Vähemmän politiikkaa, enemmän tiedettä

Lähteenä sivusto www.clintel.org.

Maailman ilmastojulistus
World Climate Declaration (WCD), clintel.org lähteestä 18.7.2020 suomentanut Simo Ruoho, tarkistanut Ilmastofoorumi ry.:n hallitus.

Ilmastotieteen tulisi olla vähemmän poliittista, kun taas ilmastopolitiikan tulisi olla tieteellisempää. Erityisesti tutkijoiden tulisi painottaa, että heidän mallinnustuotteensa eivät ole taikuuden tulosta: tietokonemallit ovat ihmisen luomia. Se, mikä tulee ulos, on täysin riippuvainen siitä, mitä teoreetikot ja ohjelmoijat ovat asettaneet: hypoteesit, oletukset, suhteet, parametrisoinnit, vakausrajoitukset jne. Valitettavasti valtaosassa ilmastotiedettä suurin osa tästä panoksesta on pimeässä.

Ilmastomallin lopputuloksen uskominen on uskoa siihen, mitä mallinvalmistajat ovat asettaneet. Tämä on juuri tämän päivän ilmastokeskustelujen ongelma, johon ilmastomallit ovat keskeisiä. Ilmastotiede on hajaantunut keskusteluun, joka perustuu uskomuksiin, ei terveeseen itsekriittiseen tieteeseen. Meidän pitäisi vapautua naiivista uskomuksesta vielä raakoihin ilmastomalleihin.
Tulevaisuudessa ilmastotutkimuksen on painotettava empiiristä tiedettä huomattavasti enemmän.
Ilmastohätätilannetta ei ole

900 tutkijan ja ammattilaisen maailmanlaajuinen verkosto on laatinut tämän kiireellisen viestin. Ilmastotieteen tulisi olla vähemmän poliittista, kun taas ilmastopolitiikan tulisi olla tieteellisempää. Tutkijoiden tulisi avoimesti puuttua epävarmuustekijöihin ja liioitteluun ennusteissaan ilmaston lämpenemisestä, kun taas poliitikkojen tulisi rauhallisemmin laskea poliittisten toimenpiteidensä todelliset kustannukset ja kuvitellut hyödyt.

Luonnolliset ja ihmisen toiminnan aiheuttamat tekijät aiheuttavat lämpenemistä.
Geologinen arkisto paljastaa, että maapallon ilmasto on vaihdellut niin kauan kuin planeetta on ollut olemassa, luonnollisilla kylmillä ja lämpimillä vaiheilla. Pikku jääkausi päättyi vasta vuonna 1850.
Siksi ei ole yllättävää, että nyt koemme lämpenemisjaksoa.

Lämpeneminen on paljon odotettua hitaampaa
Maailma on lämmennyt huomattavasti vähemmän kuin IPCC on ennustanut mallinnetun ihmisen toiminnan pakottamisen perusteella. Kuilu reaalimaailman ja mallinnetun maailman välillä kertoo meille, että olemme kaukana ilmastonmuutoksen ymmärtämisestä.

Ilmastopolitiikka perustuu riittämättömiin malleihin
Ilmastomallit sisältävät monia puutteita, eivätkä ole vielä lähellekkään kelvollisia globaalin politiikan välineinä. Ne räjäyttävät silmille kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin, vaikutuksen. Lisäksi ne jättävät huomioimatta sen, että ilmakehän rikastaminen CO2:lla on hyödyllistä.

CO2 on kasvien ravintoa, ja maapallon elämän perusta
CO2 ei ole saaste. Se on välttämätöntä koko maapallon elämälle. Fotosynteesi on siunaus. Lisää hiilidioksidia on hyödyllistä luonnolle, vihertäen maata: Ilmakehän lisähiilidioksidi on edistänyt kasvimaailman biomassan kasvua. Se on hyvä myös maataloudelle, koska se lisää satoja maailmanlaajuisesti.

Ilmaston lämpeneminen ei ole lisännyt luonnonkatastrofeja
Ei ole tilastollisia todisteita siitä, että ilmaston lämpeneminen voimistaa hurrikaaneja, tulvia, kuivuuksia ja vastaavia luonnonkatastrofeja tai tekee niistä useammin toistuvia. On kuitenkin riittävästi todisteita siitä, että hiilidioksidipäästöjen vähentämistoimet ovat yhtä vahingollisia, koska ne ovat kalliita.

Ilmastopolitiikassa on kunnioitettava tieteellistä ja taloudellista todellisuutta
Ilmastohätätilannetta ei ole. Siksi paniikille ja hälytykselle ei ole syytä. Vastustamme voimakkaasti vuodelle 2050 ehdotettua haitallista ja epärealistista nolla-hiilidioksidipolitiikkaa. Jos parempia lähestymistapoja ilmenee, kuten varmasti tulee tapahtumaan, meillä on runsaasti aikaa pohtia ja sopeutua uudestaan. Globaalin politiikan tavoitteena tulisi olla “vauraus kaikille” tarjoamalla luotettavaa ja kohtuuhintaista energiaa kaikkina aikoina. Menestyvässä yhteiskunnassa miehet ja naiset ovat hyvin koulutettuja, syntyvyys on alhainen ja ihmiset välittävät ympäristöstään.

Epilogi
Maailman ilmastojulistus (World Climate Declaration, WCD) on tuonut yhteen laajan joukon päteviä tutkijoita ympäri maailmaa*. Tämän ryhmän huomattava tieto ja kokemus ovat välttämättömiä tasapainoisen, tunteista vapaan ja pätevän käsityksen saavuttamiseksi ilmastomuutoksesta.
Tästä eteenpäin ryhmä toimii ”Global Climate Intelligence Council” -neuvostona.
CLINTEL-neuvosto antaa pyydettyjä ja ei-pyydettyjä neuvoja ilmastonmuutoksesta ja energiatalouden muutosvaiheen ylimenosta hallituksille ja yrityksille ympäri maailmaa.

*Tärkeää ei ole asiantuntijoiden määrä, vaan väitteiden laatu
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Otitko selvää Guus Berkhoutin taustoista ja koulutuksesta?

Äänestä
  • Minä otin:
    "Augustinus Johannes "Guus" Berkhout (born 1940) is a Dutch engineer who has worked for the oil and gas industr..."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä otin:

    Ja tässä lisää löylyä:
    "In late September 2019 the group produced an open letter which stated that there was no climate emergency and repeated a number of claims that were inconsistent with the scientific evidence on climate.[10] A fact check performed by climate scientists for Climate Feedback gave the letter an overall scientific credibility of "very low", and tagged it as "Biased, Cherry-picking, Inaccurate, Misleading". The analysis also added that, out of the roughly 500 signatories, only 10 self-identified as climate scientists.[11]"

    Yleinen tieteellinen uskottavuus erittäin alhainen...500:sta allekirjoittaneesta vain kymmenen piti itseään ilmastotutkijana.

    Ihan tulee mieleen vanhat ajat tupakkaoikeudenkäynnin aikana.
    Tai sitten uudet ajat kreationistien evoluutiota epäilevien tutkijoiden listauksessa.

    Ja tuollaista tarjotaan täällä keskustelun pohjaksi. Taitaa epätoivo denialisteilla kasvaa.

    Äänestä

Kiitos hyvästä asiallisesta kirjoituksesta, jota tuskin alarmistit jaksaa lukea. Tärkeää ei todellakaan ole asiantuntijoiden määrä vaan väitteiden laatu. Katsoin muutama vuosi sitten Amerikkalaisen dokumentin ilmastotutkimuksesta. Ne tutki ilmakehää ilmalaivasta.

Saaduista tuloksiosta ne päätteli, että hurrikaaneja voimistaakin ilmansaasteiden väheneminen eikä hiilidioksidi. Kun on vähemmän saasteita, jotka toimii tiivistymisytiminä, syntyy vähemmän pilviä Meksikonlahdella. josta seuraa enemmän auringonpaistetta eli siis lämpöä.

Tutkija oli aika hämillään tuloksesta. kun oli tietysti lähtenyt hankkimaan todisteita nimenomaan ihmisen toiminnan hurrikaaneja voimistavasta vaikutuksesta. Hyvä joskus saada tänne tukijakin kirjoittamaan.

Aivan kaikesta en ole aivan samaa mieltä. Minä olen tutkinut asiaa pidemmälle. Tuloksen lähetin sitten Helsingion yliopistolle ja Suomen ilmatieteen laitokselle. Paluupostissa sain sitten ilmastotieteen kannasta tietoa, joka ei ole yleisesti tiedossa.

Sen jälkeen alkoi meteorologit ja myöhemmin Taalaskin valaa "öljyä laineille". Säätiedotuksiin tuli myös uutta tietoa mm. suihkuvirtausten ja polaaripyörteen merkityksestä. Minä olin sähköpostissani maininnut suihkuvirtausten merkityksestä. He pani sitten vielä paremmaksi.

Selitin myös hurrikaanien toiminnan. Niitä tulee aina olemaan, Ne säätelee osaltaan ilmakehän lämpötilaa silloin kun muut ilmavirtaukset ei riitä. kun lämpösumma tropiikissa on suurimmillan loppukesästä.

Vaikka hurrikaanien ja taifuunien osuus lämmönsäätelyssä on suhteellisen pieni, niin ne on ikään kuin "perälauta". Jos niitä ei olisi, lämpötilan nousu jatkuisi vuodesta toiseen aika suurena. Onneksi niiden puuttuminen ei ole mahdollista. Niistä päättää maapallolla vallitsevat luonnonlait.

Ei hurrikaaneja synnytä veden lämpeneminen vaikka silläkin on osuutensa. Hurrikaanin synnyttää ilman lämpeneminen, kun vesi ei absorboikaan lämpöä entiseen malliin, kun se on lämmennyt. Hurrikaaniin virtaa lämmintä ilmaa hyvin laajalta alueelta. Se vaikuttaa paljon itseään suuremman alueen säähän.

Äänestä
  • Saanko linkin tuohon amerikkalaiseen dookumenttiin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saanko linkin tuohon amerikkalaiseen dookumenttiin?

    Ei minulla ole antaa linkkiä. Se kaksiosainen tiededokumentti näytettiin YLE:n ykkösellä joskus viisi vuotta sitten. Pyysin uusintaa pari kolme vuotta sitten. Eivät lähettäneet, vaikka kaikenlaista roskaa kyllä veivataan moneen kertaan.

    Siinä dokumentissa amerikkalaiset ilmastontutkijat lensi rannikolta rannikolle tutkimassa ilmakehää ilmalaivalla. Se oli ensimmäinen senkaltainen perusteellisempi tutkimus olosuhteista ilmakehässä.

    Äänestä

  • "Saaduista tuloksiosta ne päätteli, että hurrikaaneja voimistaakin ilmansaasteiden väheneminen eikä hiilidioksidi."

    Eli parisataa vuotta sitten huurrikaaneja oli ihan valtoimenaan, kun ilmansaasteita oli paljon vähemmän.
    Et sinä mitään ole tutkinut. Sinulla ei ole pohjadataa, ei laitteistoa, ei koulutusta eikä järkeä. Jos kuvittelet, että ilmatieteen laitos on muuttanut sinun "tutkimustesi" takia kantaansa, olet vielä enemmän sekaisin kuin uskoinkaan. Kyllä ilmatieteen laitos on suihkuvirtaukset ja niiden merkityksen tuntenut kauan ennen kuin sinä olet asiasta kuullutkaan.
    Ja kun Taalas ja ilmatieteenlaitos edustavat IPCC:n kantaa, joka on kainsainvälinen. Vai uskotko, että sinun juttusi herätti koko kansainvälisen tiedeyhteisön?

    Ps. Luitko kommentit? Tutkijoiden mukaan yleinen tieteellinen uskottavuus oli erittäin alhainen. Vastineessa puhuttiin mm. kirsikan poiminnasta, epätarkkuudesta ja harhaan johtamisesta. Aloituksen pohjalla oleva artikkeli oli täyttä roskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Saaduista tuloksiosta ne päätteli, että hurrikaaneja voimistaakin ilmansaasteiden väheneminen eikä hiilidioksidi."

    Eli parisataa vuotta sitten huurrikaaneja oli ihan valtoimenaan, kun ilmansaasteita oli paljon vähemmän.
    Et sinä mitään ole tutkinut. Sinulla ei ole pohjadataa, ei laitteistoa, ei koulutusta eikä järkeä. Jos kuvittelet, että ilmatieteen laitos on muuttanut sinun "tutkimustesi" takia kantaansa, olet vielä enemmän sekaisin kuin uskoinkaan. Kyllä ilmatieteen laitos on suihkuvirtaukset ja niiden merkityksen tuntenut kauan ennen kuin sinä olet asiasta kuullutkaan.
    Ja kun Taalas ja ilmatieteenlaitos edustavat IPCC:n kantaa, joka on kainsainvälinen. Vai uskotko, että sinun juttusi herätti koko kansainvälisen tiedeyhteisön?

    Ps. Luitko kommentit? Tutkijoiden mukaan yleinen tieteellinen uskottavuus oli erittäin alhainen. Vastineessa puhuttiin mm. kirsikan poiminnasta, epätarkkuudesta ja harhaan johtamisesta. Aloituksen pohjalla oleva artikkeli oli täyttä roskaa.

    Tuossa nyt oli paljon valhetta asennetta ja luuloja. Sen tarvittavan pohjadatan sain kaasuyhtiön inssiltä. Siitä näki tutkimattakin, että ilmastonmuutosteoria on väärässä. Ilmakehässähän on kysymys nimenomaan lämmöstä ja lämmön noususta. Kaasuyhtiöltä saamani tieto koski nimenomaan lämmön absorbointikykyä eri kaasuailla.

    En ole koskaan väittänyt, että ilmatieteen laitoksella ei olisi ollut tietoa suihkuvirtauksista. Siellä vaan asennoituminen muuttui niin, että säätiedotuksissa alettiin kertoa niidenkin merkityksestä. Tottakait ne tiesi ne. Minähän käytin nimeomaan ilmatieteen laitoksen tuulikarttoja, kun selvitin asioita.

    Kun ymmärtää noin karkeasti väärin kaiken mitä toinen kirjoittaa, voi kuvitella toisen vaikka kuinka hulluksi aiheettomasti. Kyllä se pää on sekaisin nimenomaan niillä, jotka uskoo uhkakuviin. Ne täällä ymmärtää kaiken väärin joko tahallaan tai tahattomasti. Uhkakuvat on sekoittaneet pään.

    Äänestä

Julistus+on+mielestäni+kovin+tarkoitushakuinen.+Ensinnäkin+900+tieteilijän++joukko+ei+ole+merkittävän+suuri+maailmanlaajuisessa+tiedemiesjoukossa.+Julistuksen+tarkoitus+lienee+osoittaa,+että+IPCC:n+raportit+olisivat++lähtökohtaisesti+virheellisiä,+ja+ilmastonmuutos+olisi+joku+salaliitto,+tai+ainakin+poliittista+peliä.+Ja+että+CO2:+n+vaikutus+lämpenemiseen+olisi+lähes+olematon.+Kyseessä+olisi+siis+vain+poliittinen+peli.Kun+maailmanlaajuisista+asioista+on+kysymys,+on+siinä++myös++mukana+poliittista+peliä,+mutta+en+oikein+usko,+että+maailmanlaajuinen+tutkijajoukko+pelaa+peliä+vaikka+poliitikot+ja++businesmiehet+sitä+tekevätkin+mieluusti.On+hämmästyttvää+kuinka+samoja+faktoja+voi+tarkastella+monelta+suunnalta.+Tällä+palstalla+useinkin+lainaamani+teos+käsittelee+lähes+samoja+ongelmia+,+jotka+tekevät+ennusteet+epätarkoiksi,+mutta+päätyy+lähes+päinvastaiseen+tulkintaan+noiden+900+"viisaan+tiedemiehen+"+kanssaa+.+Seuraavassa+lainaus+"viisaasta+kirjasta":"Yksi+noista+ilmiöistä+on+kasvihuoneilmiö,+joka+on+hyvin+positiivinen+ilmiö.+Ilman+sitä+maapallomme+olisi+oleellisesti+kylmempi+jääplaneetta+ja+siten+ihmiselle+sopimaton+paikka+elää.+Onneksi+on+siis+kasvihuoneilmiö.+Sen+aiheuttavat+pääosin+vesihöyry+ja+hiilidioksidi.+Muita+vaikuttavia+kaasuja+ovat+otsoni,+typen+oksidit+ja+fluoratut+hiilivedyt+sekä+metaani,+jolla+on+mainettaan+paljon+vähäisempi+osuus+kasvihuoneilmiöön.+Kunkin+osatekijän+vaikutuksen+suuruudesta+ovat+tutkijat+erimielisiä,+ja+esimerkiksi+hallitustenvälinen+ilmastonmuutospaneeli+(IPPC)+arvioi+vesihöyryn+osuudeksi+kasvihuoneilmiöstä+60–70%+ja+hiilidioksidin+osuudeksi+vastaavasti+20–30%+.+Se,+ettei+IPCC+pysty+antamaan+tuon+tarkempia+lukuja,+johtunee+siitä,+ettei+paneelilla+ole+omaa+tutkimusta.+Se+tekee+yhteenvetoja+maailman+johtavien+tutkimuslaitosten+tutkimuksista,+joissa+taas+eri+tutkijoilla+on+huomattaviakin+näkemyseroja+eri+komponenttien+vaikutuksesta.+Erimielisyyttä+ilmenee+edelleen+esimerkiksi+siitä,+miten+pilvien+vaikutus+on+otettava+huomioon.Niin+sanotut+ilmastoskeptikot+saavat+energiaa+IPCC:n+rakenteesta.+IPCC+on+hallitusten+välinen+eli+siis+viime+kädessä+poliittinen+elin.+Niinpä+sen+keskiarvoista+lähtevä+tulkinta+voi+olla+jonkin+tutkijan+mielestä+jopa+perustellusti+virheellinen.+Tieteen+kannalta+totta+on+vain+todistettu+asia,+mutta+arvopohjaisesti+toimivien+poliitikkojen+on+otettava+myös+todennäköisyydet+ja+riskit+huomioon+päätöksiä+tehdessään,+eikä+IPCC:n+raporteissa+esitettyä+kokonaisnäkemystä+parempaakaan+pohjaa+päätöksille+ole+olemassa."Kun+minun+on+valittava+uskonko+"900+viiisasta+tiedemiestä"+vai+muutamaa+"viisaan+kirjan"+tekijää+vaaka+kallistuu+vääjäämättä+jälkimmäiseen.Nämä+"viisaaan+kirjan"+tekijät+eivät+julista+mitään+totuutta,+mutta+kertovat+yksinkertaisen+faktan+:+ihmiskunta+työntää+10Gigatonnia+vuodessa+hiiltä+biosfääriin,+josta+sillä+ei+ole+poispääsyä!+Tästä+tekijät+toteavat+seuraavaa:"On+siis+vaikea+sanoa+tarkasti,+kuinka+suuri+osuus+hiilidioksidilla+on+kasvihuoneilmiössä,+mutta+varmasti+tiedämme+sen,+että+hiilidioksidin+määrän+kasvu+ilmakehässä+nostaa+lämpötilaa+maapallolla.+Hiilidioksidin+määrä+ei+toki+ole+ainoa+lämpötilaan+vaikuttava+muuttuja,+mutta+se+on+merkittävin+niistä,+joita+ihminen+aktiivisesti+kasvattaa,+ja+siksi+ilmastoskeptikot+ovat+väärässä.+Meillä+ei+ole+oikeutta+jatkaa+fossiilisten+polttoa+ja+hiilitasapainon+järkyttämistä+biosfäärissä.+Kaikki+elämä+maapallolla+perustuu+hiileen,+jonka+määrän+lisääminen+biosfääriin+ihmisen+toimesta+panee+liikkeelle+vaarallisia+ketjureaktioita."Keitä+"viisaan+kirjan"+tekijät+lienevätkään,+on+selvää,+että+heidän+näkemystä+on+helppo+ymmärtää,+koska+he+eivät+yritäkään+kätkeytä+tieteen+salaperäisyyden+taakse+vaan+kansanomaistavt+asiat+meille+tavallisille+ymmärrettäviksi+.(https://kysymykset.kysyilmastosta.fi/t/miten-kansantajuistaa-ilmastokysymysta/915/3?u=kaivarma)ja(https://kysymykset.kysyilmastosta.fi/t/voiko-hiilenkierron-pelkistaa-saatopiiriksi/1047?u=kaivarma+)

Äänestä
  • Eipä nuo viisaat kovin viisaalta tunnu, kun pelkäävät hiilidisidin aiheuttavan vaarallisen ketjureaktion. Ei sellaista tule kasvihuoneissa, joissa CO2 pitoisuus on 1200 ppm. Tuttavani oli kokouksessa, jossa oli CO2 mittarit. Siellä CO2 pitoisuus ylitti 1500 ppm eikä mitään ketjureaktioat tullut.

    Työturvallisuusraja on 5000 ppm eikä senkään ylittämisestä tule ketjureaktiota. Maailmassa on alueita joissa CO2 pitoisuus saattaa ylittää 20 000 ppm eikä mitään ketjureaktiota. Alkaa vaan olla ihmiselle hengenvaarallinen.

    Muutenkin nuo tekstit tuntuu lähinnä arvailulta, kun ne kuitenkin perustuu kasvihuoneteorian arvauksiin kaasuista. Arvauksia ne nimittäin on. Todellinen tieteellinen tieto on täsmällistä kuten esimerkisksi 0,92 tai 1,04 tai 2,22. Tästä tunnistaa todellisen tieteellisen faktan.

    Ei nuo viisaat tunne ollenkaan hiildioksidin ominaisuusksia. Sitähän käytetään mm sammuttimissa ja hitsauksessa suojakaasuna. CO 2 ei edistä yhtään mitään vaarallisia reaktioita. Sehän on nimenomaan vaarallisen reaktion eli palamisen tulos, joka ei enään edistä mitään muuta kuin yhteytämistä kasveissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä nuo viisaat kovin viisaalta tunnu, kun pelkäävät hiilidisidin aiheuttavan vaarallisen ketjureaktion. Ei sellaista tule kasvihuoneissa, joissa CO2 pitoisuus on 1200 ppm. Tuttavani oli kokouksessa, jossa oli CO2 mittarit. Siellä CO2 pitoisuus ylitti 1500 ppm eikä mitään ketjureaktioat tullut.

    Et välitä erityisemmin perehtyä mitä sinulle sanotaan,kunhan höpötät omiasi.

    EI SILLÄ VAARALLISUUDELLA KUKAAN VITTAA MAINITSEMIISI VAAROIHIN

    Hiilidioksidin lisäys nostaa lämpötilaa, lämpötilan nousu johtaa kaikkien kemiallisten reaktioiden (joita lienee miljoonia) tasapainokonversioiden muuttumiseen, joka taas johtaa pitoisuuksien muuttumiseen joka taas johtaa....

    Vaara syntyy siitä, että lopputilannetta ei kukaan tiedä.

    Luonto hakee uuden tasapainotilan, jota se ei kysele sinulta eikä minulta.Jos ei ole halua ymmärtää on mahdotonta ymärtää. Tahallinen väärinymmärtämisen taito ei ole taito, vaan silkaa tyhmyyttä!

    No sittenhän maapallokin on turvassa kun tuttavasi kokoushuoneessakaan ei mitään ketjureaktioat tullut.

    Maapallo ei ole kasvihuone. Globaalin ilmakehän ilmiöiden monimutkaisuus on vähän eri asteella kuin Taka-Hikiän maamiesseuran kasvihuoneessa.

    Tällaisia vaarallisia ketjureaktioita tai oikeammin positiivisia takaisnkytkentöjä tiedetään paljon. Yhtenä esimerkkinä Siperian ikiroutaan ja pohjoisen alueen mannerlaattojen reunoille muodostuneet erittäin suuret metaanikasaumat, jotka ovat sitoutuneet vesijäähän muodostaen metaanikltaraatteja (- hydraatteja) Jos se jää sulaa, vapautuu ilmakehään valtava määrä parikymmnetä kertaa CO2:ta voimakkaampaa kasvihuonekaasua.
    Ja kun se reaktio on ainakin Siperiassa jo alkanut.

    Eikä se ole ainoa. Jossain vaiheessa merien kyky varastoida ilmakehän ylimääräistä CO2:ta loppuu kyllästymisilmiön takia. Kuinka kaukana se raja on, sitä en tiedä, mutta kun sitä lähestytään, yhä suurempi määrä CO2 kaasusta jää lämmittämään ilmakehää.

    Kun jään määrä jäämerissä vähenee, maapallon albedo vähenee. Lumen tai jään albedo on luokkaa 0,8 kun vedellä se on n. 0,1. Eli merivesi absorboi lämpöä n. 8 kertaa tehokkaammin sulana kuin jääpeitteisenä. Sama tietenkin koskee mannerjäätiköitä, joskin kerroin on vähän eri.

    Vesihöyry on voimakkain kasvihuonekaasu, mutta sen määrä on lähes vakio lämpötilan ollessa vakio. Lisäksi sen kierto on nopeaa. Mutta jos lämpötila oleellisesti nousee, on myös haihdunta suurempaa ja vesihöyryn vaikutus kasvihuonekaasuna voimistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et välitä erityisemmin perehtyä mitä sinulle sanotaan,kunhan höpötät omiasi.

    EI SILLÄ VAARALLISUUDELLA KUKAAN VITTAA MAINITSEMIISI VAAROIHIN

    Hiilidioksidin lisäys nostaa lämpötilaa, lämpötilan nousu johtaa kaikkien kemiallisten reaktioiden (joita lienee miljoonia) tasapainokonversioiden muuttumiseen, joka taas johtaa pitoisuuksien muuttumiseen joka taas johtaa....

    Vaara syntyy siitä, että lopputilannetta ei kukaan tiedä.

    Luonto hakee uuden tasapainotilan, jota se ei kysele sinulta eikä minulta.Jos ei ole halua ymmärtää on mahdotonta ymärtää. Tahallinen väärinymmärtämisen taito ei ole taito, vaan silkaa tyhmyyttä!

    Sitä+voi+vaikka+kuinka+hirveitä+seurauksia+luoda+mielikyvituksessaan,+kun+ei+tunne+fysikkaalisia+faktoja.+Siinä+kirjassa+puhutaan+nimenomaan+vaarallisista+ketjureaktioista.+Onko+niin,+että+Suomessa+esiintyy+kesällä+vaarallisia+ketjureaktioita,+jotka+sitten+hidastuu+syksyllä+ja+loppuu+talveksi.Onko+niin,+että+troppiikissa,+jossa+on+paljon+lämpimämpää,+esiintyy+jatkuvasti+vaarallisia+ketjureaktioita+kaiken+aikaa.+Kyllä+sellaiselta,+joka+väittää,+että+pieni+lämpötilan+nousu+johtaisi+vaarallisiin+ketjureaktioihin,+puuttuu+täysin+tietämys+kemiasta+ja+järki+päästä.Lämpö+kiihdyttää+kyllä+lahoamista,+mutta+sen+rektion+nimittäminen+vaaralliseksi+on+kyllä+naurettavaa,+kun+se+kiihtyy+aina+kesällä+Suomessakin.+Lahoamista+nimitetään+kyllä+hitaaksi+palamikseksi,+mutta+hitaana+se+pysyy+jopa+tropiikissa.Jos+salama+iskee+kuivaan+metsään+syntyy+iso+roihu.+mutta+ei+sitäkään+aiheuta+hiilidioksidi.++Metsäpaloja+on+ollut+aina.+Tarvitaan+vaan+riittävän+pitkä+sateeton+kausi.+Se+mitä+tapajhtuu+kasvihuoneissa+todistaa,+ettei+luonnolle+ole+mikään+ongelma+löytää+uusi+tasapainotila.CO2+pitoisuus+on+jo+noussut+lähes+50+%+1800+luvulta,+ja+koko+ajan+luonto+on+löytänyt+uuden+tasapainotilan,+joka+käytännössä+on+huomattavasti+nopeampi+kasvu,+joka+on+huomattavasti+lisännyt+maailman+ruuantuotantoa+ja+metsien+kasvua.Tahallinen+väärinymmärtäminen+ei+todellakaan++ole+taito,+ja+sinulla+tyhmällä+ja+tietämättömällä+sitä+on+vaikka+muille+jakaa.+Tähänastinen+kehitys+on+jo+todistanut+sekä+kasvihuoneissa+että+luonnossa,+että+CO+2+lisäyksestä+on+luonnolle+todella+pitkään+pelkkää+hyötyä.Luonnolle+vahingollinen+raja+on+10+000+ppm.+Tämä+tieto+on+Helsingin+yliopiston+professorilta,+jolta+kysyin+sitä+sähköpostilla.+Sinä+olet+vaan+uskonut+pelkkään+pelotteluun.+Minä+taas+olen+ottanut+asioista+selvää,+tai+pyytänyt+jotakin+oppinutta+ottamaan+niistä+selvää.+Minä+olen+näihin+asioihin+todella+perehtynyt+jo+yli+4+vuotta.

    Olet perehtynyt näihin asioihin neljä vuotta ja tässäkö on tulos? Mitään ei näytä menneen perille. Sinä et ymmärtäisi tätä asiaa edes 4000 vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maapallo ei ole kasvihuone. Globaalin ilmakehän ilmiöiden monimutkaisuus on vähän eri asteella kuin Taka-Hikiän maamiesseuran kasvihuoneessa.

    Tällaisia vaarallisia ketjureaktioita tai oikeammin positiivisia takaisnkytkentöjä tiedetään paljon. Yhtenä esimerkkinä Siperian ikiroutaan ja pohjoisen alueen mannerlaattojen reunoille muodostuneet erittäin suuret metaanikasaumat, jotka ovat sitoutuneet vesijäähän muodostaen metaanikltaraatteja (- hydraatteja) Jos se jää sulaa, vapautuu ilmakehään valtava määrä parikymmnetä kertaa CO2:ta voimakkaampaa kasvihuonekaasua.
    Ja kun se reaktio on ainakin Siperiassa jo alkanut.

    Eikä se ole ainoa. Jossain vaiheessa merien kyky varastoida ilmakehän ylimääräistä CO2:ta loppuu kyllästymisilmiön takia. Kuinka kaukana se raja on, sitä en tiedä, mutta kun sitä lähestytään, yhä suurempi määrä CO2 kaasusta jää lämmittämään ilmakehää.

    Kun jään määrä jäämerissä vähenee, maapallon albedo vähenee. Lumen tai jään albedo on luokkaa 0,8 kun vedellä se on n. 0,1. Eli merivesi absorboi lämpöä n. 8 kertaa tehokkaammin sulana kuin jääpeitteisenä. Sama tietenkin koskee mannerjäätiköitä, joskin kerroin on vähän eri.

    Vesihöyry on voimakkain kasvihuonekaasu, mutta sen määrä on lähes vakio lämpötilan ollessa vakio. Lisäksi sen kierto on nopeaa. Mutta jos lämpötila oleellisesti nousee, on myös haihdunta suurempaa ja vesihöyryn vaikutus kasvihuonekaasuna voimistuu.

    Ilmakehä ei tyodellakaan pole kasvihuone. mutta kasvihuoneessa on tutklittu hiilidioksidin vaikutusta kasveihin. Jo 800 ppm pitoisuudessa kasvu on noin viisinkertainen 200 ppm pitoisuuteen verrattuna.

    Noinhan se muuten menee jos ottaa täydestä kaikki uhkakuvat, mutta kuinka monta niistä loppujenlopuksi toteutuu, koska sinulla on väärää tietoa kaasuista. Metanijää muuten ei ole missään tekemisissä pinnalla olevan jään kanssa.

    Sitä sanotaan vain metaanijääksi, koska se on jään kaltaista. Todellisuudessa sen on sellaiseksi tehnyt veden paine. Muistaakseni sitä esiintyy noin 2 km syvyydessä. Ei metaani pole sellainen mörkö kuin uskotellaan.

    Minulla on siitä todelliset lukemat ja sen vaikutuskin on ymmärretty väärinpäin. Kun näitä asioita on minulle paljastunut viime vuosina, on siinä todella monta kertaa ihmetellyt, kuinka tyhmä ihminen osaa ollakaan.

    Jos joku aine todellakin absorboi energiaa todella paljon painokiloa kohti, niin eihän se ilmastoa lämmitä. Sen vaikutus on viilentävä. Se on energiasyöppö, mutta täytyy näköjään olla metallimies, jotta tämän ymmärtää. Metallimies kun joutuu paljon tekemisiin lämpöenergian kanssa, oli sitten kysymyksessä metalli, neste tai kaasu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maapallo ei ole kasvihuone. Globaalin ilmakehän ilmiöiden monimutkaisuus on vähän eri asteella kuin Taka-Hikiän maamiesseuran kasvihuoneessa.

    Tällaisia vaarallisia ketjureaktioita tai oikeammin positiivisia takaisnkytkentöjä tiedetään paljon. Yhtenä esimerkkinä Siperian ikiroutaan ja pohjoisen alueen mannerlaattojen reunoille muodostuneet erittäin suuret metaanikasaumat, jotka ovat sitoutuneet vesijäähän muodostaen metaanikltaraatteja (- hydraatteja) Jos se jää sulaa, vapautuu ilmakehään valtava määrä parikymmnetä kertaa CO2:ta voimakkaampaa kasvihuonekaasua.
    Ja kun se reaktio on ainakin Siperiassa jo alkanut.

    Eikä se ole ainoa. Jossain vaiheessa merien kyky varastoida ilmakehän ylimääräistä CO2:ta loppuu kyllästymisilmiön takia. Kuinka kaukana se raja on, sitä en tiedä, mutta kun sitä lähestytään, yhä suurempi määrä CO2 kaasusta jää lämmittämään ilmakehää.

    Kun jään määrä jäämerissä vähenee, maapallon albedo vähenee. Lumen tai jään albedo on luokkaa 0,8 kun vedellä se on n. 0,1. Eli merivesi absorboi lämpöä n. 8 kertaa tehokkaammin sulana kuin jääpeitteisenä. Sama tietenkin koskee mannerjäätiköitä, joskin kerroin on vähän eri.

    Vesihöyry on voimakkain kasvihuonekaasu, mutta sen määrä on lähes vakio lämpötilan ollessa vakio. Lisäksi sen kierto on nopeaa. Mutta jos lämpötila oleellisesti nousee, on myös haihdunta suurempaa ja vesihöyryn vaikutus kasvihuonekaasuna voimistuu.

    "Tällaisia vaarallisia ketjureaktioita tai oikeammin positiivisia takaisnkytkentöjä tiedetään paljon."
    Olet aivan oikeassa. Täsmällisempi termi on juuri tuo mainitsemasi "positiivisia takaisinkytkentöjä".
    Olettaisin tuon "ketjureaktio"-ilmaisua käytetyn koska tuo teksti lienee tarkoitettu ei akateemiselle lukijalle, jolla tieteellinenen termistö on hakusessa. "Positiivinen takaisinkytkentä"on vaikeasti ymmärrettävissä, ellei tunne säätötekniikkaa, kuten useimmat "matti meikäläiset" eivät tunne.

    Muutenkin uskoisin tuon kirjan tekijöiden kätkeytyneen pseudonyymin taakse, koska erilaiset tieteelliset "salapoliisit"ja tyhjänjauhajat käyvät pienten virheiden kimppuun. Kun pelkistetään asioita, syntyy pelkistyksen myötä epätarkkoja ilmaisuja, joita erilaiset saivartelijat sitten riekkuvat.Tyhmyyttään, kin miuutakaan eivät ymärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä nuo viisaat kovin viisaalta tunnu, kun pelkäävät hiilidisidin aiheuttavan vaarallisen ketjureaktion. Ei sellaista tule kasvihuoneissa, joissa CO2 pitoisuus on 1200 ppm. Tuttavani oli kokouksessa, jossa oli CO2 mittarit. Siellä CO2 pitoisuus ylitti 1500 ppm eikä mitään ketjureaktioat tullut.

    Työturvallisuusraja on 5000 ppm eikä senkään ylittämisestä tule ketjureaktiota. Maailmassa on alueita joissa CO2 pitoisuus saattaa ylittää 20 000 ppm eikä mitään ketjureaktiota. Alkaa vaan olla ihmiselle hengenvaarallinen.

    Muutenkin nuo tekstit tuntuu lähinnä arvailulta, kun ne kuitenkin perustuu kasvihuoneteorian arvauksiin kaasuista. Arvauksia ne nimittäin on. Todellinen tieteellinen tieto on täsmällistä kuten esimerkisksi 0,92 tai 1,04 tai 2,22. Tästä tunnistaa todellisen tieteellisen faktan.

    Ei nuo viisaat tunne ollenkaan hiildioksidin ominaisuusksia. Sitähän käytetään mm sammuttimissa ja hitsauksessa suojakaasuna. CO 2 ei edistä yhtään mitään vaarallisia reaktioita. Sehän on nimenomaan vaarallisen reaktion eli palamisen tulos, joka ei enään edistä mitään muuta kuin yhteytämistä kasveissa.

    Vielä kerran, joskin turhaan kai taaskin !

    "tieteellinen tieto on täsmällistä kuten esimerkisksi 0,92 tai 1,04 tai 2,22. Tästä tunnistaa todellisen tieteellisen faktan."

    Hapen, hiilidioksidin ja metaanin ominaislämpöarvot (Cp) ovat vain mitattuja likiarvoja tietyssä vakiopaineessa massayksikköä kohden, niiden vaikutus kokonaisuuteen on suhteessa niiden osapaineeseen ja vain kokonaisuus on ratkaiseva.
    Hiilidioksidin pitoisuus ei muuta kokonaisuutta, sillä ei ole merkitystä, eikä sitä ole kukaan edes esittänyt syyksi "kasvihuoneilmiöön", lisäksi vakiopaineinen ominaislämpökapasiteetti ei ole merkittävä, ilmakehässä kun ei ole vakiopaine, ja sinulta on jäänyt täysin ymmärtämättä, mitä tarkoittaa ominaislämpökapasiteettien Cp ja Cv erilaisuus, tai ideaalikaasun tilanyhtälön kaasuvakio.

    Olet useamman vuoden, neuvoista huolimatta, inttänyt asiaa jonka olet luullut olevan oleellinen, vaikka muutoksen kannalta niillä ei ole mitään merkitystä, ne eivät ole muuttuneet, ja koko ajatuskulkusi on aivan väärillä linjoilla.

    Tämä on tyypillistä lapsille ja #tietyllä tavalla rajallisille", jotka rakentavat näkemyksensä mielikuviensa rajalliselle pohjalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maapallo ei ole kasvihuone. Globaalin ilmakehän ilmiöiden monimutkaisuus on vähän eri asteella kuin Taka-Hikiän maamiesseuran kasvihuoneessa.

    Tällaisia vaarallisia ketjureaktioita tai oikeammin positiivisia takaisnkytkentöjä tiedetään paljon. Yhtenä esimerkkinä Siperian ikiroutaan ja pohjoisen alueen mannerlaattojen reunoille muodostuneet erittäin suuret metaanikasaumat, jotka ovat sitoutuneet vesijäähän muodostaen metaanikltaraatteja (- hydraatteja) Jos se jää sulaa, vapautuu ilmakehään valtava määrä parikymmnetä kertaa CO2:ta voimakkaampaa kasvihuonekaasua.
    Ja kun se reaktio on ainakin Siperiassa jo alkanut.

    Eikä se ole ainoa. Jossain vaiheessa merien kyky varastoida ilmakehän ylimääräistä CO2:ta loppuu kyllästymisilmiön takia. Kuinka kaukana se raja on, sitä en tiedä, mutta kun sitä lähestytään, yhä suurempi määrä CO2 kaasusta jää lämmittämään ilmakehää.

    Kun jään määrä jäämerissä vähenee, maapallon albedo vähenee. Lumen tai jään albedo on luokkaa 0,8 kun vedellä se on n. 0,1. Eli merivesi absorboi lämpöä n. 8 kertaa tehokkaammin sulana kuin jääpeitteisenä. Sama tietenkin koskee mannerjäätiköitä, joskin kerroin on vähän eri.

    Vesihöyry on voimakkain kasvihuonekaasu, mutta sen määrä on lähes vakio lämpötilan ollessa vakio. Lisäksi sen kierto on nopeaa. Mutta jos lämpötila oleellisesti nousee, on myös haihdunta suurempaa ja vesihöyryn vaikutus kasvihuonekaasuna voimistuu.

    Metaani lasketaan miljardisosissa ilmasta.
    Olisi hyvä tietää mitä vaarallisia ketjureaktioita tapahtui viime lämpökaudella tai sitä edellisellä? Arvaan ei mitään.
    Kyllästymisestä: CO2sen teho kyllästyy yleisen tieteen mukaan...siinä ratkaisu vai onko?

    Äänestä

Epätieteellistä paskaa. Teollisuuden ostamaa propagandaa, jolla ei ole tieteellistä pohjaa.

Äänestä

Nämä tämän tyyliset julkaisut aina esittävät nykyisen tilanteen olevan vaikka politiikan värittämä ja meillä on tässä järkevämpi tapa tehdä asioita. Todellisuudessa tavoite on ajaa omaa agendaa, jolla ei ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa. Esitetään olevansa se järkivaihtoehto ja muut ovat tunteellisia ja epätieteellisiä, vaikka todellisuus on täysin päinvastoin.

Mistä sen sitten tietää mikä on mitäkin? Kuka valehtelee, huijaa tai yrittää ajaa omia asioitaan, vaikka väittää muuta? Tieteelliset julkaisut eivät hyökkää mitään muuta julkaisua vastaan, vaan keskittyvät vain ja ainoastaan asiaan. Ilmastotieteen julkaisuissa ei esitetä jonkun toisen olevan lahjottuja tai muuten ostettuja. Oikea tiede keskittyy vain ilmiöön, sen mittaamiseen, mallintamiseen ja todentamiseen. Tästä tehdään loppupäätelmät eikä siitä, että halutaan jotain tiettyä ja sen takia hyökätään jotain toista tahoa kohtaan.

Tiede keskittyy tieteeseen. Propaganda keskittyy uhkailuun, vähättelyyn ja muihin silmänkääntötemppuihin.

Äänestä

Pakkohan meidän on ottaa politiikka mukaan kuvioihin , kun näyttää siltä ,että tallaiset pienet merkityksettömät maat kuten Suomi pakoitetaan tekemään ylikalliita päätöksiä jotka eivät sitten vaikuta mitään maapallon kokonaistilanteeseen.
Samaan aikaan Kiina porskuttaa orjavaltion mentaliteetilla ja valloittaa maailmaa sillä aikaa kun länsimaat rakentelevat tuulimyllyjä.
Vallalla on myös täysin käsittämätön väestöräjähdyksestä piittaamaton politiikka joka vain auttaa kehitysmaita ylikulutuksen piiriin.

Äänestä

Tiede sanoo, että pieleen mennään.

Sitten on politiikka, jossa määritellään, että miten toimitaan.

Joillakin näyttää nämä asiat menevän sekaisin.

Äänestä
  • Mutta kun meilä on hallitus, joka sanoo että he aina kuuntelevat asiantuntijoita ja tekevät ninkuin he (THL tai vastaava) neuvovat. Nain saadaan vastuu pois oman ymmärtämättömyyden osalta. ja siten joku viikari valvomaan että on tehty oikein! Voi aikoja voi tapoja...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun meilä on hallitus, joka sanoo että he aina kuuntelevat asiantuntijoita ja tekevät ninkuin he (THL tai vastaava) neuvovat. Nain saadaan vastuu pois oman ymmärtämättömyyden osalta. ja siten joku viikari valvomaan että on tehty oikein! Voi aikoja voi tapoja...

    Kaikki meidän hallitukset ovat aina amatöörejä käytännössä kaikissa asioissa. Politiikka toimii niin, koska sinne valitaan ihmisiä äänestämällä, ei koulutuksella ja meriiteillä. On sitten hallituksen ja eduskunnan asia valita sinne hyvää porukkaa neuvomaan, missä ainakin tuon vvt:n ja oikeusoppineiden kohdalla on menty metsään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Lähteenä sivusto www.clintel.org.

Maailman ilmastojulistus
World Climate Declaration (WCD), clintel.org lähteestä 18.7.2020 suomentanut Simo Ruoho, tarkistanut Ilmastofoorumi ry.:n hallitus.

Ilmastotieteen tulisi olla vähemmän poliittista, kun taas ilmastopolitiikan tulisi olla tieteellisempää. Erityisesti tutkijoiden tulisi painottaa, että heidän mallinnustuotteensa eivät ole taikuuden tulosta: tietokonemallit ovat ihmisen luomia. Se, mikä tulee ulos, on täysin riippuvainen siitä, mitä teoreetikot ja ohjelmoijat ovat asettaneet: hypoteesit, oletukset, suhteet, parametrisoinnit, vakausrajoitukset jne. Valitettavasti valtaosassa ilmastotiedettä suurin osa tästä panoksesta on pimeässä.

Ilmastomallin lopputuloksen uskominen on uskoa siihen, mitä mallinvalmistajat ovat asettaneet. Tämä on juuri tämän päivän ilmastokeskustelujen ongelma, johon ilmastomallit ovat keskeisiä. Ilmastotiede on hajaantunut keskusteluun, joka perustuu uskomuksiin, ei terveeseen itsekriittiseen tieteeseen. Meidän pitäisi vapautua naiivista uskomuksesta vielä raakoihin ilmastomalleihin.
Tulevaisuudessa ilmastotutkimuksen on painotettava empiiristä tiedettä huomattavasti enemmän.
Ilmastohätätilannetta ei ole

900 tutkijan ja ammattilaisen maailmanlaajuinen verkosto on laatinut tämän kiireellisen viestin. Ilmastotieteen tulisi olla vähemmän poliittista, kun taas ilmastopolitiikan tulisi olla tieteellisempää. Tutkijoiden tulisi avoimesti puuttua epävarmuustekijöihin ja liioitteluun ennusteissaan ilmaston lämpenemisestä, kun taas poliitikkojen tulisi rauhallisemmin laskea poliittisten toimenpiteidensä todelliset kustannukset ja kuvitellut hyödyt.

Luonnolliset ja ihmisen toiminnan aiheuttamat tekijät aiheuttavat lämpenemistä.
Geologinen arkisto paljastaa, että maapallon ilmasto on vaihdellut niin kauan kuin planeetta on ollut olemassa, luonnollisilla kylmillä ja lämpimillä vaiheilla. Pikku jääkausi päättyi vasta vuonna 1850.
Siksi ei ole yllättävää, että nyt koemme lämpenemisjaksoa.

Lämpeneminen on paljon odotettua hitaampaa
Maailma on lämmennyt huomattavasti vähemmän kuin IPCC on ennustanut mallinnetun ihmisen toiminnan pakottamisen perusteella. Kuilu reaalimaailman ja mallinnetun maailman välillä kertoo meille, että olemme kaukana ilmastonmuutoksen ymmärtämisestä.

Ilmastopolitiikka perustuu riittämättömiin malleihin
Ilmastomallit sisältävät monia puutteita, eivätkä ole vielä lähellekkään kelvollisia globaalin politiikan välineinä. Ne räjäyttävät silmille kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin, vaikutuksen. Lisäksi ne jättävät huomioimatta sen, että ilmakehän rikastaminen CO2:lla on hyödyllistä.

CO2 on kasvien ravintoa, ja maapallon elämän perusta
CO2 ei ole saaste. Se on välttämätöntä koko maapallon elämälle. Fotosynteesi on siunaus. Lisää hiilidioksidia on hyödyllistä luonnolle, vihertäen maata: Ilmakehän lisähiilidioksidi on edistänyt kasvimaailman biomassan kasvua. Se on hyvä myös maataloudelle, koska se lisää satoja maailmanlaajuisesti.

Ilmaston lämpeneminen ei ole lisännyt luonnonkatastrofeja
Ei ole tilastollisia todisteita siitä, että ilmaston lämpeneminen voimistaa hurrikaaneja, tulvia, kuivuuksia ja vastaavia luonnonkatastrofeja tai tekee niistä useammin toistuvia. On kuitenkin riittävästi todisteita siitä, että hiilidioksidipäästöjen vähentämistoimet ovat yhtä vahingollisia, koska ne ovat kalliita.

Ilmastopolitiikassa on kunnioitettava tieteellistä ja taloudellista todellisuutta
Ilmastohätätilannetta ei ole. Siksi paniikille ja hälytykselle ei ole syytä. Vastustamme voimakkaasti vuodelle 2050 ehdotettua haitallista ja epärealistista nolla-hiilidioksidipolitiikkaa. Jos parempia lähestymistapoja ilmenee, kuten varmasti tulee tapahtumaan, meillä on runsaasti aikaa pohtia ja sopeutua uudestaan. Globaalin politiikan tavoitteena tulisi olla “vauraus kaikille” tarjoamalla luotettavaa ja kohtuuhintaista energiaa kaikkina aikoina. Menestyvässä yhteiskunnassa miehet ja naiset ovat hyvin koulutettuja, syntyvyys on alhainen ja ihmiset välittävät ympäristöstään.

Epilogi
Maailman ilmastojulistus (World Climate Declaration, WCD) on tuonut yhteen laajan joukon päteviä tutkijoita ympäri maailmaa*. Tämän ryhmän huomattava tieto ja kokemus ovat välttämättömiä tasapainoisen, tunteista vapaan ja pätevän käsityksen saavuttamiseksi ilmastomuutoksesta.
Tästä eteenpäin ryhmä toimii ”Global Climate Intelligence Council” -neuvostona.
CLINTEL-neuvosto antaa pyydettyjä ja ei-pyydettyjä neuvoja ilmastonmuutoksesta ja energiatalouden muutosvaiheen ylimenosta hallituksille ja yrityksille ympäri maailmaa.

*Tärkeää ei ole asiantuntijoiden määrä, vaan väitteiden laatu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu