Koska olet viimeeksi juhlinut

Anonyymi

Ja bilettänyt kunnolla ja ollut aivan juovuksissa eli kunnon biletystä tanssinutkin

31

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joskus nuoruudessa, eli en muista.

      • Anonyymi

        Eikö olis syytä lähteä joraamaan ja vetämään lätty täyteen ja bilettää kunnolla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olis syytä lähteä joraamaan ja vetämään lätty täyteen ja bilettää kunnolla

        Ei ole syytä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olis syytä lähteä joraamaan ja vetämään lätty täyteen ja bilettää kunnolla

        Ompa kummallisen kuivaa nuivaa porukkaa. Taitavat olla jo toinen jalka haudassa. Ymmärrän tietysti, että korona-aikana ei ole juurikaan bilettänyt, mutta että muuten.

        Itse olin baarissa juuri ennen koronaa, en tosin umpijuovuksissa, mutta kohtuullisessa hutikassa kuitenkin. Tanssin livemusiikin tahdissa ja viereen liimaantui hyvännäköinen nainenkin, jonka kanssa ilta jatkui kiihkeiden suudelmien ja hyväilyjen kera.


    • Se oli vuonna 2003. Olin umpi tuiterissa ja kaatusin fillarillakin sillä reissulla. Farkut vähän kärsi, minä en.

      • Olin vast'ikään ryhtynyt sinkuksi ja löhdin ystävättären kanssa riekkumaan.


    • Anonyymi

      2/2009.

      L.

    • Anonyymi

      Hyvä mielikuvitus on hyvät bileet päänsisällä!🤭

      • Anonyymi

        Täällähän sellaisia irrottelijoita piisaa


    • Anonyymi

      vappuna 2013

    • Anonyymi

      30 vuotta sitten

    • Anonyymi

      40 vuotta on aikaa

    • Anonyymi

      1980 luvulla tapahtui

    • Anonyymi

      Yli 10 vuotta.

    • Anonyymi

      Ibizalla 2000-luvun alussa.

    • Anonyymi

      Juokaa viinaa ja menkää baariin. Siellä naiset odottaa miesten alotteita.

      T viinamies

      • Anonyymi

        Mitä aloitteita? Niitä tehdään vain täysistunnossa.


    • Anonyymi

      En mä muista..

      Ei mulla ollu koskoon kivvoo viimekskään mä vain aina kaipoon jotain älykkäämpää.

      Ei sitä silleen oo mutta puhunpahan suuni puhtaaks joka kerta .

      Hirveesti tulvii puhetta ,ei silti rinnalla kulkijjoo.

      Kun se pittee olla mummo,

      • Anonyymi

        Ehkä se ongelma on juuri siinä, että sitä puhetta tulvii.


    • Anonyymi

      Tanssinut olen tänävuonna (keikka), mutta juovuksissa en ollut. Join aika kohtuudella. Edellisellä keikalla 2v sitten olin juonut enemmän, mutta en sitäkään voi kutsua juovuksissa olemiseksi.

      Olen ollut juovuksissa (5-6 alkoholiannoksesta 😂) noin 10-11v sitten. En siksi, että joisin kohtuuttomasti, vaan koska en ollut 5 vuoteen juonut mitään ja tottumattomuus teki tepposet. Sitä edellinen kertaa menee 25-30v päähän.

    • Anonyymi

      Melkein parikymmentä vuotta sitten viimeksi käynyt missään. Opiskeluaikoina tuli porukan kans kierrettyä baareja läpi, ei mitään överikännejä tullut vedettyä, mitä nyt paljon aiemmin toisella paikkakunnalla tuli otettua kunnolla, mutt onpahan jotain hauskaa ollut, vieläkin ihmettelen ett miten pystyin pyörääkin ajamaan kaveri kyydissä ilman etten kaatunut, siksakkia tuli vedettyä koko pyörätien leveydeltä😂😂. Seuraavana päivänä koulussa jessuksenmoinen jysäri päällä😂😂

    • Anonyymi

      Eilen tanssin munasillani taloyhtiön pihalla. Siihen tuli joku ämmä valittamaan, mutta mä murskasin se pään. Poliisit tuli paikalle niin murskasin niidenkin pään ja raiskasin poliisikoiran. Sen jälkeen soin sen pään, raakana tietenkin.

      Tämän jälkeen ajoin sen poliisiauton täysillä puuhun ja potkin sitä ruttukasaa enemmän läjään.

      Nyt on lievä morkkis, mutta eihän se mitään haittaa. Eihän?

    • Anonyymi

      Pikkujouluissa ja olin ihan yksin. Ei välittänyt osallistua kuin hengessä. Helkutin hyvät bileet oli kun itse järjestin

      • Anonyymi

        Onnea talven synkimpään aikaan. Kristitythän raiskaamalla ja tappamalla tuhosivat meidän alkuperäisen ja oikean uskonnon. Keksivät ovelasti valehdella itämaisen pakolais Jeesuksenkin syntymäpäiväksi joulua, joka alunperin oli oikean uskontomme juhla.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_muinaisusko


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea talven synkimpään aikaan. Kristitythän raiskaamalla ja tappamalla tuhosivat meidän alkuperäisen ja oikean uskonnon. Keksivät ovelasti valehdella itämaisen pakolais Jeesuksenkin syntymäpäiväksi joulua, joka alunperin oli oikean uskontomme juhla.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_muinaisusko

        Islam on suomen virallinen uskonto ja allah on ainoa oikea jumala


    • Taisi olla vuonna 2017. Silloin vielä oli askel kevyt ja mieli hulvaton. Tarttis varmaan taas käydä jossain.

    • Juu, tuli heiluttua viime lauantaina. Olin hotlalla vasta puoli kuusi aamulla. Kunnon biletyskännit ja jorausta niin että melkein ratkesin.

      Sitä edellistä kertaa en edes muista. Ensimmäinen kerta radalla sinkkuna naismuistiin. Teki ihan hyvää, muistin miksi en nauti yökerhoista.

      • "Kunnon biletyskännit ja jorausta niin että melkein ratkesin."

        Spagaati ei ole mun juttu, mutta mun joraus on sellaista free jazzia, missä itse päätän missä tahti kulkee.


      • Anonyymi

        Eli tykkäät tanssia tangoa foksia valssia ym normaalia tanssia jossa saa luvan kanssa koskettaa ja olla kiinni miehessä


      • Carl-Gustaf kirjoitti:

        "Kunnon biletyskännit ja jorausta niin että melkein ratkesin."

        Spagaati ei ole mun juttu, mutta mun joraus on sellaista free jazzia, missä itse päätän missä tahti kulkee.

        Minä riekun oikeastaan rytmissä kuin rytmissä.. heh. Spagaati ei taivu minultakaan, mutta hytkyminen ja hyppiminen sekä persauksen keinuttelu sujuu ihan.. no kohtalaisesti näin vanhaksi ämmäksi. Tosin huomasin olevani pahasti ruosteessa. Nooh.. huomenna on bileet taas. Pääsee joraamaan livemusiikin tahtiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli tykkäät tanssia tangoa foksia valssia ym normaalia tanssia jossa saa luvan kanssa koskettaa ja olla kiinni miehessä

        Kyll,kyll. Erittäin mielelläni olen kiinni miehessä kun tanssin. Joskus jopa naisessa...
        Tätä uudempaa musaa voi hyvin tanssahdella käsikkäin. Perinteisempiä askelia en juurikaan taida.. riittää että mies osaa viedä, niin minä osaan seurata.. ainakin suurimman osan aikaa.
        Tanssin kyllä mielelläni yksinkin, eikä tyhjä lava peloita minua. Osaan ottaa lavan haltuun, jos näin asian voi ilmaista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2937
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2789
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2313
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1763
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1679
    6. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1556
    7. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1546
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1225
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1216
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1050
    Aihe