Maapallo on melkein aina jäässä riippumatta ihmisestä.

En ota kantaa siihen mitä ihmisen vaikutus on ilmastoon, MUTTA jos maapallon aikana on ollut n.15-20 jääkautta kestoltaan noin 100 000 000 -200 000 000 vuotta ja lämpimät jaksot vain aivastus siinä välissä niin uskon ettei ihmisen vaikutus ole niin merkittävä kuin haluamme luulla.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vaikutat jonkin sortin denialistilta.

Äänestä

20 x 200 000 = 4 000 000 vuotta.
Maan ikä on 4500 000 000 vuotta.

Sinulla on suhteet pahasti sekaisin "aivastuksinesi". Toiseksi on aivan sama, mitä sinä luulet. Tietotasosi tuntuu olevan melko heikoissa kantimissa.

Äänestä

Tältä asia todellakin näyttää jos tarkasteluväliksi otetaan riittävän pitkä jolla tapahtumia arvioidaan.
Maapallon historiassa tapahtuneiden ilmiöiden mittakaavakin on aivan toinen kuin se mistä nyt ollaan tekemssä ilmastohätätilaa.
Ihmiskunnan aikakausi on vain pieni vaihe ja sen keston aikaa on aivan turhaa verrata maapallon jaksoihin jotka säätelevät olosuhteita.
Vaikkapa Milankovićin jaksojen kokonaisvaikutus pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa mantereisia alueita on paljon, ja jäätiköillä on parhaat edellytykset muodostua ja tuhoutua. Jaksot vaikuttavat kuitenkin myös sademääriin ja haihduntaan, missä valtamerillä on iso rooli.
Alarmistien halu määräillä on asioiden oikeissa mittasuhteissa vailla mitään perusteita.

Äänestä
  • Perusteet ovat erittäin vahvat. Nykyinen lämpeneminen on nopeampaa kuin koskaan ennen, eikä taustalta ole kymmenien vuosien tutkimusten jälkeenkään löytynyt muuta syytä kuin ihmisen ilmaan tuprutteleva fossiilinen hiili. Se mikä ennen tapauhti tuhansien vuosien skaalalla luonnollisissa prosesseissa, tapahtuu nyt kymmenissä vuosissa tai korkeintaan parissa sadassa vuodessa.

    Aloituksen tekijällä on mittasuhteet pahasti pielessä, kuten jo toisessa kommentissa todettiin.

    Äänestä

Maapallo ei ole edes ollut aian olemassa. Ja se tuhoutuu asuinkelvottomaksi jo miljoonan vuosituhannen kuluttua (auringon muutosten takia).

Joten mitä väliä, antaa palaa, jooko.

Äänestä

Käyttäytymisen perusteella karvaton apina ei ole merimetsoa fiksumpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En ota kantaa siihen mitä ihmisen vaikutus on ilmastoon, MUTTA jos maapallon aikana on ollut n.15-20 jääkautta kestoltaan noin 100 000 000 -200 000 000 vuotta ja lämpimät jaksot vain aivastus siinä välissä niin uskon ettei ihmisen vaikutus ole niin merkittävä kuin haluamme luulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu