USA:n lääkeviranomaiset: Pfizerin COVID-rokotteen kliinisten tietojen julkaiseminen vie 75 vuotta
Julkaistu 09.12.2021 17:08, 698 lukukertaa
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on pidentänyt aikaa, joka kuluu sen mukaan Pfizerin COVID-19-rokotteen kliinisten tietojen julkistamiseen. FDA sanoo nyt, että tietojen julkaiseminen kestää 75 vuotta.
Käsiteltyään 12 000 sivua rokotteen hyväksymisprosessista kahden kuukauden aikana, virasto sanoo pystyvänsä julkaisemaan vain 500 sivua kuukaudessa. Koska on jo todettu, että täydellisten tietojen julkaiseminen kestää 55 vuotta, arviota on nyt jatkettu kahdella vuosikymmenellä lisää.
Lakimiehet, jotka edustavat kansanterveys- ja lääketieteen ammattilaisiksi kutsuttua lääkäreiden ryhmää, ovat vaatineet tietää, että miksi FDA:lta kesti vain 108 päivää tutkia Pfizerin toimittamia mRNA-piikitysten asiakirjoja, mutta kestää 20 000 päivää ennen kuin samat asiakirjat julkistetaan.
FDA väittää, että sillä ei ole tarpeeksi resursseja nopeuttaakseen prosessia ja että enemmän ajan käyttäminen veisi resursseja pois muilta tiedon vapauslain mukaisilta FOIA-pyynnöiltä.
Asianajaja Aaron Siri kuvaili viraston käyttäytymistä ”dystooppiseksi” ja kyseenalaisti, että kuinka hallitus voisi rahoittaa Pfizeria miljardeilla, suojella niitä oikeusjutuksilta ja sitten kieltää amerikkalaisilta 451 000 asiakirjaa rokotuksista, jotka Joe Bidenin hallinto yrittää tehdä pakolliseksi.
Ottaen huomioon, että Pfizer työskentelee jo uusien rokotteiden ja loputtomien tehosterokotusten parissa taistellakseen taas seuraavaa varianttia ja sitten seuraavaa ns. pandemiaa vastaan, kaikki rokotetiedot eivät todennäköisesti ole saatavilla ennen kuin aurinko sammuu ja pyyhkii lopulta pois maapallon, minkä odotetaan tapahtuvan noin 10 miljardissa vuodessa, toteaa Infowars.
UMV-Lehti, 9.12.2021
USA:n lääkeviranomaiset:
Anonyymi
5
201
Vastaukset 5
- Anonyymi
Jaha taas tuomitun taparikollisen venäläisellä rahalla rahoitettua propagandaa. Miten typerä pitää olla, että edes lukee noita?
- Anonyymi
Syvässä psykoosissa näkee kaikenlaista - ja tuo on jotain tinnituksen ja korvamadon oire?
- Anonyymi
Julkaisee aineiston elektronisesti, kestää 1ms.
Kukaan järkevä ei usko tätä puppua.- Anonyymi
Jos ei muuta keksi, niin ..
- Anonyymi
Yhdysvaltojen terveysvirasto CDC vahvisti, että koronaviruksen Omicron-variantti ei ole aiheuttanut ainuttakaan kuolemantapausta Yhdysvalloissa, ja vain yksi Omicron-tartunnaksu luokiteltu henkilö on vaatinut sairaalahoitoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 47957
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19795- 117746
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t100712Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36633- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21564- 33543
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.70533- 36532
- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 46471
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7457