Tykkään arvailusta, mutta teen virheen

Luottaa näköönsä ja elämän kokemukseen, jotta tulkinnasta tulisi oikea.

Lähtökohta ihan normaali ja luonnollinen, koska puhe ja kuulo tietous ei kata puoletkaan olemassaolosta. Mutta entä ajallisesti?

Tähän menneessä oppinut elämästä toisia totuuksia.
En viiti kysellä jokainen sekuntti yksinkertaisia asioita siis varmentaa, että OVATKO ASIAT TODELLAKIN NIIN.

Erehdyn.
Kannan sisälläni oikeina pitämiäni vastauksia, miten maailmaan asiat ovat ja yritän soveltaa päätelmäni käytäntöön, että toimisivatko ne mutta...

Erehdyn.
Kysyn lähteeltä vihdoin miten asiat ovat ja häkeellyn kun asiat eivät ole todellisuudessa sillä tavoin kuin tulkitsin niitä katselleessani silmillä ja miettiessäni päässä miten asiat ovat. Tulkintavirhe.

Elämässä tulkintavirheet eivät poistu ja ajoittain niiden määrä kasvaa ja alkaa ärsyttää kovastikin.

Palataan alkuun, että pitää joka kertaa kysyä itsestään selvyyksien perään.
- mikä sää on tänään
- paljonko kello on
- missä sijaitsee...
- mikä bussi kulkee...
- paljonko sisaruksia hänellä on
- onko lapsia, naimisissa, sinkku, tyttö, poika