Mitä vi** hehkutettu koronarokote estää vain oireita, ei tartuntoja?!?!

Anonyymi

Suomalaisasiantuntija: Ylistetty koronarokote suojaa vain sen saajaa – ei estä tartuntoja
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007611176.html
”Kyse on vielä vain oireiden estämisestä.”

Yhdysvaltalaisen lääkejätti Pfizerin ja saksalaisen Biontechin eiliset ympäri maailman puhuttaneet rokoteuutiset ovat saattaneet antaa virheellisen kuvan siitä, että yhtiöiden kehittelemä rokote estäisi koronavirustartunnan 90-prosenttisesti, arvioi ulkoministeriön terveyden ja hyvinvoinnin suurlähettiläs Päivi Sillanaukee.

– Pfizerin rokote kuuluu samaan kategoriaan kuin muutkin kehittelyssä pisimmällä olevista koronarokotteista. Ne ehkäisevät taudin oireita eli antavat suojan taudin oireilta, mutta eivät välttämättä vähennä tartuntoja ja (vähennä) viruksen mahdollista levittämistä eteenpäin, Sillanaukee painottaa STT:lle.

Yhtiöt suitsuttivat eilen tiedotteessaan rokotetestauksen kolmannessa eli viimeisessä vaiheessa olevan koronarokotekokelaansa tehokkuutta. Yhtiöt kertoivat, että niiden yhteistyössä kehittelemä rokote on testauksissa estänyt koronaviruksen aiheuttaman taudin 90-prosenttisen tehokkaasti.

Sillanaukee arvioi, että asian on voinut helposti tulkita niin, että rokote toimii samalla tavalla kuin muutkin rokotteet ja estää tartunnan kokonaan.

– Yleensähän rokotteiden tehtävä on estää tautiin sairastuminen niin, että se ei myöskään sitten leviä. Siitä ei kuitenkaan ole tässä kyse. Kyse on vielä vain oireiden estämisestä, hän sanoo ja kertoo löydösten vaikuttavan siltä, että tauti voi edelleen tarttua."

Yleensä rokotteiden tehtävä on estää tautiin sairastuminen siten ettei se leviä, mutta jostain kumman syystä lääkejätit tuovat nyt koronaan rokotteen, jonka kaikkien pitää ottaa etteivät saa oireita, koronavirus sen sijaan saa edelleen olla elimistössä ja levitä muihin. Kaikki halutaan siis rokottaa joko voittojen takia tai jostain muusta syystä(?)

443

24859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaiken lisäksi tämä vain oireita estävä rokote vaatii erikoisen ja poikkeuksellisen säilytyksen -70 asteen kylmyydessä toisin kuin aiemmat rokotteet:

      Uudet RNA-rokotteet vaativat kovan pakkasen säilyäkseen

      Valittujen rokotteiden ja rokote-erien jakelu ja säilytys on vielä oma prosessinsa.

      Nykyisin käytössä oleville rokotteiden säilytys ja varastointi 2–8 asteen lämpötilassa on suhteellisen vaivatonta. RNA-pohjaisten uusien rokotteiden kohdalla tilanne on vaativampi. Esimerkiksi Pfizerin ja BioNTechin rokote vaatii noin -70 asteen kylmyyden säilyäkseen.

      • Anonyymi

        Onneksi sentään..

        Sillanaukeen mukaan Suomessa meneillään olevat rokotetutkimukset ovat myös mielenkiintoisia. Hän mainitsee erityisesti nenäsumuterokotteen, josta on hänen mukaansa julkaistu maailmallakin jo erittäin hyviä tietoja.

        – Se näyttäisi olevan sellainen, joka antaa suojan virukselta eli estäisi taudin tartuntoja, ei siis pelkästään oireita, Sillanaukee lisää.

        Hänen mukaansa suomalaiseen rokotekehittelyyn etsitään parhaillaan rahoittajia, jotta kliinisiä kokeita päästäisiin tekemään. Hän arvioi, että kliiniset eli ihmisillä tehtävät kokeet voitaisiin saada tehtyä ensi vuoden aikana ja suomalainen rokote voisi olla valmiina vuoden 2021 loppuun mennessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.sss.fi/2020/11/pfizerin-ja-biontechin-suitsutettu-koronarokote-estaa-oireiden-syntymisen-mutta-ei-esta-valttamatta-tartuntoja/

        Pfizerin ja Biontechin suitsutettu koronarokote estää oireiden syntymisen, mutta ei estä välttämättä tartuntoja

        – Pfizerin rokote kuuluu samaan kategoriaan kuin muutkin kehittelyssä pisimmällä olevista koronarokotteista. Ne ehkäisevät taudin oireita eli antavat suojan taudin oireilta, mutta eivät välttämättä vähennä tartuntoja ja (vähennä) viruksen mahdollista levittämistä eteenpäin, Sillanaukee painottaa STT:lle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.sss.fi/2020/11/pfizerin-ja-biontechin-suitsutettu-koronarokote-estaa-oireiden-syntymisen-mutta-ei-esta-valttamatta-tartuntoja/

        Pfizerin ja Biontechin suitsutettu koronarokote estää oireiden syntymisen, mutta ei estä välttämättä tartuntoja

        – Pfizerin rokote kuuluu samaan kategoriaan kuin muutkin kehittelyssä pisimmällä olevista koronarokotteista. Ne ehkäisevät taudin oireita eli antavat suojan taudin oireilta, mutta eivät välttämättä vähennä tartuntoja ja (vähennä) viruksen mahdollista levittämistä eteenpäin, Sillanaukee painottaa STT:lle.

        – Yleensähän rokotteiden tehtävä on estää tautiin sairastuminen niin, että se ei myöskään sitten leviä. Siitä ei kuitenkaan ole tässä kyse. Kyse on vielä vain oireiden estämisestä, hän sanoo ja kertoo löydösten vaikuttavan siltä, että tauti voi edelleen tarttua.
        Hän muistuttaa, että koronan aiheuttaman taudin osalta on jo huomattu, että tauti voi levitä myös ennen kuin tartunnan saaneelle on tullut oireita.

        Ei siis hyödytä antaa hoitajille, koska se ei estä taudin leviämistä hoitajasta potilaaseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis hyödytä antaa hoitajille, koska se ei estä taudin leviämistä hoitajasta potilaaseen

        Totta kai hyödyttää antaa myös hoitajille, koska näin he pysyvät työkykyisinä. Koronatestein voidaan selvittää se, ovatko taudin tartuttajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai hyödyttää antaa myös hoitajille, koska näin he pysyvät työkykyisinä. Koronatestein voidaan selvittää se, ovatko taudin tartuttajia.

        He pysyvät työkykyisinä muutenkin

      • Anonyymi

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomalaiset-saavat-koronarokotteen-ilmaiseksi-kolmen-eri-tyypin-rokotteita-suositellaan-tasta-on-kyse/7981726

        Koronavirusrokotteet tulevat Suomeen vähitellen sen jälkeen, kun ne ovat saaneet myyntiluvan, kertoo ylilääkäri Nohynek.

        Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä suosittelee Suomen hankkivan kolmen eri tyypin koronavirusrokotteita, joilla väestölle taattaisiin mahdollisimman hyvä suoja. Haussa ovat mRNA-, virusvektori- ja subunit-rokotteet.

        Maanantaina uutisoitiin Pfizer- ja Biontech-yhtiöiden kehittäneen rokotteen, joka on testeissä estänyt 90-prosenttisesti koronaviruksen aiheuttaman taudin.

        Rokote suojaa taudin oireilta, mutta ei välttämättä vähennä tartuntoja tai estä viruksen levittämistä eteenpäin.

      • Anonyymi

        eihän rokoteen ottaminen ole pakollista, turhaa vaahdota täällä-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis hyödytä antaa hoitajille, koska se ei estä taudin leviämistä hoitajasta potilaaseen

        Tottakai hyödyttää. Suojelee hoitajaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai hyödyttää. Suojelee hoitajaa!

        Ei se suojele hoitajaakaan, kun teho on vain 90%

      • Anonyymi

        Salaliittoteorioitsija... Mikä ihme on rapsody? Katso vähän mistä revit tietosi jostain rapsody sivustolta en ees viittinyt avata linkkiä kun sivusto kuulostaa niin epäluotettavalta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eihän rokoteen ottaminen ole pakollista, turhaa vaahdota täällä-

        Ei vielä, ainakaan toistaiseksi. Mutta siihen tässä tähdätään.

        Monessa sairaanhoitopiirissä painostetaan ottamaan rokote, sinut saatetaan siirtää eri tehtäviin tai jopa irtisanoa.

        Ei tässä kukaan mitään vaahtoa, et vaan ymmärrä mihin suuntaan tätä hommaa viedään.

        Mene ottamaan rokote, onnea sinulle.

        Luota johtaviin lääkefirmoihin. Hyvin menee.

      • Anonyymi

        Onkohan näissä vaarana, että rna siirtyy osaksi genomia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai hyödyttää antaa myös hoitajille, koska näin he pysyvät työkykyisinä. Koronatestein voidaan selvittää se, ovatko taudin tartuttajia.

        Miten koronaa levittävän hoitajan pysyminen työkykyisenä auttaa tilannetta? Eihän hoitaja voi työskennellä infektoituneena. Minun puolesta voit toki ottaa vaikka kymmenen rokotetta, ei haittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi sentään..

        Sillanaukeen mukaan Suomessa meneillään olevat rokotetutkimukset ovat myös mielenkiintoisia. Hän mainitsee erityisesti nenäsumuterokotteen, josta on hänen mukaansa julkaistu maailmallakin jo erittäin hyviä tietoja.

        – Se näyttäisi olevan sellainen, joka antaa suojan virukselta eli estäisi taudin tartuntoja, ei siis pelkästään oireita, Sillanaukee lisää.

        Hänen mukaansa suomalaiseen rokotekehittelyyn etsitään parhaillaan rahoittajia, jotta kliinisiä kokeita päästäisiin tekemään. Hän arvioi, että kliiniset eli ihmisillä tehtävät kokeet voitaisiin saada tehtyä ensi vuoden aikana ja suomalainen rokote voisi olla valmiina vuoden 2021 loppuun mennessä.

        Lääkejättien rokotteet jättävät kentän virukselle, joka tietysti mutatoituu ja iskee kuitenkin idioottiin. 👍 Evoluutio siis toimii joka tapauksessa.

      • Anonyymi

        Sä olet taas näitä ihmisiä,jotka on saatu uskomaan "höpöhöpö'-juttuja. Harmittaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi sentään..

        Sillanaukeen mukaan Suomessa meneillään olevat rokotetutkimukset ovat myös mielenkiintoisia. Hän mainitsee erityisesti nenäsumuterokotteen, josta on hänen mukaansa julkaistu maailmallakin jo erittäin hyviä tietoja.

        – Se näyttäisi olevan sellainen, joka antaa suojan virukselta eli estäisi taudin tartuntoja, ei siis pelkästään oireita, Sillanaukee lisää.

        Hänen mukaansa suomalaiseen rokotekehittelyyn etsitään parhaillaan rahoittajia, jotta kliinisiä kokeita päästäisiin tekemään. Hän arvioi, että kliiniset eli ihmisillä tehtävät kokeet voitaisiin saada tehtyä ensi vuoden aikana ja suomalainen rokote voisi olla valmiina vuoden 2021 loppuun mennessä.

        Usassa on myös kahdessa yliopistossa nenäsumuterokote kehitteillä. Suomi jää varmaankin jälkeen kotimaisenrahoituksen puutteessa. Toivottavasti löytyisi rahoitusta ulkomailta jos ei Suomesta. Aika kallista tehdä kolmannen vaiheen kokeet, kun tarvitaan kymmeniätuhansia koehenkilöitä.

      • Anonyymi

        Otan heti kun saatavilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis hyödytä antaa hoitajille, koska se ei estä taudin leviämistä hoitajasta potilaaseen

        Voi ihmisten yksinkertaisuutta: ilman hoitajia sairaalan Koronapotilaat jäävät hoitamatta!

      • Anonyymi

        Ja kukaan etenkään muka "ilmaiseksi"rokotetta kehittelevä lääkeyhtiö ihmiset taikka poliitikot kerkii perässä suunnittelemaan kun kyseessä on nk"muuntumiskykyinen Virus" johonka ei enää entinen äkkiä iät sitten kehitelty rokote ehkä tehookkaan aika sama jos annettas
        lumelääkettä taikka kalkkia ja valehdeltas ennen ressanvaaleja et ehdokas on sairastunut korkotautiepidemiaan.
        Siis käytännös koko rokote menee hukkaan jos ei tepsi mutta jos se aiheuttaa jotakin pahempaa niin sitte ollaankin jo luonnonarmoilla.
        Totuushan on se jotta pisnes kukoistaa koronan avulla ja sitä koronaa voidaan nykyään käyttää pelotteena ja tekosyynä lähes kaikkeen maholliseen ja mahdottomaan nii hyvässä pahassa kun rahassakin ja horjutteleehan se maailmanbörssikurssejakintämä korona vaan ei korot eli koronan välilliset ja välittömät vaikutukset joita ei huomijoida yhteisvaikutuksena.
        Veikkaisimpa et jälkimmäinen aiheuttaa enempi muitakin kun firmojen kuolemia kun itse tauti siis välillisinä seuraamuksina joita ei huomata tai edes osata/viitsitä huomijoida koska eri asijoilla on tapana muodostaa arvaamattoman arvattavia syy/seuraamus yhteyksiä.

      • Anonyymi

        Mikä ihmeen "pakolinen" rokoite?

        Etsitään rahoittajia? Eikö Suomen pitäisi lopettaa miljardin kehitysapu, joka menee kankkulan kaivoon ja käyttää sekin raha rokotteen kehittämiseen. Samoin haittamaahanmuuttoon menevät miljardit voisi käyttää vaikkapa syöpätutkimuksiin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otan heti kun saatavilla.

        Hölmöjä on moneen.

      • Anonyymi

        Timo Harakka on koko kupletin takana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hölmöjä on moneen.

        Eli näitä salaliittoteoreetikkoja? Kuinka yllättävää, lääkefirmat tekevät liiketointa, luuliko joku niiden olevan hyväntekeväisyysjärjestöjä? On meit moneen junaan, on varaa karsiintuakkin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se suojele hoitajaakaan, kun teho on vain 90%

        Uskomaton keskustelu!!!
        Ja ihan liian monet ottaa nää päätelmät aivan totena.
        Siis unohdetaan järjen käyttö ja katsotaan Suomi24:n keskustelupalstalta toimintaohjeet!
        Mihin onkaan päästy maassa, jossa pitäisi olla erinomainen koulutus ja maailman onnellisimmat ihmiset!

        Yritetään nyt edes ymmärtää se, että on olemassa tahoja, jotka haluavat meidän riitelevän täällä keskenämme. Niitä tahoja on täällä joukossa "kehittämässä" tätä keskustelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vielä, ainakaan toistaiseksi. Mutta siihen tässä tähdätään.

        Monessa sairaanhoitopiirissä painostetaan ottamaan rokote, sinut saatetaan siirtää eri tehtäviin tai jopa irtisanoa.

        Ei tässä kukaan mitään vaahtoa, et vaan ymmärrä mihin suuntaan tätä hommaa viedään.

        Mene ottamaan rokote, onnea sinulle.

        Jätä nää rokotteista jauhaminen asiantuntijoille. Keskity s r llasiin asioihin mistä ymmärrät jotain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkejättien rokotteet jättävät kentän virukselle, joka tietysti mutatoituu ja iskee kuitenkin idioottiin. 👍 Evoluutio siis toimii joka tapauksessa.

        Osaatko edes lukea ja kirjoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otan heti kun saatavilla.

        Niin minäkin. Olen riskiryhmää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kukaan etenkään muka "ilmaiseksi"rokotetta kehittelevä lääkeyhtiö ihmiset taikka poliitikot kerkii perässä suunnittelemaan kun kyseessä on nk"muuntumiskykyinen Virus" johonka ei enää entinen äkkiä iät sitten kehitelty rokote ehkä tehookkaan aika sama jos annettas
        lumelääkettä taikka kalkkia ja valehdeltas ennen ressanvaaleja et ehdokas on sairastunut korkotautiepidemiaan.
        Siis käytännös koko rokote menee hukkaan jos ei tepsi mutta jos se aiheuttaa jotakin pahempaa niin sitte ollaankin jo luonnonarmoilla.
        Totuushan on se jotta pisnes kukoistaa koronan avulla ja sitä koronaa voidaan nykyään käyttää pelotteena ja tekosyynä lähes kaikkeen maholliseen ja mahdottomaan nii hyvässä pahassa kun rahassakin ja horjutteleehan se maailmanbörssikurssejakintämä korona vaan ei korot eli koronan välilliset ja välittömät vaikutukset joita ei huomijoida yhteisvaikutuksena.
        Veikkaisimpa et jälkimmäinen aiheuttaa enempi muitakin kun firmojen kuolemia kun itse tauti siis välillisinä seuraamuksina joita ei huomata tai edes osata/viitsitä huomijoida koska eri asijoilla on tapana muodostaa arvaamattoman arvattavia syy/seuraamus yhteyksiä.

        Käy kertomassa tämä tutkijoille,ne varmaan arvostaa sinua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin minäkin. Olen riskiryhmää

        Minäkin olen riskiryhmää, enkä todellakaan ota rokotetta. En ota myöskään influenssarokotteita vaan sairastan ne jos kohdalle osuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eihän rokoteen ottaminen ole pakollista, turhaa vaahdota täällä-

        En ole milloinkaan ottanut influenssarokotteita, eikä flunssa ole tullut. En kumminkaan erakko ole, mutta en hoitoalalla joiden on pakollinen rokotteen ottaminen. Hyvä kun tämä covid-19 rokote tulisi on sen verran vaarallinen tauti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai hyödyttää antaa myös hoitajille, koska näin he pysyvät työkykyisinä. Koronatestein voidaan selvittää se, ovatko taudin tartuttajia.

        pysyvät työkykyisinä ja oireettomina, samalla tartuttaen päivässä satoja potilaita

        Aika ihannetilanne eu-pankeille ja hallituksellemme jotka haluavat rampauttaa ja ajaa valtion konkurssiin ja orjuuttaa keskiluokan

      • Anonyymi

        QAnon-kakkaa, jota ei kannata uskoa.
        Ongelma on, että iso osa ihmisistä ei osaa erottaa huuhaa- valeuutisia ja salaliittoteoreetikoiten houreita oikeasta informaatiosta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        – Yleensähän rokotteiden tehtävä on estää tautiin sairastuminen niin, että se ei myöskään sitten leviä. Siitä ei kuitenkaan ole tässä kyse. Kyse on vielä vain oireiden estämisestä, hän sanoo ja kertoo löydösten vaikuttavan siltä, että tauti voi edelleen tarttua.
        Hän muistuttaa, että koronan aiheuttaman taudin osalta on jo huomattu, että tauti voi levitä myös ennen kuin tartunnan saaneelle on tullut oireita.

        Lääke on hyvin kehitetty, huippusuoritus. Tällä varmistetaan, että kaikki sen ostavat.ja hinnallaan ei niin väliä.

        Kyllä lääketiede on edistynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Timo Harakka on koko kupletin takana.

        Ois vaan pysynyt toimittajana ei leikkis polittikkoa ja besserwisseriä. Ei jatkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskomaton keskustelu!!!
        Ja ihan liian monet ottaa nää päätelmät aivan totena.
        Siis unohdetaan järjen käyttö ja katsotaan Suomi24:n keskustelupalstalta toimintaohjeet!
        Mihin onkaan päästy maassa, jossa pitäisi olla erinomainen koulutus ja maailman onnellisimmat ihmiset!

        Yritetään nyt edes ymmärtää se, että on olemassa tahoja, jotka haluavat meidän riitelevän täällä keskenämme. Niitä tahoja on täällä joukossa "kehittämässä" tätä keskustelua.

        Aivan, halitaan keskutelujen pohjalta tutkia kansan mielialoja tms.
        Ihan hyvä, että on korona-aika ja sais ollapitkään, jotta ihmisiä vähän heräteltäisiin
        suomen muumilaaksossa. Joissain päin maailmaa luonnonolot tai sodat tuhoavat saavutetun elämän ja elintason ja aloitus tyhjältä pöydältä. Suomessa itketään, kun ei päästä ulos syömään tai harrstamaan ja maskin käyttöä kapinoidaan. Kyllä eu-jäsenyys maksuvelvoitteineen, liian suppea talouden pohja, liiallinen hyvinvointi ja yhteiskunnan tuet ovat suurimpia syypäitä kansan ja valtion nykytilaan - ja sitäkään ei tunnusteta, koska suomalainen ei tee virheitä. Muistakaa äänestää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääke on hyvin kehitetty, huippusuoritus. Tällä varmistetaan, että kaikki sen ostavat.ja hinnallaan ei niin väliä.

        Kyllä lääketiede on edistynyt.

        Uskon, että rokote/rokotteet ovat olleet jo jonkin aikaa ok, mutta jakelu ja business sen ympärillä vielä sopimatta. Ihan kuin polttoaineesta vapaa teknologia autoihin. Raha ratkaisee joka asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usassa on myös kahdessa yliopistossa nenäsumuterokote kehitteillä. Suomi jää varmaankin jälkeen kotimaisenrahoituksen puutteessa. Toivottavasti löytyisi rahoitusta ulkomailta jos ei Suomesta. Aika kallista tehdä kolmannen vaiheen kokeet, kun tarvitaan kymmeniätuhansia koehenkilöitä.

        Flunssat tulee ja menee. Koronatesti on epäluotettava. Influenssaan on kuollut paljon enemmän ihmisiä. Maskipakkoa voidaan pitää vaikka vuosia, samoin näitä 2 metrin rajoituksia ja kokoontumisrajoituksia. Herätkää jo pahvit. UN Agenda 21/2030 on parhaillaan menossa. Australiassa poliisi pakottaa maskiin ja vain 1 h ulkonaliikkumisvapaus. Ei rokote vapauta mistään. Rajoitukset tulevat jatkumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        QAnon-kakkaa, jota ei kannata uskoa.
        Ongelma on, että iso osa ihmisistä ei osaa erottaa huuhaa- valeuutisia ja salaliittoteoreetikoiten houreita oikeasta informaatiosta .

        Et ole tainnut katsoa videota tai olet maksettu trolli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole milloinkaan ottanut influenssarokotteita, eikä flunssa ole tullut. En kumminkaan erakko ole, mutta en hoitoalalla joiden on pakollinen rokotteen ottaminen. Hyvä kun tämä covid-19 rokote tulisi on sen verran vaarallinen tauti.

        Miksi maksatte vakuutuksiakaan jos koskaan ei ole mitään sattunut?

        Ajttelin rokotteesta idioottina noin koska lapsuuden jälkeen ei ollu kertaakaan yli 38 lämpöö. Sit iski 35 vuotiaana influensssa ja olin 41 asteen kuumeessa viikon ja kroppa meinas antaa periks, öisin olin varma että kuolen ja oksensin jotain ihme limaa. Todellakin aloin ottaa rokotetta sen jälkeen. Tajusin että ei mulla varmaan sit oikeesti ole koskaan olli ennen influenssa A virusta vaan maksimissaan flunssa. Lisäksi puhkesi reuma infektiosta, eli ehkä olisin säästyny loppuelämän sairaudelta jos olisin ottanu mut jokainen tekee omat ratkaisut

        olen 76 v enkä koskaan ole ottanut ifulenssa rokotetta tulin pärnyn kylpylästä ja alkoi tuntua heikolta kuumetta 41 ampulanssi tilaatiin koska epäiltiin koronaa. Siraalassa eristyshuoneeseen ja kokeisiin. seuraavana päivänä lääkäri sano se on A viirus johon on ääke. 2päivää ja kotiin karanteeniin kun ikää on liikaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pysyvät työkykyisinä ja oireettomina, samalla tartuttaen päivässä satoja potilaita

        Aika ihannetilanne eu-pankeille ja hallituksellemme jotka haluavat rampauttaa ja ajaa valtion konkurssiin ja orjuuttaa keskiluokan

        Tämä oli jo käytössä ennen koronaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole milloinkaan ottanut influenssarokotteita, eikä flunssa ole tullut. En kumminkaan erakko ole, mutta en hoitoalalla joiden on pakollinen rokotteen ottaminen. Hyvä kun tämä covid-19 rokote tulisi on sen verran vaarallinen tauti.

        Sekoittakaa vielä influenssa ja flunssa keskenään,niin hyvä tulee. Ne on kaksi täysin eri sairautta ja influenssa on se vaarallisempi sairaus,jota vastaan rokotetaan.

      • Anonyymi

        Lol. Kuka voi olla niin latvastaan laho etta uskoo tuohon? Valitettavasti kyllin moni etta lahopaiden takia muut ihmiset karsivat ja kuolevat turhaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai hyödyttää antaa myös hoitajille, koska näin he pysyvät työkykyisinä. Koronatestein voidaan selvittää se, ovatko taudin tartuttajia.

        Ei tietenkään voi, testien pitäisi näyttää vasta-aineet. Vasta-aineitahan näitä rokotuksilla haetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan näissä vaarana, että rna siirtyy osaksi genomia?

        Niinpä, kantsii lukea uusin Tiede- lehti ja siitä epigenetiikasta! Rokotus ja epigenetiikka vaarallinen yhtälö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salaliittoteorioitsija... Mikä ihme on rapsody? Katso vähän mistä revit tietosi jostain rapsody sivustolta en ees viittinyt avata linkkiä kun sivusto kuulostaa niin epäluotettavalta

        No näitä hullujahan riittää. Se on muodikasta olla nykyään kaikkea vastaan. Vittu mitä nutipäitä. Kyllä se alkaa rokote siinä vaiheessa kelpaamaan kun on itse, tai läheiset teholla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otan heti kun saatavilla.

        Samoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölmöjä on moneen.

        Ja sinä olet yksi niistä. Dorka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätä nää rokotteista jauhaminen asiantuntijoille. Keskity s r llasiin asioihin mistä ymmärrät jotain.

        Juuri näin. Kaikenlaisia "asiantuntijoita" sitä onkin... Mielensairautta, jos ei kelpaa toimivaksi todettu rokote.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Flunssat tulee ja menee. Koronatesti on epäluotettava. Influenssaan on kuollut paljon enemmän ihmisiä. Maskipakkoa voidaan pitää vaikka vuosia, samoin näitä 2 metrin rajoituksia ja kokoontumisrajoituksia. Herätkää jo pahvit. UN Agenda 21/2030 on parhaillaan menossa. Australiassa poliisi pakottaa maskiin ja vain 1 h ulkonaliikkumisvapaus. Ei rokote vapauta mistään. Rajoitukset tulevat jatkumaan.

        Vedä se foliopipo vielä vähän kireämmälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekoittakaa vielä influenssa ja flunssa keskenään,niin hyvä tulee. Ne on kaksi täysin eri sairautta ja influenssa on se vaarallisempi sairaus,jota vastaan rokotetaan.

        Näille salaliitto hulluille kaikki flunssat on yksi ja sama. Säälittävät vähä-älyiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi sentään..

        Sillanaukeen mukaan Suomessa meneillään olevat rokotetutkimukset ovat myös mielenkiintoisia. Hän mainitsee erityisesti nenäsumuterokotteen, josta on hänen mukaansa julkaistu maailmallakin jo erittäin hyviä tietoja.

        – Se näyttäisi olevan sellainen, joka antaa suojan virukselta eli estäisi taudin tartuntoja, ei siis pelkästään oireita, Sillanaukee lisää.

        Hänen mukaansa suomalaiseen rokotekehittelyyn etsitään parhaillaan rahoittajia, jotta kliinisiä kokeita päästäisiin tekemään. Hän arvioi, että kliiniset eli ihmisillä tehtävät kokeet voitaisiin saada tehtyä ensi vuoden aikana ja suomalainen rokote voisi olla valmiina vuoden 2021 loppuun mennessä.

        Miten sumute voi olla rokote?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään voi, testien pitäisi näyttää vasta-aineet. Vasta-aineitahan näitä rokotuksilla haetaan.

        Juuri näin se on rokotteiden tarkoitus!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten koronaa levittävän hoitajan pysyminen työkykyisenä auttaa tilannetta? Eihän hoitaja voi työskennellä infektoituneena. Minun puolesta voit toki ottaa vaikka kymmenen rokotetta, ei haittaa.

        No tottahan infektoitunut voi vaaratta hoitaa muita infektoituneita, jos vain pysyy työkykyisenä. Näinhän toimitaan jo mm. Belgiassa, jossa sairaalat ovat ylikuormittuneet ja henkilökunnasta on pulaa, koska ovat myös sairaina. Tartunnan saaneita lääkäreitä ja hoitajia on pyydetty töihin, jos kunto sen sallii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sumute voi olla rokote?

        Tietenkin voi. Rokote ja injektio eivät ole synonyymejä. Rokote annetaan usein injektiona, mutta voi sen antaa sumutteenakin. Vuonna - 85 annettiin ylimääräinen poliorokote lähes kaikille suomalaisille sokeripalaan tiputettuina tippoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin olen riskiryhmää, enkä todellakaan ota rokotetta. En ota myöskään influenssarokotteita vaan sairastan ne jos kohdalle osuu.

        En ota rokotetta koska en luota että niistä on hyötyä oli sitten korona tai infulenssa rokote , lääkeyhtiöiden bisnes miten korona virus joka muuntautuu voidaan kehittää rokote josta olisi hyötyä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lol. Kuka voi olla niin latvastaan laho etta uskoo tuohon? Valitettavasti kyllin moni etta lahopaiden takia muut ihmiset karsivat ja kuolevat turhaan

        Mitä sen on väliä?

      • Anonyymi
        ravenlored kirjoitti:

        Eli näitä salaliittoteoreetikkoja? Kuinka yllättävää, lääkefirmat tekevät liiketointa, luuliko joku niiden olevan hyväntekeväisyysjärjestöjä? On meit moneen junaan, on varaa karsiintuakkin...

        Oletko kuitenkin varma! Lääketeollisuudella 500mrd tulos! Suurin osa kevyemmistä sairauksista voi hoitaa ja ehkäistä liikunnalla ja oikealla ruokavaliolla/vitamiineilla.
        En tiedä onko jotenkin sattumaa. Mutta esim itselläni kesäisin paloi auringossa aina iho. D-vitamiini kokeilu syönti lopputalvesta kesään ja jatkuu toki edelleen. Ei palanut iho!!! Ja flunssa pysynyt kaukana. Toki aika perusterve olen ollut (kop Kop :).
        Esim porukka vetää sokeria kaksinkäsin. Kyllä insuliinitehtaat/lääketeollisuus ja veronmaksajat (kelakorvaus) kiittää. Siinä yksi suuri verosäästö jos ihmiset yrittäisivät elää terveellisemmin. Varmaan redbull ja muut sokerilitku firmat menee konkkaan, mutta mitä sitten. J
        Ja Juha Kärkkäisen asiaa siitä että jotkut rikastuu korona hommalla. Aivan varmasti. Seuratkaa ihmiset ketkä hyötyy koronasta. Sijoittaako poliitikot/pohatat johonkin lääkefirmaan rahaa...yms.. älkää olko sinisilmäisiä. Kaikki asiat voi tutkiskella vaikka foliohattua ei ole päässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis hyödytä antaa hoitajille, koska se ei estä taudin leviämistä hoitajasta potilaaseen

        Ainoa hyöty on virukselle, pääsee lisääntymään ilman oireita, testeukset vaikeutuu kun pitää testata kaikki rokotetutkin varmuuden vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi ihmisten yksinkertaisuutta: ilman hoitajia sairaalan Koronapotilaat jäävät hoitamatta!

        Näin on. Jos hoitavat koronapotilaita, myöskään tarttuvuus ei liene enää suuri ongelma

      • Anonyymi

        Ihaaanko totta? Voi kamalaa! Hyvä, että kerroit. Ostithan sinäkin muuten niitä vetyauto-osakkeita, on muuten kohta massii nääs...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se suojele hoitajaakaan, kun teho on vain 90%

        Ei suojaakkaan, varppii ei suojaa, niin se on...voi hyvää päivää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin minäkin. Olen riskiryhmää

        Olen itse riskiryhmää ja sairastin koronan jo keväällä.
        Oireina oli pari kertaa hengästyminen kävellessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääke on hyvin kehitetty, huippusuoritus. Tällä varmistetaan, että kaikki sen ostavat.ja hinnallaan ei niin väliä.

        Kyllä lääketiede on edistynyt.

        Lääketiede on edistynyt, mutta niin on edistynyt viestintä kuin myös mainostaminen ja markkinointi.

        Olen riskiryhmää, mutta en ota mitään korona enkä karuna rokotteita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se suojele hoitajaakaan, kun teho on vain 90%

        Olisiko teillä hetki aikaa puhua laumasuojasta? Virus ei pysty leviämään, kun merkittävä osa lajin populaatiosta on immuuni. Tietysti tämän 10% lisäksi viruksen elinmahdollisuuksi lisää kaikenmaailman foliohatut jotka kieltäytyvät rokotuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Kaikenlaisia "asiantuntijoita" sitä onkin... Mielensairautta, jos ei kelpaa toimivaksi todettu rokote.

        Ehdottomasti mielisairaita, jos eivät rokoteteollisuutta usko? Venäjällä tällaiset omaan uskoonsa luottavat suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle ja meilläkin kovaa yritystä on ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi maksatte vakuutuksiakaan jos koskaan ei ole mitään sattunut?

        Ajttelin rokotteesta idioottina noin koska lapsuuden jälkeen ei ollu kertaakaan yli 38 lämpöö. Sit iski 35 vuotiaana influensssa ja olin 41 asteen kuumeessa viikon ja kroppa meinas antaa periks, öisin olin varma että kuolen ja oksensin jotain ihme limaa. Todellakin aloin ottaa rokotetta sen jälkeen. Tajusin että ei mulla varmaan sit oikeesti ole koskaan olli ennen influenssa A virusta vaan maksimissaan flunssa. Lisäksi puhkesi reuma infektiosta, eli ehkä olisin säästyny loppuelämän sairaudelta jos olisin ottanu mut jokainen tekee omat ratkaisut

        Autoimmuunisairaudet lisääntyvät rokotteiden myötä. Reuma jo hyvin yleistä lapsillakin.

      • Anonyymi
        ravenlored kirjoitti:

        Olisiko teillä hetki aikaa puhua laumasuojasta? Virus ei pysty leviämään, kun merkittävä osa lajin populaatiosta on immuuni. Tietysti tämän 10% lisäksi viruksen elinmahdollisuuksi lisää kaikenmaailman foliohatut jotka kieltäytyvät rokotuksista.

        Asenteesi on perinteinen. Uskot laumasuojaan, mikä on ollut elinehto rokoteteollisuuden mittavalle rahastamiselle. Rokottamattomien ihmisten syyksi on näin saatu vieritettyä sairaudet ja yhteiskunnallinen kaksijakoisuus taottua kansalaisten päähän. Mitkään myöhemmin esitetyt tosiasiat eivät ole tätä mantraa enää onnistuneet muuksi muuttamaan.

        Laumaimmuniteetti ja laumasuoja ovat sittemmin olleet avainsanoja ihmisten vastuuttomalle käyttäytymiselle toista ihmistä kohtaan. Tämä tieteeseen pohjaava uskonto on luonut varsinaisen syyllistämiskulttuuribuumin, johon kiinteästi on kuulunut sellainen sanavarasto kuin foliohatut, hörhöt, huuhaamaakarit, rokotevastaiset jne, joilla toisinajattelijoita on saatu lyötyä jo useat vuosikymmenet.

        Aikoinaan rokotteet tulivat kuin tilauksesta, eikä niitä olisi voitu mitenkään välttää. Ihmiskunnan tuli kohdata vainot juuri siten kuin ne rokoteteollisuuden taholta ovat ilmenneet. Rokotteet itse asiassa ovat paljastaneet, mihin kaikkeen ihmiset ovat olleet valmiita syytellessään muita omista virheistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        QAnon-kakkaa, jota ei kannata uskoa.
        Ongelma on, että iso osa ihmisistä ei osaa erottaa huuhaa- valeuutisia ja salaliittoteoreetikoiten houreita oikeasta informaatiosta .

        " iso osa ihmisistä ei osaa erottaa huuhaa- valeuutisia ja salaliittoteoreetikoiten houreita oikeasta informaatiosta"

        Kas kummaa !!!

        Valemedian tunnistaa siitä, että se hyvin mielellään käyttää haluta -verbin passiivia "halutaan". Mutta tosiasiassa, haluaminen EI VOI olla passiivista toimintaa, aina on olemassa selkeästi joku tai jokin taho, joka haluaa !

        Jos media kirjoittaa "halutaan" niin se on aivan selvä yritys johtaa kansaa harhaan, ikään kuin muka olisi olemassa jotakin kollektiivista haluamista, jossa mikään yksittäinen taho ei mitään halua.

        Rehelliset mediat uskaltavat kyllä kertoa, KUKA haluaa eivätkä harhaanjohtamistarkoituksessa käytä passiivia "halutaan".

        Tästä tunnistat, mikä on oikeaa mediaa ja mikä on valemediaa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis hyödytä antaa hoitajille, koska se ei estä taudin leviämistä hoitajasta potilaaseen

        Jos on valmiiksi koronapotilas niin silloin se ei merkitse mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Asenteesi on perinteinen. Uskot laumasuojaan, mikä on ollut elinehto rokoteteollisuuden mittavalle rahastamiselle. Rokottamattomien ihmisten syyksi on näin saatu vieritettyä sairaudet ja yhteiskunnallinen kaksijakoisuus taottua kansalaisten päähän. Mitkään myöhemmin esitetyt tosiasiat eivät ole tätä mantraa enää onnistuneet muuksi muuttamaan.

        Laumaimmuniteetti ja laumasuoja ovat sittemmin olleet avainsanoja ihmisten vastuuttomalle käyttäytymiselle toista ihmistä kohtaan. Tämä tieteeseen pohjaava uskonto on luonut varsinaisen syyllistämiskulttuuribuumin, johon kiinteästi on kuulunut sellainen sanavarasto kuin foliohatut, hörhöt, huuhaamaakarit, rokotevastaiset jne, joilla toisinajattelijoita on saatu lyötyä jo useat vuosikymmenet.

        Aikoinaan rokotteet tulivat kuin tilauksesta, eikä niitä olisi voitu mitenkään välttää. Ihmiskunnan tuli kohdata vainot juuri siten kuin ne rokoteteollisuuden taholta ovat ilmenneet. Rokotteet itse asiassa ovat paljastaneet, mihin kaikkeen ihmiset ovat olleet valmiita syytellessään muita omista virheistään.

        Jaha, katkeruus, siinäpä esimerkillinen lähtökohta. Oletko oikeasti niin hölmö että luulet lääkefirmojen olevan hyväntekeväisyyjärjestöjä? Kai tällä logiikalla jätät lääkkeetkin syömättä? Tosin siinä ei tee kuin itselleen hallaa, rokoteasia taas laajempi, koko populaatiota koskeva asia, eikä asia pyöri sinun eriskummallisen ideologiasi ympärillä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomalaiset-saavat-koronarokotteen-ilmaiseksi-kolmen-eri-tyypin-rokotteita-suositellaan-tasta-on-kyse/7981726

        Koronavirusrokotteet tulevat Suomeen vähitellen sen jälkeen, kun ne ovat saaneet myyntiluvan, kertoo ylilääkäri Nohynek.

        Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä suosittelee Suomen hankkivan kolmen eri tyypin koronavirusrokotteita, joilla väestölle taattaisiin mahdollisimman hyvä suoja. Haussa ovat mRNA-, virusvektori- ja subunit-rokotteet.

        Maanantaina uutisoitiin Pfizer- ja Biontech-yhtiöiden kehittäneen rokotteen, joka on testeissä estänyt 90-prosenttisesti koronaviruksen aiheuttaman taudin.

        Rokote suojaa taudin oireilta, mutta ei välttämättä vähennä tartuntoja tai estä viruksen levittämistä eteenpäin.

        Modernan rokote on myös rna- tyyppinen.

        Kannattaa tietysti suosia suomalaista rokotetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se suojele hoitajaakaan, kun teho on vain 90%

        Suojaa yhdeksää hoitajaa kymmenestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vielä, ainakaan toistaiseksi. Mutta siihen tässä tähdätään.

        Monessa sairaanhoitopiirissä painostetaan ottamaan rokote, sinut saatetaan siirtää eri tehtäviin tai jopa irtisanoa.

        Ei tässä kukaan mitään vaahtoa, et vaan ymmärrä mihin suuntaan tätä hommaa viedään.

        Mene ottamaan rokote, onnea sinulle.

        Höpö höpö, ketään ei voi pakottaa ottamaan rokotetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin voi. Rokote ja injektio eivät ole synonyymejä. Rokote annetaan usein injektiona, mutta voi sen antaa sumutteenakin. Vuonna - 85 annettiin ylimääräinen poliorokote lähes kaikille suomalaisille sokeripalaan tiputettuina tippoina.

        Muistan sen hyvin tais olla 70luvun puolivälissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eihän rokoteen ottaminen ole pakollista, turhaa vaahdota täällä-

        Juuri niin. Ja hyvä kun ei suojaa niitä jotka ei rokotusta ota. Voivat sitte koronoida ihan luomuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vielä, ainakaan toistaiseksi. Mutta siihen tässä tähdätään.

        Monessa sairaanhoitopiirissä painostetaan ottamaan rokote, sinut saatetaan siirtää eri tehtäviin tai jopa irtisanoa.

        Ei tässä kukaan mitään vaahtoa, et vaan ymmärrä mihin suuntaan tätä hommaa viedään.

        Mene ottamaan rokote, onnea sinulle.

        Mikä siinä rokotteen ottamisessa on niin vaikeaa? Niitä on tuikattu suhun vauvasta asti ja juuri siksi vältyit poliolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten koronaa levittävän hoitajan pysyminen työkykyisenä auttaa tilannetta? Eihän hoitaja voi työskennellä infektoituneena. Minun puolesta voit toki ottaa vaikka kymmenen rokotetta, ei haittaa.

        Sitä kun ei ketään sit selvitä ootko infektoitunut vai et. Ota rokotus jos haluat välttää koronan. Auttaa tuleviin koronamuunnoksiinkin siten että sairastat ne lievempänä.
        Influenssa on yksi neurologisten sairauksien laukaisijoita esim Ms-taudin. Eli kun saa kunnon tartunnan.. voi lakata sanomasta " on sitä ennenkin sairastettu"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan näissä vaarana, että rna siirtyy osaksi genomia?

        RNA ei ole osa ihmisen perimää. Viruksella se voi olla. Ihmisen perimä on ratkottu jo tämän vuosituhannen alun nurkilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole milloinkaan ottanut influenssarokotteita, eikä flunssa ole tullut. En kumminkaan erakko ole, mutta en hoitoalalla joiden on pakollinen rokotteen ottaminen. Hyvä kun tämä covid-19 rokote tulisi on sen verran vaarallinen tauti.

        Ei ole pakollinen hoitohenkilökunnallekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin olen riskiryhmää, enkä todellakaan ota rokotetta. En ota myöskään influenssarokotteita vaan sairastan ne jos kohdalle osuu.

        Kuulun riskiryhmään ja en todellakaan ota rokotetta !!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskomaton keskustelu!!!
        Ja ihan liian monet ottaa nää päätelmät aivan totena.
        Siis unohdetaan järjen käyttö ja katsotaan Suomi24:n keskustelupalstalta toimintaohjeet!
        Mihin onkaan päästy maassa, jossa pitäisi olla erinomainen koulutus ja maailman onnellisimmat ihmiset!

        Yritetään nyt edes ymmärtää se, että on olemassa tahoja, jotka haluavat meidän riitelevän täällä keskenämme. Niitä tahoja on täällä joukossa "kehittämässä" tätä keskustelua.

        Kannattaa pikaisesti hakea lääkitys noihin harhoihin!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salaliittoteorioitsija... Mikä ihme on rapsody? Katso vähän mistä revit tietosi jostain rapsody sivustolta en ees viittinyt avata linkkiä kun sivusto kuulostaa niin epäluotettavalta

        Tässä uusi linkki https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin olen riskiryhmää, enkä todellakaan ota rokotetta. En ota myöskään influenssarokotteita vaan sairastan ne jos kohdalle osuu.

        En halua olla koekaniinina. Mitä tuli sikapiikistäkin. Sanotaan että hyvin harvoille käy nolosti mutta jos se osuu juuri omalle kohdalle niin voivoi. Kuka korvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääketiede on edistynyt, mutta niin on edistynyt viestintä kuin myös mainostaminen ja markkinointi.

        Olen riskiryhmää, mutta en ota mitään korona enkä karuna rokotteita.

        Mutta se on hurjaa, miten vähän ihminen loppujen lopuksi tietääkään. Genettikasta tai mistään muustakaan. Osa leikkii vielä vähän aikaa Jumalaa ja lopuksi käy niin että Jumala tulee siivoamaan ihmisen sotkut. Ilmeisesti tilanne muuttuu jossain vaiheessa katastrofaaliseksi, että koko maailman luomisesta ei ole ollut niin hirveää aikaa kun mitä on tulossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomalaiset-saavat-koronarokotteen-ilmaiseksi-kolmen-eri-tyypin-rokotteita-suositellaan-tasta-on-kyse/7981726

        Koronavirusrokotteet tulevat Suomeen vähitellen sen jälkeen, kun ne ovat saaneet myyntiluvan, kertoo ylilääkäri Nohynek.

        Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä suosittelee Suomen hankkivan kolmen eri tyypin koronavirusrokotteita, joilla väestölle taattaisiin mahdollisimman hyvä suoja. Haussa ovat mRNA-, virusvektori- ja subunit-rokotteet.

        Maanantaina uutisoitiin Pfizer- ja Biontech-yhtiöiden kehittäneen rokotteen, joka on testeissä estänyt 90-prosenttisesti koronaviruksen aiheuttaman taudin.

        Rokote suojaa taudin oireilta, mutta ei välttämättä vähennä tartuntoja tai estä viruksen levittämistä eteenpäin.

        ” Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä suosittelee Suomen hankkivan kolmen eri tyypin koronavirusrokotteita, joilla väestölle taattaisiin mahdollisimman hyvä suoja. Haussa ovat mRNA-, virusvektori- ja subunit-rokotteet.”
        Taas annetaan väärää informaatiota , eihän rokotteet mitään suojaa, oikea ilmaisu on poistaa oireet mutta sairastat siitä huolimatta koronaa ja tarutat muita läsnäolijoita.
        Ei ihme että epätietosia on niin valtava joukko.
        Lieneekö syy tiedottattimessa että koronaa esiintyy yleisesti.
        Vai onko ihmiskunta niin paksukalloista väkeä ettei uskota ennen kuin kirpaisee oikein kunnolla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Flunssat tulee ja menee. Koronatesti on epäluotettava. Influenssaan on kuollut paljon enemmän ihmisiä. Maskipakkoa voidaan pitää vaikka vuosia, samoin näitä 2 metrin rajoituksia ja kokoontumisrajoituksia. Herätkää jo pahvit. UN Agenda 21/2030 on parhaillaan menossa. Australiassa poliisi pakottaa maskiin ja vain 1 h ulkonaliikkumisvapaus. Ei rokote vapauta mistään. Rajoitukset tulevat jatkumaan.

        Olet pikeassa . Kun korona rokotteesta puhutaan niin se on kokonaan väärin. Rokote estää taudin . Korona piikki on oikeampi nimi joka poistaa vain oireet. Koronapiikn saanut tartuttaa samoin kuin piikittämätön, voi myös sairastua toiseen mutaatioon.
        Koronapiikin saanut voi voimistaa koronaa jo sairastavan henkilön koronaa vaikka tämä on piikin saanut. Eikö ole inhottavaa olla tietämättään sairas kuten alkava syöpä tai jokin muu hiipivä sairaus. Pidän piikkiä koronaan itsensä pettämisenä ja itselleen valehtelemisena.
        Kaikki ei kykene näin tekemään. Onneksi ei näin tarvitse tehdä kun en voi tuota piikkiä ottaa. Muuten olisin muiden mukana samassa veneessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi maksatte vakuutuksiakaan jos koskaan ei ole mitään sattunut?

        Ajttelin rokotteesta idioottina noin koska lapsuuden jälkeen ei ollu kertaakaan yli 38 lämpöö. Sit iski 35 vuotiaana influensssa ja olin 41 asteen kuumeessa viikon ja kroppa meinas antaa periks, öisin olin varma että kuolen ja oksensin jotain ihme limaa. Todellakin aloin ottaa rokotetta sen jälkeen. Tajusin että ei mulla varmaan sit oikeesti ole koskaan olli ennen influenssa A virusta vaan maksimissaan flunssa. Lisäksi puhkesi reuma infektiosta, eli ehkä olisin säästyny loppuelämän sairaudelta jos olisin ottanu mut jokainen tekee omat ratkaisut

        Kuulosti hepatiitti tartunnalta. Niitähän on pilvin pimein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        – Yleensähän rokotteiden tehtävä on estää tautiin sairastuminen niin, että se ei myöskään sitten leviä. Siitä ei kuitenkaan ole tässä kyse. Kyse on vielä vain oireiden estämisestä, hän sanoo ja kertoo löydösten vaikuttavan siltä, että tauti voi edelleen tarttua.
        Hän muistuttaa, että koronan aiheuttaman taudin osalta on jo huomattu, että tauti voi levitä myös ennen kuin tartunnan saaneelle on tullut oireita.

        Eli mikä järki terveellä ottaa rokotetta jos edelleen voi sairastua ja edelleen levittää eteenpäin???
        Riskiryhmään kuuluvat asia erikseen... mutta siinäkin miettisin. Suurin osa heistä kuolee joka tapauksessa, suurin osa kuukausista. Ennen tauti oli pääsääntöisesti vanhusten tauti. Rokotteiden myötä on saatu aikaan geenimanipulaatio. Ja nyt myös nuoret sairastaa...kannattiko??

    • Anonyymi

      Tällä tavalla kaikki saadaan ottamaan chip...

      • Anonyymi

        Mitä tapahtui sirulle joka annettiin sika-piikissä?

        Miksi niitä tarvitaan useampia..?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtui sirulle joka annettiin sika-piikissä?

        Miksi niitä tarvitaan useampia..?

        Patteri loppu?

      • Anonyymi

        Niin tai DNA manipulointia.

      • Anonyymi

        Ei mitään länsirokotteita... Eivät toimi,. Venäläistä huipputiedettä... Sitä sputnikkia.

      • Anonyymi

        Ei teknologia ole vielä niin kehittynyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei teknologia ole vielä niin kehittynyt

        Tämä rokote on DNA:ta muokkaava rokote.

        Se ei kuitenkaan sisällä Bill Gates piste-matriisi-tatuointia. Piste-matriisi-tatuointi tekniikka on kyllä olemassa , se on vain testaus tasolla, eli koehenkilöillä se on tehty, mutta se ei ole osa tätä rokotetta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tai DNA manipulointia.

        DNA manipulointi on sen verran vakava asia, etten sen kanssa leikkisi. Kun saastaisien enkelien DNA sekoittui ihmiskuntaan, niin Jumala hukutti koko maan, että hän voisi pelastaa ihmiskunnan.

      • Anonyymi

        Voi vittu mikä hullu... Tarkistahan hampaasi, saattaa nimittäin olla, että hammaslääkäri on viime käynnillä ujuttanut kuuntelulaitteen paikkaasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtui sirulle joka annettiin sika-piikissä?

        Miksi niitä tarvitaan useampia..?

        HAHAHAHAHAHA!!! :D :D :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        DNA manipulointi on sen verran vakava asia, etten sen kanssa leikkisi. Kun saastaisien enkelien DNA sekoittui ihmiskuntaan, niin Jumala hukutti koko maan, että hän voisi pelastaa ihmiskunnan.

        Otahan yhteyttä paikalliseen mielenterveystoimistoon.

    • Anonyymi

      Ei kai mikään rokote estä saamasta tartuntaa, vaan saavat aikaan vain sen että tartunnan saatua elimistö alkaa nopeammin tekemään vasta-aineita kun tunnistaa tutun viruksen

      • Anonyymi

        Tämä estää vain oireita, ei itse tautia. Perin erikoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä estää vain oireita, ei itse tautia. Perin erikoista.

        Se eliminoi vain väkäsiä sisältävät virukset, jotka aiheuttavat kovempia oireita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä estää vain oireita, ei itse tautia. Perin erikoista.

        Mistä sinä yksinkertainen ihminen tiedät mikä on lääketieteessä erikoista?

      • Anonyymi

        Eikös se tarttunut virus tule tutuksi samalla tavalla. Mitä eroa piikistä annettu tartunta tai naapurin neästä saatu yartunta. Jos on samaa kamaa niin onko myöhemmin saatu vaarallisempi. Tai vapaaehtoisesti tartutettu ystävällinen versio. Näinkö se nykyään menee.

    • Anonyymi

      Tällaista rokotetta eivät voi edes pakottaa ottamaan rokotuspakolla, koska yksilöiden rokottaminen ei suojaa muita laumasuojalla, kuten perinteisten rokotteiden kohdalla jotka estävät tartuntoja.

      • Anonyymi

        Kuten muutkin rokotteet. Oireet muuntuvat ja sitä myöten koittavat myös uudet taudit.

    • Anonyymi

      Jos hoitajat ja lääkärit ottavat rokotteen, se suojaa heitä itseään niin että mahdollinen korona ei puhkea heille hengitystieoireiseksi. Voivat siis olla työssä kun eivät tiedä edes saaneensa tautia itseensä.
      Mutta he voivat kuitenkin levittää vanhainkodeissa ja sairaaloissa koronaa oireettomina potilaisiin, mikäli ovat saaneet koronaviruksen itseensä.
      Ymmärsinköhän oikein.

      Lääkäriin, sairaalaan tai vanhainkotiin ei siis ole menemistä ilman tämän rokotteen ottamista, koska rokotteen saaneista hoitajista osa voi sairastaa ja levittää koronaa oireettomina.

      • Anonyymi

        A-studio nyt "Koronarokote näköpiirissä": Hoitohenkilökuntaa, joka ei ota tätä rokotetta voidaan siirtää toisiin tehtäviin. Miksi? Jos kerran tämä rokote piilottaa vain oireet, ja sen saanut voi edelleen toimia tartuttajana. On kai potilaiden puolelta ihan sama onko hoitaja rokotettu tai ei.

      • Anonyymi

        Maski estää koronan leviämistä, miten maski ei muka enää estäisi koronan leviämistä, kun rokotus alkaa, kun se on estänyt tähänkin saakka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maski estää koronan leviämistä, miten maski ei muka enää estäisi koronan leviämistä, kun rokotus alkaa, kun se on estänyt tähänkin saakka.

        Eli maskeja käytämme jatkossakin mahdollisesti vuosia.

      • Anonyymi

        Huoltosuhdetta korjataan urakalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        A-studio nyt "Koronarokote näköpiirissä": Hoitohenkilökuntaa, joka ei ota tätä rokotetta voidaan siirtää toisiin tehtäviin. Miksi? Jos kerran tämä rokote piilottaa vain oireet, ja sen saanut voi edelleen toimia tartuttajana. On kai potilaiden puolelta ihan sama onko hoitaja rokotettu tai ei.

        Rokotteessa on jokin troijanhevonen, mikä aiheuttaa pahemman taudin kuin korona, vrt. sikapiikin narkolepsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maski estää koronan leviämistä, miten maski ei muka enää estäisi koronan leviämistä, kun rokotus alkaa, kun se on estänyt tähänkin saakka.

        Maski ei todellakaan estä koronan tarttumista 😂😂 voi hyvää päivää..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maski estää koronan leviämistä, miten maski ei muka enää estäisi koronan leviämistä, kun rokotus alkaa, kun se on estänyt tähänkin saakka.

        Maski ei tuota lääkefirmoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotteessa on jokin troijanhevonen, mikä aiheuttaa pahemman taudin kuin korona, vrt. sikapiikin narkolepsia.

        Olen samaa mieltä.Ihmiset ajatelkaa omilla aivoillanne,älkääkä uskoko aina mitä päättäjät yrittää teille syöttää.

      • Anonyymi

        Astra Cenegan rokotteeseen on jo ainakin yksi kuollut. Kukaan ei ole muutenkaan vastuussa rokotteiden haitoista esim. narkolepsia tai hedelmättömyys. Haitat ainoastaan kirjataan ylös jos potilas niistä ilmoittaa ja kuinka potilas edes voisi todistaa että haitat ovat kyseisestä rokotteesta tulleet.

      • Anonyymi

        Eli sama tilanne kuin nytkin. Sairaaloissa ja vanhainkodeissa voi olla tälläkin hetkellä viruksen saaneita oireettomia hoitajia tai lääkäreitä työssä.
        Ovat siis mahdollisia tartuttajia ellei testiä ole juuri äskettäin tehty ja henkilöä todettu positiiviseksi, määrätty kotiin sairastamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli maskeja käytämme jatkossakin mahdollisesti vuosia.

        Itse en ole ikinä käyttänytkään enkä käytä😂 sä saat mun puolesta olla vaikka himassasi vaippa naamalla.

    • Anonyymi

      Tätähän voisi pitää jopa "reiluna". Nythän monet rokotenillittäjät pääsevät nauttimaan rokotuksilla saadusta laumaimmuniteetista ja voivat jatkaa viisasteluaan kun rokotettu enemmistö suojaa heitä.

      Koronan suhteen nillittäjien pitää ottaa nyt huomioon riski että oireettomat tai vähäoireiset levittävät viruta rokotettujen keskuudessa mutta rokottamattoman kohdalle osuessa voikin tulla teho-osastokeikka.

      • Anonyymi

        Taustalla rahastus (kaikki joutuvat ottamaan) tai jokin muu syy miksi kaikki halutaan rokottaa laumasuojaan riittävän viruksen tukahduttavan määrän sijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taustalla rahastus (kaikki joutuvat ottamaan) tai jokin muu syy miksi kaikki halutaan rokottaa laumasuojaan riittävän viruksen tukahduttavan määrän sijaan.

        Meikäläinen on tuloton, joten mitään rokotetta en ota,
        Turha tulla rokotetta kauppaamaan, kun ei muutenkaan ole yhteiskunnan taholta oltu kiinnostuneita, että miten nollatuloinen pärjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taustalla rahastus (kaikki joutuvat ottamaan) tai jokin muu syy miksi kaikki halutaan rokottaa laumasuojaan riittävän viruksen tukahduttavan määrän sijaan.

        Kuvittelet liikoja jos uskot rokotefirmojen pystyvän säätelemään rokotteella syntyvää immuniteettia niin tarkasti. Nytkin kyse on vain asiantuntijan epäilystä ja se perustuu viruksen luonteeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meikäläinen on tuloton, joten mitään rokotetta en ota,
        Turha tulla rokotetta kauppaamaan, kun ei muutenkaan ole yhteiskunnan taholta oltu kiinnostuneita, että miten nollatuloinen pärjää.

        Etkö muka tiedä että se on ilmainen. Veronmaksajat maksaa sen. Ne jotka eivät ole nollatuloisia vaan käyvät töissä ja tienaavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö muka tiedä että se on ilmainen. Veronmaksajat maksaa sen. Ne jotka eivät ole nollatuloisia vaan käyvät töissä ja tienaavat.

        Mikään ei ole ilmaista,aina joka joutuu maksamaan.Vaikka ei siltä tunnu kun nämä päättäjät on asialla,rahan luullaan kasvavan puussa.Tolla rahan jaolla vedetään kohta kaikki suomalaiset piippuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meikäläinen on tuloton, joten mitään rokotetta en ota,
        Turha tulla rokotetta kauppaamaan, kun ei muutenkaan ole yhteiskunnan taholta oltu kiinnostuneita, että miten nollatuloinen pärjää.

        Rokotteen saa ilmaiseksi sitten kun se tulee.

    • Anonyymi

      Paska rokote, estää vain koronan oireita, muttei estä koronaa.
      Kuvitteletteko, että pääsette maskeista eroon rokotuksen avulla, ette pääse.
      Jos rokote ei estä tartuntoja, niin maskeista ei voida luopua.
      Kumman valiset, rokotteen sivuvaikutuksineen ja maskia on käytettävä vai rokotteettoman ja maskillisen elämän.
      Turha mitään rokotetta on ottaa, jos maksia joutuu pitämään

      • Anonyymi

        Kirurgisilla maskeilla mennään niin kauan kunnes joku Big Pharman puhtaan rahastamisen ulkopuolinen taho kehittää sairastumisen ja tartuttamisen estävän koronarokotteen. Saattaa kestää vuosia sillä tässä liikkuu julmettu raha.

      • Anonyymi

        Totta kai voidaan luopua. Kun kaikki halukkaat ovat saaneet Suomessa rokotteen, niin loput haluavat koronan vakavamman muodon. Ja osa heistä myös sen saa. Elämä on valintoja.

        Joka vuosi huonokuntoisia monisairaita ja vanhuksia kuolee kausi-influenssaan. Tätä koronaa rummutetaan vaikka tiettävästi nenästä otettava testi on epäluotettava. Siitä on useita tutkimuksia ja nämä lääkärit jotka tästä kertovat niin halutaan vaientaa sosiaalisesta mediasta.

        Tämä.

      • Anonyymi

        Ei maskia JOUDU käyttämään mitä vittua sä selität? Itse en ole ikinä käyttänyt maskia kaupassa enkä misään käyttäkää te lampaat vaan maskia BÄ ä ä ä ä itse elän ihan normaalia elämää ja yritykselläni menee hyvin :)

    • Anonyymi

      Googleen haku.....pfizer joutui maksamaan miljardikorvaukset.........kuka eka piikillä on sika.

      Yksikään piikin aineen liemi ei ole enään identtimen kun on valmistuksesta päässyt kaiken rahtauksen ja lämpötilaerojen päätteeksi piikin kärkeen , yhdenkään piikinsaajan keho ei ole samanmoinen kenenkään kanssa.

      Joten vaikutus on haittavaikutus - vaikutus .

      Sivuvaikutuksen poistaa uusi lääke ja sen sivuvaikutuksen........

      Kuinka monta rokotetta keho ymmärtää ja miten nämä eri pillerit ja ruiskeet käyttäytyvät kehossa .

      Kuvaa itsesi viikko ennen pistosta ja monta viikkoa tämän jälkeen .

      Lausu nopeassa tahdissa ( olen sika säkissä )

      • Anonyymi

        Hauska sanaseppo, mut vakava aihe.

      • Anonyymi

        Maailmassa on tehty toimivia rokotteita 1700-luvulta lähtien. Isorokkorokote käytännössä hävitti rutto epidermian maailmasta. Rutto raivosi monta sataa vuotta ja olisi joidenkin mielestä voinut olla ihmiskunnan loppu. Mutta isorokkorokote ja Louis Pasteur lopettivat sen. Ja miten monta muuta rokotetta on keksitty jotka pelastavat miljoonia ihmisiä. Ja sitten antibiootit ym, lapsikuolleisuuden lasku. Älä sekaannu lääketieteeseen,et ymmärrä siitä mitään. Olet tyypillinen huomio.kipeä hölmö joka yrittää tehdä itsensä tärkeäksi.

    • Anonyymi

      Influenssa tulee aina uudelleen ja uudella nimellä vuosikymmenen vaihteessa , älä siis syö entisiä viruksien vastalääkkeitä vaan tulevien.

      1800 luvulta alkaen...... espanjantauti.....hongoilainen....moskovalainen......lintuinf.......mers......sars........

    • Anonyymi

      Kyllä taas mettään mennään tässä tapauksessa. Kuka hullu uskoo rokotteen paikkansa pitävyyteen. Näyttää olevan todellinen fiasko..

      • Anonyymi

        No sinä et sitä tuolla asenteella ole edes näkemässä, joten älä huoli.

    • Anonyymi

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomi-voi-saada-pfizerin-koronarokotetta-ensimmaisten-joukossa-yksi-asia-saa-asiantuntijan-innostumaan-siita-erityisesti-tama-on-se-iso-juttu/7981114#gs.kogdl2

      Kyllä näin tärkeässä asiassa rokotukset pitää aloittaa valtion ylimmistä ja tärkeimmistä yksilöistä , samoin lääkefirmojen ylin johtokunta ja sitten pörssifirmojen pomot..........me normaalit pulliaiset kyllä maltetaan odottaa , otan itse jopa riskin että rokote tai sen tarpeellisuus loppuu ennen vuoroani.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä,ensin rokotetaan Suomen hallitus.

    • Anonyymi

      Juu, en ole ottamassa tuollaista rokotetta. En myöskään rokottanut itseäni sika-, lintu- tai muutakaan eläinkunnan influenssa vastaan aikoinaan.
      Tämäkin rokote on lääkeyhtiöiden kilpajuoksun lopputulosta jossa maaliin ensimmäisenä päässyt on voittaja ja kahmii suurimman potin.
      Se fakta että rokotteesta ei ole mitään hyötyä viruksen torjuntaan on taas sivuseikka joka selitetään käsitteen rokote tulkinnalla. Eli suomeksi kun sanotaan että Burana auttaa niin se silloin auttaa ja piste.
      Onko tämän maan päättäjät todella vaatimassa moisen rokotuksen ottamista suomalaisilta? Jos on niin vaihtoon joka ikinen ja tilalle ihmisiä joilla liikkuu päässä muutakin kuin silmät.

      • Anonyymi

        Agenda 21/2030. Ihmiset pakkosirutetaan ja vain nahan alle otettavalla mikrosirulla voi ostaa tavaroita. Jos henkilö on tätä globaalia valvontajärjestelmää vastaan hänen tilitään voidaan viedä rahat. Tästä asiasta on kertonut mm Aron Russo. Tähän agendaan kuuluu myös pakkorokotukset joista saadaan tietoa tämän sirun avulla koska siihen laitetaan myös sinun terveystietosi. Lukekaa mitä kaikkea agenda 21/2030 pitää sisällään. Siihen kuuluu myös pienyritysten tuhoaminen, maalaisten pakkosiirto kaupunkeihin, yksityisomaisuuden kieltäminen jne. Rajoitukset ovat tulleet jäädäkseen.

        Huvittaa tuo kohta, ''siihen laitetaan myös sinun terveystietosi''.

        Ai, ne terveystiedot, joita lääkärihoitajat ja lähihoitajalääkärit ovat rappiorunoilleet?

        Niistä ota selvää vanha erkkikään.

    • Anonyymi

      Ei kaikkea pidä uskoa. Media kohkaa aina kaikesta ja itse on kaikki uutiset seulottava. Media on myyntikanava joka isottelee useinkin ja tiedosta vain murto-osa pitää paikkansa. Tutkimuksetkin on arvioitava uskooko niihin.
      On paljon tutkimuksia joissa on valheellista tietoa ja omat intressit vaikuttaa taustalla vahvasti. Usein tätä "tutkittua" tietoa levitetään ympäri maailmaa totuutena vaikka se ei sitä ole. Esim, ilmastomuutos ei ole aivan sitä mitä sen on kerrottu ihmisille olevan. Tutkijoista ovat viisaammat varoittaneet. On ihmisiä joilla on enemmän tietoa ja jotka tuntee tämän valheellisen tiedottamisen. Nämä tutkimukset tukee niiden tilaajia kun maailmaa ja ihmisiä halutaan tiettyyn suuntaan johdattaa tai ihmisiä rahastaa. Olkaa kriittisiä kaikkea kohtaan.

      • Anonyymi

        Olen kriittinen sinua kohtaan.

    • Anonyymi

      minä en usko rokotteeseen epäilen tarkoituksella / vahingossa käsistä karanneeseen joukkotuhoaseeseen kuin vaikeasti hallittava harjuton sariini on leikkiminen kohtalokasta, vaikka hyvällä tarkoituksella rokotetaan, rokotteiden riski on terästää tautikantaa tai sivuoireita vaikka 45% 18 vuotiaista eläkkeellä ja kuka ottaa vastuun silloin.

      • Anonyymi

        Meitä hessuja tulee aina vaan yhä lisää. Neumanin susilaulu

    • Anonyymi

      Taitaa rokote sisältää pelkkää vettä, tai jotain litkua.

    • Anonyymi

      Jos rokote vähentää sairastuneen ympäristöönsä erittämien virusten määrää niin se toimii tarkoitetulla tavalla eli pysäyttää epidemian leviämisen.

      Nykyisellään jokainen sairastunut tartuttaa noin kaksi muuta ihmistä joten tauti leviää yhä laajemmalle. Jos sairastuneen lähettäminen virusten määrä menee esimerkiksi neljäsosaan aiemmasta (oireet kuten pärskiminen vähentyy) niin hän sairastuttaa ympäristöään paljon pienemmällä todennäköisyydellä.

      Jokainen rokote perustuu siihen, että tartunta kyllä tapahtuu mutta elimistö pian torjuu tartunnassa kehoon päässeet taudinaiheuttajat ilman että niistä aiheutuisi sairauden oireita. Tämä pätee niin flunssarokotteisiin kuin myös esimerkiksi jäykkäkouristus- ja tuhkarokkorokotteisiin.

      • Anonyymi

        Jos neutraloivia vasta-aineita on tarpeeksi, ei tauti käytännössä tartu eikä sitä silloin voi levittää.

    • Anonyymi

      Tubi ja poliorokote sairastuttaa rokotetun ja
      rokotettu levittää tautia rokottamattomiin.

      Tää on fakta.

      Pohjavesissä on molempia, juuri tästä syystä eikä isovanhempien pitäisi nuohota vastasyntyneitä, koska ne levittää tauteja joita niihin on rokotettu.

      Korona rokote on suoraan helvetistä.
      Kukaan ei tiedä, miten voimakkaat oireet se aiheuttaa.
      Ja korvauksia .... onko niitä koskaan saanut. Menetettyä terveyttä ei palauteta rahalla.

      Kolmoisrokote on tästä syystä kieletty monessa maassa.

      • Anonyymi

        Disinformaatiota!

    • Anonyymi

      Rokotteen sisältämä rna-mössö hyökkää dna:n kimppuun ja alkaa hajottamaan sitä. Miljoonat ihmiset tulevat menehtymään hermoston, elinten, verisuoniston yms. hajoamiseen!

      • Anonyymi

        Mitä merkitystä on testata mitä tahansa asiaa naapurin tai hänen naapurin saati summamutikassa valittua afrikan babloa vaikka nänä 3 pitivät aiheesta , et itse pidä saati kehosi , saatat kokea jopa vaarallisena tai vastenmielisenä.

        Lisäksi on jo etukäteen kerrottu että tämä pfizer on vain rahoittajataho tässä rokotteessa joka on kerrottu olevan 2 pakolaisen kehittämä jotka "omistavat" 21 miljardin rokoteyrityksen.....juu uskon toki , syönhän banaanitkin kuorineen

        Eli pfizer on vain rahoittajataho , tämä kaksikko sitten "vastaa" seuraamuksista.
        Rakennuspuolella on takavalotakuu.

      • Anonyymi

        Disinformaatiota.

    • Anonyymi

      Raaka-aineet on haettu Tsernobylin reaktorista.

      • Anonyymi

        ... ja niihin on lisätty geenimanipuloitua autistista halam-sikaa elohopeakastikkeessa narkolepsian kera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... ja niihin on lisätty geenimanipuloitua autistista halam-sikaa elohopeakastikkeessa narkolepsian kera.

        Jäikö multa tästä jotakin vielä puuttumaan? Saa lisätä!

    • Anonyymi

      Eihän noista tiedä puhuuko ne edes totta. Itse ainakin kyseenalaistan kaiken niin hus kuin thl hysterisoinnin ja koronoinnin. Voi enemmän kuin hyvin olla maksettua probakandaa mitä meille yritetään uskotella.

      • Anonyymi

        juu parasta uskoa vain anoniin ja tänne suoli24 -asiantuntioihin
        täältä löytyy tottuus

    • Anonyymi

      Miksi 2000 v.alussa pienille lapsille ilmaantui alle tai koulunsa aloittaneille ykköstyypin diabetes monilla.Mahtoiko olla jonkin vauvana annetun rokotteen syytä.Eipä tuota ole tutkittu mistä olisi lähtenyt.Onko oman elimistöön päätynyt jotain joka alkaa torjumaan oman elimistön omaa toimintaa ja tuhoamaan sitä.
      Millaiset koko elinkaaressaan rokotteen vaikutukset lopulta ovat.Ei ainostaan se,että nyt näyttää jonkun hyödyn mutta tulevaisuudessa sekoittaakin oman normaalin elimistön toiminnan.
      Kannattaa tarkasti harkita kokonaisuutta.

      • Anonyymi

        Niinpä! Se kokonaisuus.

        N-77

      • Anonyymi

        Lasten allergioista ja korvatulehduksista aikanaan oli tapana puhua välttämättöminä rokotehaittoina, jotka kuitenkin ajan myötä paranisivat itsestään. Sittemmin kun allergiat ja korvatulehdukset pahenivat (jopa lapsen kuuroutuminen tai ravitseminen ainoastaan parilla kolmella ruoka-aineella), rokotteiden maine päätettiin pelastaa, ja aikaisemmat ”luulot” perua.

        Vuosikymmenten myötä rokotteita on tahdottu entistä enemmän suojella, ja neuvoloissa vanhempien hätääntyessä on heti tiedetty, etteivät lapsen sairaudet voi johtua rokotteista, olivatpa nuo välittömästi tulleita tai sitten myöhemmin. Vaikka lääketeollisuuskin olisi maininnut jo ko haitasta, sitä ei käytännössä ole haluttu uskoa, koska on ”äärimmäisen harvinaista”, että rokotteesta kukaan voisi sairastua. Päinvastoin rokotteista kieltäyvälle hätääntyneelle lapsen vanhemmalle on päätetty järjestää asiasta ankara lääkärin puhuttelu, ja jos tämäkään ei ole auttanut, jopa kotitarkastus. Lain suoma rokotteiden vapaaehtoisuus kun ei asiantuntijoille ole tullut mieleen. Ei myöskään se, että lapsen vanhemmalta lainsäädäntö huomioiden kysyttäisiin, saako lasta ylipäänsä rokottaa. Automaattisesti on vain rokoteltu.

        Vuosikymmenten myötä rokotteiden suojelu on vaatinut yhä enemmän. Rokotteista kieltäytyjiä on vainottu, ja mediassa heitä on kohdeltu todella törkeästi. Se että lasten sairaudet rokotteiden myötä ovat olleet nousujohdanteisia, ei ole menoa haitannut. Niinpä rokotteiden aikaansaaman sekaannuksen myötä ihmisen keho on alkanut yhä enemmän hyökätä itseään vastaan, ja uusia sairauksia on ilmaantunut kuin sieniä sateella, uusia ja ihmeellisiä, ennen kuulumattomia. Mutta rokotteisiin näitä ei ole saanut sotkea. Tästä lääketieteellinen eliitti ja tiedetoimittajat ovat pitäneet huolen. Kaikki tutkinta on tähdännyt siihen, että rokotteet ovat turvallisia. Turvattomuus olisikin tullut kalliiksi. Niinpä rokotteiden on pakko olla äärimmäisen turvallisia, olkoonkin että vain sanallisesti.

        Vuosikymmenten kuluessa lapsia on piikitelty yhä enemmän, eikä mikään ihme ole sekään, että useita aivokasvainleikkausta vaativia koululaisia ihan sattumalta on ilmaantunut samaan ala-asteluokkaan. Syöpätilastot kasvavat, myös lasten syövät, samoin kuin neurologiset sairaudet, joiden joku aika sitten katsottiin suorastaan räjähtäneen jo käsiin. Monet ei-eliittiin kuuluvat lääkärit ovat yksityisesti rohjenneet ottaa kantaa myös lasten ykköstyypin diabetekseen, mutta julkisesti asiaa on haluttu edelleen korjailla uusilla rokotekehittelyillä pikemminkin kuin rokotteiden poistolla. Muistaa täytyy, että lasten rokotteet muuttuvat koko ajan, kun niitä tulee lisää tai entisten koostumusta vaihdetaan. Näin myös lasten sairaudet saavat jatkuvasti uusia ilmiasuja.

        Nyt kun on päätetty pelastaa rokotteet, eikä lapsia, asia on varsin mielenkiintoinen. Tämä on hyvin merkittävä lasten ”terveydellinen huostaanotto” yhteiskunnan haltuun, mikä historiallisesti varmasti tullaan muistamaan.

      • Anonyymi

        Syynä voi olla yksinkertaisesti myrkytetty ruoka. Lähes kaikki ruokahan myrlkytetään pellosta lautaselle. Suurtilojen viljelymenelmät perustuvat myrkkyjen käyttöön koska niiden avulla voidaan tuottaa halvalla paljon ruokaa.Seuraavaksi ruokatalot myrkyttävät jalosteet uusilla myrkyillä. Säilytys vaatii omat myrkkynsä jotta kaupan kustannukset laskevat.Lopuksi kodeissa vanhemmat syöttävät lapsilleen myrkkyjä jotka vaikuttavat elimistöön jollain käsittömättömällä tavalla jota lääketeollisuus vaatii.Tuotantoeläimiä käsitellään aineilla joista on jäämiä ruuassa ja pilaa luontoa.Ja ilmasta saamme kaikki aineet jotka sinne työnnetään savupiipuista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasten allergioista ja korvatulehduksista aikanaan oli tapana puhua välttämättöminä rokotehaittoina, jotka kuitenkin ajan myötä paranisivat itsestään. Sittemmin kun allergiat ja korvatulehdukset pahenivat (jopa lapsen kuuroutuminen tai ravitseminen ainoastaan parilla kolmella ruoka-aineella), rokotteiden maine päätettiin pelastaa, ja aikaisemmat ”luulot” perua.

        Vuosikymmenten myötä rokotteita on tahdottu entistä enemmän suojella, ja neuvoloissa vanhempien hätääntyessä on heti tiedetty, etteivät lapsen sairaudet voi johtua rokotteista, olivatpa nuo välittömästi tulleita tai sitten myöhemmin. Vaikka lääketeollisuuskin olisi maininnut jo ko haitasta, sitä ei käytännössä ole haluttu uskoa, koska on ”äärimmäisen harvinaista”, että rokotteesta kukaan voisi sairastua. Päinvastoin rokotteista kieltäyvälle hätääntyneelle lapsen vanhemmalle on päätetty järjestää asiasta ankara lääkärin puhuttelu, ja jos tämäkään ei ole auttanut, jopa kotitarkastus. Lain suoma rokotteiden vapaaehtoisuus kun ei asiantuntijoille ole tullut mieleen. Ei myöskään se, että lapsen vanhemmalta lainsäädäntö huomioiden kysyttäisiin, saako lasta ylipäänsä rokottaa. Automaattisesti on vain rokoteltu.

        Vuosikymmenten myötä rokotteiden suojelu on vaatinut yhä enemmän. Rokotteista kieltäytyjiä on vainottu, ja mediassa heitä on kohdeltu todella törkeästi. Se että lasten sairaudet rokotteiden myötä ovat olleet nousujohdanteisia, ei ole menoa haitannut. Niinpä rokotteiden aikaansaaman sekaannuksen myötä ihmisen keho on alkanut yhä enemmän hyökätä itseään vastaan, ja uusia sairauksia on ilmaantunut kuin sieniä sateella, uusia ja ihmeellisiä, ennen kuulumattomia. Mutta rokotteisiin näitä ei ole saanut sotkea. Tästä lääketieteellinen eliitti ja tiedetoimittajat ovat pitäneet huolen. Kaikki tutkinta on tähdännyt siihen, että rokotteet ovat turvallisia. Turvattomuus olisikin tullut kalliiksi. Niinpä rokotteiden on pakko olla äärimmäisen turvallisia, olkoonkin että vain sanallisesti.

        Vuosikymmenten kuluessa lapsia on piikitelty yhä enemmän, eikä mikään ihme ole sekään, että useita aivokasvainleikkausta vaativia koululaisia ihan sattumalta on ilmaantunut samaan ala-asteluokkaan. Syöpätilastot kasvavat, myös lasten syövät, samoin kuin neurologiset sairaudet, joiden joku aika sitten katsottiin suorastaan räjähtäneen jo käsiin. Monet ei-eliittiin kuuluvat lääkärit ovat yksityisesti rohjenneet ottaa kantaa myös lasten ykköstyypin diabetekseen, mutta julkisesti asiaa on haluttu edelleen korjailla uusilla rokotekehittelyillä pikemminkin kuin rokotteiden poistolla. Muistaa täytyy, että lasten rokotteet muuttuvat koko ajan, kun niitä tulee lisää tai entisten koostumusta vaihdetaan. Näin myös lasten sairaudet saavat jatkuvasti uusia ilmiasuja.

