulkopulinen", mutta asioihin perehtynyt ihminen luultavasti onkin kaikista paras tarttumaan härkää sarvista, kun tuttavat helposti taputtelee selkään eikä kehtaa sanoa, vaikka joskus olisi aihettakin jostain sanoa.
Voi tulla rankkojakin tunnekuohuja vastaan siinä itseään tonkiessa. Mutta se voi olla tarpeen, että tulehdus pääsee ikinä paranemaan.
"Märkä" pääsee ulos pesäkkeestään vertauskuvallisesti.
Kyllä sä sitä altistusta saat taas seuraavaa suhdetta kokoillessa. :D
Toiset ihmiset on siitä mainioita, että ne kyllä pistää sut koetukselle ja testiin, halusi tai ei. Ellei kokonaan ala välttelemään ihmisiä. :)Olen tässä itsekin miettinyt, että vaikka mitään ei ole mielen päällä nyt, eikä ahdista muu kuin kivut. Niin voisin itsekin käväistä vastoin toimintatapojani tapaamassa jotakin terapeuttia. Kyllä mullakin tuolla syvällä sisällä jotain on tiukassa mytyssä, vaikkei se nouse pintaan eikä näyttäydy suoraan, niin silti tuntuu että olisi ehkä joskus hyvä puhua kaikki elämänmittainen paska pois sydämeltään. Mitä sinne on kertynyt vuosien saatossa.
Puhdistuskuurimaisesti, puhua, itkeä ja nauraa mitä milloinkin tuloilla on. Varsinaisesti mikään ei nyt ahdista, ihan rento olotila.
Mutta on mullakin selvityksen alla mihin mä kykenen näillä rajoitteilla, joita arkeen nousee fyysisten ongelmien puolesta ja onko osaan niistä kuitenkin syy ja vika päässä, myös psyykkisen puolen kannalta. Ei vain fyysinen päänsisältö siis. :)
Jahka nyt ensin se neurologi on pääni tutkinut siis.- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
Joo, useinhan ne kaikki karille karahtaneet suhteet jää itselle sellaisiksi yksipuolisiksi mielikuviksi siitä kuka teki mitäkin ja mikä siinä mätti kelläkin. Omaa itseään voi miettiä ja purkaa atomeiksi, mutta se toisen näkemys ja kokemus voi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.
Ja usein jääkin, kun suhde on lopetettu jo. Siinä sitten soudat ja huopaat.
No jos yhtään sille tuntuu, että joku "pomminpurkaja" olisi hyväksi, niin ilmanmuuta sitä kannattaa kokeilla. Siitä voi olla apua, että joku selkeyttää tilannetta ja ehkä pystyy antamaan jotain eväitä purtavaksi. Ja joku "ulkopulinen", mutta asioihin perehtynyt ihminen luultavasti onkin kaikista paras tarttumaan härkää sarvista, kun tuttavat helposti taputtelee selkään eikä kehtaa sanoa, vaikka joskus olisi aihettakin jostain sanoa.
Voi tulla rankkojakin tunnekuohuja vastaan siinä itseään tonkiessa. Mutta se voi olla tarpeen, että tulehdus pääsee ikinä paranemaan.
"Märkä" pääsee ulos pesäkkeestään vertauskuvallisesti.
Kyllä sä sitä altistusta saat taas seuraavaa suhdetta kokoillessa. :D
Toiset ihmiset on siitä mainioita, että ne kyllä pistää sut koetukselle ja testiin, halusi tai ei. Ellei kokonaan ala välttelemään ihmisiä. :)"Omaa itseään voi miettiä ja purkaa atomeiksi, mutta se toisen näkemys ja kokemus voi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi."
Minulla oli ex-suhteessani tapana purkaa kaikki atomeiksi - myös tai etenkin exän näkemykset. Jälkikäteen vasta ymmärsin ymmärtäneeni exää liikaa. Vasta kun parisuhdeuupumus oli jo hyvässä nousussa ja huomasin lastenkin voivan huonosti, ymmärsin erota.
Toisen ymmärtäminen on hyvä juttu, mutta liiallinen ymmärtäminen on omalle terveydelle haitallista. Missä se raja kulkee on kuin veteen piirretty viiva. Ei sitä näe ennenkuin alkaa voida huonosti. - Anonyymi
J-76 kirjoitti:
Olen tässä itsekin miettinyt, että vaikka mitään ei ole mielen päällä nyt, eikä ahdista muu kuin kivut. Niin voisin itsekin käväistä vastoin toimintatapojani tapaamassa jotakin terapeuttia. Kyllä mullakin tuolla syvällä sisällä jotain on tiukassa mytyssä, vaikkei se nouse pintaan eikä näyttäydy suoraan, niin silti tuntuu että olisi ehkä joskus hyvä puhua kaikki elämänmittainen paska pois sydämeltään. Mitä sinne on kertynyt vuosien saatossa.
Puhdistuskuurimaisesti, puhua, itkeä ja nauraa mitä milloinkin tuloilla on. Varsinaisesti mikään ei nyt ahdista, ihan rento olotila.
Mutta on mullakin selvityksen alla mihin mä kykenen näillä rajoitteilla, joita arkeen nousee fyysisten ongelmien puolesta ja onko osaan niistä kuitenkin syy ja vika päässä, myös psyykkisen puolen kannalta. Ei vain fyysinen päänsisältö siis. :)
Jahka nyt ensin se neurologi on pääni tutkinut siis.Kannattaa katsoa sopiva terapeutti. Se on tärkeää, että kemiat kohtaa.
J-76 kirjoitti:
Olen tässä itsekin miettinyt, että vaikka mitään ei ole mielen päällä nyt, eikä ahdista muu kuin kivut. Niin voisin itsekin käväistä vastoin toimintatapojani tapaamassa jotakin terapeuttia. Kyllä mullakin tuolla syvällä sisällä jotain on tiukassa mytyssä, vaikkei se nouse pintaan eikä näyttäydy suoraan, niin silti tuntuu että olisi ehkä joskus hyvä puhua kaikki elämänmittainen paska pois sydämeltään. Mitä sinne on kertynyt vuosien saatossa.
Puhdistuskuurimaisesti, puhua, itkeä ja nauraa mitä milloinkin tuloilla on. Varsinaisesti mikään ei nyt ahdista, ihan rento olotila.
Mutta on mullakin selvityksen alla mihin mä kykenen näillä rajoitteilla, joita arkeen nousee fyysisten ongelmien puolesta ja onko osaan niistä kuitenkin syy ja vika päässä, myös psyykkisen puolen kannalta. Ei vain fyysinen päänsisältö siis. :)
Jahka nyt ensin se neurologi on pääni tutkinut siis.Joo. Tälleen vähän vanhemmalla iällä kun suhteita on, huomaa niissä itsensä toisellatapaa. Ne on indikaattoreita. Ja niissä käyttäytyy itse, jos se toinenkin aikuisemmin. Ja tutustumisvaiheet oikoo kaikkea lapsenomaisuuksia ja kyllä sit kuplii kaikenlaista. Ja niihin herää.
Vaikken mitään terapeuttisuhteita ole halunnut, kyllä niistä ainakin se indikointi väkisin ulos tulee.
Mutta tosiaan se punainen lanka saattaa meikäläiseltäkin puuttua... siks ois ihan hyvä joku terapiajakso käydä läpi...🤔Anonyymi kirjoitti:
"Omaa itseään voi miettiä ja purkaa atomeiksi, mutta se toisen näkemys ja kokemus voi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi."
Minulla oli ex-suhteessani tapana purkaa kaikki atomeiksi - myös tai etenkin exän näkemykset. Jälkikäteen vasta ymmärsin ymmärtäneeni exää liikaa. Vasta kun parisuhdeuupumus oli jo hyvässä nousussa ja huomasin lastenkin voivan huonosti, ymmärsin erota.
Toisen ymmärtäminen on hyvä juttu, mutta liiallinen ymmärtäminen on omalle terveydelle haitallista. Missä se raja kulkee on kuin veteen piirretty viiva. Ei sitä näe ennenkuin alkaa voida huonosti.Totta... voin alkekirjoittaa monesta suhteesta tuon. Liika ymmärtäminen on juurikin myös sitä mahdollistamista, mihin hiljalleen valuu. Suhteissa mikään ei tapahdu päivissä, viikoissa, tai kuukausissakin, vaan se on kuin lumipallo, mihin tarttuu lunta, kun se pyörii... sama sentin pikkukerros, mutta mitä isompi, sen enemmän se sitä pyöräyksellään vetää...sitä ei tajua missä suossa voi olla ensi vuonna ja silloinkin sen kestää. Ihminen tottuu huonoonkin...
Vielä yks esimerkki. Näkö. Sitä ei tajuakaan tihrustavansanenä kiinni lukemisessa tai kädet oikosenaan, kun näkö huononee hiljaa. Kun menee näöntarkastukseen, se voi olla, että tarvii lasit ja maailma aukee.Anonyymi kirjoitti:
Niinpä joo.
Niin normielämässä (joka aika harvoin on täysin "normaalia") kuin myös tällä palstalla (viinamies, valtakunta) on usein ainoastaan kaksi vaihtoehtoa - joko ottaa tai jättää.
Kriisiytyneessä parisuhteessa, jossa moniongelmainen puoliso ei halua apua eikä näe omaa tilannettaan, ei auta muu kuin ero - että sen mahdollistajapuoliso hakee eroa. Moniongelmainen ei hae. Hän tarvitsee kannattelijan.
Palstalla "keskustelu" viinamiehen ja valtakunnan kanssa on samanlaista kuin missä tahansa livesuhteessakin. Kun toinen puolisko ei siedä toisilta mitään eikä ota mitään vastaan, ei edes halua ymmärtää toisten ihmisten ajatuksia. Pahimmillaan uhkaillaan jokatoisessa lauseessa poliisilla - niin eihän siinäkään auta keskustella ei mikään muu kuin "jättää". Jos arvon nikit eivät itse älyä lopettaa (ei älyä), niin muut kirjoittelijat voivat lopettaa kommentoinnin heille.Näinpä. Trolli voi olla vaikka Valtakunnan kohdalla julmalta kuullostava syytös, mutta whatever. Sama mitä sanoo, ei mikään muutu.
Itse en ainakaan mahdollista tuota touhua enempää. Koetan pysyä erossa ja jos kommenton,, tuon esiin tämän kuten edellä. Töksis ja piste.
Samaa koetan irl-elämässäkin toteuttaa. Ihan sama oliko kuin läheinen ihminen, niin mitä tahaansa en aio sietää. Se on vaikka sit välit poikki ja piste. Enkä suotta pelkää, että jäisin yksin, koska ei kaikki ole sellaisia, jotka ei suoraakin sanomista koe uhkana. Oikeastaan moni nimenomaan lähestyy minua, kun tietää, etten ala kaunistelemaan, vaan sanon suoraan.
Suoraan sanomisessa ja pahasti/ilkeästi sanomisessa on vissi ero. 😊- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Totta... voin alkekirjoittaa monesta suhteesta tuon. Liika ymmärtäminen on juurikin myös sitä mahdollistamista, mihin hiljalleen valuu. Suhteissa mikään ei tapahdu päivissä, viikoissa, tai kuukausissakin, vaan se on kuin lumipallo, mihin tarttuu lunta, kun se pyörii... sama sentin pikkukerros, mutta mitä isompi, sen enemmän se sitä pyöräyksellään vetää...sitä ei tajua missä suossa voi olla ensi vuonna ja silloinkin sen kestää. Ihminen tottuu huonoonkin...
Vielä yks esimerkki. Näkö. Sitä ei tajuakaan tihrustavansanenä kiinni lukemisessa tai kädet oikosenaan, kun näkö huononee hiljaa. Kun menee näöntarkastukseen, se voi olla, että tarvii lasit ja maailma aukee.Ihminen tottuu huonoonkin kyllä vaan, samoin kestämään ongelmia aivan liikaa. Siinä ne "vitsi" onkin, ettei itsekään tiedä miten paljon liikaa ongelmia sietää - missä menee se kuuluisa raja.
Joskus muinoin ihmettelin ihmisiä, jotka erosivat toisen puolison sairastuttua vakavasti. Miten he nyt voivat erota, ja jättää se toinen juuri silloin kun hän tarvitsisi eniten tukea. Nyt ymmärrän, että kun toinen sairastuu, kaikki muu jää ei-sairaan harteille. Ei sellaista kaikki kestä. Eikä ole mitään iloakaan kenellekään, että perheen aikuiset lopulta molemmat sairastuvat. Anonyymi kirjoitti:
Ihminen tottuu huonoonkin kyllä vaan, samoin kestämään ongelmia aivan liikaa. Siinä ne "vitsi" onkin, ettei itsekään tiedä miten paljon liikaa ongelmia sietää - missä menee se kuuluisa raja.
Joskus muinoin ihmettelin ihmisiä, jotka erosivat toisen puolison sairastuttua vakavasti. Miten he nyt voivat erota, ja jättää se toinen juuri silloin kun hän tarvitsisi eniten tukea. Nyt ymmärrän, että kun toinen sairastuu, kaikki muu jää ei-sairaan harteille. Ei sellaista kaikki kestä. Eikä ole mitään iloakaan kenellekään, että perheen aikuiset lopulta molemmat sairastuvat.No sairastumisissakin on paljon kiinni siitä miten se sairastuja ottaa vastuun siitä sairastumisestaan. Jotkut heittäytyy ja jää vaan marisemaan sille toiselle kurjuuttaan, niin ei sitä jaksa kukaan täysissä järjissä katsoa.
Jotkut taas voivat olla todella sairaita, mutta heitä ei tarvitse pönkätä kokoaikaa siinä sairaudessa ja sen hyväksymisessä, vaan sisukkaasti elävät minkä voi... se jo antaa sille toiselle paljon ja harva sellaista jättää yksin kestämään.J-76 kirjoitti:
Nuo on niitä posttraumaattisia juttuja juuri, mitkä putkahtelee pintaan mitä erikoisemmissa kohdissa.
Stressaat traumojesi vuoksi jotakin. Tulee ahdistusta ja saattaa tulla pakokauhu reaktiokin, äkkiä pois tästä tilanteesta, suhteesta jne.Joo. Reagointeja johonkin kummalliseen...
Ne jää vähän muistipimentoon vaan noista suhteista, kun mieli kaiketi sulkee epämukavat pois, mutta on siellä jotain posttraumaattisia juttujakin jep.Anonyymi kirjoitti:
"Omaa itseään voi miettiä ja purkaa atomeiksi, mutta se toisen näkemys ja kokemus voi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi."
Minulla oli ex-suhteessani tapana purkaa kaikki atomeiksi - myös tai etenkin exän näkemykset. Jälkikäteen vasta ymmärsin ymmärtäneeni exää liikaa. Vasta kun parisuhdeuupumus oli jo hyvässä nousussa ja huomasin lastenkin voivan huonosti, ymmärsin erota.
Toisen ymmärtäminen on hyvä juttu, mutta liiallinen ymmärtäminen on omalle terveydelle haitallista. Missä se raja kulkee on kuin veteen piirretty viiva. Ei sitä näe ennenkuin alkaa voida huonosti.Juu, minäkin kyllä analysoin kumppania, aiempiakin kaikkia ja niin tekisin tulevillekin, mutta tykkään mahdottomasti kuunnella ihmisen omaa tuntemustaan ja näkemystään itsestä. Oikeastaan odotankin sitä suhteessani.
Enemmän mua rassaa juuri se, jos toinen ei edes yritä sanoittaa mulle mielenliikkeitään. Joten tästäkin olen oppinut sen, että vaikka minua ei yhtään haittaa ettei jatkuvasti keskustella, mutta haittaa paljonkin jos silloinkaan ei keskustella, kun jännite on olemassa ja odottaa avaamista.
Minä en halua olla tulkki toisen päähän, pidän äärettömän tärkeänä, että se työ tehdään itse itsensä kautta. En varmaan koskaan kyllästy keskusteluihin, missä ihminen avaa itseään ja ajatusmaailmaansa pintakerrosta syvemmältä.
Koska tuohan se juuri rasittaa, tulkita toista ja pureskella puolesta. Joskus pitää kieltäytyä ymmärtämästä ja käskeä kertomaan itse mikä mättää.
Emppaaminen on siinäkin kohtaa tärkeää, mutta justiinsa se raja on häilyvä.
Ts. annoit liikaa anteeksi?Disse kirjoitti:
Joo. Tälleen vähän vanhemmalla iällä kun suhteita on, huomaa niissä itsensä toisellatapaa. Ne on indikaattoreita. Ja niissä käyttäytyy itse, jos se toinenkin aikuisemmin. Ja tutustumisvaiheet oikoo kaikkea lapsenomaisuuksia ja kyllä sit kuplii kaikenlaista. Ja niihin herää.
Vaikken mitään terapeuttisuhteita ole halunnut, kyllä niistä ainakin se indikointi väkisin ulos tulee.
Mutta tosiaan se punainen lanka saattaa meikäläiseltäkin puuttua... siks ois ihan hyvä joku terapiajakso käydä läpi...🤔Rehellisesti, minusta siitä voisi olla sulla apua. Sä mietit paljon, ymmärrät paljon, käsittelet paljon, mutta kannat myös sisälläsi paljon patoja mitkä sua itseäsi varmasti välillä masentaa, surettaa ja vituttaakin?
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen tottuu huonoonkin kyllä vaan, samoin kestämään ongelmia aivan liikaa. Siinä ne "vitsi" onkin, ettei itsekään tiedä miten paljon liikaa ongelmia sietää - missä menee se kuuluisa raja.
Joskus muinoin ihmettelin ihmisiä, jotka erosivat toisen puolison sairastuttua vakavasti. Miten he nyt voivat erota, ja jättää se toinen juuri silloin kun hän tarvitsisi eniten tukea. Nyt ymmärrän, että kun toinen sairastuu, kaikki muu jää ei-sairaan harteille. Ei sellaista kaikki kestä. Eikä ole mitään iloakaan kenellekään, että perheen aikuiset lopulta molemmat sairastuvat.Nuo sairaudet on juuri noita mistä mulla on kerrottavaa, jos mistä. Ne on vaikuttaneet valtavasti minun ihan kaikkiin vähänkään pidempään kestäneisiin ihmissuhteisiin. Eikä suinkaan erityisen kivasti, useinmiten tuskallisen kipeästi ja raskaasti.
Sen ymmärtää, että toista ei saisi hylätä vaikeuksien keskellä. Totuus kuitenkin on, että osa ei tiedä mitä pitäisi tehdä, miten tukea, miten auttaa, miten kestää kaikki ja onko se sitä mitä elämältään haluaa. Olla sairaan kanssa.
Joissakin se saa aikaan pakokauhun kaltaisia tuntemuksia, niin ahdistavaa ja pelottavaakin se voi olla.
Että vaikka olen ollut kymmenet tai jopa sadat kerrat se joka jätetään yksin sairastamaan, pärjäilemään niin silti ymmärrän sen jättäjänkin tilannetta. Ei ole helppo pesti.J-76 kirjoitti:
Rehellisesti, minusta siitä voisi olla sulla apua. Sä mietit paljon, ymmärrät paljon, käsittelet paljon, mutta kannat myös sisälläsi paljon patoja mitkä sua itseäsi varmasti välillä masentaa, surettaa ja vituttaakin?
Joo. Tää normiarki menee ihan omalla painollaan ja näin, mutta kai sitä jotain on vielä, kun niitä vaikka täällä purisee? 🤷♂️
Kyllä joku terapia vois niputtaa ne jutut jotenkin, että sit ois se Hiacellinen työkaluja järjestyksessä, eikä kasassa rontin lattialla... vähän eri juttu lähteä viilettämään, kun ei oo kaikki hujanhajan kun Lahtisen eväät sateessa. 😁Disse kirjoitti:
Näinpä. Trolli voi olla vaikka Valtakunnan kohdalla julmalta kuullostava syytös, mutta whatever. Sama mitä sanoo, ei mikään muutu.
Itse en ainakaan mahdollista tuota touhua enempää. Koetan pysyä erossa ja jos kommenton,, tuon esiin tämän kuten edellä. Töksis ja piste.
Samaa koetan irl-elämässäkin toteuttaa. Ihan sama oliko kuin läheinen ihminen, niin mitä tahaansa en aio sietää. Se on vaikka sit välit poikki ja piste. Enkä suotta pelkää, että jäisin yksin, koska ei kaikki ole sellaisia, jotka ei suoraakin sanomista koe uhkana. Oikeastaan moni nimenomaan lähestyy minua, kun tietää, etten ala kaunistelemaan, vaan sanon suoraan.
Suoraan sanomisessa ja pahasti/ilkeästi sanomisessa on vissi ero. 😊” Näinpä. Trolli voi olla vaikka Valtakunnan kohdalla julmalta kuullostava syytös, mutta whatever. Sama mitä sanoo, ei mikään muutu.
Itse en ainakaan mahdollista tuota touhua enempää. Koetan pysyä erossa ja jos kommenton,, tuon esiin tämän kuten edellä. Töksis ja piste.”
Kyllä minä eilen soitin ja soitin aiemmin kun sanoinkin ei ole minun ongelma että kestää ja soitin sitä aiemmin eikä vastannut ja myös neuvontaa soitin jossain välissä ei minun juttuni ettei pidetä hätäisenä.
https://aijaa.com/cesKk5
Ei minun ongelma että joudun tekemään sitä rikosilmoitusta netissä ja se on hankala koska on niin paljon dataa. Se ei ole ollut mikään uhkaus.Disse kirjoitti:
Joo. Tää normiarki menee ihan omalla painollaan ja näin, mutta kai sitä jotain on vielä, kun niitä vaikka täällä purisee? 🤷♂️
Kyllä joku terapia vois niputtaa ne jutut jotenkin, että sit ois se Hiacellinen työkaluja järjestyksessä, eikä kasassa rontin lattialla... vähän eri juttu lähteä viilettämään, kun ei oo kaikki hujanhajan kun Lahtisen eväät sateessa. 😁Heh, se on sitä että totutaan siihen arkeen ja vetämään se tietyllä tyylillä läpi, vaikka perse maata viistäis. :D
Ja vaikkei nyt mitään kauhean hirveää olis kallon pohjalla vaivaamassakaan, niin tuskin se jutteleminen koskaan ainakaan pahaksi on kellekkään. Täälläkin kun juttuaa, niin saa jo taakkaa aika usein kevennettyä, ihan jo sillä kun saa sanoa ääneen, että vittu kun vituttaa ja silleen. :Pvaltakunta kirjoitti:
” Näinpä. Trolli voi olla vaikka Valtakunnan kohdalla julmalta kuullostava syytös, mutta whatever. Sama mitä sanoo, ei mikään muutu.
Itse en ainakaan mahdollista tuota touhua enempää. Koetan pysyä erossa ja jos kommenton,, tuon esiin tämän kuten edellä. Töksis ja piste.”
Kyllä minä eilen soitin ja soitin aiemmin kun sanoinkin ei ole minun ongelma että kestää ja soitin sitä aiemmin eikä vastannut ja myös neuvontaa soitin jossain välissä ei minun juttuni ettei pidetä hätäisenä.
https://aijaa.com/cesKk5
Ei minun ongelma että joudun tekemään sitä rikosilmoitusta netissä ja se on hankala koska on niin paljon dataa. Se ei ole ollut mikään uhkaus.Joo. Ei minua haittaa että teet ilmoitusta poliisille ja palstan ylläpitoon. Sulla on niihin täysi oikeus.
J-76 kirjoitti:
Heh, se on sitä että totutaan siihen arkeen ja vetämään se tietyllä tyylillä läpi, vaikka perse maata viistäis. :D
Ja vaikkei nyt mitään kauhean hirveää olis kallon pohjalla vaivaamassakaan, niin tuskin se jutteleminen koskaan ainakaan pahaksi on kellekkään. Täälläkin kun juttuaa, niin saa jo taakkaa aika usein kevennettyä, ihan jo sillä kun saa sanoa ääneen, että vittu kun vituttaa ja silleen. :PJoo, no kyllä itse haluis kyllä ihan tuloksia, jos jonnekin terapiaan menen. Ois hyvä keskittyäkin tiettyy asiaan ja kyllä ne mulla ois omat rajat kaikkineensa.
Siinä on jo yks sellainen epäkohta, mihin tarttis focusta. Tai kyllähän mä rajat hyvin tiedän, vaan mitenkä pysyä niissä joka suuntaan.
Sekin muuten ehkä tärkeä pointti näistä rajoista, että ymmärtäjänä saatan livetä toisenkin tontille liikaa... ois hyvä huomata sekin, että ei hipsis ihan missä sattuu. 😬Disse kirjoitti:
Joo, no kyllä itse haluis kyllä ihan tuloksia, jos jonnekin terapiaan menen. Ois hyvä keskittyäkin tiettyy asiaan ja kyllä ne mulla ois omat rajat kaikkineensa.
Siinä on jo yks sellainen epäkohta, mihin tarttis focusta. Tai kyllähän mä rajat hyvin tiedän, vaan mitenkä pysyä niissä joka suuntaan.
Sekin muuten ehkä tärkeä pointti näistä rajoista, että ymmärtäjänä saatan livetä toisenkin tontille liikaa... ois hyvä huomata sekin, että ei hipsis ihan missä sattuu. 😬Voisin olettaa, että siellä niitä rajoja saa kokeilla ja hahmotella. Eiköhän se terapeutti pyri siihen sekin, että asiakas löytää itse hänen tuellaan ne vastaukset sieltä itsestään ja uskaltaa ne tervehdyttävät askeleet ottaa sen terapeuttinsa lempeässä, mutta asiansa osaavassa "varjeluksessa". :D
Eri asia sitten, jos hän vaan kuuntelee, eikä minkäänlaista vuoropuhelua synny. Tai toistelee sun sanoja, kuin papukaija, sitten ei ehkä osaa hommaansa. Tottakai jotain edistystä täytyy asiakkaan kokea siellä käydessään saavansa. :)J-76 kirjoitti:
Voisin olettaa, että siellä niitä rajoja saa kokeilla ja hahmotella. Eiköhän se terapeutti pyri siihen sekin, että asiakas löytää itse hänen tuellaan ne vastaukset sieltä itsestään ja uskaltaa ne tervehdyttävät askeleet ottaa sen terapeuttinsa lempeässä, mutta asiansa osaavassa "varjeluksessa". :D
Eri asia sitten, jos hän vaan kuuntelee, eikä minkäänlaista vuoropuhelua synny. Tai toistelee sun sanoja, kuin papukaija, sitten ei ehkä osaa hommaansa. Tottakai jotain edistystä täytyy asiakkaan kokea siellä käydessään saavansa. :)Ehkä sekään ei tiedä nenän asennosta, että aahaa nyt se on 30 asteen kulmassa itään päin, se miettii näin. :D
Joten saa puhua suu vaahdossa.J-76 kirjoitti:
Voisin olettaa, että siellä niitä rajoja saa kokeilla ja hahmotella. Eiköhän se terapeutti pyri siihen sekin, että asiakas löytää itse hänen tuellaan ne vastaukset sieltä itsestään ja uskaltaa ne tervehdyttävät askeleet ottaa sen terapeuttinsa lempeässä, mutta asiansa osaavassa "varjeluksessa". :D
Eri asia sitten, jos hän vaan kuuntelee, eikä minkäänlaista vuoropuhelua synny. Tai toistelee sun sanoja, kuin papukaija, sitten ei ehkä osaa hommaansa. Tottakai jotain edistystä täytyy asiakkaan kokea siellä käydessään saavansa. :)No mulla saattais olla työpaikan kautta jotain palveluja tarjolla. Pitää varmistaa ne ja sitten mietin, että pitäiskö perhana ottaa pokkana terveysvakuutus itselleen? Sitäkautta saattais saada pidemmän jatan jostain yksityiseltä. 😬
Täällä kunnallisella puolella taatusti tosi suppeat mahkut, on joku lääkintävahtimestari kuuntelemassa lasit otsalla akua lueskellen... mjoo, jystjyst.... niin joo... 😆J-76 kirjoitti:
Ehkä sekään ei tiedä nenän asennosta, että aahaa nyt se on 30 asteen kulmassa itään päin, se miettii näin. :D
Joten saa puhua suu vaahdossa.No mä hilkun kallistun siihen suuntaan, että en jää sanattomaks. 😆
Disse kirjoitti:
No mulla saattais olla työpaikan kautta jotain palveluja tarjolla. Pitää varmistaa ne ja sitten mietin, että pitäiskö perhana ottaa pokkana terveysvakuutus itselleen? Sitäkautta saattais saada pidemmän jatan jostain yksityiseltä. 😬
Täällä kunnallisella puolella taatusti tosi suppeat mahkut, on joku lääkintävahtimestari kuuntelemassa lasit otsalla akua lueskellen... mjoo, jystjyst.... niin joo... 😆Ota selvää niistä mahkuista ja terveysvakuutus ei varmaan paha ole olemassa muutenkaan. Muutakin hevonhelvettiä varten.
Haha, joo ja vaitiolovelvollisuus on yhtä pitävä, kun seula. x''DDisse kirjoitti:
No mä hilkun kallistun siihen suuntaan, että en jää sanattomaks. 😆
Kunhan et terapoi terapeuttia ulos hommastaan. x''D
J-76 kirjoitti:
Kunhan et terapoi terapeuttia ulos hommastaan. x''D
Terapeutin ovessa lukee teikäläisen jälkeen, kaikki ajat peruttu ensi kesään asti, terapeutti pitkällä sairaslomalla. x)
J-76 kirjoitti:
Terapeutin ovessa lukee teikäläisen jälkeen, kaikki ajat peruttu ensi kesään asti, terapeutti pitkällä sairaslomalla. x)
No muistaakseni aika törkiän kalliit vuoteen, mutta jos säännöllisesti käy terapiassa yksityisellä, voi tulla sit halvemmaks. Mä kun käyn 5 vuoteen kerran lääkärillä ja usein silloin oon telonut jotain, tosin alkaahan tässä ukkoutumaan, niin kohta voi olla sitä ja tätä..🤔
Joo, terapeutti saa traumoja! 😂 Seuraava kun koputtaa oveen, ovi aukee ja parja roikkuu ilmastointiputkessa jojona. 😂😂😂Disse kirjoitti:
No muistaakseni aika törkiän kalliit vuoteen, mutta jos säännöllisesti käy terapiassa yksityisellä, voi tulla sit halvemmaks. Mä kun käyn 5 vuoteen kerran lääkärillä ja usein silloin oon telonut jotain, tosin alkaahan tässä ukkoutumaan, niin kohta voi olla sitä ja tätä..🤔
Joo, terapeutti saa traumoja! 😂 Seuraava kun koputtaa oveen, ovi aukee ja parja roikkuu ilmastointiputkessa jojona. 😂😂😂Varmaan tulee hintaa, että onhan se vastinetta saatavakin. Jos ei saa, niin alkaa polkemaan jalkaa ja parkumaan lattialla kierien ja pyörien. Saa ainakin lomaa töistä. ;)
Hahah, onneksi en opiskellut aikoinaan terapeutiksi, vaikka kovasti maaniteltiin. :D
Saattas olla jojon jatkona. x)- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
Varmaan tulee hintaa, että onhan se vastinetta saatavakin. Jos ei saa, niin alkaa polkemaan jalkaa ja parkumaan lattialla kierien ja pyörien. Saa ainakin lomaa töistä. ;)
Hahah, onneksi en opiskellut aikoinaan terapeutiksi, vaikka kovasti maaniteltiin. :D
Saattas olla jojon jatkona. x)Aina voi yrittää Kelan terapiaan. Etenkin "aikuisuuden kynnyksellä" varteenotettava vaihtoehto, että pysyisi työkykyisenä.
Anonyymi kirjoitti:
Aina voi yrittää Kelan terapiaan. Etenkin "aikuisuuden kynnyksellä" varteenotettava vaihtoehto, että pysyisi työkykyisenä.
Aina voi kokeilla kepilläkin jäätä, sittenhän sen näkee risahtaako. :)
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No oon mä kuullut juttuja, että tuumin vaan lasittunein silmin " no näin meillä" kun sisko ihmetteli, että miten se voi olla noin.
Kaverit aina kysyi mua vaikka minne, mutta muistavat vaan kysyneen, ettei mulle tul epaha mieli, mutta tiesivät, etten pääse.
Eihän mulla ollut oikeastaan mitään omaa elämää.
Nyt on vaikea edes muistella, että mitä se oli ja miltä se tuntui... ainoa mitä muistan, että se ei tuntunut reilulle. Oli vaan exän laki ja se muutteli sitä sen mukaan, mikä oli sen tarve...Ja jotenkin se manipuloi mut ihan tyystin. Yks konsti oli peloittelu. Mutta myös syyllistäminen. Mähän pein kaikkeen pahaan loppujen lopuksi itse itseäni syyllisenä. Ja vaikea uskoa, että tavallaan olin niin vietävissä, mutta jokatapauksessa niin olin...Aivan karseeta tuommoinen. Kaikkein pahinta, ettei itse huomaa millaisessa vankilassa on. Mutta kaikella on aikansa ja paikkansa. Sitten viimein huomasitkin 🤷♀️
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Näinpä. Trolli voi olla vaikka Valtakunnan kohdalla julmalta kuullostava syytös, mutta whatever. Sama mitä sanoo, ei mikään muutu.
Itse en ainakaan mahdollista tuota touhua enempää. Koetan pysyä erossa ja jos kommenton,, tuon esiin tämän kuten edellä. Töksis ja piste.
Samaa koetan irl-elämässäkin toteuttaa. Ihan sama oliko kuin läheinen ihminen, niin mitä tahaansa en aio sietää. Se on vaikka sit välit poikki ja piste. Enkä suotta pelkää, että jäisin yksin, koska ei kaikki ole sellaisia, jotka ei suoraakin sanomista koe uhkana. Oikeastaan moni nimenomaan lähestyy minua, kun tietää, etten ala kaunistelemaan, vaan sanon suoraan.
Suoraan sanomisessa ja pahasti/ilkeästi sanomisessa on vissi ero. 😊"Töksis ja piste."
Erittäin hyvä toimintamalli, kun kaikki muu on kokeiltu. Anonyymi kirjoitti:
Aivan karseeta tuommoinen. Kaikkein pahinta, ettei itse huomaa millaisessa vankilassa on. Mutta kaikella on aikansa ja paikkansa. Sitten viimein huomasitkin 🤷♀️
Niinhän se on, mutta on maailmassa karseempiakin juttuja...ja niitäkin sattuu. Se siitä. :o)
Anonyymi kirjoitti:
"Töksis ja piste."
Erittäin hyvä toimintamalli, kun kaikki muu on kokeiltu.Jep. Ei kannata veivata suotta, jos ei enää tunnelin päästä valo paista. Se on kaikkien puolesta paras vaihtoehto silloin. :o)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan karseeta tuommoinen. Kaikkein pahinta, ettei itse huomaa millaisessa vankilassa on. Mutta kaikella on aikansa ja paikkansa. Sitten viimein huomasitkin 🤷♀️
Minusta vaikuttaa että Disse ei nyt ota vastuuta omista tunteistaan vaan sysää melko paljon hirviöexän harteille, olisi toki mielenkiintoista nähdä myös exän kanta asiaan, tulisiko sieltä sitten täysin päinvastainen tarina? Selvää kuitenkin ehkä on se että siinä on mennyt kaksi täydellisen toisilleen epäsopivaa ihmistä kimppaan.
-harmiseikirj- J-76 kirjoitti:
Varmaan tulee hintaa, että onhan se vastinetta saatavakin. Jos ei saa, niin alkaa polkemaan jalkaa ja parkumaan lattialla kierien ja pyörien. Saa ainakin lomaa töistä. ;)
Hahah, onneksi en opiskellut aikoinaan terapeutiksi, vaikka kovasti maaniteltiin. :D
Saattas olla jojon jatkona. x)No pitää oikeastaan varata aika vakuutusyhtiöön, vois samalla katsoo kaikki vakuutukset kohilleen. Hitto, sijoittaa vähän ihteensä... olipa kiva tää kinttukin hoidattaa vakuutusyhtiön piikkiin, ninnannunna. Oli pätevä kirurgi ja homma oli silleen, että milloin tuut? Ois päässyt suurinpiirtein heti. Oli hyvä palvelukin...
No sekin aika karseeta hommaa...varsinkin lasten puolen hommat...tiedän yhden ihmisen joka lopetti ne ja luki asianajajaks...sano, että siinä työssä valehtelu ei oo niin vakavaa. :oD
Vissiin ei oikein sen arvoihin sopinut ne hommat...
Oppispahan. :oD- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
Ota selvää niistä mahkuista ja terveysvakuutus ei varmaan paha ole olemassa muutenkaan. Muutakin hevonhelvettiä varten.
Haha, joo ja vaitiolovelvollisuus on yhtä pitävä, kun seula. x''DKyllä se vaitiolovelvollisuus pitää aika hyvin, ellei ole narsisti sairaanhoitaja ym. sinua auttamassa, mutta kuntien ja ykstyisten omat tietojärjestelmät on kutakuinkin auki kenelle vain. Voi valssia sisälle silloin kun haluaa eikä välttämättä edes kukaan huomaa, ellei tarkoituksella pidä kunnolla meteliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se vaitiolovelvollisuus pitää aika hyvin, ellei ole narsisti sairaanhoitaja ym. sinua auttamassa, mutta kuntien ja ykstyisten omat tietojärjestelmät on kutakuinkin auki kenelle vain. Voi valssia sisälle silloin kun haluaa eikä välttämättä edes kukaan huomaa, ellei tarkoituksella pidä kunnolla meteliä.
Btw tähän keskusteluun.. Terapeuteilla on syystä ihan omat heihin erikoistuneet terapeutit, siksi niitä ei ole niin montaa puissa roikkumassa kun mahdollisesti ainoa terveydenhuollon apu mikä vaikuttaa toimivan. Vielä kun saisi toimimaan sen, että valvojia valvottaisiin, koska enemmän siihen on ammattilaisia ja resursseja, kuin terapeutille terapeutti järjestelmässä missä on oikeasti pulaa ammattilaisista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta vaikuttaa että Disse ei nyt ota vastuuta omista tunteistaan vaan sysää melko paljon hirviöexän harteille, olisi toki mielenkiintoista nähdä myös exän kanta asiaan, tulisiko sieltä sitten täysin päinvastainen tarina? Selvää kuitenkin ehkä on se että siinä on mennyt kaksi täydellisen toisilleen epäsopivaa ihmistä kimppaan.
-harmiseikirj-Ei Dissen exän kanta mitään hyödyttäisi. Oli päinvastainen tai ei.
On kuitenkin kovin tavallista, että toinen sanoo "pysy kotona" ja toinen pysyy. Tai mitä tahansa muuta, jossa toinen kontrolloi toista. Sitä vaan jää siihen toisen pihteihin roikkumaan, vaikka pitäisi heti viheltää peli poikki ja sanoa "ei käy". Asioihin kun vaikuttaa aika moni muukin asia.
Itselleni kävi ex-liitossani aivan toisella tavalla, mutta siinä mielessä samalla tavalla, että jäin minäkin exän "pihteihin". Ongelmana oli että ymmärsin liikaa häntä - liian vähän itseäni. Uskoin parempaan - enkä sillä tavalla suotta, että meillä oli ollut takana paljon hyviä vuosia. Joten en allekirjoita tuotakaan, että olisimme olleet toisillemme "täydellisen epäsopivia". Se nyt vaan menee niin, että elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu kaikenlaista, joka vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen ja kaikkeen eloon, läheisiin ja muihin ihmissuhteisiin. Exäni muuttui vuosien varrella omaksi vastakohdakseen. Kun kerroin hänen toimistaan ja teoistaan, sanoistaan, ei sekään mukavalta kuulostanut. Mutta jos ihminen ei näe omien tekojen ja sanojen vaikutusta toisiin - etenkin kumppaniin ja lapsiinsa, niin ero on ehdottomasti ainoa oikea ratkaisu. Se on itsesuojelua (ja minun tapauksessa lastensuojelua). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Dissen exän kanta mitään hyödyttäisi. Oli päinvastainen tai ei.
On kuitenkin kovin tavallista, että toinen sanoo "pysy kotona" ja toinen pysyy. Tai mitä tahansa muuta, jossa toinen kontrolloi toista. Sitä vaan jää siihen toisen pihteihin roikkumaan, vaikka pitäisi heti viheltää peli poikki ja sanoa "ei käy". Asioihin kun vaikuttaa aika moni muukin asia.
Itselleni kävi ex-liitossani aivan toisella tavalla, mutta siinä mielessä samalla tavalla, että jäin minäkin exän "pihteihin". Ongelmana oli että ymmärsin liikaa häntä - liian vähän itseäni. Uskoin parempaan - enkä sillä tavalla suotta, että meillä oli ollut takana paljon hyviä vuosia. Joten en allekirjoita tuotakaan, että olisimme olleet toisillemme "täydellisen epäsopivia". Se nyt vaan menee niin, että elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu kaikenlaista, joka vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen ja kaikkeen eloon, läheisiin ja muihin ihmissuhteisiin. Exäni muuttui vuosien varrella omaksi vastakohdakseen. Kun kerroin hänen toimistaan ja teoistaan, sanoistaan, ei sekään mukavalta kuulostanut. Mutta jos ihminen ei näe omien tekojen ja sanojen vaikutusta toisiin - etenkin kumppaniin ja lapsiinsa, niin ero on ehdottomasti ainoa oikea ratkaisu. Se on itsesuojelua (ja minun tapauksessa lastensuojelua).Hyödyttäisi se ehkä disseä, auttaisi näkemään asioita sen exän kannalta. Nyt kun pelkästään disse tilittää on se disseen ja dissen tunteisiin keskittynyttä keskustelua. Siellä perheessä on kuitenkin ollut kolme muutakin ja selvästikin disse näkee asiat vain omalta kannaltaan. Voihan se olla niin että exä ahdisti koko ajan disseä aina vain ahtaampaan lokeroon mutta disse oli se joka antoi sen tapahtua, varmaan ihan yleistä miehille ja joillekin naisillekin kiltteyttään suostua sitten kaikkiin vaatimuksiin vaikka ne olisi kohtuuttomiakin.
Epäilen että jos dissen exä pääsisi ääneen sieltä tulisi vastaavaa kuin mitä j-76 tilittänyt, kumppani on sulkeutunut jne. dissekin varmaan paennut tilannetta kaikkeen tekemiseen ja touhuamiseen, exä varmaan sen näkee niin että hän kun sitä joutui sitten lapset ihan yksin kasvattamaan jne.
-harmiseikirj- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyödyttäisi se ehkä disseä, auttaisi näkemään asioita sen exän kannalta. Nyt kun pelkästään disse tilittää on se disseen ja dissen tunteisiin keskittynyttä keskustelua. Siellä perheessä on kuitenkin ollut kolme muutakin ja selvästikin disse näkee asiat vain omalta kannaltaan. Voihan se olla niin että exä ahdisti koko ajan disseä aina vain ahtaampaan lokeroon mutta disse oli se joka antoi sen tapahtua, varmaan ihan yleistä miehille ja joillekin naisillekin kiltteyttään suostua sitten kaikkiin vaatimuksiin vaikka ne olisi kohtuuttomiakin.
Epäilen että jos dissen exä pääsisi ääneen sieltä tulisi vastaavaa kuin mitä j-76 tilittänyt, kumppani on sulkeutunut jne. dissekin varmaan paennut tilannetta kaikkeen tekemiseen ja touhuamiseen, exä varmaan sen näkee niin että hän kun sitä joutui sitten lapset ihan yksin kasvattamaan jne.
-harmiseikirj-"dissekin varmaan paennut tilannetta kaikkeen tekemiseen ja touhuamiseen,exä varmaan sen näkee niin että hän kun sitä joutui sitten lapset ihan yksin kasvattamaan jne."
Saattaahan se olla mennyt Dissen exänkin kohdalla (tai sitten ei). Jotain oleellistahan suhteessa oli pielessä tai tapahtunut, kun molemmat ei voi hyvin. Minusta juuri oman tilanteen näkeminen ja edes suhteellisen mielenrauhan vaaliminen on parisuhteessa tärkeää. Vaaliessa omaa mielenrauhaa, ja jonkinlaista tasapainoa, sitä on kaikkein alttein tuolle mahdollistamiselle. "Tottelee" kun toinen jotain sanoo, koska näkee asian myös hänen kannaltaan. Ajattelee, että kyllähän se nyt vähän noinkin on. Toisaalta varmaan moni - ehkä Dissekin - on jo käynyt satamiljoona keskustelua oman näkemyksensä puolesta, mutta se tulee tien päähän aina samalla tavalla: toinen saa puhutuksi mustan valkoiseksi, joka johtaa aina sen "kiltin" tappioon. Hän ymmärtää toista. Hän ei nouse vastarintaan, ei taisteluun, koska mielenrauha, jonkinmoinen tasapaino pitää olla. Tämä on erittäin yleistä ja erittäin ongelmallista. Ihmiset ovat erilaisia ja heidän herkkyysasteensa on erilainen. Joku sietää paljonkin riitaa, väittelyä, "vinoilua" - toiselle yksikin riita, etenkin jos se ei johda mihinkään, on mahdottoman raskasta ja kuormittavaa.
Yleensä eroa ajattelee ensin ja hakee se, joka kärsii enemmän. Kun enää ei kestä. Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se vaitiolovelvollisuus pitää aika hyvin, ellei ole narsisti sairaanhoitaja ym. sinua auttamassa, mutta kuntien ja ykstyisten omat tietojärjestelmät on kutakuinkin auki kenelle vain. Voi valssia sisälle silloin kun haluaa eikä välttämättä edes kukaan huomaa, ellei tarkoituksella pidä kunnolla meteliä.
Joo, no viittasin tuolla vaitiolon vuotamisella kuin seula tähän Dissen lausumaan.
"Täällä kunnallisella puolella taatusti tosi suppeat mahkut, on joku lääkintävahtimestari kuuntelemassa lasit otsalla akua lueskellen..."
Jos siellä lääkintävahtimestari istuu terepeutin pallilla, niin ollaan pahasti erehdytty omasta työnkuvasta ihan väärälle tontille. Ellei sitten ole kyse terapeutista, joka tekee kahta eri hommaa.
Noin muuten, aikoinaan kun ihmisten terveyttä koskevat kansiot lojui hoitajien ja lääkären pöydillä näki välillä aivan yrittämättäkin jonkun ihmisen tiedot nimineen päivineen. Onneksi olen ihmistyyppiä, joka ei halua tehdä kiusaa tiedoillaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"dissekin varmaan paennut tilannetta kaikkeen tekemiseen ja touhuamiseen,exä varmaan sen näkee niin että hän kun sitä joutui sitten lapset ihan yksin kasvattamaan jne."
Saattaahan se olla mennyt Dissen exänkin kohdalla (tai sitten ei). Jotain oleellistahan suhteessa oli pielessä tai tapahtunut, kun molemmat ei voi hyvin. Minusta juuri oman tilanteen näkeminen ja edes suhteellisen mielenrauhan vaaliminen on parisuhteessa tärkeää. Vaaliessa omaa mielenrauhaa, ja jonkinlaista tasapainoa, sitä on kaikkein alttein tuolle mahdollistamiselle. "Tottelee" kun toinen jotain sanoo, koska näkee asian myös hänen kannaltaan. Ajattelee, että kyllähän se nyt vähän noinkin on. Toisaalta varmaan moni - ehkä Dissekin - on jo käynyt satamiljoona keskustelua oman näkemyksensä puolesta, mutta se tulee tien päähän aina samalla tavalla: toinen saa puhutuksi mustan valkoiseksi, joka johtaa aina sen "kiltin" tappioon. Hän ymmärtää toista. Hän ei nouse vastarintaan, ei taisteluun, koska mielenrauha, jonkinmoinen tasapaino pitää olla. Tämä on erittäin yleistä ja erittäin ongelmallista. Ihmiset ovat erilaisia ja heidän herkkyysasteensa on erilainen. Joku sietää paljonkin riitaa, väittelyä, "vinoilua" - toiselle yksikin riita, etenkin jos se ei johda mihinkään, on mahdottoman raskasta ja kuormittavaa.
Yleensä eroa ajattelee ensin ja hakee se, joka kärsii enemmän. Kun enää ei kestä." toinen saa puhutuksi mustan valkoiseksi, joka johtaa aina sen "kiltin" tappioon"
Noin se juuri menee. Jos toinen ei näe olevansa jatkuvasti toisen "niskan päällä", niin suhdetta on mahdotonta korjata. Tuota puolestaan ei näytä kuin aika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" toinen saa puhutuksi mustan valkoiseksi, joka johtaa aina sen "kiltin" tappioon"
Noin se juuri menee. Jos toinen ei näe olevansa jatkuvasti toisen "niskan päällä", niin suhdetta on mahdotonta korjata. Tuota puolestaan ei näytä kuin aika."Tuota puolestaan ei näytä kuin aika."
Tämä se on vähän kaikessa ihmisten välisessä toiminnassa. On niin kovin helppo sanoa, ettei minua ainakaan kumppani hyväksikäytä, kohtele kaltoin/väärin ym., osaan kyllä valvoa rajojani. Käytännössä se rajavalvonta onkin ihan eri juttu. Hankalinta lienee, jos kumppani tuntee mistä naruista kannattaa vedellä. Tekee vielä sen positiivisesti, ei negatiivisesti. Ihmisten välisestä kanssakäymisestä ei suoraan näe onko se tervettä, vai hypitäänkö siinä toisen varpaille. Jos hypitäänkin varpaille, on kovin hankala sanoa tehdäänkö se tiedostamatta vai tietoisesti. Anonyymi kirjoitti:
"Tuota puolestaan ei näytä kuin aika."
Tämä se on vähän kaikessa ihmisten välisessä toiminnassa. On niin kovin helppo sanoa, ettei minua ainakaan kumppani hyväksikäytä, kohtele kaltoin/väärin ym., osaan kyllä valvoa rajojani. Käytännössä se rajavalvonta onkin ihan eri juttu. Hankalinta lienee, jos kumppani tuntee mistä naruista kannattaa vedellä. Tekee vielä sen positiivisesti, ei negatiivisesti. Ihmisten välisestä kanssakäymisestä ei suoraan näe onko se tervettä, vai hypitäänkö siinä toisen varpaille. Jos hypitäänkin varpaille, on kovin hankala sanoa tehdäänkö se tiedostamatta vai tietoisesti.Näinpä...
Itsestä on mielenkiintoinen kysymys, että mihin tuossa vedetään viiva?
Tuntuu, että jotkin ihmiset ei tyydy pelkkään pikkusormeen.
Onko siis kyse siitä, että kokeillaan saada enemmän vai että ei olla tajuttu saavan edes sitä pikkusormea?
Välillä tuntuu itsestä höperöltä vääntää rautalangasta joillekin samat asiat...
- Anonyymi
Jotkut syö itsensä hengiltä. Jotkut käyttää huumeita ja pistävät itsensä hengiltä. Jotkut seurustelee jännämiesten kanssa ja hengi menee siinä.
- Anonyymi
Hirveetä kyllä jos ei pääsis liikkumaan. itse joskus lihosin 12 kg ja pelästyin ja aloin treenaa kunnolla koko ajan ja nyt on pysyny paino kurissa 10 vuoden ajan.
No kyllähän sitä loppujen lopuksi pitää todella huolimattomasti elää, että syö itsensä niin lihavaksi, että on mahdoton liikkua.
Mutta jokin itsetuntoon liittyvä luovuttaminenhan siinä käy.- Anonyymi
Minun pitänyt koko elämäni kytätä kiloja. Siinä ne ovat pysyneet 50 kg. Paitsi raskausaikana, joka oli hirveää.
Anonyymi kirjoitti:
Minun pitänyt koko elämäni kytätä kiloja. Siinä ne ovat pysyneet 50 kg. Paitsi raskausaikana, joka oli hirveää.
No et paljoa paina. :oD
Raskaus on raskaus, minusta raskaana olevat naiset on nättejä. Silloin viimeisillään ei kukaan niistä ole pikkumainen. Tukka sekaisin nenä punasena paarustavat ähkien eteenpäin ja nuoleskelevat tiiliseinää tai vetävät silmät tapillaan suolakurkkuja ja sinappia, johonkin puutostilaan. :oD Minusta se on jotenkin niin suloista..en tiedä...omituinen maku mullakin. :oD- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No et paljoa paina. :oD
Raskaus on raskaus, minusta raskaana olevat naiset on nättejä. Silloin viimeisillään ei kukaan niistä ole pikkumainen. Tukka sekaisin nenä punasena paarustavat ähkien eteenpäin ja nuoleskelevat tiiliseinää tai vetävät silmät tapillaan suolakurkkuja ja sinappia, johonkin puutostilaan. :oD Minusta se on jotenkin niin suloista..en tiedä...omituinen maku mullakin. :oDEnsimmäisen raskauden aikana painoin 84kg... Niinkuin "vähän" yli normaalin - vaikka söin aivan tavallisesti. Nesteet pahukset vain kertyivät. Lopulta kyllä ahmin tomaatteja 😂
Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäisen raskauden aikana painoin 84kg... Niinkuin "vähän" yli normaalin - vaikka söin aivan tavallisesti. Nesteet pahukset vain kertyivät. Lopulta kyllä ahmin tomaatteja 😂
No hittolainen! :oD Siellä on massussa itseasiassa lois-eläjä... Se riipas osan sunkin eväistä. :oD Ihme jos tomaatteja piti kaksin käsin lappaa. :oD
Synnytyksen jälkeenhän kilot joiltain karisee vinkuen, varsinkin jos saa imetettyä. Sekin tissishow on kyllä hauska toisaalta... vähänkin kun kuuluu parkaisua, niin alkaa tissit valua.. :oD
On tää ihmiskroppa vaan hassu oikeastaan...
"mutta että sallii sen ja hyväksyy, mahdollistaa, onkin muuta kuin tosivälittämistä."
Muuten samaa mieltä mutta tästä kohdasta on erilainen näkemys omien vanhempieni kautta. Isä oli aikanaan työhullu ja oli sitten työmaalla jossa tehdasta rakennettiin nopealla aikataululla. Isä oli viikon jokaisena päivänä töissä eikä päivät olleet ihan lyhyitä. Jossakin vaiheessa väsymys alkoi näkyä ja äiti sanoi suoraan että sinä tapat itsesi työllä. Isä oli vain todennut että kyllä loppuajan jaksaa ja sitten helpottaa.
Aikanaan tehdas valmistui ja seuraavana aamuna isä totesi että käy katsomassa että kaikki toimii. Isä meni seitsemäksi ja lähti puoli neljältä vain kahdeksan tunnin työpäivän tehneenä. Oli myös ilmoittanut pomolle että jos puoleen vuoteen kysyy ylitöihin niin ottaa lopputilin.
Äiti salli isälle tämän työhulluuden koska tiesi miten tärkeä tämä työ oli isälle. Ikuiseksi mysteeriksi minulle jäi tiesikö, uskoiko vai toivoiko äiti että tuo isän antama lupaus hänelle oli voimakkaampi kuin tuo työhulluus.- Anonyymi
"mutta että sallii sen ja hyväksyy, mahdollistaa, onkin muuta kuin tosivälittämistä."
Tuo on vähän niin ja näin. Lähtökohtaisesti itse katson, että parisuhteessa on kaksi aikuista ihmistä, jotka ovat vapaita päättämään mitä tekevät, ja kuinka paljon. Mihin aikaan tämä tekeminen tapahtuu, siitä voi neuvotella kumppanin kanssa, mikäli se on neuvoteltavissa. Esim. sairaalan lääkärin on päivystettävä, vaikka se ei lääkärin puolisolle olisi mieleen.
Etenkin akateemisissa, hoitoalan- kuljetusalan- teollisuuden ym ym ammateissa ja yrittäjillä!!! työn luonne on sellainen, ettei se ole ihan klo 9-17 viitenä päivänä viikossa. Lääkärien päivystysvuorot ovat 12h - ja sitten jatketaan normivuoroilla - etenkin jos tai kun lääkäreistä on pulaa. Yrittäjät tekevät usein vähintään 6 pv viikossa 12h päivässä töitä jatkuvasti.
Mm. tutkijat ovat erittäin yleisesti kovin innostuneita työstään, että työ on samalla harrastus ja suuri intohimo. He saavat helposti siihen kulumaan kaiken aikansa. En näkisi ollenkaan hyvänä juttuna, että tällaista "työnarkomaniaa" lähdetään rajoittamaan puolison taholta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961525- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632