" Salakuljettaja" häntä haastatellaan muka Puolanrajan tapahtumista, yritti varmaan esityksellään Suomen kesäteatteriin. Oikeat salakuljettaja ovat pois mediasta, varsinkin nyt, kun 7000 katkeraa uhria on Valkovenäjän halleissa. He ovat henkensäkaupalla kadoksissa, ei Ylen haastatteluissa. Luka on varmaankin myös tappolistalla, työstään maksetaan varmaan palkkakin.
Ylen Kuronen haastatteli salakuljettajaa Irakissa. Naurettavaa.
Anonyymi
24<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Hyvä, että todellinen tilanne näytetään, kyse on bisneksestä. Salakuljettajat kokeilevat eri reittejä ja Valko-Venäjän kautta kulkeva on nyt suljettu.
Välimeren yli tulee joka päivä enemmän porukkaa kuin Puolan rajalla oli, mutta se ei ole uutinen. Tärkeämpää on kinastelu EU:n itäisten rajanaapurien kanssa.
Ok, mutta eihän kukaan voi olla niin idiootti, että edes kuvittelisi oikeiden salakuljettajien antavan haastatteluja. Nämä tiedot saa yhdellä puhelulla rajalle.
Miksei voisi antaa haastattelua? Kyseessä on iso bisnes ja johtohenkilöt toimivat lähtömaissa. Kyse on parempaa elämää etsivien varakkaita rahastavasta liiketoiminnasta eikä missään nimessä pakolaisuudesta. Siirtolaisten välietappimaiden johtajien asema on vain sivustakatsojan rooli.
Kuronen varmaan haastattelee seuraavaksi huumekontin reunalla huumeiden salakuljettajaa, tässä kontti, määränpää eteläsatama ja rekanrekkarin voi myös kuvata, tulossa ollaan.
On kuitenkin muistettava, että Suomen lain mukaan kyse on törkeästä rikoksesta, mistä tuomitaan vankeutta 6 kk - 6 vuotta. Rikollisen esiintyminen Ylen uutislähetyksessä on moraalitonta.
Etenkin nato maiden., sale luvannut putinille ettei suomi liity natoon, ja itäraja on siksi tiiviisti tukittu.
Jos on sekin rikollisten esiintyminen on Ylen lähetyksessä moraalitonta mutta taatusti tuo ihmisten salakuljetus on moraalitonta suuremmin määrin, miksi tässäkin mediaa laitetaan syylliseksi , vai onko moraali parempaa kun kukaan ei tiedä mitään.
OLet väärässä:HAASTATELIJA joka sen teki ja YLE
YLE ei moraalia.Ennenkin nyyhkyjuttuja joilla koitetaan saada sympatit viherkommareille
Kyllä YLEn ja Helsingon Sanomien toimittajat ovat uskoneet että heille on puhuttu totta salakuljetuksesta.
HS väittää kaikkien tietojen olevav varmistettu.
Partaukkojen puheisiin voi tunnetusti luottaa.
Tirauttivatko pienet kyynelvanat poskille?
Tottakai.ollaan niin insinöööööörejä ja mailmanparantajia kuten Oulun raiskaajat
Paljonko Kuronen joutui latomaan Ylen rahoja tuohon haastatteluun?
Mikäs Lukashenkan pikku vasikka siellä aloituksen on tehnyt. Tuo diktaattorihan on kaikkeen syypää, väärensi vielä presidentinvaalien tuloksenkin.
Mina persu usko lukusenko koska Putin.
Äitii pyyhkimään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99923203
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16889153/vttvn-ja-krpn-olisi-pitanyt-tutkia-vvmn-hetemaen-varojenkaytot-bf-yhteyksineen
Veroparatiisi-sotabisneksiä, EK-äärioikeisto-Yle:n Kuronenkin, on laitettu sinne, huippupalkalla mainostamaan.
"mutta taatusti tuo ihmisten salakuljetus on moraalitonta suuremmin määrin"
Milloin ihmisten kuljetus on muuttunut kielletyksi?
Eikö se osoita korkeaa moraalia. Natsi saksassakin moni varmaan salakuljetti juutalaisia turvaan salaa?
Aatu oli varmaan sitä mieltä että nuo ihmissalakuljettajat toimi moraalittomasti ja väärin.
Milloin ihmisten kuljetus on muuttunut kielletyksi ? Punikki on asioista täysin tietämätön.
Suomessa tällainen on tapahtunut 9.7.2004 jolloin Eduskunta on säätänyt rangaistavaksi törkeän laittoman maahantulon järjestämisen.
Siihen syyllistyy henkilö, joka tuo, tai yrittää tuoda Suomeen, tai Suomen kautta muuhun maahan ulkomaalaisen, jolla ei ole maahantuloon vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia, oleskelulupaa, tai matkustusasiakirjaan rinnastettavaa muuta asiakirjaa.
Rangaistus on vankeutta 6 kk - 6 vuotta.
https://www.dw.com/en/the-russian-oligarchs-of-the-fincen-files/a-55062675
Enää ei eletä natsisaksan aikaa, nykyisellä ihmissalakuljetuksella, on täysin eri motiivit, raha.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16791164/ei-voi-vieda-kiinaan-ja-venajalle-sita-mika-ei-ensin-toteudu-kotimaassa-eli-aitoa-demokratiaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16220883/kiina-heilastelee-aarioikeiston-kanssa---ihmisoikeudet-vaarassa-suomessakin
Se nyt ei vaan ole oikein, että oman kansan vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita, pidetään eläimiäkin huonommassa asemassa oikeusturvattomina, että veroparatiisiyrityksille voidaan tuoda, ulkomaista halpatyövoimaa rasismikortilla ja kustantaa heille ökyolot, oman kansan köyhyyteen pakotettuihin verrattuna.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16699215/petosperskokke-antoivat-kelan-14a-tuista-ulkomaiselle-halpatyovoimalle
EK-Yle:n Kuronen, mainostaa siis äärioikeiston veroparatiisiyrityksien, yritystukipummaukseen ulkomaisen halpatyövoiman tuontia. Haastateltavilla on yleensä joku yliopistio-koulutus, todisteita siitä ei tosin ole ja minkähänlainen yliopisto mahtaa Irakin epädemokratiassa olla....
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16705592/salaa-valmisteltu-ohituskaista-suomen-kansalaisuuteen-veroparatiisirikkaille
PetosKalmaKokPersRkpjne, ovat veroparatiisi-kauppakamarin tiedotteen mukaan, suunnittelemassa maahanmuuton NELINKERTAISTAMISTA, ulkomaisen halpatyövoiman tuonnin tavoitteella, veroparatiisiyrityksien yritystukipummaukseen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16911639/petosperskok-suunnittelevat-massiivista-maahanmuuton-lisaamista-ulkomaista-halpatyovoimaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16913649/petoskokpers-konkurssi-1-200-000tta-ulkomaalaisen-halpatyovoimaksi-tuonti
Suomen rajat lennähtävät apposen auki ja hirvittävä vyöry maahanmuuttoa, olisi tiedossa, jos joku vieläkään ei ole herännyt todellisuuteen, ja ymmärtänyt, että rasismikortin nöyristelemisellä, sitä ulkomaista halpatyövoimaa tuodaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17202745/ek-ylen-aarioikeistoradikalismi-selkea-uhka-demokratialle
Veroparatiisihävittäjien suoramainontaa, ym äärioikeistoradikalismia, ollut tämäkin vkl EK-Yle:ssä.