Jos vain antaisin viiksikarvojen kasvaa

Sellaistahan se on.

Nypi vaan viiksikarvat pois, ei se oo niin iso homma.

Sitten vaan elät tavallista elämää.

Kiitos kannustuksesta, arvostan. Mutta jatkan aloitustani. Olen nyppinyt karvat pois jo vuosia. Ongelma on kuitenkin syvempi, syvemmällä tasolla filosofinen ja psykologinen. Haen elämästä oikeaa syvää vapaudentunnetta. Koen, että juuri karva-asia on yksi isoimpia vankiloitani. Jos en voi olla se, miksi luoja tai kuka lie herra-evoluutio on minut luonut, miten voin olla koskaan syvällä sielullisella tasolla vapaa? Jos tiedostan, että kauneuteni on jostain perkeleen karvoista kiinni?

En voi sietää sitä tunnetta, että tämä asia on muodostunut pakolliseksi. Minua on aina häirinnyt suunnattomasti se, että ihmiset elävät tätä elämää joka osa-alueella jonkinlaisessa näytelmässä. Se, että ihmisyyttä pitää salata joka käänteessä, kuin jotain saastaista salaisuutta. Rakastan totuutta ja ahdistun tämän maailman kulisseista.

Olen jumankauta koko aikuisikäni parisuhteessa miettinyt, usein ensimmäisenä aamulla herätessäni, kun mitä ihanin päivä on valjennut ja aurinko on paistanut kasvoilleni, että onko nyt jo joku karvan laku puskenut pintaan ja salannut tätä miesystävältäni. Olen siis kertonut aivan pimeitä juttuja päänisisältä miehelleni, kaikkia todella häpeällistä pakkoajatuksia, mutta tämän olen kokenut olevan se pisara, joka katkaisisi kamelin selän ja saisi minut näyttämään miesystäväni silmissä ikuisesti vastenmieliseltä. Hiljattain syöksin tämänkin luurangon kaapista. Kilttinä miehenä hän sanoo, että ei hätää ja näin mutta kyllä sitä häiritsisi varmasti, jos viiksivalluilemaan alkaisin. Ahdistaa ja vituttaa vuorotellen.

Hienoa saada asiallisia kommentteja. Haluan kommentoida tuota yhtä kohtaa, että mielestäni en tee kärpäsestä härkästä. Ymmärrän, mitä tarkoitat, mutta itse näen asian, miten asiaa yritinkin kuvailla, että tämä länsimainen karvakammo, se, että meidät on opetettu näkemään totuus rumana, kertoo jotain erittäin huonoa yhteiskunnassamme. Siis jo se, että näemme jonkun näin luonnollisen ja yleisen asian rumana, että alitajuntamme ja mielemme on muokkautunut pitämään yleistä ja terveydestä kertovaa asiaa rumana, on ongelma.

Yski ongelma on se, että näen nämä perkeleen karvat itsekin rumina. Siis miettikää, miten syvällä kulttuurinen mielenmuokkaus on? Eihän niin kuuluisi olla. Tiedän kuitenkin paljon naisia, joilla kasvaa viikset. Ei ole käsittääkseni mitenkään harvinaista ja myös suht vaalealla voi puskea tummaa karvaa. Eri asia on, jos joku vetoaa evoluutioon, että hyvät j halutut ominaisuudet jatkuvat ja sairaat yksilöt karsiutuvat pois. Karvat ovat kuitenkin ihan terveen ihmisen merkki (en puhu nyt vaikeista hormonihäiriöistä) ja jostain olen lukenut, että joskus karvaisuus naisella voi kertoa juuri terveydestä ja korkeasta libidosta. Karvat naisten naamassa eivät ole harvinaisia tai sairaita.

Ja mulla katoaa himot, jos näen elävänä kusipään. Alapääkarvat on oikein ihanat, kiitos kysymystä. Jos itsetuntoni ajattelit viedä, niin myöhsätyit. Se vietiin jo vuonna -97 kun peruskoulu alkoi ja joutui niiden hyeenojen kanssa samalle luokalle . Tosin olen jo sen verran vanhempi, että enää ei vaan jaksa kaikesta pahoittaa mieltään.

On ne kyllä ällöttävät. Ei paljon miehenpuolta pussailu nappaa kun stalinviikset kutittelee ylähuulta. Hyi stana!

Laitoin tämän aiheeseen filosofia, jotta se kärsisi nämä hyi stana kommentit pois. Kun ne on niin tylsiä, väsyttäviä ja kliseitä. Toisaalta, näin oman elämänsä tieteilijänä ja tutkijana hyvä saada tilastoa siitä, kuinka moni on hyi stana. Kunnon rehti tutkija ottaa vastaan kaikki mielipiteet.

Kärsisi on karsisi. Eli kirjoitusvirhe.