Lingvistiikka: Ä, Ö, Tavutus ?

Anonyymi

Kun Suomi24:llä ei valitettavasti ole erikseen keskustelualuetta "Lingvistiikka", niin menköön "Yleistä tieteestä" alle sitten:

Kun imuroidaan internet -palvelimelta tekstiä, niin valitettavasti joskus Ä ja Ö ovat korvautuneet "sotkulla", eli korvausmerkillä.

Jos tuotan automaattisesti tuolla tavalla pilalle menneestä tekstistä 2 eri versiota:

versiossa 1 kaikki korvausmerkit korvataan Ä:llä, ja


versiossa 2 kaikki korvausmerkit korvataan Ö:llä.


Seuraavaksi sovelletaan suomen kielen tavutusalgoritmiä.

Löytyyköhän jostain lista kaikista suomen kielen tavuista ?

Sen avulla voisi eliminoida tapaukset, joissa on kelvottomia tavuja.

Tuolla tavalla saisi suurimman osan "kadonneista" Ä ja Ö -kirjaimista oikein.

Ongelmaksi jäisivät vain sellaiset sanat, joissa on samassa sanassa sekä Ä että Ö, ja näihin voi olla vaikea keksiä automaattista ratkaisua, vaan menee väkisin manuaaliseksi editoinniksi.

Lainaan tähän esimerkiksi kirjoituksen joulukuulta 2013:


Jouni Paakkinen
lukematon,
26.12.2013 klo 21.53.02
vastaanottaja
Oma ISP (DNA) lopetti jo jokunen aika sitten, ensin omansa ja sitten
alihankintanakin k�ytt�m�ns� nyyssipalvelimen.

Tauon j�lkeen palasin t�nne juuri Skrollin (2013.4) Usenet-jutun
kannustamana, news.aioe.org tuntuu toimivan ihan jees.

Mutta joo, hiljaista on ja hiljaisemmaksi menee. :(

Jouni

Tuossa esimerkkiviestissä riittää, kun kaikki "�" -merkit korvataan "ä" -kirjaimella.

Mutta teoreettisesti osa voisi olla myös "ö" -kirjaimella korvattavia, vaikka juuri tässä viestissä ei tällaisia olekaan,

Tavoitteena siis kehittää automatiikkaa restoroimaan ä ja ö -kirjaimet kohdalleen tekstissä, joita tietotekniikka (siis huonosti koodatut ohjelmistot) ovat pahoinpidelleet.

1

179

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      em. Jouni Paakkisen viesti on lainattu täältä:

      https://groups.google.com/g/sfnet.viestinta.nyyssit/c/yn3VkYbLopU?pli=1

      lainatun viestin aikaleima: 26.12.2013 klo 21.53.02

      Lainaustiedot mainitaan, koska muuten pelkään, että viesti saatetaan sensuroida sen sisältämän henkilötiedon (etu- ja sukunimi) takia.

      Lainauksen syy: esimerkki viestistä, jota tietotekniikka on pahoinpidellyt siten, että ä ja ö -kirjaimet ovat vääristyneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1342
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1005
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      706
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      19
      526
    Aihe