Suomi rahoittamaan muiden päästöjä

-EU-komissio ehdottaa, että päästökaupasta saatavia tuloja ohjattaisiin EU:n uuteen sosiaalirahastoon, jolla on tarkoitus vähentää päästökauppajärjestelmän aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia etenkin pienituloisiin kansalaisiin, mikroyrityksiin sekä liikenteen käyttäjiin.

-Nettomaksu Suomelle olisi siis noin 840 miljoonaa euroa.

Tällaista on moderni anekauppa.
11<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Italia on köyhä, mutta ihmiset rikkaita. Suomi on rikas, mutta ihmiset köyhiä. Suomi näyttää sitä rikkaammalta, mitä enemmän sataa lunta. Lumen tulo nostaa BKT:tä, jolla rikkautta mitataan EU-piireissä.

Etelän vetelät eivät maksa juuri veroja. Harmaa talous rehottaa. BKT näyttää pientä lukua. Suomessa on toisin. Sitten ylpeillään komeilla BKT-luvuilla ja päästään nettomaksajien porukkaan.

1Äänestä
  • Suomessa korkea verotus ja euromaista heikoin ostovoima tuloista....

    1Äänestä

-Komission esityksen mukaan päästökauppaa laajennetaan tieliikenteeseen sekä rakennusten lämmitykseen, ja EU:n nykyistä päästökauppajärjestelmää tiukennettaisiin.

Äänestä

Ilmastovouhotus käy erityisen kalliiksi juuri Suomelle

840 miljoonaa vuosimaksu ja lisää pyytämättä jo ennestään Euroopan tiukemmin päästä leikkaus ja hiilinieluvaatimusten päälle.hulluduomk lähti vielä keuliimaan lupaamalla täyttää hiilineuraaliuden 15 vuotta etuajassa..

1Äänestä

Sosiaalirahastosta suurin saaja olisi Puola, joka saisi rahaston varoista 17,6 prosenttia eli 12,7 miljardia euroa.

Toiseksi suurimmat saajat olisivat Ranska (11,2 prosenttia eli 8,1 miljardia euroa), Italia (10,81 prosenttia eli 7,8 miljardia euroa) sekä Espanja (10,53 prosenttia eli 7,6 miljardia euroa).

Samat maat Kullas joita juuri Elvytysrahaston kauppasi....korkean verotuksen maista tulonsiirtoja matalan verotuksen maihin .

1Äänestä

Suomessa on etelä Eurooppaa kylmempi ilmasto ja syrjäinen sijainti jossa pitkät välimatkat..

Tästä lähtökohdista EU laittaa vielä Suomelle miljardiluokan vuosittaiset tulonsiirrot etelä Eurooppaan nyt jo kaikkien muiden tulonsiirtojrn ja elvytyspakettien päälle..

Espanja,italia,ranska...entisiä siitomaaisäntämaita jotka riisti siirtomaitaan..nyt sama tapahtuu EUssa ja Suomi on samassa kolonoalismissa tilanteessa jossa meitä riistetään varoja pönkityämään siirtomasisäntien taloutta

1Äänestä

Hallitustytöt varmaan täpinöissään ja käyvät kuumina iltaleikkikoulussa. Tuskin siellä tajutaan miljardin ja miljoonan eroa. Tärkeintä, että päästään pelastamaan maailmaa.

Äänestä

Vihreät taputtaa likaisia käsiään ..taas saadaan rahat pois Suomesta saastuttamasta.

Onhan ne suomen rahat parempi käyttää etelä Euroopan ilmadyotoimiin vaikka sinne määrättiin paljon lievrmmät ilmastoleikksus toimet kuin Suomeen.

Tällä toimilla tuplataa n suomen ilmastolaskut.

Äänestä

Lisää tulonsiirtoja saattaa olla vielä luvassa....yllätys yllätys samoille maille tästä maakaasu ja sähköhinta asioista jos näiden valtioiden vaatimukset EUn yhteisistä maakaasu varastoista ja hinnan tasauksista menee läpi..

Suomesta tulisi tässäkin suuri nettomaksaja..

1Äänestä

Nyt kyllä huomaa että EUssa italia ja Ranska vetää vankkureita.

1Äänestä

Luther muuten vastusti anekauppaa juuri siksi, että se köyhdytti Saksaa Kirkkovaltion hyväksi.

Eli sinne se raha meni silloinkin.

Olemme niin syntiset...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

-EU-komissio ehdottaa, että päästökaupasta saatavia tuloja ohjattaisiin EU:n uuteen sosiaalirahastoon, jolla on tarkoitus vähentää päästökauppajärjestelmän aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia etenkin pienituloisiin kansalaisiin, mikroyrityksiin sekä liikenteen käyttäjiin.

-Nettomaksu Suomelle olisi siis noin 840 miljoonaa euroa.

Tällaista on moderni anekauppa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu