Siksi tieteen kehityksen on jatkuttava ja oltava nopeaa. Ei tiedetä milloin seuraava tappaja-asteroidi törmää Maahan, mutta se tiedetään varmasti, ettei nykyisellä teknologisen kehityksen tasolla pystytä torjumaan sellaista törmäystä. Samoin ilmastonmuutos ja ympäristökriisi ovat torjuttavissa tieteen keinoin paremmin kuin muuten. Saastuttava teknologia jatkaa voittokulkuaan kunnes jotain parempaa saadaan tilalle. Lopulta ei voi myöskään aliarvioida niitä valtavia haasteita, joita ihmiskunnalla on edessään kaukana tulevaisuudessa, jolloin Aurinko muuttuu punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee Maan. Myös Mars muuttuu aikanaan asuinkelvottomaksi viimeistään, kun Aurinko lopulta sammuu. Ihmiskunnan viimeinen tehtävä on ajelehtiä kylmässä avaruudessa elinkelpoisia planeettoja etsimässä ja on kyettävä asuttamaan nämä planeetat. Mitä nopeammin tiede kehittyy, sitä varmemmin olemme valmiit kohtaamaan nämä haasteet, kun se viimein on ajankohtaista.
Tiede on ihmiskunnan selviytymisen edellytys
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.