Puu on uusiutuva energianlähde ja vielä kotimaista, joten sen käyttöä lämmityksessä pitäisi reilusti lisätä. Niiden joilla on takka kannattaa tänä talvenakin polttaa puuta reilusti normaalia enemmän.
Suomessa pitäisi lisätä puun polttamista
Anonyymi
895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näillä tulevilla sähkönhinnoilla ei muuta tehdäkään 🤣
Niinpä, luultavasti tulevana tullaan polttamaan paljon puuta.
Koko kesän (6 viikkoa) ajan juhannuksesta alkaen lämmitän päivittäin kertalämmitteisen saunan mökillä. Lämmön lähteenä on tontilla kasvaneista puista tehdyt pilkkeet eli CO2 päästöjen kannalta tilanne on neutraali. Syntini ovat lämmityksen aikana puiden lisäyksestä aiheutuvat pienhiukkaspäästöt, jotka aiheuttavat ylimääräistä kuolleisuutta pientaloalueeksi muuttuneella mökkialueella.
Ei tuo mikään synti ole. Puu on kotimainen ja uusiutuva energianlähde, joten sitä voi huoletta käyttää. Ensi talvena erityisen paljon, jos takka on talossa. Reippaasti vain puita takkaan.
En polta puuta kuin pari kertaa viikossa, saunan lämmitykseen. Syksyllä takka hoitaa lisälämmön, ja lämpöpumppu peruslämmön.
Niin varmaankin, EU on päättänyt ettei metät ole uusiutuvaa luonnon varaa ja vasemmisto on samaa mieltä, puumerkki alle ja leima päälle kysymättä kansalta. Pian ei saa omasta metästä hakea edes taloa varten puu tavaraa koska se on kuulemma metän hävittämistä.
Puulämmitys sinänsä on varsin ympäristöystävällistä juurikin uusiutuvuuden vuoksi, mutta ei se ongelmatonta ole.
- Pienhiukkaset hengitysilmassa aiheuttavat pitkällä aikavälillä terveysongelmia.
- Merkittävä osa lämmityksestä karkaa suoraan piipusta ulos, eli hyötysuhde on surkea.
- Skaalautuvuus on varsin heikkoa. Vaikka yksittäisen maalaistalon lämmitys puulla olisikin ympäristöystävällistä, kokonaisen kaupungin lämmittäminen ei sitä ole.
Totta+on,+että+osa+lämmitysenergiasta+karkaa.+Muistelisin,+että+10-20%+puusta+vapautuneesta+energiasta+karkaa+jo+sen+takia,+että+polttoon+pitää+saada+tarpeeksi+happea+ilmasta.+Todellinen+hyötysuhde+menee+siis+tuon+alle+ja+50%+on+siten+jo+melko+tavanomainen+hyötysuhde+poltolle.+Tuosta+pääsee+kuitenkin+vielä+ylöspäin+melko+helpolla.+Eipä+silti,+öljyn+kohdalla+asia+on+tismalleen+sama.+Hyötysuhdetta+ei+ehkä+kannata+liikaa+murehtia,+mutta+nyrkkisääntönä+varaava+tulisija+on+parempi+kuin+avoin+takka.+
++Pienhiukkasiin+auttaa+puhdas+palaminen+eli+polttotekniikassa+toisaalta+ei+kituuteta+liian+pienellä+happimäärällä+mutta+ei+anneta+sitä+liikaakaan+jotta+paloaika+pitenee(lämpöä+ehtii+siirtyä+uunin+rakenteisiin).+Olen+nähnyt+eri+uuneissa+monenlaisia+polttotekniikoita+joten+yksikäsitteisiä+ohjeita+ei+oikeastaan+ole+vaan+paras+lopputulos+pitää+katsoa+melkeinpä+uunikohtaisesti.