        Nyt kun on päätetty pelastaa rokotteet, eikä lapsia, asia on varsin mielenkiintoinen. Tämä on hyvin merkittävä lasten ”terveydellinen huostaanotto” yhteiskunnan haltuun, mikä historiallisesti varmasti tullaan muistamaan.

        Luonnon valinta toteutuu. Heippa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luonnon valinta toteutuu. Heippa!

        Jep.

    • Anonyymi

      Pitäähän myöhempien aikojen rahojen rakastajien jotain aina odottaa, jos ei muuta niin kuumempia ilmoja.

    • Anonyymi

      Kunhan vain minä saan suojan koronalta, muut voivat odotella sitä laumasuojaansa.

    • Anonyymi

      ekkö sinä aloittajaloinen ole saanut minkäälaista rokotetta aikaan... olekko pelkkä p-loinen... hyi.

    • Anonyymi

      Mikään rokote ei estä tartuntoja. Rokotetun väitetään vain sairastuvan lievemmin tietyllä todennäköisyydellä. Rokotteen vaikutusta on käytännössä mahdotonta todistaa täysin luotettavasti. Lääkkeet toimivat periaatteessa samalla tavalla. Kun olet ottanut lääkkeen, et ikinä saa tietää, mitä olisi tapahtunut ilman lääkettä.

    • Anonyymi

      Täydellinen bisnes. Kaikkien otettava kun lauma immuniteettiä ei tule.

    • Anonyymi

      Nohynek, Salminen ja Tervahauta ottakoon piikin ensimmäisenä.

      • Anonyymi

        En haluais nyt kyllä syrjiä hyvää työtä tehnyttä kansliapäällikkö Varhilaa tässä kohtaa. Myös hänelle on varattava oma koronapiikki, heti ensimmäisten parannettavien kansalaisten joukossa.

      • Anonyymi

        Järkyttävää!

      • Anonyymi

        Todella mielikuvituksellinen tarina! Uskomattoman monipuolinen ajatusrakennelma. Hieno elokuvakäsikirjoitus! Kaikkien salaliittoteorioiden äiti.
        Voittaa helposti salaliittoteorioiden keskinäisen kilpailun.

        Mutta tuo taustamusiikki pilaa kaiken.
        Ilman sitä tuo olis ihan uskottava juttu.

      • Anonyymi

        Mistä näitä sikiää??

    • Anonyymi

      no mitä vittua... tee itse töitä sen eteen!

      • Anonyymi

        Yhtään piikkiä en ota,käykää kaivamaan KUOPPIA ,moni muukin varmaan samaa mieltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtään piikkiä en ota,käykää kaivamaan KUOPPIA ,moni muukin varmaan samaa mieltä?

        Juu älä ota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtään piikkiä en ota,käykää kaivamaan KUOPPIA ,moni muukin varmaan samaa mieltä?

        Juu älä, riittääpähän enemmän meille normaaleille.

    • Anonyymi

      Pakolaiset riviin ,sanoisi HITLERI!

    • Anonyymi

      Syöpäkin on tavallaan mRNA rokote.

    • Anonyymi

      Rokotekielteisyyden lietsominen ei ole valtavirta-ajattelua. Ihmetellä voi ilmiöitä, kuten lisääntyvä tehohoidon tarve. Itse haluaisin tietää, kuinka moni tervehtyy tehoidosta elävien kirjoihin. Koko ajan kuolonuhreja näyttää tulevan taas, puolet sosiaalitoimen hoidettavia, mutta myös kotiin kuolleita. Rokotustodellisuus taitaa vielä odotuttaa itseään..

      • Anonyymi

        Ei odottele, kyllä se on parhaat päivänsä jo nähnyt. Joskus se on rokoteteollisuudenkin totuus kohdattava.

      • Anonyymi

        Vai niin . Vanhuksia ja monisairaita kuolee joka vuosi ja jos ette tiedä niin koronatoimia vastaan on yli 1000 lääkärin joukkokanne joka on lähtenyt Saksasta. Ottakaa selvää asioista. Maskit eivät torju mitään virusta ja koronakuolemaksi on ilmoitettu jopa autokolarissa kuolleita ja sydänsairauksiin kuolleita kunhan vaan koronatesti on ollut positiivinen. Lisäksi lääkäreitä on lahjottu kirjoittamaan kuolintodistukseen koronakuolema.

    • Anonyymi

      Aika järkyttävää, yritys muokata kaikkien maailman ihmisten dnata. Ei ole muuta kuin pelottavan haitallinen.

    • Anonyymi

      Otan rokotteen koronaa vastaan heti, kun se on saatavilla. En kuulu riskiryhmään, joten valitettavasti joutunen odottamaan pitkään. Rokote estää sairastumisen. Liikunnan aktiiviharrastajana haluan suojella elimistöäni.

      • Anonyymi

        Minä en ota, jos pakotetaan kansalaisille niin saavat tulla väkisin hakemaan

      • Anonyymi

        Toiveesi toteutukoon. Hienoa ettet syytä lääkkeettömiä, jos sairastut, vaan luotat omaan valintaasi. Asenteesi on kunnioitettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ota, jos pakotetaan kansalaisille niin saavat tulla väkisin hakemaan

        Kukahan sinua haluaisi tulla hakemaan??!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan sinua haluaisi tulla hakemaan??!!

        Valkotakit voi jossain vaiheessa tulla tuolla menolla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan sinua haluaisi tulla hakemaan??!!

        Kaikille pakollisen isorokkorokotuksen muistavat tietävät hyvin, että tuo historiallinen pakko voi hyvinkin toistua, ja ihmiset jälleen noutaa poliisivoimin kodeistaan lääkittäviksi. Ei tarvita kuin paniikinomainen pelko ja lakia taas rustataan uusiksi.

        Terveydenhoidossa rokotteet ovat koko historiansa ajan olleet jatkuvien kiistojen aihe. Kun muutama vuosikymmen sitten sain perehtyä isorokkorokotteesta toisen silmänsä näkökyvyn menettäneen naisen terveydenhoidon asiakirjoihin, saatoin todeta, kuinka tyynesti tämä itsekin paikalla ollut tapahtumaan suhtautui ja totesi, että tuolloin asiat vain todettiin, eikä rokotteesta sairastuneita sen kummemmin ihmetelty. Jotkut vauriot kirjattiin ja toisia taas ei. Elämä otettiin vastaan sellaisena kuin pakkolääkintä sen eteen toi.

    • Anonyymi

      No niinhän noi ian kaikki särkylääkkeetkin tekee? Ja ihan hyvin niitäkin menee kaupaksi! :P

      Ja ei se edes niitä lääkefirmoja kiinnosta tehoaako ne kuinka hyvin. Koska heille riittää ihan vaan se että saavat idioottipäättäjät kautta maailman tilaamaan juuri heidän humpuukilääkettään! :/

      • Anonyymi

        Särkylääkkeet ruhoavat hermoston. Vaikutus kuin huumeilla.

      • Anonyymi

        Särkylääkkeet ovat aivan eri asia. Rokotteissa voi olla ihan mitä hyvänsä ja ihmisiä on halvaantunut, kuollut, steriloitu, saanut autismin, autoimmuunisairauksia rokotteiden vuoksi. Joku voi olla tosin särkylääkkeellekkin allerginen mutta yleensäottaen kannattaisin tutkimaan mitä rokotteilla on aiheutettu ympäri maailman. HPV rokotteella on saatu aika paljon erittäin pahoja sivuvaikutuksia aikaan josta on tehty myös dokumenttielokuvia rokotehaitoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Särkylääkkeet ruhoavat hermoston. Vaikutus kuin huumeilla.

        Ja lähde oli??? Vittu näitä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Särkylääkkeet ovat aivan eri asia. Rokotteissa voi olla ihan mitä hyvänsä ja ihmisiä on halvaantunut, kuollut, steriloitu, saanut autismin, autoimmuunisairauksia rokotteiden vuoksi. Joku voi olla tosin särkylääkkeellekkin allerginen mutta yleensäottaen kannattaisin tutkimaan mitä rokotteilla on aiheutettu ympäri maailman. HPV rokotteella on saatu aika paljon erittäin pahoja sivuvaikutuksia aikaan josta on tehty myös dokumenttielokuvia rokotehaitoista.

        Suun kautta otettavat on täysin eri asia kun pistos kautta.
        Elimistö pystyy käsittelemään eri tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suun kautta otettavat on täysin eri asia kun pistos kautta.
        Elimistö pystyy käsittelemään eri tavalla.

        Juuri näin, täysin eri asia. Täytyy vain toivoa, että ihmisten kärsimykselle, etenkin lasten kärsimykselle rokotteista tulisi nyt maailmanlaajuinen piste.

        Pienen lapsen on hyvin vaikea elää rokotteiden jälkeisten syömis- ja univaikeuksien kanssa. Se että puhuminenkaan ei tahdo onnistua kolmea ikävuotta ennen on jo todella hälyttävää. Vaipoissa moni pieni ressukka saa kulkea kolmivuotiaaksi asti, ja pelkästään lääketeollisuuden vuoksi. Koulussa luku- ja kirjoitusvaikeudet haittaavat jo pahasti oppimista, ja keskittymiskyvyttömyys kaikenlaisine levottomuuksineen estää tuokin koulunkäyntiä.

        Miksi rokotteita suojellaan? Eivätkö lapset enää merkitse mitään. Yhteiskuntahan päiväkoteineen heistä huolehtinee vanhempien pyrkiessä pelkästään uran luontiin?

        Mikä ihmisistä on tehnyt noin tavattoman kovaluonteisia?

    • Anonyymi

      Niin ja vuoden kestää vaikutus eli nerokas tapa rahastaa jos ei anna ikuista suojaa!!

      • Anonyymi

        Mikäli rokotteella halutaan rahaa tahkota, siitä on yksin tein suunniteltava useammat tehosteet ja uusinnat määrävuosin. Vaikka meillä nytkin on ollut lääkäreitä, jotka ovat aiheellisesti varoittaneet influenssarokotteiden haalinnasta koronauhkaan liittyen, hitonmoinen tsäkä on taas teollisuudelle käynyt, kun kerrankin upeasta markkinoinnista johtuen lääkkeet ovat loppuneet vallan kesken, eikä noita ole ongelmajätelaitoksellekaan tarvinnut kuskata. Ihan laillisesti on saatu ihmisten kudoksiin koko erä ruiskutella.

      • Anonyymi

        Kyllä tossa rokkotteessa jotain epäilyttävää,en ota.Mieluummin sairastan vaikka koronan.En ole rokotevastainen,mutta koronarokote on riski terveydelle,jos tietysti vakava tautikin jos sen sattuu saamaan.En suostu pelkäämään sitäkään.Yritän elää mahdollisimman normaalisti,kaikkeen ei voi kuitenkaan ite vaikuttaa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tilattu tuplasti se määrä , mitä menisi suomalaisiin tehostettuna. Saati, että n.20% ei voi ottaa sitä (alle 16v, raskaana olevat tai rokoteallergiset). Joten 18,5miljoonaa tilattua rokotetta, joista 8miljoonaa ihan maksimissaan käytetään. Nopeasti laskettuna n.10milj. turhaa rokotetta =maksaa 200miljoonaa, ne menee suoraan kankkulan kaivoon.(Forbes kertoo yhden rokotteen maksavan USA:lle n.20$/kpl). Olisiko Suomessa tutkivaa journalismia selvittämään, kuka turhasta tilauksesta hyötyy? Kuka eduskunnan päättäjistä mahdollisesti omistaa Pfizerin osakkeita tai saa heiltä rahaa Sveitsin tililleen?

        Niin sama homma kuin sikainfluenssarokotteen kanssa. Nyt suuremmassa mittakaavassa. Silloin ei suojeltu lapsia, vaan piikitettiin huoletta, koko kansa. 2,72miljoonaa otti sikarokotteen. 1,2miljoonaa rokotetta vanheni ja jouti roskiin. Oireita rokotuksen jälkeen vähäteltiin, eikä lääkärit kirjanneet kaikkia valituksia "kun ei ole muillakaan ollut".

        Sama on nykyään muidenkin lääkkeiden kanssa. Lääkäreillä ei ole aikaa kirjata potilaiden mainitsemista oireista uusien lääkkeiden jälkeen, ja valtaosa jää korjaamatta lääkeselostuksiin. Nyt otetaan "uusi" geenimuuntelurokote käyttöön, joka oli ihan hetki sitten täysin kiellettyä, sillä geenimuuntelun riskit tiedostettiin.

        Otin lasten neuvolarokotteet, paitsi rotarokotteen. Neuvolatäti sanoi että 20% vanhemmista tekee samoin. On n. 1% jotka eivät ota mitään rokotteita. Osa luottaa täysin kaikkeen mitä THL sanoo, joka viides tutkii myös itse. Onko niin että nyt toteutuu Raamatun ilmoitus, 2/3 osaa kuolee? ja kuoleeko nimenomaan rokotteeseen, ei koronavirukseen??? Lisää vitsauksia tulossa, sillä kansa on mennyt kaheliksi ilman Jumalaa. Jeesus tulee pian. Tehkää parannus, ja palatkaa Herran eteen, nöyryydellä.

    • Anonyymi

      Sikainfluenssarokote aiheutti joillekin narkolepsiaa, nyt kiinnostaisi tietää onko tässä uudessa koronarokotteessa käytetty samoja ainesosia.

      • Anonyymi

        Poikkeuksellisesti nyt on päätetty korostaa myös vapaaehtoisuutta. Eli entistä suuremmalla syyllä jokainen vastaa itse siitä, mitä rokotteesta seuraa. Pademrix-rokotteesta narkolepsiaan sairastuneet parhaimmassakin tapauksessa saivat ainoastaan 5 000-20 000 euron korvaukset ja monet eivät yhtään mitään.

        Rokotteen ottajan tulee tiedostaa, että hän itse, ja vain hän itse, on vastuussa kaikesta, mitä ko lääkeaineesta seuraa. Terveyttä harvemmin nimittäin voidaan palauttaa. Oikeudenkäynnit lääkeaineista eivät myöskään tule olemaan helppoja, ja etenkin kestoltaan koettelevat varmasti sairastuneen ja tämän omaisten hermoja. Tätä ennen tietenkin on selvitettävä, mikä se vastapuoli on, jota vastaan oikeutta käydään, vai onko tätä lainkaan.

      • Anonyymi

        Tuliko sitä narkolepsiaa yhdelle sadasta tuhannesta?

    • Anonyymi

      suojataan X määrä ihmisiä
      loput jää suojatta

    • Anonyymi

      Jokainen ihminen on ymmärrettävä että vain eristys suojaa virukselta ei politiikka ja hömppä lääkkeet auta mihinkään. Onhan se raha kallista painaa mutta paljon on maksajiakin. Mikä on kallistunut ja kallistuu edelleen jolla kaikki kustannetaan se on sitä nyky elämää ja jatkoa tulee lisää kaikille maksettavaa elämis veroa. Onneksi Suomi on hyvä maa ellei paras elää. Rikollisuus paljon esillä lähes joka päiväistä ja koventunut. Ilmasto tekee jo kansan vaellusta ja pahenee joka viikko. YK
      on hukassa.

      • Anonyymi

        Oikein. Tukiaiset ovat turhia ja ne on suunnattu turhille yrittäjille jotka ovat jopa syyllisiä koronan leviämiseen ja kai syntyynkin. Ei nämä taudit tyhjästä synny vaan vastuuttomasta toiminnasta jolla aiheutetaan tauteja savupiipuissa roikkuville lepakoille. Veikkaan että koronan aiheutti pyrolyysi jolla pilattiin hengitysilma niin Wuhanissa kuin Joensuussa. Se tietää,ken kokee.

        Voi Luoja! Tämä palsta paljastaa ikävästi sen, kuinka paljon Suomessa on kouluttamattomia ja tyhmiä ihmisiä!

    • Anonyymi

      Joka ikinen rokote muuttaa taudin ilmiasua. Koska ihmiset ovat yksilöllisiä tuo muutos on kullakin peräisin hänen omista lähtökohdistaan. Ne joiden immuunivaste koronan suhteen on hyvä, eivätkä näin ollen muutoinkaan sairastuisi tautiin, reagointi rokotteeseen on eri kuin niillä, jotka jo lähtökohtaisesti ovat heikkoja ja tälle sairaudelle alttiita.

      Rokotuksen saaneista energeettisellä tasolla on jokseenkin helppoa todeta, kuinka piikitetylle on käynyt. Lapsilla katastrofi ilmenee usein ns keuhkopalona, jolloin tutkija esim tuntoaistin perusteella havaitsee lapsen keuhkoista leviävän kuuman höyrymäisen palon. Kuumetta ei välttämättä ilmene, mutta lapsi on vaarassa sairastua vakavasti. Pieni lapsi yleensä vain itkee, eikä osaa sanoin selittää, mikä vikana. Aikuiset kärsivät myös tämäntyyppisistä rokoteoireiluista, ja saattavat kertoa rokotteiden jälkeisestä kuumuudesta etenkin aivoissa ja selkärangassa.

      Eivät ainoastaan keuhkot vaan mitkä tahansa muutkin elimet voivat välittömästi tai ajan myötä vaurioitua rokotteesta tai rokotteiden yhteisvaikutuksesta. Ihmisen puolustusjärjestelmä reagoi yksilöllisesti lääkeaineisiin ja nykyiset jatkuvat altistukset rokotteille ovat erittäin raskaita koettelemuksia kelle tahansa terveydestään huolta pitävälle, ja etenkin pienille lapsille, joiden immuunivaste ja muukin kehitys ovat vasta muotoutumassa.

      • Anonyymi

        Minä sain jonkun pahan kausiflunssan viime vuonna kun otin rokotukset kausiflunssaan ja keuhkokuumeeseen.Seurauksena olikin outo tauti joka jatkui pari kuukautta ja oli veidä hengen.Jouduin ohitusleikkaukseen ja vieläkin olo on tosi surkea. Keuhkoihin tuli jotain varjostumia ja tuumoreita ennen leikkausta. Lieneekö kyseessä ollut korona vaikka se puhkesi muualla vasta vuoden päästä. Sairaanhoito viis veisasi koko flunssasta.

      • Anonyymi

        Oletko asiantuntija?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko asiantuntija?

        Rokotteiden jälkeisistä lasten oirehtimisista päätellen hyvin todennäköisesti jo melkoinen tuntija.

        Luuletko, että se auttaisi lapsia, tietää yhtä sun toista rokotteista. Voin kertoa sinulle, että jo yli puoli vuosisataa sitten sain tietää rokotteista. En avaudu miten. Näin jälkeenpäin pohdiskellen, voi hyvinkin miettiä, pitäisikö tuota pitää erityisenä siunauksena, vaiko jatkuvasti hiertävänä rangaistuksena.

    • Anonyymi

      Rokotetta ei ole testattu etukäteen, ja
      nyt pelon ja paineen avittamana,
      vedotaan vapaaehtoisuuteen
      tehdään testaus lennossa ja
      haittailmoitukset piilotetaan, ettei lääkeyhtiö
      joudu korvausvelvolliseksi.

      • Anonyymi

        Kerro mitä koronalle pitäisi sinun mielestäsi tehdä?

    • Anonyymi

      Kaikki kansanedustajat saastuttavat koko eduskunnan oireettomina ja rokotteen saaneina toiset huomaamattaankin hahhqa...

    • Anonyymi

      Mihin tarkoitukseen kehitetään rokote, joka ainoastaan muuttaa sairastuneet oireettomiksi?

      Taudin tehokkaan leviämisen tehostamiseen.

      • Anonyymi

        Lienee tarkoituskin antaa taudin levitä. Laumaimmuniteetti = väestön immuniteetti, joka estäessään tartuntataudin leviämistä voi suojata rokottamattomankin yksilön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lienee tarkoituskin antaa taudin levitä. Laumaimmuniteetti = väestön immuniteetti, joka estäessään tartuntataudin leviämistä voi suojata rokottamattomankin yksilön.

        Ihana oppi, että jotkut muut kuin ihminen itse voivat suojata tämän kaikenlaisilta vaaroilta.

        Ihmekös tuo, jos rokoteteollisuus niittää rahaa kuin heinää.

    • Anonyymi

      Eihän autojakaan enään suunnitella kuin hutiloiden ja päivitetään tämän tästä jatkuvasti etänä .
      Mites tällästä lääkkeen vaikutusta päivitetään etänä......
      Mites vilkkusovellus......alkaa ulvoa kun olet ollut 6 sekuntia rokotetun vierellä....

      • Anonyymi

        Pidä turpasi kiinni jooko

    • Anonyymi

      Aika huolestuttavaa kun jopa asiantuntijat vaahtoavat täällä perus suomalaisten saitilla.....
      Pelkäävätkö omiensa puheita vaan ettivätkö vapaaehtoisia täältä..

      • Anonyymi

        Tuskin samaa unta nähdään?

    • Anonyymi

      Kun rokote estää rokotetun saamasta oireita sairauden oireita, niin silloin rokotettu on suojassa taudin haitoilta ja jopa kuolemalta.

      Se on aivan loistava juttu! Minkäs ongelman tästä nyt kursit kokoon???

      • Anonyymi

        Kuulostaa ihan kortisonilta. Oireet piiloon ja ei kun menoks. Surraan myöhemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa ihan kortisonilta. Oireet piiloon ja ei kun menoks. Surraan myöhemmin.

        "Kuulostaa ihan kortisonilta. "

        -Et vastannut kysymykseeni? Jos rokote estää oireet eli puhekielellä vakavien taudinoireiden ilmaantumisen ja saattaa samalla säästää henkesi; tai ainakin erittäin viheliäisen sirastumisen... Niin mikä se ongelma olikaan mielestäsi????

        Ongelma on, että rokotteen saanut helposti levittää virusta, jos rokote estää ainostaan oireet. Jos rokote on tällainen, pitäisi rokotettujen olla entistäkin varovaisempia. Oikeasti rokotetuilla pitäisi silloin olla maskipakko joka paikassa ja kehoittaa heitä pysymään kotona, koska he voivat olla viruslinkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuulostaa ihan kortisonilta. "

        -Et vastannut kysymykseeni? Jos rokote estää oireet eli puhekielellä vakavien taudinoireiden ilmaantumisen ja saattaa samalla säästää henkesi; tai ainakin erittäin viheliäisen sirastumisen... Niin mikä se ongelma olikaan mielestäsi????

        Maailmankaikkeudessa on vain yksi oikea ongelma : Liikaa ihmisiä ! Kuka hullu jollain rokotevouhotuksella tämän ongelman luulee poistavansa. Kiinalaiset yrittivät tätä liikakansoitusta saada aisoihin pikku flunssalla. Tarkoitus oli ihan hyvä. Funtsikaa nyt edes vähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuulostaa ihan kortisonilta. "

        -Et vastannut kysymykseeni? Jos rokote estää oireet eli puhekielellä vakavien taudinoireiden ilmaantumisen ja saattaa samalla säästää henkesi; tai ainakin erittäin viheliäisen sirastumisen... Niin mikä se ongelma olikaan mielestäsi????

        Sama kuin kortisonissa. Piilottaa oireet, mutta jättää taudin vielä pahemmin kytemään.

        Kortisoni ei säästä munuaisia. Rokotteetkaan eivät sisäelimiä säästä. Jokaisella ihmisellä ovat omat heikot kohtansa. Rokottelijan tiedossa nämä heikkoudet eivät ole. Itse asiassa piikittelijä ei tiedä mitään kohteensa ”viallisuuksista”.

    • Anonyymi

      Hieno juttu!!

      Otan kyllä rokotteen heti kun vaan on saatavilla.

      ps. en usko hopeaveteen, kuten varsin moni kitisijä näkyy tässäkin topicissa uskovan.

      • Anonyymi

        Ohi meni hopeavesiasiantuntija? Untako näit?

    • Anonyymi

      Tampereen yliopistossa sitä sattuu ja tapahtuu. Johtuisiko Rokotetutkimuskeskuksesta, jossa aikaisemminkin juridista apua on tarvittu. Rokotekokeiltu nyt liikaa ja miesten hormonit kenties menneet sekaisin?

      Eikö tämän opiskelijan jo omaa parastaan ajatellen kannattaisi harkita yliopiston vaihtoa?

    • Anonyymi

      Idiootteja kommentteja. Eiköhän olennaista ole saada ne oireet pois, ihan sama juttu kuin vaikka buranassa. Ei sekään säryn juurisyyhyn vaikuta vaan nimenomaan oireisiin. Kaikissa puudutuksissa sama juttu. Olette uskomattoman typeriä.

      • Anonyymi

        Juuri sen takia en olekaan särkylääkkeitä ostanut vuosiin. En ota edes särkyyn mitään buranaa, koska se on täysin turhaa. Ja itse asiassa esimerkiksi buranan ottaminen flunssassa vain pidentää sairastamista.

      • Anonyymi

        Ongelma on se ettei voida tietää mitä haittavaikutuksia rokotteella on pitemmällä aikavälillä, eli onko jotain karmeita yllätyksiä odotettavissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma on se ettei voida tietää mitä haittavaikutuksia rokotteella on pitemmällä aikavälillä, eli onko jotain karmeita yllätyksiä odotettavissa.

        Kaikissa rokotteissa juurikin on tämä mainitsemasi suuri ongelma, ettei tiedetä, oikeammin ei tiedetä yhtään mitään, kunhan vaan kohelletaan.

        Lintuinfluenssakin jatkaa ikiomaa rataansa, myös Euroopassa. Tanskassakin on päädytty teurastamaan 25 000 kanaa taudin vuoksi. Kanoja on rokoteltu ja teurasteltu, mutta lahtaaminen on silti todettu ainoaksi varmaksi keinoksi. Mitä jatkuva rokottelu on tehnyt kanoille, ei rohjeta edes esiin tuoda. Rokotebisnes ja sen valheet ovat sentään taanneet monet menestyvät yritykset. Ainoa haittapuoli on se, että tuo aikanaan tulee vaatimaan myös veronsa, ja mitä pitempään totuutta kierretään, sitä kaameampaa lopullinen paljastus tulee olemaan.

        Myös ihmisten sairaudet ovat käyneet vakavammiksi. Eläimiä on kuitenkin rokoteltu enemmän, sillä sukupolvikierto on ollut siellä huomattavasti nopeampaa ja rokotusten todellisuus näin helpommin havaittavissa. Miten tautien edelleen pahetessa mahtaakaan käydä ihmisten keskuudessa, kun heitä lahtaamaankaan tuskin on ajateltu ryhdyttävän. Tuskin edes rokoteteollisuuden suojelun vuoksi.

        Rokotteet ovat monien kansalaisten suuri intohimo ja myös kehittelijöidensä suuri kunnianhimo. Himot ovat, kuten varsin hyvin tiedetään, vaikeita tukahduttaa, joten himojen orjina suurin osa kansastammekin edelleen etenee.

    • Anonyymi

      Eikös venäjä porannu jotain todella syvälle ja siellä oli tuntemattomia bakteereja, nyt kun joka puolella seilaa näitä jäävuoria, niin mitähän tuovat sulaessaan mukana. Maski(suositus)pakosta on näköjään aika paljon väkeä jo lipsumassa ja jos mahdollinen rokotesuoja 2021 loppuun mennessä niin johan siihen mennessä kolmas ja neljäski aalto pyyhkäissyt yli.

      • Anonyymi

        "Eikös venäjä porannu jotain ..."

        Eikös ne jutut Venäjän porauksista ole vedetty hopeaveden mukana alas vessanpöntöstä?

    • Anonyymi

      Inhoan tuota sanaa "HEHKUTTAA". Samoin inhoan erästä toista paljon käytettyä sanaa "PYÖRITTÄÄ". Lisäksi inhoan tuota poliisi uutisten ahkerasti viljelemää tekopyhää sanaa "EPÄILLÄÄN"

    • Anonyymi

      Joutuvatko persut ottamaan itse piikin eivätkä pääse vapaamatkustamaan toisten luomalla laumaimmuniteetilla?

    • Anonyymi

      eiköas se kerma edusta 5 prosentta suomessa , tuosta 10 prosentin rokote erästä riittää 2 annosta, eikös me anneta rokotteet niille tärkeille ihmisill kun ne saa kaiken muunkin aina ensimmäisenä.
      nähdään sitten miten selkä suorenee ja rypyt katoaa
      liikenteessä on kuollut suonessa yli puolet koronaan kuolleista.

      vuosittainen kuolleisuus on noin . 50 000 kpl.

    • Anonyymi

      Tarkennus: toistaiseksi on todisteita vain etta suojaa oireilta. Tartuttavuudesta ei ole saatu tutkimusta koska oireet ovat nopeammin tutkittavissa. Ja nainkin on jo iso apu.

      Tartunnalta suojaamista tutkitaan turvallisuuden ohella seuraavaksi.

    • Anonyymi

      Mutta Pekoselle lopputili ministerin virasta,meni miten meni..

    • Anonyymi

      Hyvin kiristävä kommentti tuo ilmoitus. Eli aluksi lapamdot, eli valehtelevat koronatutkijat kertoivat että korona on 50-100x influenssaa vaarallisempi. Näin he; loiset saivat rahoitukset itselleen. Nyt kun vale on jo sisällä, niin kiristys jatkuu. Näiden loisten vale ehdottaa, että he tarvivat lisää aikaa ja rahaa jotta voivat leikkiä uudenlaisella rokotteella muutaman vuoden kuluttua. Siihen asti alkuperainen vale on pidettävä voimassa, ja kerrottava, että ei tämä nykyinen rokote nyt ihan vielä riitä. Jotta saatte maskit pois tarvimme hiukan lisää hynaa ja kunnioitusta osaksemme!

    • Anonyymi

      Niinpä niin.

    • Anonyymi

      Lompakon paksuus saattaa määritellä missä vaiheessa tuon rokotuksen saa.
      Moni, joka kuuluu ns riskiryhmään saattaa olla väliinputoaja.

      • Anonyymi

        Älä viitti tota samaa jankutusta. Seon ilmainen. Etkä sä muutenkaan uskalla ottaa sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitti tota samaa jankutusta. Seon ilmainen. Etkä sä muutenkaan uskalla ottaa sitä.

        Alkuvaiheessa (tarkoittaa ainakin koko kevättä) rokotetta saavat vain riskiryhmäläiset ja terveydenhuollon henkilökunta. Ja ehkä jotkut rikkaat voivat saada sen laittomasti sivusta. Kukaan muu ei rokotetta ensi keväänä saa, mutta ehkä korkeintaan vuoden päästä, jos on hyvää onnea.

    • Anonyymi

      Minä en ainakaan ota rokotetta jos ei estä tartuttamasta tautia. Silloinhan vaan levittää kun ilman oireita ei tiedä jäädä kotiin.

    • Anonyymi

      Nyt on taas suomen sairas media ilmaissut asian tahallaan väärin. Siis tämä rokote estää rokotettua sairastumasta covid-19, mutta ei levittämästä sitä. Eikö jokainen rokote ole sellainen?! Suomessa ei tulla keksimään yhtään mitään. Hidasta on täällä kaikki kehitys.

      • Anonyymi

        Ei ole ymmärtänyt väärin, lähes kaikkien rokotteiden tarkoitus on, että rokotettu ei voisi levittää tautia. Tämän surkean rokotteen kohdalla rokotettukin voi levittää tautia. Eli rokote on täysin turha.

        " Eli rokote on täysin turha."
        Nyt pitää kirjoittaa kuin lapselle....

        Case 1 (edellisen kirjoittajan kanta).
        En ota rokotetta >> sairastun >> saan vakavia oireita >>> saan elinikäisiä elinvaurioita >>pahimmassa/parhaassa tapaukssa menetän henkeni rokottamattomuuden johdosta.

        CASE 2: Otan rokotuksen >> en sairastu enkä varsinkaan saa oireita>> elän korona-huoletonta elämää vihellellen iloisesti.

        Sinä rokotteen hyödyttömäksi leimaaja, varmaankin voit jotenkin seikkaperäisesti perustella väitettäsi rokotteen hyödyttömyydestä?

        Case 3: Otan rokotteen ja saan vakavia sivuvaikutuksia. Ei voi tietää kuka saa.
        Case 4:En ota rokotusta ,enkä sairastu tai sairastun lievästi.Ei voi tietää kelle näin käy

    • Anonyymi

      Nyt hallitus ja vaahtoajat näyttään esimerkkiä ja ottamaan rokote...katsotaan onko sivuvaikutuksia.

      • Anonyymi

        Juurikin näin,näyttäkää esimerkkiä!

    • Anonyymi

      Jos tämä rokotus on huono, niin kehitä parempi!

      Kain nyt jokainen suomalainen öyhö pystyy parempaan kun kaksi saksassa asuvaa muslimi-manua? Rokotteen kehittäjäthän ovat Saksassa tohtoreiksi väitelleet Ugur Sahin ja Özlem Türeci, jotka ovat lapsina tulleet Turkista Saksaan vanhempiensa mukana. Jälkimmäinen tohtoreista on vieläpä nainen! Tässä on varmasti persujen "ajatushautomo" Suomen Perustalla ihmettelemistä. Miten ihmeessä musliminainen voi saada aikaan jotain, jota koko maailma odottaa ja jota on yritetty tehdä ympäri maailmaa?

      Kuten Halla-aho totesi, niin muslimien kotouttaminen ei voi onnistua. Olisi varmaan ollut parempi, että nämäkin olisi lähetetty saman tien kotimaahansa eikä jätetty Saksaan häirköimään ja viemään opiskelupaikkoja lahjakkailta germaaneilta. Vai olisiko?

    • Anonyymi

      Oleellisinta on se että, korona virus on tutkitusti ns,"muuntumiskykyinen virus"
      eli käytännössä voi olla mahdotonta keksiä tai kehittää sen kaikkiin uusiin muotoihin tepsivää rokotetta josta taa seuraa yksinkertaisesti se että, vääränlainen rokote on
      täysin tehotonta vaikka se maksaisi mitä taikka olisi ilmaista
      Kas kun ei voi oikein tietää eikä testatakkaan semmoista ennalta mitä ei viellä tunneta..tällähetkellä tässä ja nytte sitten.
      Vaikka nyt oltaisi saatu hyviä aikaan ei se sitä välttämättä meinaa et heti pian kohta se auttaisikaan enään.

      • Anonyymi

        "Oleellisinta on se että, korona virus on tutkitusti ns,"muuntumiskykyinen virus"
        eli käytännössä voi olla mahdotonta keksiä tai kehittää sen kaikkiin uusiin muotoihin tepsivää rokotetta josta taa seuraa yksinkertaisesti se että, vääränlainen rokote on"

        Miten koronarokote poikkeaa influenssarokotteesta muuntautumisen osalta? Ei influenssarokotettakaan hyödyttömänä pidetä, vaikka jokainen tietää sen, että joka syksylle tulee uusi rokote.

    • Anonyymi

      Niin, tämä on siis se ENSIMMÄINEN rokote, 42 muuta Rokote ohjelmaa menossa tuoden parempia ratkaisuja. Tuo 90% suoja itse sairastumiselle on elintärkeää juuri terveydenhoidolle, poliiseille, palomiehille jne. eli niille, jotka tätä yhteiskuntaa pitävät pystyssä ja hengissä. Itse leviämis ongelma siis voi jäädä, mutta sitähän se tilanne on nytkin ja rokote EI pahenna sitä, mutta siihen vakavimpaan ongelmaan eli sairastumiseen se tuo rutkasti apua.

      Mitä sitten tulee näihin älä ota rokotetta, se on eliitin salajuoni, koronaa ei ole olemassakaan jne. väitteisiin joita näkee jokaisessa aihetta sivuavassa keskusteluryhmässä ja SOMEssa, niin ne saa ainakin minut ihmettelemään, että MISTÄ IHMEESTÄ se Suomen maine korkeasti koulutetusta ja korkeasti sivistyneestä maasta oikein tulee, kun selvästi todella merkittävä osa kansasta on matalan tason älykkyyden ja satuihin sinisilmäisestä uskovista ihmisistä, jotka nielevät totuutena uskottavien näköisten webbisivujen tai SOME päivitysten tekstit, ilman että on alkeellistakaan kykyä tutkia lähdeviittauksia tai että mistä asia on lähtenyt liikkeelle ja että onko ne lähteet edes vähänkään uskottavia tai tieteellisten tutkimusten tukemia.

      Luetaan kohutekstit, uskotaan ne ja jaetaan eteenpäin alle sekunnissa ja ollaan siitä eteenpäin uus-uskovia "know it all better than the existing truth" hengessä. Disinformaation oppii tunnistamaan todella helposti ja jos sen ainoa kestävä argumentti pohjalla on nyky yhteiskuntien ja totuuksien arvosteleminen ilman todellisia todisteita, niin "Trash it" ja move on. Samoin netissä toimii AINA totuus, että "if it seems to be too good to be true, it usually is too good to be true,". Joten ennen kuin kohkaatte ja messuatte, ajatelkaa ja tehkää kotiläksynne (ai niin, eihän nyky yhteiskunnassa tehdä läksyjä, vaan klikkaillaan vauhdilla sinne tänne ja messutaan alta sekunnin kaikki älämölö ja tyhmyys mikä mieleen vaan ilmestyy ja tätä pidetään jotenkin hienona itseisarvona) - Minä sanon tuohon, että "GROW UP and smell the real world" ;)

      • Anonyymi

        Onneks järkevä kommentti..........

      • Anonyymi

        "Niin, tämä on siis se ENSIMMÄINEN rokote..."

        -Kiitos pitkästä ja ansiokkaasta kirjoituksesta. On näin sunnuntai-aamulle ihan huojentavaa, ettei sentään koko topicci ole salaliittoroskaan uskovien järjen jätiläisten hallussa.

        -Kiitos sinulle, toivoisin että kaltaisesi aktivoituisivat ampumaan alas massamaisesti vyöryviä roskauutisia.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät, että koronarokote tuo rutkasti apua, kun kukaan muu ei sitä tiedä?

        Toivo on eri asia kuin tieto.

    • Anonyymi

      koko rokote on huijaus ja myrkky,koronakuolematkin huijausta,puhus mediaki kerran totta,nyt kaikki pistetään koronan piikkiin

    • Anonyymi

      Tuossa IS:n aika sekavassa kuvassa koko Vaasan sairaanhoitopiiri esitetään vaalean vihreällä värillä. Alle 4%:lla testatuista olisi sen mukaan löydetty koronatarytunta.

      Kuitenkin Vaasan sairaanhoitopiiri oli kuukausi sitten pahimmassa vaiheessa, eli koronakielellä "leviämisvaiheessa". Nyt sen sanotaan olevan edelleen "kiihtymisvaiheessa".
      https://www.vaasankeskussairaala.fi/potilaille/ajankohtaista/koronavirus-covid-19/vaasan-sairaanhoitopiirin-alueella-voimassa-olevat-suositukset-ja-rajoitukset/

      "Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000
      henkilöä kohden piirin alueella: 52 (päivitetty 14.11.2020)"

      Miksi Vaasan alue muka on noin leppoisan vihreällä esitettyä aluetta? Eihän tällaisella kartalla tee yhtään mitään.

    • Eipä taida influessarokotekkaan välttämättä estää, ettet kykene levittämään virusta... En ole asiantuntija, mutta ihan maalaisjärjellä luulisi, ettei ihmisen immuunivaste välttämättä toimi heti.

      Tämä kohuttu rokote on lupaava, mutta jos sairastumisia oli yhteensä reilut 90, mistä noin 10% oli rokotteen saaneilla, niin herää kysymys onko tilastollinen näyttö kovinkaan vahva. Ehkä rokotteen teho onkin 80%. Lisäksi eräs asiantuntija totesi haastattelussa, että tämä oli tulos viikon kuluttua rokotuksen saamisesta - ei tiedetä miten pitkän suojan rokote antaa.

      Aikaisempiin koronaviruksiin ei olla onnistuttu kehittämään tehokasta rokotusta - tosin kehitysresurssit ovat nyt täysin toista luokkaa ja lupaavia erityyppisiä rokotteita on ymmärtääkseni useita.

      Luin, ettei koronavirus muutu yhtä hyvin kuin influessavirus... Se selviää eläimissä väistelemällä puolustusjärjestelmää. Jos edes sairastamalla ei saa täydellistä immuniteettia, niin kuvitelmat täydellisestä rokotteesta on syytä haudata. Koronavirus on ihmiskunnassa jäädäkseen...

      Nyt tarvitaan rokote, jolla saadaan etenkin eläkeläisten kropat totutettua koronavirukseen. Jos tällä saadaan taudinkuva lievemmäksi, niin nähdäkseni ollaan onnistuttu. Immuniteetti taitaa olla toiveajattelua.

    • Sekin on kova juttu kun makaat Teholla kovissa tuskissa,ei käy toverit mielessä. Jälkeenpäin varmaan auttaa jos on hengissä. Kukaan ei tiedä mistä se tuli? Itävälta kasvattaa outoja Kasveja n.3t vuotta vanhoista Siemenistä kaksi kerroslasi huoneessa,mutta Venäjällä on kansa laittanut Kasvihuoneet ja antavat jopa lahjaksi ystävilleen? Voivat höyrytä kuin Suomalainen Formaldehydi Lastulevuseinisstä. Neon ehkä tappaneet eläimiä sen vuoksi etteivät sen ajan elukat syö nitä? Onhan kasveilla puollustusmekanismit vieläkin,,ja kaikki parhaat pukkaa Myrkkyä tai mistä tietää vaikka Corona viruksia,en ottaisi Kukkalähettiä vastaan. Siis EU-maissa leikittiin niillä hieman turvallisemmin mutta köyhät yritti rikastua niillä Fossiilii kasveilla. Nyt syytetään Eläimiä? Minkkejä tuskis edes oli silloin ,kun se aika raja voi olla mikä vain kun ne idätetään,,,ehkä 30-50 tuhatta vuotta vanhoja. Ihminen on kelvoton olento,,Suomessa jo kaksi viisasta sanonut ettei kukaan tiedä mitään joten Rokote voi olla tai ei! Itse otin sen nelos piikin ja sain yli 39 asteen kuumeen ja olo oli kuin olisin jäässä,onneksi Lämpöverkkarit koko puku oli sängyn päässä ja Burana 600 piti hakea Lääkekaapista,tärisinniin että repäisin kaapin oven saranoiltaan,,sanon hyvä Rokotteelle toimipa miten tahansa. telkku näytti se punapää miehen teholla ja se sanoi hyvin,Varokaa tämä on tosi kivulias kokemus vaikka sai happea ja lääkkeitä!! Ostakaa kotiin Porekuumelääke jossa paljon C-vitamiinia mulla auttoi noin aamuun mennessä,nytkin 3 pvä,n jälkeen tunnen tavan piikin vaivat. Suoraan sanoen pelkään naapuri valtiota jotka ei tajua,Corona on yhtä iso kuin vanhat taudit. Mitä varten Suomessa on Linnunkuva Maskeja?? Vastatkaa pyydän.

    • Anonyymi

      No mitä helvetin väliä sillä on levitänkö minä jotain virusta eteenpäin. Kunhan vain itse pysyn suojassa sen haittavaikutuksilta. Tämä kuulostaa toki ensin itsekkäältä, mutta kun kaikki ottavat kyseisen rokotteen, niin ei ole enää maassamme ketään joka ei olisi koronalta suojassa. Loogista. Niin tai no on, ne 10%, mutta kuitenkin.

    • Anonyymi

      Ainahan tätä korona-rokotetta voitaisiin säilyttää esim. Siperiassa tai Etelä-Mantereella, joka on muuten maailman koronaturvallisin paikka. Riippuu tietysti Amazonin Droneiden pakkaskestävyydestä, että mitenkä ne sieltä pääsevät perille kohteisiinsa. :)

    • Anonyymi

      Sanoisin että hui sentään tuota rokotetta ja on vielä kaksivaiheinenkin otettava,mutta niin ei kai parempaa tähän hätään saada maailmassa aikaiseksi mutta ikävä että tuon ottaja saattaa levittää kuitenkin vielä ymmärtääkseni esim koronaa ja sinänsä ei estä sairautta kai vaikka viekin oireet?.Onpa monimutkaista eli voiko rokote jopa lisätä koronan virusvoimaa ja mutaatioherkkyyttå(muuntuu rokotetuissa esim vaarallisemmaksi?) jolloin tulee korona niille joilla ei ole ollut vielä koronaa(eikä tuota kaksivaihe rokotetta ole ottanut) huomattavasti vaarallisemmaksi??.Onko asia siis tutkittu tuon asian osalta miten homma menee??

      • Anonyymi

        ”Sanoisin että hui sentään tuota rokotetta ja on vielä kaksivaiheinenkin otettava,mutta niin ei kai parempaa tähän hätään saada maailmassa aikaiseksi mutta ikävä että tuon ottaja saattaa levittää kuitenkin vielä ymmärtääkseni esim koronaa ja sinänsä ei estä sairautta kai vaikka viekin oireet?.Onpa monimutkaista eli voiko rokote jopa lisätä koronan virusvoimaa ja mutaatioherkkyyttå(muuntuu rokotetuissa esim vaarallisemmaksi?) jolloin tulee korona niille joilla ei ole ollut vielä koronaa(eikä tuota kaksivaihe rokotetta ole ottanut) huomattavasti vaarallisemmaksi??.Onko asia siis tutkittu tuon asian osalta miten homma menee??”

        ERITTÄIN hyvä tuo edellinen kirjoitus!
        Me ollaan ehkä lopulta rokotuskierteessä koko kansa. Aina vain uutta ja vahvempaa rokotetta kehiin kun virus on muuntautunut. Entiset rokotteen ei enää poista oireita. Lopulta kaikilla on virus ja oireista tahdotaan päästä eroon mutta onko varmaa, että se onnistuu loputtomasti ?!
        Olisikohan kannattanut kuitenkin odottaa rokotetta, joka on rauhassa ja huolella testattu.
        Minua mietityttää, miten voi sairastua näinkin kovaan virukseen ja tartuttaa viruksen muihin mutta itse on oireeton. Eikö aina ole sanottu, että esim kipu on oire jostain sairaudesta. Ei hoideta pelkkää kipua vaan yritetään etsiä ja hoitaa sairautta.
        Em sairauden aikana kärsin valtavista kivuista ja moninaisista vaikeista oireista, jotka pakottivat lepäämään. Kehoni sai aikaa toipua. Onko kukaan tutkinut, miten nyt käy ?
        Virusta ei varsinaisesti voi hoitaa pois mutta vaikeat oireet pakottaisi säästämään mm sisäelimiä.
        Nyt ei tule oireita mutta virus jyllää elimistössä, koska olemme tartuttavia. Mitä esim tulehdukset kehoissamme saavat lopulta aikaan ?
        Ja varsinkin, jos virus muuntuu ja me ollaan pidemmän aikaa tämän kaltaisten rokotusten varassa.
        Laumasuojaa kun ei ole toistaiseksi odotettavissa.
        Se olisikin yksi ratkaisu.
        Sattuisiko joku tutkija lukemaan tämän...

    • Anonyymi

      Ei kait se mikään kokovartalon desinfiointi aine ole? Tavallista flunssaakin voi levittää vaikka olisikin saanut flunssa rokotteen

      • Anonyymi

        Mikä flunssarokote? Influenssa ja flunssa ovat eri asioita (vaikka jotkut puhuvat niistä samoina), on olemassa influenssarokote, mutta ei flunssarokotetta. Influenssarokote estää influenssaa, mutta ei flunssaa.

        Jos lääkärikään ei ilman testejä erota influenssaa flunssasta, niin miten ihmeessä tavan kansalainen. Pääasiassa mutua ne lääkäritkin kertoilee. Hyvä tapa saada lisää rokotettavia.

        Entä sitten hinkuyskä. Kuinka moni lääkäri tuon muka oikein diagnostisoi? Harvassa nimittäin sellaiset ovat.

        En tiedä lääkärin diagnooseista, mutta edelleenkin flunssavirukset ja influenssavirukset ovat täysin eri viruksia. Tämä on tutkittu jo moneen kertaan. Kesällä esiintyy flunssaa, mutta ei ollenkaan influenssaa.

        Esimerkiksi lähes kaikki kesällä ja tähän asti syksyllä sairastetut flunssat ovat pelkkää flunssaa. Influenssaa alkaa yleensä esiintyä vasta joulukuun paikkeilla ja päättyy huhti-toukokuussa. Virallisesti influenssakausi ei ole tänä vuonna vielä alkanut.

        Silloin kun rokotteista puhutaan, täytyy nimenomaan tietää, kummastako ryhmästä on kysymys. Suomessakaan ei ole varaa kaikkia testata, joten mutulla vahvasti lääkäritkin menevät.

        Rokote annetaan ennaltaehkäisevästi ENNEN sairastumista, joten silloin ei mitään ryhmiä ole olemassa. Ei rokotetta yleensä anneta jo sairastavalle, silloin on toiset lääkkeet.

        Kyllä tilastoja influenssaan sairastuneista laaditaan ja nämä merkitsevät paljon rokotteita suunniteltaessa. Tällöin ei pitäisi olla yhdentekevää, kumpaa ”flunssan” lajia potilaat mahdollisesti tulevat sairastamaan.

        Mitä flunssaa tai influenssaa sairastavalle lääkkeeksi määrätään onkin mielenkiintoinen kysymys, vallankin jos taudin lajista ei olla perillä.

        Diagnoosin tekeminen on ensiarvoisen tärkeää ja tämä viimeistäänkin on havaittu hinkuyskään sairastuneiden parissa. Se että rokote ei olekaan pelastanut tältä vakavalta sairaudelta, on ollut hämmentävää havaita. Lääkäritkin rokotteeseen luottaen ovat menettäneet kykyään diagnostisoida sairautta oikein.

        Edelleenkin, influenssa ei ole flunssa, vaikka kuinka yrität vihjata muuta. Flunssaan ei ole koskaan ollut rokotetta, influenssaan on. Vaikka flunssa ja influenssa hieman muistuttavat oireiltaan toisiaan, ne eivät ole yhtään samoja tauteja. Influenssa ja flunssa ovat yhtä lähellä toisiaan kuin influenssa ja korona.

        Ja muuten, nuo rokotteen koostumus määritellään aivan muusta kuin lääkärin diagnooseista. Nimittäin ne päätellään ihan näytteistä ja silloin selvitetään myös viruksen laji. On nimittäin esimerkiksi A-influenssaa ja B-influenssaa ja sitten näistä vielä sekoituksia ja muita versioita. Diagnoosi ja oireet ovat silti täsmälleen sama, mutta laboratio erottaa kyllä mistä viruksesta on kyse. Näistähän tehdään jopa tilastoja Suomessa. Lääkäri ei voi edes teoriassa erottaa oireista A-influenssaa ja B-influenssaa, mutta silti ne tilastoidaan erikseen, koska asian voi selvittää laboratiossa.

        Ja muuten, nykyään voidaan selvittää laboratiossa. Silloin lääkärin ei tarvitse arvailla diagnoosia, kun näytteet kertovat asian. Influenssa ja flunssa on yhtä helppo erottaa kuin korkea verenpaine matalasta verenpaineesta, jos katsotaan näytteitä.

        Lääkärit eivät tee enää päätelmiä pelkkien oireiden perusteella, vaan he ottavat näytteitä ja ne analysoidaan labrassa. Tämä on nykyaikaa.

        Et näköjään lukenut viestiä, johon vastasit. Silti päätit vastata.

        Jankkaat edelleen, että flunssa ja influenssa ovat eri asioita, vaikka tuota ei ole edes kyseenalaistettu. Skepsis ry:ssä tuohon tilaan on jämähdetty, mutta tähän mantraan ei muiden tarvitse jäädä. Asioita saa tarkastella myös muista lähtökohdista.

    • Anonyymi

      Sinänsä rokotteesta puhuminen on muiden kuin riskiryhmien ja terveydenhuollon kohdalla tällä hetkellä. Kukaan muu ei tule kesään mennessä saamaan rokotetta. Eihän rokotteet tule riittämään edes kaikille riskiryhmäläisille. Muille kuin riskiryhmäläisille rokote tulee yli vuoden päästä.

      • Anonyymi

        Lisään... Tämä siis kaikkein parhaimmassa tapauksessa. Jos tulee pieniäkin viivästyksiä, siirtyy muiden kuin riskiryhmäläisten rokottaminen reilusti vuoden 2022 puolelle.

        Ja muuten, Saksa arvioi jossain vaiheessa että kaikkien saksalaisten rokottaminen veisi 4 vuotta. Tosin tuosta on jo aikaa ja arvio on voinut muuttua.

    • Anonyymi

      Herpesvirus aikoinaan levisi valtoimenaan poliorokotteen myötä, ja vaikka tästä USA:ssa tiedotettiinkin, eipä tuo juuri keitään ole hetkauttanut. Monenlaisia viruksia on rokotekehittelyn myötä eläinkudoksissa viljelty ja yhtä lailla tunnettuja kuin tuntemattomiakin viruksia on sitten rokotteiden myötä päässyt niin ihmis- kuin eläinkudoksiinkin. Aina väliin saastuneita rokotteita tosin on vedetty poiskin. Mitä kaikkea rokotteet oikeasti pitävät sisällään, sitä ei tiedetä. Eikä tuo mitään salaliittoteoriaa ole, vaan sitä tavanomaista inhimillistä tietämättömyyttä tiedeyhteisöissä.

      Rokotteita on tietoisesti tahdottu suojella ja juuri tämän vuoksi asiat ovat menneetkin pieleen. Niinpä se pieni ryhmä rokottamattomia on leimattu syyllisiksi tautien levittämiseen, kun taas lääkittyjä on kehuttu vastuuntuntoisiksi ja esimerkillisiksi kansalaisiksi.

