Maapallon biosuunnittelun tärkeys: Siementen levittäjät

Pomiferan maahan pudonneet, kasvinsyöjille kelpaamattomat hedelmät, osoittavat hyvin luomakuntamme nykytilan.

Siemenet mädäntyvät maassa, koska niiltä puuttuu levittäjä.

Kolmiokan pavut putoavat maahan eivätkä idä. Kasvi tarvitsisi eläimen, joka rikkoisi kuoret, ja levittäisi siemenet kulkiessaan eri alueiden välillä. Tällaisia eläimiä ei kuitenkaan nykyaikana ole.

Siementen levittäjien puutteesta johtuen, monet kasvit ovat jääneet paikallisiksi populaatioiksi, ja niiden biodiversiteetti on kuihtunut. Tämä tarkoittaa, että kasveista on esimerkiksi tullut entistä alttiimpia sairauksille. Panaman tauti kykeni tuhoamaan suuren osan banaanilajikkeista, koska kasvit olivat kaikki yksinkertaisesti yhden emokasvin klooneja.

Tämä osoittaa hyvin riskit, mitkä pitkäaikaisessa biodiversiteetin vähenemisessä on.

Alussa ei kuitenkaan ollut näin, vaan Mastodontit, Mammutit, Jättiläislaiskiaiset, ja dinosaurukset levittivät suurempien kasvien siemeniä.

Levittäjien puutos osoittaa hyvin sen, mitä tapahtuu, kun siemenien levittäjät katoavat. Luomakunta ei yksinkertaisesti "toimi" ilman tiettyjä, tarkalleen suunniteltuja vuorovaikutussuhteita; Tässä tapauksessa kasvit eivät leviä ja ne tulevat alttiimmiksi sairauksille biodiversiteetin vähenemisestä johtuen.
2191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Takiaisen tapaiset kasvit leviävät kun niiden piikkiset siemenkodat tarttuvat eläinten turkkeihin.

Äänestä

Se on ihan sama mikä kasvin levittää tai kasvattaa, elinkelpoisuus perustuu hyödystä jollekin tai joillekin. Sitä mitä ihminen kasvattaa ja valtaa muilta lajeilta on vain evoluutiota . Maapalolla vallitsee nyt laki elä symbioosissa ihmisen kanssa.
Dinosaurusten aikaan elettiin niiden ehdoilla ja sekin loppui aikanaan kuten ihmisten elokin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pomiferan maahan pudonneet, kasvinsyöjille kelpaamattomat hedelmät, osoittavat hyvin luomakuntamme nykytilan.

Siemenet mädäntyvät maassa, koska niiltä puuttuu levittäjä.

Kolmiokan pavut putoavat maahan eivätkä idä. Kasvi tarvitsisi eläimen, joka rikkoisi kuoret, ja levittäisi siemenet kulkiessaan eri alueiden välillä. Tällaisia eläimiä ei kuitenkaan nykyaikana ole.

Siementen levittäjien puutteesta johtuen, monet kasvit ovat jääneet paikallisiksi populaatioiksi, ja niiden biodiversiteetti on kuihtunut. Tämä tarkoittaa, että kasveista on esimerkiksi tullut entistä alttiimpia sairauksille. Panaman tauti kykeni tuhoamaan suuren osan banaanilajikkeista, koska kasvit olivat kaikki yksinkertaisesti yhden emokasvin klooneja.

Tämä osoittaa hyvin riskit, mitkä pitkäaikaisessa biodiversiteetin vähenemisessä on.

Alussa ei kuitenkaan ollut näin, vaan Mastodontit, Mammutit, Jättiläislaiskiaiset, ja dinosaurukset levittivät suurempien kasvien siemeniä.

Levittäjien puutos osoittaa hyvin sen, mitä tapahtuu, kun siemenien levittäjät katoavat. Luomakunta ei yksinkertaisesti "toimi" ilman tiettyjä, tarkalleen suunniteltuja vuorovaikutussuhteita; Tässä tapauksessa kasvit eivät leviä ja ne tulevat alttiimmiksi sairauksille biodiversiteetin vähenemisestä johtuen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu