Onko lämpenemisen torjuntaa mahdollista enää pysäyttää

Globaalia lämpenemistä ei ole mahdollista enää pysäyttää. Se loppuu aikanaan, kun fossiilipolttoaineet loppuvat. Mutta onko sinänsä turhaa lämpenemisen torjuntahössötystä mahdollista enää pysäyttää esimerkiksi täällä Suomessa.
29<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Epämiellyttävä totuus on, että lämpenemisen torjunta fossiilipolttoaineiden käyttöä hidastelemalla lämpenemistä perusteena käyttäen on turhaa puuhastelua.

Muista syistä fossiilipolttoaineiden säästeliäs käyttö voi olla hyvinkin perusteltua.

Äänestä

Kun parvi on riittävän suuri ja se on lähtenyt johonkin suuntaan, niin suunnan kääntäminen on hyvin vaikeaa. Lämpenemisen torjunta on tullut jäädäkseen kehittyneisiin yhteiskuntiin, vaikka siitä ei olekaan hyötyä lämpenemisen kannalta.

Äänestä

Jokainen tajuaa, että fossiilipolttoainet eivät jää polttamatta. Lämpeneminen riippuu poltetun tavaran määrästä. Polttamisnopeudessa pihtailulla on vain vähäinen vaikutus ja lopputuloksen kannalta ei vaikutusta ole.

Äänestä
  • Paikallisella pihtailulla ei ole mitään vaikutusta, jos/kun muualla polttaminen lisääntyy. Eihän kehittyvien maiden väestöltä voida kieltää pyrkimystä parempaan elintasoon.

    Äänestä

  • Juuri äkettäin YK vahvisti, että merkkejä globaalien päästöjen vähenemisestä ei ole.

    Äänestä

Vaikkapa Suomen kunnianhimoisten tavoitteiden aiheuttamien kustannusten maksajien on syytä tiedostaa asioiden todellinen laita.

Äänestä
  • Mutta on niitäkin, jotka eivät halua totuutta edes kuulla. Näin se on uskovaistenkin kohdalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta on niitäkin, jotka eivät halua totuutta edes kuulla. Näin se on uskovaistenkin kohdalla.

    Päästökompensatioaneiden ostaminen lentolipun yhteydessä saattaa viilentää kaukomaille suuntavan lomalaisen ahdistusta, mutta ilmaston lämpenemiseen sillä ei ole vaikutusta.

    Äänestä

Verorahoilla tapahtuvaan lämpenemisen torjuntaan tarvitaan tulosvastuu. Hallituksen tulee osoittaa selkeästi, mitä kerätyillä lisäveroilla ja -maksuilla on saatu aikaan ja mitä niillä saadaan aikaan tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Ei riitä, että vain todetaan, että on taas käytetty miljardeja "hyvää tarkoittavaan toimintaan".

    Äänestä

  • Kun+pikkuinen+Suomi+vähentää+kunnianhimoisesti+100+%,+niin+globaali+vaikutus+on+1.5+promillea.+Todellisuudessa+ei+sitäkään,+kun+säästyneet+fossiilipolttoaineet+polttaa+joku+muu+omaa+elintasoaan+kohottaakseen.

    Äänestä

"Onko lämpenemisen torjuntaa mahdollista enää pysäyttää" 😁

Ei kai kukaan halua pysäyttää lämpenemisen TORJUNTAA! Lämpeneminen pitäisi pysäyttää, ei sen torjuntaa. Otsikkosi tuo mieleen Marion Rungin iskelmän 70-luvulta. Hän lauloi: "Kosketuksen puutetta mikään ei voi korvata."

Ihmiskunta tekee hidasta itsemurhaa, mutta jonkin verran porukkaa jää kuitenkin henkiin kitumaan surkeissa olosuhteissa. Niistä on nähty vasta vähäistä esimakua. Kunhan lämmin vesi sulattaa tarpeeksi Grönlannin jäätikön alustaa, jäätikkö liukuu yhdessä hujauksessa Atlanttiin ja nostaa muutaman kymmenen metrin korkuiset tsunamit ympäri maapalloa.

Äänestä
  • Onko mahdollista lopettaa ilmastonlämpenemisen torjunnaksi kutsuttu huuhaa, hörhöily ja uskonnollinen huijaus?

    Äänestä

Öljyn riittävyys on ilmastonmuutosta suurempi ongelma. Ihmiskunnan kulutusjuhlat päättyvät öljyn loppumiseen jo tällä vuosisadalla. Öljyn kulutusta ei voi vähentää, sillä ihmisten määrä kasvaa. Siirrymme kivikauteen nopeammin kuin uskommekaan.

Äänestä
  • Öljyä pystytään tuottamaan lisää niin kauan kuin Aurinko valaisee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Öljyä pystytään tuottamaan lisää niin kauan kuin Aurinko valaisee.

    Totta. Kyse on vain hinnasta.

    Äänestä

Lämpenemisen torjunta voidaan pysäyttää, kun Suomi lakkaa rahan lapioimisen maailmanlaajuiseen ilmastohumppaan!

Äänestä
  • Ei siitä torjunnasta ole ollut mitään hyötyä, kaikki tähän saakka tehty on ollut "riittämätöntä"...

    Äänestä

Vain maan poveen ikiajoiksi jätetty fossiilipolttoaine ei aiheuta lämpenemistä. Kun tämän yksinkertaisen totuuden pitää mielessä, niin osaa suhtautua asioihin realistisemmin.

Äänestä
  • Kun vielä tajuaa sen, että fossiilisten polttoaineiden käyttö aiheuttaa lämpenemistä ainoastaan alarmistin aivoissa, niin osaa suhtautua asioihin realistisemmin.

    Äänestä

Voitte olla aivan täysin varmoja, ettei hiidioksidin määrällä pysäytetä ilmaston lämpenemistä. Pakkaset ovat tulossa ja kylmä talvi.
Hilidioksilla saadaan kasvit kasvamaan, jos vaan on lämmintä.
Sensijaan hapen puuttuminen, lopettaisi ilmastonvouhottajat.

Äänestä

Sauli Niinistö, on puhunut ilmastosta, ilmeisesti hiilidioksitista, oliskohan sitä liikaa.
YK:ssa lentokoneellahan meni varmaan. Nykyään on tietokone yhteydet, voisi olla matkustamatta.

Äänestä
  • Kysehän on vain siitä, että kenellä on oikeudet polttaa fossiilipolttoaineita. Toisilla on paremmat oikeudet kuin toisilla. Kaikki kuitenkin poltetaan, ennemmin tai hieman myöhemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysehän on vain siitä, että kenellä on oikeudet polttaa fossiilipolttoaineita. Toisilla on paremmat oikeudet kuin toisilla. Kaikki kuitenkin poltetaan, ennemmin tai hieman myöhemmin.

    Se saa polttaa jolla on eniten rahaa maksaa ilmastojumalalle.

    Äänestä

Pää pensaaseen on kyllä toimiva defenssi ahdistavia faktoja vastaan. Valitettavasti ne faktat eivät siitä mihinkään muutu, vaikka sinä ne kiellät. Onneksi päättäjät eivät ole kaltaisiasi pelkureita.

Äänestä
  • Mikä fakta nyt on kielletty.

    Äänestä

  • Tyyppikommentti henliköltä, jonka kapasiteetti ei riitä ajatella asiaa loppuun asti. Samaa tasoa ovat meidän päättäjät - valitettavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä fakta nyt on kielletty.

    Yhtäkään faktaa ei ole kielletty, mutta jollakin on pakottava tarve päästä haukumaan "denuja". Siitä saa voimia ja se auttaa jaksamaan arjessa.

    Äänestä

Kysymyksen otsikkoon vastaus on kyllä. Kaikki ilmastohihhulit ovat laitettava lukkojen taakse tai vietävä Etelä- tai Grönlannin keskelle odottamaan sitä ilmaston lämpenemistä. Kevyempi vaihtoehto voisi olla ympärivuotinen teltta-asuminen Itä-Suomessa susirajalla, kun täällä on ilmasto niin palbon lämmennyt. Pois joka tapauksessa ihmisten ilmoilta vaikeuttamasta normaaliarkea idioottimaisilla vaatimuksillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Globaalia lämpenemistä ei ole mahdollista enää pysäyttää. Se loppuu aikanaan, kun fossiilipolttoaineet loppuvat. Mutta onko sinänsä turhaa lämpenemisen torjuntahössötystä mahdollista enää pysäyttää esimerkiksi täällä Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu