Paistopusseista paloja USA:ssa

Anonyymi

Paistokelmupussit ovat Yhdysvalloissa osoittautuneet monen paistin tuhoksi. Pussin sisälle muodostunut paine voi saada aikaan räjähdyksen ja pienoistulipalon.

Valmistajan mukaan syynä on käyttöohjeiden huono lukeminen. Karrelle palaneiden paistien paistajat puolestaan väittävät noudattaneensa ohjeita tarkkaan.

Pusseja valmistavan yhtiön mukaan pusseissa ei ole vikaa vaan niiden käyttäjissä. Yhtiön mukaan käyttäjien tottumattomuus, liika huolettomuus ja huono ohjeiden luku ovat syntipukkeja.

Suomessa ei paistokelmusta valmistettuja pusseja ole toistaiseksi markkinoilla. Englannissa ja Yhdysvalloissa ne ovat olleet käytössä jo muutaman vuoden.

Keväällä paistokelmua aletaan myydä meillä letkun muotoisena. Myöhemmin on tarkoitus alkaa valmistaa myös paistokelmupusseja.

10

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä Suomessa paistopusseja myydään. Itse en niitä käytä, kun en ole katsonut niitä tarpeelliseksi.

    • Anonyymi

      Jenkkien idioottimaisuus on kyllä vertaansa vailla.

    • Anonyymi

      Olihan niitä jo 70-luvulla joulukinkun paistoon, piti tehdä muistaakseni pieni reikä vai olikohan valmiina.

      • Anonyymi

        Kinkkua varten pitää olla kinkun mentävä reikä, ellei sitten kinkku ole kasvanut pussin sisällä?


      • Anonyymi

        On kinkkupusseja edelleenkin niille, jotka niitä haluavat käyttää. Tavallisia pienempiäkin paistopusseja on myynnissä. Yksi tuttavani käyttää paistopusseja. Minä en ole niiden käytöstä innostunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kinkkua varten pitää olla kinkun mentävä reikä, ellei sitten kinkku ole kasvanut pussin sisällä?

        Se on se iso reikä mistä kinkku laitetaan sisään, pieni reikä on sitä varten ettei tule painetta sisälle kun pussi suljetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on se iso reikä mistä kinkku laitetaan sisään, pieni reikä on sitä varten ettei tule painetta sisälle kun pussi suljetaan.

        Ei täällä kannata kirjoittaa sarkastisesti vaan olla tosikko, kaikki ei aina tajuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä kannata kirjoittaa sarkastisesti vaan olla tosikko, kaikki ei aina tajuu.

        Etkö tajunnut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö tajunnut?

        Tajusin kyllä, mutta tuo se on se iso reikä ei tajunnut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tajusin kyllä, mutta tuo se on se iso reikä ei tajunnut.

        Ajattelet siis että joku piti sinua niin tyhmänä ettet tajunnut mitä varten se iso reikä on?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1230
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      860
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      84
      693
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      668
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      656
    Aihe