Aikuistuminen

Aikuistumisen ensiaskeleet6 oba siinä kun elää ja oppii elämään ilman naiskave54ia ja ilman minään rahaa, siiä se rakkaus syntypi.

Riippuu mitä tarkoitat aikuistumisella. Kyllä mä aikuinen olen, aikuinen ja vastuullinen ihminen. Vaan, jos aikuisuudella tarkoitetaan sitä kuvitelmaa, joka esim. itselläni parikymppisenä aikuisuudesta oli, niin siitä olen jos kasvanut ohitse. Aion olla ihan oma höpsö ja pöhkö ja joskus varsin ärsyttäväkin lapsellinen oma itseni, niin pitkään kun pää toimii.

Mjoo. Aikuinen, mutten aikava.

Niin kai, en mitenkään vahvasti. Olen pyrkinyt säilyttämään lapsenmielisyyden.

- Sheena

Joskus 7v sitten työkaverit arvioivat henkistä ikääni, 75% päätyi lukemaan 15v. Ei ehkä edes imartelevaa. 😁 En kiukkua kuten teini, en ole tuuli viiri, mutta osaan olla eläväinen ja luova luonnnon lapsi. 😂

Jos tilanne vaatii olen perussovinnainen ja hyvin käyttäytyvä keski-ikäinen. 🙄Koen olevani aikuinen ja omien lasten mielestä olen aikuinen rasittavuuteen asti.

Tarpeeksi, että voin päättää omista asioistani ja kantaa vastuuta niistä asioista, joista vastuuta on, esim. laskujen maksu. Mutta jos aikuisuuteen kuuluu jatkuva kangistuneisiin kaavoihin mukautuminen tai se, ettei ole enää utelias asioiden suhteen, esim. ettei ole kiinnostunut eri asioista, niin sitten en taida olla niin aikuinen =)

Tosin täytyy myöntää, että joskus olen hieman kaavoihini kangistunut, koska katson esim. samoja elokuvia monta kertaa uudelleen (toki katson ja olen katsonut myös sellaisia, joita en ole ennen nähnyt) tai asioin niissä muutamassa samassa ruokakaupassa, jotka olen ihan hyviksi havainnut tai joihin on helppo mennä asioimaan (joskus saatan tehdä poikkeuksenkin ja S-kaupan tai Lidlin sijasta käynkin vaikka jossain K-kaupassa).

Mä vaan tallaan ristikan raittia kossupulloon sekoitan spraittia

Joku ylilääkärikin voisi joskus aikustuaa...

Kaupassa justiin oli kuin "by your command", jättimäinen ukkelile josdtai kkk:ltä vshvbimsdds 4et e

Kuin hullu ottsas siboy kuin lyä bentleystäkin saibot pihalle...

Mieleni on mitä tahansa 5-50 vuotiaan välillä. Itsekontrolli on kuitenkin niin raju, että harvoin ilmennän tätä nuorekasta puoltani kodin ulkopuolella.

Tässä lapsenmielisyydessä on se hyvä puoli, että näkee useissa ihmisissä heidän sisäisen lapsensa. Elämässä on muitakin leikkejä kuin nämä tylsät roolileikit.

Lapsuudesta suoraan vanhuuteen, aikuisuus taitaa jäädä väliin.
Aivovamma kai vaivaa jos on tuntenut olevansa ikinuori kunnes huomaisi olevansa jo vanha. Mihin ne vuodet ovatkaan vierineet, aika menee ja tikittää huimaa vauhtia.

AV

Mielestäni tälläisiä kysymyksiä kysyvät ne, jotka ovat vielä nuoria aikuisia joilla on liikaa aikaa pohtia tällaisia asioita.

En tarvitse aikuista ihmistä tuomaan turvaa, sen verran olen aikuinen, mutta muuten tavan kikkailija...

Osittain kyllä tai jopa erittäinkin, mutta tuo mieli alkaa olla olla liian laukkaavainen tähän ryppyiseen kuosiin 😁, papan täytyy jarrutella itseään kokoajan

Mua usein sanotaan lapselliseksi, enkä oikeestaan koe olevani aikuinen. Joskus saatan tehdä jotain äkkinäistä. esim. kiivetä nosturiin. Mutta kohta täytän 50 ja aattelin aikuistua. Ens keväänä aloitan avoimessa kasvatustieteen perusopinnot ja aattelin saada vielä aineopinnotkin suoritettua ennen kuin täytän 50. Ja sitten mä oonkin aikuisempi kuin te muut.

En jaksa lukea muiden vastauksia. vastaan vaan etten todellakaa tunne olevani, vaikka ikä niin edellyttäisi. Olen erittäin "lapsellinen" ja spontaani ihminen, joka näyttää tunteensa ja reaktionsa täysin peittelemättä. Siksi minusta kai tykätäänkin. :o

En edes halua olla aikuinen. Viiskymppinen nuorukainen.

Aikuinen alikolun välkkärillä hiekkalaattikolla koen olevani. Kaikkee sitä joutuukin..

Minä olen niin epäaikuinen, että huomaan itseäni huomattavan nuorempien ihastuvan itseeni...
Se ei ole aina niin mukavaa, koska asioilla tapaa olla niin monta puolta. :o

Yritin aikuistua syksyllä -91, mutta eihän se tällä luonteella onnistu. Vastaan siis en tunne.

-Palstahessu

Kyllä tunnen.

Kyllä, tunnen olevani aikuinen. Olen sinut sen kanssa.
Aikuistuin jo hyvin nuorena ja näin keski-ikäisenä olen jo hyväksynyt sen asian, että olen aikuinen.