      Hyvän kansalaisen maineen voi siis ansaita THL:n markkinoimilla rokotteilla. Muuta ei tarvita kuin että antaa kehonsa tieteen hallittavaksi. Lain mukaan kansalaiset ovat yhdenvertaisia, mutta käytännössähän tämä on vain satua. Miksi muuten lääkkeettömät rokotteista kieltäytyjät olisi leimattu kansan vihollisiksi, jopa rokotettujen elämän saastuttajiksi. Rokotteethan itse asiassa eivät mitään auta, eivät edes niitä rokotettujakaan, ellei tiettyä ”laumasuojaa” ole saavutettu, ja mikä esim tuhkarokon suhteen joissakin tiedotteissa on määritelty 96 prosenttiin. Medianäytelmä joka muutaman tuhkarokkoon sairastuneen osalta Suomessakin käytiin, oli vertaansa vailla. Se että rokotetut pääasiassa levittivätkin tautia, oli suomalaistenkin oikeaoppisten perin vaikeaa ja vastenmielistäkin ulkomaisista lähteistä lukea, etenkin niistä israelilaisista, jotka karun totuuden esille toivat.

      Suomalaisessa oikeuskäytännössä sairastumisen syy-yhteyttä rokotteisiin on liki mahdotonta saada. Sellaista asiantuntijaa tutkijapiireistä ei juurikaan löydy, ja tavan lääkäri ei moiseen uhkayritykseen uskaltane ryhtyä. Lääkärin oikeuksien menettäminen rokotejupakkaan itsensä altistamalla on iso kynnys, ja vain omaa elämäänsä uhmaava kunnon pioneeri tuollaiseen ryhtyy.

      Rokottamattomia on syyllistetty jo useat vuosikymmenet ja muistissani ovat myös ne lukemattomat äidit, jotka aikaisemmista rokotekokemuksista viisastuneina olisivat halunneet hekin pelastaa lapsensa, mutta toisin kuin lääketeollisuus olisi toivonut eli säästämällä heidät rokotteista sairastumiselta. Mutta koulujen ja neuvoloiden ehdottoman kova tuomitseva linja on saanut nämäkin äidit perääntymään ja itkua nieleskellen poistumaan vastoin vanhempien tahtoa rokotettujen lastensa kanssa.

      Lääketeollisuuden linja on ollut sama kuin maamme rokote-eliitin eli rokotteista ei tulla sairastumaan. Mikäli korvauksiin nimenomaan rokotevaurioista suostuttaisiin, peli olisi jo menetetty, eikä ihmisiä enää voitaisi syyllistää rokotusten varjolla. Neuvoloiden odotustiloissakaan rokotettujen lasten äidit eivät tohkenisi väittää, että rokottamattomat lapset ovat uhka heidän lääkityille lapsilleen ja kauhistelisi, kuinka kukaan äiti voi olla niin tietämätön, että kaikkein kalleimpansa jättää lääkitsemättömiksi ja näin tieteellisten tutkimusten ulkopuolelle.

      Rokotteissa ihmisen sielu ei vaan pääse taivaaseen vilahtamaan, vaikka kuinka ko uskonto tätä onnelaa vanhempienkin taholta julistaisi, vaan se jää aina kyltymättömäksi syyllistämään lain suoman vapaaehtoisuuden muka suojaamia. Sama vaiva tieteentekijöillä. Toisinajattelijoiden syytä sairastumisten täytyy olla, ja ainoastaan 100 prosenttinen tieteellinen yhdenmukaisuus ja sen mukainen lääkitys takaisivat onnen, ja onnenhan määrittelevät tutkijat, tarkemmin sanoen rokotetutkijat.

      Nyt kun rokottamaton on rokotteiden avulla saatu kuviteltua täysin lainsuojattomaksi ja rokotettu taas ihannekansalaiseksi, oikeusistuinten on tavattoman vaikea muuttaa tätä käsitystä, mikä istuu jo syvällä kansan perinteessä intohimoksikin muuntuneena. Onko sitten Paha oikeasti olemassa vaiko pelkästään kuvitelmissa. Vastaan, että kyllä se on. Se on se vanha kunnon kettu, oikeudenmukaisuuden Vastustaja, joka jälleen kerran ottaa mittaa ihmisestä.

      • Anonyymi

        Herpes muka levisi poliorokotteen mukana? Nyt on kyllä aika paksua pajunköyttä palstalla eli varmaankin vahvistuksia Pietarsaaresta ja rokoteinfosta valehtelemassa suut ja silmät täyteen.

        Et nimeksikään tunne rokotteiden historiaa ja tästä huolimatta päätit osoittaa tuon? Miksi? Hyökkäys ei todellakaan ole nyt paras puolustus.

        Tutustuppa ensi alkuun, kuinka THL:n rokoteasiantuntija Nohynek taannoin käsitteli suomalaisen lain mukaan päätöksensä tehneitä vanhempia Pietarsaaressa. Laille tässä maassa viitataan kintaalla, etenkin terveydenhoidossa.

        Jatkossa otathan asioista ensin selvää, ennen kuin ryhdyt kuvittelemaan.

        Ja herpeksestä, jos elinikäsi riittää, tulet vielä ihmeiden ihmeet näkemään. Neurologiset sairaudet lapsilla ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet. Toki saat kuvitella muuta, mutta lapsia kuvittelusi ei auta.

    • Anonyymi

      lääkefirmoja kiinnostaa vain raha ja osake,ei mikään muu.

      Tavallista ihmistä kiinnostaa pysyä terveenä.
      Tähän on perus hygienian lisäksi parhaat keinot:
      - kunnon hengityssuojain,miksi kaikki käyttää sellaista mikä ei auta?
      - kookosöljyä teelusikallinen päivittäin jotta nielussa on suojakerros, voi myös nenäkannun avulla huuhdella,mikä onkin tärkeämpää
      - yleisten tilojen tuulikaapeissa missä voimakas ilmankierto, älä hengitä
      - juo puhdistettua vettä, ei kloorivettä hanasta, se vie vastustuskyvyn pois
      - C-vitamiinia heti 1 g kun flunssan oireita tulee. ensimmäinen oire on muuten kohonnut leposyke, eli päivittäinen mittaus vaikka älykellolla aamuisin

      t: terveysalan pro

      • Anonyymi

        "- juo puhdistettua vettä, ei kloorivettä hanasta, se vie vastustuskyvyn pois"

        Ehkä, jos itsellä on oma filtteri. Kauppojen vesistä ei kannata maksaa senttiäkään, ne ovat huijausta.

        Lisään... Kauppojen "puhdistetut" vedet ovat oikeasti likaisempia kuin tavallinen hanavesi. Normaali hanavesi riittää, itse en ole maksanut kauppojen vesistä kertaakaan pariin vuoteen. Pidän vain omaa pulloa mukana ja täytän sen hanasta.

      • Anonyymi

        "- kunnon hengityssuojain,miksi kaikki käyttää sellaista mikä ei auta?"

        Jos saan hengityssuojaimen, joka kestää 100 käyttökertaa vaihtamatta tai pesemättä niin sitten ok. Olen valmis käyttämään maskeihin 1 euron kuukaudessa, en sen enempää. Ja minusta tuokin on aivan liikaa.

      • Anonyymi

        Ok, jos kaikki nämä yhteensä maksaa alle 5 euroa kuukaudessa. Siis suojaimet, kookosöljy, vesi ja C-vitamiini ei saa yhteensä maksaa 5 euroa enempää kuukaudessa. Sen enempää en ole valmis maksamaan.

        Lisään... Enkä todellakaan aio laittaa mitään typerää älykelloa ranteeseeni. En ole käyttänyt kelloa vuosiin enkä aio sellaista ikinä hankkiakaan.

      • Anonyymi

        Lisään vieläkin... Ja muuten, kaikkien noiden mainostamiesi tuotteiden takana ovat yritykset eikä yhtäkään niistä kiinnosta muu kuin raha ja osake. Kookosöljyä, hengityssuojaimia, C-vitamiinia, puhdistettua vettä jne myyvät ovat ihan samanlaisia kuin lääkefirmat. Niiden tehtävä on tehdä mahdollisimman paljon rahaa. Ei mitään eroa lääkefirmoihin.

        Koska kookosöljystä on ryhdytty tekemään kuolemaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska kookosöljystä on ryhdytty tekemään kuolemaa?

        Nyt ei ollut kyse tuosta, vaan siitä että kookosöljyn myyjiä ei kiinnosta mikään muu kuin raha ja osakkeet. Ei tuo eroa pätkääkään lääkefirmoista. Nuo erot lääkefirmojen ja muiden yritysten välillä ovat kuvitteellisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ei ollut kyse tuosta, vaan siitä että kookosöljyn myyjiä ei kiinnosta mikään muu kuin raha ja osakkeet. Ei tuo eroa pätkääkään lääkefirmoista. Nuo erot lääkefirmojen ja muiden yritysten välillä ovat kuvitteellisia.

        Kyse oli nimenomaan tuosta, kookosöljyn vaarallisuudesta, sillä lääkkeitähän vedetään pois juurikin niiden vaarallisuuden takia. Kookosöljy on ruokaöljy ja uskoisin, että tuotteen valmistajallakin on oikeus elämiseen tekemällään työllä.

        En tiedä, mitä ajanet takaa, mutta käypä tutkailemassa ympärivuorokautisia hoivakoteja, ja vanhusten dosetteja järkyttävine lääkemäärineen. Vuosikymmeniä asiaa on ihmetelty vailla mitään tulosta. Noilla lääkemäärillä ateriat voisi hyvinkin korvata.

        Mikä on motiivi hakeutua opiskelemaan lääketiedettä? Tuskin ainakaan vanhusten hoitaminen.

        Voin sanoa, että vaikka kookosöljy paljastuisi vaaralliseksi niin valmistaja viis veisaisi siitä vaan pyrkisi hautaamaan tutkimuksen. Ja jos totta puhutaan kookosöljy ei olekaan terveellistä, vaan sen terveellisyyteen uskominen on lähinnä itsepetosta. Jopa pikaruokaravintoloiden ranskalaiset ovat terveellisempiä kuin kookosöljy. Se, että kyseessä on ruokaöljy ei tee siitä terveellistä. Kookosöljyn edut ovat kuvitteellisia.

        Luonnonlääkkeitä ja kookosöljyn tapaisia aineista ei vedetä usein markkinoilta, koska niitä ei edes tarvitse tutkia. Ja luonnonlääkkeitä markkinoivat valehtelevat ja huijaavat jatkuvasti ja jopa estävät oikeiden tutkimusten tekemisen, koska he tietävät tuotteensa olevan huuhaata.

        Lisään... Kannattaa muistaa, että maailman tappavimmat aineet ovat luonnontuotteita. Se, että jokin asia on "luonnollinen" ei tee siitä terveellistä tai turvallista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin sanoa, että vaikka kookosöljy paljastuisi vaaralliseksi niin valmistaja viis veisaisi siitä vaan pyrkisi hautaamaan tutkimuksen. Ja jos totta puhutaan kookosöljy ei olekaan terveellistä, vaan sen terveellisyyteen uskominen on lähinnä itsepetosta. Jopa pikaruokaravintoloiden ranskalaiset ovat terveellisempiä kuin kookosöljy. Se, että kyseessä on ruokaöljy ei tee siitä terveellistä. Kookosöljyn edut ovat kuvitteellisia.

        Luonnonlääkkeitä ja kookosöljyn tapaisia aineista ei vedetä usein markkinoilta, koska niitä ei edes tarvitse tutkia. Ja luonnonlääkkeitä markkinoivat valehtelevat ja huijaavat jatkuvasti ja jopa estävät oikeiden tutkimusten tekemisen, koska he tietävät tuotteensa olevan huuhaata.

        Lisään... Ja jos kyse on todellakin vain, että nielussa olisi suojakerros niin mikä tahansa ruokaöljy hoitaa tuon. Rypsiöljy, oliiviöljy jne ei eroa paljoakaan kookosöljystä tältä osin. Luultavasti sulatettu voikin hoitaisi asian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään... Enkä todellakaan aio laittaa mitään typerää älykelloa ranteeseeni. En ole käyttänyt kelloa vuosiin enkä aio sellaista ikinä hankkiakaan.

        Jos sulla ei ole kelloa, niin et voi sitä käyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sulla ei ole kelloa, niin et voi sitä käyttää.

        Jos totta puhutaan, sykkeen tarkistaminen ilman älykelloa tai sykemittaria on todella helppoa. Kokeilee vain sykettä sormella ranteesta tai kaulasta. Jos tuota on tehnyt monta kertaa, järkevään arvioon ei tarvitse mitään kelloakaan.

        Urheilijat testasi sykkeen itse ranteesta jo kauan aikaa ennen sykemittareita ja se on helppoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "- kunnon hengityssuojain,miksi kaikki käyttää sellaista mikä ei auta?"

        Jos saan hengityssuojaimen, joka kestää 100 käyttökertaa vaihtamatta tai pesemättä niin sitten ok. Olen valmis käyttämään maskeihin 1 euron kuukaudessa, en sen enempää. Ja minusta tuokin on aivan liikaa.

        Paljonko olet valmis käyttämään antibiootteihin jos satut saamaan vastustuskykyisen bakteerin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko olet valmis käyttämään antibiootteihin jos satut saamaan vastustuskykyisen bakteerin?

        Ja mitä tuolla on tämän asian kanssa tekemistä? Korona on virus ja on kyseenalaista estääkö edes kallis hengityssuojain viruksia, jotka ovat pikkuruisia verrattuna bakteereihin. Hengityssuojain estää tehokkaasti bakteereita, mutta ei niinkään hyvin viruksia. Virus itsessään menee kevyesti läpi jopa FFP3-tason hengityssuojaimesta. Toki hengityssuojain hieman estää viruksia, mutta ei todellakaan täydellisesti.

        Tätä on monet asiantuntijat kertoneet jo alussa, edes FFP3-tason suojain ei estä tartuntaa. Vain todennäköisyys saada tartunta hieman laskee, mutta ei valtavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko olet valmis käyttämään antibiootteihin jos satut saamaan vastustuskykyisen bakteerin?

        Lisään vielä... Jos kyseessä on vastustuskykyinen bakteeri, ei antibiootit (ainakaan useimmat) tehoa. Sitähän tuo tarkoittaa. Joten silloin antibiootteihin ei välttämättä edes kannata käyttää rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin sanoa, että vaikka kookosöljy paljastuisi vaaralliseksi niin valmistaja viis veisaisi siitä vaan pyrkisi hautaamaan tutkimuksen. Ja jos totta puhutaan kookosöljy ei olekaan terveellistä, vaan sen terveellisyyteen uskominen on lähinnä itsepetosta. Jopa pikaruokaravintoloiden ranskalaiset ovat terveellisempiä kuin kookosöljy. Se, että kyseessä on ruokaöljy ei tee siitä terveellistä. Kookosöljyn edut ovat kuvitteellisia.

        Luonnonlääkkeitä ja kookosöljyn tapaisia aineista ei vedetä usein markkinoilta, koska niitä ei edes tarvitse tutkia. Ja luonnonlääkkeitä markkinoivat valehtelevat ja huijaavat jatkuvasti ja jopa estävät oikeiden tutkimusten tekemisen, koska he tietävät tuotteensa olevan huuhaata.

        Päätit sitten kokeilla kepillä ja puhua täyttä palturia. Sen verran yli nyt kuitenkin meni, ettei vastausta kaivanne.

    • Anonyymi

      Tankit rajoille jos joku ruotsista tai virosta yrittää tulla saastuttamaan, itävallan tyyliin.

      • Anonyymi

        Joo ei ku lyijyä ilmaan samantien,

    • Anonyymi

      Eli toisin sanoen rokote edistää koronan leviämistä ja pakottaa miljardien ostamaan tälläinen korona rokote......nyt n lääkeyhtiö kehittänyt unelmien bisneksen

      • Anonyymi

        Rokotteet todellakin ovat taloudellinen unelma vailla vastuuta. Teetpä niin tai näin, sinua ei saada tilille. Lääkitty ei millään voi todistaa sairastuneensa juuri rokotteesta, vielä vähemmän näiden yhdistelmistä. Vastassa on aina rokoteasiantuntijoiden valtaisa joukko, joka tietää, kuinka tutkittuja juttuja nämä tieteeseen pohjaavat ovat. Jos jotain elämän menettämisestä päädyttäisiinkin potilaalle korvaamaan, niin perusteluissa kuitenkin mainitaan, ettei tämä suinkaan ole tiedeyhteisön kanta. Asia on siis vähintäänkin epäselvä.

        Mutta kysymyshän ei olekaan pelkästä tiedehuijauksesta ja tämän alan vastuuttomuudesta. Mitä suurimmassa määrin epäkohta lymyää koko maan rappiotilassa. Eivät sairaat yli kahdeksankymppiset vanhukset Pohjois-Savossakaan tuntikaupalla värjöttelisi kylmässä säässä vieri vieressä influenssarokotetta vartomassa, ellei jotain olisi jo pahasti vinossa, eivätkä terveydenhoidon asiantuntijat tällaista sallisikaan, mikäli nämä vastuunsa kantaisivat.

        Erilaisten rokotteiden muiden muassa influenssarokotteiden yhteydestä sairastua koronaan herkemmin on varoitettu tästäkin, mutta varoitukset mitä ilmeisemmin ovat menneet kuuroille korville.

    • Anonyymi

      Iltasanomat on Sanoma-konsernin roskalehti. Sitä ei kannata uskoa.

      • Anonyymi

        Helsingin Sanomat on saman konsernin tuotteita ja juuri nämä molemmat läpyskät ovat vuosia toitottaneet maahanmuuton hyvistä puolista eivätkä koskaan ole julkaisseet matujen tekemiä rikoksia ja samalla kertoneet että tekijänä oli matu.

    • Anonyymi

      Siis eihän tällaisessa rokotteessa ole mitään järkeä siihen vielä päälle rokotteen aiheuttamat mahdolliset elinikäiset neurologiset sairaudet.

    • Anonyymi

      Hyvä tuote on huono leipä.

    • Anonyymi

      BBC Reality Check yritti saada salaliittopalstoilla ihmismielen hallintaa (ihmisversio 2.0, dna:ta muuttavalla "hydrogeelilla" salainen yhteys ihmistä ohjaavaan tekoälyyn) koronarokotteella väittävältä Madejlta kommenttia, mutta hän ei ole vastannut yhteydenottopyyntöihin:
      https://www.bbc.com/news/53525002

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hulluahan se olisi kehittää rokote, jolla tauti poistuisi kokonaan maailmasta. Minne niitä rokotteita sitten myytäisiin?

    • Anonyymi

      Tuollainenhan lisää niitä oireettomia saastuneita sitten vain tuollainen rokote eli ei ole hyötyä ollenkaan, pahentaa vain.

      • Anonyymi

        Ei se virusten määrä lisäänny tartunnan saaneessa mutta oireettomassa rokotetussa ihmisessä varmasti lähellekään siinä määrin kuin se räjähtäen lisääntyy rokottamattomassa ihmisessä, joten rokotettu ei juurikaan sitä virusta saane levitettyä.

        Juuri näin. Rokotteet toimivat tuolla tavalla eli estävät tartuntaa voittamasta ihmisen kehon immuunipuolustusta ja siten leviämästä pisaratartuntana ympäristöön. Näin se menee kaikkien rokotteiden kanssa eli ei mikään niistä 100% estä tartuntaa. Riittää että ne luovat keholle riittävän vastustuskyvyn, jotta tartunnasta ei ole haittaa ja jotta tartunta ei edelleen tehokkaasti leviä kun keho pitää virusten lisääntymisen kurissa.

        Kyllä, mm influenssarokotteen kanssa tapahtuukin juuri noin. Rokotteen myötä ihmisen elimistö kehittää vasta-aineita virusta vastaan.
        Oma elimistö tunnistaa viruksen ja immuunipuolustus järjestelmä toimii paremmin voittaen viruksen. Rokotettu henkilö ei saa tartuntaa niin helposti/selviytyy viruksesta nopeammin ja näin ei tartuta muita.
        Mitä useampi rokotettu sitä paremmassa suojassa myös rokottamattomat ovat. Esim he, jotka eivät voi rokotusta ottaa.
        Koronavirus toimii eri tavalla. Se ei kehitä samalla tavoin vasta-aineita kuin muut virustaudit, joihin on tehoava rokote. Rokotteesta huolimatta sairastumme koronavirukseen ja tartutamme sitä eteenpäin. Tämä on huolestuttavaa. On todettu, että virus on muuntautumiskykyinen. Tarvitaan ehkä useita rokotuksia. Mitä tapahtuu elimistöissämme. Emme muodosta vasta-aineita, joten elimistömme ei voita virusta. Mitä siitä seuraa ? Sars-CoV-2 on vakavat oireet joillekin aiheuttava virus. Se tuhoaa mm keuhkokudosta. Emme tunne oireita mutta sairastamme virusta ?
        Niinkö se menee?

        Kyllä koronavirus saa elimistön kehittämään vasta-aineita. Taudin edelleen levittämisen kannalta ratkaisevaa on se kuinka paljon virus pääsee lisääntymään elimistössä, koska virus pyrkii elimistöön päästyään monistamaan itseään loputtomasti. Jos virus onnistuu lisääntymään tartunnan saaneessa paljon, hän myös levittää sitä tehokkaasti ja sama päinvastoin. Koronan aiheuttamien oireiden rajuutta määrittää se että joidenkin ihmisten immuunipuolustuksen koronavirus laittaa ylikierroksille joka heikentää heidän tilansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se virusten määrä lisäänny tartunnan saaneessa mutta oireettomassa rokotetussa ihmisessä varmasti lähellekään siinä määrin kuin se räjähtäen lisääntyy rokottamattomassa ihmisessä, joten rokotettu ei juurikaan sitä virusta saane levitettyä.

        Unelmat ovat unelmia, kuten ne olivat tuhkarokkorokotetuissakin, jotka ympäriinsä levittivät tautia. Onneksi Israelin tiedottaminen puhkaisi vanhan kuplan rokotettujen ”puhtaudesta” elää keskuudessamme.

        Myös muunneltua rokotepoliovirusta on pilvin pimein suomalaistenkin suolistossa. Mitä se siellä tekee onkin suuri arvoitus, johon lääketieteelliset tutkijamme eivät tunne intoa kajota. Selittäisikö mahdollisesti nykyisiä neurologisperäisiä ongelmiamme. Jätevesissä muuntunut rokotepoliovirus hieman toisen tyypin probleema kuin mitä se ihmissuolistossa on.

        Muuntunut rokotepoliovirus yhdessä herpesviruksen kanssa saavat paljonkin aikaan, ja yhteinen menneisyys vielä levitä poliorokotteen myötä on vain lähentänyt tätä kiinteää yhteistyötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mm influenssarokotteen kanssa tapahtuukin juuri noin. Rokotteen myötä ihmisen elimistö kehittää vasta-aineita virusta vastaan.
        Oma elimistö tunnistaa viruksen ja immuunipuolustus järjestelmä toimii paremmin voittaen viruksen. Rokotettu henkilö ei saa tartuntaa niin helposti/selviytyy viruksesta nopeammin ja näin ei tartuta muita.
        Mitä useampi rokotettu sitä paremmassa suojassa myös rokottamattomat ovat. Esim he, jotka eivät voi rokotusta ottaa.
        Koronavirus toimii eri tavalla. Se ei kehitä samalla tavoin vasta-aineita kuin muut virustaudit, joihin on tehoava rokote. Rokotteesta huolimatta sairastumme koronavirukseen ja tartutamme sitä eteenpäin. Tämä on huolestuttavaa. On todettu, että virus on muuntautumiskykyinen. Tarvitaan ehkä useita rokotuksia. Mitä tapahtuu elimistöissämme. Emme muodosta vasta-aineita, joten elimistömme ei voita virusta. Mitä siitä seuraa ? Sars-CoV-2 on vakavat oireet joillekin aiheuttava virus. Se tuhoaa mm keuhkokudosta. Emme tunne oireita mutta sairastamme virusta ?
        Niinkö se menee?

        "Rokotteesta huolimatta sairastumme koronavirukseen ja tartutamme sitä eteenpäin. "

        -Ja mistäs sinä sen amispohjalta muka tiedät kun asiasta ei ole varmuutta kenelläkään?

    • Anonyymi

      Korona ja vain oireet estävä mutta ei tartuttavuutta estävä rokotehan on biologista sodankäyntiä rokottamattomia vastaan ja joissain maissa erityisesti tuottamattomia sairaita ja vanhoja ja vajaaravittuja köyhiä vastaan . Vähentää väestöä tuollaisella rokotteella osan väestöstä rokottain taloudellisesti kannattamattomimmasta osasta ja virusta tappavammaksi muunnellen ratkaisee etniset ja liikaväestöongelmat hallitusti ja tehokkaasti .

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Työikäiset ihmiset ovat rokottamattomia, eli vanhat papparaiset ojan kaivuun kun pääomatulot kaivelevat ojia, kun työkykyiset ovat rokottamattomia?

      Raha kaivaa ojia heheheh.

    • Anonyymi

      Tai raha kaivaa hautoja rahattomille .

    • Anonyymi

      Jäykkäkouristus rokote on minulla vaan voimassa enkä ole muita ottamassa kun ei kannata kehoonsa tuntematonta ainetta ottaa. Ymmärrän että panikoijat ottavat kaikki rokotukset. Kuitenkin varma asia että jotain huonoa myös se rokote joskus tekee. En ota siis rokotetta koronaan. Hienosti reilu 40v ollut aikalailla terve ilman kaikenmaailman turhia rokotuksia. Osa kavereista jotka kaikkeen rokotettu voivat paljon huonommin. Oikeastaan ei kannata tuotakaan rokotetta ottaa kenenkään.

      • Anonyymi

        Rokottamattomat ovat näitä siipeilijöitä, jotka ratsastaa rokotettujen kustannuksella.

        Ja noin muutenkin, noin amispohjalta ei kannattaisi kovin pitkälle meneviä lausuntoja antaa.

        Jokainen päättäköön ihan itse ottaako rokokotuksen vaiko ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokottamattomat ovat näitä siipeilijöitä, jotka ratsastaa rokotettujen kustannuksella.

        Ja noin muutenkin, noin amispohjalta ei kannattaisi kovin pitkälle meneviä lausuntoja antaa.

        Koronassa rokotteet on tarkoitettu lähinnä riskiryhmäläisille ja terveydenhuollon henkilökunnalle. Jos näitä ei ole ehditty vielä rokottaa, en edes pyri saamaan rokotetta. Tosin siinä vaiheessa kun riskiryhmäläiset on rokotettu, ei rokotetta todennäköisesti enää muut tarvitse.

        Minusta koko kansan rokottaminen on täysin turhaa ja siihen on turha haaskata rahoja. Rokotetaan vain riskiryhmäläiset ja muut maksakoot rokotteen omista rahoista, jos sellaisen haluaa.

        Varmaankin kohottaa itsetuntoa, kun saa pelastaa siipeilijöitä. Toki olet lukenut niitä lukuisia viranomaisten kuin tavallisten kansalaistenkin taholta tulleita kommentteja, joissa rokotteesta epäilijää on ”tuettu” ajattelemaan edes muita, jos tämä ei itsensä suhteen vastuutaan suostuisi kantamaankaan. Ja näin siis maassa, jossa rokotteet lain mukaan ovat vapaaehtoisia.

        Myös monet sairaanhoitajat ovat työnhaussa mainostaneet itseään siten, että aina ovat suostuneet kaikkiin mainostettuihin rokotteisiin. Tosikovaksi meriitiksi onkin osoittautunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronassa rokotteet on tarkoitettu lähinnä riskiryhmäläisille ja terveydenhuollon henkilökunnalle. Jos näitä ei ole ehditty vielä rokottaa, en edes pyri saamaan rokotetta. Tosin siinä vaiheessa kun riskiryhmäläiset on rokotettu, ei rokotetta todennäköisesti enää muut tarvitse.

        Minusta koko kansan rokottaminen on täysin turhaa ja siihen on turha haaskata rahoja. Rokotetaan vain riskiryhmäläiset ja muut maksakoot rokotteen omista rahoista, jos sellaisen haluaa.

        "Koronassa rokotteet on tarkoitettu lähinnä riskiryhmäläisille ja terveydenhuollon henkilökunnalle. "

        -Mitä muuta keksit omasta päästäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Koronassa rokotteet on tarkoitettu lähinnä riskiryhmäläisille ja terveydenhuollon henkilökunnalle. "

        -Mitä muuta keksit omasta päästäsi?

        Totuus on, että muut eivät tule rokotetta alussa (siis koko alkuvuoden aikana) saamaan. Joten, kyllä, rokote on tarkoitettu lähinnä riskiryhmille ja terveydenhuollolle. On kyseenalaista tarvitseeko muita edes rokottaa.

    • Anonyymi

      Jaaha , mitähän tuo puhelinnumeron jättäjä tarkoittaa ja miksi numero on jätetty . En soita edes uteliaisuuttani sillä uskon että tuo numero saa jo häirintäsoittoja enemmän kuin yleisessä käytössä olevan vessan seinällä oleva puhelinnumero . Milloinhan tuonkin numeron julkaisu alkaa virheeltä tuntua ?

    • Anonyymi

      Nyt valtiota rahastetaan turhasta, kuka haluaa epämääräisen turhan rokotteen jonka hyödystä ei ole takeita? Varoja sensijaan löytyy lähihistoriasta.

      • Anonyymi

        Valitettavasti minkä tahansa rokotteen suurin osa omastakin kansastamme haluaa. Vuosikymmenten kuluessa rokotetiedottamisen yksipuolisuudesta ovat vastanneet lähinnä tiedetoimittajat, ja rokotteiden hehkutus on ollut suorastaan ällistyttävää.

        Rokottamattomien on kerrottu selvinneen hengissä ainoastaan vastuullisten rokotettujen turvaamina, ja tämä se on mennyt kuin häkä kansalaisten päähän. Niinpä rokotetuista on tullut suorastaan puolijumalia, jotka ovat voineet päättää lääkkeettömienkin kohtaloista.

        Tällainen huijaus, jota suurin osa ihmisistä ei todellakaan edes huijauksena pidä, on päässyt mahdollistumaan sillä, että rokotteet ovat luvanneet toivon parantua tulevaisuuden uhilta, eikä tämä parantuminen ole vaatinut parannettavalta itseltään yhtään mitään, kunhan vaan on ollut, ja antanut tietävämpien piikitellä. Jos ihmisestä sentään jotakin ymmärtää, tietää varsin hyvin, ettei tällainen ole mahdollista. Ihmistä kun ei saata pakkoparantaa, ja tämä on se karmea luonnonlaki, jota kunnianhimoisinkaan rokotetutkija ei voi ylittää. Tulevaisuutta ei yksinkertaisesti rokotteilla voida varmistaa. Vaikka vakavat sairaudet jotensakin voisikin kiertää, niiden perustaa ei kuitenkaan, jolloin sairaus elää ja voi edelleenkin hyvin, tosin vain toisessa vähemmän tunnistettavassa vakavassa muodossa.

        Immuniteettia ei voisi pahemmin väärinkäsittää kuin se nykyisessä lääketieteessä on tehty. Toisinajattelijoiden torppaaminen valtamediassa on ollut suuri virhe, josta kansakuntana maksamme vielä pitkään. Nyt kun rokotelääkityistä on onnistuttu tekemään kunniakansalaisia, jatkossa pikemminkin joudumme kysymään, mitä se himo nimeltä kunnia ihmiselle oikein tekeekään.

      • Anonyymi

        "...kuka haluaa epämääräisen turhan rokotteen jonka hyödystä ei ole takeita?"

        Näillä aikuisten keskustelupalstoilla on tapana perustella väittämiään. Niin millä perusteella väitätkään vastoin tunnettua tiedemaailmaa tulevaa koronarokotetta turhaksi?

        Veikkaan että täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti minkä tahansa rokotteen suurin osa omastakin kansastamme haluaa. Vuosikymmenten kuluessa rokotetiedottamisen yksipuolisuudesta ovat vastanneet lähinnä tiedetoimittajat, ja rokotteiden hehkutus on ollut suorastaan ällistyttävää.

        Rokottamattomien on kerrottu selvinneen hengissä ainoastaan vastuullisten rokotettujen turvaamina, ja tämä se on mennyt kuin häkä kansalaisten päähän. Niinpä rokotetuista on tullut suorastaan puolijumalia, jotka ovat voineet päättää lääkkeettömienkin kohtaloista.

        Tällainen huijaus, jota suurin osa ihmisistä ei todellakaan edes huijauksena pidä, on päässyt mahdollistumaan sillä, että rokotteet ovat luvanneet toivon parantua tulevaisuuden uhilta, eikä tämä parantuminen ole vaatinut parannettavalta itseltään yhtään mitään, kunhan vaan on ollut, ja antanut tietävämpien piikitellä. Jos ihmisestä sentään jotakin ymmärtää, tietää varsin hyvin, ettei tällainen ole mahdollista. Ihmistä kun ei saata pakkoparantaa, ja tämä on se karmea luonnonlaki, jota kunnianhimoisinkaan rokotetutkija ei voi ylittää. Tulevaisuutta ei yksinkertaisesti rokotteilla voida varmistaa. Vaikka vakavat sairaudet jotensakin voisikin kiertää, niiden perustaa ei kuitenkaan, jolloin sairaus elää ja voi edelleenkin hyvin, tosin vain toisessa vähemmän tunnistettavassa vakavassa muodossa.

        Immuniteettia ei voisi pahemmin väärinkäsittää kuin se nykyisessä lääketieteessä on tehty. Toisinajattelijoiden torppaaminen valtamediassa on ollut suuri virhe, josta kansakuntana maksamme vielä pitkään. Nyt kun rokotelääkityistä on onnistuttu tekemään kunniakansalaisia, jatkossa pikemminkin joudumme kysymään, mitä se himo nimeltä kunnia ihmiselle oikein tekeekään.

        "Valitettavasti minkä tahansa rokotteen suurin...."

        Täyttä roskaa tuo edellinen kirjoitus. Veikkaan että hän kuuluuy hopeaveden juojiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Valitettavasti minkä tahansa rokotteen suurin...."

        Täyttä roskaa tuo edellinen kirjoitus. Veikkaan että hän kuuluuy hopeaveden juojiin.

        Voin lohduttaa sinua. Kaikki rokotteita kritisoivat ja rokotteiden vuoksi läheisensä menettäneet kuuluvat salaliittoon, juovat hopeoitua vettä, syövät hopea-aterimilla ja asuvat Pietarsaaressa. Eikös se näin mene, siis tieteellisen oikeasti, ja Skepsis ry:n mukaisesti. Hallelujaa!

        Kyllä minuakin jo pelottaisi!

        Paljonko noista kommenteistasi muuten maksetaan?

    • Anonyymi

      Sairaudet lisääntyvät, mutta tätä lääketieteen ei tarvitse tunnustaa, sillä ainahan voi kertoilla, ettei tuo ole totta, vaan johtuu juurikin siitä tarkentuneesta disgnostisoinnista, myös ne lukuisat syövät.

      Rokoteteollisuuden näkökulmasta on parempi tiedottaa, että rokotteet ovat pelastaneet ihmiskunnan. Muutoinhan maapallo olisi tyhjentynyt jo yli sata vuotta sitten.

      • Anonyymi

        Ei sairaudet ole lisääntynyt vaan vähentynyt. Niitä toki diagnosoidaan enemmän, koska ennen vanhaan kuolleistakin vain todettiin yleensä, että hän vain kuoli. Syitä harvoin laitettiin mihinkään. Lapsiakin kuoli jatkuvasti. Jos esimerkiksi synnytti 5 lasta, niistä pari kuoli yleensä ennen kouluikää. Monet jopa heti syntymän jälkeen. Lapsikuolleisuus oli kymmeniä (tai peräti satoja) kertoja suurempi kuin nyt.

        Ja tietenkin syövät lisääntyvät kun ihmisten keskimääräinen elinikä pitenee. Ennen vanhaan suuri osa oli haudassa jo ennen nykyistä eläkeikää. Ennen keskimääräinen elinaika oli 50-60 vuotta, eli suuri osa kuoli keski-ikäisenä. Eikä ennen usein diagnosoitu syöpiä, koska mitään laitteita ollut.

        Totuus on, että ihmiset ovat terveempiä kuin koskaan ja elinikä pitenee koko ajan. Toki valehtelevat salaliittoteoreetikot väittävät muuta, mutta tilastot näyttävät muuta.

      • Anonyymi

        Lisään... Toki ihmiskunta selviytyisi ilman rokotteita. Silloin vain pitää hyväksyä, että lapsia kuolee jatkuvasti noihin tauteihin. Kuten ennen tapahtuikin ja siksi lapsia tehtiinkin enemmän. Koska todennäköistä olisi, että lapsista osa ei selviä aikuiseksi. Eli pitää vain hyväksyä, että näkee lasten kuolevan tauteihin.

        Lisään vielä... Toki korona ei ole lasten tauti, mutta useimmat rokotetut taudit ovat. Tuhkarokko, vesirokko, hinkuyskä jne tappoivat ennen paljon lapsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sairaudet ole lisääntynyt vaan vähentynyt. Niitä toki diagnosoidaan enemmän, koska ennen vanhaan kuolleistakin vain todettiin yleensä, että hän vain kuoli. Syitä harvoin laitettiin mihinkään. Lapsiakin kuoli jatkuvasti. Jos esimerkiksi synnytti 5 lasta, niistä pari kuoli yleensä ennen kouluikää. Monet jopa heti syntymän jälkeen. Lapsikuolleisuus oli kymmeniä (tai peräti satoja) kertoja suurempi kuin nyt.

        Ja tietenkin syövät lisääntyvät kun ihmisten keskimääräinen elinikä pitenee. Ennen vanhaan suuri osa oli haudassa jo ennen nykyistä eläkeikää. Ennen keskimääräinen elinaika oli 50-60 vuotta, eli suuri osa kuoli keski-ikäisenä. Eikä ennen usein diagnosoitu syöpiä, koska mitään laitteita ollut.

        Totuus on, että ihmiset ovat terveempiä kuin koskaan ja elinikä pitenee koko ajan. Toki valehtelevat salaliittoteoreetikot väittävät muuta, mutta tilastot näyttävät muuta.

        " Niitä toki diagnosoidaan enemmän, koska ennen vanhaan kuolleistakin vain todettiin yleensä, että hän vain kuoli."

        Miten hiivatin vanhoista ajoista oikein kirjoitat??

        Tervetuloa tälle vuosituhannelle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sairaudet ole lisääntynyt vaan vähentynyt. Niitä toki diagnosoidaan enemmän, koska ennen vanhaan kuolleistakin vain todettiin yleensä, että hän vain kuoli. Syitä harvoin laitettiin mihinkään. Lapsiakin kuoli jatkuvasti. Jos esimerkiksi synnytti 5 lasta, niistä pari kuoli yleensä ennen kouluikää. Monet jopa heti syntymän jälkeen. Lapsikuolleisuus oli kymmeniä (tai peräti satoja) kertoja suurempi kuin nyt.

        Ja tietenkin syövät lisääntyvät kun ihmisten keskimääräinen elinikä pitenee. Ennen vanhaan suuri osa oli haudassa jo ennen nykyistä eläkeikää. Ennen keskimääräinen elinaika oli 50-60 vuotta, eli suuri osa kuoli keski-ikäisenä. Eikä ennen usein diagnosoitu syöpiä, koska mitään laitteita ollut.

        Totuus on, että ihmiset ovat terveempiä kuin koskaan ja elinikä pitenee koko ajan. Toki valehtelevat salaliittoteoreetikot väittävät muuta, mutta tilastot näyttävät muuta.

        Joko TV ja radio valehtelevat tai sitten sinä.

        Etkö ole havainnut sitäkään, että elinikä on jo kääntynyt laskuun.

        Lasten ja nuorten vakavien sairauksien ilmitulo ja nuorten syrjäytyminen ovat siis salaliittoa, jota opettajatkin suoltavat. Ymmärtänet kai, että keskittymiskyvyttöminä kaikki lapset eivät voi päätyä erityisopetukseen.

        Sinulla on selvästikin hätä, ja siksi yrität saada itsesi vakuuttumaan. Pidä toki oikeutesi uskoa unelmiisi, mutta realismi vie lopulta voiton, tahdoitpa tai et. Sorry.

        "Etkö ole havainnut sitäkään, että elinikä on jo kääntynyt laskuun."

        En ole, koska sitä ei ole tapahtunut. Eliniän kasvu on vain jatkunut. Katso vaikka tilastoja. Vaikka toki et varmaan usko niihin, vaan mieluummin uskot itse hatusta keksimääsi valheeseen.

        Lisään... Ja väkiluvun lasku EI johdu eliniän laskusta (koska elinikä kasvaa edelleen), vaan syntyvyyden laskusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko TV ja radio valehtelevat tai sitten sinä.

        Etkö ole havainnut sitäkään, että elinikä on jo kääntynyt laskuun.

        Lasten ja nuorten vakavien sairauksien ilmitulo ja nuorten syrjäytyminen ovat siis salaliittoa, jota opettajatkin suoltavat. Ymmärtänet kai, että keskittymiskyvyttöminä kaikki lapset eivät voi päätyä erityisopetukseen.

        Sinulla on selvästikin hätä, ja siksi yrität saada itsesi vakuuttumaan. Pidä toki oikeutesi uskoa unelmiisi, mutta realismi vie lopulta voiton, tahdoitpa tai et. Sorry.

        Lisään...

        "Joko TV ja radio valehtelevat tai sitten sinä."

        TV ja radio valehtelevat jatkuvasti, etkö ole huomannut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Etkö ole havainnut sitäkään, että elinikä on jo kääntynyt laskuun."

        En ole, koska sitä ei ole tapahtunut. Eliniän kasvu on vain jatkunut. Katso vaikka tilastoja. Vaikka toki et varmaan usko niihin, vaan mieluummin uskot itse hatusta keksimääsi valheeseen.

        USA:ssa eliniän laskusta tiedotettiin jo aika päiviä sitten ja noin on kerrottu käyneen Suomessakin. Ketkä valehtelevat. Media? Tilastot? Onhan se mahdollista, ettei mihinkään voi luottaa.

        Se että joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään, lienee myös tilastovalhe, foliohattujen keksintöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään...

        "Joko TV ja radio valehtelevat tai sitten sinä."

        TV ja radio valehtelevat jatkuvasti, etkö ole huomannut?

        Mikä lähde kertoisi totuuden. Rokoteteollisuusko?

        Dementiaan sairastumisten kerrotaan myös johtuvan eliniän noususta. Tai sitten tarkentuneesta diagnostisoinnista. Molemmat perustelut sopivat tähän aikaan ja kukin saa valita mieleisensä totuuden. Kaikki on nyt paremmin kuin ennen, vai mitä. Lasten syöpätilastojen nousua noilla on hieman vaikeampi perustella, mutta sopivalla suurpiirteisyydellä onnistunee.

        Vanhempien terveydenhoidon ammattilaisten muistissa menneet ajat eivät kylläkään nykytiedolla valaistu. Siis että muistisairaita vanhuksia olisi tuolloinkin lähes joka torpassa tavannut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään...

        "Joko TV ja radio valehtelevat tai sitten sinä."

        TV ja radio valehtelevat jatkuvasti, etkö ole huomannut?

        Varmaankin sitten tiedotusvälineet ovat erehtyneet ja tulkinneet tilastoja väärin, eli elinikä edelleen nousee raketin lailla, ja muistinsa kadottaneet elelevät tyytyväisinä viimeiset vuosikymmenensä sadunhohtoisissa kolhooseissaan. Tulkintaan vaikuttavat monet seikat ja toki olet siinä oikeassa, että minkä tahansa haasteen rokoteasiantuntija kuten TV-toimittajakin voivat tulkita joko lähteensä mukaan tai toisin.

        Tai sitten tuollaisia tulkintoja ei ole missään. Jos käytetään normaaleja tilastoja, ei siellä näy mitään eliniän laskua. Ja puhun nyt Suomesta, en USA:sta. Suomessa ei ole mitään eliniän laskua.

        Ja uutisissa on puhuttu ainoastaan tulevasta (mitä ei edes ole vielä tapahtunut) väkiluvun laskusta. Ja väkiluvun lasku EI johdu eliniästä vaan alhaisesta syntyvyydestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dementiaan sairastumisten kerrotaan myös johtuvan eliniän noususta. Tai sitten tarkentuneesta diagnostisoinnista. Molemmat perustelut sopivat tähän aikaan ja kukin saa valita mieleisensä totuuden. Kaikki on nyt paremmin kuin ennen, vai mitä. Lasten syöpätilastojen nousua noilla on hieman vaikeampi perustella, mutta sopivalla suurpiirteisyydellä onnistunee.

        Vanhempien terveydenhoidon ammattilaisten muistissa menneet ajat eivät kylläkään nykytiedolla valaistu. Siis että muistisairaita vanhuksia olisi tuolloinkin lähes joka torpassa tavannut.

        Jos totta puhutaan, muistisairaita on ollut ennenkin joka paikassa. Ei tuo ole muuttunut yhtään viime vuosina. Silloin tosin lapset usein hoiti heitä kotonaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:ssa eliniän laskusta tiedotettiin jo aika päiviä sitten ja noin on kerrottu käyneen Suomessakin. Ketkä valehtelevat. Media? Tilastot? Onhan se mahdollista, ettei mihinkään voi luottaa.

        Se että joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään, lienee myös tilastovalhe, foliohattujen keksintöä.

        Tilastot kertovat, että elinikä nousee edelleen Suomessa. En tiedä mistä olet repinyt nuo päätelmäsi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään... Toki ihmiskunta selviytyisi ilman rokotteita. Silloin vain pitää hyväksyä, että lapsia kuolee jatkuvasti noihin tauteihin. Kuten ennen tapahtuikin ja siksi lapsia tehtiinkin enemmän. Koska todennäköistä olisi, että lapsista osa ei selviä aikuiseksi. Eli pitää vain hyväksyä, että näkee lasten kuolevan tauteihin.

        Nytkö sitten lapsia ei kuole tauteihin, esim leukemiaan. Ja lapset ovat ikionnellisia autismikirjon sanansaattajia. Mikään ei tietenkään johdu rokotteista. Tutkittu nimittäin on, että rokottamattomat ovat syyllisiä kaikkeen, koska eivät anna kehoaan lääketieteen haltuun. Ennen näkemätöntä uppiniskaisuutta, foliohattuisuutta, hörhökulttuurin levittämistä.

        Pakkorokotukset heti voimaan ja lääkkeitä välttelevät poliisivoimin koirien kera noudettaviksi lääkintään. Jatkuva kitinä loppuu ja Skepsis ry:n työ helpottuu, kun sen ei tarvitse miettiä huuhaa-palkintojaan senkään.

        Kyllä lain mukaan elävät rokotteista kieltäytyjät saadaan hyvin ruotuun uudella pakkolailla. Kansalaisten ollessa samanarvoisia lääkinnän suhteen ketään ei sorreta ja tasa-arvo toteutetaan väkisin.

        Hirmuhallintoako tuo edellä mainittu? Ei suinkaan, vaan Orwellin mukaista Iso-Velisuojelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilastot kertovat, että elinikä nousee edelleen Suomessa. En tiedä mistä olet repinyt nuo päätelmäsi...

        Ja muuten... USA:n eliniän hienoista laskua parina vuotena on pidetty poikkeuksellisena, koska samaa ei ole missään muualla. Muissa maissa elinikä kasvaa edelleen, joten ilmiö on pelkästään USA:ssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja muuten... USA:n eliniän hienoista laskua parina vuotena on pidetty poikkeuksellisena, koska samaa ei ole missään muualla. Muissa maissa elinikä kasvaa edelleen, joten ilmiö on pelkästään USA:ssa.

        Tämä ihannevaltio USA ensin ja sitten muut, kuten ennenkin.

        Vielä kun ihmisen terveys korreloisi eliniän nousun myötä, eivätkä aivot sumenisi, konkreettista hyötyäkin lisävuosista kertyisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos totta puhutaan, muistisairaita on ollut ennenkin joka paikassa. Ei tuo ole muuttunut yhtään viime vuosina. Silloin tosin lapset usein hoiti heitä kotonaan.

        Tietenkään mikään ei ole muuttunut? Se että ihmiset sairastuvat muistihäiriöihin, jo nuoremmatkin, on foliohattujen typerää lääketieteen panettelua, ja itsensä turhaa esiin nostamista. Kaikki on nyt paremmin kuin ennen. Immuunivastekin huippuluokkaa nykylapsilla. Se etteivät kykene allergioiltaan syömään, eivätkä kunnolla hengittämäänkään, on lasten turhaa temppuilua.

        Syntyvyys laskee, mikä ilmeisimmin tilastollinen virhe, jota TV innolla syöttää. Äidiksi on monen vaikea tulla, mutta sitä varten on keksitty monet hormonaaliset viritelmät. Jos noista vaimo sitten sekoaa, johtunee perinnöllisestä alttiudesta. Lääkkeillä kaikki hoituu ja on paremmin kuin ennen. Ainakin näin meille on kerrottu ja kielletty foliohattuilemasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten tuollaisia tulkintoja ei ole missään. Jos käytetään normaaleja tilastoja, ei siellä näy mitään eliniän laskua. Ja puhun nyt Suomesta, en USA:sta. Suomessa ei ole mitään eliniän laskua.

        Ja uutisissa on puhuttu ainoastaan tulevasta (mitä ei edes ole vielä tapahtunut) väkiluvun laskusta. Ja väkiluvun lasku EI johdu eliniästä vaan alhaisesta syntyvyydestä.

        Ja alhainen syntyvyys ei johdu mistään. Opettajat ovat niin väärässä, kun kertovat lasten koulunkäynnin vaikeuksista. Foliohattuja paljonkin opettajien keskuudessa? Tarkkisluokista lienee jo päästy eroon, ja tilalle nämä nousujohteiset erityislapset, joiden keskittymisvaikeuksien syntyperää eivät opettajatkaan saa pohtia. Lasten aivojen toiminnan mietintä kuuluu asiantuntijoiden yksinoikeuksiin, joten opettajat pysykööt noista erossa ja keskittykööt vain pitämään luokkansa jotensakin kasassa. Näinkö?

        Korona ilmeisesti sitten lisännyt eliniän nousua Euroopan maissa, koskapa etenkin vanhuksia tuohon kuollut ja USA:ssa varsinkin?

        Eliniän nousu tuskin ketään haittaa, kun taas tekemällä tehtyjä elinikäisiä sairauksia vastustetaan sitäkin enemmän, varsinkin kun nuo tuppaavat alkamaan jo lapsen elämän alkutaipaleella. Sitä että kaikki epämiellyttävä on tapana tulkita ylidiagnostisoinniksi on tämän ajan menyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja muuten... USA:n eliniän hienoista laskua parina vuotena on pidetty poikkeuksellisena, koska samaa ei ole missään muualla. Muissa maissa elinikä kasvaa edelleen, joten ilmiö on pelkästään USA:ssa.

        Tilastollinen virhearvio tietenkin USA:ssa? Jos toisinpäin olisi tiedotettu, ei mitään virhettä.

        Tilastoilla mailmaa joka tapauksessa muutetaan. Tärkeintä ettei lääketiedettä, eikä varsinkaan lääketeollisuutta noilla vahingoiteta. Muutoinhan koko tiedottaminen kääntyisi foliohattuisuudeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään... Toki ihmiskunta selviytyisi ilman rokotteita. Silloin vain pitää hyväksyä, että lapsia kuolee jatkuvasti noihin tauteihin. Kuten ennen tapahtuikin ja siksi lapsia tehtiinkin enemmän. Koska todennäköistä olisi, että lapsista osa ei selviä aikuiseksi. Eli pitää vain hyväksyä, että näkee lasten kuolevan tauteihin.

        Kaikenlaisiin tauteihin lapsia kuolee ja sairastuu nytkin. Rokotteiden käyttöönoton jälkeen tosin lähinnä erinimisiin kuin aikaisemmin, mutta edelleenkin ihmeellisiin, ennen kuulumattomiin neurologisiin, ja aina vain yhä yleisimmiksi käyneisiin autoimmuunisairauksiin. Rokotteet kun eivät estä itse sairauden syytä ilmaantumasta jälleen uudessa muodossa.

        Joka tapauksessa olemme nyt tässä tilanteessa lastemme kanssa, ja vanhempinakin enemmän syyllisiä kuin syyttömiä heidän terveydentilansa yhä lisääntyviin vaikeuksiin. Tulevat vuodet tulevat osoittamaan, miksi lapsia oli niin tavattoman vaikea pelastaa rokoteteollisuuteen pohjaavalta tieteeltä ja lääkinnältä. Puolustusjärjestelmän tasapainottaminen ei käy kädenkäänteessä, kun sitä järjestelmällisesti on moukaroitu jo useat vuosikymmenet sukupolvesta toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä lähde kertoisi totuuden. Rokoteteollisuusko?

        Paljonkohan rokoteteollisuus tulee tienaamaan Korana-rokotteella, mikä lääkeyhtiö voittaa suuressa bisnes-kisassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja muuten... USA:n eliniän hienoista laskua parina vuotena on pidetty poikkeuksellisena, koska samaa ei ole missään muualla. Muissa maissa elinikä kasvaa edelleen, joten ilmiö on pelkästään USA:ssa.

        USA:ssa eliniän odote oli marginaalisesti pudonnut sitten vuoden 2014 78,91 vuotta MUTTA vuoden 2020 lukujen valossa nousu tas jatkuu 78,93 vuotta. Ilman koronaa nousu olisi amatöörin silmin katsoen ehkäpä viuelä voimakkaampi

        Googleta "U.S. Life Expectancy 1950-2020 macrotrends"

        Samaan aikaan eliniän odote kasvaa varsin voimakkaasti ainakin kaikissa hyvinvooivissa länsimaissa.

        Taas näitä foliohattujen höpinöitä ja jotka eivät perustu yhtään mihinkään

    • Anonyymi

      Suomen päättäjät, median edustajat sekä terveysviranomaiset saavat varmaan hyvin unta kuuntelemalla joltain tallenteelta Bill Gatesin naurua.

    • Anonyymi

      Saa nähdä, mihin Luojamme on päätynyt näitä rokotemarkkinoijia tutkaillessaan. Vieläkö kovinkin pitkään saavat markkinoida. Siispä raha vaiko lapset.

      Poliitikot sanovat, etteivät he ymmärrä lääketieteestä mitään, mutta sokeasti silti tätä kannattavat, ja omatkin lapsensa tälle uhraavat. Vuosien mittaan on valtaisasti ihmetelty niin lasten kuin näiden vanhempienkin ylipainoa. Poliitikotkaan eivät juuri mitään tälle väistämättä lankeavalle metaboliselle turpoamisihmeelle mukamas mahda ja silti, huomatkaa silti, yhä enemmän vannovat rokoteteollisuuden nimeen.

      Mitä ihmettä ihmiset oikein rokotuksissa näkevät? Senkö vain mitä yritykset heille syöttävät. Ajatelkaa hyvät ihmiset jo omilla aivoillanne. Siksi ne ovat teille annettukin. Ja lapset, joita tämä yhteiskunta ei tahdo auttaa, on tajuttava tuokin, ja tehtävä sen mukaiset toimenpiteet. Lapsuus on tavattoman tärkeä aika, eikä sitä voi uhrata rokoteteollisuuden lääkekokeiluhin. Syöminen, nukkuminen, puhuminen ja keskittymiskyky ovat lapsen oikeuksia elämään, ja tätä oikeutta rokoteteollisuus ei saa heiltä riistää.

    • Anonyymi

      Niinpä, ottakaa ihmiset järki käteen. Oletteko huomanneet Suomen median mainostavan viime aikoina, koko korona-aikana mm. D- & C-vitamiinien tärkeyttä, liikunnan ja terveellisen elämäntavan merkitystä sekä tavallisen bakteerien vaihtamisen äärimmäistä tärkeyttä taudeilta suojautumisessa..? Tai kuulleet kenenkään puhuvan siitä, että maskit itseasiassa EIVÄT suojaa käyttäjäänsä, mutta eivät ketään muutakaan (virukset ovat niin pieniä kooltaan, että menevät heittämälllä läpi jopa kirurgien käyttämistä kasvomaskeista). Lääkärit ja muut alan asiantuntijat ovat nousseet ympäri maailmaa esille tämän asian kanssa ja peräänkuuluttaneet TIETEELLISIÄ FAKTOJA SEKÄ KANSALAISTEN TODELLISTA TERVEYTTÄ: ei poliitikkojen tekemiä päätöksiä, median suoltamia valeuutisia ja sitä, miten RAHA PUHUU.

      Rokotefirmat tienaavat todella suuret rahat ja lobbaavat poliitikkoja ympäri maailman sillä, että saisivat tämän rokotteen nyt suorilta 7 miljardille ihmiselle. Sitten, kun katsomme taas rokotteiden sisältöjä, niin esim. AstraZenecan valmiissa koronarokotteessa on mm. abortoidun sikiön keuhkokudosta, kuulostaisiko sellaiselta, mitä haluaisit piikitettävän itseesi tai lapsiisi? Puhumattakaan siitä, mitä nopeasti kehitetyt rokotteet (mm. sikapiikki) ovat saaneet aikaan. Tässä AstraZenecan rokotteesta oikein loistava suomennettu video meille kaikille katsottavaksi: https://rapsodia.fi/covid-rokote-varoitus-2/

      Samaan aikaan, kun täällä keskustelupalstalla on puhuttu myös mm. Bill Gatesista sekä rokotevammoista... Bill Gates "omistaa" suuren osan WHO:sta, eli Maailman terveysjärjestöstä, joka taas kertoo sen, mitä THL täällä Suomessa tekee. Bill Gates on yksityinen ihminen, joka omistaa & rahoittaa rokotefirmoja, mutta samalla rahoittaa suurimpana tahona (=yksityisenä ihmisenä) koko maailman valtioiden yhteistä terveysjärjestöä. THL taas on tämän järjestön sätkynukke ja monet sen palkkalistoilla olevat suoraan kytköksissä rokotefirmoihin. Gatesin sanoin... "tavoitteena on vähentää maailman väestömäärää mm. rokotteiden avulla."

      Really? Ihanko tämä hyväntekijä nyt olisi parantamassa puhtaalla sydämellä koko maailman sitä uhanneesta viruksesta... https://rapsodia.fi/bill-gates-ja-tuleva-koronarokote/ Rokotevalmistajat on muutenkin vapautettu oikeudellisesta vastuusta ja sydäntä särkee katsoa & kuulla täällä Suomessakin eläviä sikapiikistä narkolepsian saaneita lapsia & nuoria aikuisia, joiden elämät meni siinä ilman, että edes olivat välttämättä perheineen tietoisia kaikista riskeistä. En ole rokotevastainen itse, mutta terveyden tuhoamis -vastainen kyllä. Monet olisivat tehneet toisen valinnan, jos olisivat tienneet, mitä sikapiikistäkin seurasi. Tämä koko koronapandemia kaikkine sivujuonteineen on mennyt niin erikoiseksi, että pistää todella miettimään, onko tämä enää pelkästään tämän viruksen ympärillä pyörivää asiaa vai onko koronavirus vain verho jollekin suuremmalle. Tässä oikein loistava dokumentti aiheeseen liittyen jokaiselle totuudenmetsästäjälle: https://rapsodia.fi/the-great-reset-suomenkielinen-tekstitys/

      Kannetaan aikuisina vastuu siitä, että maassamme on jokaisella lapsella, nuorella ja vanhuksella hyvä elää <3 He katsovat meihin, joilla on tietoa saatavilla. He kuuntelevat meitä ja kysyvät jossain vaiheessa: "Selvititkö sinä asioita, teitkö kaikkesi sen eteen, että heillä on hyvä lapsuus, tulevaisuus ja vapaus elää maassamme ilman totalitarisia otteita pakkorokotusten sekä mahdollisten rokotehaittojen myötä? Olitko sinä se aikuinen, joka todella otti vastuun asioista, eikä kuunnellut sokeasti, kun joku sanoi, että tämä on hyvä ja laittanut sormia ristiin?"

      Love you All, ihanaa syksyä teille kaikille kaikesta koronavouhotuksesta huolimatta :)

      • Anonyymi

        "Tai kuulleet kenenkään puhuvan siitä, että maskit itseasiassa EIVÄT suojaa käyttäjäänsä, mutta eivät ketään muutakaan (virukset ovat niin pieniä kooltaan, että menevät heittämälllä läpi jopa kirurgien käyttämistä kasvomaskeista)."

        -Kun et näytä ymmärtävän edes kasvomaskin käyttöä, niin älä haaskaa palstatilaa vuodatuksillasi.

        Uskottavuutesi = 0,0

    • Anonyymi

      Vertaa jokavuotiseen influenssarokotteeseen. Toistuu joka vuosi.

    • Anonyymi

      Maailmassa on yksinkertaisesti vain liikaan ihmisiä. Vähemmän ihmisiä = vähemmän ongelmia.

    • Anonyymi

      järjen äänen tunnistaa sävystä, järjettömyyden iskulauseista, pienipalkkaisen pakkotyöläisen tunnistaa kaikki lukutaitoiset.

      paha se on omia aivoja käyttää kun sinne on ulkoistettu kemistin nobelpalkittu kovalevy , liian pienellä kapasiteetilla.

    • Anonyymi

      Ei kiinnosta korona-psykoosinne. Parempi lääke olisi neuroleptit.

      • Anonyymi

        Tukes voisi kokeilla, josko uhkasakoilla olisi vaikutusta neuroleptihysteriaan.

    • Anonyymi

      jos ja kun ihmiskuntaa kohtaa ennennäkemätön uhka, ei siitä uhkasta kerrota lehdissä, pelastusta ei tarjota vähävaraisille eivätkä uhkaan varautuminen kuulu kuin pienen piirin korviin , ja uhkaan varautuminen ei ole siis ilmaista.

      tämä sotii aitoa uhkaa vastaan kaikin tavoin.

      kirkas ja väritön on uhkista pahin ,

      itse syön ihan sikana viikon kaikkea ja juon itteeni votkaa täyteen ja olen viikon saunassa ja juon rekallisen vettä pakkorokotusten jälkeen.

      tämä skoude jonne saa slaagin aamulla kun tulee tukka pörröllä aamusella näytön eteen leikkimään pakotettua.

      2 rivin varvit heittää foliohattu takataskussa ja lääketiteen aapinen tietolähteenä.
      pil-le-ri hu-ma-la.

    • Anonyymi

      Ei mulla ole varaa edes koronaan, saati rokotteeseen. Rikkaiden hupia koko touhu!

    • Anonyymi

      rokote annetaan ilmatteeksi työelämän jättäneille ja heidän unohdetuille hoitajille.
      riittää justiinsa vaan heille ,

      ollaanpas nyt näistä unohdetuista kiinnostuneita , yleensä puhutaan vaan vanhuuden ongelmista ja hirmuisista eläkemenoista.....

      rokote annettakoot suurille johtajille ensimmäisinä, olemme tämän kunnian heille velkaa...

    • Anonyymi

      pekka sai pullon kirkasta , ensimmäinen erä oli ilmainen, seuraava oli elämän mittainen.

    • Anonyymi

      En ota rokotetta, koska koko korona-epidemia on yhtä suurta pitkää kusetusten sarjaa, joka johtaa lopulta siihen, että kansalaisia velvoitetaan ottamaan se pedon merkki eli pieni mikrosiru otsaan tai käteensä, jotta voisi ostaa ja myydä elääkseen. Koronarokotteen sisällöstä en menisi takuuseen. Rokote tuli epäilyttävän nopeasti käyttöön, kun ei pitänyt läheskään vuodessa valmistua. Minäpä luulen, että virus odotti laboratoriossa valmiina ja rokote siihen oli jo tiedossa ennen vuotta 2020. Nyt rokotetta sitten tarvii vain massatuottaa.

      Illuminati uhrasi Saatanalle koronan avulla miljoonia ihmisiä (depopulaatio). Luultavasti rokote tappaa lisää ihmisiä ja tekee naisista hedelmättömiä.

      Korona on suuri harjoitus ja valmisteluvaihe lopullista uutta antikristuksen hallitsemaa maailmanjärjestystä varten. Merkit ovat päivänselvät.

      Itseasiassa tässä rokotteessa luultavasti on jo ujutettuna nanopartikkeleita, joilla 5G-verkko kommunikoi, joten enää ette kenenkään tietämättä liiku metsissä kun sijaintitiedot välittyy suoraan verestä operaattorille/valtiolle/poliisille.

      • Anonyymi

        "En ota rokotetta, koska koko korona-epidemia on yhtä suurta pitkää kusetusten sarjaa.."

        -Voisitko valaista lukijoita, mikä ihme sitten surmaa vaikka Saksassa ihmisiä siihen tahtiin, että krematoriot joutuvat toimimaan kellon ympäri ja tauotta.

        Saksassa kehottivat kaikkia koronan kieltäjiä tulemaan paikalle, ja itse koskettelemaan ruumisarkkuja, jos ei muuten usko.

        Jotenkin nyt tuntuu, että olet pahanlaisesti väärillä jäljillä luulojesi kanssa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "..Ylistetty koronarokote suojaa vain sen saajaa.."

      Yleensäkkin kaikki rokotteet suojaa vain sen saajaa. Ei jäykkäkouristuskaan suojaa kaveriasi jolla ei ole jäykkäkouristus voimassa ja raavit häntä multaisilla käsillä.

      • Anonyymi

        Jäykkäkouristusrokote nyt on niitä kaikkein kiistellyimpiä rokotteita. Aikoinaan Suomessakin rokotteesta tietoa välittäneen ranskalaislääkärin poika kuoli juuri tämän rokotteen haittavaikutuksiin.

        Sittemmin monet lääketieteenkin asiantuntijat ovat todenneet, ettei ko rokotteella edes ole mahdollisuutta estää jäykkäkouristusta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kun sanotaan että pitäisi luottaa asiantuntijoihin, tietävätkö he itse mitä koronarokote sisältää? Kuka valvoo rokotevalmistisprosessia, ja mistä saisi tietoa, mitä uusi rokote sisältää?

    • Anonyymi

      Rokote lupaa 95 % tehon vakavaa tautimuotoa vastaan. Onko jossain julkaistu miten tämä tieto on laskettu? Mistä tiedämme kuinka moni nykyisin tartunnan saaneista sairastaa vakavan tautimuodon kun osa on kokonaan oireettomia? Aika lailla varmaa on että ilman rokotettakin alle 5 % saa vakavamman taudin.

    • Anonyymi

      Viime viikolla tvssä ollut suomalainenlääketieteen asiantuntija ajankohtaiohjelmassa sanoi että jos hän itse saisi valita koronorarokeen hän ottaisi Moderna -koronarokotteen jolla 95% suoja ja vähiten sivuvakutuksia.

    • Anonyymi

      Kun se rokottaminen kuitenkin kestää kuukausia, niin matselen tässä nyt muutaman kuukauden ensin miten ne rokotetut jakselee.
      On meinaan ne sikaflunssajutut vielä mielessä.

      Että jonoon vaan, minä maltan odottaa vuoroani.

      • Anonyymi

        ...katselen...

      • Anonyymi

        Kuinka nopeasti muuten narkolepsia ilmaantui sikainfluenssarokotuksen jälkeen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka nopeasti muuten narkolepsia ilmaantui sikainfluenssarokotuksen jälkeen?

        Syksyllä 2009 rokotukset, keväällä 2010 jo narkolepsiatapaukset. Suurin osa narkolepsiatapauksista edelleen tutkimusten alla..käräjäoikeudessa epäselviä..

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syksyllä 2009 rokotukset, keväällä 2010 jo narkolepsiatapaukset. Suurin osa narkolepsiatapauksista edelleen tutkimusten alla..käräjäoikeudessa epäselviä..

        Narkolepsirokotteessa oli sikafinfluenssaviruksen ydinosia. Pfeizerin ja Modernan mRna-rokotteissa ei ole minkäänlaista virusta eikä minkäänlaisen viruksen osiakaan.

    • Anonyymi

      Täh!?

      • Anonyymi

        Tämä asia on vaikea ymmärtää. Jännittää nähdä, kuinka monta rokotetta 18,5miljoonasta otetaan Suomessa, jos jokainen tarvitsee tuplalaakin. Luulempa että pandemrixin muisto on liian tuore.

        Jos nyt kuolleisuus koronaan ollut promilleluokkaa (524kuollutta 5,5miljoonasta Suomessa), paljonko kuolee rokotteeseen?

        "Jos nyt kuolleisuus koronaan ollut promilleluokkaa (524kuollutta 5,5miljoonasta Suomessa), paljonko kuolee rokotteeseen?"

        Ja taas amispohjalta yritetään tulkita tilastoja

        Huoh........

    • Anonyymi

      "Sillanaukee arvioi, että asian on voinut helposti tulkita niin, että rokote toimii samalla tavalla kuin muutkin rokotteet ja estää tartunnan kokonaan.

      – Yleensähän rokotteiden tehtävä on estää tautiin sairastuminen niin, että se ei myöskään sitten leviä. Siitä ei kuitenkaan ole tässä kyse. Kyse on vielä vain oireiden estämisestä, hän sanoo ja kertoo löydösten vaikuttavan siltä, että tauti voi edelleen tarttua."

      mRNA-rokotettu ei voi siis juoksennella ilman maskia ja ulkomaille sen enempää kuin rokottamatonkaan, koska mRNA-rokote ei estä tartuntaa tai sen levittämistä vaan oireita.
      Perinteisiä tartuntoja estäviä rokotteita odotellessa.

      • Anonyymi

        En ole rokotevastainen, mutta...Rokoteintoilijat tuntuu olevan kuin suljettuja totuudelta. Anoppini pelkää kuolemaansa-ei ole uskossa- ja oikein tuohtui kun kysyin, eikö riskit rokotteesta pelota? Aikoo ottaa heti rokotteen. Minä katson, miten innokkaille käy..nyt tosin meren takaa jo kauheita juttuja kuultu, virassa olevilta lääkäreiltä. Kuinka yhtenä rokotteen haittavaikutuksena ollut kuuma polte keuhkoissa ja aivoissa. Erään tutkimuksen mukaan n.3% ei pysty jatkamaan työssään-ainakaan nyt, oireiden kestoahan ei vielä voida määritellä. Ei mikään lievä haittavaikutus.

        "Erään tutkimuksen mukaan n.3% ei pysty jatkamaan työssään..."

        ...ja kuten huomataan, erään huuhaa-tutkimuksen arvailut menivät täydellisesti metsään.

        Jälleen erävoitto rokotemyönteisille.

      • Anonyymi

        Pernteisellä riskialttiimmalla tavalla valmistetulla rokotteella samoin kuin mRna-rokotteella aikaansaadaan sama asia, eli elimistö valmistamaan immuniteetin vaatimia vasta-aineita kyseiselle virukselle.

    • Anonyymi

      Hyvä. Ei ole Vapaamatkustajia nekään jotka eivät rokotetta ota. Yleensähän se ettei rokottamattomat sairastu perustuu siihen että muut on rokotettu eivätkä siksi tartuta.

      • Anonyymi

        "Ei ole Vapaamatkustajia nekään jotka eivät rokotetta ota. "

        Kyllä ovat.

        Ilman lääketieteellistä syytä rokotuksesta kieltäytyvät ovat potentiaalisia sairaala- tai tehohoitopaikan anastajia. Kauhuskenaario alkaa siitä, kun tehohoitopaikat täyttyvät ja siihen rokotus auttaa, ei rokottamattomuus.

        Onneksi 60% jenkki lääkäreistä odottaa viimeistä testiosiota valmiiksi ennen kuin ottavat rokotteen. Eli joskus 2023. Rokotehan ei estä tartuttamasta vain ja ainoastaan pahimpiin oireisiin. Lääkeyhtiöt eivät ota mitää vastuuta haittavaikutuksista eli valtioille jää nämä jos niitä ilmenee. Toisin sanoen jos saat jonkun jälkitaudin rokotteesta ja viet sairaala paikan niin olet anastaja. Kukaan ei vielä tiedä miten tämä rokote vaikuttaa pitkällä tähtäimellä ihmisiin. Tai kai niillä joku käsite ollut koska aikasemmin tätä mRNA rokotetta ei ole otettu käyttöön mihinkään vaikka tutkittu paljonkin.

        Oma pää kertoo mieleisiä uutisia.

    • Anonyymi

      Niinpä, mikä onkaan sitten se todellinen syy siihen että halutaan kaikki rokottaa, pistää miettimään,kun ei anneta rahaa suomalaisten keksimään rokotteeseen joka annetaan nenä suihkeena, joka kuulemma on antanut hyviä tuloksia taudin tarttumisen ja leviämisen estämiseksi, eli ainut rokote joka täyttää kaikki perinteiset rokotteen vaatimukset. Että mitä vittua

      • Anonyymi

        juurikin niin,on muutenkin outoa kun monenlaista "rokotetta"ja jaetaan eri ryhmiin ikä huomioon ottaen siis,koe on meneillään ja mikä lopullinen tarkoitus ? kun nämä rokotteet eivät poista tautia vaan rokotetut jatkaa tartuttamista edelleen ,KUSETUSTA koko maailman kansoja kohtaan ,virus saatu aikaan joka muuntautuu ja olemme jatkuvasti joka vuosi pakotettuja "rokotteille" jos otamme sen ensimmäisen korona piikinsen jälkeen et pääse siitä eroon .ulkomailla lääkärit varoittavat näistä piikeistä .täällä nukutaan ja nähdään mukavia unia josta joskus vielä herätään ,vaan liian myöhään !!

      • Anonyymi

        juuri poistettiin kirjoitukseni koska ,uskalsin olla eri mieltä rokotteista se tietää vaan että sana kulkee muita teitä ja tehokkaammin oli ihan asiallinen keskustelu ETTEN LUOTA KORONA ROKOTTEISIIN ...sensuuri toimii ! korona "rokotteiden" puolesta !
        "puska radio" toimii senkin vahvemmin kun tiedetään tämä toimi .sana ei ole vapaa vaan
        totalitorismi toimii
        katson pian kun tämäkin kirjoitus poistuu todistettavasti ....meitä on paljon näkemässä

      • Anonyymi

        Herää ja laske Kissa ulos ja mene vaikka tänään töihin äläkä roiku noissa ruokajonoissa

    • Anonyymi

      Satanistien syy. Nämähän nykyään johdossa häärää.

    • Anonyymi

      Pyyteleekö Jeesus anteeksi sodomalaisilta?

    • Anonyymi

      AstraZenecan rokote vähentää virusmäärää kuulemma 67%, eli 33% viruskuormasta on edelleen elimistössä ja hengityspäästöissä. Mikäli kyseessä on alkuperäisen koronakannan sijaan helpommin tarttuva Britanian, Etelä-Afrikan, Brasilian tai USA:n virusvariantti, tartuntatodennäköisyys on yhtä suuri kuin alkuperäisen viruskannan kohdalla. Miten on mRNA-rokotteiden kanssa, vöhentävätkö ne virusmääriä edes AstraZenecan verran? Rokotettuja ei voi rokotepassilla päästää markailemaan ja parvailemaan, tai pandemia lähtee nykyistäkin pahemmalle laukalle.

    • Anonyymi

      Mitä vi** hehkutettu k

    • Anonyymi

      Astra selical en ota vastaan. Sillä pääsee vain kipeäksi ja kenties elämästä lähtee pois. Kysyn kyllä paikan päällä mitä rokote sisältää. Epäilen. Joku tai useampi on jo kuollutkin. Veritulppia tulee.VAROKAA!

    • Anonyymi

      Varottaisin vakavasti , kannattaako covid-19 rokotetta ottaa. Itse sain sen 3 viikkoa sitten ,ja heti samana päivänä lähti näkö toisesta silmästä . Samoin oikea korva kuuroutui. Kun 4 päivää oli kulunut rokotteen saamisesta , minulla todettiin syfilis , siis kuppa . En ole koskaan ,ikinä , ollut kenenkään kanssa sukupuolisessa kanssakäymisessä , joten syyn täytyy olla rokotteessa. Sitten sattui , noin viikon kuluttua rokotteen ottamisesta , että ilta-teetä juodessa oikean käden sormista kaksi irtosi ja jäi siihen teekupin korvakkeeseen kiinni. Selvästi rokotteen syytä . Ehkä kaikkein kivuliain oire rokotteesta tuli , kun puolentoista viikon kuluttua alkoi tulla ulosteen mukana rokotepiikkejä, useita . Niissä oli Bill Gatesin mainostarrat mukana. Siis selvästi tässä on vielä kaiken lisäksi jonkinlainen salaliitto aspekti mukana. Nyt aion perustaa Rokotevastaiset ry uskonlahkon ( kaikkien entisten lisäksi ) , johon voi kaikki halukkaat liittyä . Laita liittymisohjeet myöhemmin .

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034998/suomen-hallitus--eduskunta-ei-hoitanut-koronapandemiaa-vaan-jatti-riskiryhmat-heitteille#comment-108998837

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16696633/terveyssyista-rokotteista-kieltaytyjia-syyllistetaan-quotrokotekielteisiksiquot--ek-medioissa

      Karu totuus koronarokotteista, tulee olemaan vielä karu herätys todellisuuteen monille, mutta jo etukäteen tiedotettiin, etteivät veroparatiisi-rokotefirmat ota vastuuta mistään, kuten eivät ottaneet sikapiikin narkolepsia-tapauksistaan.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034957/koronarokotteet-ovat-jo-lisanneet-diabetekseen-sairastumisriskia

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034130/laumasuoja-koronalle-tuli-luonnollista-tieta-ei-rokotteiden-kautta-kuten-voisi-luulla

      EK-Yle:kään ei tee enää mitään faktojen tarkistuksia juttuihinsa, toistelevat vain automaatteina sitä, mitä veroparatiisi-sote-monopolien pörssikeinottelija-"asiantuntijat" käskevät sanoa.

      • Anonyymi

        Paraverotiisi jättää kuitenkin jalat, koska magneettisten kävelevien 5G-mastojen kuuluu liiikua.

    • Anonyymi

      Pettymys, luulin että suojaa taudilta, ja tartuttamiselta. Ei näköjään.

      • Anonyymi

        Suojaa rokotteen ottaneita.

    • Anonyymi

      Yleensä rokotteiden tehtävä on estää tautiin sairastuminen siten ettei se leviä, mutta jostain kumman syystä lääkejätit tuovat nyt koronaan rokotteen, jonka kaikkien pitää ottaa etteivät saa oireita, koronavirus sen sijaan saa edelleen olla elimistössä ja levitä muihin. Kaikki halutaan siis rokottaa joko voittojen takia tai jostain muusta syystä(?)
      - Ymmärsin oitis asian kuten yllä on kirjoitettu, ilmaistiin kyllä niin että perus tietämys ei oikeaan tulkintaan riitä. Siksi ollaan sitä mieltä että rokotus haetaan siksi että korona ei
      tartu eikä sitä kanneta eikä myöskään pelätä että koronan saisi. Kun ihminen edellistä mieltä niin se tieto on iskostunut niin vahvasti että sitä ei muuta mikään. Muutaman kerran olen yrittänyt mutta turhaan, sanotaan töykeästi että tuo on sinun oma mielipiteesi. Siksi olen antanut olla.

      • Anonyymi

        Suojaa rokotteen ottajia ja estää vakavalta sairastumiselta.

    • Anonyymi

      En ymmärrä näitä ihmisiä jotka kieltäytyvät ottamasta rokotteen mutta päätös on todella itsekäs/itsekeskeinen ja nämä henkilöt vaarantavat kaikki alle 11 vuotiaat lapset joilla ei ole rokote suojaa ..... Ne jotka päättävät että eivät ota rokotetta niin olkoon niin mutta heiltä tulee kieltää tulemasta ostoskeskuksiin ja muihin yleisiin tiloihin .minulle opetettiin että tekemäni päätöksestä seuraa aina jotain ja seuraukset minun tulee mutisematta ottaa vastaan..... ja tämä rokotteesta kieltäytyminen piittaamatta muista on itsekäs ja tyhmä päätös joka voi aiheuttaa muille vaaraa jonka takia en ymmärrä . toivon että kaikko rokottamattomat saavat maistaa omaa lääkettänsä tulevaisuudessa ja jonkun toisen päätös vahingoittaa heitä......tai vaarantaa heitä kuten he tekevät.....

      sitten nämä hyväksikäyttävät leikki pakolaiset

      tyhmä toki on tyhmä ja paljon tuli noita tyhmiä valitettavasti ulkomailta nämä feikki pakolaiset heille toivon kovaa ankeata elämää jos tulivat väärin perustein suomeen.
      ja toivon myös suomalaiaille jotka käyttävät avustuksia väärin ankeita ja kovas elämää....
      en enään siedä tätä nyky yhteiskunnan kyynisyyttä jossa vain oma perse on tärkeä.

    • Anonyymi

      Kolmas rokotekierros on menossa.

    Ketjusta on poistettu 77 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2728
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1175
    4. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      21
      1057
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1030
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      208
      1026
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      308
      935
    9. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      885
    Aihe