Pitäisi yrittää "aikuistua", koska se lisää vakuuttavuutta. Tällainen ikuinen "pelle" ei aina välttämättä anna kovin vakuuttavaa kuvaa itsestään, vaikka äO olisi muita paljonkin korkeampi.
Toisaalta, minä tykkään olla vähän "hassu".

Kyllä ja ei, samanaikaisesti ja samojen tapahtumien myötä. Mullahan oli aika paljon vastuuta kaikesta jo nuorena (raha-asiat, yrittäjyys, äitini sairastelu yms.) joten siinä joutui olemaan aika paljon tekemisissä vakavien ja oikeiden asioiden kanssa, kuten verotusjutut, omaishoitajuus, aivosyöpä/kuolema ylipäätään, ja sitten kuukausi äitini hautajaisten jälkeen kuolema meinasi vierailla toistekin, mutta kusi housuihinsa nähtyäni veriarvoni. 🙄

Mutta toisaalta, nyt kun asun yksin niin kaikki on paljon vapaampaa, ja loppujen lopuksi varsin pienillä muutoksilla kotini näyttää mummolan sijasta poikamieskämpältä. Jos huvittaa pelata aamulla ennen työpäivää, niin so what, sitten pelataan ja työjutut hoidetaan aukioloaikojen puitteissa. Tai jos aiemmin tuli kilsoja joku 12-15tkm vuodessa ihan vain siksi että piti päivittäin tehdä "tikusta asiaa" , ottaa jonkinlainen hengähdystauko elämästä, ja haahuilla Bilteman hyllyjen välissä. Nyt tulee kai joku 5000km vuodessa ja hiljattain laskin, että nykyhinnoilla ja autoni kulutuksella polttoainekuluja tulee noin tonnin verran vuodessa, kun vuoden 2019 kilsoilla ja Hiasen kulutuksella veroilla kulut olisi yli neljä tonnia.

Unirytmiini ja rutiineihini vaikuttaa nykyisin toki se, etten enää juo, mutta silloin piti niin ikään elää hieman luontaisen rytmin vastaisesti, että päivän päätteeksi oli edes jokunen tunti omaa aikaa. Mähän nukuin silloin paljon pidempään, ja jos nykyisin herään usein noin klo 6, niin olen ihan tykästynyt hitaisiin aamuihin ilman ylenpalttisia velvollisuuksia joka suuntaan. 🙄

Tottakai ruokani osaan laittaa, ja hoitaa muut kodin askareet kuten ennenkin, mutta täytyy sanoa että joillekin ikäisilleni naisille se on tullut yllätyksenä ja vähän turn-offina kun olen maininnut että aloin asumaan yksin 27-ikäisenä. Ja se on ihan fakta, että mä elän aika erilaista elämänvaihetta ja "eri todellisuudessa" kuin monet ikäiseni naiset, eikä sille nyt ainakaan enää mitään mahda. Enkä mä edes muuttaisi esim. 18-kesäisenä omilleni, jos nyt saisin uudestaan päättää ja kääntää kelloa. Jos oli velvollisuuksia ja vastuuta, niin oli myöskin halvat asumiskulut ja yrityksen toimitilat, ja on verrattaen halpaa edelleen. Suositut pintaliitäjät, fitness-naiset, oman elämänsä supermallit jne. eivät vain yksinkertaisesti ole kiinnostuneita mun online-autopeliharrastuksista, työstäni, maaseudun arjesta yms. ja sikäli kun itse olen edes kovinkaan kiinnostunut tutustumaan yhäreihin, niin tavallaan kyllä ymmärrän vähän varauksellisen suhtautumisen heidänkin suunnaltaan. Esim. kesällä 2019 kun tietääkseni seukkasin reilut pari kuukautta "lapsellisen" naisen kanssa, niin tunteet taisi lopulta olla aika yksipuolisia, niistä oli lähes mahdotonta puhua, vastaukset oli ihmeellistä kiemurtelua jne. joten lopulta laitoin poikki ihan oman mielenterveyteni vuoksi. Mutta jos esimerkiksi kerran hän kirjaimellisesti talutti mut sänkyynsä, tiesi osapuilleen millaista työni on verrattuna hänen 3-vuorotyöhön ja lapsiperhearjen rytmittämiseen, katsoi suurinpiirtein ammattilaisen silmin lääkkeidenkäyttöäni ja silloista juomistani, varmasti pohti mielenterveysjuttujani jne. niin en mä tosiaankaan tiedä olisinko pidemmän päälle ollut oikea mies tutustumaan hänen lapseensa ja olemaan tiiviimmin yhdessä.

Ironisinta tässä on joka tapauksessa se, että mulla on loppujen lopuksi todella paljon vapaa-aikaa ja joustavat työajat verrattuna moniin muihin, mutta silti siinä piilevä potentiaali jää lähes aina hyödyntämättä, tai naiset eivät vain näe sitä samalla tavalla kuin mä. Ehkä aikuisuuden (ja suosion) merkki on se, että päivät on buukattu jo viikkoja etukäteen täyteen työjuttuja, lasten harrastuksia, padelia, kuntosalia yms. eikä niin että eletään hetkessä ja osataan ottaa chillisti ennen ja jälkeen työasioiden. 🙄

En vielä, mutta aikuistun varmaan hetkenä minä hyvänsä. 👵

Kyllä. Mutta minussa on myös sellaista lapsenomaisuutta, mikä saa elämään hetkessä ja näkemään kauneutta luonnon ihmeissä ja elämän pienissä hetkissä, lumihiutaleissa, että olen saanut syntyä tähän maailmaan. Osaamatta ajatella, mitä muut minusta ajattelevat on hyvä ominaisuus.